Kuinka monta henkilöä / perhettä käy Kauhajoen ulkopuolella työssä ja tuo verorahansa tänne? Naapurikunnissa tuetaan tällaisia verorahojentuojia tavalla tai toisella. Mikä oli suotavaa Kauhajoellakin. Kyseisten henkilöiden terveydenhoito on esimerkiksi siellä työpaikkakunnalla ja siten pois Kauhajoen terveydenhoitokustannuksista. Suurella osalla kulkevista työntekijöistä lapset ovat toisilla paikkakunnilla töissä tai opiskelemassa (miksiköhän). Niiden sos kustannuksia ei tarvitse maksaa. Kunta säästää-tienaa valtavasti tällaisella asetelmalla veroja maksavan kulkijan rahavirrasta. Kuitenkin ostokset ja muu kulutus sekä hankinnat tehdään paikkakunnan liikkeissä. - Miksi matkalaisia ei arvosteta?
Pitäisköhän alkaa boikottiin? Ostaa kaikki kulutustavrat, omat, naapurin ja sukulaisten, sieltä työpaikkakunnalta?
Toivon aihetta poliittiseksi keskustelun avaukseksi.
Pitäisköhän alkaa boikottiin? Ostaa kaikki kulutustavrat, omat, naapurin ja sukulaisten, sieltä työpaikkakunnalta?
Toivon aihetta poliittiseksi keskustelun avaukseksi.
Vastaukset 7
Vanhimmat
"Kuinka monta henkilöä / perhettä käy Kauhajoen ulkopuolella työssä ja tuo verorahansa tänne?"
28
:D
jollakin on näistä asoista tilastoa. joka tapauksessa paljon tulee väkeä pohjoisessta Kauhajoelle töihin.
Jos töitä on, niin kukin käyköön töissänsä missä haluaa. On siinä etunsakin.
"Kyseisten henkilöiden terveydenhoito on esimerkiksi siellä työpaikkakunnalla ja siten pois Kauhajoen terveydenhoitokustannuksista. Suurella osalla kulkevista työntekijöistä lapset ovat toisilla paikkakunnilla töissä tai opiskelemassa (miksiköhän). Niiden sos kustannuksia ei tarvitse maksaa."
Mitäköhän aloittaja oikein tahtoo sanoa? Kyllä kauhajokiset hoidetaan Kauhajoen laskuun, kun joutuvat hoitoihin tai tutkimuksiin omaan tai keskussairalaan. Ja suurin osa meidän kaikkien lapsista opiskelee tai käy töissä muualla kuin Kauhajoella, koska täällä ei ole kaikille mahdollisuuksia opiskeluun tai työpaikkaan. Totta on se, että muualla töissä käyvät ostavat tuotteensa taatusti muualta kuin Kauhajoelta, mikä on kummallista kotiseuturakkautta.
"Että mitä" taitaa olla asiantuntija? Hienoa, että sulla on vastauksia kysyjälle.
Riippuu tietenkin työnantajasta, kuuluuko työterveyshuoltoon kuinka paljon palveluja, joillakin kuuluu.
Niin, onhan se aivan sama ostaako valtista vai prismasta. Kyllä sä oot oikias. Ostetan kaikin kaikki tavarat muualta ja tuodaan kaverinkin tavarat muualta. Ja tietenkin käytetään kaikkia palveluja enemmän kun tarpeeksi.
sanottu, ja oikias oot.
ongelma on kuka yleensä käy töissä. On aivan yksi hailee onko minkä kunnan alueella, vaan onko työssä tai yleensä työhön halukas (ahanes).