Voi vauvaparkoja!

Tämä saa kelvata tällä kertaa. Tarkensin vain vähän äänennopeutta.

Kuvittelin tänään kuulleeni seikkailun äänettömän kutsun ja hyppäsin intuitiivisella vaistonvaraisuudella kohdalle sattuneeseen kulkuvälineeseen, joka sattui lähtemään viisi minuuttia ennen aiottua varsinaistani. Se olisi saattanut kulkea juuri otolliseen aikaan juuri otollisen paikan ohi, jolloin nähdessäni otollisen henkilön, olisin voinut hypätä pois kulkuvälineestä otollisen henkilön kävelyseuraksi, vaan en nähnyt, joten hyppäsin Tähtelässä pois ja kävelin Omenilan ohi takaisin vakiovaihtopaikalleni noin vain vartin hukattuani. Sulattelin sitten kuulluksi luulemaani kuulumatonta ja tulin siihen tulokseen, että vain sinumaisuuteen liittyvät sattumat vievät yllätyksiin ja ominpäin yritetyt enimmäkseen harharetkiin. Jälkeenpäin juolahti mieleen vielä, että jos kulkuvälineessä sattui olemaan samasuuntaisia kolleegoja (en näet laisinkaan katsastellut ympäristöäni sillä silmällä), saattaisi joku sellainen ajatella epäilysmatematiikalla laskukaavaa 1 1 1=42.

Ehkä pitäisi yrittää joskus ajatella hieman. Keskustelluissa tapaamisajoissa oli mainittu huominen; eikä tänään ole huominen. Omissa periaatteissani on ollut tähänastisperiaatteellisena vakiona lausumattomankirjoittamaton klausuuli, että en pyri käyttämään tapaamisiin normaalihkon työmatkailun ylimenevää aikaa. Jos myöntyy yhteen varttiin, niitä voi helposti poikiintua lisää.

Tämmöinen tietokoneen ääressä istuskelu puolestaan kuuluu vakioituneeseen harrastekuviontiini, jossa vain ruudun sisällysluettelo nykyisellään mukautuu uusiin käyttöihin.

Eniten aikaa uusharrastuksille tuntuu irtoavan omasta syömisestä, joka hämmästyttävän usein pääsee unohtumaan. Se ei liene kovin huolestuttavaakaan, koska vararavintoa on liiemmankin kanssa ja vyöhön on suhteellisen helppoa tehdä uusia reikiä.