Nuoren sydän

Olen nuori, ja minulla on välillä rinnassa outoja kipuja. Epäilin aluksi sydänlihastulehdusta, kun urheilun jälkeen alkoi sydän pamppailemaan lujaa ja välillä vihlaiseekin. EKG:n ja verikokeet kävin ottamassa, ne olivat ihan normaalit. Parin päivän päästä vihlaisi välillä oikeallekin puolelle, eli ei sydämen kohdalle. No, vaiva loppui kun aikani lepäsin, mutta parin viikon päästä kävin vesijuoksemassa,(siis en ollut ennen sitä kävelyä rasittavampaa tehnyt), ja seuraavana päivänä sama homma. Nyt tässä vähän hämmentyneenä mietinkin, että onko tämä vain pientä rasitusta urheilusta, että tämä lähtisi kunnon levolla ja urheilukiellolla pois, kun ei kerran verikokeissa tai sydänfilmissä mitään näkynyt??
0410
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


tervekö? kirjoitti:

Olen nuori, ja minulla on välillä rinnassa outoja kipuja. Epäilin aluksi sydänlihastulehdusta, kun urheilun jälkeen alkoi sydän pamppailemaan lujaa ja välillä vihlaiseekin. EKG:n ja verikokeet kävin ottamassa, ne olivat ihan normaalit. Parin päivän päästä vihlaisi välillä oikeallekin puolelle, eli ei sydämen kohdalle. No, vaiva loppui kun aikani lepäsin, mutta parin viikon päästä kävin vesijuoksemassa,(siis en ollut ennen sitä kävelyä rasittavampaa tehnyt), ja seuraavana päivänä sama homma. Nyt tässä vähän hämmentyneenä mietinkin, että onko tämä vain pientä rasitusta urheilusta, että tämä lähtisi kunnon levolla ja urheilukiellolla pois, kun ei kerran verikokeissa tai sydänfilmissä mitään näkynyt??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu