EU:n salainen poliisi saa ennennäkemättömät oikeudet

Seuraava löytyy Perussuomalaisen Teemu Välimäen "blogilta" : http://www.infosota.fi/2010/03/27/eun-salainen-poliisi-saa-ennennakemattomat-oikeudet/

Teemu Välimäki
Infosota
27.03.2010

Lissabonin sopimuksen hyväksymisen jälkeen Euroopan poliisi, Europol, on saanut huomattavasti lisää toimivaltuuksia, kuten oikeuden kerätä tietoja ihmisten poliittisesta suuntautumisesta tai uskonnollisuudesta.[1] Aikaisemmin Europol on toiminut kansainväliseen rikollisuuteen liittyvien juttujen kanssa, mutta tammikuun alusta, kun Europolista tuli EU:n virasto, Europolin toiminta-alue laajeni merkittävästi.[2]

Europolin uusiin toiminta-alueisiin kuuluu laveasti määritellyt rikokset, kuten rasismi, maahanmuuttajiin kohdistuva viha, ympäristörikokset ja korruptio. Uudet henkilöistä kerättävät tiedot ovat niin sanottuja käyttäytymistietoja, kuten elämäntyyli ja rutiinit, miten henkilöt liikkuvat, suositut vierailukohteet, suhtautuminen veroihin sekä DNA- ja ääninäytteet. Mikäli edellämainitut eivät riitä, Europolin työntekijät voivat halutessaan myös tallentaa tiedon henkilön poliittisista mielipiteistä, uskonnollisuudesta ja filosofisista näkemyksistä, liittojäsenyyksistä, terveydestä ja seksielämästä.

Käytännössä on mahdollista, että kuka tahansa, joka poikkeaa valtion virallisesta linjasta ja toimii aktiivisesti mielipiteittensä esiintuomiseksi, voi päätyä Europolin tarkkailuun. “Jos Brysseli ottaa tiukan linjan ilmastonmuutokseen, on väistämätöntä, että joku julistettuaan epäilyksensä ilmastonmuutokseen liittyen voidaan viedä syytteeseen luonnonsuojelurikoksista, koska henkilö mielipiteillään on estänyt EU:n toimia ihmiskunnan pelastamiseksi”, kuvailee liberaaleja tavoitteita ajavan englantilaisen Libertarian Alliance -organisaation johtaja Sean Gabb.

Brysselissä päämajaansa pitävä Europol sai rahoituksen aikaisemmin eri valtioilta, mutta tammikuun alusta Europolin siirtyessä EU:n alaisuuteen Europol siirtyi käyttämään EU:n budjettia. Samalla siirtymä muutti tapaa, jolla Europolin toiminnasta tehdään päätöksiä. Aikaisemmin päätökset piti hyväksyttää Europalin sopimuksen mukaisesti, kun nyt muutoksien tekeminen on nopeampaa ja helpompaa.
Viitteet

1. NEW EU GESTAPO SPIES ON BRITONS, DailyExpress.co.uk, 26.3.2010 ↩
2. Europol to become EU agency in 2010, Xinhuanet.com, 18.4.2008 ↩
1103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Vaikka Soini kuuluu Faragen kovaääniseen EFD-ryhmään joka huutaa kuten palosireeni näistä asioista niin Soini istuu hiirenhiljaa omassa nurkassaan eikä uskalla ottaa kaantaa tärkeihin asioihin. Miten oli Perussuomalaisten EU slogan "Suomalainen palosireeni brysseliin"? Taisi palosireeniltä loppua patterit kesken? =D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Europonazi kirjoitti:

Seuraava löytyy Perussuomalaisen Teemu Välimäen "blogilta" : http://www.infosota.fi/2010/03/27/eun-salainen-poliisi-saa-ennennakemattomat-oikeudet/

Teemu Välimäki
Infosota
27.03.2010

Lissabonin sopimuksen hyväksymisen jälkeen Euroopan poliisi, Europol, on saanut huomattavasti lisää toimivaltuuksia, kuten oikeuden kerätä tietoja ihmisten poliittisesta suuntautumisesta tai uskonnollisuudesta.[1] Aikaisemmin Europol on toiminut kansainväliseen rikollisuuteen liittyvien juttujen kanssa, mutta tammikuun alusta, kun Europolista tuli EU:n virasto, Europolin toiminta-alue laajeni merkittävästi.[2]

Europolin uusiin toiminta-alueisiin kuuluu laveasti määritellyt rikokset, kuten rasismi, maahanmuuttajiin kohdistuva viha, ympäristörikokset ja korruptio. Uudet henkilöistä kerättävät tiedot ovat niin sanottuja käyttäytymistietoja, kuten elämäntyyli ja rutiinit, miten henkilöt liikkuvat, suositut vierailukohteet, suhtautuminen veroihin sekä DNA- ja ääninäytteet. Mikäli edellämainitut eivät riitä, Europolin työntekijät voivat halutessaan myös tallentaa tiedon henkilön poliittisista mielipiteistä, uskonnollisuudesta ja filosofisista näkemyksistä, liittojäsenyyksistä, terveydestä ja seksielämästä.

Käytännössä on mahdollista, että kuka tahansa, joka poikkeaa valtion virallisesta linjasta ja toimii aktiivisesti mielipiteittensä esiintuomiseksi, voi päätyä Europolin tarkkailuun. “Jos Brysseli ottaa tiukan linjan ilmastonmuutokseen, on väistämätöntä, että joku julistettuaan epäilyksensä ilmastonmuutokseen liittyen voidaan viedä syytteeseen luonnonsuojelurikoksista, koska henkilö mielipiteillään on estänyt EU:n toimia ihmiskunnan pelastamiseksi”, kuvailee liberaaleja tavoitteita ajavan englantilaisen Libertarian Alliance -organisaation johtaja Sean Gabb.

Brysselissä päämajaansa pitävä Europol sai rahoituksen aikaisemmin eri valtioilta, mutta tammikuun alusta Europolin siirtyessä EU:n alaisuuteen Europol siirtyi käyttämään EU:n budjettia. Samalla siirtymä muutti tapaa, jolla Europolin toiminnasta tehdään päätöksiä. Aikaisemmin päätökset piti hyväksyttää Europalin sopimuksen mukaisesti, kun nyt muutoksien tekeminen on nopeampaa ja helpompaa.
Viitteet

1. NEW EU GESTAPO SPIES ON BRITONS, DailyExpress.co.uk, 26.3.2010 ↩
2. Europol to become EU agency in 2010, Xinhuanet.com, 18.4.2008 ↩

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu