Katynia suomalaisten teloituspaikka?

Katynin teloituksilla on myös yhteys talvisotaan: Venäjän tiedeakatemian historioitsija Natalia Lebedeva on esittänyt, että teloituksia Katynissa aikaistettiin, koska vankileireille haluttiin saada tilaa mahdollisia suomalaisia ja Baltian maista saatavia sotavankeja varten.[7] Lebedeva oli tärkeässä asemassa Katyniin liittyviä neuvostodokumentteja tutkineessa komissiossa. Muun muassa Ostaškovin leirin johtaja Grigori Korytov mainitsi raportissaan vankileirien tyhjentämistä käsitelleestä NKVD:n kokouksesta, jonka kirjoitti ennen maaliskuun neljättä 1940, että kuulemansa mukaan Ostaškovin vankileiri olisi mahdollisesti tyhjennettävä maaliskuun aikana, jotta sille voitaisiin sijoittaa suomalaisia.[8]

http://fi.wikipedia.org/wiki/Katynin_joukkomurha
11312
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Eipä sijoitettu Suomalaisia!
Murha on aina murha, vaikka sitä miten koittaisi käännellä.
Katyni on vaan yksi paljastunut idän facismin rikos ihmisyyttä vastaan.
NL tappoi miljoonittain sitä ennen ja jälkeen viattomia ihmisiä niin kotimaassaan kuin myös ulkomailla.
Sen rikollisuus on luettavissa päivittäin.
On jatkuvaa selittelyä ja uhittelua jos joku kansakunta kysyy alueidensä tai murhattujen kansalaistensa perään.
Siinä se facistinen idän valtio on olemassa vieläkin.

Äänestä

Tiistaina 5.12.-06 HS:ssa (sivu C1) on hätkähdyttävä selostus puolalaisen elokuvaohjaajan Andrzej Wajdan uusimmasta elokuvasta "Post mortem- Katynin tarina".

Koska aihe sivuaa myös Suomea, lienee syytä käsitellä aihetta hieman enemmän.

Venäläiset siirsivät Stalinin käskystä Saksan kanssa jakamansa Puolan sotavankeja keväällä 1940 Smolenskin lähelle.

Siellä sijaitsevan Katynin metsän varjossa tapahtui yksi pöyristyttävimmistä toisen maailmansodan joukkomurhista, kun venäläiset murhasivat 15000 -eräitten tietojen mukaan jopa 22000- puolalaista upseeria ja sivistyneistön edustajaa ampumalla heidät aikaisempien joukkohautojen ääreen!
Tästä tragediasta maailma vaikeni noin puoli vuosisataa.

Venäläisten syyllisyydestä tietoiset Iso-Britannia ja USA eivät puhuneet tapauksesta, koska oli tarkoituksenmukaisempaa syyllistää Saksa joukkomurhan suorittajaksi, jotta N-liittoa ei olisi "ärsytetty".

Vasta v.1990 neuvostojohtaja Gorbatshov toi päivänvaloon venäläisten syyllisyyden Katynin joukkomurhiin, ja vuotta myöhemmin Venäjän presidentti Jeltsin julkisti Katynia koskevat kansiot.

Miten tämä liittyy Suomeen?

Sotahistorioitsija Sampo Ahto paljasti v. 2004 pitämässään puheessa, että Stalin aikoi alunperin siirtää kuvittelemansa Talvisodan voiton (ja Suomen miehityksen) jälkeen 20000 suomalaista upseeria ja suojeluskuntalaista...arvaatteko mihin?... Oikein arvasitte; Katyniin!

Me kaikki tiedämme, että Suomen kansa aiheutti Stalinille tuohon suunnitelman suuren muutoksen uskomattomalla puolustustahdollaan!

Tämän johdosta ei myöskään minun isääni siirretty Katyniin, kuten ei muitakaan niistä 20000:sta Suomen parhaimmistoon kuuluvasta isänmaallisesta kansalaisesta, joiden viimeiseksi leposijaksi Stalin oli siis suunnitellut Katynin joukkohautoja..

Jälleen siis yksi synkkä lisä venäläisten muutenkin pitkään syyllisyyslistaan!

Itsenäisyyspäivämme saa entistäkin kullanhohtoisemman loisteen tuollaisten asioiden tullessa päivänvaloon!

Mitä mieltä palstan muut lukijat ovat Katynin synkästä murhenäytelmästä?

http://keskustelu.suomi24.fi/node/3757020/thread

Äänestä
  • "Me kaikki tiedämme, että Suomen kansa aiheutti Stalinille tuohon suunnitelman suuren muutoksen uskomattomalla puolustustahdollaan!"

    Taisi juuri suomalaisten liiallinen puolustustahto riittämättömin valmiuksin saada aikaan sen, että Stalin tuon suunnitelmansa ylipäätään päätti panna toimeen. Mitä auttaa uskomattominkin tahto kun ei ole voimaa takana. Kolmessa kuukaudessa suomalaiset jyrättiin.

    "Jälleen siis yksi synkkä lisä venäläisten muutenkin pitkään syyllisyyslistaan!"

    Nyky-Venäjää ei pidä demonisoida asioilla jotka ovat tapahtuneet neuvostovallan aikana, toisissa oloissa, sukupolvia aikaisemmin. Russofobiaan olisi suhtauduttava samoin kuin esim. antisemitismiin ja muuhun rasismiin. Eihän Venäjän vihaajia todellisuudessa ole suomalaisista kuin pieni mutta äänekäs osa. Propaganda tietysti on ollut melkoisen vahvaa, mutta se ei ole purrut. Suurin osa suomalaisista ei pidä Venäjää uhkana eikä vihaa venäläisiä eikä ilmeisestikään syytä Venäjän kansaa siitä mitä neuvostoaikana tapahtui.

    "Itsenäisyyspäivämme saa entistäkin kullanhohtoisemman loisteen tuollaisten asioiden tullessa päivänvaloon!"

    Kyllähän eräät tahot haluaisivat tehdä Suomen itsenäisyydestä suomalaisen venäläisvihan päivän. Toisinaan vaikuttaa siltä että Suomen länsimielisessä mediassa Suomen "itsenäisyys" määritellään pelkästään Suomen ja Neuvostoliiton välisten sotien kautta. Varhaisempi ja myöhäisempi yhteinen historia unohdetaan. Venäjän ratkaisevasta positiivisesta osuudesta Suomen kansakunnan syntyyn ja kehitykseen vaietaan. Venäjästä ei uutisoida mitään positiivista.

    Äänestä

  • Koroljov kirjoitti:

    "Me kaikki tiedämme, että Suomen kansa aiheutti Stalinille tuohon suunnitelman suuren muutoksen uskomattomalla puolustustahdollaan!"

    Todistat kirjoituksillasi olevasi aito isovenäläinen, ystäväni Koroljeevi. Venäläiseen kansanluonteeseen kuuluu eromattomasti vainoharhaisuuteen asti menevä epäluuloisuus. Jo niin pieni asia todistaa sen, kuin pyykkien kuivaus. Venäläinen kuivaa pyykkinsä sisällä, peläten että ne varastetaan.

    Sana russofobia on puhtaasti tuota vainoharhaa, jota ei esiinny kuin korviesi välissä, luulotteluna. Kaiken maailaman packmannit sitten kilvan kulkevat yllyttämässä vainohulluja.

    Suomen ja venäjän välit ovat erinomaisessa kunnossa, jos suurin konflikti maiden välillä ratkaistaan lapsiasiamiehen voimin.

    Suomessa harjoitettiin voimakasta etnistä vihaprobagandaa venäläisiä kohtaan jostain vuodesta 1918- 1944 välillä. Siitä saattaa olla jotain menneisyyden jäänteitä. On teilläkin suomensyöjänne, esim shirinovski. Kuitenkin me ymmärrämme, että kysymyksessä on taitavasti julkisuutta hyväksikäyttävä pelle, kuin vakavasti otettava uhka maallemme.

    Turhaa uhittelet ja levittelet paskaasi. Katynia oli Stalinin - tuon kaikkien aikojen ehkä suurimman massamurhaajan suorittama massamurha. Älä sinä sotke asioita. Tästä on kysymys joten paneudu vaan siihen äläkä vedätä keskustelua salaliittoteorioihin.

    Äänestä

  • Koroljov kirjoitti:

    "Me kaikki tiedämme, että Suomen kansa aiheutti Stalinille tuohon suunnitelman suuren muutoksen uskomattomalla puolustustahdollaan!"

    Taisi juuri suomalaisten liiallinen puolustustahto riittämättömin valmiuksin saada aikaan sen, että Stalin tuon suunnitelmansa ylipäätään päätti panna toimeen. Mitä auttaa uskomattominkin tahto kun ei ole voimaa takana. Kolmessa kuukaudessa suomalaiset jyrättiin.

    "Jälleen siis yksi synkkä lisä venäläisten muutenkin pitkään syyllisyyslistaan!"

    Nyky-Venäjää ei pidä demonisoida asioilla jotka ovat tapahtuneet neuvostovallan aikana, toisissa oloissa, sukupolvia aikaisemmin. Russofobiaan olisi suhtauduttava samoin kuin esim. antisemitismiin ja muuhun rasismiin. Eihän Venäjän vihaajia todellisuudessa ole suomalaisista kuin pieni mutta äänekäs osa. Propaganda tietysti on ollut melkoisen vahvaa, mutta se ei ole purrut. Suurin osa suomalaisista ei pidä Venäjää uhkana eikä vihaa venäläisiä eikä ilmeisestikään syytä Venäjän kansaa siitä mitä neuvostoaikana tapahtui.

    "Itsenäisyyspäivämme saa entistäkin kullanhohtoisemman loisteen tuollaisten asioiden tullessa päivänvaloon!"

    Kyllähän eräät tahot haluaisivat tehdä Suomen itsenäisyydestä suomalaisen venäläisvihan päivän. Toisinaan vaikuttaa siltä että Suomen länsimielisessä mediassa Suomen "itsenäisyys" määritellään pelkästään Suomen ja Neuvostoliiton välisten sotien kautta. Varhaisempi ja myöhäisempi yhteinen historia unohdetaan. Venäjän ratkaisevasta positiivisesta osuudesta Suomen kansakunnan syntyyn ja kehitykseen vaietaan. Venäjästä ei uutisoida mitään positiivista.

    " Nyky-Venäjää ei pidä demonisoida asioilla jotka ovat tapahtuneet neuvostovallan aikana, toisissa oloissa, sukupolvia aikaisemmin. Russofobiaan olisi suhtauduttava samoin kuin esim. antisemitismiin ja muuhun rasismiin. "

    Mitä tarkoitat vastauksellasi. Mistä on kysymys? Ei mitään pitkiä selittelyjä, kerrot kaikille muillekin yksilöidyin lainauksin kuinka päädyit noin minulle vastaamaan. Sopiiko näin?

    Äänestä

  • Koroljov kirjoitti:

    "Me kaikki tiedämme, että Suomen kansa aiheutti Stalinille tuohon suunnitelman suuren muutoksen uskomattomalla puolustustahdollaan!"

    Taisi juuri suomalaisten liiallinen puolustustahto riittämättömin valmiuksin saada aikaan sen, että Stalin tuon suunnitelmansa ylipäätään päätti panna toimeen. Mitä auttaa uskomattominkin tahto kun ei ole voimaa takana. Kolmessa kuukaudessa suomalaiset jyrättiin.

    "Jälleen siis yksi synkkä lisä venäläisten muutenkin pitkään syyllisyyslistaan!"

    Nyky-Venäjää ei pidä demonisoida asioilla jotka ovat tapahtuneet neuvostovallan aikana, toisissa oloissa, sukupolvia aikaisemmin. Russofobiaan olisi suhtauduttava samoin kuin esim. antisemitismiin ja muuhun rasismiin. Eihän Venäjän vihaajia todellisuudessa ole suomalaisista kuin pieni mutta äänekäs osa. Propaganda tietysti on ollut melkoisen vahvaa, mutta se ei ole purrut. Suurin osa suomalaisista ei pidä Venäjää uhkana eikä vihaa venäläisiä eikä ilmeisestikään syytä Venäjän kansaa siitä mitä neuvostoaikana tapahtui.

    "Itsenäisyyspäivämme saa entistäkin kullanhohtoisemman loisteen tuollaisten asioiden tullessa päivänvaloon!"

    Kyllähän eräät tahot haluaisivat tehdä Suomen itsenäisyydestä suomalaisen venäläisvihan päivän. Toisinaan vaikuttaa siltä että Suomen länsimielisessä mediassa Suomen "itsenäisyys" määritellään pelkästään Suomen ja Neuvostoliiton välisten sotien kautta. Varhaisempi ja myöhäisempi yhteinen historia unohdetaan. Venäjän ratkaisevasta positiivisesta osuudesta Suomen kansakunnan syntyyn ja kehitykseen vaietaan. Venäjästä ei uutisoida mitään positiivista.

    "Nyky-Venäjää ei pidä demonisoida asioilla jotka ovat tapahtuneet neuvostovallan aikana, toisissa oloissa, sukupolvia aikaisemmin."

    Kuten ei pidä Saksaakaan/saksalaisia demonisoida natsihallinnon aikaansaannoksista.

    "Mitä auttaa uskomattominkin tahto kun ei ole voimaa takana. Kolmessa kuukaudessa suomalaiset jyrättiin."

    Jyrääminen tapahtui korkeintaa sinun märissä fantasioissasi. Suomi säilytti itsenäisyytensä ja puolustuskykynsä, josta oli jatkosodassa saksalaisten rinnalla taistellessa suurta hyötyä ja iloa kun kommunisteja työnnettiin kohti Uralia..

    "Kyllähän eräät tahot haluaisivat tehdä Suomen itsenäisyydestä suomalaisen venäläisvihan päivän"

    Sinähän sen taidat sellaisena nähdä. Tai muutakaan syytä en keksi miksi Suomen tuiki arvokas itsenäisyydenpäivän juhla muuten noin kovasti närää aiheuttaa. Toki se onkin suomalaiselle vasemmistolle ja sosiaalidemokraateille ikuinen häpeän päivä.

    "Venäjän ratkaisevasta positiivisesta osuudesta Suomen kansakunnan syntyyn ja kehitykseen vaietaan."

    Joo, nuo venäläistämistoimet yms. suomalaisten alistamistoimet olivat vaan yhtä suurta myyttiä ja harhaa? Suomen kansakunnan syntyy vaikutti erittäin paljon silloin vaikeina aikoina eläneet itsenäisyyteen pyrkineet isänmaalliset voimat. Venäjä antoi Suomelle itsenäisyyden, koska oli pakko. Ja sen jälkeen se on haikaillut miehittämisestä uudelleen näihin päiviin asti.

    "Venäjästä ei uutisoida mitään positiivista."

    Ei ole mitään positiivista uutisoitavaa.

    Äänestä

  • Himohessu kirjoitti:

    Todistat kirjoituksillasi olevasi aito isovenäläinen, ystäväni Koroljeevi. Venäläiseen kansanluonteeseen kuuluu eromattomasti vainoharhaisuuteen asti menevä epäluuloisuus. Jo niin pieni asia todistaa sen, kuin pyykkien kuivaus. Venäläinen kuivaa pyykkinsä sisällä, peläten että ne varastetaan.

    Sana russofobia on puhtaasti tuota vainoharhaa, jota ei esiinny kuin korviesi välissä, luulotteluna. Kaiken maailaman packmannit sitten kilvan kulkevat yllyttämässä vainohulluja.

    Suomen ja venäjän välit ovat erinomaisessa kunnossa, jos suurin konflikti maiden välillä ratkaistaan lapsiasiamiehen voimin.

    Suomessa harjoitettiin voimakasta etnistä vihaprobagandaa venäläisiä kohtaan jostain vuodesta 1918- 1944 välillä. Siitä saattaa olla jotain menneisyyden jäänteitä. On teilläkin suomensyöjänne, esim shirinovski. Kuitenkin me ymmärrämme, että kysymyksessä on taitavasti julkisuutta hyväksikäyttävä pelle, kuin vakavasti otettava uhka maallemme.

    "Suomessa harjoitettiin voimakasta etnistä vihaprobagandaa venäläisiä kohtaan jostain vuodesta 1918- 1944 välillä."

    Oli muuten aihettakin. Ja olisi ollut sen jälkeenkin, mutta silloin alkoivat matelun vuodet, jotka ilmeisesti jatkuvat niin kauan kun Halonen istuu presidenttinä.

    Äänestä

  • Koroljov kirjoitti:

    "Me kaikki tiedämme, että Suomen kansa aiheutti Stalinille tuohon suunnitelman suuren muutoksen uskomattomalla puolustustahdollaan!"

    Taisi juuri suomalaisten liiallinen puolustustahto riittämättömin valmiuksin saada aikaan sen, että Stalin tuon suunnitelmansa ylipäätään päätti panna toimeen. Mitä auttaa uskomattominkin tahto kun ei ole voimaa takana. Kolmessa kuukaudessa suomalaiset jyrättiin.

    "Jälleen siis yksi synkkä lisä venäläisten muutenkin pitkään syyllisyyslistaan!"

    Nyky-Venäjää ei pidä demonisoida asioilla jotka ovat tapahtuneet neuvostovallan aikana, toisissa oloissa, sukupolvia aikaisemmin. Russofobiaan olisi suhtauduttava samoin kuin esim. antisemitismiin ja muuhun rasismiin. Eihän Venäjän vihaajia todellisuudessa ole suomalaisista kuin pieni mutta äänekäs osa. Propaganda tietysti on ollut melkoisen vahvaa, mutta se ei ole purrut. Suurin osa suomalaisista ei pidä Venäjää uhkana eikä vihaa venäläisiä eikä ilmeisestikään syytä Venäjän kansaa siitä mitä neuvostoaikana tapahtui.

    "Itsenäisyyspäivämme saa entistäkin kullanhohtoisemman loisteen tuollaisten asioiden tullessa päivänvaloon!"

    Kyllähän eräät tahot haluaisivat tehdä Suomen itsenäisyydestä suomalaisen venäläisvihan päivän. Toisinaan vaikuttaa siltä että Suomen länsimielisessä mediassa Suomen "itsenäisyys" määritellään pelkästään Suomen ja Neuvostoliiton välisten sotien kautta. Varhaisempi ja myöhäisempi yhteinen historia unohdetaan. Venäjän ratkaisevasta positiivisesta osuudesta Suomen kansakunnan syntyyn ja kehitykseen vaietaan. Venäjästä ei uutisoida mitään positiivista.

    "Eihän Venäjän vihaajia todellisuudessa ole suomalaisista kuin pieni mutta äänekäs osa. Propaganda tietysti on ollut melkoisen vahvaa, mutta se ei ole purrut. Suurin osa suomalaisista ei pidä Venäjää uhkana eikä vihaa venäläisiä eikä ilmeisestikään syytä Venäjän kansaa siitä mitä neuvostoaikana tapahtui."
    -no mihinkäs tietoon tällainen perustuu. Samaa kuin aikoinaan Tiedoantaja aina kirjoitti, että 'laajat kansalaispiirit kannattavat sitä ja tätä', kun asialla oli jokunen taistolainen, heh.

    Äänestä

Venäläisen äidin pitää saada ryypätä vapaasti Suomessakin. Venäläisen lasta ei saa ottaa huostaan, sehän on pahoinpitelyä! Fasistinen valtio uhittelee naapureilleen tällaisestakin. Pitää varoa aina. Nato olisi paras ratkaisu.

Äänestä

Kyllä. Katynin massamurha oli pelkästään suomalaisten syytä. Pitihän heille tilaa tehdä, senhän sanoo järkikin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Katynian massamurhat kirjoitti:

Katynin teloituksilla on myös yhteys talvisotaan: Venäjän tiedeakatemian historioitsija Natalia Lebedeva on esittänyt, että teloituksia Katynissa aikaistettiin, koska vankileireille haluttiin saada tilaa mahdollisia suomalaisia ja Baltian maista saatavia sotavankeja varten.[7] Lebedeva oli tärkeässä asemassa Katyniin liittyviä neuvostodokumentteja tutkineessa komissiossa. Muun muassa Ostaškovin leirin johtaja Grigori Korytov mainitsi raportissaan vankileirien tyhjentämistä käsitelleestä NKVD:n kokouksesta, jonka kirjoitti ennen maaliskuun neljättä 1940, että kuulemansa mukaan Ostaškovin vankileiri olisi mahdollisesti tyhjennettävä maaliskuun aikana, jotta sille voitaisiin sijoittaa suomalaisia.[8]

http://fi.wikipedia.org/wiki/Katynin_joukkomurha

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu