Miksi korttimaksu?

missä uusi vastine?

Miksi nykyään täytyy maksaa erillinen korttimaksu kun haluaa "sarjalipun"? Eihän matkustaja sillä kortilla sinänsä mitään tee. Eihän matkustaja sähköistä korttia tarvitse muuhun kuin sen osoittamiseen että matkan maksu on suoritettu.

Mielestäni joukkoliikenteen valitseman maksutavan, sähköisen kortin kustannnukset kuuluisivat joukkoliikenteen kontolle.

Uutta teknologiaa ja uutta teknologiaa. Tulkoon vaan, mutta enhän minä sitä korttia voi mihinkään muuhun käyttää kuin tiettyyn matkaan, enkä itse korttia tarvitse. Miksi uuden teknologian pitää merkitä uusia maksuja? Vanha teknologia oli parempaa koska se toimi ja siinä ei ollut matkustajalle epämääräisiä ylimääräisiä maksuja.

Mitä lisäarvoa korttimaksu minun matkaani tuottaa?

27

684

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hoh hoo

      Jos et halua maksaa kertamaksua kortista niin leivotaan vaikka 20 sentttiä joka matkan hintaan lisää. Saadaan se kortin hankinnasta koitunut kustannus silläkin tavalla katettua.
      Nääs joukkoliikenteen kustannukset veloitetaan sen käyttäjiltä ja veroista. Vero- ja tukiosuus on vakio ja käyttäjä maksaa sitten loput. Vai meinaatkos että liikennöitsijä siellä on omia rahojaan jakmassa sulle ja muille matkustajille, ja teille jotain omasta pusssistaan ostamassa?

      • nyt joku fuskaa!

        Jos uusi teknologia tuo vain epäluotettavaa toimintaa ja ylimääräisiä maksuja niin mitäköhän iloa siitä asiakkaalle on? Pitäisi palata paperisiin sarjalippuihin jos ne ovat liikennöitsijälle "ilmaisia". Paperi toimii, kortti ei. Kortti vie, ei tuo.

        Liikennöitsijöiden hallussa olevat korttienlukulaitteet eivät vaikuta ilmaisilta, ilmeisesti niitä maksatetaan "korttimaksuilla".

      • julmaa kusetusta
        nyt joku fuskaa! kirjoitti:

        Jos uusi teknologia tuo vain epäluotettavaa toimintaa ja ylimääräisiä maksuja niin mitäköhän iloa siitä asiakkaalle on? Pitäisi palata paperisiin sarjalippuihin jos ne ovat liikennöitsijälle "ilmaisia". Paperi toimii, kortti ei. Kortti vie, ei tuo.

        Liikennöitsijöiden hallussa olevat korttienlukulaitteet eivät vaikuta ilmaisilta, ilmeisesti niitä maksatetaan "korttimaksuilla".

        Kun kortin "tekninen ikä" tulee täyteen niin tarvitaan uusi kortti ja siitä tulee uusi korttimaksu. Vanhasta kortista ei saa mitään korvausta, se menee roskiin. Asiakkaan kontolle nämä korttimaksut siis jäävät vaikka eivät tuota asiakkaalle mitään lisäarvoa. Lisäarvo arvattavasti koituu liikennöitsijälle ja me asiakkaat sen auliisti hänelle kustannamme tukemalla hänen liiketoimintaansa ylimääräisellä korttimaksulla. Tuo korttihan on liikennöitsijän valitsema media matkojen maksun suorittamista varten, ei asiakkaan valitsema.

        Kahvilassakin pitäisi olla erillinen kuppimaksu ja tuolimaksu koska eihän kahvilan pitäjää voi vaatia tarjoamaan kahvikuppia ja istuinta asiakkaan käyttöön "ilmaiseksi".

      • tsadaapa
        julmaa kusetusta kirjoitti:

        Nytkin kun on korttien vaihto menossa et joudu maksamaan uutta korttia vaan saat se ilmaiseksi joten eipäs höpötetä puuta heinää. Jos sitä vastoin itse hukkaat tai rikot niin silloin joudut myös uudesta kortista maksamaan. Se on oikeastaan varmuus sille että ihmiset pitäisivät parempaa huolta niistä korteistansa. Sama tilanne on kaikissa korteissa, aina uusiessa joutuu maksamaan jos sen omasta syystäsi olet rikkonut tai kadottanut.

      • tsapadaa vaan iteles
        tsadaapa kirjoitti:

        Omasta henkilökohtaisesta kokemuksestani tiedän että kortin _teknisen iän_ täyttyessä korttimaksu peritään uudelleen kun kortti on vaihdettava uuteen. Vanha kortti jää pois käytöstä eikä siitä aikoinaan maksettua korttimaksua hyvitetä miltään osin! Vanha kortti ei siis ole rikki, vaan se on "teknisesti loppuunkäytetty" niin että sitä ei voi enää ladata uudelleen. Vika ei ole kortissa vaan järjestelmässä.

      • kortti on kusetusta
        tsapadaa vaan iteles kirjoitti:

        Omasta henkilökohtaisesta kokemuksestani tiedän että kortin _teknisen iän_ täyttyessä korttimaksu peritään uudelleen kun kortti on vaihdettava uuteen. Vanha kortti jää pois käytöstä eikä siitä aikoinaan maksettua korttimaksua hyvitetä miltään osin! Vanha kortti ei siis ole rikki, vaan se on "teknisesti loppuunkäytetty" niin että sitä ei voi enää ladata uudelleen. Vika ei ole kortissa vaan järjestelmässä.

        Niin ja minulla on siitä Matkahuollon kuittikin tallella ja voin siitä luntata että 6,50 euroa maksoi "teknisesti vanhentuneen" kortin uusinta Porin myyntipisteessä 05.01.2010 sen lisäksi mitä ne matkat maksoivat.

      • käyös barrikaadeille
        kortti on kusetusta kirjoitti:

        Niin ja minulla on siitä Matkahuollon kuittikin tallella ja voin siitä luntata että 6,50 euroa maksoi "teknisesti vanhentuneen" kortin uusinta Porin myyntipisteessä 05.01.2010 sen lisäksi mitä ne matkat maksoivat.

        Tämä on tosiaan vallitseva käytäntö. Minulla on seutulippu ehtinyt vanhentua teknisesti jo kahteen kertaan ja molemmilla kerroilla Matkahuollossa on peritty uusi korttimaksu sen alkuperäisen korttimaksun lisäksi. Matkojen lisäksi olen siis maksanut jo kolmen kortin hinnan vaikka en koskaan ole hukannut tai rikkonut korttia. Aika käsittämätön juttu, tuntuu siltä että joku tässä vetää välistä. Minkä lain mukaan kortin, eli matkojen maksun suorittamisen ilmaisemiseen käytetyn teknisen esineen hinta kuuluu matkustajan maksettavaksi? Asiakkaiden olisi aika nousta kapinaan.

      • Kulut maksettava
        käyös barrikaadeille kirjoitti:

        Matkustajan kuuluu maksaa kaikki kulut mitkä liikennöinti maksaa, myös kuljettajan paskallakäynti työaikana kuuluu kustannuksiin.

      • mennäänkö bussilla
        käyös barrikaadeille kirjoitti:

        Tämä on tosiaan vallitseva käytäntö. Minulla on seutulippu ehtinyt vanhentua teknisesti jo kahteen kertaan ja molemmilla kerroilla Matkahuollossa on peritty uusi korttimaksu sen alkuperäisen korttimaksun lisäksi. Matkojen lisäksi olen siis maksanut jo kolmen kortin hinnan vaikka en koskaan ole hukannut tai rikkonut korttia. Aika käsittämätön juttu, tuntuu siltä että joku tässä vetää välistä. Minkä lain mukaan kortin, eli matkojen maksun suorittamisen ilmaisemiseen käytetyn teknisen esineen hinta kuuluu matkustajan maksettavaksi? Asiakkaiden olisi aika nousta kapinaan.

        Onpa kumma kun istumapaikasta ei ole erillistä maksua. Sama hinta seisoo tai istuu. Jotkut pistävät takapenkillä pitkäkseen vieden ainakin kolmen hengen tilan mutta maksavat ilmeisesti vain yhdestä. Auton lehtiä voi jostakin syyystä lukea ilmaiseksi, luulisi että niissäkin olisi erillinen maksu. Oven avaaminen vielä sisältyy matkan hintaan, mutta miten kauan? Joskus se auto pitänee siivotakin. Saapa nähdä koska lähettävät laskun siivoamisesta matkustajille.

      • missäkortinlisäarvo?
        käyös barrikaadeille kirjoitti:

        Tämä on tosiaan vallitseva käytäntö. Minulla on seutulippu ehtinyt vanhentua teknisesti jo kahteen kertaan ja molemmilla kerroilla Matkahuollossa on peritty uusi korttimaksu sen alkuperäisen korttimaksun lisäksi. Matkojen lisäksi olen siis maksanut jo kolmen kortin hinnan vaikka en koskaan ole hukannut tai rikkonut korttia. Aika käsittämätön juttu, tuntuu siltä että joku tässä vetää välistä. Minkä lain mukaan kortin, eli matkojen maksun suorittamisen ilmaisemiseen käytetyn teknisen esineen hinta kuuluu matkustajan maksettavaksi? Asiakkaiden olisi aika nousta kapinaan.

        Korttimaksu jokaista uutta korttia kohti on asiakkaalle ylimääräinen maksu. Matkan koko hinnan tulisi sisältyä siihen hintaan joka julkisuuteen ilmoitetaan, sisältäen maksussa mahdollisesti käytetyt tekniset välineet. Uutta korttimaksua ei saisi periä kortin teknisen vanhentumisen vuoksi. Yhden korttimaksun pitäisi riittää ja sekin pitäisi palauttaa jos kortti palautetaan. Korttimaksun pitäisi olla vain _pantti_ mutta sitähän se ei ole kun kortin pakollisessa uusimisessa peritään jälleen uusi korttimaksu.

      • Vaikea asia
        missäkortinlisäarvo? kirjoitti:

        Matkustajat ei vaan tajua että matkustajan kuuluu maksaa kaikki kulut.
        Matkustajien kulettaminen on liiketoimintaa eikä hyväntekeväisyyttä.

      • ....,,,,
        Vaikea asia kirjoitti:

        Matkustajat ei vaan tajua että matkustajan kuuluu maksaa kaikki kulut.
        Matkustajien kulettaminen on liiketoimintaa eikä hyväntekeväisyyttä.

        Miksiköhän pankkikortista joutuu maksamaan joka kuukausi, vaikkei sitä tarvitse, vaan rahaa jota sillä siirretää?

      • vakio matkan hinta
        Vaikea asia kirjoitti:

        Matkustajat ei vaan tajua että matkustajan kuuluu maksaa kaikki kulut.
        Matkustajien kulettaminen on liiketoimintaa eikä hyväntekeväisyyttä.

        Korttimaksun kuuluisi olla vain pantti eikä jatkuvasti yhä uudestaan asiakkaalle kertyvä kulu.

        Rahastustekniikan, jota asiakas ei itse ole valinnut, ei kuuluisi lisätä matkustamisen kustannuksia.

      • Busa..
        käyös barrikaadeille kirjoitti:

        Tämä on tosiaan vallitseva käytäntö. Minulla on seutulippu ehtinyt vanhentua teknisesti jo kahteen kertaan ja molemmilla kerroilla Matkahuollossa on peritty uusi korttimaksu sen alkuperäisen korttimaksun lisäksi. Matkojen lisäksi olen siis maksanut jo kolmen kortin hinnan vaikka en koskaan ole hukannut tai rikkonut korttia. Aika käsittämätön juttu, tuntuu siltä että joku tässä vetää välistä. Minkä lain mukaan kortin, eli matkojen maksun suorittamisen ilmaisemiseen käytetyn teknisen esineen hinta kuuluu matkustajan maksettavaksi? Asiakkaiden olisi aika nousta kapinaan.

        "Minkä lain mukaan kortin, eli matkojen maksun suorittamisen ilmaisemiseen käytetyn teknisen esineen hinta kuuluu matkustajan maksettavaksi?"

        Varmaan sen kapitalistisen lain, että älä maksa itse mitään minkä voit maksattaa toisilla. Sitä paitsi liikennöitsijälle tulee kalliiksi mm. lisätä uusia urkintaominaisuuksia korttiin, kuten esimerkiksi asiakastietokantojen pykääminen jotta voidaan paremmin kytätä kortin käyttöä ja sitä, missä ihminen kortin kanssa liikkuu.

        Tuskin tuohon "tekniseen vanhentumiseen" mitään järkisyitä muuten löytyy.

    • järki jätti mutta hö

      Juu, näin on, jos kortti _kestää_ niin kauan että sen tekninen ikä tulee täyteen niin uudesta peritään jälleen uusi korttimaksu.

      Mutta jos kortti _rikkoontuu_ ennen teknisen iän täyttymistä niin uuden kortin saa ilman uutta korttimaksua!

      Niinpä kortin kannattaa itsekseen rikkoontua jos se on vanha. Asiaa voi auttaa esim. lievä käsittely mikroaaltouunissa niin että korttiin ei jää ulkoisia väkivallan merkkejä.

      • Potut pottuina

        Kun kortin tekninen ikä on täyttymässä, tulee linja-autossa ladattaessa kuitille ilmoitus että seuraava lataus täytyy tehdä matkahuollossa.

        Tästä siis tietää että jos kortti ei pian tämän jälkeen rikkoonnu, niin joutuu jälleen kerran maksamaan uuden korttimaksun, vaikka jo maksetun alkuperäisen korttimaksun piti olla vain pantti jonka saa takaisin jos esim. luopuu kortista.

        Potut pottuina. Matkahuolto ei pitänyt lupaustaaan korttimaksun pantti-luonteesta, jonka vuoksi se maksettaisiin vain kerran, vaan rahastaa toistuvasti korttimaksua kortin teknisen iän täyttyessä, joten voihan sille kortille sattua vahinko...

      • Potut pottuina
        Potut pottuina kirjoitti:

        Ja paperille tulostetusta kuitista tietenkin näkyy mihin saakka matkat on maksettu, joten kuitti kannattaa aina säilyttää. Sitä tarvitaan kun kortti ei toimi. Kuitti todistaa että matkat on maksettu.

    • sentään teitä lapsia

      Voi hyvä tavaton, kyllä on ihmettelyn aiheet! Kas kun et ihmettele miksi polttoaineesta täytyy maksaa kun on jo auton maksanut! Tai miksi omakotiasujan pitää maksaa jätevesimaksu!

      Tuon ihmettelysi aiheen osalta vain todeta, että myyjä saa hinnoitella myymänsä tuotteet kuten haluaa ja ostaja päättää ostaako tuotteen vai ei. Ei se ole kuule yhtään sen kummallisempaa.

      Ensin oli yksi hinta ja ihmiset kitisivät kun ei tiedä paljonko on matkan osuus ja pajonko on kortin osuus ja nyt kun ne ovat erikseen niin kitistään miksi kortista pitää maksaa erikseen. Voi luoja! Osta tai ole ostamatta, that's it.

      • Potut pottuina

        Niin, ongelma siinä että aluksi se piti olla vain panttimaksu, ei maksu kortista.

        Ja rikkinäinen kortti korvataan uudella ilman uutta korttimaksua, mutta jos kortti kestää rikkoontumatta teknisen iän täyttymiseen saakka, niin menee taas uusi korttimaksu. Näin siis rangaistaan huolellista kuluttajaa. On tyhmää olla huolellinen, se maksaa ylimääräistä.

        Niinpä kortin kannattaa rikkoontua "vahingossa" ... mikroaaltokäsittely jälkiä jättämättä auttaa säästämään kustannuksia ...

      • Korttihai..

        "ongelma siinä että aluksi se piti olla vain panttimaksu, ei maksu kortista"

        Vanha mainoskikka! Jos sinun on otettava käyttöön epäsuosittu toimenpide/tuote, ota se käyttöön vähemmän epäsuosittuna ja kun kukaan ei katsele, vaihda se siihen epäsuositumpaan, joka tietenkin tuo sinulle lisää voittoja.

        Hieman kuin se taktiikka poliitikoilla, että ensin otetaan käyttöön "väliaikainen" vero, joka muutetaan sitten pysyväksi. Ja kuluttaja maksaa tietenkin kyselemättä.

    • Sdanzos
      • Potut pottuina

        Ehkä täytyisi olla myös erillinen kalustomaksu. Kun uusi auto otetaan käyttöön, niin peritään ensimmäisiltä asiakkailta sisäänpääsymaksua ylimääriänen tonni tai pari per lärvi, kunnes uuden auton koko hinta on tullut katettua?

      • Potut pottuina

        Jos asia olisi noin niin silloin toimimattomaksi muuttuneen kortin uusimisesta menisi maksu, kaiketikin? Näin ei kuitenkaan ole, vaan toimimattoman kortin (jota asiakas ei itse ole rikkonut) uusiminen on maksutonta.

        Kortin teknisen iän täyttyessä (joka ei ole asiakkaasta johtuva vika) peritään uusi korttimaksu. Vanha kortti oli siis muuten täysin kunnossa, mutta _toimittajasta_ johtuvasta syystä tarvitaan uusi kortti ja asiakas maksaa jälleen uuden korttimaksun, koska hän piteli vanhaa korttia hyvin niin että se palveli täyden iän. Opetus: ole huolellinen niin sinua rankaistaan uudella korttimaksulla. Jokainen voi itse tykönänsä päätellä kannustaako tällainen kortin huolelliseen säilytykseen ja käsittelyyn.

        Mutta jos kortti muuttuu toimimattomaksi ennen teknisen iän täyttymistä niin ylimääräistä maksua ei mene. Sitä voi kokeilla vähä vähältä aikaa pidentäen mikroaaltouunissa kunnes lakkaa toimimasta. Mikroaaltokäsittely ei jätä kortille ulkoisia jälkiä mutta tuhoaa herkän elektroniikan. Ja kappas vaan, vanha kortti ei enää toimikaan autossa! Ja kuitista näkee että etukäteen maksettuja matkoja on vielä jäljellä! Tarvitaan uusi kortti toimimattoman tilalle ... näin se tulee halvimmaksi.

        Kuluttajan kannattaa tietysti tarkoin seurata että vanhalla kortilla olleet jo maksetut matkat huomioidaan korttia uusittaessa.

    • kortti kusetus

      Kyllähän se korttimaksu olisi OK kertaluonteisena panttina jonka saa takaisin jos kortin luovuttaa pois. Sellainen se ei kuitenkaan ole.

      Korttimaksu peritään yhä uudelleen kun asiakas joutuu kortin ilman omaa syytään uusimaan, kortin teknisen iän täyttyessä. Ymmärtäisin jos uusi korttimaksu perittäisiin siksi että asiakas on hukannut tai rikkonut kortin, mutta ei, kortti ei ole hukkunut eikä vioittunut. Uusi korttimaksu peritään asiakkaan huolellisuuden vuoksi.

      • asiat kohdaleen

        Ensimmäinen korttimaksu on hyväksyttävissä, mutta se että Matkahuolto rahastaa myös seuraavista korteista on sopimatonta. Asiakas ei ole syyllinen siihen että Matkahuollon valitseman kortin tekninen ikä on rajallinen. Kortin uusiminen sen tekniseen iän täyttyessä ei tuota toiminnallista lisäarvoa asiakkaalle, joten se maksu kuuluisi Matkahuollon kannettavaksi.

    • 29

      Matkahuolto OY myöskin rahastaa korttisuojukseen liimattavasta heijastimesta yhen euron, on se köyhä kun tuommoisesta perusvarustuksestakin pitää rahastaa erikseen. Matkahuolto OY:n rahtikaluston kunto on ala-arvoinen, TYÖNTEKIJÖIDEN tauot on tarkoitus pitää haudassa. LIIKENNÖITSIJÄT eivät näillä rahoilla juhli.

      • Matkustamiseen

        Asiakkaiden on välillä vaikea tajuta että joutuu maksamaan kaikki kustanukset mitkä liityy matkustamiseen.
        Pitäiskö yritysten tai yhteiskunnan maksaa kaikki sivukulut???

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      64
      3225
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      3087
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      42
      2447
    4. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      99
      2180
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1903
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1800
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1616
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      85
      1405
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1290
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      81
      1132
    Aihe