Iankaikkinen elämä. Siinä, uskoisin, mormonien ja muidenkin uskovien tavoite.
Mormonit tietenkin tekevät eron Iankaikkisen Elämän (= korotuksessa elettävää elämää) ja ikuisen elämän (= kaikki elävät ikuisesti, Kristuksen sovituksen ja ylösnousemuksen ansiosta, eri kirkkausasteissa tosin ja joku joukko tietysti kadotuksessakin).
Mutta iankaikkisuus, se se vasta pitkä aika onkin.
Eikö silloin jossain vaiheessa pakostakin tule aika että on.... en osaa muuten kuvata kuin että - tylsää.
Vaikka mormonismi opettaakin iankaikkista kehittymistä kohti jumaluutta, niin eikö jossain vaiheessa välttämättä tule iankaikkisuudessa tila ja hetki ettei ole mitään uutta? Vaikka olisikin niin kuin mormonit opettavat että ihmisestä voi tulla jumal'olento, niin pakostakin jossain vaiheessa siis tietää ja osaa kaiken tietämisen ja osaamisen arvoisen. Voiko ystävistä ja perheestäkään riittää iloa ja onnea miljardeiksi ja sadoiksi miljardeiksi ja tuhansiksi miljardeiksi ja miljooniksi miljardeiksi (jne. ymmärtänette yskän) vuosiksi?
Eikö pakostakin tule aika jolloin iankaikkisuuskin muuttuu tylsyydeksi?
Jos tämä on "kohtalomme", eikö rehellisesti sanottuna ole mielekkäämpi ajatus, että kun kuolemme, niin elämä päättyy siihen. Tämä ei varmastikaan ole monille kovinkaan lohdullinen ajatus, mutta, henkilökohtaisesti se on minulle paljon "armahtavampi" tulevaisuus kuin ajatella että jossain vaikkakin kaukaisessa tulevaisuudessa olemassaoloni muuttuu tylsäksi ja saman toistoksi.
Mormonit tietenkin tekevät eron Iankaikkisen Elämän (= korotuksessa elettävää elämää) ja ikuisen elämän (= kaikki elävät ikuisesti, Kristuksen sovituksen ja ylösnousemuksen ansiosta, eri kirkkausasteissa tosin ja joku joukko tietysti kadotuksessakin).
Mutta iankaikkisuus, se se vasta pitkä aika onkin.
Eikö silloin jossain vaiheessa pakostakin tule aika että on.... en osaa muuten kuvata kuin että - tylsää.
Vaikka mormonismi opettaakin iankaikkista kehittymistä kohti jumaluutta, niin eikö jossain vaiheessa välttämättä tule iankaikkisuudessa tila ja hetki ettei ole mitään uutta? Vaikka olisikin niin kuin mormonit opettavat että ihmisestä voi tulla jumal'olento, niin pakostakin jossain vaiheessa siis tietää ja osaa kaiken tietämisen ja osaamisen arvoisen. Voiko ystävistä ja perheestäkään riittää iloa ja onnea miljardeiksi ja sadoiksi miljardeiksi ja tuhansiksi miljardeiksi ja miljooniksi miljardeiksi (jne. ymmärtänette yskän) vuosiksi?
Eikö pakostakin tule aika jolloin iankaikkisuuskin muuttuu tylsyydeksi?
Jos tämä on "kohtalomme", eikö rehellisesti sanottuna ole mielekkäämpi ajatus, että kun kuolemme, niin elämä päättyy siihen. Tämä ei varmastikaan ole monille kovinkaan lohdullinen ajatus, mutta, henkilökohtaisesti se on minulle paljon "armahtavampi" tulevaisuus kuin ajatella että jossain vaikkakin kaukaisessa tulevaisuudessa olemassaoloni muuttuu tylsäksi ja saman toistoksi.
Vastaukset 22
Vanhimmat
se pitkä aika.
Missä vaiheessa suunnilleen luulet elämän muuttuvan tylsäksi? Tuhannen, kymmenentuhannen vai sadantuhannen vuoden kuluttua?
Siirrymme olotilaan, josta sanotaan, ettei aikaa enää ole. Emme käsitä, mikä sellainen olotila voisi olla, mutta ainakin on niin, että meidän nykyinen aikakokemuksemme muuttuu. Siksi on turha huolehtia kyllästymisestä.
Taivaallinen Isämme on täydellinen siten, ettei Hän enää voi kehittyä ja muuttua, mutta Hänen työnsä jatkuu ja samalla Hänen valtasuuruutensa laajenee. Ikuisessa ja loputtomassa avaruudessa riittää kehittämistä ja uusien maailmojen järjestämistä.
Esitit jälleen paradoksaalisen lauseen. "Taivaallinen Isämme on täydellinen siten, ettei Hän enää voi kehittyä ja muuttua, mutta Hänen työnsä jatkuu ja samalla Hänen valtasuuruutensa laajenee."
Miten Hänen valtasuuruutensa laajenee jos se on jo täydellinen? Jos Hänen valtasuuruutensa edelleen kehittyy niin Hän ei voi olla täydellinen.
Kun olemassaoloon syntyy yhä lisää järjestystä, joka on taivaallisen Isän hallinnassa ja järjestämää, niin se on valtasuuruuden laajenemista.
Eli uusien maailmojen järjestämistä toisensa jälkeen. Eikö tämä jossain vaiheessa voi alkaa maistua puulta. Samaa järjestämistä vuosimiljoonista vuosimiljooniin.
"Ihmiset ovat, jotta heillä olisi ilo." - Eikö sinusta ole syytä saada aikaan hyvää ja iloa, koska olemassaolo on joka tapauksessa välttämätön tosiasia?
Kyllä tässä elämässämme täällä maan päällä on syytä pyrkiä hyvyyteen toisia ja itseään kohtaan ja tietysti pyrkiä tuottamaan iloa muille ja itselleen. Olemassaolomme on kuitenkin tosiasia vain täällä tässä ja nyt. Iankaikkisúuden kestävä olemassaolomme onkin jo uskon asia, ja se ei minusta ole yksioikoisesti selvää olisiko se loppujen lopuksi auvoa ja iloa.
Et kai vaan ole masentunut? - Toivo paremmasta pitää mielen virkeänä. Maailmassa on paljon tutkittavaa ja avoimia kysymyksiä, joihin toivoo vastauksia. On paljon mitä haluaisi tehdä ja oppia. Jos elämä jäisi siihen, mitä on maan päällä, niin kovin niukaksi jää se, mitä henkemme voi löytää ja millaiseksi sillä on kehittymisen edellytyksiä.
En ihan ymmärrä mikä viestissäni saa sinut epäilemään masennusta. Sekö että mielestäni hyvyyteen ja onneen tulee pyrkiä elämässä?
Masentuneena voisin luovuttaa ja vaan hokea itselleni että sitten joskus ikuisuudessa saan onnea. Minusta onnen eteen pitää tehdä töitä tässä ja nyt. Se että on realisti elämän ja kuoleman faktojen suhteen pikemminkin on hyvää mielenterveydelle ja antaa minulle näkökulman arvostaa elämää joka päivä.
Eli siis Jumala ei ole vielä täydellinen kun hänen valtansa ei ole täydellinen. *Mielenkiintoinen* näkemys, kun yleisesti kaikki muut heprealaiseen perinteeseen perustavat uskonnot esittävät Jumalansa iankaikkisena kaikkivaltiaana.
jokin esi-newageversio, ei kyllä kuulosta kristinuskolta vähimmässäkään määrin.
Sitä Hän tietenkin onkin, "iankaikkinen kaikkivaltias", mutta tekemistä riittää. Me Hänen lapsensa olemme täällä kehittymässä ja Hän rakastaa meitä haluten kehittää meitä kaltaisikseen.
Suotta koettaa luokitella miksikään. MAP-kirkko on palautettu Jeesuksen Kristuksen kirkko. Sellaisia kirkkoja on vain yksi, joten se kuuluu "omaan luokkaansa", johon mikään muu kirkko ei sovi (alkukirkkoa lukuun ottamatta, mutta se onkin sama kirkko palautettuna).
Tämä vaikutti varsin pessimistiseltä ja masentuneisuutta ilmentävältä. "...ei minusta ole yksioikoisesti selvää olisiko se loppujen lopuksi auvoa ja iloa." Se -sanalla tarkoitit iankaikkista olemassaoloa.
Niin, kyseessä on pikemminkin realistinen lausunto että minusta elämä iankaikkisesti ei kuulosta miltään auvolta ja ilolta. Se ei missään nimessä ilmennä mitään masentuneisuutta. Kuten jo kerran aiemmin totesin, elämä on lahja josta tulee nauttia nyt kun elämä on. Toiveet iankaikkisuudesta ovat ymmärrettäviä, mutta omalla kohdallani en kaipaa mitään tämän elämän jälkeen. Tämä antaa minulle suuren arvostuksen elämää kohtaan.
Elämää tuleekin arvostaa! Minusta olisi kummallista, jos oleva voisi kadota olemattomaksi. Ihmisessä on jotain ikuista. Nähdäkseni tietoisuudessa on tuota ikuista mukana. Ihminen on henki ruumis = sielu. Kun ihminen saa Kristuksen ansiosta kuolemattoman ruumiin, niin hänestä tulee kuolematon sielu.
Minä en kyllä osaa erotta iankaikkista elämää ikuisesta, muta ehkäpä nyt opin. Iankaikkista se ikuinenkin elämä on. Eikä hätää jokainen pääsee sinns mihin kaikkein eniten haluaa. Eihän siellä voi aika pitkäksitulla ainakaan näiden mormonismin vastustajien mukaan, kun on aina niitä uunituoreita ihania pikkusia mussukoita ja vaipanvaihtoa... ei siinä ehdi aika pitkäksi tulla. Ehkäpä sinunkin olisi harjoiteltava tuota vaipanvaihtoa, niin ehkä se iankaikkisuus menisi nopeemmin sinultakin!
Ei tottavie ole järkevämpää että kaikki loppuisi kuolemaan.
kerro vaipanvaihdoista, kun se kuvailee ikuista elämää Jumalan taivaassa.
Mielestäni kirjoitin aloituksen ja muutamat jatkot (Tapanille) ihan kunnioittavassa ja asiallisessa sävyssä. En mielestäni hyökännyt mormonismia vastaan ilkeästi enkä syyllistynyt toisten palstalaisten tai kenenkään toisenkaan herjaamiseen.
Tapani tulkitsi minut masentuneeksi ja sinä kehoitat minut vaipanvaihtopuuhiin (tuttua puuhaa, tosin ei viimevuosilta, lapset jo isoja). Asiallista?
No, ei haittaa. Ymmärrän että olette joskus kyllästyneet tämän palstan sävyyn ja tyyliin (eikä ihme) ja maksatte herjaajille samalla mitalla. Minä en nyt tästä hermostu, totean vain että asiallisena olen pyrkinyt tämän ketjun kyllä pitämään omalta osaltani.
Ajatukseni on vain heittää ilmaan että ei se ikuinen elämä välttämättä ole mikään asia mitä automaattisesti kaikki haluasivat. Eikö kaikkeen ihanaan ja kivaan voi ajanmyötä "kyllästyä". Kaiken loppuminen kuolemaan, niin onko se järkevää...... ainakin se on realismia. Me kaikki kuolemme ja vaikka kuinka haluaisimme toisin, niin jopa muistot meistä vähitellen häviävät (toisten kohdalla nopeammin ja toisten kohdalta hitaammin). Tämä on aito kokemus ihmiselämästä. Iankaikkinen elämä on sitten jo uskon ja haluamisen asia, ja kuten jo aiemmin olen sanonut niin ymmärrän tällaisen haluamisen. Omalla kohdallani se tosiasia että elämä loppuu on loppujen lopuksi lohdullista enkä oikein osaa kaivata sitten "tuonpuoleista" ikuisuuttakaan.
Vastaukseni kuvastaa vielä toisessa keskustelussa tapahtunutta jossa ,ilmoitan iloisena vaihtavani vaippoja iankaikkisuuden ja totuus on että ei siinä hommassa aika tule pitkäksi. Tämän elämän loppu on todella lohdullista ja niille joilla on uskoa on tämän elämän loppu uuden alku. Moni tulee yllättymään aikanaan.
Muuten vakionimimerkki autta aina... vaikka vastaukseni olisi varmana ollut sama, sillä edelleen naureskelin tuota ikuisuuden vaipan vaihtoa.
;D
lopulta ja vaikka vaihtaisi välillä koko haaremia, luulihaklönttinä olo lopulta kuitenkin alkaisi kyllästyttää. Jokainen joka on kokenut ruumiista irtautumisen, tietää sen suuren ja mahtavan eron.