Leenan pudotuskappale

oli loistava

Kunpa Leena olisi esittänyt sen pudotuskappaleensa jo kisassa, niin ei varmasti olisi joutunut pudotusuhan alle. Tuo pudotuskappale oli Leenalta toinen kappale, sen alkukarsintojen laulun jälkeen, jossa todella oli tunnetta mukana ja sitä kuunnellessa tulee melkein kyynel silmiin. Tuntui että Leena antoi kaikkensa siinä pudotuskappaleessa ja todella halusi vielä jatkaa, toisin kuin Christian joka halusi pois kisasta. Leena on loistava laulaja ja toivon hänelle levytyssopimusta, kävi sitten kisassa miten tahansa. Se on valitettavasti vaan niin, että loistava laulutaitokaan ei tämmöisessä kisassa auta, kun pikkutytöt äänestää suosikkejaan eli söpöjä poikia ja eihän ne tietenkään naiselle ääniä anna.

Aivan väärät laulajat oli pudotusuhan alla ja osasyynä siihen oli väärät biisivalinnat Renneltä. Leenan pitää saada jatkossa laulaa itselleen sopivia kappaleita, kuten tuossa pudotuksessa. Christianista taas kuullaan vielä varmasti jatkossa, hyvä ja karismaattinen esiintyjä ja hevillä ei vaan tämmöisiä kisoja voiteta.

3

421

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • PARAS NÄIN

      paskin tänään ja tokana tuli Christian. Kyllä se Christian varmaan on ihan hyvä heppu muualla mutta ei tässä kisassa oikein päässyt oikeuksiinsa kun oli muita parempia, monipuolisempia ja rauhallisempia mukana. Heviwannabee- kisa olisi sopiva juttu kuten joku mainitsi. Muuten tykkään että ylijäämäenergian purkaukset vaikuttaa aika rassaavilta ajan oloon jos niitä joutuu katselemaan ja kuulemaan kerta toisensa jälkeen. Keikoilla se on ihan eri juttu mutta ei matsannut tän ohjelman kanssa.

      • xf

        Mielestäni se Yrjänän veto oli sinällään ihan jees, ei nyt mitään hirveän syvälle uppoavaa, mutta se biisi kun on omasta nuoruudesta, se vaan jotenkin kosketti. Ne tytöt siinä kiekumassa ja koikkelehtimassa taustalla eivät tuottaneet minkäänlaista lisäarvoa, enkä ymmärrä niiden roolia siinä lainkaan. Siinä oli tantat ja äijä miksattu jotenkin oudosti...

        Cristianista luultavasti kuullaan vielä; ne laulut, kuten tuolla aiemmin sanoin, meni ihan huutamalla ja juoksemalla läpi. Hänellä mielestäni on kuitenkin ääntä, eli olisi voinut esittää jonkun vähän softimman kappaleen ja liikuskella rauhallisemmin. Hän vaikutti hyvin väsyneeltä ja mainitsikin (en muista sanoja tarkkaan) että hän on polttanut itsensä henkisesti loppuun. Varmasti oli hänelle itselleen parasta, että matka päättyi jo nyt.


    • jussaM

      Mahdollista se on, jos on tarpeeksi hyvä. Jos ei ole niin joutaa pudota.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      116
      1477
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      50
      960
    3. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      146
      754
    4. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      746
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      676
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      617
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      596
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      118
      550
    10. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      118
      533
    11. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      500
    12. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      488
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      488
    14. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      478
    15. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      477
    16. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      466
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      457
    18. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    19. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      420
    20. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      4
      419
    Aihe