Jorma K Mersu

Jorman mersu paikallistettu.
Parkissa aurinkorannikolla.
Näyttää siltä että talvi siinä on jo asuttu, vaunua ei näy missään.
Ilmeisesti ostettu saksasta liftausmatkan aikana.

http://liveberlin.files.wordpress.com/2009/05/liveberlin1017katafalk.jpg
80791
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 80

Vanhimmat

Kylläpä sinua alkoi kyrsimään mutta, eihän se minulle kuulu. Tässä minä istun vaunussasi , mutta en aurinkorannikolla vaan Atlannin. Mitä Mersuuni tulee, ei se kyllä noin vanha ole. Taitaa olla se sinun kuuluisa ja paljon mainostettu lada. Muuten enköhän nyt osta syksyllä sen uuden maasturin, Mersu tietenkin. mutta en Suomesta. Mitä mieltä asiasta olet kun saan sen verottomanakin, kannattaako. Onhan se sentään uusi ja kuitenkin 30 000 e paikkeillahan se tulisi maksamaan. Eihän se paljon ole 60 000 e autosta. eihän sitä muuten mutta kun ei tiedä mihin rahojaan survoo.

Onhan se mukavaa mainosta minullekin, vaikka en kauppias olekaan . Kyllähän min kuuluisa olen jo ennestää karavaanareiden keskuudessä, mutta ei se lisämainos pahaakaan tee. Nimittäin tarkoitukseni on asettua Piilosen paikalle kun seraavan kerran halutaan vaihtaa terävässä päässä henkilöä. Että, kiitosta vain kannatuksesta, tuli hyvään saumaan.

Olen edellennkin sillä kannalla että aurinkorannikolle ei minua saa, kanikoppeihin. Täällä Atlantin rannoilla on niin mukavaa ja väljää tosin, joillekin ehkä liian kallista. Pitäähän tasosta ja puhtaudesta ja auringostakin hiukan maksaa. Eihän täälläkään mitään ilmaiseksi saa vaikka osa niin luuleekin.

Olet sinä peijooni aika vitsinikkari, mielestäsi ja varmaan monen muunkin,.Sellaistahan se elämä on , täytyy yrittää kalvaa toista itseään fiksumpaa henkilöä vaikkapa vanhoilla mersun rämillä. Minuunhan se ei tee mitään vaikutusta, mutta sinulle minä voin säälini antaa tuosta isesi alentamisesta islamin uskoisten tasolle.

Jatkaa voit minun puolestani, tykkään kyllä kirjoitella sinun kaltaisille hölmöille vastauksia. Katsos kun aikaa on. Älä ihmettele jos olen netistä vähän aikaa pois, käyn vain kellimässä tuossa aurinkotuolilla. Tätyyhän sitäkin ottaa kun paistaa niin lämpöisesti.

terveisin Jorma k kaikkien mersumiesten kaveri ja vähän ladamiestenkin sekä aurinko rantalaisten, ja tietysti pölvästin aloittajan . Täytyy vain sanansa valita tarkasti että aloittaja ei suutu, näkyy olevan herkkää lajia. Ehdottaisin että vaihtaisit nimimerkkiä jos alkaa kovastikin kalvamaan

Äänestä
  • Jormaan tais osua ja upota:)
    Pihtiputaan karavaanarilla meni pasmat sekasin, -78 solifer täyttyi käsistä ja jarruraitakalsarit kastuivat hiestä.
    Älä ressaa Jorma liikaa, taitaa nyt jo olla verisuonet otsassa pullollaan ku uralin vuoristo.
    "Minuunhan se ei tee mitään vaikutusta"
    Haaah ei juu, paitsi että mies vastaa 1000 sanan esseellä.

    Lisää tällaisia, Jorma atlantin mies vetää pomelot käkättimeen.

    Äänestä

  • Mese Jorma Koolla. Silloin täytyykin aina olla tehtaan nurkilla, niin apu on lähellä.
    Jos Jormakin hankkisi seuraavaksi veturiksi Ladan Nivan, niin ei tarttis pää kallellaan ajella ja kuunnella mikä siinä Mesessä nyt porsii. Ja pääsisi käymään vaunun kera joskus reissussakin, nyt joutuu pönöttämään vaan siellä Conilissa.

    Äänestä

  • Hispanian kirjoitti:

    Mese Jorma Koolla. Silloin täytyykin aina olla tehtaan nurkilla, niin apu on lähellä.
    Jos Jormakin hankkisi seuraavaksi veturiksi Ladan Nivan, niin ei tarttis pää kallellaan ajella ja kuunnella mikä siinä Mesessä nyt porsii. Ja pääsisi käymään vaunun kera joskus reissussakin, nyt joutuu pönöttämään vaan siellä Conilissa.

    Ei kai Jorma nyt niin tyhmä oli, että asuis tuolla, tuollahan on talvisin kylmää ja pirun tuulista, yyterissäkin on parempi talvi-ilmasto, ehei, asuu jossain karibialla luulisin, kun kommentoikin niin myöhään, tai sitten on aina krapulassa toimintakyvytön aamuisin.

    Äänestä

  • Jos ei muuta tarinasta selvinny, Jorman itsetunnon tila ainakin. Eipä ole kummoisessa kunnossa. Yksi linkitetty kuva saa aikaa kirjoituksen, jossa kehutaan autonostot, rahavarat ja olinpaikat.
    Jos itsetunto on kunnossa, ei kehuskeluja tarvita. Silloin riittää linttaisempikin kulkine.
    Linkin esittämän Mersun ottaisin mielelläni. Uusiin en koskisi pitkällä tikullakaan, on laatu laskenut.

    Äänestä

  • VäiskiS kirjoitti:

    Jos ei muuta tarinasta selvinny, Jorman itsetunnon tila ainakin. Eipä ole kummoisessa kunnossa. Yksi linkitetty kuva saa aikaa kirjoituksen, jossa kehutaan autonostot, rahavarat ja olinpaikat.
    Jos itsetunto on kunnossa, ei kehuskeluja tarvita. Silloin riittää linttaisempikin kulkine.
    Linkin esittämän Mersun ottaisin mielelläni. Uusiin en koskisi pitkällä tikullakaan, on laatu laskenut.

    Sehän on useasti joillekkin taloudellinen kysymys millä ajelee, ja mitä tekee ja missä oleskelee. Jorma K näkyy tekevän juuri sitä mihin rahavarat riittää ja mersulla näkyy ajelevan. Vielä' atlannin rannikoita koluaa, kaikillahan ei rahkeet siihen näytä riittävän, niin kuin kirjoituksista huomaa. Jatka Jorma K samaan tyyliin, joitakin se ehkä vähän kirpaisee.? Siellä näkyy taas etuteltassa karenssi olevan päällä kun täällä kirjoittavat.

    Äänestä

  • ohrana kirjoitti:

    Kirjota Jorma vaan omalla nimimerkillä.

    kyllä näkyy kirpaisevan, ja pahan laatuisesti mutta hällä väliä. Onneksi ei vielä ole tultu luulosairaaksi kun epäilläänn että olemme sama henkilö, mutta ei välitetä antaa luulosairaiden luulla niinhän mekin luulemme, niitä jotka eivät ole luulosairaita ja kuitenkin luulevat. Kyllä nyt on varmaan mentävä nukkumaan kun päivä koittaa niin täytyy taas ruveta kirjoittamaan asiaa ja koitettava pysyä täältä sana myllystä pois , että ei sivistys vallan katoa. Täältähän se näkyy jo monelta kadonneen mutta eihän se minulle kuulu jos järki ja tukka ei samassa päässä pysy. KYllä mieluummin pidän tämän komean tukkani siitähän ne naisetkin tykkäävät.

    Jorma K kaikkien tukan omistavien karavaanareiden kaveri ja vähän munattomienkin

    Äänestä

  • Täytyy nostaa hattua, kun kontulan oma katkeroitunut juoppo jaksaa pitää noin hyvin yllä luomaansa nettifantasiaa.

    Äänestä

  • Kyllä minun nyt täytyy myöntää että , olen teille riippakivi älykkäine kirjoituksineni. Saan teidät tietysti tuntemaan itsenne vähäpätöisiksi näpertelijöiksi jopa täällä lankullakin . Mutta tehdäämpä niin että poistun hetkeksi saunaan, antamalla teidän taas yrittää suoltaa jotain järkevääkin tänne. Hyvin vaikeatahan se taitaa olla ,mutta yrittäkää eihän se mitään anna jos ei otakaan. Onhan se mukavaa kun pääsee saunaankin vaikka on atlantin rannalla eikäm tarvitse olla siellä tulivuoren purkausten, lakkojen ja nälän vaivaamassa hölmölässä,

    Älkää pullistelko otsasuonianne sillä aikaa toivoo jorma K . Aivan hyvä yhdistelmähän se oli, mutta varmaan teille liian vaikea selkoinen. Varmaankin haluaisitte että kertoisin teille mitä siinä on ,mutta täytyyhän teidän itse jotain osata tulkita.

    Äänestä

  • Jorma K kirjoitti:

    Kyllä minun nyt täytyy myöntää että , olen teille riippakivi älykkäine kirjoituksineni. Saan teidät tietysti tuntemaan itsenne vähäpätöisiksi näpertelijöiksi jopa täällä lankullakin . Mutta tehdäämpä niin että poistun hetkeksi saunaan, antamalla teidän taas yrittää suoltaa jotain järkevääkin tänne. Hyvin vaikeatahan se taitaa olla ,mutta yrittäkää eihän se mitään anna jos ei otakaan. Onhan se mukavaa kun pääsee saunaankin vaikka on atlantin rannalla eikäm tarvitse olla siellä tulivuoren purkausten, lakkojen ja nälän vaivaamassa hölmölässä,

    ja ohrana ollaan ihaillen luettu juttujasi.
    Ei meillä vähärahaisilla ole tuommoiseen luksukseen varaa. Täällä kotikonnuilla vaan joudutaan kärvistelemään, kaasukin maksaa niin paljon, eikä saunassakaan lämpö nouse yli 70 asteen. Ja fiiatit ei kestä, eikä naapuritkaan ole laillamme uskossa ja raittiita. Ja silti niillä on Mersu.
    Miksi toisilla on asiat hyvin ja toiset joutuvat laillamme kurjuudesta kärsimään?

    Äänestä

  • kaurana kirjoitti:

    Jorma on tainnut jäädä rahattomana sinne coniliin kun ei muija ole muistanut lähettää Jormalle viikkorahaa

    Äänestä

  • Atlantilla kirjoitti:

    Jorma on tainnut jäädä rahattomana sinne coniliin kun ei muija ole muistanut lähettää Jormalle viikkorahaa

    sinulla varmasti on siellä jumissa vaikeaa. Lähetä sinä jormalle viikkorahaa jos muijaltasi saat.

    Äänestä

  • Jorma K kirjoitti:

    Kyllä minun nyt täytyy myöntää että , olen teille riippakivi älykkäine kirjoituksineni. Saan teidät tietysti tuntemaan itsenne vähäpätöisiksi näpertelijöiksi jopa täällä lankullakin . Mutta tehdäämpä niin että poistun hetkeksi saunaan, antamalla teidän taas yrittää suoltaa jotain järkevääkin tänne. Hyvin vaikeatahan se taitaa olla ,mutta yrittäkää eihän se mitään anna jos ei otakaan. Onhan se mukavaa kun pääsee saunaankin vaikka on atlantin rannalla eikäm tarvitse olla siellä tulivuoren purkausten, lakkojen ja nälän vaivaamassa hölmölässä,

    Älkää pullistelko otsasuonianne sillä aikaa toivoo jorma K . Aivan hyvä yhdistelmähän se oli, mutta varmaan teille liian vaikea selkoinen. Varmaankin haluaisitte että kertoisin teille mitä siinä on ,mutta täytyyhän teidän itse jotain osata tulkita.

    Jorma,sääliä saa ilmaiseksi kateus pitää ansaita.Aurinkoista ilmaa sinne Atlantin rannoille,minua ei vulkaaniset tuhkapilvet haittaa,taas pääse luistamaan ikävästä ikkunanpesu hommasta.Huomenna jos aurinko paistaa käytän senkin ajan paremmin ja hyppään harrikan selkään,ja lähden heittämään kevään ensimmäiset ajot.Ps.Onneksi muutama poliittinen hölmöläinen on jäänyt jumiin ulkomaille,Thorssi on kuulemma siellä Espanjassa päin,jos satut näkemään,nakkaa eukko Atlantin aaltoihin,kukaan ei jää kaipaamaan.(Paitsi mamut)

    Äänestä

  • Pink Lady kirjoitti:

    Joo niinhän se on , sitä vain en tiedä vielä kuinka noille hölmöille sitä sääliä antaisi, sehän voi olla että ovat seonneet sen verran että sääli ei auta. Täytyy vissiin paiskata samaan rotikkoon Torssin kanssa, sillä yhtä hyödyttömiähän hekin ovat , mitä lie elämäänsä kyllästyneitä pikkupoikia pippelit kädessään. Sellaista se on kun lapset opettelee aikuisten kullin vemputusta, mutta minkäs teet . Ei muuta kuin antaa taas muutama hyvä neuvo kun tässä kerkiää.

    Eihän tänne vulkaania poikain ksaanian ääni aina välillä kuuluu ,ovatkohan pyrkimässä jo salmen yli.?. että ei muuta kuin pikaiset pimpit sinne Suomeen

    äärettömän tyhmä ja yksinkertainen Jorma K häipyisi palstalta niin saisivat puheenvuoron sellaisetkin joilla on jotain tähdellistä asiaa, eikä tuota typerää länkytystä"Jorma Koon" malliin, taitaa olla melkoisen sairas olio. Ja onkin.
    Ei tuommoinen kusipää voi olla caravaanari, jos on niin äkkiä erotetaan.

    Äänestä

  • et kuulu perheeseen kirjoitti:

    äärettömän tyhmä ja yksinkertainen Jorma K häipyisi palstalta niin saisivat puheenvuoron sellaisetkin joilla on jotain tähdellistä asiaa, eikä tuota typerää länkytystä"Jorma Koon" malliin, taitaa olla melkoisen sairas olio. Ja onkin.
    Ei tuommoinen kusipää voi olla caravaanari, jos on niin äkkiä erotetaan.

    että olisin niin kusipää että kuuluisin karavaanareihin, tätyy myöntää että enole enkä tule ennekuin koko yhdistys on puhdistettu sinun kaltaisista, jääköön loppu sinun harkittavaksi. Lääkäri miehenä kun itseäsi pidät niin kyllähän sinä oman diegnoosisi tiedät niin kuin annat ymmärtaa. Kyllä minäkin olen seuraillut sinua vähän kuin salaa ,oikeassa olet itsesi suhteen.

    Että koita pärjailla sinun ja muidenkin sairaiden auttaja Jorma k ja vähän lestaadiolaistenkin

    Ai, ai jai, se merssu oli vain lainassa Jormalla, pitihän hänen näyttää että parempaakin pystyy. Mutta tässä nyt paljastetaan miten ja millä se Jorma K on rahansa ansainnut. Hän on nimittäin pesunkestävä, partaansa naureskeleva imurikauppias.

    Oikea torikauppiaden helppo-heikki, jota kaikki kunnialliset rihkamamyyjät kovasti karttavat umpikierojen, katkerien savolaiseten tapojensa takia. Häneen ei ole luottamista. Petollinen mies. Ja joka myy yhtä läpeensä paskoja imureita kuin ajokki, jonka hän suhasi loppuun ennen sairastumistaan latvasta. Ei, ei Jorma sitä mersua suinkaan uutena ostanut, ehei!! Se oli ensin TAXINA jo lähes loppun ajettu suomen suolaisilla teillä. Jorma vain ajoi senkin viimeiseen tappiin asti. Niin ne kaikki helppoheikit tekevät!!

    Kuvassa ulosmitataan juuri tätä ruosteläjää, kjäh kjäh

    http://cache.jalopnik.com/assets/resources/2007/04/mrcedes_rust.jpg

    Äänestä

  • Työjuhta kirjoitti:

    Kyllä sattuu näille köyhille ja kateellisille ukoille. Nämä on niitä ukkoja jotka meuhaavat Tallinnan satamassa paskaset verkkarit jaloissa ja räkänen Tpaita päällä ,kuinka ovat nähneet maailmaa.Ovat paskalta haisevia räkänokkia kännissä siellä.
    Näitä rikkaita kun siellä riittää. Ovat kuin 70 luvun turistit vieläkin ,täysin aivottomia paskaläjiä.
    Ovat niin kateellisia ,että eivät tarvitse eväitäkään ,kun syövät toinen toisiaan ,samanlailla kuin Tammelantorin kauppiaat.
    Olemme kanssa jo lähteneet Akatiiristä kolkuttelemaan kohti Conilaa,Venttaaks Jorkka vielä meitä siellä patsaa ,vai oletkos jossakin muualla venamassa?
    Anoppini suhaa Kanikkaa nyt ykkösvaihteella ,kun on vaikeaa heittää isompaa silmään ,kun Kanikassa ei ole sitä syngronointia tässä mallissa ollenkaan laitettuna.
    Joutuu käyttämään välikaasua ,että saa vaihteen muutettua toiselle vaihteelle.Anoppi on päättänyt ettei vaihda näin pienillä siivuilla ollenkaan ,kun vaihde pitää sellaista kovaa rytinää.
    Hän vähän hermoileekin kun joutuu jatkuvasti pysähtelemään ,kun Tompalla ja minulla on kusihätä vähän väliä.
    Liekö saatiin kylmää rauhasiin Akatiirissä ,kun istuttiin siellä lumihangessa talvella.

    Mutta Jorkka tulossa ollaan.

    Terv Latulle

    Rakastakaa toisianne karavaanarit . Kyllä kateudesta eroon pääsee psykolookilla tai viimeistään haudassa
    Terv Topias

    Äänestä

  • topias22 kirjoitti:

    kumppanit!Nyt on tuhannen taalan paikka,napatkaa se Thorrssi kanikan kyytiin ja kyysätkää se pimeimään Afrikan kolkkaan,mistä ei takaisin löydä.Vakuutan että Suomen kansa maksaa ruhtinnaalliset korvaukset tästä teosta,Thorssi voi jatkaa hyväntekeväissyys työtään paikan päällä.Lisäpalkkiot on luvattu myös muista rosvo poliitikoista joita siellä Espanjassa,on nyt tällä hetkellä jumissa,kuten Liikanen ja ehkä Katainen,tosin voi olla että pinokkio on lähtenyt pyrkimään takaisin Suomeen Moskovan kautta.On kuulemma nähty Moskovan asemalla etuilemassa työläisten edelle junanvaunuun.Islannin tulivuori tuprutelkoon rauhassa,meillä on asiat hyvin,elämme hartaassa toivossa muiden politikkojen suhteen.Saataisiin johonkin koneeseen tuupattua Vanhaset,Tiurat ja Kiljusen herrasväki,ja koko muu konnakopla.Luutamummo oli Tanskan Margareetin kanssa ottamassa kuppia,ja on nyt laivalla tulossa takaisin Suomeen.Voi olla että onni potkaisee,ja luutamummo keikahtaa Itämereen,siellä on jo roskia ja kaasuputkia ennestäänkin,joten ei haittaa yksi mummo lisää.Hyppää sinä nyt puikkoihin ja pistä pykälää silmään,ennenkuin saalis karkaa.Kyllä se Tom Tomppa,sen Helkan hoitelee siellä kanikan peräpäässä,hopi hopi!

    Äänestä

  • Työjuhta kirjoitti:

    Ai, ai jai, se merssu oli vain lainassa Jormalla, pitihän hänen näyttää että parempaakin pystyy. Mutta tässä nyt paljastetaan miten ja millä se Jorma K on rahansa ansainnut. Hän on nimittäin pesunkestävä, partaansa naureskeleva imurikauppias.

    Oikea torikauppiaden helppo-heikki, jota kaikki kunnialliset rihkamamyyjät kovasti karttavat umpikierojen, katkerien savolaiseten tapojensa takia. Häneen ei ole luottamista. Petollinen mies. Ja joka myy yhtä läpeensä paskoja imureita kuin ajokki, jonka hän suhasi loppuun ennen sairastumistaan latvasta. Ei, ei Jorma sitä mersua suinkaan uutena ostanut, ehei!! Se oli ensin TAXINA jo lähes loppun ajettu suomen suolaisilla teillä. Jorma vain ajoi senkin viimeiseen tappiin asti. Niin ne kaikki helppoheikit tekevät!!

    Kuvassa ulosmitataan juuri tätä ruosteläjää, kjäh kjäh

    http://cache.jalopnik.com/assets/resources/2007/04/mrcedes_rust.jpg

    omiin vitseihisi tukehdu, tykkäät varmaankin tuoda tyhmyytesi esiin. Tuo rauhassa vain, voivat muutkin surkutella mielikuvituksemuuttasi. Kyllä sinuun korreloituu kaikki avottomuus, ja kauna toista henkilöä kohtaan. Täytyy vain toivoa että toivut joskus tuosta tilastasi.

    Sinä se vasta vitsinikkari oletkin ,Mistä moisen älyn olet perinyt .
    Jatka hyvä ihminen kirjoitteluasi ,että saamme nauraa oikein kunnolla ,sinun älykkäille kirjoituksillesi.
    Sattuko siellä siellä Niuvanniemessä olevan sellaista piirustuspaperia johon voisit alkaa vaikka ensin piirtelemään ympyröitä ,ja sitten siirtyisit vasta muihin vaativimpiin kuviin.
    Koita edes

    Äänestä

  • 8765432 kirjoitti:

    sen tiedät kun siellä olit

    Äänestä

  • ohrana kirjoitti:

    sen tiedät kun siellä olit

    Joko ympyrä onnistuu

    Äänestä

  • 8765432 kirjoitti:

    Joko ympyrä onnistuu

    ymmärrä mitä nuo viimeiset viestit tällä palstalla tarkoittavat, ovat melkoisten pilleripuutteisten jorinoita. Siis ihan oikeasti. Jorma K mukaanlukien ja sen mulkvistin seuralaiset.
    Hakeutukaa sinne mielenvikaisten osastolle.

    Äänestä

  • eipä jaksa kirjoitti:

    ymmärrä mitä nuo viimeiset viestit tällä palstalla tarkoittavat, ovat melkoisten pilleripuutteisten jorinoita. Siis ihan oikeasti. Jorma K mukaanlukien ja sen mulkvistin seuralaiset.
    Hakeutukaa sinne mielenvikaisten osastolle.

    sinäkin hakeutua, vittuako minulle nariset Minähän vain vastailen niin kuin minulta kysytään . Alatko sinäkin odottelemaan asiallisia vastauksia, kyllä niitä saat jos niin haluat. Eihän nämä ole sinun ymmärrettäväksi tehtykään.?

    Äänestä

  • ohrana kirjoitti:

    omiin vitseihisi tukehdu, tykkäät varmaankin tuoda tyhmyytesi esiin. Tuo rauhassa vain, voivat muutkin surkutella mielikuvituksemuuttasi. Kyllä sinuun korreloituu kaikki avottomuus, ja kauna toista henkilöä kohtaan. Täytyy vain toivoa että toivut joskus tuosta tilastasi.

    varsinkin tän Arkadianmäen apinahäkin toilailut piristää kummasti päivääni,samoin kun kuunnellessani näitä umpitolloja karavaanareita,jotka käyvät huoltopuolella kyselemässä mitä typerämpiä asioita.Taidatkin luketua samaan tollojen kastiin,kirjoituksestasi päätellen,kyllä nämä paskahuussin repijät on jo senverran vuosien mittaan tutuksi tullut,että ajattelimmekin erota koko pelleklubista.Itse kyllä toivon että nykyinen tilani säilyy ennallaan,elän erittäin onnellista ja tapahtumarikasta elämää,ketään ei tarvitse kadehtia ja tuo mainitsemasi avottomuus,on kylläkin vieras sana mitä lie tarkoittaakaan.Ja jos tällä saitilla puhutaan järjen käytöstä,niin luullakseni se on aivan väärä luulo,täällä jauhetaan etupäässä täyttä paskaa,joten tänne kirjoittaessa ei todellakaan tarvitse olla järjenjättiläinen.Säännöllisesti sinäkin täällä näyt roikkuvan,vaikka ei mitään asiantynkää löydykään.Iloksesi voin luvata kun kesä koittaa,en täällä enään vaivoina roiku,saat jatkaa täällä ihan itseksesi.

    Äänestä

  • Pink Latu kirjoitti:

    suksikaa jonnekkin muualle sekoilemasta, tämä on aktiivisten caravaanareitten palsta.
    Emme kaipaa hikisiä ja kusisia kommenttejanne.

    Äänestä

  • oikea caravaanari kirjoitti:

    virka , jos kaikki jkaravaanarit olisivat niin kuin sinä niin uskoisin että tätä palstaa ei olisikaan. Otitko muuten huomioon kaikessa tietämättömyydessäsi että karavaanari voi olla järjestöön kuulumatonkin. Eihän sinulla ole yksinoikeus käyttää sanaa karavaanari.Mitä tarkoitat aktiivisella karavaanarilla, sellaitako joka haisee hielle kuselle ja vanhalle vitulle. Jos aia niin on niin sitten en halua käyttää sanaa karavaanaari itsestäni. Tuskimpa tiedät koko karavaanari hommasta mitään ,kunhan haluat itseäsi kehuttavan.

    Näin nyt Kaikkien hikisten, kusisten ja vitulle haisevien karavaanareiden inhokki Jorma K ja vähän Poliisienkin.

    että kerroit noin tarkkaan tuntomerkkisi, tiedetään sitten karttaa seuraasi kärpäsparvien saattelemana.

    Äänestä

  • oikea caravaanari kirjoitti:

    että kerroit noin tarkkaan tuntomerkkisi, tiedetään sitten karttaa seuraasi kärpäsparvien saattelemana.

    Ei kai vaan ukkoon satu ,kun Jorkalla menee hyvin,Koita päästä homekopistasi eroon vaikka väkisin ,niin varmaan helpottaa mielialaa.
    Älä syyttele muita jos olet korvia myöten veloissasi koppis kanssa ,eikä jää rahaa reissata ja viinan juontiin

    Äänestä

  • reiska 56 kirjoitti:

    muutamiin sattuu ja kovastikin, mutta en minä viitsi kenenkään tunkioita ruveta siivoamaan, annetaan sattua. ?

    Äänestä

  • Jorma K kirjoitti:

    muutamiin sattuu ja kovastikin, mutta en minä viitsi kenenkään tunkioita ruveta siivoamaan, annetaan sattua. ?

    pupu pöksyyn

    Äänestä

  • ohrana kirjoitti:

    omiin vitseihisi tukehdu, tykkäät varmaankin tuoda tyhmyytesi esiin. Tuo rauhassa vain, voivat muutkin surkutella mielikuvituksemuuttasi. Kyllä sinuun korreloituu kaikki avottomuus, ja kauna toista henkilöä kohtaan. Täytyy vain toivoa että toivut joskus tuosta tilastasi.

    Että voi 2 eri nimimerkillä olla noin samalainen teksti, ihan vois luulla että on yksi ja sama henkilö.
    Jorma = ohrana.

    SUT ON NÄHTY

    Äänestä

  • sdfffg kirjoitti:

    kirjoitan vain omalla nimellä, koska pysyn sanojeni takana, niin kuin muutamat muut. Joten minulla ei ole tarvetta haukkua eikä kehua nimettömänä, että se sinun näkemisestäsi. Miksi se muuten vaivaa sinua noin kovasti, onko sillä jotain merkitystä egollesi en minäkään välitä vaikka sinä kirjoittaisit ohrana nimimerkillä, eikä se minulle kuulukaan, Olet kuin pikkulapsi joka on saanut uuden lelun leikkeihinsa.

    Jorma K kaikkien leikkivien karavaanareiden kaveri ja vähän myös useammalla ninmimerkillä kirjoittavien.

    Äänestä

  • Jornma K kirjoitti:

    Ensin Jorma, sitten Ohrana ja nyt Jornma.
    Kirjoitustyyli on sama, mikä on seuraavan nimimerkki?

    Äänestä

  • sdfffg kirjoitti:

    Ensin Jorma, sitten Ohrana ja nyt Jornma.
    Kirjoitustyyli on sama, mikä on seuraavan nimimerkki?

    Uskoisin samojen kaunokirjalijoiden ilmestyvän vielä saitille Rukiina, Vehnänä, Maissina ja Rypsinä.

    Äänestä

  • Kaurana kirjoitti:

    Uskoisin samojen kaunokirjalijoiden ilmestyvän vielä saitille Rukiina, Vehnänä, Maissina ja Rypsinä.

    olla vaikka vainoharhaisuus. ?

    Äänestä

  • Jorma K kirjoitti:

    olla vaikka vainoharhaisuus. ?

    joskus nähnyt aktiivisen caravaanarin?Minä luulin kerran nähneeni,mutta se olikin vaan harmiton lenkkeilijä.No eipä pilkata kun tuli tämä leirintämatkailun perselehti kataloogi,taas täynnä mitä mielenkiintoisempia tarinoita muisteluita menneiltä vuosikymmeniltä hohhoijaa jne......Karavaanimatkailun pulmallisissa ihmissuhdekysymyksissä vastaavat taas tuttuun tapaansa kirjekurssilta itseoppineet psygkologian professorit Vanna Äänänen ja Puha Jerttula,aiheena tämän kuun kuuma peruna Rahasta kiinni?Asia selvinnee kun tarkkaan lukee,meitähän tämä ei kiinnosta kun muutenkin rahassa ryvetään.Kokkipuolella on taas tarjolla oikein Gourmet-ruokaa reisien päällä,lienee jotain parempaa tuotosta kuin perinteinen purkkirokka?Ai se olikin reissun päällä,luin väärin kun siinä oli mainintaa jostain esileikeistäkin.Me reissaajat sarjassa tie kutsuu tanssimaan,kun eivät sitten hyppisi ajoneuvojen eteen.Mitenkä siellä Espanjassa menee,onko paljon vulkaanista tuhkaa?Täällä hallitus jatkaa sekopäisellä linjallaan,nyt ollaan pyykäämässä ydinvoimaloita,mitähän vielä että saatais tää Suomi lopullisesti tuhottua?Paljonkohan peruukkiteline Pekkarinen on saanut euroja Fennovoimalta?Peruukkinsa vääntämisestä toiseen ilmansuuntaan?Huomenna pitäis järjestää mielenilmaus vaihteeks näitä helvetin ydinvoima hankkeita vastaan,saa nähdä kuinka monta Suomalaista vellipersettä tämäkin tapahtuma saa liikkelle?Viettelen tässä vapaa päivää,piti lähteä vähän ajelemaan mutta lunta näky alkavan paiskomaan jätän väliin. Mukavaa päivää vaan kaikille vittulijoillekin!

    en ole muualla kuin saharassa , siellä oli monta aktiivista karavaanaria ja kamelia. Olivat kuljettamassa perselehteä akariitiin pojille luettavaksi, vaikka ei siinä mitään uutta luettavaa olekaan. Tietystihän ne muistelot kaikkia kiinnostaa vaikka niitä on jauhettu jo 30 vuotta ainakin, samoja reissuja.. Mutkatkin muistetaan jo ulkoa, hyvähän se ei tarvita navikaattorria ja saa kuskikin olla jo puoli sokea. Niinkuin tässä itse kukin jo on. Väittävät että ei sitä näöllä ajeta, ei perkule ajetakaan autolla sitä mennä huristetaan. Minäkin tuolla vanhalla Merssun rämällä,mikä on ollut viimeaikoina ylimainostettu tällä saitilla, Mutta onhan se niinkin minkä karavaanarit hyväksi havaitsevat sitä mainostavat. Niin kuin sitä Vesilahden varaosa suharia, varmasti sai tai saikin mitä olen kuullut sieltä päin pirusti uusia asiakkaita. Pystyy kuulemma jakelemaan jo ilmaiseksikin varaosia. No hyvä se tietää vastakin millekkä mainostoimistolle antaa tehtäväksi mainostaa. Karavaanareille ne poijat osaa mainos hommat. Ja ittensä kehumiset.

    Ai jaa että on tullut lehteen pään supistus palstakin, se on hyvä kyllä sitä sarkaa riittää velkakurimuksessa olevalle karavaanarille. Nythän ovat ajat olleet huonot monellekin velkojenmaksun suhteen, mutta kyllä nuo lehdestäkin niin rakkaat itseopiskelleet omahyväiset, älyn ja vilun taitoniekat hoitavat potilaansa kuntoon, että velanmaksukin heiltä ja heidän omaisiltaan helpottuu, Onhan se yleensä aina ollut niin että karavaanareiden velka on jaettu suvun kesken, mutta auton tai vaunun käyttö on vain ostavan osapuolen hallinnassa. Näinhän se menee kunnes mummo ja pappa ovat multa jalostamolla.

    Kerttulakin se sitten vain pukkaa menemään sillä vanhalla ähverillään .vai mikä kahveli se nyt sitten olikaan. No oli mikä oli ei se minua niin kamalasti kiinnostakaan, ja jos alkaa kiinostamaan niin kyllä kysyn. Eihän siltäkään mitään uutta jutun tynkää ole tullut moneen vuoteen , mutta onko niin väliäkään. Sitä helkutin turhanpäivästä ittensä kehumista joka saatanan eepoksessa, luulis nyt piruvie ittensäkin huomaavan että muuttas pari viimosta ja pari ensimmäistä lausetta niin ei kukaan huomaisi mitään. Kattos laty kun ei kaikki nojatuoli karavaanarit kerkiä lukasemaan kuin ensimmäisen ja viimesen lauseen, kun jo uusi maanteiden ritarien eepos ilmestyy.

    Sen ole huomannut että kokit saa läskistä ja perunasta monen moista kurmeettia, Kun on oikein hyvä kokki niin kuin eepos mainostaa. niin oli saanut läskistä jopa karjalan paistia jalkahiestä puhumattakaan no taitohan sekin on. Kyllähän kokitkin ovat saaneet hieman liikaakin mainosta karavaanareiden toimistolta.

    ei ole tuhkaa eikä kuulemma ole luvassakaan mutta eihän tänne ydinvoimaloita rakennetakaan. ei tarvitse kansalaistenkaan pysyä uutispimennossa voimaloiden osalta. Minä en kyllä enään kovasti välittäisi niistä pekkerellikylvyistä mitä silloin Zernoobyllin mossahduksen aikaan sain ., enkä haluaisi lasten lapsillekaan. mutta vitunkos teet eihän Suomalaiset välitä, ja vittu olkoon välittämättä ,. Se on sellaista aina siellä kun itse joutuu olemaan täällä etelässä talvilomasella tekevät kaikki temput herrat siellä kun ei ole vahtimassa.

    Täällä menee mukavasti 26 tänäänkin varjossa en tiedä paljonko auringossa oli. mutta riittävasti kyllä minulle. Loppukuusta lähden ajelemaan sinne päin, saa nähdä kauanko viihdyn jos elokuun vielä olisi siellä niin sittenhän sitä joutaisi lähtemään takaisin tänne.

    Huomasitko pinkkis kun meikäläinenkin sai taas mukavan puoleista mainosta, eipä olisi ihme jos pyydettäisiin liiton johtoon. Oikein olin mielissäni mutta kehujistahan en tiedä kaippa hekin tulivat onnellisiksi harrastuksissaan tai sanoisinko vainoharhaisuudessaan.

    Terveisin Jorma K kaikkien karavaanareiden kaveri vittuilijoidenkin

    Onko siella Suomessa nyt jo myytävänä niitä kuumia perunoita ja pekkerelli soosia. Onhan se hyvä että peruukki telinekin kääntelee mahakelkkaansa välillä seljälleen ja välillä vattalleen, soutaa ja huopaa kuin köyhän mulkku rikkaan haaroissa. Meilläpäin vain rahamiehet saa sanoa sillain, vaikka eihän köyhillä ennenkään ole mitään oikeuksia ollut, ainakaan karavaanareilla.

    Joku hyväuskoinen on kai lainannut sujuvasanaiselle huijarillimme rahaa kun Jorma muka suomeentulosta haaveilee . Muuten mädäntyisi mersunsa kanssa yhdessä jossain metsänreunassa .

    Äänestä

  • korma joo kirjoitti:

    Joku hyväuskoinen on kai lainannut sujuvasanaiselle huijarillimme rahaa kun Jorma muka suomeentulosta haaveilee . Muuten mädäntyisi mersunsa kanssa yhdessä jossain metsänreunassa .

    No ensinnäkin kiitän Caravan lehden konttuuria kirjoituspalkkioista jotka olette laittaneet taas tililleni. Kyllä täytyy myöntää että täsmällisesti palkkiot tulevat niin kuin sopimuksessa on mainittu. Kiitän erityisesti toimitusta jotka ovat hyväksyneet ja lukijoita myöskin kun hyväksyvät minun kirjoitus tyylini. Sanoitte että lehden levikki olisi noussut kirjoitusteni myötä jopa 50 %. En ensinnä sitä oikein uskonut mutta, täytyy myöntää kun katselen vastapäätä olevaa roska laatikkoa . Siinä parcelassa asuvalla Saksalais pariskunnalla näkyy päivittäin olevan Caravan, nimen omaan Suomalainen lehti kädessään. Molemmilla omansa.

    Kyselin heiltä kohteliaasti niin kuin tapani on että, mikä heitä lehdessä kiinnostaa niin kovasti. Helmut, oli miehen nimi vastasi että ei näitä sinun kirjoituksiasi voi olla lukematta koska ovat niin totta kuin Pravada aikanaan. Täytyy myöntää että rintakehäni nousi ainakin 30 senttiä paidasta yli, että napit lensivät niin voimallisesti rikkoen lentäessään heidän mersun tuulilasin säpäleiksi. Mainittakoon myös että kirjoitan salanimillä koska kaikki näkyy, tai lähes kaikki.

    Onhan minusta tietenkin jos ottaa huomioon sen tiedon määrän, mikä minulle on karttunut etelän matkailusta ja yleensäkin Euroopan. Näiden 30 vuoden aikana mitä olen täällä kierrellyt, niin kyllähän sitä tietoa jo voi jakaakin vaikkapa, juuri lehtikirjoituksen muodossa. Tiedän senkin asian että tähän mennessä ne lehdet, niitähän on lukemattomia, on kuulemani mukaan revitty käsistä. Ovat niin haluttuja karavaanareiden keskuudessa, kuin olen suosittu. Että pitäkääpä puolenne että, saatte lukea lehdet viedään käsistä.

    Näin tänään Jorma K kaikkien karavaanari lehtinen toimittaja. Sekä usean nimimerkin käyttäjä, mutta sehän ei tunnu olevan kenellekään mikään propleema kuten rahattomuuskaan.

    "matkaseuraa etsitään" palstalta on ruvenneet palkkiota maksamaan?

    Äänestä

  • sieltäkin kirjoitti:

    lienee kateuden aiheuttama, mutta suotakoon se sinulle anteeksi. Kirjoitit luonnollisesti kysymyksesi tilapäisen mielenhäiriön aikana.

    Äänestä

  • sieltäkin kirjoitti:

    "matkaseuraa etsitään" palstalta on ruvenneet palkkiota maksamaan?

    matka seuran tarpeessa, kehottaisin kääntymään senssipalstan puoleen sieltä saattaisi sinun kaltaiselle vähäsanaiselle resupolvelle löytyvän jonkinlainen hampaaton suo kuokka matka seuralaiseksi.

    Toivotan onnea ja menestystä yrityksellesi Jorma K Atlantin rantoja koluava mersu mies

    Taitaa toi Ohrana olla niin kieromies ,että jos ukon laittaa kirnuun ,niin ei osu männällä päähän
    Topias

    Äänestä

  • sdfffg kirjoitti:

    Että voi 2 eri nimimerkillä olla noin samalainen teksti, ihan vois luulla että on yksi ja sama henkilö.
    Jorma = ohrana.

    SUT ON NÄHTY

    on Jorma ja ohrana käyneet samaa alakoulua. Sieltä se samankaltaisuus jutuissa ja kirjoitustyylissä vain juontaa juurensa !

    Äänestä

  • vaineskin kirjoitti:

    on Jorma ja ohrana käyneet samaa alakoulua. Sieltä se samankaltaisuus jutuissa ja kirjoitustyylissä vain juontaa juurensa !

    Jorman kirjoitusasun perusteella on kiertokoulua käyty muutama vuosi, siinä koulutausta.
    Eläkekin on niin huono että joutuu asua autossa pumminna.

    Äänestä

  • topias22 kirjoitti:

    Taitaa toi Ohrana olla niin kieromies ,että jos ukon laittaa kirnuun ,niin ei osu männällä päähän
    Topias

    varmaan on kun minuksi luulevat, mutta ei kait korkkiruuvi niin kuin minä. Vaikka laittaisi kynsi lakka pulloon niin perkule vieläkin väistää.

    Äänestä

  • gtgtgtt kirjoitti:

    Jorman kirjoitusasun perusteella on kiertokoulua käyty muutama vuosi, siinä koulutausta.
    Eläkekin on niin huono että joutuu asua autossa pumminna.

    teillä on vaikeaa ressukat, taidan olla liian kova pala teille purtavaksi. Vielä vaikeampi nieltäväksi.

    Äänestä

  • Jorma K kirjoitti:

    teillä on vaikeaa ressukat, taidan olla liian kova pala teille purtavaksi. Vielä vaikeampi nieltäväksi.

    Ei muualla asu tollasia kekkuleita ,kun Suomen pöhlölässä.
    En tarkoita sinua ,ainoastaan noita ohranoita ja kumppaneita.
    Niitä vituttaa ,kun Jorkka on tilinsä tehnyt aikasemmin ,ja nämä kekkulit vinguttaa luottokorttiaan ,jos heillä edes sellaisia onkaan
    Reissataan me vaan. Nämä reppanat eivät pääse kuin Tuuriin viinakauppaan

    olet. nuohan ovat just niitä kaikki tietäviä ja luojan hylkäämiä ulkomaan haave karavaanareita, eivät uskalla kotipitäjänsää pidemmälle. Tulihan se hyvä tili silloin aikanaan tehtyä, riittipä vielä kunnon eläkkeeseen. Mikäs tässä silloin on hätänä, ei mikään annetaan matkan jatkua Topias. Mikäpä tämän mukavampaa. ? 29 astetta varjossa. lämpötila.

    Minäkin lähdenTiistaina kotiini Eúrooppaan ,täältä pöhlölästa
    Sielläkin on Prjantaiksi luvattu 26 astetta
    Ilmojen puolesta kelpaa sielläkin asustella
    Topias

    Äänestä

  • topias22 kirjoitti:

    Minäkin lähdenTiistaina kotiini Eúrooppaan ,täältä pöhlölästa
    Sielläkin on Prjantaiksi luvattu 26 astetta
    Ilmojen puolesta kelpaa sielläkin asustella
    Topias

    nyt tuli tämän kevään lämpö ennätys 31 astetta ja viimeinen päivä pitäisi lähteä ajelemaan pölhölää kohti, Toivottavasti käynti ei venähdä kovin pitkäksi. kyllä se on niin omalaatuinen paikka .

    Äänestä

  • topias22 kirjoitti:

    Ei muualla asu tollasia kekkuleita ,kun Suomen pöhlölässä.
    En tarkoita sinua ,ainoastaan noita ohranoita ja kumppaneita.
    Niitä vituttaa ,kun Jorkka on tilinsä tehnyt aikasemmin ,ja nämä kekkulit vinguttaa luottokorttiaan ,jos heillä edes sellaisia onkaan
    Reissataan me vaan. Nämä reppanat eivät pääse kuin Tuuriin viinakauppaan
    Topias

    Kauhea hateus ja hinku päästä koppiin asumaan ympäri vuodeksi jonnekin espanjaan tai portugaliin:)
    Voi veljet, luuleeko Jorma että kaikki tämä kirjoittelu johtuu jostain kateudesta?
    Kannattaisi miettiä jos se vaan johtuu siitä että hemmo on täys looseri.
    Asutaan eu:ssa, jokainen halukas voi muuttaa espanjaan jos halua oikeasti on, mutta miksi lähteä hyvästä elintasosta jonnekkin maahanmuuttajien ja työttömien paratiisiin, jossa varmaan kohta pitää jo asuntoautossakin olla kalterit, taloissahan on jo.

    Äänestä

  • Voi kukkuu kirjoitti:

    ressukkaa koita kasvaa mieheksi, vaikka se vaikeaa onkin. Suonet anteeksi mutta olen Hyvin tehdystä elämän työstä hyvin ansaitulla hyvällä eläkkeellä, Ole sinä vain siellä Suomistoliitossa lento kieltojen lakkojen ja ruoka pulan kylmyyden ja konnien maassa. Ei minun ole vielä tarvinnut vilpillisesti käyttää yhteiskunnan rahoja, naisten kassa ulkomailla matkustamiseen . Niin kuin siellä on tapana, eikä minun ole tarvinnut kieltäytyä sanomasta että pedofiilit linnaan. Eikä minun ole tarvinnut täällä laittaa kaltereita vaununi oviin. Eikä minulta viedä autoa täällä niin kuin siellä rosvoja hyysäävässä hölmölässä. Nauti sinä onneton siellä velkakierteisenä kotimaasi vähäisistä antimista, että minä voin täällä hyvin ja saan nauttia rauhassa ansaitusta eläke-päivistä kuitenkin välittämättä siitä että , ajelen verottomalla autolla ja nautin ilmaiset terveys-palvelut, rikastuttaen kuitenkin sinunkin kustannuksella omaisuuttani. Joten voin hyvällä omalla tunnolla olla onnellinen nykyisessä asemassani. Jos vain haluan ja totta kai haluan, kiitos siitä sinulle.

    Jos väität että Suomessa on hyvä ja korkea elintaso, puhut paskaa. Käyppäs kurkkailemassa Ilomantsin rajojen ulkopuolella , saatat havahtua karuun todellisuuteen että olet jäänyt kehityksessä 20 vuotta jälkeen.Tosin täytyy myöntää että, suomessa on ihmisten kiusaaminen Euroopan 1 sijalla jos puhutaan siitä kuinka helpolla elin tasonsa pystyy pitämään siedättävällä tasolla. Tule katsomaan tänne Espanjaan kuinka ihmiset ovat iloisia ja vapautuneita ja mikä sinulle tietysti on kauhea shokki, onnellisia. siellähän ollaan ainoastaan vappuna onnellisia ja sekin luvan kanssa. Onhan teillä tietysti ne kaksi viisasta miestä siellä Kiljunen ja Ahtisaari muutahan et tarvitsekaan.

    Näin iltasaarna Jorma K kaikkien typerysten inhokki ja tietysti vähän edellisenkin kirjoittajan

    Suomessa annetaan pidemmät maksuajat kaikille tavaroille .esim asuntoautoihin ja vaunuihin,Luulevat näin ressukat että naapuri luulee heitä vöyrääksi.
    Sitten heistä tulee kärttyisiä maksulappujensa kanssa ,kun lappuja on vahvempi pino kuin raamattu on.Revi siitä saatanan kasasta sitten huumoria ,kun toinen kirjoittelee Etelästä heille viestejä pitkin talvea.
    Tuskimpa se heiltä mitään kateutta on,vaan jotain aivan muuta.
    Akka pyytää ostamaan uutta lierihatua ,sitäkään saamatta kun on Kaaben maksueräpäivä myöhässä ,ja Tuuriin pitäisiä lähteä ,mutta kun ei ole naftaan rahaa ,saati sitten perillä laarseeniin.
    Revi tästä sitten huumori noille pösilöille

    Lue netistä kun taas ne meidän Mattia sortaa ja hänen apujoukkojaan
    Kamalaa vähiten korruptioituneelle maalle.
    Menee pian luotto edustajiin

    Terv Topias

    Äänestä

  • Jorma K kirjoitti:

    ressukkaa koita kasvaa mieheksi, vaikka se vaikeaa onkin. Suonet anteeksi mutta olen Hyvin tehdystä elämän työstä hyvin ansaitulla hyvällä eläkkeellä, Ole sinä vain siellä Suomistoliitossa lento kieltojen lakkojen ja ruoka pulan kylmyyden ja konnien maassa. Ei minun ole vielä tarvinnut vilpillisesti käyttää yhteiskunnan rahoja, naisten kassa ulkomailla matkustamiseen . Niin kuin siellä on tapana, eikä minun ole tarvinnut kieltäytyä sanomasta että pedofiilit linnaan. Eikä minun ole tarvinnut täällä laittaa kaltereita vaununi oviin. Eikä minulta viedä autoa täällä niin kuin siellä rosvoja hyysäävässä hölmölässä. Nauti sinä onneton siellä velkakierteisenä kotimaasi vähäisistä antimista, että minä voin täällä hyvin ja saan nauttia rauhassa ansaitusta eläke-päivistä kuitenkin välittämättä siitä että , ajelen verottomalla autolla ja nautin ilmaiset terveys-palvelut, rikastuttaen kuitenkin sinunkin kustannuksella omaisuuttani. Joten voin hyvällä omalla tunnolla olla onnellinen nykyisessä asemassani. Jos vain haluan ja totta kai haluan, kiitos siitä sinulle.

    Jos väität että Suomessa on hyvä ja korkea elintaso, puhut paskaa. Käyppäs kurkkailemassa Ilomantsin rajojen ulkopuolella , saatat havahtua karuun todellisuuteen että olet jäänyt kehityksessä 20 vuotta jälkeen.Tosin täytyy myöntää että, suomessa on ihmisten kiusaaminen Euroopan 1 sijalla jos puhutaan siitä kuinka helpolla elin tasonsa pystyy pitämään siedättävällä tasolla. Tule katsomaan tänne Espanjaan kuinka ihmiset ovat iloisia ja vapautuneita ja mikä sinulle tietysti on kauhea shokki, onnellisia. siellähän ollaan ainoastaan vappuna onnellisia ja sekin luvan kanssa. Onhan teillä tietysti ne kaksi viisasta miestä siellä Kiljunen ja Ahtisaari muutahan et tarvitsekaan.

    Näin iltasaarna Jorma K kaikkien typerysten inhokki ja tietysti vähän edellisenkin kirjoittajan

    Hävisit jo ekassa lauseessa.

    Sorry.

    Jso suomi on hyysääjien maa, miksi espanjassa on yli 3 MILJOONAA maahanmuuttajaa?
    Jos siellä on elintaso niin hyvä, miksi työttömyys on 20%?
    Jos siellä ei ole rikollisuutta ja täällä on, miksi siellä on ikkunoissa kalterit ja täällä ei?
    Jos siellä on niin turvallista, miksi sinne tule euroopan maista eniten laittomia pakolaisia ja huumeita?
    Jos siellä on turvallista niin miksi siellä räjähtää pommeja vähän väliä?
    Ilmeisesti et seuraa politiikkaa siellä, jos luulet että Kiljusen naismatka on iso juttu?
    Espanjassa saa sanoa pedofiilit linnaan, niin saa suomessakin, mutta miksi espanjassa katoaa eniten lapsia koko euroopassa?
    Mitä korruptioon tulee, espanjan hotellirakennushankkeet ovat maailmalla tunnettuja rikollisjärjestöjen rahanpesusta.
    Koko espanja on huolissaan nuorten alkoholin käytöstä (Botello)
    Mitä tulee velkaan, sitä voi tehdä monessa maassa, espanjassa sitä on aika paljon, siksi pelätäänkin että kreikan kohtalo seuraa espanjaa, velan ja työttömyyden takia, siksihän siellä on tuleossa veronkorotukset.
    Jos espanjassa on hyvä vauraus, miksi BKT/ASUKAS on vain 25.000 kun se suomessa on 30.000

    Kyllä tällä kertaa kipinät vaan lensi kun Jorman kirves kilahti kiveen.

    Äänestä

  • sdfg kirjoitti:

    voi että niin kurjasti

    Äänestä

  • Jorma K kirjoitti:

    voi että niin kurjasti

    Niin ajattelinkin :)

    Äänestä

  • sdfg kirjoitti:

    Niin ajattelinkin :)

    ole jonkin laista pakkomiellettä joihinkin asioihin, kannattaisi mennä hoidattamaan itsesi jos se noin vakavan laatuista on. Tiedätkö ystäväiseni moni tuossa sinun tilassa oleva on tehnyt itselleen joitain kauheita asioita,ja niin sinäkin varmasti tulet tekemään. Hukutat itsesi paska pyttyyn , että hyvää vappua jos sinulla kävi paineet liian koviksi vapun aikana eikä enään voida kirjoitella. Älä syytä siitä kuitenkaan minua sehän oli täysin omassa vallassasi.

    Terveisin Jorma k kaikkien karavaanareiden kaveri .jopa pakkomielteistenkin

    Kuten ajattelinkin:)
    Ilmeisesti et koskaan opi kehittävää keskustelua, tuossa iässä tuskin mitään enää oppii.
    Ymmärrän että moni ei halua lähteä kaukomaille talveksi, kun on kotosuomessa ystävät, perhe ja läheiset, sinulla tuskin tuota ongelmaa on.
    Hyvää vappua sinnekin, mene nyt vuorostas haukkumaan vaikka naapureita, jos niitä on.

    minäkin. Olenko minä pakottanut muita tänne, en varmasti. Käsittääkseni se on jokaisen omassa harkinnassa missä elämänsä viettää, tai tuhlaa. minä olen valinnut tämän tien eikä pitäisi kuulua sinulle. Ihmettelenkin miksi kirjoitat ja haukut minua siitä. KIrjoituksistasi paistaa jonkin asteinen katkeruus minua kohtaan, ja minun elämästäni.Yhtä lailla minulla on sukulaisia omaisia ja kavereita kuin sinulla ja kun niitä on vielä täälläkin niin en pidä sitä lainkaan hirvittävänä asiana, Sehän tuo vasta vierailuja täältä Suomeen ja Suomesta tänne,, Siis miksi eläisin ummikkona Suomessa tietämättä muun maailman menosta ystävistä ja kulttuurista ja historiasta mitään. Niin kuin sinä.

    Tuijotat nyt vain itsesäälissä kieriskellen omaan napaasi ottamatta muita huomioon. Ymmärrät kai hyvä veli että en halua asua niin kuin sinä haluat. joten suo minun elää omaa elämää haukkumatta, siitä minua julkisilla saiteilla. Jos vihdoinkin Ymmärtäisit että katkeruus on ihmisen pahin vihollinen. Minulla ei ole ollut tapana haukkua naapureita ja tuskin tulee olemaankaan, Miksi yleensäkin sotkit vielä naapuritkin tähän keskusteluun, onko sekin sitä katkeruutta minua kohtaan. Jos koittaisit edes opetella sitä rakentavaa keskustelua. olisi suinunkin helpompi elää siellä korpi kuusten kätköissä.

    ilmaisen kantani vielä kerran jos ymmärrät. En Ole enkä ole halunnut enkä ole pyytänyt ketään muuttamaan kanssani tänne Espanjaan joten suo edes minulle se vapaus valita missä asustelen. Jorma K kaikkien karavaanareiden kaveri ,ja vähän helluntailaistenkin.

    viisaaasti sanottu, tuohon ei ole kyllä mitään lisättävää.

    Luuletko että kaiki jotka sinua arvostelevat ja moittivat, tekevät se juuri katkeruuden tai kateuden takia?
    Luuletko että se on syy miksi sinua ei juuri siedetä nettipalstoilla?
    Kannattanee miettiä uudestaan.

    Jos kehuskelee asuinpaikallaan niin sillon pitää olla valmis ottamaan vastaan kritiikkiä ja olemaan valmis myös asiasta järkevästi keskustelemaan.

    nyt minäkin jo alan uskoa että olet Jorkalle katkera, sinähän oletkin se ainoa järkevä keskustelija aina ollut , olet yksi lankun pahimmista häiriköistä. Heittivätkö taas ulos etu-teltasta kun täällä meuhkaat. Jopa minä tiedän mikä jorkassa vituttaa mutta jätän sen sinun mietittäväksi, ja muistelet samalla vanhoja aikoja.

    Melkein keksit jotain omaperäistä, mutta et kuitenkaan.
    Jorma tuntuu melko urpolta, mutta sinä taidat olla kyllä ehdottomasti palstan urpoin.
    Eikö sinulla ole mitään muuta tekemistä kuin puolustella Jormaa?
    Apua, joku kiusaa Jormaa, menempä äkkiä apuun ja yritän esittää fiksua ja laukoa "ite oot" ja "mutsis oli" tyyppisiä letkautuksia.
    Vielä kun keksisit jotain omaa, etkä vain beesais tuota idoliasi.

    Eikö teille kahdelle ole millekään asialle mitään muuta selitystä kuin kateus?
    Jos joku äiti potkii lastaan kadulla, niin:
    A- Et puutu asiaan?
    B- Puutut asiaan koska olet kade?

    Jos George W Bush toimii ääliömäisesti kautensa, et sano mitään vai haukut herraa koska olet kade?

    Kehuiko Jorma että espanjassa saa kommentoida pedofiileja siksi että on heille kade? Siksikö kommentoi heitä?
    Maailmassa on olemassa muitakin katalyyttejä kuin kateus, olen kyllä ymmärtänyt että se vietti esittää isoa osaa teidän elämässä.

    Säälittävää.

    muuttunut sinun suhteesi lisäksi olet vielä säälittävä. Kiusaat itseäsi vain sen vuoksi että, et ymmärrä koska on hyvä lopettaa keskustelu. Olet jo siinä vaiheessa että et todellakaan pysty myöntämään tosi asioita todeksi koska, ne ovat toisen mielipiteitä, ei sinun. Koitat edelleen syöttää sanojasi Jorkalle mutta hän on tänään kylläinen, ei maita enempää.

    Nimittelemään muita sinä olet kyllä melkoinen, mutta en tiedä mitä Amerikan entinen Presidentti kuuluu tähän asiaan ja herrasikin vielä vedät uutena jäsenenä keskusteluun. Mitä pirua hänelläkin on tekemistä tässä asiassa. En ymmärrä en ymmärrä mutta, tarvitseeko minun. Ei varmaankaan, näin taitaa olla hyvä.

    Mistä sinä olet tuon kateus sanankin tähän vetänyt, ei ole Jorkka puhunut kateudesta mitään. Olet sen vetänyt mukaan kovan henkisen paineen alaisena, peläten että jos lopetat keskustelun häpäiset itsesi lopullisesti. Mutta niinhän kaikille viisaaksi itseään luulemille henkilöille lopulta käy, sille et voi sinä mitään enkä minä mitään ,näin se vaan on marssi-järjestys.

    Minustakin alkaa jo tuntumaan, niin kuin Jorkka joskus sanoi, älä lue liikaa lue vain kohtuullisesti pysyy nuppi kasassa ja rahavirta sinuun päin. Sitä olen miettinyt mitä hän sillä silloin tarkoitti, aina näihin päiviin asti. Nyt se minulle on selvinnyt kun sinulle olen joutessani vastaillut, mutta en sano sitä sinulle, saat sen itse selvitellä jos sinusta on enään siihen. Noin kovien kokemusten jälkeen.

    Muuten, et selittänyt miksi äiti potkii lastaan, kyllä siihenkin joku syy pitää olla. Ei minun tuttavapiirissä ole koskaan tapahtunut sellaista eikä varmaan tapahdukkaan. Joten oli aika kaukaa haettu vertaus. Olethan huomannut että keskustelun saa jatkumaan kun tuo pikku hiljaa uusia elementtejä keskusteluun. Mitä siitä voidaan ajatella ? Sellainen henkilö saattaa olla yksinäinen saattaa olla masentunut saattaa olla jostain syystä kriisissä, ja saattaapa vielä hautoa itsemurhaakin. Sehän on tavallaan hätä huuto em. henkilöltä. Siis voihan olla että olen pelastanut kenties henkesi keskustelemalla sinun kanssasi, Niin kuin jorkkakin. Nimittäin olen seurannut keskustelua syvällä mielenkiinnolla ja olen havainnut että olet jo kaksi vuoro-kautta sekoittanut samaa keittoa.Nyt minunkin on aika päättää keskustelu tähän ja toivottaa sinulle hyvää vappua. ps. nyt on kyllä jonkun muun vuoro yrittää pitää sinua hengissä koska en ole ammatiltani ms.hoitaja.

    Ootko sä pilvessä vai kännissä?
    Siellä espanjassahan sitä pileveä riittää, toisaalta viinaakin???
    Pikkaisenkaan maailmaa nähneet ihmiset kyllä tietävät, mikä porukka sinne espanjan hakeutuu.

    Ei voi muuta sanoa ku että ei ole ihan kaikki inkkarit sulla kanootissa.

    Et muuten pysty peittelemään kirjoitusasua, vaikka käytät eri nimimerkkiä.
    Kannattaisi edes kirjoittaa eri nimimerkeillä eri aikaan:)

    Jorma ja ohrana oppivat tuon runollisen ilmaisutaidon jo nuorina kolleina, opiskelltuaan siellä samassa opinahjossa lukemista ja kirjoittelua.
    Kirjoituksia lukiessa ei voi kuvitellakkaan että, he olisivat silti, sama fyysinen henkilö. Joka näin olettaa on, aivan erehtynyt.

    Äänestä

  • kaveripari kirjoitti:

    Paranee vaan.
    Sina se Jorma jaksat tätäkin viestiä työntää joka koloon.
    Sut on nähty jo "JORMAN NIMI PALLOSSA"

    Äänestä

  • sdfg kirjoitti:

    Paranee vaan.
    Sina se Jorma jaksat tätäkin viestiä työntää joka koloon.
    Sut on nähty jo "JORMAN NIMI PALLOSSA"

    Jorman kirjoittaa ja sivupersoonien vastata , eihän Jormalla ole enää ketään muuta joka jaksaisi kuunnella älytömiä juttuja saatikka niitä kommentoida . Jos yksi sekopää tulee siitä onnelliseksi että luulee muiden häntä pitävän puolijumalana kun uskaltaa (heh heh) olla katkera kaikesta kaikille niin suotakoon se hänelle

    Äänestä

  • katkeran kirjoitti:

    jestas. kyllä teillä tuntuu olevan tosi kurjaa, mutta hyvin jutut näkyy kelpaavan kun täällä roikutte, jopa minun. Kiitos osanotosta.

    Kaikkien karavaanareiden kaveri Jorma K jopa uusien lukijoidenkin.

    täällähän minä mersuineni, Madridin alapuolella paistattelen päivää.

    Zaragogassa mersu toi mikä täällä ollessa

    mukavasti Jorman Mersu liikahtanut. Kovin on väki odottavaista kun ei yhtään kommenttia laita. Onkohan jo terveiset mennyt perille.

    Äänestä

  • ohrana kirjoitti:

    mukavasti Jorman Mersu liikahtanut. Kovin on väki odottavaista kun ei yhtään kommenttia laita. Onkohan jo terveiset mennyt perille.

    vaikka eihän kotikaravaanarit tiedä mikä ja missä jaca on. No ei se ainakaan siellä leirintaalueilla ole ,mutta kaunis näkyy olevan paikka. Ranskaanhan minä menossa olen. tiedättekohän mikä on Ranska. Sen verran voin kertoa että se on etelä euroopassa oleva valtio , ja on kuningaskunta. Aivan kuin suomikin . Tai Suomihan on tällä hetkellä Kuningatar kunta. ette sitä varmaan tienneetkään ? Nyt taas monta karavaanaria on huomattavasti viisaampia, voivat toisilleen taas 3-4 vuotta kertoilla mikä ranska on .

    Terveisiä kaikille pöhlöille täältä Jacasta Jorma K kaikkien karavaanareiden kaveri, pölhöjenkin.

    Jorma nukkuu pyssy tyynyn alla kun pelkää niin pirusti että rosvot tulee ja vie loputkin mitä jäi jäljelle

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kelju Kojootti kirjoitti:

Jorman mersu paikallistettu.
Parkissa aurinkorannikolla.
Näyttää siltä että talvi siinä on jo asuttu, vaunua ei näy missään.
Ilmeisesti ostettu saksasta liftausmatkan aikana.

http://liveberlin.files.wordpress.com/2009/05/liveberlin1017katafalk.jpg

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu