Miljardi euroa yrityksille eläkesäätiöistä...

Eräänlainen muistokirjoitus 11.12.2009
Antti Blåfield on HS:n pääkirjoitustoimittaja.

Torstaina 26. marraskuuta hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta päätti, että eläkesäätiöjärjestelmän purkautumista ei estetä.

Kyseessä on merkittävä asia.

Työnantaja voi ottaa työntekijälleen lakisääteisen eläkevakuutuksen työeläkeyhtiöstä tai järjestää eläketurvan oman eläkesäätiön tai -kassan avulla. Hyvin hoidetun säätiön tai kassan avulla työnantaja selviää eläkevelvoitteistaan halvemmalla kuin työeläkeyhtiön asiakkaana. Työeläkeyhtiöt eivät ole katsoneet vakavaraisia eläkesäätiöitä hyvällä vaan pyrkineet houkuttelemaan yritykset luopumaan säätiöistään.

Eläkesäätiöt onkin työeläkejärjestelmän pelisäännöissä painettu altavastaajan asemaan.

Eläkesäätiön tai -kassan purku on tehty työnantajalle houkuttelevaksi. Vuoden 2008 lopussa säädetty työeläkejärjestelmän vakavaraisuutta keinotekoisesti nostanut poikkeuslaki vielä kasvatti tätä kilpailun vääristymää.

Kun työnantaja purkaa säätiön, hänen pitää siirtää työeläkeyhtiöön tietty osuus eläkevastuustaan. Tätä osuutta kutsutaan siirtyväksi toimintapääomaksi. Se on nyt tavallista alhaisempi, koska sitä pienennettiin poikkeuslailla ja se seuraa viipeellä työeläkejärjestelmän vakavaraisuutta, joka viime vuonna romahti. Saman lain takia säätiöiden ja tel-yhtiöiden vakavaraisuudet ovat keinotekoisen korkeita. Näin tänä vuonna syntyi erityisen houkutteleva tilaisuus purkaa eläkesäätiö.

Viikko sitten Neste Oil kertoi, että se purkaa säätiönsä ja siirtyy Ilmarisen asiakkaaksi. Neste saa näin noin 50 miljoonaa euroa eläkesäätiöön kertyneitä varoja.

Tänä vuonna yhteensä kahdeksan yhtiötä on purkanut säätiönsä, ja joka kerta eläkevastuu on siirtynyt työeläkeyhtiölle sen omaa vakavaraisuutta alhaisemmalla tasolla. Näin eläkejärjestelmästä valuu varoja pois.

Jäljellä on enää 25 säätiötä ja kassaa, ja niidenkin purkamista harkitaan. Eläkesäätiöt ja -kassat ovat perustaneet palveluyhtiökseen Poraston, jonka toiminnan pohja myös murenee, kun asiakaskunta katoaa.

Jos kaikki säätiöt puretaan, sosiaaliministeriön arvion mukaan työnantajille siirtyy yhteensä 900 miljoonaa euroa työeläkejärjestelmään kerättyä rahaa.

Kaikki eläkevastuun siirrot on tehty kahdelle suurimmalle työeläkeyhtiölle, Varmalle ja Ilmariselle. Näin myös työeläkeyhtiökenttä keskittyy, ja kilpailun edellytykset heikentyvät.

Tätä kehitystä sosiaaliministeri Liisa Hyssälä yritti jarruttaa.

Ministeriö esitti, että eläkevastuun siirrossa siirtyvä toimintapääoma nostettaisiin vastaanottavan yhtiön vakavaraisuuden tasolle. Keneltäkään ei näin otettaisi euroakaan pois, mutta eläkejärjestelmää suojattaisiin.

Elinkeinoelämän keskusliitto vastusti hanketta jyrkästi ja vetosi siihen, että siirtyvän toimintapääoman ylittävä osuus on säätiön perustaneen yhtiön omaisuutta.

Ministeriö pyysi maan johtavalta perusoikeusasiantuntijalta professori Kaarlo Tuorilta lausunnon. Tuori sanoi, että säätiöiden toimintapääoma ei ole yhtiöiden vaan julkista tehtävää toteuttavan eläkelaitoksen omaisuutta.

Hallituksen talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa EK:n kanta painoi eniten. Hallitus päätti vain seurata tapahtumisen kulkua ja asettaa sitä varten toimikunnan.

Eläkejärjestelmästä siirretään näin pois noin miljardi euroa, eikä kukaan välitä.

Paljon enemmän tänä syksynä tiedotusvälineissä on puhuttu esimerkiksi kansanedustaja Marja Tiuran huonekaluhankinnoista.

Ja miksi kukaan välittäisikään?

Laskunhan maksavat vasta muutaman kymmenen vuoden kuluttua eläköityvät. Suurilla ikäluokilla on vielä varaa eläkkeelläkin matkustella, työmarkkinajohtajat saavat istua työeläkeyhtiöiden hallinnossa, yritysjohtajat saavat järjestellä taseitaan, ja työeläkeyhtiöt saavat elää omaa elämäänsä ilman vertailukohtia ja kilpailua.

Mutta kun silmiin seuraavan kerran osuu Matti Vanhasen hallituksen ohjelman motto "vastuullinen, välittävä ja kannustava Suomi", sanon mielessäni: puhukaa pukille.

---

Elinkeinoelämän Keskusliiton puheenjohtaja Lasse Laatunen istuu myös Varman hallituksessa.
Eikä ole siinä ole minkäänlaista eturistiriitaa tai jääviysongelmia - eihän?
0125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Eläköityvät maksavaa kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu