Toisessa ketjussa nousi valtionkirkosta keskustellessa esiin armeija sotilaspappeineen ja siellä joku lausui tämän suuntaisen monta kertaa käytetyn lausahduksen: "Armeija tekee pojista miehiä."
Sanon heti alkuun että minä en ole käynyt armeijaa, vaan suoritin siviilipalveluksen Pitkänniemen psykiatrisessa sairaalassa ulkotyöterapia-apulaisena. Syy miksi en armeijaa käynyt (enkä kävisi vieläkään) on perheessäni ja suvussani tapahtuneet kuolemat ja halu olla aiheuttamatta vastaavaa menetyksen tunnetta kenellekään.
Mutta nyt haluaisin vähän miettiä ja keskustella siitä mitä tuo miehien teko lausahdus käytännössä tarkoittaa (jos se edes tarkoittaa mitään).
Tehdäänkö armeijassa miehiä siksi että siellä pohjimmaisena tavoitteena on opettaa ihmisiä tappamaan toisia ihmisiä? Näkeekö joku kyvyn ja taidon väkivaltaisuuteen olevan vaatimus mieheksi laskemiselle.
Mielestäni se että armeijan koulutus tähtää siihen sotilaat oppivat tottelemaan käskyjä ei myöskään kuulosta oikealta tavalta tehdä miehiä, sillä pitäisikö miehien olla "koneita" jotka tekevät mitä käsketään ilman omaa harkintaa?
Onko armeijan tarkoitus opettaa miehiä elämään omillaan laittamalla nämä asumaan yhdessä suureen joukkoon saman katon alle ja tarjoilemalla heille aterioita ilman että heidän tarvitsisee edes opetella ruuan laittamista.
Onko syynä sellainen väite mitä olen kuullut että: "Armeijassa oppii vastuullisuutta."? Mutta onko velvollisuuksien tekeminen siksi että sinua käskettiin tekemään jotain ja jos et näin tee on siitä sinua rangaistava, oikea tapa oppia velvollisuuksien täyttämistä?
Mielestäni se että tietää itse että jotain on tehtävä ja kenenkään pakottamatta ja ilman rangaistuksen uhkaa tekee sen mitä on tehtävä, on sitä aitoa velvollisuutta.
Onko armeijan tarkoitus olla jotenkin "kova" tai "raskas" paikka joka tälläisenään saisi jotain aikaan? Fyysisesti armeija varmasti onkin raskaampi kuin mikään siviilipalveluspaikka, mutta kuinka lähelle siellä päästään oikeita elämän "kovvuksia"?
Kuinka monet ihmiset joita koulutetaan ihmisiä tappamaan, näkevät armeijan aikana yhtään kuollutta ihmistä? Eikö sellaisen pitäisi kuulua armeijan ensimmäisiin kokemuksiin, miettiessä tätä koulutuksen toteutumista?
Siviilipalvelukseni aikana minä olin useaan kertaan siirtämässä osastolla kuolleita potilaita kylmiöön ja muutaman kerran olin auttamassa hautaustoimiston miestä pukemaan ruumiin hautajaisia varten. Vaikka kyseessä ei ollutkaan hajalla repeytyneet tai luodinreikien täyttämät ruumiit, niin ollaanko armeijassa koskaan vastaavissa tilanteissa? Jos ei olla, niin kyseessä on mielestäni aikamoinen tekopyhyys.
Tekopyhyys siinä mielessä että opetetaan ihmisiä tappamaan ilman että nämä olisivat missään tekemisissä koulutuksensa toteutumisen aiheuttamien tuloksien kanssa.
Siinä kysymyksiä ja mietteitä, saanko vastauksia?
Ja sanotaan vielä että tämän kirjoituksen ei ole mitenkään tarkoitus tehdä armeijasta jotain haitallista asiaa, vaan kyseenalaistaa se vanha ja vieläkin yhteiskunnassamme vahvana elävä ajatus että armeija tekee miehiä ja sivarit ovat nössöjä...
Sanon heti alkuun että minä en ole käynyt armeijaa, vaan suoritin siviilipalveluksen Pitkänniemen psykiatrisessa sairaalassa ulkotyöterapia-apulaisena. Syy miksi en armeijaa käynyt (enkä kävisi vieläkään) on perheessäni ja suvussani tapahtuneet kuolemat ja halu olla aiheuttamatta vastaavaa menetyksen tunnetta kenellekään.
Mutta nyt haluaisin vähän miettiä ja keskustella siitä mitä tuo miehien teko lausahdus käytännössä tarkoittaa (jos se edes tarkoittaa mitään).
Tehdäänkö armeijassa miehiä siksi että siellä pohjimmaisena tavoitteena on opettaa ihmisiä tappamaan toisia ihmisiä? Näkeekö joku kyvyn ja taidon väkivaltaisuuteen olevan vaatimus mieheksi laskemiselle.
Mielestäni se että armeijan koulutus tähtää siihen sotilaat oppivat tottelemaan käskyjä ei myöskään kuulosta oikealta tavalta tehdä miehiä, sillä pitäisikö miehien olla "koneita" jotka tekevät mitä käsketään ilman omaa harkintaa?
Onko armeijan tarkoitus opettaa miehiä elämään omillaan laittamalla nämä asumaan yhdessä suureen joukkoon saman katon alle ja tarjoilemalla heille aterioita ilman että heidän tarvitsisee edes opetella ruuan laittamista.
Onko syynä sellainen väite mitä olen kuullut että: "Armeijassa oppii vastuullisuutta."? Mutta onko velvollisuuksien tekeminen siksi että sinua käskettiin tekemään jotain ja jos et näin tee on siitä sinua rangaistava, oikea tapa oppia velvollisuuksien täyttämistä?
Mielestäni se että tietää itse että jotain on tehtävä ja kenenkään pakottamatta ja ilman rangaistuksen uhkaa tekee sen mitä on tehtävä, on sitä aitoa velvollisuutta.
Onko armeijan tarkoitus olla jotenkin "kova" tai "raskas" paikka joka tälläisenään saisi jotain aikaan? Fyysisesti armeija varmasti onkin raskaampi kuin mikään siviilipalveluspaikka, mutta kuinka lähelle siellä päästään oikeita elämän "kovvuksia"?
Kuinka monet ihmiset joita koulutetaan ihmisiä tappamaan, näkevät armeijan aikana yhtään kuollutta ihmistä? Eikö sellaisen pitäisi kuulua armeijan ensimmäisiin kokemuksiin, miettiessä tätä koulutuksen toteutumista?
Siviilipalvelukseni aikana minä olin useaan kertaan siirtämässä osastolla kuolleita potilaita kylmiöön ja muutaman kerran olin auttamassa hautaustoimiston miestä pukemaan ruumiin hautajaisia varten. Vaikka kyseessä ei ollutkaan hajalla repeytyneet tai luodinreikien täyttämät ruumiit, niin ollaanko armeijassa koskaan vastaavissa tilanteissa? Jos ei olla, niin kyseessä on mielestäni aikamoinen tekopyhyys.
Tekopyhyys siinä mielessä että opetetaan ihmisiä tappamaan ilman että nämä olisivat missään tekemisissä koulutuksensa toteutumisen aiheuttamien tuloksien kanssa.
Siinä kysymyksiä ja mietteitä, saanko vastauksia?
Ja sanotaan vielä että tämän kirjoituksen ei ole mitenkään tarkoitus tehdä armeijasta jotain haitallista asiaa, vaan kyseenalaistaa se vanha ja vieläkin yhteiskunnassamme vahvana elävä ajatus että armeija tekee miehiä ja sivarit ovat nössöjä...
Vastaukset 26
Vanhimmat
Paitsi että helvetin hyvä ja perusteltu kirjoitus sinulta jälleen kerran.
Saa nähdä jakaako kukaan muu mielipidettäsi...
mutta niillä on nyt kiirus kinata uskisten kanssa.
Minä en ole koskaan ymmärtänyt armeijan ihannointia. Kun ajatellaan sotaa, niin miehet koulutetaan tappamaan, siviilit kärsivät ja siviilit myös korjaavat vauriot, jos ne korjattavissa ovat. Maailmanrauha on ikävä kyllä vain utopia, mutta mielestäni paras sellainen.
Ainoa "hyvä" asia mitä voi asevoimista tai sodankäynnistä mielestäni löytää on tekniikan kehitys. Koska valtiot kaatavat rahaa asekehitykseen lähes loputtomasti ja sodankäynti aiheuttaa kilpailua kehityksen nopeudessa, on selvää että tekniikka kehittyy tässä ympäristössä.
Ja vaikka tämä tekniikka olisi suoranaisesti kehitetty ihmisten tappamiseen, niin aina jokin osa siitä löytää tiensä siviilipuolelle, jopa usein henkiä pelastamaan tai ainakin elintasoja parantamaan.
Oikeuttaako tälläinen nopeutettu kehitys sodankäyntiä tai aggressiota? Ehdottomasti ei!
Mutta tässä maailmassa jossa elämme on minun pakko katsoa karuja totuuksia ja edes yrittää löytää jotain hyvää tästäkin.
mutta tuli mieleen mitä hyvää Mengele sai aikaan kaksostutkimuksillaan. En tiedä saiko, mutta ajatuksena rinnastettavissa.
Olen itse ateisti ja reservin luutnantti. Minusta tietyntasoisen patriotismin ja jumalharhattomuuden välillä ei tarvitse olla ristiriitaa.
Osaan arvostaa tekemääsi valintaa, luultavasti sait enemmän hyvää aikaan kuin mitä asepalvelus tarjosi minulle. Näin jälkikäteen ajateltuna (viidentoista vuoden jälkeen) voin todeta, että parasta, mitä asepalvelus antoi, on kourallisen elinikäisiä ystäviä. Sellaisia, joihin voi luottaa kuin vuoreen johtuen osaltaan varmaan siitä, että jouduimme (saimme?) ponnistella inhimillisen suorituskyvyn äärirajoilla ja siten oppia tuntemaan kaverin läpikotaisin. Se mainitsemasi kovuus toimi tuossa hyvin.
Minulla ei ole erityisen vahvaa kantaa asevelvollisuuteen ja puolustusvoimien olemassaoloon muuten kuin että maailma valitettavasti edellyttää armeijoita. Ei armeijaa tarvitse eikä pidäkään ihannoida mutta ei myöskään halveksua tai vähätellä.
siviilissä kyllä.
Mutta kun toi perusolettamus tappamaan opettamisesta on hieman virheellinen. Siellä opetetaan puolustamaan ja yksi tapa on tehdä se tekemällä vihollinen toimintakyvyttömäksi, tavalla tai toisella.
Ensisijainen tarkoitus ei ole vihollisen tappaminen mutta se toki on usein helpoin keino.
Ja en ihannoi sotaa enkä armeijaa vaikka asepalveluksen tulinkin suorittaneeksi. Tuskin sellaisia höyrypäitä jotka sotaa tahtovat edes varsumiespalvelukseen nykyään otetaankaan.
Mun kolmen parhaan miespuolisen kaverin joukkoon kuuluu yksi vääpeli ja kaksi sivaria. En ymmärrä sitä vastakkainasettelua sivareiden ja asepalevluksen käyneiden kesken tai ylipäätään tuollaista luokittelua.
Ei mun sivari ystävät minua minään tappokoneena potentiaalisena murhamiehenä pidä enkä minä kritisoi heidän valintaansa. Miksi edes pitäisi? En minä ihmiatä arvioi sen perusteella onko nyt tullut intti käytyä vai ei.
"Siellä opetetaan puolustamaan ja yksi tapa on tehdä se tekemällä vihollinen toimintakyvyttömäksi, tavalla tai toisella. Ensisijainen tarkoitus ei ole vihollisen tappaminen mutta se toki on usein helpoin keino."
Mitä ei-tappavia tai ei-vammauttavia aseita tai laitteita suomen asevoimilla on?
Löydätkö seuraavasta jotain mikä ei olisi tarkoitettu tappamaan tai mahdollistamaan tappavien kalustojen käyttöä?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Luokka:Suomen_puolustusvoimien_kalusto
Jos et löydä sellaista, niin miten voidaan sanoa että ensisijainen tarkoitus ei ole vihollisen tappaminen jos kaikki kalusto jota ihmiset koulutetaan käyttämään soveltuu vain tappamiseen eikä toimintakyvyttömäksi tekemiseen?
"En ymmärrä sitä vastakkainasettelua sivareiden ja asepalevluksen käyneiden kesken tai ylipäätään tuollaista luokittelua."
Huolimatta siitä että on olemassa sellaisia ihmisiä kuin sinä, on myös olemassa ihmisiä jotka jakavat ihmiset sotilaisiin ja sivareihin. Ja mielenkiintoisesti kaikki tapaamani ihmiset jotka ovat kritisoineet valintaani, ovat olleet ainakin jossain määrin uskonnollisia. Mielenkiintoista...
"Jos et löydä sellaista, niin miten voidaan sanoa että ensisijainen tarkoitus ei ole vihollisen tappaminen jos kaikki kalusto jota ihmiset koulutetaan käyttämään soveltuu vain tappamiseen eikä toimintakyvyttömäksi tekemiseen?"
Toimintakyvyttömäksi tekeminen tarkoittaa esimerkiksi jalkaan ampumista. Tappamiseen pyrkiminen tarkoittasi ampumista rintaan tai päähän.
Ilmatorjunta kalusto on tehty tuhoamaan vihollisen kalustoa (lähes väistämättä sisällä olevat kuolevat mutta se ei ole primäärifunktio)
Panssaritorjunta aseet on tehty tuhomanaan vihollisen kalustoa (lähes väistämättä sisällä olevat kuolevat mutta se ei ole primäärifunctio)
Lisäksi radiohäirintä, ei tee toimintakyvyttömäksi mutta hankaloittaa vihollisen toimintaa huomattavasti.
Tiestön kuten siltojen tuhoaminen, ei tee toiminta kyvyttömäksi mutta hidastaa.
Kuten sanoin ei mitenkään voida välttyä vammauttamisilta tai kuolemilta jos sellainen valitettava konflikti tapahtuisi. Mutta uskottavalla puolustuksella saadaan politikoille neuvotteluvälineet, jolloin paremmin vältymme siltä, ettei mitään konfliktia koskaan tapahdukkaan.
Nyt sitten tietysti vastaat, että kukapa meitä nyt uhkaisi. No ei kukaan ainakaan juuri nyt. Ollessani esikuntalähettinä kuitenkin telex naputti jatkuvalla syötöllä rajaloukkauksia niitä tuli useita päivittäin. Ei niistä julkisuuteen mitään puhuttu ja mullakin oli vaito-olovelvollisuus vaan nyt 28 vuoden jälkeen ole niin väliä vaikka asian kertoisinkin.
Meillähän on puolustusvoimat eikä niiden tarkoitus ole sotia vaan pyrkiä varmistamaan, ettei sotaa tulekkaan. En tiedä miksi asepalvekusen käyneitä pitäisi pitää agresiivisina tappajina kun emme sitä sitä ole.
Minä muuten en kritisoinut valintaasi kuten varmaan huomasit, enkä kritisoi kenenkään muunkaan valintaa. Tosin et sinäkään nyt minun valintaani suoraan kritisoinut ja vaikka olisitkin niin en siitä pahastuisi. Kukin menee omilla valinnoillaan ja voin ihan hyvin tukea muita tekemään sellaisia valintoja joita itse en tekisi.
En tosin tiedä menisinkö tänäpäivänä (absurdi ajatus, ikää 48) asepalvelukseen mutta eipä kaduta sekään, että tulin sen käyneeksi. Tuliaseita tai mitään muitakaan aseita keittöveistä lukuunottamatta minulla ei itsellä ole koskaan ollut ja tuskin tulee koskaan olemaankaan tai ainakin se on äärimmäisen epätodennäköistä.
Ja mitäkö se sitten antoi, en tiedä. Omillaan olin ollut jo 15 vuotiaasta saakka kun mutsi kuoli ja faijan kanssa meni sukset ristiin, että sitä sieltä en saanut. Kämppä meni alta kun ei päivärahoilla pahemmin vuokria makseltu ja tuen olisi saanut vain puoliso mutta eipä silloin vielä ollut sellaista tullut hankituksi.
Vastuuta? No ei enemmänkin vastuunpakoilua ja lusmuilua. Itseluottamusta? Ehkä ehkä ei on mulla aika hyvä itseluottamus ollut jo ennen asepalvelusta. Uusia kavereita? Joo tulihan siellä mutta onpa noita tullut muutenkin. Eli ei nyt mitään kovin merkittävää mutta kokemuksena ihan ok.
Opinko tappamaan? No enpä oppinut.
"Mitä ei-tappavia tai ei-vammauttavia aseita tai laitteita suomen asevoimilla on?"
Oikeastaan itse puolustusvoimat voidaan laskea sellaiseksi. Niillä voidaan estää se, että tänne hyökkääminen ei yksinkertaisesti ole kannattavaa. Itse näkisin, että tuo on niitä tämän hetkisen puolustusvoimien tärkein tehtävä muiden siviilitehtävien rinnalla.
Armeija sattuu useimmille sopivaan ajankohtaan vieroittamaan mammanpojat äidin helmoista. Se siis auttaa monia itsenäistymään ja tekee siinä mielessä pojista miehiä.
Kuitenkin itsenäinen matkustelu ja retkeily, muutto omaan kämppään, seurustelu, opiskelu, työskentely, toiminta kodin ulkopuolisten harrastusten parissa, perheen hankkiminen, kirjallisuus ja aika tekevät myös pojista miehiä tarjoamalla monipuolisia kasvattavia kokemuksia, tuntemuksia ja opetuksia. Armeija on vain yksi mahdollinen lisämauste sopassa.
Minusta armeija ei tehnyt miestä, vaikka siellä ihan kivaa olikin. Tosin tapasin armeija-aikana ihanan naisen, joka tavallaan hoiti asian. :-)
Minusta armeijassa ei ole kyse tekopyhyydestä, vaan aivan rehellisestä aivopesusta eräänlaiseen joukkopsygosiin, jossa "ratkaisuksi" nousee aina väkivaltainen joukkovastavoima. Kun tämä väkivaltainen ja joukkovoimaan perustuva maailma on kaikille selvästi tuotu esiin, jää yksilön kohdalle mahdollisuus valita pyrkimys suojaan joukkovoimaan tai yksilöllinen ratkaisu jonka kanssa täytyy joukkovoimattomana elää.
Vasta sotatila tuo vaikutukset konkreettisesti esiin, kun pyssyt paukkuu ja parta kasvaa, eli ollaan tilanteessa jossa voimme saada omalle kotisohvallemme vieraan maan miehet päsmäämään.
Ajatus siitä, että armeija tekee miehiä, tullee elämänvaiheesta, jossa ollaan irtoamassakotoa äireen helmoista. Monelle varmasti ihan hyvä juttu siinä kohtaa. Saman toki voi saada aikaan sivarikin.
Armeijan funktiota en kuitenkaan etsisi yksilön kannalta. Tarkoitus on taata suomelle niin uskottava puolustus, ettei vihollisen mielestä tänne kannattaisi hyökätä, siis hinta olisi liian kova. Armeijan ensisijainen tarkoitus siis on turvata rauha, ei opettaa sotimaan.
Itse kävin armeijan. Nykyään tosin välillä mietin, onko meillä enää sellaista itsenäisyyttä, jonka turvaamiseksi olisin valmis uhraamaan henkeni.
"Armeijan funktiota en kuitenkaan etsisi yksilön kannalta. Tarkoitus on taata suomelle niin uskottava puolustus, ettei vihollisen mielestä tänne kannattaisi hyökätä, siis hinta olisi liian kova. Armeijan ensisijainen tarkoitus siis on turvata rauha, ei opettaa sotimaan."
Asia on juuri noin. Jokainen armeijan käynyt ainakin pitäisi ymmärtää toi asia.
Olen suorittanut asepalveluksen. Armeijaa pidän välttämättömänä pahana, valtiolla pitää olla valmius puolustautua hyökkäyksen sattuessa. Mutta siinä, miten se on järjestetty on ihan vitusti korjaamisen varaa. Ensinnäkin se tuntuu työpaikkana houkuttelvan luonnevammaisia idiootteja. Yli puolet komppaniani kantahenkilökunnasta oli henkilöitä, joihin olisi aiheellista laittaa varoitustarra: tämä henkilö on sotilaallisesti älyrajoitteinen. No, oli siellä ihan tervejärkisiäkin kappareita. Samoin varusmiesaliupseereissa oli aika paljon nk. vittumaisia tapauksia. Ilmeisesti aliupseerikoulun tarkoitus on kouluttaa vittumaisia ihmisiä.
Mies olin mielestäni jo sinne mennessäni 24-vuotiaana. Opin siellä kyllä inhoamaan kovasti älytöntöä turhasta mouhoamista, joten jonkinlaista luonteenkehitystä tapahtui.
Allekirjoitan täysin. Kehittämistä riittäisi ihan älyttömästi ainakin itse varusmiespalvelussa. Muusta PV:n toiminnasta ei ole kokemusta.
Montako kertaa se pitää näillä palstoilla toistaa ettei Suomessa ole armeijaa vaan puolustusvoimat. Puolustusvoimilla ei saa lain mukaan hyökätä.
"Syy miksi en armeijaa käynyt (enkä kävisi vieläkään) on perheessäni ja suvussani tapahtuneet kuolemat ja halu olla aiheuttamatta vastaavaa menetyksen tunnetta kenellekään. "
Luuletko että asepalveluksen suorittaminen armeijassa aiheuttaa menetyksen tunteen jollekulle? Ei armeijassa tapeta ketään, taikka loukata yms. Se on sota, missä tapetaan.
armeija ≠ sotiminen
Hyvä, pohdiskeleva kirjoitus. Kiinnitin kuitenkin huomiota siihen, että lähtökohtasi näytti olevan, se, että armeija on ensisijaisesti olemassa tappamista varten. Tuohon en yhdy. Nähdäkseni Suomessa on armeija siksi, että jokaisessa maassa on ennemmin tai myöhemmin armeija. Jos se ei ole oma, sitten se on vieras. Ilman omia puolustusvoimia kuka vaan voisi tallata tänne ja ottaa vallan ja tehdä mitä lystää.
Onko sillä sitten väliä, oikeuttaako tuo tappamiseen? Jos vaikka Ruotsi tai Norja päättäisi ottaa tämän maapläntin haltuunsa, toteaisin luultavasti että aivan sama, enkä alkaisi ketään ampumaan. Jos taas vaikkapa Pohjois-Korea koukkaisi tänne, saattaisin haluta laittaa kampoihin.
Olen siis suorittanut asepalveluksen. Ja olen uskossa. Herrani ja Jumalani on sanonut aivan selvästi, että "Älä tapa" ja "Rakasta vihollistasi, ja siunaa niitä, jotka sinua vainoavat" näin ulkomuistista lainattuna. En hyväksy toisen ihmisen tappamista, ja tässä mielessä koen valtavan ristiriidan aseellisen maanpuolustuksen kanssa. Monasti olenkin pohtinut, kieltäytyisinkö aseista, kun kerran reserviläinenkin voi sen tehdä. Kuitenkin olen jättänyt sen tekemättä kahdesta syystä.
Ensimmäinen syy on tuo "jokaisessa maassa on aina armeija, oma tai vieras", jonka mainitsin edellä.
Toinen syy on se, että olen pohtinut esim. Bosnian sodan tapahtumia. Olen asettanut itseni seuraavaan kuvitteelliseen tilanteeseen: oletetaan että Suomessa olisi vieraan vallan joukkoja, jotka raiskaavat ja tappavat puolustuskyvytöntä siviiliväestöä. Tietäisin lähes varmasti, että kun nämä joukot kotiportista sisään astuvat, minut ja poikani tapetaan heti, ja vaimoani ja tyttäriäni raiskataan ensin pari kuukautta ja tapetaan vasta sitten. Ja kysymys kuuluu: jos minulla olisi ase käytössäni, käyttäisinkö sitä puolustaakseni perhettäni. Ja vastaus kuuluu: kyllä käyttäisin, ainakin yrittäisin tehdä kaikkeni estääkseni nuo hirveydet.
Näistä syistä olen tullut siihen tulokseen, että vaikka en tappamista hyväksykään, olisin kuitenkin tekopyhä jos kieltäytyisin aseista. Ja näin ollen palvelen jatkossakin Suomen puolustusvoimia, jos kutsu käy. Paitsi jos Ruotsi hyökkää, luultavasti kieltäydyn aseista...
Ovat puolustuksellisessa mielessä turhat. Jos ainoa potentiaalinen hyökkääjehdokas, Venäjä, päättää tämän maan tosissaan valloittaa, on koko Suomi kahdessa tunnissa vallattu.
Saatat olla oikeassa. Silloin on jokaisen hyvä miettiä suhtautumistaan aseisiin esim. tuon esittämäni Bosnian sota -skenaarion kautta.
"Jos ainoa potentiaalinen hyökkääjehdokas, Venäjä, päättää tämän maan tosissaan valloittaa, on koko Suomi kahdessa tunnissa vallattu. "
Tsetsenia osoittaa, että puhut pelkkää paskaa.
Eikä Venäjällä taideta olla niin typeriä, että luultaisiin sodan olevan kannattava. Sodat ovat strategista laskemista, ei päätöntä ryntäilyä. Ei ainakaan valtioilla, joilla on tippaakaan järkeä käytössä.
Suomen puolustusvoimat on hirveän vanhanaikainen laitos. Hyvin monessa asiassa kiivetään perse edellä puuhun.
Se on kuin lastentarha. Siellä on kotiintuloajatkin ja kaikki. Jos hanaat vastaan niin saat kotiarestia.
Suurin osa skappareista on vanhoillisia kusipäitä.
Varusmiesten terveydenhuolto on edelleen aivan aliarvoinen. Kuumeeseen ja flunssaan annetaan pari päivää vapautusta palveluksesta ja laatikollinen buranaa napsittavaksi. Kovassa kuumeessa otetaan "osastolle", missä ei kuulemani mukaan saa tehdä mitään muuta kuin maata sängyssä. Itse sairastuin alokasaikana johokin lievään virus-tautiin, söin särkylääkkeitä kaksi kuukautta kunnes totesin että on parempaakin tekemistä kuin potea komppanian homeisessa sängyssä. Keskeytin koko homman ja olin terve viikossa.
Hammashuollostakin on yksi hyvä tarina jos jotain kiinnostaa.
Ainoa hyvä homma oli ettei tarvinnut jumalaa palvella kun oli eronnut kirkosta. Muuten koko paikka on erittäin vanhoihin perinteisiin jämähtänyt.
"Itse sairastuin alokasaikana johokin lievään virus-tautiin, söin särkylääkkeitä kaksi kuukautta kunnes totesin että on parempaakin tekemistä kuin potea komppanian homeisessa sängyssä. Keskeytin koko homman ja olin terve viikossa."
Sinulla sitten onkin varmasti hyvin kattava kuva.
Jokainen valitsee, puolustaako itseään vai luovuttaako tuon oikeuden jollekin sitä haluavalle ulkopuoliselle. Pätee niin yksilöihin kuin kansakuntiinkin. Tästä näkökulmasta kallistun ajatukselle, että armeija tekee miehiä. Puolustuksessa oletettavasti löytyy hommia myös sivari-asenteellisille.