Tänään vietetään kansainvälistä

"Kansainvälistä romanipäivää vietetään tänään eri puolilla Eurooppaa. Romanipäivän tarkoituksena on nostaa esiin romaniväestön asemaan ja romanipolitiikkaan liittyviä kysymyksiä.

Sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä osallistuu Espanjan Cordobassa pidettävään European Roma Summit -huippukokoukseen, joka alkaa tänään. Ministeri Hyssälä puhuu kokouksen päätöstilaisuudessa huomenna".

http://www.kaleva.fi/plus/juttu848394_page0.htm

"Mustalaisilapset käyvät samoja kouluja kuin valtaväestönkin lapset, ja mustalaisväestö käyttää samoja terveys- ja sosiaalipalveluja kuin muutkin. Mustalaisille ei myöskään ole erillisiä asuinalueita", Hyssälä linjaa.
21162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Onko käsitykseni väärä?

Äänestä

Minun parhaimmat kaverini ovar Romaneja. Ymmärrän täysin heidän tilanteensa. Suosittelisin muillekin Suomalaisille, että juttelette heidän kanssaan. Tulette huomaamaan, että he ovat ihan tavallisia ihmisiä samoinen huoline ja murheineen kuin me valtaväestökin. Ei me Suomalaiset olla yhtään parempia, mutta ei myöskään huonompia kuin he.
Heitä, niinkuin meitä Suomalaisiakin on kohdeltu tosi huonosti Ruotsalaisten taholta, mutta onneksi se on jo historiaa. Näistä asioista Ruotsalaiset vaikenee.
Ruotsin valtiohan pyysi anteeksi Romaneilta lehtikirjoituksessa jokin vuosi sitten, mutta se oli vain pari palstamillimetriä pitkä, ja yleisön osastolla. Jos jollakin olisi hävettävää historiassaan, niin se on ehdottomasti Ruotsi.
Voisin tässä kertoaa muutaman jutun, joka panisi ehkä hiukan miettimään, mutta jätän sen toiseen kertaan.
Minulta 100% sympatia heitä kohtaan!

Äänestä
  • Hai osta sie miult nahkatakki ja kello, aito roleks mekkininen. Olis miul mummon tekemiä pitsiliinojakin kaupan !

    Äänestä

  • Tuo on niin täyttä paskaa ja 500 vuotta sitä on nähty mitä Romanit ovat tehneet yhteiskunnan hyödyksi=ei mitään joitain yksilöitä lukkúunottamatta jotka ovat irrottautuneet höpökulttuuristaan.

    Olemme saaneet huomata, kuinka naapurin mummoja ja pappoja romanit ovat ryöstäneet ja se kertoo osaltaan heidän röyhkeydestään. Jopa minun naapurin mummon ryösti romanikasikko aikoinaan.

    Kyllä me suomalaiset olemme parempia keskimäärin ja sinä et sille voi mitään. Teot ratkaisevat. Kaikki kansat eivät ole yhtä kehittyneitä ja kulttuureissa on valtavia kehityseroja.

    On niin äärimmäisen naiivia, että jotkut puhuvat kehityksellisestä samanarvoisuudesta.

    Ja mitä tuohon Ruotsiin tulee, niin Tornionjokivarressa eräs romaniperhe sai terrorisida naapureitaan vaarallisella tavalla yli vuosikymmenen, koska paikalliset pelkäsivät rasimin pelossa puuttua asiaan. Vasta kun silminnäkijä-ohjelma meni paikalle kameroineen, niin sveanmammat alkoivat tekemään asialle jotain eli huvittaa tämä valkoisten LAMMASTEU !

    Äänestä

  • Sanat Suomalainen, Ruotsalainen, Romani kirjoitetaan pienellä.

    Menisit kouluun Valtee. Vai oletkos vielä ykköluokalla vaikka olet jo 18-vuotias.

    Äänestä

kokonaan mainita heidän ahkeruutensa työelämässä.

Äänestä

Tällaisissa Huuhaa palstoissa unohtuu hyvin äkkiä se tärkein pointti, elikä syyt ja seuraukset.

Tästä voisi kirjoittaa vaikka pienensadun:

"Olipa kerran pohjoisessa maa, joka valitis (tai valitsiko hän itse itsensä) kuningas, joka kärsi suuruudenhulluudesta. Maahan tuli joukko ulkomaalaisia, jotka eivät millään halunneet sopeutua yhteiskuntaan, eli siis maksamaan veroja kuninkaalle, joka halusi olla vielä isompi ja tärkeämpi kuin oli jo.
Idässä oli pieni maa, jossa ihmiset elivät kalastaen ja metsästäen ja kuka mitenkin.
Nämä tulijat, jotka eivät halunneet edes puhua heille vierasta kieltään, olivat siitä lähtien takaa-ajettuja.
Heitä sterilisoitiin, ja järjestettiin jopa m......s jahteja joidenkin "ylhäisten" iloksi.
Nämä uudet tulokkaat siirrettiin sitten lopulta sinne itäiseen valtioon, jossa asui näitä muitakin "alkukantaisia" barbaareja, jotka hekään eivät halunneet puhua sitä herrakansan kieltä"
Sitä itäistä maata kutsuttiin siihen aikaan Itä-Ruotsin "lääniksi", jonka hallitsija oli Folkunga suku.
Ruotsalisen Folkunga suvun tunnusta, siis leijonaa, käytetään vieläkin Suomen vaakunana.
"Ihanaa leijonat, ihanaa" Kuulostaako tutulta?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_vaakuna

Äänestä
  • Tai tekemättömyys ja seuraukset. Kun ei tee mitään, joutuu elämään kerjäläisenä ja taantuu rosvoiluun, kun kulttuuri kieltää tekemästä töitä, niin voiko sitä oikeasti kulttuuriksi edes sanoa ?

    Kuka tai ketkä Romano chibillekin hyvinvointipalvelut hoitaa? öööööööööööööö. Nämä menneisyyden "barbaarit" ovat aina olleet ahkeria eikö vain :)

    Äänestä

- eik siin' olis asjaa ? Sinne voetas houkutella kaikk' Euroopan romanit ja hyö sais ite ratkaista oman yhteiskuntansa hallinnon, poistuis samalla tuo vähemmistökysymys - heill' tuskin ois omassa valtiossaan vähemistöö hoijettavana ..
Tää vois olla iha tosi juttu ja tilanne tulevaisuuves ,usot sie?

Äänestä

tunnen sentään heitä monia, useistakin perheistä. On ne ihan mukavia mutta kyllä ne varastaa tavaraa. Siis ihan joka helevatan perheessä. En sano omakotitaloa, josta puhun mutta sinne roudattiin kellariin autolasteittain varastettua tavaraa, mitkä olivatkin siististi hyllyllä. Nuoremmat miehet hoiti keikat, vanhemmat säilöi tavarat.

Eikös Hyssälä vois mennä myös valtakunnallisille varkaiden päiville? Ehkä ne ovatkin samana päivänä samaisessa tilaisuudessa.

Äänestä
  • täytyy tarkistaa että kaikki on lukossa !!! muuten joku HAI!!! voi vaikka "löytää" omaisuuttani !!!

    Äänestä

  • Wow, Kekkonen! Wow! Erittäin hyvä löyty tuo Kekkosen kirjoitus.

    Verrastettavissa osin myös nykyiseen maahanottopolitiikkaamme - sillä valtavalla erolla, että niitä tulee lisää tuhansia ja taas tuhansia, ja niiden syntyvyys on käsittämättömän massiivinen. (Kun Suomen alkuperäiskansa ei tällä hetkellä lisäänny - mikä on täysin hyväksyttävissä sinänsä - somuilla, muilla afroilla ja musuilla on keskimäärin 5-6 pentua, eli käytännössä väestöosuuden lisääntyminen ääretönkertaista alkuperäiskansaan nähden, vaikka rajat niiltä pantaisiin heti kokonaan kiinni. Surullisimpana lisänä "perheen"yhdistämiset, joissa tulee "pekkaa" kohti usein 20, ja jopa yli 40 elättiä lisää.)

    Kekkonen kääntyisi haudassaan, jos tietäisi mitä maallemme ja kansallemme teemme...

    Äänestä

  • Suomen surullinen tu kirjoitti:

    Wow, Kekkonen! Wow! Erittäin hyvä löyty tuo Kekkosen kirjoitus.

    vietiin Suomelta pitsit ja liinat ja siemenperunat. Mitähän Urkki tuumaisi..hmmm.

    Äänestä

  • " Mustalaiset ovat meillä onneton kansansirpale, joka on säilyttänyt kansallisen erikoislaatunsa sulautumatta suomalaiseen ympäristöönsä. Hevoskauppiaina, ennustelijoina tai hyödyllistä työtä tekemättöminä kiertolaisina he rauhan aikana viettivät vuotensa. He olivat muutamin seuduin kiusallinen maanvaiva, sallittu vain sen vuoksi, että vaiva näytti välttämättömältä. Mutta oli alueita, joissa mustalaisilla ei ollut tosiasiallista liikkumisoikeutta, kansan voimakas asennoituminen heitä vastaan esti heidän pesiytymisensä näille seuduille. Totuuden nimessä on kuitenkin sanottava, että mustalaisten joukossa on ollut kunnollistakin väkeä, perheitä, jotka ovat sijoittuneet omalle tilalle maata viljelemään, käsityöläisiä, jotka ovat saaneet kiinteän kotipaikan, jne. Mutta se yleiskäsitys, mikä meillä on mustalaisista, levoton, yhteiskunnalle hyödytön kiertolaisryhmä, pitää kyllä poikkeuksista huolimatta kutinsa. "

    Vieläkö joku mustalainen viljelee maata? Missä sellainen ihme on tapahtunut? Ei taida löytyä tietoa mistään virallisista kirjoista? Hevosille heiniä ja kauraa korkeintaan?

    Äänestä

  • Suomen surullinen tu kirjoitti:

    Wow, Kekkonen! Wow! Erittäin hyvä löyty tuo Kekkosen kirjoitus.

    Verrastettavissa osin myös nykyiseen maahanottopolitiikkaamme - sillä valtavalla erolla, että niitä tulee lisää tuhansia ja taas tuhansia, ja niiden syntyvyys on käsittämättömän massiivinen. (Kun Suomen alkuperäiskansa ei tällä hetkellä lisäänny - mikä on täysin hyväksyttävissä sinänsä - somuilla, muilla afroilla ja musuilla on keskimäärin 5-6 pentua, eli käytännössä väestöosuuden lisääntyminen ääretönkertaista alkuperäiskansaan nähden, vaikka rajat niiltä pantaisiin heti kokonaan kiinni. Surullisimpana lisänä "perheen"yhdistämiset, joissa tulee "pekkaa" kohti usein 20, ja jopa yli 40 elättiä lisää.)

    Kekkonen kääntyisi haudassaan, jos tietäisi mitä maallemme ja kansallemme teemme...

    Omille vanhuksilleni ei löydy minkäänlaista hoitopaikkaa, vaikka he kaatuilevat ja kolhivat itsensä harva se päivä, kun eivät enää kotona pärjäisi, mutta kun on pakko, koska hoidossa on paljon tärkeämpiä, vaikkakin elämsä kukoistuksessa olevia ihmisiä.
    Nämä mustalaiset ja muut kauppiaat kyllä käyvät säännöllisesti "vierailulla" vanhusten luona, sitä enemmän, mitä huonommiksi he menevät.
    Talosta ei löydy enää ainuttakaan korua ja rahaakin on mennyt, vaikka kaupassa käyn vain minä.
    Arvatkaa vain, mitä minun tekisi mieli tehdä sellaisille, jotka ryöstävät sotaveteraanilta ja lotalta?

    Äänestä

  • Kekkonen oli valkoisten puolella, oli mm. johtamassa teloituskomppaniaa tappamassa punaisia, siis työläisiä, eli meitä "taviksia"
    Noilla kirjoituksillaan hän luultavasti petasi itselleen johtopaikkaa, ja hyvin onnistuikin siinä.
    Hän oli presidenttinä yli 25 vuotta. Suunnilleen 1/4 koko Suomen olemassaoloajasta.
    Se oli sitä Kekkosen diktaattoriaikaa.

    Hyi helvetti kun alkaa ajattelemaan!

    Kyllä Suomella on melko verinen historia. Ja me ollaan tapettu, ja meitä tapatettu vain joidenkin omahyväisten ahneiden paskojen vuoksi. Taustalla häärii swedupellet ryssävihassaan, ja pitäisikö meidän siis taistella heidän puolestaan? No thanks! Selvittäkööt itse probleemansa vaan.

    Äänestä

  • Tavis vain kirjoitti:

    Kekkonen oli valkoisten puolella, oli mm. johtamassa teloituskomppaniaa tappamassa punaisia, siis työläisiä, eli meitä "taviksia"
    Noilla kirjoituksillaan hän luultavasti petasi itselleen johtopaikkaa, ja hyvin onnistuikin siinä.
    Hän oli presidenttinä yli 25 vuotta. Suunnilleen 1/4 koko Suomen olemassaoloajasta.
    Se oli sitä Kekkosen diktaattoriaikaa.

    Hyi helvetti kun alkaa ajattelemaan!

    Kyllä Suomella on melko verinen historia. Ja me ollaan tapettu, ja meitä tapatettu vain joidenkin omahyväisten ahneiden paskojen vuoksi. Taustalla häärii swedupellet ryssävihassaan, ja pitäisikö meidän siis taistella heidän puolestaan? No thanks! Selvittäkööt itse probleemansa vaan.

    presidentti - jos innokkaimmpia kannattajia etsi Kekkoselle ,niin keskustapuolueen ohella niitä olivat äärimmäisen vasemmiston edustajat.
    70-luvun lopulla oli enää vain pieni oikeisto-oppositio ,joka todellisuudessa vastusti Kekkosen puolidiktatuuria. Ja nämä leimattiin Suomessa lähes fasisteiksi ja tietysti "ulkopoliittisesti epäluotettaviksi."

    Että sellainen valkoinen Kekkonen...hän muuten vaati antamaan Leninille suurempaa arvostusta maamme itsenäistymisessä.

    Äänestä

Tunsin monta nuorta mustalaista nuorena, jotka olisivat haluneet irtautua manne kulttuurista, mutta eiväit vanhemmat laskenee lapsiaan vapaaksi. Farkkujen sijaan piti käyttää suoria mustia housuja. Tää oli 70 luvulla ja olivat kivoja kavereita.

Äänestä

Oli joutunut Sipoon Kotimäen lastenkotiin, jos kohdeltiin huuonosti.

Niin varmaan, mutta anteeksipyynnön ovat velkaa hänen omat vanhempansa, jotka hänet lastenkotiin toimittivat. Joten heidän olisi kuulunut pyytää anteeksi tyttäreltään.

Äänestä

Menivät väärälle puolelle ww2:ssa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

mustalaispäivää kirjoitti:

"Kansainvälistä romanipäivää vietetään tänään eri puolilla Eurooppaa. Romanipäivän tarkoituksena on nostaa esiin romaniväestön asemaan ja romanipolitiikkaan liittyviä kysymyksiä.

Sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä osallistuu Espanjan Cordobassa pidettävään European Roma Summit -huippukokoukseen, joka alkaa tänään. Ministeri Hyssälä puhuu kokouksen päätöstilaisuudessa huomenna".

http://www.kaleva.fi/plus/juttu848394_page0.htm

"Mustalaisilapset käyvät samoja kouluja kuin valtaväestönkin lapset, ja mustalaisväestö käyttää samoja terveys- ja sosiaalipalveluja kuin muutkin. Mustalaisille ei myöskään ole erillisiä asuinalueita", Hyssälä linjaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu