Olen usein ihmetellyt sitä, miksi tälle palstalle ei kukaan täyspäinen kirjoita miksi hän vastustaa prostituutiota ja vieläpä perustele sitä mielipidettään kritiikinkestävillä asia-argumenteilla.
Miksi tällä palstalla kirjoittavat prostituution vastustajat ovat alatyylisten vihaviestien jankuttavaan toistoon jumiutuneita, maallikosta pahasti häiriintynyneen oloisia ihmisä? Mistä löytyisi ensimmäinen keskustelukykyinen ja onnelliselta ihmiseltä vaikuttava prostituution vastustaja ?
Miksi tällä palstalla kirjoittavat prostituution vastustajat ovat alatyylisten vihaviestien jankuttavaan toistoon jumiutuneita, maallikosta pahasti häiriintynyneen oloisia ihmisä? Mistä löytyisi ensimmäinen keskustelukykyinen ja onnelliselta ihmiseltä vaikuttava prostituution vastustaja ?
Vastaukset 43
Vanhimmat
Asiaperusteisia kommentteja täyspäiseltä vaikuttavilta kirjoittajilta on nähty. Niitä löytää kun selailee palstan historiaa hieman taaksepäin. Katsele otsikoita ja vastausten lukumääriä. Palstan aihe toki vetää puoleensa kaikenlaista hörhöä mutta niiden töhertelyyn ei kannata kiinnittää huomiota. Tässä esimerkki
http://keskustelu.suomi24.fi/node/6781053
Vastustavan mielipiteen esittäjän kanssa voi toki olla eri mieltä monistakin asioista, mutta perusteltuja vastustavia mielipiteitä on esitetty. Olisivatko nuo olleet sellaisia asia-argumentteja, että ne sinulle kelpaisivat?
Laitoinpa huvikseen rekisteröiden nimimerkkini. Olisi kiva jos asiakirjoittajat erottaisi spämmereistä jo pelkän nimimerkin perusteella.
Luin kirjoituksesi. En kuitenkaan usko aktiivisen seksin harrastamisen johtavan mielisairauksiin, vaan asia on pikemmin niin päin, että mielisairas ei hallitse sen enempää seksielämäänsä kuin muitakaan elämän alueita.
Käy katsomassa palstalle kirjoitettuja viestejä Arkistosta. Sieltä löytyy...
Kukaan ei pysty kestävästi perustelemaan sitä miksi prostituutio pitää kieltää. Siksi kukaan normaali järjellä varustettu ei vastusta prostituutiota.
Jotta vihdoinkin saadaan äijien eli tulevien sukupolvien poikien asennevamma käyttää naista esineenä
muutettua, tarvitaan lakia eli totaalilakia näyttämään, että sivistysvaltio ei anna ostaa ja myydä seksiä
kuin jauhelihaa lihatiskillä. Että tytöllä ja naisella, niin kehitysmaan elätti kun onkin, on ihmisarvonsa.
Ihmisarvo on itseisarvo. Ihmisyys ei sijaitse sukupuolielimissä eikä seksin harrastaminen tai harrastamattomuus vaikuta siihen.
Jotkut pyrkivät määrittelemään ihmisarvon siten, että se sisältää vain heidän itsensä arvostamat asiat. Ihmisarvon ja ihmisen oikeuksien ulkopuolelle jätetään sitten sellaiset asiat, jotka eivät ole kirjoittajan oman ideologian mukaisia. Määritelmän muuttaminen on oiva tapa ajaa omaa asiaansa ja rajoittaa toisten oikeuksia ilman, että se näyttäisi niin pahalta kuin mitä se itseasiassa on.
"tarvitaan lakia eli totaalilakia näyttämään"
Olisi kiva joskus nähdä edes yksikin esimerkki "totaalilaista" joka on parantanut sitä ongelmaa, jota sen piti parantaa. Tähän mennessä kieltolaeista on yleensä ollut vain haittaa ja ne ovat yleensä pahentaneet alkuperäistä ongelmaa. War on drugs, alkoholin kieltolait ympäri maailman,...
Ruotsin laista pitäisi kohta tulla raporttia.
Laki on voimassa eri puolilla maailmaa ja on ollut voimassa Suomessakin, mutta missään se ei toimi. Prostituutio elää ja voi hyvin kaikialla olipa laki kuinka ankara tahansa. Siis ei tarvitse enää kokeilla eikä tehdä uusia yhteenvetoja, sillä sekä kokemuksia että yhteenvetoja on runsaasti. Tietoa löytyy netistäkin pilvin pimein.
omien korviesi välssä.
Totaalilaki on suoraan syvältä ahterista. Kuinkas kävi silloin, kun Suomeen tuli se kuuluisa KIELTOLAKI!
Viinaa myytiin ja juotiin enemmän kuin ennen lain voimaantuloa.
...mutta ainut jolla on asennevamma olet sinä itse. Lue kirjoituksesi ja sisäistä se niin löydät ratkaisun. Naiset pitää mietstä aivan yhtä esineenä kuin mies naista ja ainut syy sinun kirjoitukseesi on naisten tarve vaikka ihan forumilla saada miehet uskomaan kaikkee sitä propagandaa mitä naiset kylvää koko ajan. Katso itseäsi peilistä kun näät miehen etumuksen pullottavan, katso tarkkaan sillä simistäsi löydät vastauksen.
täysjärkinen vatustaa prostituutiota, koska se on maailaman vanhin ammatti. On rantaunut meillekin eikä katoa täältä mitenkään.
Parasta ottaa lusikka kauniiseen käteen ja miettiä tapaa, jolla asia hoituu sivistyneesti.
Vastustan prostituutiota siksi koska se on lainvastaista. Ei ole sallittua suomessa ostaa prossuilta palveluja.
- prossut kiertää veroja ja hankkii tuloja muita ihmisiä helpommalla (prossut ovat loisia)
- rikkovat avioliittoja
- asunnon omistajat syyllistyvät välitystoimintaan ja kiertävät veroja
- prossut eivät voi rakentaa omaa elämää koska jos yhteiskunnassa tiedetään jonkun olevan prossu ja jos hänellä on lapsi niin se otetaan huostaan (prossu kärsii syyllisyyttä)
- prossut nostavat yhteiskunnan tukiaisia samalla kun eivät ilmoita todellisia tulojaan (todellista taloudellista apua tarvitsevat muut ihmiset kärsii kun prossu vie rahat nenän edestä)
- prossut levittävät tauteja
tässä muutamia seikkoja joiden takia en kannata prostituutiota. jos tulevat esiin kaapeistaan ja maksavat verot niin ok.
Suomessa seksipalvelujen osto ja myynti on täysin laillista (poislukien alaikäiset ja ihmiskaupan uhrit)!!!
Veronkiertäjinä prostituoidut ovat hyvin merkityksentön ryhmä, hyttysen paska Itämeressä esim. erilaisiin rakennusalan puljuihin verrattuna.
Avioliiton solmivat ja rikkovat avioliitossa olevat puolisot, eivät prostituoidut.
Seksiammattilaisten sosiiaalitukien väärinkäytöstä ei ole minkäänlaista luotettavaa tietoa. Jos on, niin esitä!
Lasten huostaanottopäätökset ovat aina tapauskohtaisia. Tiedätkö yhtään tapausta, josa perusteena on pelkkä prostituutio?
Kunnon seksiammattilaiset ovat paljon huolehtivampia terveydestään kuin muut.
Jotka tahtovat lähinnä täysin kieroutuneeseen asenneilmapiiriin selvän muutoksen, jossa naista ei enää osteta/käytetä/esineellistetä sukupolvesta toiseen, pojasta vaariin.
Seksin ylikorostuminen rakkauden hinnalla näkyy myös mm.stadin sinkkutalouksissa, joita on 50 %:a. Luulisi tämän tiedon päättäjiäkin hätkähdyttävän. Ei ole tarvis tuntea rakkautta, kun seksin voi tyydyttää puhtaasti rahalla.
Ei sitä ennenkään avioliittoja solmittu minkään rakkauden takia. Rahasta, vallasta ja suvun painostuksesta niissä entisajan avioliitoissa enimmäkseen oli kysymys. Rakkausavioliitot olivat poikkeus.
Nykyään elämä on vapaampaa, eikä suku voi enää painostaa ketään naimisiin - näin siis noin yleisesti ottaen. Ihmiset menevät naimisiin vain jos itse sitä oikeasti haluavat. Lisäksi kioskikirjallisuus ja Hollywood-elokuvat ovat saaneet jotkut uskomaan, että rakkaus ja sen liittyminen avioliittoon olisi kovasti yleisempää kuin mitä se oikeasti on.
Joitakin ei vähempää voisi kiinnostaa avioliitto ja toiset elävät mieluummin romanttisissa kuvitelmissa kuin todellisuudessa. Eipä ihme, että sinkkuja riittää.
Sinkkujen määrä siis kasvaa ja ehkä syntyvyyskin laskee. En kuitenkaan näe sitä minään todellisena ongelmana. Maapallolla on jo nykyisellään aivan liikaa ihmisiä. Ei pidot parane, ellei väki vähene, kuten vanha pohjalainen sananlaskukin tietää.
Siitä olen aivan samaa mieltä, että ei tarvitse tuntea rakkautta, kun seksin tarpeen voi tyydyttää rahalla. Mutta minusta se on vain hyvä asia, eikä huono. Todellisen rakkauden löytyminen on valtavan paljon epätodennäköisempää kuin mitä elokuvat uskottelevat. Itse joskus epäilen, ettei moista ole olemassakaan, kun en ole moista koskaan oikeasti nähnyt. Entä jos se on sittenkin vain kuvitelma, siinä missä alienit tai vampyyrit ja muut taruolennot mitä tarinoissa vilisee. Keskiaikainen ritariromantiikka keksi rakkauden ja lohikäärmeet ja siitä lähtien niistä ei fantasiakirjallisuudessa ole päästy eroon. Todellisuuspohjaa niissä taruissa lienee tuskin edes siteeksi.
Naimisiin meneville ja naimisissa oleville naisille ovat prosituoidut se suurin "punainen vaate", koska juuri prostituoidut vievät heiltä mahdollisuuden kiristää omalta mieheltään etuuksia seksillä ja sen antamisella.
Inflaatio ja kilpailu ovat kirosanoja parisuhdemarkkinoillakin.
Nainen houkutteli naimisiin,suurilla lupauksilla,hyvällä seksillä jne.Nyt vuosien varrella nähty jatkuvia selityksiä, muuttuvia tarinoita pihtauksen syistä.
Olisiko nyt saatava tällekkin toiminnalle Totaalikielto,koska onhan miehelläkin oltava ihmisarvo.
jos avioelämä ei huvita niin ota ero.
Niinpä. Harvoin puhutaan parisuheessa harjoitetusta prostituutiosta!!
No Romance Without Finance
Joo ottakaa vaan ero, jos teidän tarpeita ei pillin vihellyksestä tyydytetä ! Oma vastuunne ?
Mutta ei huolta, jo nurkan takana on hieromalaitos, jonne voi piipahtaa roskapussia viedessä. Ja sen eron ottaakin takuulla nainen, ainakin fiksu sellainen.
Parisuhde on PARIsuhde. PARIsuhteessa ollaan silloin, kun molemmat ovat suhteeseen tyytyväisiä. Suhde loppuu kun jompi kumpi lakkaa olemasta siihen tyytyväinen.
Eron syy voi olla nalkutus, pihtaus, omistushalu, mustasukkaisuus, rahalla kiristäminen, alkoholi,.... vaikka mitä siis. Sen jälkeen ollaan vapaita hakemaan seksiä mistä haluttaa, vaikka prostituoidulta.
Näin ovat huorat itse kertoneet. Vasta horon jälkeen äijä pääsee pihalle ollakseen vapaa harjoittamaan huoriaan.
"Huorien asiakkaista suurin osa perheenisiä"
Mutta. arvon palstahäirikkö, se ei ole seksin myyjän ongelma. Parisuhteen sääntöjä eivät lait määrää eikä uskottomuus ole rikos.
laillistettua prostituutiota.
Mies maksaa aina!!!
Miksi pitäisi perustella prostituution vastaisuus lukuisin asia-argumentein? Eikö riitä, että vain sanoo, että ei pidä siitä? Jos ei perustele, niin onko se, ettei pidä prostituutiosta, jotenkin vähempiarvoisempaa kuin se, että pitää prostituutiosta? Mitkä on asia-argumentit, jotka tekevät henkilökohtaisen mielipiteen asiassa jotenkin vähempiarvoiseksi, vaikka se olisi prostituution hyväksyvien kannalta vastakkainen? Vaikka sä kuinka perustelisit prostituution hyväksyttävyyden, niin mikä takaa niiden perusteiden oikeellisuuden?
Ihan samoin, jos joku ihminen sanoo sinulle, ettei pidä sinusta eikä vaikka lähde sun kanssa treffeille, niin pitääkö sekin perustella sulle lukuisin asia-argumentein? Miksi pitää? Jos portsari ei päästä sinua ravintolaan, pitääkö hänenkin perustella se asia-argumentein? Jos ei, niin onko hän väärässä?
Eikö siis riitä alkuperäisessä asiassa, että sanoo vain, ettei pidä siitä?
Mä en pidä Animaliasta, enkä heidän toimistaan. En pidä lipeäkalastakaan. Jotta se olisi sun mielestä hyväksyttävää, ettei pidä niistä, niin pitäisikö nekin siis perustella erillaisin asia-argumentein? Miksi?
"Miksi pitäisi perustella prostituution vastaisuus lukuisin asia-argumentein?"
Siksi, että mielipiteet ovat kuin persreikiä: Jokaisella on sellainen. Pelkkä mielipide jonkun asian hyväksyttävyydestä tai moraalittomuudesta on aika arvoton sikäli, että se ei kerro muuta kuin yhden asian: Joku kirjoittaja tai hänen sivupersoonansa oli sitä mieltä.
Täällä Suomi24:ssä kun ollaan kaikki nimettömiä niin pelkillä mielipiteillä on entistä pienempi merkitys. Kuka tahansa voi tekaista rajattoman määrän nimimerkkejä, joilla ilmaisee mielipiteen tai kertoo olevansa jonkun kanssa samaa mieltä. Mitä kuka tahansa sen sijaan ei voi tehdä on esittää perusteltuja mielipiteitä, sillä perusteet edellyttävät yleensä viittauksen johonkin tutkimukseen, tilastoon tai muuhun vastaavaan. Sellaisten tekaiseminen ei onnistu yhtä vaivatta kuin mielipiteen esittäjien ja mielipiteen kannattajien.
Ei johonkin tutkimukseen, tilastoon tai sellaiseen viittaaminen tarkoita yhtään mitään. Niitä retorisia tutkimuksia ja tilastointeja on tehty pilvin pimein ja tuloksia pysytään manipuloimaan helposti hakemalla kohderyhmäksi, joilta haastattelut tehdään, eri henkilöryhmiltä kuin on väitetty tai vain muuttamalla saatua tulosta. Näin ollen ei tutkimusten tai tilastojen ja muun vastaavan linkittäminen väittämäviestiin ole yhtään oikeellisempaa tai että se tarkottaisi, että perustelija olisi oikeassa.
On olemassa tietyt periaatteet ja vaatimukset täyttäviä tutkimuksia. Esim. yliopistotasoisia tutkimuksia ei saa läpi, ellei ne täytä asetettuja kriteereitä. Mielipiteensä voi perustella myös tukeutuen yleisesti hyväksyttyihin faktoihin, vaikka ne eivät olisikaan tutkimuksen tuottamia. On myös mahdollista esittää perusteluksi omia loogisia päätelmiä, tai todistettavasti havaittuja (luonnon)ilmiöitä. Perustelematta erikseen mitenkään voidaan väittää esim: Tervattu puu säilyy lahoamatta kauemmin kuin tervaamaton. Väite perustuu haivaittuun luonnonilmiöön.
Perustelematon väite pelkästään "roikkuu ilmassa" vailla minkäänlaista kytkentää todellisuuteen eikä se niinmuodoin voi olla minkään päätöksen perustana eikä liioin sovi kenellekään ohjeeksi.
pahan_kosketus: "Ei johonkin tutkimukseen, tilastoon tai sellaiseen viittaaminen tarkoita yhtään mitään."
Ei ehkä sinun mielestäsi, mutta nämä vastaukset ovatkin tarkoitettuja laajemmalle yleisölle. Jos sinä olet päättänyt jonkin asian olevan totta tai valhetta etukäteen niin voit toki torjua kaiken asiaan liittyvän tiedon ja pitäytyä omissa luuloissasi. Ilmiö on hyvin tuttu sellaisilta foorumeilta, joissa käydään keskustelua esimerkiksi evoluutiosta. Kreationismin kannattajien mielipiteitä ei voi muuttaa siksi, että heidän mielestään kaikki heidän oman ideologiansa vastainen materiaali on väärennettyä, manipuloitua ja muuten vaan arvotonta. Siksi harva ryhtyy heidän kanssaan keskustelemaan muuten kuin viihdesyistä.
pahan_kosketus: "Näin ollen ei tutkimusten tai tilastojen ja muun vastaavan linkittäminen väittämäviestiin ole yhtään oikeellisempaa tai että se tarkottaisi, että perustelija olisi oikeassa. "
Tuohan riippuu vallan viitatun tutkimuksen, tilaston tms. luonteesta. Kuka tahansa voi kirjoittaa blogiinsa mukamastutkimuksia ja pseudotiedettä mutta kuka tahansa ei pysty väittelemään aikeesta akkreditoidussa yliopistossa tai julkaisemaan tutkimustuloksensa peer review - lehdissä eli julkaisuissa, joissa on käytössä vertaisarviointi. Tutkimusten ja tilastojen luotettavuudella on oma hierarkiansa, joka pitää tuntea. Jos koet viittauksen johonkin tutkimukseen olevan omasta mielestään pelkkää roskaa saattaa syynä olla se, että vastausta ei ollutkaan kirjoitettu sinulle vaan niille, jotka ymmärtävät enemmän tieteen tekemisestä ja kyseisen tutkimuksen merkityksestä keskustelunaiheen suhteen.
Nimettömillä nettimielipiteillä (kuten tämä omanikin) ei ole yleensä mitään arvoa. Poikkeuksena tähän voisi pitää tilannetta, jossa joku anonyymi käyttäisi säännöllisesti samaa reakisteröityä, yhden henkilön hallinnoimaa tunnusta ja tuolla tunnuksella hankkisi mainetta jonkun alan asiantuntijana. Silloinkin epäilystä saattaisi aihepiiristä riippuen herättää se, että kyseisen kirjoittelijan mahdollisista sidosryhmistä ei tiedettäisi muuta kuin mitä kirjoittaja itse ilmoittaisi. Anonymiteetin vuoksi tuokin tieto olisi arvotonta, koska sitä ei voisi tarkistaa.
En halua osallistua tähän keskusteluun käyttäen omaa nimeäni, sillä leimakirveen heiluttelu on nykyään kovasti muodissa. Ties vaikka ryhtyisin politiikkaan, jolloin vanhoja syntejäni kaiveltaisiin esille tuon tuosta. Tietäen pelkkien mielipiteiden arvottomuuden aion jatkossakin harrastaa omissa kirjoituksissani tutkimuksiin ja tilastoihin viittaamista. Sinä voit vastaavasti ohittaa nuo viittaukset, mutta älä odota jatkossa saavasi fiksuja vastauksia jos kerrot etukäteen olevasi luddiitti.
Pöydälläni on avoinna kirja Andrew Keen: The Cult of the Amateur. http://en.wikipedia.org/wiki/The_Cult_of_the_Amateur Taitaa liittyä vahvasti aiheeseen, vaikkakin olen joissakin asioissa varsin eri mieltä kirjoittajan kanssa.
Mutta kuten minä ensimmäisessä viestissä sanoin, olikin puhe henkilökohtaisesta mielipiteestä. Ja siitä yksilön mielipiteestä koostuu tutkimusten ja tilastojen tekeminen, joihin yksilöt vastaavat nimettöminä. Vaikka kuinka tutkimukset ja tilastot olisivat suunnattu laajemmalle yleisölle, niin se ei poista sitä mahdollisuutta, mitä mä edellisessä viestissä sanoin, otantojen manipuloinnista. Niin sinisilmäinen kukaan ei voi sille mahdollisuudelle olla, et kai edes sinäkään.
Toisaalta tämän keskustelupalstan vastaukset eivät niin suurelle yleisölle suunnattuja vaan tämä minunkin mielipiteeni on kohtuullisen pienelle lukijamäärälle suunnattuja. Sillä mä epäilen suuresti, ettei tällä palstalla ole niin suurta lukijakuntaa kuin sun määritteellä "laajempi yleisö" olisi.
Hetkittäin tuntuu taka-alalla ajatus, kuinka prostituution hyväksyvillä olisi suuri halu käännyttää heidän asiaan negatiivisesti suuntautuneet omalle puolelleen tai ainakin nollata sellaisten henkilöiden mielipiteet. Eikä vaan hyväksyä sitä asiaa, että ihmiset eivät ole vain samaa mieltä joka asiassa. Sillä sellaisia, jotka seuraa muitten viitoittamaa tietä, kutsutaan valmiin polun kulkijoiksi. Eikä sellaisilla teoilla rakenneta maailmaa paremmaksi elää.
Yliopistolla pystyy käyttää härskisti oman tutkimuksena osina muiden tutkijoiden materiaalia pilkottuna sopiviin osiin, että kys. tutkijoiden suuntaviivat pirstaloituvat ja lisätä niiden väliin omaa aineistoa saadakseen niiden kautta uuden kokonaisuuden. Ei se ole niin vaikeata ja koska se menee läpi yliopistomaailmassa, niin se menee läpi muuallakin.
Toisaalta yhden yksilön mielipide ei ole koskaan keskustelupalstan ohjeen perustana, eikä sen tarkoituksena ole edes toimia sellaisena. Sillä eihän keskustelupalstoilla laadita ohjeita toiminnalle vaan tuodaan esille henkilökohtainen mielipide asiaan.
Keskustelun ulkopuolinen kommentti.
Täällä voitaisiin hyvin luopua /- peukkujen antamisesta viesteihin. Se kun on pelkkää manipulointia, että kuinka paljon plussaa tai miinusta mikin viesti saa.
Vertailla voi vaikka avauksen saamaa /- määrää.
"Hetkittäin tuntuu taka-alalla ajatus, kuinka prostituution hyväksyvillä olisi suuri halu käännyttää heidän asiaan negatiivisesti suuntautuneet omalle puolelleen tai ainakin nollata sellaisten henkilöiden mielipiteet. "
Julkisessa keskustelussa yleensä on tarkoituksena tuoda julki joku mielipide ja samalla yrittää vaikuttaa neutraaleihin ja vastakkaista mieltä oleviin perustelemalla tuota omaa mielipidettään. Ei tuo tarkoitus ainakaan minun kirjoitteluissani ole mielestäni mitenkään taka-alalla tai kätkettynä. Asioista voi toki kirjoittaa monella tavalla eli omaa kantaansa ei aina tarvitse kirjoittaa sekä otsikkoon, nimimerkkiin että viestin ensimmäiselle riville huutomerkein varustettuna. Samanlainen "taka-ajatus" eli mielipiteisiin vaikuttamisen tarve tuntuu olevan myös niillä, joiden mielestä seksin osto ja ehkä myös myyminen pitäisi kieltää kokonaan. Minulla ei ole mitään mielipiteiden esittämistä vastaan mutta keskustelun estämiseen, henkilökohtaisuuksiin eli ad homimem - kirjoitteluun ja häiriköintiin suhtaudun sen sijaan hyvin kielteisesti.
Jotta asia ei jäisi epäselväksi: Minä näkisin hyvin mielelläni seksialan säänneltynä elinkeinona, sillä sitä kautta olisi minun mielestäni paremmat mahdollisuudet puuttua toimintaan liittyvään rikollisuuteen ja parantaa alalla toimivien työturvallisuutta ja myös oikeusturvaa. Minun mielestäni monen tehdyt tutkimukset tuntuvat puoltavan omaa kantaani, josta syystä tilasuuden tullen mainitsen kyseisistä tutkimuksista. Ilman viittauksia tutkimuksiin olisi minunkin mielipiteeni vain yksi esiin tullut perustelematon mielipide muiden perustelemattomien mielipiteiden joukossa.
Jos tunnet että sinulla on jotakin uutta annettavaa prostituutiokeskusteluun niin ehdottaisin että etsisit mielipiteesi julkaisemiselle laadukkaamman kanavan kuin Suomi24. Jos kuitenkin päätät jäädä tänne niin tee sinäkin uusia keskustelunaloituksia omista ajatuksistasi käyttäen rekisteröityä nimimerkkiäsi. Tällä palstalla suurin osa eli noin 95 % viesteistä on häiriköintiä, jolloin ne muutamat harvat asiakeskustelut erottuvat hyvin joukosta. Sokeiden valtakunnassa yksisilmäinenkin on kuningas...
"Täällä voitaisiin hyvin luopua /- peukkujen antamisesta viesteihin."
Totta sikäli, että peukkujen antamiseen on olemassa tietoteknisiä keinoja (cURL), jotka tekevät sen epädemokraattiseksi. Ei päde yksi peukku per kirjoittaja per päivä. Peukut ovat kuitenkin hyvä kevytkommentoinnin tapa eli peukkuja napsuttelemalla voi ottaa kantaa viestiin laatimatta vastausta ja jumittumatta henkilöohtaisuuksiisn meneviin väittelyihin roskaviestejä lähettelevien kanssa.
Itse aion jatkaa peukuttamista. Peukuista näkee myös vakiohäirikköviestit, jotka yleensä ovat saaneet ison kasan miinuksia. Niitä ei tarvitse edes avata kun joku peukkutilanne 1 ja -13 kertoo heti mistä on kysymys. Näin vaikka häirikkö olisikin itselleen vastailemalla yrittänyt luoda kuvaa käynnissä olevasta keskustelusta tai väittelystä. Peukut ovat siinä mielessä vaarattomia, että niiden perusteella tällä palstalla viestit eivät jää automaattisesti näkyviin: lukijat tekevät itse päätöksensä avata tai olla avaamatta peukutettuja viestejä. Malliksi peukutan tätä omaa viestiäni vaikkapa -50
Kaikki tutkimukset ovat toisten, aikaisemmin tehtyjen tutkimusten jatkeita - ei pyörääkään tarvitse jokaisen keksiä uudelleen. Kuitenkin tutkimuksen täytyy sisältää tietty määrä ennen tietämätöntä asiaa.
Keskustyelupalstan ohjeet ovat oma lukunsa, minä tarkoitin elämän varrella tarvittavia ohjeita, ja sellaiseksi perustelemattomasta mielipiteestä ei ole. Ainahan on tapana esittää kysymys: Miksi.
Entäpä jos samalla peukutetaan vakiohäiriöviestit plussalle? Kun on 15 ja -15 - ihmettele siinä.
Voihan asiallisetkin viestit ilmoittaa asiattomiksi. Ylläpidolla on tuskin aikaa lukea kaikkea vaan he poistaa ne, joten sillä tapaa voidaan hankaloittaa mitä keskustelua tahansa. Kuten monella keskustelupalstalla tapahtuu.
Otanta-aineistoon perustuvassa tieteellisessä tutkimuksessa ei manipuloida otoksia tai otoksilla. Tutkimusraportissa on ehdottomasti selvitettävä otantamenetelmä ja aineiston keräystapa; muuten ei ole toivoakaan tutkimuksen julkaisemisesta.
Niin hullua tutkijaa ei löydy, että vaarantaisi maineensa ja uransa yrittämällä fuskua tässä asiassa. Tai no, tekeväthän ihmiset itsemurhiakin ...
"Entäpä jos samalla peukutetaan vakiohäiriöviestit plussalle?"
"Peukutetaan" on passiivissa. Muut saavat minun puolestani peukuttaa mitä peukuttavat. Peukuilla on tarkoitus kertova viestin sisällöstä, joten miksi ihmeessä minä antaisin häirikölle plussaa? Se jää häirikön itsensä harrastuneisuuden varaan. Jos joku haluaa antaa plussaa copypaste - spämmille niin ihan vapaasti. Nimimerkki "Ahmed Ahne" kertoi ampuvansa täyslaidallisen eli näköjään kymmenen kpl miinuksia niihin viesteihin, joista laittaa poistoilmoituksen ja minulle se riittää. Kun miinusta on kymmenen tai enemmän niin joku on jo ilmoittanut roskasta eikä sitä tarvitse avata.
Poistohäiriköintiin varautuu parhaiten pitämällä kopiot tallessa omista viesteistään ja kirjoittamalla mahdollisimman asiallisia viestejä rekisteröidyllä tunnuksella. Jos vastailee asiallisesti häirikön aloittamaan viestiketjuun niin silloin vastaus menee automaattisesti harakoille lantapartion tehdessä kierroksensa. Aika harvoin ovat omat viestini täältä poistuneet asiattomina.
Olisi kiva nähdä palstalla ASIALLISIA aloituksia liittyen prostituution laillistamiseen (legalisaatio) tai sääntelyyn (regularisaatio) liittyviin ongelmiin. Itse olen viime aikoina kirjoitellut lähinnä prostituution kieltämisen (abolitionismi, Ruotsin malli) liittyvistä ongelmista. Myös nimimerkki "Mies ?" olin minä, minkä helposti huomaa tavastani lainata edellisen kirjoittajan viestiä viestin alkuun ja tekstiinnn s eakkaan joutuneizta kirjoitusvihreistäni. Jatkossa yritän muistaa kirjoitella vastaukseni tällä yhdellä ja samalla nimimerkillä, joskin se asiattomien viestien poiston jälkeen saa palstan josskain määrin näyttämään van_hus:in blogilta.
Tämän viestiketjun aloittavalla viestillä oli hetki sitten 48 ja -4 peukkua. Nyt peukkuja näyttää olevat 100 ja -95. Viestien sisältöön se ei tietenkään vaikuta mitenkään. Yhden plus tai miinus peukun tuottamiseen kuluu tietokoneelta aikaa muutamia kymmeniä millisekunteja, joten jättäkäämme peukkusodankäynnit väliin. Normaalisti tyydyn antamaan plussia ja miinuksia vain silloin kun sivuston JavaScript siihen luvan antaa. Tätä viestiketjua plussasin ohilyönneillä (klik klik klik...) yhteensä 52 sen (sinulta?) saamien ylimääräisten 90 miinuspeukun vuoksi.
..olet oikeassa siksipä kenenkään ei tarvitse perustella prostituoidulla käymistään eikä kenenkään tarvitse perustella prostituutiota laittomaksi. Siksi se pitääkin vapautta koska sehän onkin mielipidekysymys. Siksipä mies voikin käydä huorissa ilman sen kummempia perusteluja. Sitä voi ja pitääkin verrata leivät syömiseen. Eli kun leipä alkaa mennää vanhaksi on parempi lyödä lisää voita päälle muuten siinä ei ole makua. On aivan sama onko mies aviossa vaiko ei. Miehellä saa ja pitääkin olla oma elämä ja turha mustasukkaisuus pitää naisen osata jättää pois. Terve ihminen tietää ettei toista voi omistaa mutta kaikki on myytävissä.