Olen eläkkeellä ollut jo parikymmentävuotta. Kaikenlaisia kiireitä on pitänyt välillä. Vaikkakin tämä tietokone vie minulta oman aikansa. Vaikeuksiakin tämän ihmeen kanssa välillä on. Pojan poika kyllä käy välillä neuvomassa ja panemassa konetta kuntoon. Perhetuttavaperheitäkin on neljä viisi, heillekkin menee omaa aikansa. Mutta sitten tuli yllättäin vaimoni kansaa halu läheä tansseihin. Luin lehdestä, että Reijo Taipale oli tulossa paikkakunnalle lauleskelemaan, orkesterinsa kansssa. No. ei muta kun autoon ja tanssipaikalle jo hyvissä ajoin. Oltiin paikalla varttia vaille kahdeksan, tietysti illalla. No eihän tuo Reijo vielä ollut paikalla, kun vasta kymmenen maissa tuli. Alku valssi siinä emännän kansssa pyörittiin. Ei se oikein sujunut kun oli kumipohjaiset pikkukengän minulla jaloissa. Ja muutenkin henkeen rupes ottamaan viimeisellä minuutilla. Ennen toki olin kovakin tanssimaan, ja joku erehtyi sanomaan tanssitaitoani hyväksi.
Mutta nyt kun katselin näitä toisia pyörijöitä, huomasin¨, että osaavat ne muutkin tanssia.
Parin kappaleen jälkeen lähdimmekin sitten istuskelemaan penkille aivan orkesterin eteen, odottelemaan pääsolistin saapumista. Taipale saapuikin sitten valkoinen pikkutakki päällä ja aloitti laulamisensa.
Osa tanssiyleisöstä ryntäsi heti esituslavan eteen kuulemaan ja ihaileman idoliaansa. Varsinkin jo nuoruusikänsä ohittaneet naiset, rouvat, neidit tai meronneet, tulivat siihen viereemme aivan liki silmät kiiluen ja suu käyden. Oli sinä pari liikaa rohkaisuryyppyjäkin ottanutta miestä, jotka sitten huutelivat omia möläyksiään laulun sekaan. Tuntui hieman tukalalta kun nämä "onnelliset" naiset tulivat siihen aivan sylin etäisyydelle hajuvesineen. Meinasivat aivan syliin tunkea. Tunnelmaahan se vain lisäsi.
Sitä Reijon lauluja sitten kuuntelimme tunnin vielä, kun rupesi jo meitä raukaisemaan, päätimme lähteä kotiin kaiken tästä ihmeelisestä tanssitunnelmasta täyttyneenä. Oli se mukava tulla kotiin ja istahtaa tuttuun nojatuoliin katselemaan viimeisiä illan TV-lähetyksiä. Niin se vain sekoitti meidän vanhojen pään tuo tanssi keikka, että uni oli hyvin huonoa koko yön.
Tämä oli vai yksi kokemus eläkelläisen ihmellisestä ja kiireelisestä maailmasta.
Eläkelläisen ihmeellinen maailma
030932
0
583
Luetuimmat keskustelut
- 51871
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍92828Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust15706Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,2664Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.1564- 56541
Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it184539- 70533
- 61523
Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista24496