Suomi eläkejärjestelmän "kehitysmaa"

Nykyinen kokoomus-kepu johtoinen hallitus haluaa ehdottomasti
- pidentää työuria
- pienentää eläkkeitä
- poistaa työttömysputken

Kokoomuksen intressiryhmät ovat yritysten omistajia ja yritysjohtajia, joita eivät eläke-etujen huononnukset koske lainkaan.

Kepun intressiryhmät ovat maatalousyrittäjiä, jotka saavat "eläkkeen kaltaisen edun" eli pääsevät luopumiseläkkeelle jo 56-vuotiaina niin halutessaan.
Kepun intressiryhmiä eivät eläke-etujen huononnukset koske.

Myös Ranskassa käydään parhaillaan tiukkaa "eläkeuudistus" kädenvääntöä akselilla oikeisto - vasemmisto.
Näissä "uudistuksissa" on tarkoitus yleensä palata menneeseen aikaan, jolloin eläke-etuudet olivat vähäiset.

Rankalainen Jean Moleres, 79, eläkkeelle oleva opettaja toteaa (HS 13.4.):
- aivan ensin pitäisi muuttaa yrityksiä niin, että ne palkkaisivat iäkkäitä työntekijöitä ja arvostaisivat heitä.
Pitäisi myös ratkaista työttömyysongelmaa. Vasta näiden toimien jälkeen voisi harkita eläkeiän nostoa.

Totta, Suomessa Elinkeinoelämän keskusliitto vaatii työurien pidentämistä eläkeikää myöhentämällä. Juuri EK:n jäsenyritykset kuitenkin irtisanovat ja lomauttavat iäkkäät työntekijät ensimmäisinä.

Virallinen eläkeikä Ranskassa on 60 vuotta, Eu-maiden alhaisin. Täysi työeläke Ranskassa edellyttää 40,5 vuoden työeläkemaksuja.

Ranskassa vasemmistolainen Force Ouvrière -liitto kannattaa työuran pakkopidentämisen sijasta esimerkiksi
eläkemaksujen nostamista ja sitä, että myös pääomatuloista tai bonuksista pitäisi maksaa eläkemaksuja. Tätä ovat ehdottaneet Ranskassa myös opposition pääpuolue sosialistit.

Suomessa kok-kepu-johtoinen hallitus poisti työnantajien kela-maksut kokonaan. Näin saatiin 1,1 miljardin lovi verokertymään, jota nyt yrittävät paikata huonontamalla palkkatyöläisten eläketurvaa.

Ranskassa oikeistolainen Sarkozyn hallitus haluaa esitellä uuden eläkeläin kesällä niin, että laki voitaisiin säätää lokakuussa kesälomien jälkeen. Tätä samaa "kesällä työläiset lomilla" aikataulua yrittää Suomen porvarihallitus myös varmasti toteuttaa.

Ranskassa vasemmisto-oppositio moittii porvarihallitusta siitä, että se on keventänyt rikkaiden verotusta samalla kun se valittaa verotulojen niukkuutta. Täsmälleen sama on tilanne Suomessa.

Vertailua Suomen ja Ranskan eläkejärjestelmiin:

Suomessa virallinen yleinen eläkeikä on 63 vuota.
Ranskassa virallinen yleinen eläkeikä on 60 vuotta.

Suomessa keskimääräinen eläke on 1259 euroa. Kansaneläke on noin 500 euroa.
Eläkekattoa Suomessa ei ole. (Suomessa ylisuuret eläkkeet vaikuttavat tasaavasti keskiveroeläkkeisiin)

Ranskassa keskimääräinen eläke on yksityisellä 1065 euroa/kk, julkisella 1689 euroa/kk
Ranskassa on lakisääteisen työeläkejärjestelmän eläkepalkkakatto (v. 2009 tilanne) = 2,859 €/kk

(Ruotsissa v. 2009 vastaava työeläkejärjestelmän eläkepalkkakatto oli noin 3.000 €)

Eläkemenot suhteessa bruttokansantuotteeseen ovat Suomessa 8,4 %
Eläkemenot suhteessa bruttokansantuotteeseen ovat Ranskassa 12,4 %

Eläkemenojen osuus julkisista menoista on Suomessa 16,7 %
Eläkemenojen osuus julkisista menoista on Ranskassa 23 %

55-64 -vuotiaista käy töissä Suomessa 56 %
55-64 -vuotiaista käy töissä Ranskassa 38 %

Esim. seuraavissa maissa on lakisääteisen työeläkejärjstelmän eläkepalkkakatto ja/tai eläkekatto (v. 2009):

Belgia, Britannia, Espanja, Irlanti, italia, Itävalta, Kreikka, Luxemburg, portugali, Ranska, Ruotsi, Saksa, Norja, Sveitsi, USA, Kanada...
Suomi EI KATTOA - ei ole mahdollista Suomessa, sanoi sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä (tuleva Kelan pääjohtaja???)

Suomessa eläkejärjestelmä pitää tasa-arvoistaa siten, että ylisuuriä eläkkeitä kohtuullistetaan muiden maidan tavoin. Maatalousyrittäjien "eläkkeen kaltaiset edut" saatetaan suomalaisten eläkelakien piiriin samanarvoisiksi. Eläkeiän myöhennykset koskevat kaikkia eläkkeensaajia - myös hallituksen intressiryhmiä.

Yksityisistä eläkevakuutuksista ei myönnetä verohuojennuksia.

Pääomatuloista ja kannustinpalkkioista pitää maksaa myös eläkemaksut.

On aiheellista suorittaa eläkeuudistus, joka on oikeudenmukainen ja "yhteiskuntakelpoinen". Vasta sen jälkeen, mietitään pitäisikö eläkeelle pääsyä myöhentää - ja keiden osalta. On ammattiryhmiä, kuten poliisit, palomiehet... joiden eläkeikää pitäisi varhentaa ja eläkkeiden tasoa nostaa. Ranskassa julkisen sektorin eläkkeet ovat yli 600 euroa/kuukaudessa korkeammat kuin yksityisen puolen eläkkeet.

Työnantajien kela-maksujen poistoa (1,1 miljardi euroa) ei saa periä palkansaajilta.
0591
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Eläkevertailua kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu