Uskonnollisten keskustelusivujen kestosuosikkeja viikosta ja kuukaudesta toiseen näyttää olevan seksuaaliset vähemmistöt ja se annetaanko heille armoa vai ei. Käsite armo on useassa kirjoituksessa muuttunut armottomuudeksi ja tässä yhteydessä käytetty sana armonyhteisö ei voi olla kauempana totuudesta. Eikö juuri Jeesus armahtanut niitä jotka eivät täyttäneet meidän ihmisten asettamia mittoja?
Heterona minusta on tietysti mahdotonta ymmärtää homoseksuaalisuutta, mutta meidän on tehtävä päätös käytössä olevan tiedon, järjen ja omantunnon valossa. Ne jotka valitsevat ”uskonsa” (mm. Kansan Raamattuseura, Kansanlähetys) kuvittelevat että seksuaalinen suuntautuneisuuskin on ihmisen oma valinta. Ihminen ei kuitenkaan kokemukseni ja tietoni mukaan millään tavalla valitse seksuaalista suuntautumistaan ja oma seksuaalisuushan on hyväksyttävä Jumalan luomana asiana jo mielenterveydenkin kannalta. Me ihmiset olemme erilaisia, eikä erilaisuus ole syntiä, eikä syyttömiä pidä tuomita.
Synti on sanottava synniksi ja sen teenkin: homoseksuaalisuus ei ole rikos, synti eikä sairaus, mutta homoseksuaalien henkinen tai fyysinen kiusaaminen on ehdottomasti syntiä. Tämän kertoo meille meidän omatuntomme ja tärkein Uuden testamentin periaatteista, rakkauden käsky, jolla meidän tulisi arvioida kaikkea kirkoissa tapahtuvaa toimintaa. Mutta myös homoille kuuluu samanlainen vastuu omasta käyttäytymisestään kuin heteroillekin. Toisen ihmisen identiteetin määräämää koskemattomuutta pitää kunnioittaa.
Uskon että homoseksuaalien tunnustaminen tasa-arvoisina ihmisinä kirkon työyhteyteen ja heidän parisuhteensa hyväksyminen, mukaan lukien sen siunaaminen, on myös kirkon etu ja tulee aikanaan rikastuttamaan kirkon elämää ja ajattelua. Asia on marginaalinen, mutta sillä on laajemmat ulottuvuudet koko kristilliseen uskoon. Väitän että juuri armo on kaikkein eniten kadoksissa seurakunnissamme, eikä ainoastaan tässä kysymyksessä. Meidän olisi aika luopua Raamatun maagisesta tulkintatavasta ja antaa tilaa realiteettitajuisemmalle teologialle ja evankeliumin täydelle kokemiselle.
Heterona minusta on tietysti mahdotonta ymmärtää homoseksuaalisuutta, mutta meidän on tehtävä päätös käytössä olevan tiedon, järjen ja omantunnon valossa. Ne jotka valitsevat ”uskonsa” (mm. Kansan Raamattuseura, Kansanlähetys) kuvittelevat että seksuaalinen suuntautuneisuuskin on ihmisen oma valinta. Ihminen ei kuitenkaan kokemukseni ja tietoni mukaan millään tavalla valitse seksuaalista suuntautumistaan ja oma seksuaalisuushan on hyväksyttävä Jumalan luomana asiana jo mielenterveydenkin kannalta. Me ihmiset olemme erilaisia, eikä erilaisuus ole syntiä, eikä syyttömiä pidä tuomita.
Synti on sanottava synniksi ja sen teenkin: homoseksuaalisuus ei ole rikos, synti eikä sairaus, mutta homoseksuaalien henkinen tai fyysinen kiusaaminen on ehdottomasti syntiä. Tämän kertoo meille meidän omatuntomme ja tärkein Uuden testamentin periaatteista, rakkauden käsky, jolla meidän tulisi arvioida kaikkea kirkoissa tapahtuvaa toimintaa. Mutta myös homoille kuuluu samanlainen vastuu omasta käyttäytymisestään kuin heteroillekin. Toisen ihmisen identiteetin määräämää koskemattomuutta pitää kunnioittaa.
Uskon että homoseksuaalien tunnustaminen tasa-arvoisina ihmisinä kirkon työyhteyteen ja heidän parisuhteensa hyväksyminen, mukaan lukien sen siunaaminen, on myös kirkon etu ja tulee aikanaan rikastuttamaan kirkon elämää ja ajattelua. Asia on marginaalinen, mutta sillä on laajemmat ulottuvuudet koko kristilliseen uskoon. Väitän että juuri armo on kaikkein eniten kadoksissa seurakunnissamme, eikä ainoastaan tässä kysymyksessä. Meidän olisi aika luopua Raamatun maagisesta tulkintatavasta ja antaa tilaa realiteettitajuisemmalle teologialle ja evankeliumin täydelle kokemiselle.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kristinuskoon ei kuulu homoseksuaalisten aktien hyväksyminen, kuten ei minkään muunkaan synnin. Synti on tunnustettava synniksi. Sen teenkin: homoseksuaaliset aktit ovat syntiä kristinuskon mukaan. Syntiä on varastaminen, valehtelu, aviorikos, tappaminen jne.; kaikki, joka erottaa meitä Jumalasta. Mutta ei ole synti olla homo. Homot ovat Jumalan lapsia siinä missä kaikki muutkin.
Ei siis ole mikään synti olla homoseksuaali, mutta on synti harrastaa homoseksuaalisia akteja. Homot, jotka haluavat seurata Jeesusta Kristusta, tulee tunnustaa tasa-arvoisiksi kirkon jäseniksi. Heidän kiusaamisensa ja syrjimisensä on väärin. Vääriä tekoja ei kirkollakaan ole oikeutta mennä siunaamaan; siksi homoavioliitto ei voi tulla kysymykseen (kristillisessä) kirkossa.
Jos taas jotkut homot eivät ole valmiita tunnustamaan Jumalaa ja hänen Raamatussa ilmoittamaa tahtoa, tulee heidän ymmärtää se, että siinä vaiheessa he lakkaavat olemasta kristittyjä. Silloin heille jää mahdollisuudeksi perustaa oma uskonnollinen yhteisö, ja valita sille oma jumala. Kristinusko ei miellytä kaikkia. Mutta Jumalan armosta heillä on myös mahdollisuus katua ja palata Jumalan yhteyteen. Jumala antaa anteeksi niille, joka haluavat luopua synnistä ja noudattaa Hänen tahtoaan: "Niille, jotka uupumatta hyvää tehden etsivät kirkkautta, kunniaa ja katoamattomuutta, hän antaa ikuisen elämän, mutta niitä, jotka ovat itsekkäitä ja tottelevat totuuden sijasta vääryyttä, kohtaa ankara viha." Room. 2:7-8