Mikähän näitä helluntailaispastoreita oikein vaivaa, kun ne ei tahdo pysyä samassa srk:ssa kuin korkeintaan muutaman hassun vuoden. Alkaa olla vähän sama meininki kuin joillain liike-elämän johtajillakin, että tullaan "henkselit paukkuen", puhallellaan näennäisiä uusia tuulia, mutta kun alkaisi arki....johtajat häviävät liukkaasti paikalta. Helppoahan se on viettää kuherruskuukautta srk:n kanssa niin kauan kuin kaikki ovat niin ihastuksissaan uudesta tulokkaasta. Saarnojen uutuus vaan jostain syystä vaihtuu vanhan kelaamiseksi noin 2 - 3 kk:ssa ja sitten ei monellakaan enää ole mitään uutta annettavaa. Niinpä, alkaa arki. Silloin ollaan tultu tarpeeksi tutuiksi ja srk:sta voi alkaa kuulua jopa kritiittiä, ollaankin eri mieltä asioista, saarnaaja ei saakaan enää pelkkää olkaan taputtelua, ihastelua ja jatkuvaa kannustusta. Ollaan yhtäkkiä törmätty siihen tavalliseen arkeen, mitä normaalisti ihmiset viettävät työpaikoillaan. Ei sieltä monikaan, jos nyt ei halua ikävää huomiota CV:hen, lähde alvariinsa nostelemaan, pidempiaikainen vastuunkantaminen ongelmista huolimatta katsotaan myöhemmin aina plussaksi. Työpaikoilla on tapana jaksaa pysyä paikoillaan, ottaa kritiikkiä vastaan niin ystäviltä kuin vihamiehiltä ja sinnitellä vaikeiden vaiheiden yli.
Varsinkin johtajilta odotetaan vielä pitempää pinnaa, jaksamista, vastuun kantamisen halukkuutta siitä huolimatta, että arvostelua tulee.
Ei anna kovin hyvää kuvaa näistä seurakunnan johtajista, pastoreista tai millä he nyt itseään kutsuvat, jos ei ole pitempiaikaista halua sitoutua kasvamaan seurakunnan kanssa, vaan heti kun tulee ristiriitoja, etsitään seuraavaa paikkaa.
Varsinkin johtajilta odotetaan vielä pitempää pinnaa, jaksamista, vastuun kantamisen halukkuutta siitä huolimatta, että arvostelua tulee.
Ei anna kovin hyvää kuvaa näistä seurakunnan johtajista, pastoreista tai millä he nyt itseään kutsuvat, jos ei ole pitempiaikaista halua sitoutua kasvamaan seurakunnan kanssa, vaan heti kun tulee ristiriitoja, etsitään seuraavaa paikkaa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
mutta kun meillä on päinvastainen ongelma.
Pastori ei tajua lähteä pois seurakunnasta, vaikka lampaat haluaisivat jo vaihtaa paimenta.
Saarnat on kuultu jo moneen kertaan ja osa seurakuntalaisista äänestää jaloillaan.
Minun mielestäni seitsemän vuotta on maksimiaika yhdessä seurakunnassa. Ellei siihen
mennessä ole saanut sanottavaansa sanotuksi , niin eivät ne saarnat siitä parane, vaikka
olisi sata vuotta paikallaan!
Kyllä saarnaajaltakin pitää voida odottaa tulosvastuullisuutta.
Mutta kun asiassa painaa usein se vaimon työpaikka tai oma talo!!!!!
Ai, näin maallisista asioista kuin uravaimon työpaikka/ok-talo nämä saarnaajapaikat ja niissä pysyminen ovatkin sitten loppujen lopuksi kiinni ja minä kun luulin, että niihin on hyvinkin korkea kutsumus saatu (ainakin saarnaajat itse niin väittävät)? Selvensipä tämäkin hiukan asiaa taas, kattelen varmaan vähän ruusunpunaisten lasien läpi näitä asioita.