Belgialaisessa Le Libre Belgique -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan Euroopan unionin pääkaupunki tulee kahdessa vuosikymmenessä muuttumaan muslimienemmistöiseksi.
Belgialaisen UCL yliopiston sosiologin Olivier Servaisin mukaan Bryssel tulee olemaan viidessätoista tai kahdessakymmenessä vuodessa muslimienemmistöinen, kyseisen väestöryhmän suuren syntyvyyden vuoksi. Tilastojen mukaan valtaosa muslimeista pitää itseään uskovaisina ja uskonnon merkitys on suuri etenkin nuorten muslimien keskuudessa.
Brysselin asukkaista on tällä hetkellä islaminuskoisia noin kolmannes ja Mohamed on ollut kaupungin yleisin lapselle annettu pojan etunimi jo vuodesta 2001 lähtien.
Asiasta uutisoi ranskalainen Le Figaro.
http://www.uutiskynnys.fi/uutiset/ulkomaat/2008/bryssel-muslimienemmistoinen-kahdessakymmenessa-vuodessa

Vastaukset 3
Vanhimmat
sisällissota euroopassa 30 vuoden sisällä, siis mikäli asioille ei tehdä nyt mitään.
100 vuoden päästä EU on:
1. Muslimien aluetta.
2. Totalitaristinen liittovaltio.
Totuuden kertominen on nykyään rasismia.