Siis nykyiselle mamuttamiselle lopun. Vaalitukia säätiöiltä ennalta äkkiä.Piirtelemään vaikka tauluja ? Tai kopiodaan ja myydään toiseen lahjottuun hyvä-veli Virastoon ?
Suomeen Uusi Puolue joka tosissaan tekisi
LÄHTÖLASKENTA
493
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
ja nimi olisi Kantaväestön puolue, ajaa kantaväestön asioita ja etuja myös rasistisia päättäjiä vastaan.
Hyväksyy vain työperäisen maahanmuuton ja muille Tanskan säännöt maahanmuuttopolitiikassa tai käy se Italiankin versio.
Rasismiset kantaväestön syrjinnät (kuten päiväkotitapaus) on loputtava.
Kantaväestön vanhukset hoidetaan ensin eikä yhtään mamujen mummoa oteta tänne eläkesairasteluun.
Somalit takaisin ja huolehditaan enemmin oman nuorison koulutuksesta kuin somppujen luku-ja kirjoitustaidosta.
Perusasiat kuntoon kantaväestölle,Tanskan säännöt voimaan sillä tulevaisuus on vieläkin tiukempi valtiotalouden kannalta kuin mitä vielä edes ennustellaan.
Eikö sellainen puolue ole laiton, eihän esivaltaa sovi epäillä
Halonen on jeesuksen naispuolinen inkarnaatio ja aina oikeassa.
Tässä on tekeillä aika hyvä puolue:
http://muutos2011.fi/cms/
Ei muuta kuin kannatuskortin täyttöön.
http://muutos2011.fi/