Mistä kivut?

kipeä käsi

Mulla on todettu prolapsi kaularangassa, lisäksi on lievä skolioosi ja nikaman madaltumaa selässä. Fysioterapeutin mukaan myös yliliikkuvuutta.
Vasen käsi on oireillut (yösärkyä, puutumista, kipua ja jäykkyyttä tuntuu välillä sormissa saakka), eikä syytä ole löytynyt. Osa kolotuksista voi toki olla esivaihdevuosioireitakin, koska kipuja on ollut ajoittain jaloissakin, mutta käsi on kuitenkin ollut vaivainen jo viime talvesta lähtien. Kivut eivät ole olleet mitenkään periodimaisia ja selvää liikerajoitusta on ollut. Sivulle nostettaessa on ottanut vastaan jossain olkapään seudulla. Nykyään ei enää niin pahasti kuin talvella, mutta ei ole palautunut edelleenkään normaaliksi. Särkyä on ollut ajoittain satunnaisesti. Ei tunnu kestävän paljoakaan, kun kipeytyy. Olkapää myös naksuu herkästi, kun kättä taivuttaa.
Koska hermoratatutkimuksessa ei löytynyt mitään, ei myöskään käden ultrassa ja röntgenissä ollut mitään ihmeellistä, niin terveyskeskuslääkärin mielestä kädessä ei ole mitään vikaa ja sillä pystyy tekemään aivan hyvin kaikenlaista työtä.

Jostainhan sen kivun ja muiden oireiden on kuitenkin pakko johtua!
Missä ihmeessä sitten voi olla vika, lihaksissako? En ole kyllä mitenkään ahkerasti urheillutkaan, joten lihaskunnossakin olis toki varmaan parantamisen varaa, mutta ei mulla koskaan aiemmin ole käsi, tai mikään muukaan paikka kipeytynyt ihan kovin pienistä jutuista, tai jopa ihan omia aikojaan, eikä ainakaan mitään tällaisia yösärkyjä ja liikerajoituksia ole ollut.
Liikkumisesta tai/ja jostain työstä tulleet lihaskivut on olleet kyllä ihan selkeitä lihaskipuja, eikä mitään tällaista.

Näkyykö mm. jäätynyt olkapää ultrassa/röntgenissä?
Toiset on taas sanoneet, että prolapsikin voisi kuitenkin aiheuttaa tällaisia oireita, mutta onko se mahdollista, jos ENMG:kin oli normaali?
Tk-lääkärin mielestä myöskään kulumat eivät oireile juuri mitenkään, eikä niistä ole kuulemma mitään haittaa. Ja jos ne sattuisivatkin oireilemaan jotenkin, niin siihen auttaa kuulemma pelkkä lihaskunnon kohotus.

4

323

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lääkärit, joo-o

      uskoisin kyllä nivelrikkoonkin jo ja johonkin hermon painamiseen jossainpäin lihasta.
      Itsellänikin oli tuota jo alle 4-kymppisenä, sormetkin puutui öisin, no, leikattiin ns. joku carpaalikanaali ranteesta ja sinne jäi kipu, nyt jo yli 60 olen.
      Tai no ollessani n.50vuotias, sit oli samanlaista kipua vasemmassa olkapäässä ja olimme Kaustisella viettämässä miehen 50v synttäreitä, siellä kansanparantaja pisti käteni pienellä toimenpiteellä olkapään kivun kuntoon ja on pysynyt pois.
      Eikun sinne vain, että ne osaa poistaa kivut mistä vaan.
      Siellä oli yks mummo, 75v juhlivat, ja kulkenut keppien kans jo vuosia, sai heittää ne pois kansanparantajan käsittelyn jälkeen, oli hän iloinen, sanoi että jos olisin tienyt tämän olisin tullut jo aikoja sitten tänne!

      • ap.

        Hermokivuilta nuo välillä tuntuvatkin ja sitä sanoi fysioterapeuttikin, kun ilmoitin, että "tuikkailee" välillä, että siellä sitten ilmeisesti joku hermo ilmoittelee olemassaolostaan.
        Terveyskeskuslääkärin mukaan ei voi kuitenkaan olla hermokipua, eikä mikään hermo pinteessä, koska hermoratatutkimus oli ok.
        Nivelrikkoa mulla on kyllä todettu.
        Toisessa isovarpaassa todettiin alkavaa sellaista jo 10 v sitten (ja olen epäillyt sellaista toisen käden sormissakin).
        Ja sittenhän siis tuon niskan lisäksi alaselässä on kulumaa ja madaltumaa.


    • se prolapsi aiheuttaa juurikin tollasia oireita!!!!
      Mitähän peetä sulle jauhettu??
      Onko fysiatri nähnyt ne kuvat?

      • oireile?

        ja nehän ne just oireileekin! Se siitä TK.n eli arvauskeskuksien tiedoista!

        Artroosia siellä ja täällä on ihmisillä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      43
      935
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      903
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      775
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      721
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      658
    6. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      621
    7. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      594
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      590
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      586
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      20
      535
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      523
    13. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      66
      499
    14. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      492
    15. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      35
      483
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      476
    17. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      460
    18. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      105
      458
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      444
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      6
      421
    Aihe