Kun olen käynyt tarkistuksessa on katsottu vain silmällä, että hampaat ovat kunnossa. Karieshan saattaa kuitenkin tehdä silmin havaitsemattoman reiän kiilteeseen ja alkaa syömään hammasta sisältä, tai muhia paikan alla. Miksi siis ei röntgenkuvattu, kun pyysin tarkistamaan onko reikiä?
Karieksen toteaminen
24
2433
Vastaukset
- dentdent
on olemassa kuituvalo, jolla yleisesti katsellaan hampaita ja etsitään kariesta, esimerkiksi hammasväleistä. Tämä tosin toimii parhaiten vain etuhampaissa. Harjaantunut silmä, eli ammattitaitoinen suunterveyden ammattilainen voi nähdä silmämääräisesti/ kokeilla instrumentilla milloin karies tulee paikata. Eli milloin se on edennyt dentiinin, eikä mitä todennäköisemmin enää pysähdy vaan etenee syvemmälle. Lisäksi on olemassa laservaloa lähettävä laite, joka mittaa bakteereiden aineenvaihduntatuotteita ja antaa niiden perusteella tuloksen numerona. Helpommin sanottuna, ilmaisee numeerisesti tai äänimerkillä, miten menetellä karieksen suhteen.
Oikeassa olet, että kariesta on olemassa altauurtavaa, eli silmämääräisesti katsottuna hampaassa on pienen pieni pilkku (nämäkin ammattilaisen tulee huomata kunnon valaistuksessa ja viimeistään kuituvalolla) ja avatessa paljastuu että karies on edennyt huimasti. Röntgenkuvaus ns. bitewing tutkimus paljastaa parhaiten kariesleesiot, joten jos kariestilanne suussasi mietityttää, pyydä ensikerralla ihan vaan mielenrauhasi vuoksi kuvaus. Toisaalta uskon kyllä että mikäli hammaslääkäri/suuhygienisti olisi suussasi havainnut jotakin huolestuttavaa olisi hän siitä varmasti sinulle kertonut.- siis.
Näkeekö tuolla röntgenillä siis myös paikan alle ja tulos 100% luotettava?
- Paikat kuvattu
siis. kirjoitti:
Näkeekö tuolla röntgenillä siis myös paikan alle ja tulos 100% luotettava?
Tietenkin olet kai röngenkuvia nähnyt ? tai hieman edes pakostakin joutunut röngenin periaatteseen tutustumaan.
- koskaan
Paikat kuvattu kirjoitti:
Tietenkin olet kai röngenkuvia nähnyt ? tai hieman edes pakostakin joutunut röngenin periaatteseen tutustumaan.
ole 100% varmaa, mutta jos paikan alla on reikä, se yleensä näkyy bitewingeissä.
- 0000001
koskaan kirjoitti:
ole 100% varmaa, mutta jos paikan alla on reikä, se yleensä näkyy bitewingeissä.
Kun olen käynyt vuosittaisessa tarkastuksessa ei ole koskaan kuvattu. Miksi tällaista täytyy erikseen vaatia. Eihän tuo edes maksa mitään ja kestää minuutin
- täällä kuvataan
0000001 kirjoitti:
Kun olen käynyt vuosittaisessa tarkastuksessa ei ole koskaan kuvattu. Miksi tällaista täytyy erikseen vaatia. Eihän tuo edes maksa mitään ja kestää minuutin
Miten niin ei maksa? Mikään ei ole ilmaista tässä maailmassa.
Kyllä multa ainakin otettiin viimeksi tarkastuksen yhteydessä ne "pikkukuvat" eli Bitewingit ihan pyytämättä.
Iso panoramaröntgenkuva otetaan sitten harvemmin. Ehkä kolmen vuoden välein. Edellisestä on nyt noin 2 vuotta aikaa, eikä sitäkään tarvinnut pyytää. Meillä ei onneksi tarvitse edes lähteä erikseen panoramaröntgeniin, kun laite löytyy omasta hoitolasta. - ,,,,,,,,,.77
täällä kuvataan kirjoitti:
Miten niin ei maksa? Mikään ei ole ilmaista tässä maailmassa.
Kyllä multa ainakin otettiin viimeksi tarkastuksen yhteydessä ne "pikkukuvat" eli Bitewingit ihan pyytämättä.
Iso panoramaröntgenkuva otetaan sitten harvemmin. Ehkä kolmen vuoden välein. Edellisestä on nyt noin 2 vuotta aikaa, eikä sitäkään tarvinnut pyytää. Meillä ei onneksi tarvitse edes lähteä erikseen panoramaröntgeniin, kun laite löytyy omasta hoitolasta.Mikä vittu tää panoraamarönkken nyt on, äskenhän kaikki tarpeellinen paljastui tuolla 'bitewingillä'.
- shg
,,,,,,,,,.77 kirjoitti:
Mikä vittu tää panoraamarönkken nyt on, äskenhän kaikki tarpeellinen paljastui tuolla 'bitewingillä'.
Ortopantomografi-kuvaus tarkoittaa röntgen kuvaa missä näkyy koko hampaisto juurineen ja leukaluut. Bitewingeissä näkyy ainoastaan takahampaat, eikä nekään juureen saakka.
- nähty.
shg kirjoitti:
Ortopantomografi-kuvaus tarkoittaa röntgen kuvaa missä näkyy koko hampaisto juurineen ja leukaluut. Bitewingeissä näkyy ainoastaan takahampaat, eikä nekään juureen saakka.
Ei ainakaan montaa. Virossa arkipäivää ja muissa sivistys-/hyvinvointivaltioissa. Tässä yksi syy miksi suomalaisten hampaat mätäisiä. Suomessa puutteelisen tekniikan vuoksi joudutaan korjaamaan tuhoja kun muualla ennaltaehkäistään
- täällä kuvataan
nähty. kirjoitti:

Jaa, enpä tiedä. Meillä ainakin on pikkukaupungin terveyskeskuksen hammashoitolassa toi laite. Ei voi olla niin harvinainen enää. Joskus muinoin itä-helsingissä asuessani joutui menemään isompaan hammashoitolaan keskustaan jos piti saada panoraama-rtg eikä sitä silloin otettu rutiinisti muutaman vuoden välein niinkuin nykyään meillä täällä missä asun nyt.
Panorama röntgenissä näkyy koko purukalusto ja leukaluut jne.. tässä esimerkki kuva:
http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Panorama_xray_teeth.jpg - magneetti.
täällä kuvataan kirjoitti:
Jaa, enpä tiedä. Meillä ainakin on pikkukaupungin terveyskeskuksen hammashoitolassa toi laite. Ei voi olla niin harvinainen enää. Joskus muinoin itä-helsingissä asuessani joutui menemään isompaan hammashoitolaan keskustaan jos piti saada panoraama-rtg eikä sitä silloin otettu rutiinisti muutaman vuoden välein niinkuin nykyään meillä täällä missä asun nyt.
Panorama röntgenissä näkyy koko purukalusto ja leukaluut jne.. tässä esimerkki kuva:
http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Panorama_xray_teeth.jpgMulta otettu pään auleen magneettikuva, näkyykö siinä hampaat?
- täällä kuvataan
magneetti. kirjoitti:
Multa otettu pään auleen magneettikuva, näkyykö siinä hampaat?
Ei se kuva oikein tuohon käyttötarkoitukseen sovellu. Hampaat näkyy aika huonosti tuossa magneettikuvassa. Pitäisi kyllä silti ottaa se panorama rtg, jos hampaita on tarkoitus tutkia.
Mikä tuo panomääräröntgen on? Näkeekö siitä kuinka monta kertaa on saanut viimeaikoina? =) LOL - hannele 100
nähty. kirjoitti:
Ei ainakaan montaa. Virossa arkipäivää ja muissa sivistys-/hyvinvointivaltioissa. Tässä yksi syy miksi suomalaisten hampaat mätäisiä. Suomessa puutteelisen tekniikan vuoksi joudutaan korjaamaan tuhoja kun muualla ennaltaehkäistään
No hyvät hyssykät sentään!!
Koko leuan kuvaus on peräti suomalainen keksintö eli kyllä ptg- laitteita löytyy Suomestakin varmaan melkein joka kunnasta ja kuvia toki otetaan kun tarvis niin vaatii, mutta ei niitä nyt huvikseen napsita!!!
Karies löytyy paremmin noista bitewing-kuvista ja muut ongelmat ja tieto ortopantomo-kuvista. Kyllä syy suomalaisten, niinkuin muidenkin kansalaisuuksien hampaiden reikiintymiseen löytyy ihan omista elintavoista, joten katsotaan vain kaikki peiliin jos reikiä löytyy.... - täällä kuvataan
hannele 100 kirjoitti:
No hyvät hyssykät sentään!!
Koko leuan kuvaus on peräti suomalainen keksintö eli kyllä ptg- laitteita löytyy Suomestakin varmaan melkein joka kunnasta ja kuvia toki otetaan kun tarvis niin vaatii, mutta ei niitä nyt huvikseen napsita!!!
Karies löytyy paremmin noista bitewing-kuvista ja muut ongelmat ja tieto ortopantomo-kuvista. Kyllä syy suomalaisten, niinkuin muidenkin kansalaisuuksien hampaiden reikiintymiseen löytyy ihan omista elintavoista, joten katsotaan vain kaikki peiliin jos reikiä löytyy...." Karies löytyy paremmin noista bitewing-kuvista ja muut ongelmat ja tieto ortopantomo-kuvista. "
Noh, bitewing kuvissa näkyy kyllä karies, mutta vain takahampaiden osalta ja niidenkään juuret ei useinkaan näy bitewing kuvissa kokonaan. Mulle on hammaslääkäri sanonut, että suositus on ottaa kokoleuan kuvat noin kolmen vuoden välein.
Tietty ei varmaan kannata ottaa noin usein, jos ei koskaan ole mitään ongelmia ollut tai ikinä edes tarvinnut mitään paikata. Yksilöllistä siis tämäkin, mutta yleispätevä sääntö on kai tuo kolme vuotta. - 9+9
täällä kuvataan kirjoitti:
Jaa, enpä tiedä. Meillä ainakin on pikkukaupungin terveyskeskuksen hammashoitolassa toi laite. Ei voi olla niin harvinainen enää. Joskus muinoin itä-helsingissä asuessani joutui menemään isompaan hammashoitolaan keskustaan jos piti saada panoraama-rtg eikä sitä silloin otettu rutiinisti muutaman vuoden välein niinkuin nykyään meillä täällä missä asun nyt.
Panorama röntgenissä näkyy koko purukalusto ja leukaluut jne.. tässä esimerkki kuva:
http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Panorama_xray_teeth.jpgJos kerran röntgenissä näkyy kaikki juuria myöden, niin miksi minulle laitettiin väliaikainen paikka ja jätettiin seurantaan? Eikö olisi voitu katsoa kuvista onko kaikki ok ja joko laittaa oikea paikka tai sitten tehdä juurenhoito?
- täällä kuvataan
9+9 kirjoitti:
Jos kerran röntgenissä näkyy kaikki juuria myöden, niin miksi minulle laitettiin väliaikainen paikka ja jätettiin seurantaan? Eikö olisi voitu katsoa kuvista onko kaikki ok ja joko laittaa oikea paikka tai sitten tehdä juurenhoito?
Hammaslääkärilläsi ei ole ennustajan lahjoja. Hampaaseen laitettiin varmaankin lääkepaikka ja nyt seurataan, että riittääkö tämä hoito vai joudutaanko juurihoitamaan sittenkin.
- vielä.
täällä kuvataan kirjoitti:
Hammaslääkärilläsi ei ole ennustajan lahjoja. Hampaaseen laitettiin varmaankin lääkepaikka ja nyt seurataan, että riittääkö tämä hoito vai joudutaanko juurihoitamaan sittenkin.
Eikö tuolla röntgenillä pitänyt näkyä myös hampaan juuri?
- ghjj
vielä. kirjoitti:
Eikö tuolla röntgenillä pitänyt näkyä myös hampaan juuri?
Jos hampaan juuri on vastikään tulehtunut, ei se vielä röntgenissä näy.
- kauanko.
ghjj kirjoitti:
Jos hampaan juuri on vastikään tulehtunut, ei se vielä röntgenissä näy.
Eli sen näkee sitten 2 kk päästä kun on seuraava käynti, silloin näkee kuvastakin jo vai?
- Että silleen...
nähty. kirjoitti:
Ei ainakaan montaa. Virossa arkipäivää ja muissa sivistys-/hyvinvointivaltioissa. Tässä yksi syy miksi suomalaisten hampaat mätäisiä. Suomessa puutteelisen tekniikan vuoksi joudutaan korjaamaan tuhoja kun muualla ennaltaehkäistään
Ortopantomografi-kuvauslaitteita löytyy nykyään melkein joka paikasta eli ei ole mikään harvinaisuus Suomessakaan. Mutta ei niitä rtg-kuvia huvikseen napsita. Bitewing kuviakin otetaan parin vuoden välein, orto-kuvia vielä harvemmin ja kumpaakaan ei tarvita, jos ei ole tarvetta.
Karies diagnosoidaan silmämääräisesti hyvällä valolla ja peilillä, sekä kuituvalolla, jolla näkee myös hammasväleihin ja jopa hampaan sisälle. Kyllä ammattilainen erottaa onko reikää vai ei, vaikka rtg-kuvia ei joka vuosi räpsittäisikään.
Suomalaisten hampaat mätänevät, koska ovat laiskoja putsaamaan hampaitaan. Suurinhan osa Suomalaisista harjaa hampaansa vain kerran pv:ssä ja nykyään lapset/nuoret syövät makeisia joka pv ja tyrehdyttävät janonsa limuilla, mehuilla ja energiajuomilla. Siinä syitä kariekseen eli ei ne hienot ja uudet laitteet mihinkään vaikuta, jos elintavat ovat perseellään.
Menisit iteesi eli ota itseäsi niskasta kiinni eli harjaa hampaasi aamulla ja illalla (mieluiten sähköhammasharjalla) ja puhdista myös harjauksen yhteydessä hammasvälisi (koska pelkkä harjaus ei riitä mihinkään).
Karies on jokaisen oma henkilökohtainen vika/syy (alle 10-vuotiailla lapsilla vanhempien syytä), jos ei puhdistus pelaa eikä ruokavalio eli elintavat ole "kunnossa" niin kyllä niitä reikiä tulee kenelle vain. - ..........
Että silleen... kirjoitti:
Ortopantomografi-kuvauslaitteita löytyy nykyään melkein joka paikasta eli ei ole mikään harvinaisuus Suomessakaan. Mutta ei niitä rtg-kuvia huvikseen napsita. Bitewing kuviakin otetaan parin vuoden välein, orto-kuvia vielä harvemmin ja kumpaakaan ei tarvita, jos ei ole tarvetta.
Karies diagnosoidaan silmämääräisesti hyvällä valolla ja peilillä, sekä kuituvalolla, jolla näkee myös hammasväleihin ja jopa hampaan sisälle. Kyllä ammattilainen erottaa onko reikää vai ei, vaikka rtg-kuvia ei joka vuosi räpsittäisikään.
Suomalaisten hampaat mätänevät, koska ovat laiskoja putsaamaan hampaitaan. Suurinhan osa Suomalaisista harjaa hampaansa vain kerran pv:ssä ja nykyään lapset/nuoret syövät makeisia joka pv ja tyrehdyttävät janonsa limuilla, mehuilla ja energiajuomilla. Siinä syitä kariekseen eli ei ne hienot ja uudet laitteet mihinkään vaikuta, jos elintavat ovat perseellään.
Menisit iteesi eli ota itseäsi niskasta kiinni eli harjaa hampaasi aamulla ja illalla (mieluiten sähköhammasharjalla) ja puhdista myös harjauksen yhteydessä hammasvälisi (koska pelkkä harjaus ei riitä mihinkään).
Karies on jokaisen oma henkilökohtainen vika/syy (alle 10-vuotiailla lapsilla vanhempien syytä), jos ei puhdistus pelaa eikä ruokavalio eli elintavat ole "kunnossa" niin kyllä niitä reikiä tulee kenelle vain.väännä rautalangasta miten katsot kuituvalolla paikan alle?
- pppppppppppppppppppp
Että silleen... kirjoitti:
Ortopantomografi-kuvauslaitteita löytyy nykyään melkein joka paikasta eli ei ole mikään harvinaisuus Suomessakaan. Mutta ei niitä rtg-kuvia huvikseen napsita. Bitewing kuviakin otetaan parin vuoden välein, orto-kuvia vielä harvemmin ja kumpaakaan ei tarvita, jos ei ole tarvetta.
Karies diagnosoidaan silmämääräisesti hyvällä valolla ja peilillä, sekä kuituvalolla, jolla näkee myös hammasväleihin ja jopa hampaan sisälle. Kyllä ammattilainen erottaa onko reikää vai ei, vaikka rtg-kuvia ei joka vuosi räpsittäisikään.
Suomalaisten hampaat mätänevät, koska ovat laiskoja putsaamaan hampaitaan. Suurinhan osa Suomalaisista harjaa hampaansa vain kerran pv:ssä ja nykyään lapset/nuoret syövät makeisia joka pv ja tyrehdyttävät janonsa limuilla, mehuilla ja energiajuomilla. Siinä syitä kariekseen eli ei ne hienot ja uudet laitteet mihinkään vaikuta, jos elintavat ovat perseellään.
Menisit iteesi eli ota itseäsi niskasta kiinni eli harjaa hampaasi aamulla ja illalla (mieluiten sähköhammasharjalla) ja puhdista myös harjauksen yhteydessä hammasvälisi (koska pelkkä harjaus ei riitä mihinkään).
Karies on jokaisen oma henkilökohtainen vika/syy (alle 10-vuotiailla lapsilla vanhempien syytä), jos ei puhdistus pelaa eikä ruokavalio eli elintavat ole "kunnossa" niin kyllä niitä reikiä tulee kenelle vain.Karies ei aina välttämättä johdu vain niistä elintavoista.
Itselläni koko ikäni kärsinyt vaivasta,johtuen syljen streptokokki/bakteeritasapainon heitosta.
Siihen on tehty kaikki mahdollinen hoito,ilman tulosta.En syö makeaa, en juo hiilihappoisia juomia,Pesen hampaat vähintään 2 kertaa päivässä...ym..
Mutta silti hajalla nämä hampaat.
Hammaslääkärissä tehdyt sylkitestit ja sieltä löytyi syy.
Eli,ei kannata yleistää "huonohampaisia" heti hygienia lusmuiksi! - Perkules-
pppppppppppppppppppp kirjoitti:
Karies ei aina välttämättä johdu vain niistä elintavoista.
Itselläni koko ikäni kärsinyt vaivasta,johtuen syljen streptokokki/bakteeritasapainon heitosta.
Siihen on tehty kaikki mahdollinen hoito,ilman tulosta.En syö makeaa, en juo hiilihappoisia juomia,Pesen hampaat vähintään 2 kertaa päivässä...ym..
Mutta silti hajalla nämä hampaat.
Hammaslääkärissä tehdyt sylkitestit ja sieltä löytyi syy.
Eli,ei kannata yleistää "huonohampaisia" heti hygienia lusmuiksi!Kaikenmaailman sylkitestit ja löytyi kariesbakteereita urakalla, mutta silti reikiä nolla. Miksi? koska osaan pestä hampaani, kaikki eivät osaa sori vaan! Vaikka harjaisit kahdesti päivässä, kysymys kuuluukin kuinka hyvin? ja puhdista myös ne hammasvälisi, koska pelkkä harjaus ei riitä, kun mikään hammasharja ei mahdu hammasväliin.
- Peikko7
.......... kirjoitti:
väännä rautalangasta miten katsot kuituvalolla paikan alle?
Että katsotaan kuituvalolla paikan alle? EI! Kuituvalolla näkee ehjän/paikkaamattoman hampaan sisälle, ei paikan alle dorka! Jos sulla on amalgaamia suu täysi niin omapahan on ongelma. Hanki parempi hammaslääkäri, jos et ole tyytyväinen, älä täällä valita.
Mutta totuus on: puhtaaseen hampaaseen ei tule reikää, koska karies on bakteerien aiheuttama sairaus.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 123189
- 181811
Muistatko vielä viime kesän "sutinat"?
Kohtalo vai mikä lie järjesti, että törmäiltii jatkuvasti toisiimme. Ihan uskomatonta, koska eihän me mitään ikinä sovit191702En tullut, koska käytit päätäsi.
Ja koska ihmiset pilaavat sillä mahdollisuudet, kaikki mikä toimii vaatii oman lähestymistapani. Kun levittää punaisia m321585- 731573
- 231511
- 281370
Miten lasketaan?
Ompa ollut valtava ihmismassa taas Folkkaajia liikenteessä. Miten noin 2200 lipunostaneesta muodostuu 11000 kävijää?.91344Hyvää Huomenta Rakas Neiti
Hyvää Huomenta Nainen🤗 Kaikkea hyvää toivon sinun päivääsi😘 Näin toivoo mies111284Kulta, sovitetaanko joku ilta avainta lukkoon?
Musta tuntuu että me ollaan pari. Olisi ihana saada asialle sinetöinti viemällä suhde päätyyn asti. ❤️ Rakastan sua ikui341262