Opetusministeri hurskasteli

Tänään 08.04.2010 televisiossa dokumentoidussa hallituksen kyselytunnissa opetusministeri vastasi Kajaanin yliopistollisen yksikön kasvatustieteellisen koulutuksen Ouluun siirtämistä koskeneeseen kysymykseen hurskastelevaisesti. Ministeri määritteli Ouluun siirtämisen tapahtuneen Oulun yliopiston sisäisen päätöksentekovallan mukaisesti ja ettei hallitus voinut puuttua asiaan. Nähtävästi viimeisenä niittinä menettelyn oikeutusta ministeri perusteli toteamalla, että ei Kajaania erikseen mainita laissa kyseisen yliopistollisen tarjoamisen sijaintipaikkakuntana.

Ministeri Henna Virkkunen siis ikään kuin antoi ymmärtää, että Kajaanin olisi oltava mainittuna paikkakuntana itse lakitekstissä, jotta maan hallitus ja ministeri olisivat olleet oikeutettuja asiaan puuttumaan. Kokemuksen valossa tuollaisen kuvan maalailu edes rivien välissä on tahallista harhautusta. On todennettua syytä arvioida, että ei Kajaanin maininta edes lakitekstissä tilannetta muuksi muuttaisi.

Kouvolan nimen kirjoitettuna oleminen itse lakitekstiin ei pelastanut Kouvolan käännöstieteen laitoksen eli Kouvolan kääntäjänkoulutuslaitoksen opetuksen lakkauttamista Kouvolassa ja siirtämistä Helsinkiin Helsingin yliopiston yhteyteen viime vuoden lopulla eduskunnassa tehdyllä päätöksellä.

Kokoomuslainen ja helsinkiläinen opetusministeri Sari Sarkomaa esitti Helsingin yliopiston ehdotuksesta, että Helsingin yliopiston organisatorisessa yhteydessä oleva Kouvolan käännöstieteen laitos siirrettäisiin Helsinkiin. Asiasta tehdyn valituksen johdosta Eduskunnan apulaisoikeusasiamies antoi lausunnon, jossa todettiin, että Kouvola on mainittu laissa käännöstieteen laitoksen sijaintipaikkauntana eikä siirtoa ole mahdollista tehdä lakia muuttamatta.

Opetusministeri Sarkomaa laati ketterästi lain muutoksesta esityksen eduskunnalle, jonka meidän tasavaltamme parlamentti käsitteli pikavauhtia eikä sen jälkeen laissa enää mainittu Kouvolaa käännöstieteen opetuksen tarjoamisen sijaintipaikkakuntana. Päätös opetuksen siirtämisestä pois Kouvolasta Helsinkiin siis tapahtui ripeään tahtiin, vaikka Kouvolan nimi oli lakiin kirjoitettu. Sekään ei tilannetta pelastanut Kouvolan kannalta katsottuna. Siihen päättyi Kouvolan kieli-instituuttina suunnillleen kolme vuosikymmentä sitten käynnistyneen Kouvolan laitoksen toiminta Kouvolassa. Kyllä tämän Kouvolaa koskeneen operaation täytyy olla opetusministeri Henna Virkkusen tiedossa.

Aikaisemmat päätöksentekijät eli Urho Kekkonen, Johannes, Virolainen, Ahti Karjalainen, Sulo Suorttanen, Kalevi Sorsa kuuluivat valtiomiessarjaan verrattuna nykyisiin ministerin roolia esittäviin henkilöihin. Mukaillakseni erästä nykyistä kymenlaaksolaisministeriä rohkenen heittää ilmaan arvion, jonka mukaan meillä Suomessa nykyisin on sivistyksellisenä ja isänmaallisena ongelmana Kokoomus, Kokoomus,Kokoomus. Italialainen kirjailija Pirandello kirjoitti: Niin on, jos siltä näyttää.

5

279

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Huomaan höperehtineeni Kouvolan käännöstieteen laitoksen Helsinkiin siirron vuosiluvun kohdalla. Opetusministeri Sari Sarkomaan operoima siirtohan tehtiin lainmuutosta myöten v:n 2008 lopulla eikä viime vuoden 2009 lopulla kuten virheellisesti kirjoitin. Niin se tuo aikataulumuisti välillä pätkii, kun ei ole riittävän huolellinen.

      Tässä samalla voinen todeta kirjoitukseeni tulleen kommentin johdosta, että aivan oikein on muistuttaa siitä, että Keskustapuolueen puheenjohtaja Johannes Virolainen toimi opetusministerinä silloin, kun peruskouluun tuotiin pakkoruotsi kaikkien suomenkielisten koulukkaitten rasitukseksi ja riesaksi. Toisaalta Virolaisella oli myös ansionsa ja yksi niistä oli kieli-instituutin perustamisen eteen päin vieminen niin Kouvolaan kuin Savonlinnaankin. Kouvolan osalta se historian jakso on nyt päättynyt.

      • M.Sillanpää

        Noh, perus porvari. Mutta tiedätkö mitä? Sinulla, työläinen, on mahdollisuus vaikuttaa! Ovat kätesi tänään kohtalos, älä niillä työtäsi tee! Levitä tätä, ja laita porvarit kuriin! http://img99.yfrog.com/i/valmisq.jpg/


    • sm

      Älkää uskoko, että akateemiset alkaisivat työskentelemään alueella, jossa on uraanikaivokset lähellä. Kyllähän niitä perusteluja on aina helppo löytää. Ihmettelen vain sitä, kun Katainen on Savosta ja Kainuu sen vieressä, miten Katainen voi ylipäätään sietää sitä, että Savon, Ylä-Karjalan, Kainuun ja Lapin alueiden luonto ja ravinto tuhotaan sadoiksi vuosiksi, jopa sadoiksi tuhansiksi vuosiksi puoliintumisaikoineen.
      Meillä on mafiosohallinto, joka ei välitä muusta kuin omista eduistaan. Potkaistaan ne ensi vaaleissa pellolle miettimään sitä, mitä tuli tehtyä. Vai karjalaisten evakkojen jälkeläisetkö ne haluavat sen karjalan takaisin hinnalla millä hyvänsä. Niinhän he uhosivat.

      • W.Leiriniekka

        Jyrki Katainen on tiettävästi siirtymässä Etelään ehdokkaaksi ensi vuoden kevään eduskuntavaalissa. Sitä taustaa vasten käy ymmärrettäväksi myös se, että hän ei erityisemmin kannata huolta eikä murhetta Kajaanin ja Kainuun asioista niin naapurissa kuin nuo paikat ovatkin Pohjois-Savon kanssa. Kokoomus ei katso tarpeelliseksi jatkaa jo perinteistä kasvatustieteellistä opetusta Kajaanissa edes mahdolllisesta vaalitappiosta huolimatta. Ja Keskusta menettänee siinä rytäkässä asemiaan sekin ja myös keskustaministeri Paula Lehtomäki on luikkimassa karkuun Etelään ehdokkaaksi pois Kainussta.

        Sinänsä tuo Talvivaaran kaivos on sekä tärkeä että kiinnostava yksikkö. Onhan Talvivaara sentään suomalaisessa omistuksessa toisin kuin useimmat toiset Suomessa sijaitsevat kaivokset ja niitä koskevat valtausvaraukset. Sitäkin murheellisempaa on lukea uutisia, jotka kertovat Talvivaaran päällepäsmäreitten harjoittavan pelisääntöjen venytystä kohti mielivaltaisuutta, sillä siltähän mm. lupaehtojen omavaltainen tulkinta vaikuttaa. Jos uraanille ei ole lupaa kaivosluvassa, niin se olisi sitten haettava erikseen eikä ruvettava venkoilemaan ja kikkailemaan, jotta josko onnistuisi vaikka röyhkeästi lupaehtoja rikkomalla. Ympäristöhaittojenkin ilmeneminen kertoo sekin häikäilemättömästä piittaamatomuudesta. Surullista.


    • O Vinna Herkkunen

      alasajoa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      67
      1252
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      911
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      338
      709
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      112
      659
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      646
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      592
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      584
    Aihe