Suomen kommunistisen puolueen pitkäaikainen puheenjohtaja ja sodanaikaisen Ässä-rykmentin kersantti Aarne Saarinen on kuollut tänään 90-vuotiaana.
Saarisen elämäntaipale liittyi koskettavasti kaikkiin suomalaisen työväenluokan dramaattisiin vaiheisiin lähes sadan vuoden ajan: hänen isänsä virui valkoisen terrorin uhrina vankileirillä v.1918, Saarinen itse vietti parhaan nuoruutensa rintamalla, sitten koitti rauhantöiden aika ay-liikkeessä ja eduskunnassa. Tshekkoslovakian miehityksen v.1968 SKP tuomitsi suoraselkäisesti Saarisen johdolla - toisin kuin muut suomalaiset puolueet.
Saarinen oli siinäkin suhteessa itsenäinen ajattelija, että monista ikätovereistaan poiketen hän ei vanhemmalla iällä suhtautunut nuivasti EU:hun ja eurovaluuttaan. Hänelle EU oli eräänlainen "kapitalistinen suunnitelmatalous", mikä ei EU:n demaripainotteista yleissävyä ajatellen olekaan mikään ihan tuulesta temmattu näkemys.
Nykyiselle lähinnä sisäpoliittiseksi ja jälkijättöiseksi irtopisteiden keruuksi luonnehdittavalle kommunismin "kritiikille" on tyypillistä, että aihetta lähestytään hyvin kapeasti taistolaisiin keskittyen. Tällöin jää ja jätetään usein tarkoituksellisesti huomiotta se tosiseikka, että suomalaisen työväenliikkeen ja työväestön - myös kommunistisen - valtaosa ei koskaan kuulunut siihen lähinnä pääkaupunkiseudun eliittiperheiden nuorisosta koostuvaan ryhmään, jonka tekemisiä on nykyisin muodikasta ruotia. Itse asiassa Saarinen kannattajineen - jopa Hertta Kuusinen mukaan luettuna - olivat taistolaisten päävastustajia.
Sotien jälkeen Suomessa ei ollut montaakaan kaupunkia, joissa SKDL ei olisi ollut suurimpana tai toiseksi suurimpana puolueena. Myös Helsingin valtuuston suurin ryhmä oli SKDL. Sodasta tulleet miehet ja heidän perheensä halusivat muutosta. Ja he tekivät sen. On loukkaus tätä veteraanipolvea kohtaan jättää jälkikäteisarvioissa heidän työnsä ja saavutuksensa paljon vähälukuisemman - ja heitä vastustavan - nuorisoliikkeen varjoon.
Aarne Saarinen edusti mitä parhaimmalla tavalla niitä suomalaisen työväestön ikäryhmiä, joiden aktiivivuodet ulottuivat 20-luvulta aina 80-luvulle. Toivottavasti viimeistään nyt, hänen poismenonsa johdosta hiljentyessämme, ymmärrämme tämän rakentajasukupolven arvon. Toivottavasti myös "kriitikoiden" silmät avautuvat huomaamaan omien tulkintojensa kapea-alaisuuden. Hyvälle kivimiehelle on töitä silläkin työmaalla.
http://www.taidemuseo.hel.fi/suomi/veisto/punaiste.gif
http://www.taidemuseo.hel.fi/suomi/veisto/jr.gif
Saarisen elämäntaipale liittyi koskettavasti kaikkiin suomalaisen työväenluokan dramaattisiin vaiheisiin lähes sadan vuoden ajan: hänen isänsä virui valkoisen terrorin uhrina vankileirillä v.1918, Saarinen itse vietti parhaan nuoruutensa rintamalla, sitten koitti rauhantöiden aika ay-liikkeessä ja eduskunnassa. Tshekkoslovakian miehityksen v.1968 SKP tuomitsi suoraselkäisesti Saarisen johdolla - toisin kuin muut suomalaiset puolueet.
Saarinen oli siinäkin suhteessa itsenäinen ajattelija, että monista ikätovereistaan poiketen hän ei vanhemmalla iällä suhtautunut nuivasti EU:hun ja eurovaluuttaan. Hänelle EU oli eräänlainen "kapitalistinen suunnitelmatalous", mikä ei EU:n demaripainotteista yleissävyä ajatellen olekaan mikään ihan tuulesta temmattu näkemys.
Nykyiselle lähinnä sisäpoliittiseksi ja jälkijättöiseksi irtopisteiden keruuksi luonnehdittavalle kommunismin "kritiikille" on tyypillistä, että aihetta lähestytään hyvin kapeasti taistolaisiin keskittyen. Tällöin jää ja jätetään usein tarkoituksellisesti huomiotta se tosiseikka, että suomalaisen työväenliikkeen ja työväestön - myös kommunistisen - valtaosa ei koskaan kuulunut siihen lähinnä pääkaupunkiseudun eliittiperheiden nuorisosta koostuvaan ryhmään, jonka tekemisiä on nykyisin muodikasta ruotia. Itse asiassa Saarinen kannattajineen - jopa Hertta Kuusinen mukaan luettuna - olivat taistolaisten päävastustajia.
Sotien jälkeen Suomessa ei ollut montaakaan kaupunkia, joissa SKDL ei olisi ollut suurimpana tai toiseksi suurimpana puolueena. Myös Helsingin valtuuston suurin ryhmä oli SKDL. Sodasta tulleet miehet ja heidän perheensä halusivat muutosta. Ja he tekivät sen. On loukkaus tätä veteraanipolvea kohtaan jättää jälkikäteisarvioissa heidän työnsä ja saavutuksensa paljon vähälukuisemman - ja heitä vastustavan - nuorisoliikkeen varjoon.
Aarne Saarinen edusti mitä parhaimmalla tavalla niitä suomalaisen työväestön ikäryhmiä, joiden aktiivivuodet ulottuivat 20-luvulta aina 80-luvulle. Toivottavasti viimeistään nyt, hänen poismenonsa johdosta hiljentyessämme, ymmärrämme tämän rakentajasukupolven arvon. Toivottavasti myös "kriitikoiden" silmät avautuvat huomaamaan omien tulkintojensa kapea-alaisuuden. Hyvälle kivimiehelle on töitä silläkin työmaalla.
http://www.taidemuseo.hel.fi/suomi/veisto/punaiste.gif
http://www.taidemuseo.hel.fi/suomi/veisto/jr.gif
Vastaukset 14
Vanhimmat
Kun Suomi oli itsenäinen, kommunismi oli kriminalisoitu. Saarinen olisi kuulunut vankilaan.
Puolue, jonka sotaveteraanit perheineen äänestivät Suomen suurimmaksi, oli kriminalisoitu. Ja sitten vielä sanotaan, että Suomi oli demokratia.
on tuo historian tuntemuksesi.
Sinua varmaan kiinnostaa historiankirjoissa vain sodat, pyssyt ja lentokoneet?
Eikös ne olleet kuten noottivaalit, että äänestäkää oikein, ettei tule sotaa. Ja kansa äänesti.
Edellytät, että suurimman ja 2. suurimman puolueen äänestäjät vuosina 1945-1975 äänestivät vastoin omaa tahtoaan. Enpä ihan kuule usko.
LAPSUUS JA SOTA
Aarne Saarinen syntyi 5.12.1913 Inkoo Degerbyssä. Hänen lapsuusaikaansa leimasi kansalaissota. Saarisen isä joutui vankileirille ja perhe kärsi nälkää. Sosialistinen aatemaailma iskostui Aarne Saariseen jo lapsuudenkodissa. Hän luki paljon marxilaista kirjallisuutta.
Kansakoulun jälkeen Saarinen elätti itsensä kivimiehenä Helsingissä.
Vasemmistolaisuudestaan huolimatta Saarinen ei epäröinyt lähteä rintamalle NL:n hyökättyä Suomeen 1939. Saarinen vietti rintamalla viisi vuotta ja kotiutettiin lopulta kersanttina. Sodasta hän totesi, ettei isänmaallisuus katso puoluekantaa.
Sodan jälkeen Saarinen työskenteli Rakennustyöläisten liiton asiamiehenä ja nousi liiton puheenjohtajaksi asti. Ennen puheenjohtajuutta hän oli toiminut kolme vuotta Rakennusalan kansainvälisen liiton pääsihteerinä.
Saarinen kertoo, että työväenliikkeessä häntä innosti erityisesti halu nostaa työläisten arvostusta yhteiskunnassa. Hänen kokemuksensa mukaan varsinkin rakennuksilla oli töissä ansioitunutta väkeä, joka kuitenkin tunsi itsensä alistetuksi. Saarinen halusi valaa heihin itsetuntoa.
POLIITTINEN URA
Saarinen nousi eduskuntaan SKP:n riveistä vuonna 1962. Hän pysyi kansanedustajana yhtä taukoa lukuunottamatta yhtäjaksoisesti aina vuoteen 1983 saakka. Hän johti SKP:tä 1966-1982. Lisäksi Saarinen toimi SKDL:n varapuheenjohtajana 1976-1985. Hän oli presidentin valitsijamies kolmissa presidentinvaaleissa sekä mm. luomassa nykyistä työehtosopimus- ja työttömyyskassajärjestelmää.
Aarne Saarisen aikana kommunistinen puolue oli jakautunut puolue. Vähemmistö, eli ns. taistolaiset pyrkivät lisäämään NL:n valtaa Suomessa. Saarinen hillitsi taistolaisten intoa, mikä johti jatkuviin kiistoihin puolueen ideologiasta ja toiminnasta. Kirjassaan ”Kivimies” Saarinen kuvaa syvää vastenmielisyyttään vähemmistön johtajaa Taisto Sinisaloa kohtaan.
Poliittisen uransa ikävin vaihe Saariselle oli vuonna 1968, kun NL miehitti Tsekkoslovakian. Saarisen johdolla SKP tuomitsi tapahtuman.
Neuvostoliitto oli Saariselle henkinen painolasti. Hän kertoo olleensa NL:n hajoamisesta helpottunut. Saarinen toivoi, että sosialismi olisi muuttunut inhimilliseksi. Neuvostososialismi oli kelvoton erityisesti siksi, että ihmiset eivät saaneet esittää ajatuksiaan vapaasti, Saarinen pohdiskeli. Hän kertoo pettyneensä havaittuaan, että NL:n lakattua olemasta valtio vei se mukanaan koko sosialistisen aatemaailman. Nykypolitiikka on hänen mielestään aatteetonta ”täiden nyppimistä.”
VANHUUS JA KUOLEMA
Saarinen muutti Helsingin Maunulassa sijaitsevaan Helander-kotiin. Hän kirjoitteli lehtiin ajatuksiaan politiikasta. Hän painotti erityisesti, että Suomen on edelleen pidettävä huolta suhteistaan Venäjään. EU ja yhteisvaluutta saivat Saarisen tuen. Vaikka neuvostotyylinen suunnitelmatalous ei onnistunut, EU ja euro olivat Saariselle ”kapitalistista suunnitelmataloutta.”
Saariselta ilmestyivät kirjat ”Suomalaisen kommunistin kokemuksia” (1984) ja muistelmateos ”Kivimies” (1995).
Aarne Saarinen menehtyi varhain aamulla 13.4.2004 palvelukodissa Helsingissä 90-vuotiaana. Aikalaispoliitikot muistavat Saarisen suoraselkäisenä, ”Suomen rehellisimpänä kommunistina.”
Aarne Saarisen muisto ansaitsee mielestäni suomalaisten kunnioituksen.
En ole koskaan kannattanut saati äänestänyt puoluetta, jonka johdossa Aarne Saarinen toimi. Jos minun on luokiteltava itseni poliittisen kolmijaon mukaisesti akselilla vasemmisto-keskusta-oikeisto, edustan eittämättä oikeistolaisia näkemyksiä. Silti otan hatun päästäni rehellisen, isänmaallisen ja suoraselkäisen suomalaisen kommunistin muiston äärellä! Aarne Saarinen edusti aatettaan tavalla, jonka soisi olevan yleisempikin moniarvoisessa yhteiskunnassamme.
Olen miettinyt, miten Aarne Saarinen mahtoi suhtautua näihin oikealta tuleviin kehuihin. Hänen luulisi tunteneen August Bebel lausahduksen: Jos porvari sinua kehuu, tarkista kantasi !
Suomalaiset voivat olla kiitollisia siitä, että SKP:n johdossa oli Aarne Saarinen juuri niinä vuosina, jolloin NL:n ote Suomesta oli suurimmillaan. Saarinen oli valtioviisas poliitikko, joka hyvin haistoi sen, että vallankumouksellinen sosialismi ei Suomeen istu. Sen vuoksi Saarisen politiikka oli hyvin revisionistista, ei siinä suurta eroa vasemmistodemareihin ollut. Lopulinen niitti Saarisen mahdolliselle vallankumoushakuiseuudelle tuli vuonna 1968. Prahan kevät oli hänelle jo liikaa. Se avasi silmät lopullisesti.
Aarne Saarinen asusteli Hakaniemessä Pitkänsillan rannassa ennen vanhusten kotiin siirtymistä. Saarinen oli pitkään hyvin viriili persoona, joka useinkin nähtiin Hakaniemen kulmilla ulkosalla. Nukkavierut rantojen miehet tunsivat Arskan ja tulivat taputtamaan häntä ystävällisesti selkään. Arska muisti näitä aina muutamalla lantilla ja hyvän päivän toivotuksella. Tämän hyvin inhimillisen suhtautumisen todistajaksi olen henkilökohtaisesti pariin otteeseen osunut.
Saarinen oli puun ja kuoren välissä SKP:n johdossa. NKP ei suoranaisesti arvostellut häntä, mutta osoitti arvostelunsa tukemalla Sinisalon vähemmistökommunisteja. Se oli kyllä luontevaa sikäli, että nämä olivat oikeaoppisia ja uskossaan hartaita.
Aarne Saarinen oli merkittävä suomalainen poliitikko, joka ansaitsisi valtiolliset maahanpanijaiset, vaikka mies tuskin itse sellaisesta pitäisi, koska ei itsekään itseään koskaan tavallisen rahvaan yläpuolelle korottanut.
Mutta hienon jutun on nimim. kylmyri tehnyt.
Joita olen todella arvostanut. Tuo kirja Kivimies pitää laittaa muistiin seuraavaa kirjastossa käyntiä varten.
Hyvä, että mies myönsi olleensa sokea kommunismin suhteen Nliitossa. Sitä ei moni myönnä vieläkään.
..kommunismista, että "pirun hyvä aate mutta jätkät pilas sen"
olit kirjoittanut A.Saarisen muistoksi kirjoituksen eilen miltei samaan aikaan kuin minäkin parin minuutin erolla. Onpa yhteensattuma. Kirjoitit hyvin. Hyvän siitä tekee se, että kirjoituksesta henkii yhtäaikaa myötätunto ja kirjoittajan historiaan perehtynyt ote. Tässä vielä vähän copy-pastea A.Saarisen 90-päiviltä viime joulukuulta.
>>Aarne Saarinen
täyttää 90 vuotta
Rakennusliiton veteraanipuheenjohtaja Aarne Saarinen täyttää 90 vuotta 5. päivänä joulukuuta. Merkkipäivää juhlistettiin jo viikkoa etukäteen, kun Saariselle luovutettiin Rakennusliiton kultainen ansiomerkki numero 1. Merkkipäiväänsä Aarne viettää lähiomaisten seurassa.
Perjantaina 28. marraskuuta Rakennusliiton toimistolla vietettiin harvinaisia syntymäpäiviä kahvin, kakun ja shampanjan merkeissä. Aarne Saarista olivat saapuneet tervehtimään Vanhojen Toverien yhdistyksen jäsenet, Rakennusliiton veteraanijaoston edustajat ja Suomen Demokratian Pioneerien Liiton (SDPL) edustajat.
Aarne Saarinen sanoo voivansa ikänsä huomioon ottaen kohtalaisesti. Askel on lyhentynyt ja hidastunut, mutta ajatus ei. Vanhat muistot pitkän ammattiyhdistysuran ja poliittisen uran varrelta ovat kirkkaana mielessä. Kun ympärillä oli vanhojatovereita ja yhteistyökumppaneita, niin juttu luisti kuin ennen vanhaan.
Poliittisen uran varrelta jotkut asiat vaivaavat Aarnen mieltä edelleen, mutta koska vanhoista vastustajista ei ole pystyssä enää kovin montaa, niin Aarnekaan ei hevin lähde arvostelemaan näitä. Päällimmäiseksi ovat jääneet ammattyhdistysuran positiiviset muistot. Aarne oli keskeisesti luomassa nykyistä työehtosopimus- ja työttömyyskassajärjestelmää sekä lyhyissä työsuhteissa työskentelevien eläkejärjestelmää (LEL). Siitä häntä ei voi liiaksi kiittää.
Rakennusliiton puheenjohtajana Aarne Saarinen oli vuodet 1954-1966, mistä hän siirtyi päätoimisesti poliittiselle uralle, jonka johdosta hän tuli suurelle yleisölle hyvinkin tutuksi.
- Rakennusliiton, taikka silloisen Rakennustyöläisten liiton, puheenjohtajuus on ollut elämäni parasta aikaa, Aarne tunnustaa.
Ennen liiton puheenjohtajuutta Aarne toimi Rakennus- ja puutyöväen kansainvälisen liiton pääsihteerinä vuodet 1952-1954. Sitä ennen Aarne opiskeli Kansankorkeakoulussa vuodet 1951-1952. Vuosina 1947-1951 hän oli Rakennusliiton valistussihteerinä ja samalla myös Rakentajan päätoimittajana.
Rakennusliiton palvelukseen Aarne Armas Saarinen tuli 1945 toimitsijaksi eli "asiamieheksi". Alkuperäiseltä ammatiltaan hän on kivityömies kuten oli myös isänsäkin Armas Rafael Saarinen. Aarne syntyi 5. joulukuuta 1913 Degerbyssä, mikä on kaksikielistä Länsi-Uuttamaata. Sen vaikutuksesta Aarnelta sujuu ruotsi edelleen mainiosti.
Nykyisin Aarne asuu leskimiehenä helsinkiläisessä palvelutalossa ja Aarne sanoo, että häneltä ei puutu mitään. Tupakkaakin riittää.>>
Kepeät mullat, kivimies.