Virallista

Pari vuotta sitten sain yli kahdensadan euron sakot ja menetin rekisterikilvet, kun olin pistänyt mainospostina pitämäni ajoneuvoverosta kertoneen valkoisen kirjekuoren roskiin ja veron yksi erä oli jäänyt suorittamatta. Kirje näytti mainokselta ja sen ylänurkassa oli kolme tyyliteltyä kirjainta "ake", jotka tulkitsin joksikin uudeksi autokatsastuskatsastusfirmaksi. Olin nimittäin saanut jo alkuvuodesta useita katsastusfirman mainoksia postiluukkuuni, vaikka viimeinen katsastuspäivä oli vasta kesäkuun lopussa. Missään ei ilmoitettu, että kyseessä oli verolippu! Ei kai kukaan yksityinen sentään verotusoikeutta voi saada? Kyllä verotuksesta ilmoittaminen pitää tehdä ruskeassa kuoressa, jossa ei ole silmille hyppiviä mainoksia? Kuoressa pitää olla myös merkintä, että se sisältää verolipun.

Tänä vuonna meinasi käydä samoin, kun taas sain epävirallisen näköisen kirjekuoren, jonka yläkulmassa oli viisikirjaiminen logo: TRAFI. Ilman muuta kuvittelin sen suomalaisen bussipikalinjan mainokseksi. Missään ei taaskaan kerrottu, että kirje sisältää veromääräyksen ja laskun!

Luulen, etten ole ainoa nenästävedetty. Kylläpä taas poliisin pikkujoulukassa karttuu! Tana! (= nelikirjaiminen diminutiivi manauksesta)
11322
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Minkään verottajan kirjeen päällä ei sanota, että sisältää maksulapun. Ajoneuvovero kun on maksamatta niin kilvet lähtee ja sakko tulee. Näin se menee.

Äänestä
  • Verottajalta tulevissa paperissa muuten ON PÄÄLLÄ SANA VERO! Se on kohtuullisen isolla jopa. Autoverotus on kokonaisuudessaan täysin epäonnistunut sarka. Saattaisi muuten olla, että jos aloitaja viitsisis tehdä asiasta jutun, niin muutaman vuoden päästä takaisin tulisi sekä sakot että vähän korvauksia. Valtiolla kun on tapana hävitä kaikki autoihin liittyvät oikeustapaukset 6 - 0.

    Äänestä

  • Kyynikko kirjoitti:

    Verottajalta tulevissa paperissa muuten ON PÄÄLLÄ SANA VERO! Se on kohtuullisen isolla jopa. Autoverotus on kokonaisuudessaan täysin epäonnistunut sarka. Saattaisi muuten olla, että jos aloitaja viitsisis tehdä asiasta jutun, niin muutaman vuoden päästä takaisin tulisi sekä sakot että vähän korvauksia. Valtiolla kun on tapana hävitä kaikki autoihin liittyvät oikeustapaukset 6 - 0.

    ei maksa, ei vittu vaikka millä uhattaisiin niin ei ne mahda mitään. kaikkia ei voi linnaankaan laittaa. täällä vaan kun on ukkoja jotka maksaa kiltisti vaikka etuajassa jos mahdollista.
    verot on täysin keksittyjä ja joku porukka arkadianmäellä keksii niitä alati lisää
    jos saataisiin kansanliike aikaiseksi niin loppuisi turhien veromaksujen keräily kun kukaan ei maksaisi
    nyt rapsahtaa varmaan sanktiot kun kansankiihotusta harjoittaa

    Äänestä

  • rtff kirjoitti:

    kuulemma sun pitäis niirä etukäteen kysellä..siis veroja

    Äänestä

Sellaista lakia ei Suomessa ole, että lähetettyyn kirjeeseen pitäisi merkitä edes lähettäjän nimeä, saatikka sitten kertoa sen sisällöstä.
Kun vastaanottajan tiedot ovat kohdallaan ja posti kirjeen oikeaan osoitteeseen toimittaa, niin tieto on virallisesti perille toimitettu. Jos et nimelläsi toimitettua kirjettä avaa, on se tasan oma häpeäsi ja vastaat tietysti itse myös mahdollisista seuraamuksista. Pane mainospostikielto jos se sinua häiritsee.
Tyhmyydestä sakotetaan - näin nytkin!

Äänestä
  • "...Kun vastaanottajan tiedot ovat kohdallaan ja posti kirjeen oikeaan osoitteeseen toimittaa, niin tieto on virallisesti perille toimitettu..."

    Tuo muuten on skeidaa! Jos veroista ei ole laissa erikseen jotain pykälää, niin ainakin muut viranomaispäätökset vaativat saantitodistuksen!

    Ps. Tuli vain mieleen, olenko maksanut turhaan veroja vuosia?

    Äänestä

  • Virka Mies kirjoitti:

    "...Kun vastaanottajan tiedot ovat kohdallaan ja posti kirjeen oikeaan osoitteeseen toimittaa, niin tieto on virallisesti perille toimitettu..."

    "Tuli vain mieleen, olenko maksanut turhaan veroja vuosia?"

    Kalliiksi tulee nimittäin.

    Äänestä

  • maksamatta kirjoitti:

    "Tuli vain mieleen, olenko maksanut turhaan veroja vuosia?"

    Kalliiksi tulee nimittäin.

    Täytyypä tutkia, voiko asian riitauttaa?

    Äänestä

  • Virka Mies kirjoitti:

    "...Kun vastaanottajan tiedot ovat kohdallaan ja posti kirjeen oikeaan osoitteeseen toimittaa, niin tieto on virallisesti perille toimitettu..."

    Tuo muuten on skeidaa! Jos veroista ei ole laissa erikseen jotain pykälää, niin ainakin muut viranomaispäätökset vaativat saantitodistuksen!

    Ps. Tuli vain mieleen, olenko maksanut turhaan veroja vuosia?

    mutta vain KPy on aina väärillä raiteilla. Ajoneuvoveron maksulappu EI OLE viranomaispäätös, eikä vaadi saantitodistusta. Skeidaa on sinun yläpäässäsi!

    Äänestä

  • moneen junaan kirjoitti:

    mutta vain KPy on aina väärillä raiteilla. Ajoneuvoveron maksulappu EI OLE viranomaispäätös, eikä vaadi saantitodistusta. Skeidaa on sinun yläpäässäsi!

    Viimeksi AKE:n kirjeisiin pitkän taistelun jälkeen tuli teksti kuoren päälle: "Sisältää autoverolipun"! Jos nyt säästetään painokuluissa, se on kyllä vatsoin hallintomenettelylakia, ainakin sen henkeä. On veroa keräävä virasto kai velvollinen jotenkin alamaistaan palvelemaan!?

    Kun virasto ja veron kerääjäkin näyttää muuttuvan tiheääkin tiheämmin, olisi toki kohtuullista tai ainakin kohteliasta ilmoittaa, että kyse on veroluonteisesta maksusta, eikä jostain ilmaisjakelusta! Samanlaisia kirjeitä tulee postilaatikkoo useammin kuin asiapostia.

    Ilmesiesti taaskin on vain tehty eikä ajateltu mitään. Siltä tuo valtyion virakailu yhä usevemmin näyttää olevan?

    Äänestä

  • kulje! kirjoitti:

    ... toki kohtuullista tai ainakin kohteliasta katsoa, mitä omalla nimelle osoitetussa kirjeessä on sisällä. Mainospostin voi kieltää jos ei jaksa muuten omaa postiaan katsoa.
    Ajattelu tuntuu olevan vieras asia myös joillekin alamaisille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

vaiko ei kirjoitti:

Pari vuotta sitten sain yli kahdensadan euron sakot ja menetin rekisterikilvet, kun olin pistänyt mainospostina pitämäni ajoneuvoverosta kertoneen valkoisen kirjekuoren roskiin ja veron yksi erä oli jäänyt suorittamatta. Kirje näytti mainokselta ja sen ylänurkassa oli kolme tyyliteltyä kirjainta "ake", jotka tulkitsin joksikin uudeksi autokatsastuskatsastusfirmaksi. Olin nimittäin saanut jo alkuvuodesta useita katsastusfirman mainoksia postiluukkuuni, vaikka viimeinen katsastuspäivä oli vasta kesäkuun lopussa. Missään ei ilmoitettu, että kyseessä oli verolippu! Ei kai kukaan yksityinen sentään verotusoikeutta voi saada? Kyllä verotuksesta ilmoittaminen pitää tehdä ruskeassa kuoressa, jossa ei ole silmille hyppiviä mainoksia? Kuoressa pitää olla myös merkintä, että se sisältää verolipun.

Tänä vuonna meinasi käydä samoin, kun taas sain epävirallisen näköisen kirjekuoren, jonka yläkulmassa oli viisikirjaiminen logo: TRAFI. Ilman muuta kuvittelin sen suomalaisen bussipikalinjan mainokseksi. Missään ei taaskaan kerrottu, että kirje sisältää veromääräyksen ja laskun!

Luulen, etten ole ainoa nenästävedetty. Kylläpä taas poliisin pikkujoulukassa karttuu! Tana! (= nelikirjaiminen diminutiivi manauksesta)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu