Olen 32.v mies, joka on pitkällisten itse
tutkiskelujen jälkeen tehnyt itselleen diagnoosin
asbergerin syndrooman oire yhtymästä.Jotain on
ollut vialla, sen olen tajunnut aina.
Ahdistavaa on ollut mutta, asian tajuaminen on
jonkin verran auttanut.Aikoinaan ei asiasta ole
varmaan juuri tiedetty, mutta nykyään tästä on
keskusteltu ja minäkin olen päässyt hieman
jyvälle itsestäni. Ne jotka kyseisestä asiasta
kärsivät tietänevät kyllä mistä on kysymys.Olen
tutkinut netistä löytyviä aiheeseen liityviä
sivuja mutta olisiko muilla kertomuksia tai
kokemuksia tästä asiasta.?
tutkiskelujen jälkeen tehnyt itselleen diagnoosin
asbergerin syndrooman oire yhtymästä.Jotain on
ollut vialla, sen olen tajunnut aina.
Ahdistavaa on ollut mutta, asian tajuaminen on
jonkin verran auttanut.Aikoinaan ei asiasta ole
varmaan juuri tiedetty, mutta nykyään tästä on
keskusteltu ja minäkin olen päässyt hieman
jyvälle itsestäni. Ne jotka kyseisestä asiasta
kärsivät tietänevät kyllä mistä on kysymys.Olen
tutkinut netistä löytyviä aiheeseen liityviä
sivuja mutta olisiko muilla kertomuksia tai
kokemuksia tästä asiasta.?
Vastaukset 17
Vanhimmat
..itse tehty diagnoosi ei liene pätevä diagnoosi?
Toisinaan mieleeni on hiipinyt epäily, ettei
syndrooma ole vain tekosyy, jonka taakse
piiloutua erilaisten ongelmien takia.
Mitä mieltä olet siitä?
Olisi muutenkin hyvä kuulla ensin sinun
mielipiteitäsi.
Itse tehty diagnoosi ei liene siinä mielessä
pätevä kuin tarkoitetaan. Mutta itse olen
perehtynyt Asbergerin syndroomaan ja sen
oireisiin enemmän tai vähemmän muutaman
viimevuoden aikana.
Minulla on ollut juuri kyseiseen oireyhtymän
olemassa oloon liittyviä oireita koko ikäni,
lähinnä erakoituminen ja erilaiset sosiaalisiin
tilanteisiin liittyvät ongelmat.
Jo pienenä, ennen kouluaikoja viihdyin yksin ja
omien harrastusteni parissa, hyvinkin
intensiivisesti kaiken lisäksi.
Koulun loma-aikoina en muita koulutovereita
muistanutkaan vaan touhusin täysin yksikseni.
Erakoituminen ja yksin viihtyminen on jatkunut
näihin päiviin asti, ja sosiaaliset ongelmat.
Pitkään luulinkin olevani jotenkin "huonompi",
mutta muutama vuosi sitten eräs Autismista
kertova tv-ohjelma avasi silmiäni. Rupesin sen
jälkeen miettimään itseäni vähän uudelta
kantilta, olen pikku hiljaa etsiskellyt tietoa
autismista ja erilaisista autismin "lajeista",
joita asbergerkin on ja vääjäämättä tullut siihen
tulokseen että oireet sopivat minuun.
Onhan tietenkin niin että jos lukee lääkärikirjaa
tuntuvat melkein kaikkien tautien oireet sopivan
itselle mutta mielestäni tämä on erilaista enkä
ole "luulotautinen" tämän asian suhteen.
Ei pelkästään oireet vaan jotkin netistä
lukemani "asbergeriläisten" elämästään ja
vaikeuksistaan kertovat tarinat ovat yksi yhteen
omien kokemuksien kanssa.
Tajusin oman "erilaisuuteni" jo lapsena, kuten
varmasti vanhempanikin, nyt sen jo viimein
tunnustanevat vanhemmatkin sillä en ole
milloinkaan käynyt ulkona "riennoissa" tai
seurustellut vaikka en hassumman näköinen olekaan.
Aikoinaan asioista ei tiedetty,lapsena
yksinäisyyteni lienee pistetty ujouden tiliin.
Tässäpä juttua näin aluksi, olisi kiva vaihtaa
ajatuksia muiden samoin tuntevien kanssa, näin
tietokoneen välityksellä.
On tosin olemassa asbergeriläisille suunnatut
nettisivut joissa on keskustelupaikka, mutta
mielestäni olisi hyvä jos muutkin saisivat lukea
ajatuksia näistä ongelmista.
Jos vaikka sattuvat tapaamaan meikäläisiä...
olen tutustunut myös noihin sivuihin ja näyttäisi
siltä että sinne kuulun myös..minua vaan ärsyttää
se, että pitäisi alistua olotilaansa tai jotenkin
taantua omaan erilaisuuteensa.
*kele! Parempi panna muut ihmiset hyväksymään
erilaiset ihmiset.
Nyky-yhteiskunnassa ei juurikaan erilaisia
suvaita, työpaikoilla ja muualla elämässä tuntuu
olevan vapaata riistaa potkittavaksi.
En tiedä mitä pitäisi aina ajatella, itseään kun
ei voi muuttaa mutta ei muidenkaan asenteita.
En mielestäni ole paha ihminen vaikka välillä
tuntuu kuin olisi tehnyt jotain rikollista muita
ihmisiä kohtaan...olemalla oma itsensä.
Näyttä monilla olevan samanlaisia ongelmia...
Itse olen hyvin "sisäänpäin kääntynyt" ihminen.
Viihdyn myös hyvin yksinäni ja olen jatkuvasti
omissa oloissani.
Seurassa oleessani ei keskustelusta tule mitään,
omat ajatukseni vievät mukanaan ja eristäydyn
muista.
Ulkona ollessani en huomaa tervehtiä tuttuja tai
naapureita, itseasiassa en huomaa heitä ollenkaan.
Minua pidetään tylynä ja epäkohteliaana, mutta en
voi sille mitään. Olen vain tälläinen.
Tervetuloa kerhoon...
Oletko miettinyt että se voisi olla asbergeriä...
Kävi kyllä mielessä. Luin jostakin, että siihen
liittyy usein myös poikkeuksellista lahjakkuutta.
Itselläni en ole kyllä sellaista havainnut.
En kyllä itsekkään tunnustaudu miksikään
supermieheksi mutta olen huomannut itselläni
olevan hyvän muistin, jonka joku muukin on
huomannut.
Olen nopea oppimaan asiota ja oivaltamaan eri
teknisten laitteiden käytön, monasti paremmin
ilman ohjekirjoja.
Luetun ymmärtäminen tuottaa jonkinlaisia
vaikeuksia, on vaikea hahmottaa lukemaansa
teoriasta käytäntöön vaikka pystyn keskittymään
lukemaani ja muistan tekstin.
En senkummemmin halua rehvastella tässä asiassa,
mutta omannen jonkin sortin teknistä lahjakkuutta
kuitenkin.
..minä taas en omaa minkään sortin teknistä
lahjakkuutta, taiteellista kylläkin. lisäksi olen
nainen..'naiset on puheliaita, seurallisia,
sosiaalisia' jne - minä en, joten tässä on vielä
sukupuoliaspektikin mukana. ihan lapsesta saakka
olen tuntenut itseni kummalliseksi muihin
verrattuna.
olen myös kielellisesti lahjakas, mutten
puhuessa. en tiedä miten se sopii kuvaan.
minäkään en tunnista muita kadulla. inhoan
sosiaalisia juttuja. on mukava uppoutua omiin
harrastuksiin. ruokia ei saa sotkea, olen hyvin
nirso. hajuaisti on herkkä, valo sattuu silmiin.
liian lähelle tunkevat (fyysisesti ja henkisesti)
ihmiset ahdistaa. ajantajua ei ole pätkääkään.
jne.jne.
mites teillä?
No sinulle on sitten kehittynyt taiteellisuus
lahjaksi.
Minä en henkilökohtaisesti juurikaan pidä
piirtämisestä ja vastaavasta, eikä ne minun
piirrokset kummoisia kyllä olekaan.
Koulussa pidin hirveästi ainekirjoituksesta,
etenkin jos sai keksiä aiheen itse, sai
niinkuin "luvan kanssa" uppoutua omiin
juttuihinsa.Kirjoittelin juttuja kotonakin omin
päin.
Ja kylläpä juttua riittikin,nykyisin olen
surukseni huomannut että kirjoittamisen "lahja"
on osin hävinnyt, sopivia aiheita ei meinaa
keksiä tai sitten ei yksinkertaisesti juttu kulje.
Sinä varmaan opit kieliäkin nopeasti, minulla
koulussa ruotsin kieli meni "yli hilseen",
englanti jotakuinkin sujuu.Sijamuodot
suomenkielessä tuntuvat tänäpäivänäkin heprealta.
Minä tunnistan kyllä ihmiset, mutten pidä
sosiaalisista tilanteista erikoisemmin.
Ajatus yöpymisestä vieraassa paikassa kammottaa
pelkkänä ajatuksena, tosin armeija meni
kohtuullisesti, mutta pakolla näköjään sopeutuu
eri tilanteisiin.
Mitä lähelle tunkeviin ihmisiin tulee niin
ahdistavaahan se on, merkillistä sinänsä että
täysin tuntemattomien kanssa tulee hyvinkin
juttuun, mutta naapurit, sukulaiset, tuttavat
yms. niiden kanssa tuntee olensa tosi huteraksi,
olen monasti saanut miltei paniikkihäiriöön
viittaavia oireita eli sydän hakkaa
hirvittävästi, hikoaa yms.
Joskus olen vaihtanut esimerkiksi jotain kauppaa,
kun myyjä on ruvennut moikkaamaan "liian"
tuttavallisesti tai yksinkertaisesti sinne meno
on tuonut paniikki oireita.
Tuntuu varmaan aika ufo jutulta mutta tälläistä
se on.
..ufojuttuja, vaan tuttua. Siis esim. tuo että
tuntemattomat ahdistaa vähemmän kuin tutut.
yritäpä sitä selittää jollekin..
joo kieltenoppiminen on myös helppoa.
minä olen huomannut myös että kun suhtautuu
ongelmatilanteisiin niin, että näyttelee, kaikki
sujuu ok. useimmiten. eli näyttelet vaan
erilaista ihmistä kuin oikeasti olet.
moni näyttelijä on aika ujo, ainakin näin
väittävät. tiedä vaikka sieltä löytyisi näitä
asbergeriläisiäkin :)
pitäisi kai siirtyä sinne aspis -palstalle..
..ei ufojuttu.
Niin...melko turha sitä on selitellä, itse asun
vieläpä pienellä paikkakunnalla ja enemmän tai
vähemmän tuttuihin törmää heti kun nenänsä ulos
työntää.
En tiedä miten paljon ulospäin jännittäminen ja
ahdistus näkyy, varmaan jonkin verran, mutta
melkoisen friikin maineen olen kuitenkin
itselleni kerännyt.
Monet ihmiset pitävät minua hirmuisen ylpeänä ja
loukkaantuvat kun en heittäydy juttusille
kaupassa tai harrasta kyläilyä.
Itse olen tuota näyttelemistä sen verran
kokeillut että jos on tiedossa asiointi vaikkapa
tutussa pankissa,
mielikuvaharjoittelen "vuorosanoineen" asiointi
reissun etukäteen, olen tällä konstilla
mielestäni selvinnyt hieman paremmin, enkä
rupea "sekoilemaan" jännityksestä.
Koulu-aikoina oli tapana että kaikkien piti
osallistua koulunäytelmiin, muistan vieläkin
tolkuttoman jännityksen ennen esitystä, vaikkakin
itse homma loppujen lopuksi hyvin menikin, jäi
mieleen mukava tunne kun sai olla hetken jotain
muuta kuin on.
Tavalliseen elämään ei käsikirjoitusta kuitenkaan
ole...
tervetuloa friikkikerhoon :) meitä on siellä
monia..!
se on jännä juttu tuo esiintymisestä tuleva ihana
tunne, kun on ensin ylittänyt pelkorajan.
kävin kurkkimassa tässä yksi päivä
asbergeriläisten keskustelupalstaa ja sinne oli
tullut joku rekisteröinti..saa nähdä viitsinkö
sinne mennä..
Henkilöt!
Ette te ole mitenkään friikkejä tai sairasta kummallista tautia. Mitenkä ihmeessä olisitte sosiaalisesti rajoitteisia, jos tulisitte tänne melskaamaan omasta rajoitteisuunesta ja hakemaan itsellenne huomiota.
Te olette yksinäisiä. Tarmo ja energia purkautuu johonkin.
Mitä jos menisitte jalkahoitokurssille. Siellä voisi olla kivaa, saisitte ystäviäkin sekä jalkanne hoidettua.
Katsoin eilen Ben Furmanin ohjelman ja minulle aukesi uusi maailma - olen nyt etsinyt tietoa netistä, mutta en löydä tarpeeksi.
Missä niitä keskustelupalstoja on? Voitteko auttaa?
Asberger laiskuutta ? Määrittelepä sitten sairauteni/vai olenko vain laiska pummi ?
Vanha tuttu lääkäri sanoi että todennäköinen diagnoosini asberger (lähetti juuri vasta erikoislääkärille). Ikää se 35 että eipä tässä enää mitään kai tehtävissä, liikaa sukulaisiakin lopettanut itsensä joten olen nähnyt mitä se tekee mm. äidilleni kun hänen veljensä luovutti (ja isälle kun sen veli luovutti)... ei kehtaa moista. Hyvä syy kitua täällä odottaen seuraavaa masennus/kiusauskautta. Kyllä ne virastot osaavat.
Mutta minulla ei oikein ole mielenkiintoa "elämiseen" jonka määrittelen siten että kävelee ympäriinsä ja tekee asioita jotka muut ihmiset kokevat mielekkääksi-ostaa jotain/käy baareissa/lomailee/syö "hyvää" jne
Joskus oli oma aluksi 2-h yritys joka myytiin kun alkoi koko kasvaa - en tullut toimeen tai ymmärtänyt yli tietyn määrän ihmisten toimintatapoja ja tämä alkoi häiritsemään.
Keksintöjä olen tehnyt kaksi käyttöön mutta en patentoinut (vaivaa), tietotekniikan alalla suojausjärjestelmän jota ei kyetty murtamaan vuosiin, novelleja on pöytälaatikko täynnä, yksi tauluni on museossa... mikään ei kiinnosta.
Lapsena istuin äitini mukaan tunteja tuijottaen seinää mielikuvituksen valloissa-mielikuvituksen voimalla muuttaen tapetin osat aktiivisiksi leikkikaluiksi. Todellisuudentajuni ei kyllä koskaan ole hävinnyt (käsittääkseni). Paitsi siltä osalta että kun saan asian valmiiksi (nautinto) en löydä kiinnostavaa uutta tekemistä yleensä enkä pysty pakottamaan itseäni löytämään uutta yksittäistä toiminnon kohdetta.
Lähes säännölliset masennuskauteni (mikäli nyt on masennusta ettei viitsi nousta sängystä ja syö vain 2-3 päivän välein välttääkseen päänsäryn) alkaa jostakin pienestä asiasta joka ei ehkä edes koske minua, sosiaaliset taidot olemattomat (ei kiinnosta muut ihmiset enkä ehkä oppisi ymmärtämään vaikka kiinnostaisikin), koulujen keskiarvo noin 9.5, eniten poissaoloja oli koulusta aina (tosin uskonto 6 laski keskiarvoa yleensä, ja liikuntatunneilla oppilaiden valitessa "tiimejä" kyseltiin pelaanko tänään vai en-valittiin toisena tai kolmantena jos ilmoitin että pelaan, vaikken urheilullinen ollutkaan. Ei paljon vaadita jotta jossakin koulun tasoisia urheilijoita vastaan pärjää, hiukan refeleksejä ja ajatusta (jos "en pelaa tänään kunnolla" minut valittiin viimeisenä. L't lukiosta (luin vain välipäivät...).
Pitäisi löytää varmaankin jokin missio itselle. Tapana on vain että joku yksittäinen tilanne laukaisee minulla, sanoisinko lievän psykoosin tai paniikkihäiriön (ja on lääkkeitä kaapissa noihin mutta kun huomaa että kolmannes aivokapasiteetista katoaa ei paljon kiinnosta syödä-voi mennä "unessa" jos syö pillerin päivässä muutama päivä tai kuukausi. Jos seuraavana päivänä ei syö pilleriä palaa edellisen päivän tilanne mieleen yhä uudelleen. Näitä "unohdus"lääkkeitä pyysin lääkäriltä viimeksi loppuiäkseni niin sanoi että on miettinyt pidemmän aikaa että diagnoosi olisi asberger mutta "jos katsotaan vielä mahdollisuuksia" -> erikoislääkärille matka nyt.
Kouluista vielä, esim. yliopiston professori vaati että 150 opintoviikkoaa suoritetttuani minun pitää odottaa lähes vuosi juuri hänen kurssinsa tulemista opintosuunnitelmaan lopputyön aloittamisen-sovittu jo työnantajan kanssa-sijaan). Niinpä lopetin yliopiston, lopetin samalla yhteydet ko. yritysryppääseen johon olisin päässyt töihin siksi aikaa jne jne. Ylireaktiona näkisin moisen. "pikkuasia"
Töihin olen mennyt kun jaksanut avata tuttavalle oven ja hänellä ollut jokin ongelma (esim. kimppakyytiautoilija muutti firmaa-ei pääse töihin naapurikaupunkiin: "no voin tulla määräaikaiseksi 6kk" jne, ja esim. yllämainittu tilanne olin aluksi pahvilaatikonkantaja, 4kk kuluttua työnjohtaja, mutta näihin aikoihin kaverini vaihtoi firmaa ja en nähnyt enää järkeä käydä töissä...).
Onneksi on muutama nuoruuden kaveri kuka ymmärtää etten avaa ovea pariin kuukauteen / lataa puhelinta.
Kerran tuli ulosottomies kun olin "masentunut" heittämään ulos asunnosta, ja kesti varmaankin 10 minuuttia ennenkuin tajusin sanoa että "hei niin siis onnistuuko asia rahalla?" soitti vuokraemännälle käteinen vaihtoi kättä ja ei enää ongelmaa. Hiukan tajuamisvaikeuksia välillä, pahahan tämä on kun itse ymmärtää. Jos olisi sen verran hullumpi ettei tajuaisi olisi varmaankin helpompaa.
En tiedä onko mahdollinen sairauteni tekosyy laiskuuteen (mm. eri töissä tein mielelläni 12-16 tuntisia työrupeamia, olin ym. töissä suosituin työnjohtajista monista syistä, esim. tein samaa hommaa kuin rankin duunari mikäli työ ei vaatinut johtamista-ja harvoin vaati alalla kunhan sovittiin että tehdään vikkelästi. Tosin muutaman kerran jouduin sanomaan pomolle että tämä oli urakka ja minä sovin sen-"ylimääräisistä" muille kuittaamistani tunneista kaksi kertaa valitusta joihin vastasin konttoriin pomolle: poista minun lopputilistäni ylimääräiset tunnit mitkä kuittasin kavereille. Tuli aina soitto että oli siihen varattu enemmän aikaa mutta olisi kiva sopia konttorin kanssa... Miksi ? Olen hiton ammattitaidoton jos en osaa itse moista päättää työpisteissä. Jos taas työkaveri halusi "helpon" työnjohtajan homman annoin toisinaan johdon käsiin - "ota ihmeessä, minä liikutan mielelläni tavaraa jos haluat niin sovi asiat asiakkaan kanssa, jos konttori soittelee jotain tule sitten hakemaan jos tarvitsee" - huomasivat suurin osa ettei se ole niin helppoa miellyttää asiakasta ja pysyä tuloksessa.
Lopetan tuon "itsekehun" kai, mutta pitkänä loppukaneettina sanottakoon ettei ainakaan minulla ole tekosyytä mihinkään, motivaatio uupuu tehdä yhtään mitään (uupuu kai ns. missio) ja ainakin omien kokemusten mukaan ei tuota minkäänlaisia vaikeuksia perehtyä syvällisestikään aivan outoihin aloihin (esim. orgaaninen kemia kun eivät antaneet sopivia lääkkeitä ja oli niin huono olo etten viitsinyt lähteä lääkäriin istumaan 15 vieraan ihmisen jonoon päiväksi... Kirjastoissa on valtavasti materiaalia jos on viikonkin verran aikaa lukea siellä, etenkin käsikirjastoissa).
Venähti vähän, mutta kun katselin päiväyksiä milloin kirjoitettu aiheesta eipä lie merkitystä, eipä lie toivoa (tässä iässä) avusta jne. Mikäli tuo erikoislääkärin diagnoosi ei tuo mitään uutta tulen todennäköisesti ikityöttömäksi ja ryhdyn syömään säännöllisesti mielialalääkkeitä jotka poistavat (ei masennusta minulla) vaan 1/3 tai 2/3 ajattelukyvystä, aika menee nopeammin eikä juolahda mieleen kaupassa/kaupungilla/tietokoneella miten joitakin asioita voisi tehdä paremmin (yleensä ihmiset ottavat yksinkertaiset parannusehdotukset-yksinkertaiset ovat aina parhaita-huonosti vastaan).
Keskustelupalstoja yms näyttää olevan kehnohkosti, englanti/ranska/saksankielisillä sivuillakin lähinnä keskitytään tulevien tutkimusten suorittamisiin yms eikä minkäänlaista hoitoa näköpiirissä. Joitakin huumeiksi määriteltäviä aineita voisi kokeilla mutta moni nuoruudentuttava lipsahtanut niille teilleen, saatika sitten lisääntynyt riski käsittääkseni psykooseihin yms. eväillä jotka minulle jaettu.
Huom ! En ole lukenut ao linkkejä ja hyvinkin mahdollisesti mukana aiheita ja lähteitä jotka vain pyrkivät myymään tarpeettomia tuotteita rahantekomielessä. Kannattanee katsoa vain informatiivista sisältöä mikäli linkeistä moista löytyy.
Pyydän myös muita lähettämään linkkejä vaikka epävarmojakin kuten alla... Itsellä epäilemättä (mikäli laisinkaan asberger) on myös muita ongelmia-tiedän kyllä, suuri osa oireista vain sattui tarkasti kohdalleen että uskoisin että asberger on yksi ongelmistani.
Linkeistä pääsee "tärkeämmille" sivuille, näillä lähinnä määritelmiä yms. Sairauteenhan ei edes lääkäreillä ole mitään "taikasauvaa" jolla nopeasti pääsee asiaan sisään.
engl.
http://en.wikipedia.org/wiki/Asberger
http://www.udel.edu/bkirby/asperger/
http://www.caer.com/asberger syndrome social problems.htm
http://www.wrongplanet.net/forums.html?gclid=CMnd3ayJjooCFSVmXgodFU9GeQ
suomi
http://www.webinfo.fi/index.php?search_string= Asberger
ps. muistakaa myös että vaikka sivu on julkaistu vaikkakin jossakin yliopistossa ei uskottavuudella ole suurtakaan merkitystä. Etenkin lopputöissä olen havainnut suuria puutteita. Itse olen rakentanut TKK'ssa mm. (neste)pumpun laskelmat(n. 40 sivua) piirustukset jonka assistentti tarkasti antaen parhaan arvosanan. Tämän jälkeen itsellä oli toki laskelmat kädessä jotka osoittivat kyseisen pumpun käyttökelvottomaksi. Toki toimimaton versio oli esillä sivustoilla.
Muuta henk.koht. asberger-liittyvää:
En tunnista ihmisiä hyvin, vielä huonommin muistan heidän nimiään, ehkä noin 15-25 ihmisen etu tai sukunimen yhteensä.