Minulla on ystävä, joka pari vuotta sitten oli enemmänkin. Olemme tunteneet toisemme reilun 7 vuotta ja yhteydenpitomme harveni tasan vuosi sitten niin, ettemme oikein edes enää tavanneet toisiamme ollenkaan. Viikot vierivät, kuukauden kulkivat ohitse molemmille omilla tahoillan. Toivottelimme tekstiviesteillä kuitenkin hyvät pääsiäiset yms. toisillemme ja joskus harvan kerran muistelimme tekstiviestin välityksellä menneitä hyviä tapahtumia.
Viime syksynä, kun oli aika laittaa hänelle nimipäivätekstiviesti ja kysyä samalla mitä kuuluu, sain tietää, että kaikki ei ollut kunnossa. Hän kertoi laihtuneensa, syöminen oli käynyt vaikeaksi ja edellisenä päivänä hän oli ollut vatsalaukun tähystyksessä.
Pikku hiljaa vaiva alkoi selvitä ja joulun alla hän sai tietää sairastavansa ruokatorven syöpää.Hoidot päästiin aloittamaan joulukuun lopussa. Syöpää ei voinut leikata, mutta muuten hän oli toivorikas, että elämä jatkuisi kohtuullisen hyvin kuitenkin.
Nyt yhtäkkiä hänen vointinsa on huonontunut niin (jota lääkäritkin ihmettelevät), että hän joutui sairaalaan tippaan. Ruokahalut ovat poissa, ei pysty syömään, oksentelee ja nenämahaletku on laitettu, jonka avulla vatsalaukusta virtaa pussiin tummanruskeaa nestettä ja jonka pitäisi vähentää oksentelua. Minä yritän olla hänelle tukena, laitan viestejä ja soitan, joihin hän ei kuitenkaan "jaksa" vastata. Hänen äitinsä kautta saan tietoa, jos sitä häneltä vaan soitan ja kysyn.
Kävin häntä katsomassa pari päivää sitten, ja hän oli siitä kovin iloinen.
Mietinkin nyt, onko jollain kokemusta siitä, kauanko matkaa on vielä jäljellä kun tilanne on noin huono?
En voi joka pv häntä käydä katsomassa, koska välimatka on sen verran pitkä, mutta haluaisin keritä kuitenkin hyvästit heittämään. Tietääkö joku kokemuksesta, tuleeko tajuttomuus ja helpottaa näin hänen kärsimystään ennen kuolemaa?
Minä en voi lääkäriltä enkä hoitajilta asioita kysellä, koska en ole lähiomainen, joten jos joku osaa jotain kertoa ja on ollut samanlaisessa tilanteessa olisin kiitollinen tiedoista. Ystäväni ei ole vielä vanha, parhaassa keski-iässä eikä koskaan aiemmin sairastellut sen kummemmin.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.