Kun Israelilaiset olivat orjana Egyptissä

Nämä ovat Jaakobin pojat, jotka tulivat perheineen Egyptiin isänsä mukana. Ruuben, Simeon, Leevi ja Juuda, Isaskar, Sebulon ja Benjamin, Dan ja Naftali, Gad ja Asser. Joosef oli jo entuudestaan Egyptissä. Jaakobille syntyneitä jälkeläisiä oli kaikkiaan seitsemänkymmentä. Sitten Joosef kuoli, samoin hänen veljensä ja koko se sukupolvi, mutta israelilaiset olivat hedelmällisiä ja saivat paljon lapsia. He lisääntyivät niin runsaasti, että maa tuli heitä täyteen.

Egyptissä nousi valtaan uusi kuningas, joka ei tiennyt Joosefista mitään. Hän sanoi kansalleen: "Israelilaiset ovat tulleet liian lukuisiksi ja voimakkaiksi. Nyt meidän on toimittava viisaasti, etteivät he enää lisäänny. Muuten voi käydä niin, että he sodan sattuessa liittyvät vihollisiimme, alkavat taistella meitä vastaan ja lähtevät pois tästä maasta." Niin israelilaisille asetettiin työnjohtajia, joiden oli määrä näännyttää heidät raskaalla pakkotyöllä.

Muuan Leevin sukuun kuuluva mies otti vaimokseen tytön, joka myös oli Leevin jälkeläisiä. Vaimo tuli raskaaksi ja synnytti pojan. Kun hän näki, kuinka kaunis lapsi oli, hän piilotteli sitä kolme kuukautta. Mutta kun hän ei enää voinut piilotella sitä, hän otti kaislakorin, tiivisti sen asfalttipiellä ja tervalla, pani pojan siihen ja laski korin Niilin rantakaislikkoon. Pojan sisar jäi jonkin matkan päähän nähdäkseen, mitä lapselle tapahtuisi.

Faraon tytär tuli Niilin rantaan peseytymään, ja hänen hovinaisensa jäivät virran rannalle kävelemään. Silloin hän näki kaislikon keskellä korin ja lähetti orjattarensa hakemaan sen. Avatessaan korin hän näki, että siinä oli lapsi, joka itki. Faraon tyttären valtasi sääli, ja hän sanoi: "Tämä on varmaan heprealaisten poikia."

Silloin pojan sisar sanoi faraon tyttärelle: "Menenkö hakemaan tänne jonkun heprealaisnaisen, joka voi imettää pojan sinulle?" Faraon tytär sanoi: "Tee niin", ja tyttö haki paikalle pojan äidin. Faraon tytär sanoi äidille: "Ota tämä lapsi mukaasi ja imetä se minulle, niin minä maksan sinulle siitä palkan." Vaimo otti lapsen imetettäväksi. Kun poika oli kasvanut suuremmaksi, äiti vei hänet faraon tyttärelle, ja tämä otti hänet omaksi pojakseen. Faraon tytär antoi hänelle nimeksi Mooses sanoen: "Olen nostanut hänet vedestä ylös."

Kun Mooses oli varttunut aikuiseksi, hän meni kerran käymään heimoveljiensä luona ja sai nähdä heidän raadantansa. Hän näki egyptiläisen miehen lyövän heprealaista miestä, hänen heimolaistaan. Silloin Mooses katsahti ympärilleen, ja nähtyään, ettei ketään ollut lähettyvillä, hän löi egyptiläisen hengiltä ja kätki ruumiin hiekkaan. Kun hän seuraavana päivänä meni taas heimoveljiensä luo, hän näki kahden heprealaisen miehen tappelevan keskenään. Hän sanoi riidan aloittajalle: "Miksi lyöt veljeäsi?" Mies vastasi: "Mikä sinä olet meitä käskemään ja määräilemään? Aiotko tappaa minut niin kuin tapoit sen egyptiläisen?" Silloin Mooses pelästyi ja ajatteli: "Se on siis kuitenkin tullut ilmi!"
Kun farao sai kuulla asiasta, hän aikoi surmauttaa Mooseksen, mutta Mooses lähti faraota pakoon. Pakomatkallaan hän Midianin maassa pysähtyi erään kaivon luo. Midianissa oli pappi, jolla oli seitsemän tytärtä. Nämä tulivat kaivolle nostamaan vettä juottoruuhiin juottaakseen isänsä lampaat ja vuohet. Mutta sinne tuli paimenia, jotka alkoivat ajaa pois heidän karjaansa. Silloin Mooses meni tyttöjen avuksi ja juotti heidän eläimensä.

Kun tyttäret palasivat isänsä Reuelin luo, tämä kysyi: "Miten te tänään ennätitte näin pian takaisin?" He vastasivat: "Muuan egyptiläinen mies puolusti meitä paimenia vastaan. Sitten hän vielä nosti meille vettä ja juotti lampaat ja vuohet!"Reuel sanoi tyttärilleen: "Missä hän nyt on? Miksi jätitte sen miehen sinne? Kutsukaa hänet aterialle!"
Mooses katsoi parhaaksi jäädä asumaan papin luo, ja tämä antoi Moosekselle vaimoksi tyttärensä Sipporan. Sippora synnytti pojan, ja Mooses antoi pojalle nimeksi Gersom sanoen: "Minä olen nyt muukalainen vieraalla maalla."
5213
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Vuodet kuluivat, ja Egyptin kuningas kuoli, mutta israelilaiset huokailivat yhä orjuudessa. He huusivat hädässään, ja heidän avunhuutonsa kohosi Jumalan luo. Jumala kuuli heidän vaikerruksensa ja muisti Abrahamille, Iisakille ja Jaakobille antamansa lupauksen.

Mooses paimensi appensa Jetron, midianilaisen papin, lampaita. Kerran hän vei lauman autiomaan toiselle puolen ja tuli Jumalan vuoren Horebin juurelle. Siellä hänelle ilmestyi Herran enkeli tulenliekissä, joka nousi orjantappurapensaasta. Mooses huomasi, ettei tuli kuluttanut pensasta, vaikka se oli liekeissä. Silloin hän ajatteli: "Menenpä katsomaan tuota ihmettä. Minkä vuoksi pensas ei pala poroksi?"

Kun Herra näki hänen tulevan katsomaan, hän huusi pensaasta: "Mooses, Mooses!" Mooses vastasi: "Tässä olen." Herra sanoi: "Älä tule lähemmäksi! Riisu kengät jalastasi, sillä paikka, jossa seisot, on pyhä." Herra sanoi vielä: "Minä olen sinun isäsi Jumala, Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala." Silloin Mooses peitti kasvonsa, sillä hän pelkäsi katsoa Jumalaa.

Herra sanoi: "Minä olen nähnyt kansani ahdingon Egyptissä ja kuullut, miten israelilaiset valittavat sortajiensa kovuutta. Minä tiedän kyllä heidän hätänsä. Olen tullut vapauttamaan heidät egyptiläisten käsistä ja viemään heidät Egyptistä maahan, joka on hyvä ja avara ja tulvii maitoa ja hunajaa, maahan, jossa nyt asuvat kanaanilaiset, heettiläiset, amorilaiset, perissiläiset, hivviläiset ja jebusilaiset. Israelilaisten hätähuuto on nyt kantautunut minun korviini, ja olen nähnyt, kuinka kovasti egyptiläiset heitä sortavat. Mene siis, minä lähetän sinut faraon luo. Sinun on vietävä minun kansani, israelilaiset, pois Egyptistä."Mutta Mooses sanoi Jumalalle: "Mikä minä olen menemään faraon luo ja viemään israelilaiset pois Egyptistä?"Jumala sanoi: "Minä olen sinun kanssasi ja annan sinulle merkin siitä, että minä olen sinut lähettänyt: kun olet vienyt kansani pois Egyptistä, te saatte palvella Jumalaa tämän vuoren juurella."

Mooses sanoi Jumalalle: "Kun minä menen israelilaisten luo ja sanon heille, että heidän isiensä Jumala on lähettänyt minut heidän luokseen, he kysyvät minulta: 'Mikä on hänen nimensä?' Mitä minä heille silloin sanon?"Jumala sanoi Moosekselle: "Minä olen se joka olen."* Hän sanoi vielä: "Näin sinun tulee sanoa israelilaisille: 'Minä-olen on lähettänyt minut teidän luoksenne.'" Mene ja kutsu koolle Israelin vanhimmat ja sano heille, että Herra, heidän isiensä Jumala, Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala, on ilmestynyt sinulle. Mutta minä tiedän, ettei Egyptin kuningas päästä teitä menemään muutoin kuin pakosta. Siksi minä ojennan käteni ja kuritan egyptiläisiä monilla ihmeteoilla, jotka teen heidän keskuudessaan. Vasta sitten farao päästää teidät lähtemään. Mutta egyptiläiset minä teen tälle kansalle niin suosiollisiksi, että kun te lähdette, ette lähde tyhjin käsin.

Äänestä
  • Mutta Mooses vastasi: "Entä jos he eivät usko eivätkä kuuntele minua, vaan väittävät, ettei Herra ole ilmestynyt minulle?" Herra kysyi häneltä: "Mikä sinulla on kädessäsi?" Mooses vastasi: "Sauva." Herra sanoi: "Heitä se maahan." Mooses heitti sen maahan, ja se muuttui käärmeeksi. Mooses kavahti sitä, mutta Herra sanoi: "Ojenna kätesi ja ota sitä hännästä kiinni." Niin Mooses ojensi kätensä ja tarttui siihen, ja se muuttui jälleen sauvaksi hänen kädessään."Tästä he uskovat, että Herra, heidän isiensä Jumala, Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala, on ilmestynyt sinulle." Herra sanoi hänelle vielä: "Työnnä kätesi poveesi." Mooses työnsi käden poveensa, ja kun hän veti sen takaisin, se oli spitaalista lumivalkoinen. Sitten Herra sanoi: "Pane kätesi uudelleen poveesi." Mooses pani kätensä taas poveensa, ja kun hän veti sen esiin, sen iho oli kuin hänen muu ihonsa. Herra sanoi: "Elleivät he usko sinua ja ellei ensimmäinen merkki heille riitä, niin toista merkkiä he kyllä uskovat. Mutta elleivät he usko edes näitä kahta merkkiä eivätkä kuuntele sinua, niin ota vettä Niilistä ja kaada se maahan. Silloin vesi, jonka otat Niilistä, muuttuu maassa vereksi."

    Mooses sanoi Herralle: "Mutta, Herra, minä en ole koskaan ollut hyvä puhuja enkä ole nytkään, vaikka sinä olet puhunut minulle. Minulla on hidas puhe ja kankea kieli." Herra sanoi hänelle: "Kuka on antanut ihmiselle suun? Kuka tekee ihmisestä mykän tai kuuron, näkevän tai sokean? Enkö juuri minä, Herra? Mene nyt, minä olen sinun kanssasi, kun puhut, ja neuvon sinulle, mitä sinun tulee sanoa." Mooses sanoi: "Minä pyydän, Herra, lähetä joku muu."Silloin Herra vihastui Moosekselle ja sanoi: "Onhan sinulla veljesi Aaron, leeviläinen! Minä tiedän, että hän osaa puhua. Hän onkin jo tulossa sinua vastaan ja ilahtuu, kun saa tavata sinut. Puhu sinä hänelle ja pane sanat hänen suuhunsa, ja minä olen teidän kummankin kanssa, kun te puhutte, ja neuvon teille, mitä teidän tulee tehdä. Hän puhuu sinun puolestasi kansalle ja on sinun suunasi, ja sinä olet hänelle kuin Jumala. Ota mukaasi tämä sauva, niin että voit sen avulla tehdä nuo ihmeteot."

    Tultuaan Egyptiin Mooses ja Aaron kutsuivat koolle israelilaisten vanhimmat, ja Aaron toisti kaiken, mitä Herra oli Moosekselle puhunut, ja hän teki ihmeteot kansan nähden. Israelilaiset uskoivat, ja kun he kuulivat, että Herra oli päättänyt pitää heistä huolta ja oli nähnyt heidän kurjuutensa, he lankesivat kasvoilleen maahan.

    Äänestä

  • että näin kävi kirjoitti:

    Mutta Mooses vastasi: "Entä jos he eivät usko eivätkä kuuntele minua, vaan väittävät, ettei Herra ole ilmestynyt minulle?" Herra kysyi häneltä: "Mikä sinulla on kädessäsi?" Mooses vastasi: "Sauva." Herra sanoi: "Heitä se maahan." Mooses heitti sen maahan, ja se muuttui käärmeeksi. Mooses kavahti sitä, mutta Herra sanoi: "Ojenna kätesi ja ota sitä hännästä kiinni." Niin Mooses ojensi kätensä ja tarttui siihen, ja se muuttui jälleen sauvaksi hänen kädessään."Tästä he uskovat, että Herra, heidän isiensä Jumala, Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala, on ilmestynyt sinulle." Herra sanoi hänelle vielä: "Työnnä kätesi poveesi." Mooses työnsi käden poveensa, ja kun hän veti sen takaisin, se oli spitaalista lumivalkoinen. Sitten Herra sanoi: "Pane kätesi uudelleen poveesi." Mooses pani kätensä taas poveensa, ja kun hän veti sen esiin, sen iho oli kuin hänen muu ihonsa. Herra sanoi: "Elleivät he usko sinua ja ellei ensimmäinen merkki heille riitä, niin toista merkkiä he kyllä uskovat. Mutta elleivät he usko edes näitä kahta merkkiä eivätkä kuuntele sinua, niin ota vettä Niilistä ja kaada se maahan. Silloin vesi, jonka otat Niilistä, muuttuu maassa vereksi."

    Mooses sanoi Herralle: "Mutta, Herra, minä en ole koskaan ollut hyvä puhuja enkä ole nytkään, vaikka sinä olet puhunut minulle. Minulla on hidas puhe ja kankea kieli." Herra sanoi hänelle: "Kuka on antanut ihmiselle suun? Kuka tekee ihmisestä mykän tai kuuron, näkevän tai sokean? Enkö juuri minä, Herra? Mene nyt, minä olen sinun kanssasi, kun puhut, ja neuvon sinulle, mitä sinun tulee sanoa." Mooses sanoi: "Minä pyydän, Herra, lähetä joku muu."Silloin Herra vihastui Moosekselle ja sanoi: "Onhan sinulla veljesi Aaron, leeviläinen! Minä tiedän, että hän osaa puhua. Hän onkin jo tulossa sinua vastaan ja ilahtuu, kun saa tavata sinut. Puhu sinä hänelle ja pane sanat hänen suuhunsa, ja minä olen teidän kummankin kanssa, kun te puhutte, ja neuvon teille, mitä teidän tulee tehdä. Hän puhuu sinun puolestasi kansalle ja on sinun suunasi, ja sinä olet hänelle kuin Jumala. Ota mukaasi tämä sauva, niin että voit sen avulla tehdä nuo ihmeteot."

    Tultuaan Egyptiin Mooses ja Aaron kutsuivat koolle israelilaisten vanhimmat, ja Aaron toisti kaiken, mitä Herra oli Moosekselle puhunut, ja hän teki ihmeteot kansan nähden. Israelilaiset uskoivat, ja kun he kuulivat, että Herra oli päättänyt pitää heistä huolta ja oli nähnyt heidän kurjuutensa, he lankesivat kasvoilleen maahan.

    Sen jälkeen Mooses ja Aaron menivät faraon luo ja sanoivat: "Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: 'Päästä minun kansani viettämään minun juhlaani autiomaassa." Farao kysyi: "Kuka on Herra, että minun olisi toteltava häntä ja päästettävä Israelin kansa menemään? Minä en tunne Herraa enkä aio päästää Israelia."

    Mutta Herra vastasi Moosekselle: "Nyt saat nähdä, mitä minä teen faraolle: vahva käteni pakottaa hänet päästämään israelilaiset. Hän suorastaan ajaa heidät pois maastaan."
    Herra sanoi Moosekselle ja Aaronille: "Kun farao käskee teitä todistamaan sananne jollakin ihmeteolla, sano silloin Aaronille: 'Ota sauvasi ja heitä se faraon eteen, niin se muuttuu myrkkykäärmeeksi.'" Mooses ja Aaron menivät faraon luo ja tekivät niin kuin Herra oli käskenyt. Aaron heitti sauvansa faraon ja hänen hoviväkensä eteen, ja se muuttui käärmeeksi. Silloin farao kutsutti luokseen oppineet ja noidat, ja nämä Egyptin loitsijat tekivät taioillaan samoin: he heittivät kukin sauvansa, ja ne muuttuivat käärmeiksi. Mutta Aaronin sauva nieli heidän sauvansa. Farao pysyi kuitenkin kovana eikä kuunnellut heitä, niin kuin Herra oli sanonutkin.

    Mooses ja Aaron tekivät niin kuin Herra oli käskenyt. Mooses kohotti sauvansa ja löi Niilin vettä faraon ja hänen hovimiestensä nähden, ja kaikki vesi muuttui vereksi. Niilin kalat kuolivat ja virta alkoi haista niin etteivät egyptiläiset voineet juoda sen vettä, ja verta oli Egyptissä kaikkialla. Mutta Egyptin loitsijat tekivät samoin taioillaan, ja farao pysyi kovana eikä kuunnellut Moosesta ja Aaronia, niin kuin Herra oli sanonutkin.

    "Käske Aaronin ojentaa sauvansa kohti puroja, kanavia ja lammikoita ja kutsua sammakot esiin Egyptin vaivaksi." Aaron ojensi sauvansa kohti Egyptin vesiä, ja sammakot nousivat maalle ja peittivät alleen koko Egyptin. Mutta loitsijat tekivät samoin taioillaan ja nostattivat sammakoita esiin Egyptin vaivaksi.
    Herra sanoi Moosekselle: "Käske Aaronin ojentaa sauvansa ja lyödä maata, niin sen tomusta tulee syöpäläisiä kaikkialle Egyptiin."He tekivät näin. Aaron ojensi kätensä ja löi sauvallaan maata, ja syöpäläisiä tuli sekä ihmisiin että karjaan. Maan tomu muuttui syöpäläisiksi kaikkialla Egyptissä. Myös loitsijat koettivat taioillaan saada aikaan syöpäläisiä, mutta eivät osanneet. Faarao paadutti sydämmensä taas.
    Seuraavaksi olivat vuorossa paarmat, mutta senkään jälkeen faarao ei päästänyt heitä lähtemään.
    Seuraavaksi vuoroon tuli karjarutto, mutta kun se oli ohi, faarao paadutti sydämmensä taas.
    Seuraavaksi tulivat paiseet, mutta faarao ei vieläkään päästänyt heitä lähtemään.
    Seuraavaksi tulivat rakeet, farao jotain lupaisi ensin, mutta ei sitten päästänytkään heitä.
    Seuraavaksi tulivat heinäsirkat, mutta faarao paadutti taas sydämmensä.
    Mooses ojensi kätensä kohti taivasta, ja Egyptiin tuli synkeä pimeys kolmeksi päiväksi. Ihmiset eivät nähneet toisiaan eikä kukaan voinut kolmeen päivään mennä minnekään, mutta israelilaisten asuinsijoilla oli valoisaa. Silti faarao jälkeenpäin kieltäytyi päästämästä Israelilaisia.
    Puolenyön aikaan Herra surmasi Egyptissä jokaisen esikoisen, valtaistuimella istuvan faraon esikoisesta vankiluolassa istuvan vangin esikoiseen, sekä kaikki karjan esikoiset.

    Farao kutsutti Mooseksen ja Aaronin yöllä luokseen ja sanoi: "Lähtekää tiehenne, pois minun kansani keskuudesta, te itse ja kaikki israelilaiset, ja menkää palvelemaan Herraa, niin kuin olette pyytäneet. Ottakaa myös lampaanne, vuohenne ja nautakarjanne, niin kuin olette halunneet, ja menkää. Ja kun nyt lähdette, toivottakaa siunausta minullekin."

    Äänestä

  • lähtekää tiehenne! kirjoitti:

    Kun farao oli päästänyt kansan lähtemään, Jumala ei johtanutkaan israelilaisia filistealaisten maan kautta kulkevaa tietä, joka olisi ollut lyhin, sillä hän ajatteli, että kansa huomatessaan joutuvansa taisteluun alkaisi katua ja palaisi Egyptiin. Niin Jumala vei kansan pitemmälle, autiomaan kautta kulkevalle tielle, kohti Kaislamerta. Israelilaiset lähtivät matkaan taistelun varalta ryhmittyneinä. Mooses otti mukaansa Joosefin luut, sillä Joosef oli vannottanut israelilaisia sanoen: "Kun Jumala aikanaan johtaa teidät pois täältä, niin viekää minun luuni mukananne."
    Lähdettyään liikkeelle Sukkotista israelilaiset leiriytyivät Etamiin, autiomaan laitaan. Herra kulki päiväsaikaan pilvipatsaassa heidän edellään näyttäen heille tietä ja yöllä tulipatsaassa valaisten heidän tietään, niin että he saattoivat kulkea sekä päivällä että yöllä. Pilvipatsas oli jatkuvasti kansan edellä päivällä ja tulipatsas yöllä.

    Farao luulee, että israelilaiset harhailevat pitkin maata ja aavikko on sulkenut heidän tiensä. Minä paadutan faraon sydämen, niin että hän lähtee ajamaan israelilaisia takaa. Mutta minä osoitan voimani ja kunniani sillä, mitä faraolle ja koko hänen sotaväelleen tapahtuu. Silloin egyptiläiset ymmärtävät, että minä olen Herra." Ja israelilaiset tekivät niin kuin Herra oli käskenyt.

    Faraon lähestyessä israelilaiset huomasivat yhtäkkiä, että egyptiläiset olivat aivan heidän kintereillään. Israelilaiset pelästyivät kovin, huusivat apua Herralta ja sanoivat Moosekselle: "Oliko Egyptissä niin vähän hautatilaa, että sinun piti tuoda meidät tänne autiomaahan kuolemaan? Näetkö nyt, mitä olet meille tehnyt, kun veit meidät pois Egyptistä? Mehän sanoimme sinulle jo siellä: 'Anna meidän olla rauhassa ja palvella egyptiläisiä.' Parempi meidän olisi toki palvella egyptiläisiä kuin kuolla autiomaassa!" Mutta Mooses sanoi kansalle: "Älkää pelätkö, vaan pysykää aloillanne, niin saatte nähdä, kuinka Herra pelastaa teidät. Sellaista, mitä te tänään näette tapahtuvan egyptiläisille, ette enää milloinkaan saa nähdä. Herra sotii teidän puolestanne, olkaa te hiljaa!"

    Äänestä

  • Mooseksen kirjasta kirjoitti:

    Herra sanoi Moosekselle: Käske israelilaisten lähteä liikkeelle. Kohota sauvasi, ojenna kätesi merta kohti ja halkaise sen vedet, niin israelilaiset voivat kulkea meren poikki kuivaa maata pitkin. Kun minun suuruuteni näkyy siinä, mitä faraolle, hänen sotavaunuilleen ja niiden ajajille tapahtuu, silloin egyptiläiset ymmärtävät, että minä olen Herra."Jumalan enkeli, joka oli kulkenut israelilaisten joukon edellä, siirtyi nyt kulkemaan heidän perässään, ja pilvipatsas siirtyi pois heidän edeltään ja asettui heidän taakseen, niin että se tuli egyptiläisten ja Israelin joukkojen väliin. Pilven mukana tuli pimeys, mutta israelilaisille pilvi valaisi yön. Kumpikaan puoli ei voinut koko yönä lähestyä toistaan.

    Sitten Mooses kohotti kätensä merta kohti, ja Herra pani meren väistymään syrjään nostamalla ankaran itätuulen, joka puhalsi koko yön. Näin hän muutti meren kuivaksi maaksi. Vedet jakautuivat kahtia, ja kun israelilaiset kulkivat meren poikki kuivaa maata pitkin, vedet olivat muurina kummallakin puolen. Egyptiläiset lähtivät takaa-ajoon, ja faraon kaikki hevoset ja hänen sotavaununsa ajajineen seurasivat israelilaisten perässä keskelle merta. Mutta aamuyöstä Herra katsoi tuli- ja pilvipatsaasta egyptiläisiin päin ja saattoi heidän joukkonsa sekasortoon. Hän antoi heidän vaunujensa pyörien juuttua kiinni, niin että ajaminen kävi vaikeaksi. Silloin egyptiläiset sanoivat: "Meidän on lähdettävä pakoon! Herra sotii israelilaisten puolella meitä vastaan!"

    Herra sanoi Moosekselle: "Ojenna kätesi merta kohti, niin vedet palaavat egyptiläisten, heidän sotavaunujensa ja heidän vaunumiestensä päälle." Mooses ojensi kätensä merta kohti, ja aamunkoitteessa meri palasi entiselle paikalleen. Se tuli pakenevia egyptiläisiä vastaan, ja Herra pyyhkäisi heidät meren aaltojen sekaan. Vedet palasivat ja peittivät vaunut ajajineen, faraon koko sotajoukon, joka oli seurannut israelilaisia mereen, eikä heistä jäänyt henkiin ainoatakaan. Mutta israelilaiset kulkivat meren poikki kuivaa maata pitkin, ja vedet olivat muurina heidän kummallakin puolellaan.

    Näin Herra pelasti sinä päivänä Israelin Egyptin käsistä, ja israelilaiset saivat nähdä egyptiläisten makaavan kuolleina meren rannalla. Ja kun israelilaiset näkivät, miten Herran käsi oli lyönyt Egyptin, he pelkäsivät Herraa ja uskoivat häneen ja hänen palvelijaansa Moosekseen.

    Israelilaiset kulkivat autiomaassa monta vuotta niskurointinsa takia, mutta he pääsivät lopulta perille.

    Kuulkaa siis, israelilaiset, nyt ne lain käskyt ja säädökset, jotka minä teille opetan. Noudattakaa niitä, niin saatte elää ja voitte ottaa haltuunne sen maan, jonka Herra, teidän isienne Jumala, teille antaa. Älkää lisätkö mitään näihin käskyihin älkääkä poistako niistä mitään. Pitäkää Herran, Jumalanne, käskyt, jotka minä teille annan. Te olette omin silmin nähneet, mitä Herra teki Baal- Peorissa. Herra, teidän Jumalanne, hävitti teidän keskuudestanne kaikki, jotka lankesivat siellä Baalin palvojiksi. Mutta te, jotka pysyitte Herralle uskollisina, olette kaikki elossa vielä tänäkin päivänä. Herra, teidän Jumalanne, on polttava tuli; hän on kiivas Jumala. Katsokaa menneisyyteen, ajatelkaa aikoja, jotka ovat olleet kauan ennen teitä, aina siitä saakka, jolloin Jumala loi ihmisen maan päälle. Onko missään taivaan alla tapahtunut mitään näin suurta, onko mitään tällaista ennen kuultu? Onko mikään muu kansa teidän laillanne kuullut Jumalan puhuvan tulen keskeltä? Ja silti te olette jääneet eloon! Tai onko millään jumalalla ollut rohkeutta tulla ottamaan kokonainen kansa omakseen toisen kansan keskuudesta, kuten Herra, teidän Jumalanne, on tehnyt? Te saitte omin silmin nähdä, kuinka hän kuritti egyptiläisiä, teki ihmeitä ja tunnustekoja, soti heitä vastaan ja vei teidät kohotetun kätensä ja pelottavien mainetekojensa voimalla pois Egyptistä.
    "Tämän kaiken te saitte nähdä todistukseksi siitä, että Herra on Jumala ja ettei hänen lisäkseen ole ketään toista. Taivaasta hän antoi teidän kuulla äänensä kasvattaakseen teitä, ja maan päällä hän antoi teidän nähdä suuren tulensa, ja te kuulitte hänen sanansa tulen keskeltä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tästä vielä jatkuu kirjoitti:

Nämä ovat Jaakobin pojat, jotka tulivat perheineen Egyptiin isänsä mukana. Ruuben, Simeon, Leevi ja Juuda, Isaskar, Sebulon ja Benjamin, Dan ja Naftali, Gad ja Asser. Joosef oli jo entuudestaan Egyptissä. Jaakobille syntyneitä jälkeläisiä oli kaikkiaan seitsemänkymmentä. Sitten Joosef kuoli, samoin hänen veljensä ja koko se sukupolvi, mutta israelilaiset olivat hedelmällisiä ja saivat paljon lapsia. He lisääntyivät niin runsaasti, että maa tuli heitä täyteen.

Egyptissä nousi valtaan uusi kuningas, joka ei tiennyt Joosefista mitään. Hän sanoi kansalleen: "Israelilaiset ovat tulleet liian lukuisiksi ja voimakkaiksi. Nyt meidän on toimittava viisaasti, etteivät he enää lisäänny. Muuten voi käydä niin, että he sodan sattuessa liittyvät vihollisiimme, alkavat taistella meitä vastaan ja lähtevät pois tästä maasta." Niin israelilaisille asetettiin työnjohtajia, joiden oli määrä näännyttää heidät raskaalla pakkotyöllä.

Muuan Leevin sukuun kuuluva mies otti vaimokseen tytön, joka myös oli Leevin jälkeläisiä. Vaimo tuli raskaaksi ja synnytti pojan. Kun hän näki, kuinka kaunis lapsi oli, hän piilotteli sitä kolme kuukautta. Mutta kun hän ei enää voinut piilotella sitä, hän otti kaislakorin, tiivisti sen asfalttipiellä ja tervalla, pani pojan siihen ja laski korin Niilin rantakaislikkoon. Pojan sisar jäi jonkin matkan päähän nähdäkseen, mitä lapselle tapahtuisi.

Faraon tytär tuli Niilin rantaan peseytymään, ja hänen hovinaisensa jäivät virran rannalle kävelemään. Silloin hän näki kaislikon keskellä korin ja lähetti orjattarensa hakemaan sen. Avatessaan korin hän näki, että siinä oli lapsi, joka itki. Faraon tyttären valtasi sääli, ja hän sanoi: "Tämä on varmaan heprealaisten poikia."

Silloin pojan sisar sanoi faraon tyttärelle: "Menenkö hakemaan tänne jonkun heprealaisnaisen, joka voi imettää pojan sinulle?" Faraon tytär sanoi: "Tee niin", ja tyttö haki paikalle pojan äidin. Faraon tytär sanoi äidille: "Ota tämä lapsi mukaasi ja imetä se minulle, niin minä maksan sinulle siitä palkan." Vaimo otti lapsen imetettäväksi. Kun poika oli kasvanut suuremmaksi, äiti vei hänet faraon tyttärelle, ja tämä otti hänet omaksi pojakseen. Faraon tytär antoi hänelle nimeksi Mooses sanoen: "Olen nostanut hänet vedestä ylös."

Kun Mooses oli varttunut aikuiseksi, hän meni kerran käymään heimoveljiensä luona ja sai nähdä heidän raadantansa. Hän näki egyptiläisen miehen lyövän heprealaista miestä, hänen heimolaistaan. Silloin Mooses katsahti ympärilleen, ja nähtyään, ettei ketään ollut lähettyvillä, hän löi egyptiläisen hengiltä ja kätki ruumiin hiekkaan. Kun hän seuraavana päivänä meni taas heimoveljiensä luo, hän näki kahden heprealaisen miehen tappelevan keskenään. Hän sanoi riidan aloittajalle: "Miksi lyöt veljeäsi?" Mies vastasi: "Mikä sinä olet meitä käskemään ja määräilemään? Aiotko tappaa minut niin kuin tapoit sen egyptiläisen?" Silloin Mooses pelästyi ja ajatteli: "Se on siis kuitenkin tullut ilmi!"
Kun farao sai kuulla asiasta, hän aikoi surmauttaa Mooseksen, mutta Mooses lähti faraota pakoon. Pakomatkallaan hän Midianin maassa pysähtyi erään kaivon luo. Midianissa oli pappi, jolla oli seitsemän tytärtä. Nämä tulivat kaivolle nostamaan vettä juottoruuhiin juottaakseen isänsä lampaat ja vuohet. Mutta sinne tuli paimenia, jotka alkoivat ajaa pois heidän karjaansa. Silloin Mooses meni tyttöjen avuksi ja juotti heidän eläimensä.

Kun tyttäret palasivat isänsä Reuelin luo, tämä kysyi: "Miten te tänään ennätitte näin pian takaisin?" He vastasivat: "Muuan egyptiläinen mies puolusti meitä paimenia vastaan. Sitten hän vielä nosti meille vettä ja juotti lampaat ja vuohet!"Reuel sanoi tyttärilleen: "Missä hän nyt on? Miksi jätitte sen miehen sinne? Kutsukaa hänet aterialle!"
Mooses katsoi parhaaksi jäädä asumaan papin luo, ja tämä antoi Moosekselle vaimoksi tyttärensä Sipporan. Sippora synnytti pojan, ja Mooses antoi pojalle nimeksi Gersom sanoen: "Minä olen nyt muukalainen vieraalla maalla."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu