SS-Gruppenführer Otto Ohlendorfin todistus Nürnbergin oikeudenkäynnissä 3.1.1946
EVERSTI JOHN HARLAN AMEN (Yhdysvaltain lainopillinen neuvonantaja): Jos tuomioistuin sallii, haluaisin nyt kutsua syyttäjän todistajaksi Otto Ohlendorfin.
PUHEENJOHTAJA: Olisitteko hyvä ja tavaisitte nimen?
EV. AMEN: O-h-l-e-n-d-o-r-f, etunimi Otto. Teidän Korkeutenne, huomannette että hänen nimensä ilmenee Amt III:n alla seinätaulussa.
PUHEENJOHTAJA: Minkä sanoitte ilmenevän?
EV. AMEN: Tämän todistajan nimi ilmenee RSHA:n Amt III:n alla seinätaulussa. Iso neliö, kolmas kappale.
PUHEENJOHTAJA: Amt III. Kyllä, näen sen.
[Todistaja Ohlendorf nousi seisomaan.]
PUHEENJOHTAJA: Otto Ohlendorf, toistaisitteko tämän valan jäljessäni: ”Vannon kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan kautta että kerron puhtaan totuuden, siihen mitään lisäämättä tai siitä mitään pois jättämättä.”
[Todistaja toisti valan.]
EV. AMEN: Yrittäkää puhua hitaasti ja pitäkää tauko joka kysymyksen ja vastauksen välissä.
OTTO OHLENDORF: Kyllä.
EV. AMEN: Missä synnyitte?
OHLENDORF: Hohen-Egelsenissä.
EV. AMEN: Kuinka vanha olette?
OHLENDORF: 38 vuotta.
EV. AMEN: Koska liityitte kansallissosialistiseen puolueeseen?
OHLENDORF: Vuonna 1925.
EV. AMEN: Koska teistä tuli SA:n jäsen?
OHLENDORF: Ensimmäisen kerran vuonna 1926.
EV. AMEN: Koska teistä tuli SS:n jäsen?
OHLENDORF: Minun täytyy tarkentaa vastaustani aikaisempaan kysymykseen. Luulin että kysyitte SS-jäsenyydestäni.
EV. AMEN: Koska teistä tuli SA:n jäsen?
OHLENDORF: Vuonna 1925.
COL. AMEN: Koska teistä tuli SD:n jäsen?
OHLENDORF: Vuonna 1936.
EV. AMEN: Missä virassa viimeksi toimitte SD:ssä?
OHLENDORF: RSHA:n Amt III:n päällikkönä.
EV. AMEN: Katsotaanpa seinätaulua takananne. Kertoisitteko tuomioistuimelle tunnistatteko sen.
OHLENDORF: Olen jo nähnyt tämän taulun. Olin mukana tekemässä sitä ja voin todeta sen oikeaksi.
EV. AMEN: Kuinka olitte mukana sen tekemisessä?
OHLENDORF: Tämä taulu tehtiin kuulusteluni aikana.
EV. AMEN: Tiedoksi tuomioistuimelle, kyseessä oleva taulu josta todistaja puhuu on todiste nro USA-493.
OHLENDORF: En ymmärtänyt.
EV. AMEN: Kertoisitteko tuomioistuimelle osoittaako tämä taulu RSHA:n pohjaorganisaation rakenteen, sekä ilmeneekö siitä myös SS-Obergruppenführer Kaltenbrunnerin, GESTAPO:n ja SD:n asema Saksan poliisijärjestelmässä?
OHLENDORF: Tässä taulussa on kuvattu RSHA:n organisaatiokaavio. Se osoittaa SD:n osastojen, valtionpoliisin ja salaisen poliisin oikeat asemat.
EV. AMEN: Voisitteko osoittaa kaaviosta oman asemanne RSHA:ssa ja kertoa millä aikavälillä toimitte tuossa asemassa.
[Todistaja osoitti Amt III:a kaaviossa.]
EV. AMEN: Mitkä olivat Kaltenbrunnerin, Müllerin ja Eichmannin asemat RSHA:ssa? Kertokaa myös millä aikavälillä kukin heistä toimi asemassaan.
OHLENDORF: SS-Obergruppenführer Kaltenbrunner oli SIPO:n ja SD:n päällikkö, mutta myös koko RSHA:n päällikkö. Kaltenbrunner oli tässä asemassa 30. tammikuuta 1943 alkaen, ja toimi siinä sodan loppuun asti. SS-Gruppenführer Müller oli Amt IV:n eli GESTAPO:n päällikkö. Kun GESTAPO perustettiin Göringin alaisuuteen Müller toimi siinä apulaispäällikkönä. Niinpä hän loogisesti siirtyi sen päälliköksi Göringin luovuttaessa hallinnon Himmlerille. Hän toimi asemassaan sodan loppuun asti. SS-Obersturmbannführer Eichmann toimi Amt IV:ssa Müllerin alaisena ja työskenteli juutalaiskysymyksen parissa suunnilleen vuodesta 1940 lähtien. Tietääkseni hänkin toimi asemassaan sodan loppuun asti.
EV. AMEN: Kerrotteko nyt millä aikavälillä te palvelitte Amt III:ssa?
OHLENDORF: Olin Amt III:n osa-aikainen päällikkö vuosina 1939 – 1945.
EV. AMEN: Puhutaanpa nyt eri armeijakuntiin liitetyistä “liikkuvista yksiköistä”, jotka näkyvät kaavion oikeassa alalaidassa. Kertoisitteko tuomioistuimelle mitä termit "Einsatzgruppe" ja "Einsatzkommando" tarkoittavat?
OHLENDORF: "Einsatzgruppe"-käsite luotiin RSHA:n, OKW:n ja OKH:n päälliköiden sopimuksesta. Se tarkoitti operatiivisillä alueilla toimivia erillisiä SIPO:n ja SD:n yksiköitä. "Einsatzgruppeja" käytettiin ensimmäisen kerran Puolan sotaretken aikana. Sopimus OKH:n ja OKW:n kanssa julkaistiin kuitenkin vasta juuri ennen Neuvostoliiton sotaretken alkua. Tässä sopimuksessa spesifioitiin että RSHA:n päällikön edustajalla olisi komennossaan eri armeijaryhmiin tai armeijoihin liitettyjä SIPO:n ja SD:n liikkuvia yksiköitä, eli “Einsatzgruppeja”. ”Einsatzgruppet” taas oli jaettu pienempiin yksiköihin eli ”Einsatzkommandoihin”. ”Einsatzkommandot” liitettiin sitten tarpeen mukaan armeijakunnan tai armeijan komentajan määräyksestä yksittäisiin armeijan yksiköihin.
EV. AMEN: Kertokaa, jos tiedätte, tehtiinkö OKW:n, OKH:n ja RSHA:n välillä mitään sopimusta ennen Neuvostoliiton sotaretkeä?
OHLENDORF: Kyllä, “Einsatzgruppeja” ja “Einsatzkommandoja” koskevaa sopimusta, jota juuri äsken kuvailin, sovellettiin OKW:n, OKH:n ja RSHA:n välillä kirjoitetun sopimuksen pohjalta.
EV. AMEN: Kuinka tiedätte että oli olemassa tällainen kirjallinen sopimus?
OHLENDORF: Olin Albrechtin ja Schellenbergin kanssa toistuvasti paikalla OKH:n ja OKW:n johtamissa neuvotteluissa. Minulla oli myös kirjallinen kopio tästä sopimuksesta, joka toimi valtakirjanani johtaessani “Einsatzgruppe”-ryhmääni.
EV. AMEN: Selittäkää tuomioistuimelle kuka Schellenberg oli? Missä asemassa hän toimi?
OHLENDORF: Schellenberg oli lopussa Amt VI:n päällikkö. Näissä neuvotteluissa hän toimi RSHA:n silloisen päällikön SS-Obergruppenführer Heydrichin edustajana, ja kuului siihen aikaan Amt I:een.
EV. AMEN: Noin suunnilleen, milloin nämä neuvottelut käytiin?
OHLENDORF: Neuvottelut kestivät useita viikkoja. Sopimukseen päästiin noin 1 – 2 viikkoa ennen Neuvostoliiton sotaretken alkua.
EV. AMEN: Ja teillä itsellänne oli siis kopio tästä sopimuksesta?
OHLENDORF: Kyllä.
EV. AMEN: Oliko tilanteita joissa jouduitte käyttämään sopimusta?
OHLENDORF: Kyllä.
EV. AMEN: Enemmän kuin yksi tapaus?
OHLENDORF: Kyllä, kaikissa Wehrmachtin ja “Einsatzgruppejen” välisissä kysymyksissä.
EV. AMEN: Tiedättekö missä tämä alkuperäinen sopimus tai kopio siitä on tällä hetkellä?
OHLENDORF: En.
EV. AMEN: Selittäisittekö tuomioistuimelle parhaan tietonne ja muistinne mukaan tämän kirjallisen sopimuksen pääkohdat ja sisällön.
OHLENDORF: Ensinnäkin sopimuksessa mainittiin että “Einsatzgruppet” ja “Einsatzkommandot” muodostettaisiin toimimaan operatiivisillä alueilla. Tästä johtui myös se, että Wehrmacht luopui omalla vastuullaan tietyistä tehtävistä, jotka jäivät nyt yksin RSHA:n hoidettaviksi. Toisena oli ohjesääntöjen pätevyys näissä tehtävissä.
PUHEENJOHTAJA: Etenette liian nopeasti. Mitä sanoitte “Einsatzgruppejen” tehtävistä sopimuksen alla?
OHLENDORF: Sanoin että tämä oli Wehrmachtin ja “Einsatzgruppejen” välinen suhde. Sopimuksessa tarkennettiin että armeija oli vastuussa “Einsatzgruppejen” liikkuvuudesta ja varustelusta, mutta ohjeet ja määräykset heidän tehtäviinsä tulisivat RSHA:n päälliköltä.
EV. AMEN: Siis oliko jokaiseen armeijaryhmään tai armeijaan liitetty oma ”Einsatzgruppe”?
OHLENDORF: Jokaiseen armeijaryhmään oli liitetty oma “Einsatzgruppe”. Armeijaryhmä sitten liitti pienempiä yksiköitä, eli “Einsatzkommandoja”, yksittäisiin sotilasyksiköihin.
EV. AMEN: Ja määräsikö armeijan komentaja alueen jolla ”Einsatzgruppe” operoi?
OHLENDORF: “Einsatzgruppejen” operatiiviset alueet olivat jo ennalta määrättyjä, koska ne oli liitetty tiettyihin armeijaryhmiin ja liikkuivat sen vuoksi niiden mukana. ”Einsatzkommandojen” operatiiviset alueet olivat sitten armeijaryhmien tai osastojen järjesteltävissä.
EV. AMEN: Antoiko sopimus armeijan komentajille myös oikeuden määrätä millä aikavälillä operaatiot tuli suorittaa?
OHLENDORF: Kyllä, se oli mainittu otsikon “LIIKKUVUUS” alla.
EV. AMEN: Ja myöskin määrätä ryhmille tulevista uusista tehtävistä?
OHLENDORF: Kyllä, vaikkakin RSHA:n päälliköllä oli oikeus ohjeistaa heitä työssään, oli myös olemassa yleinen sopimus, siitä että myös Wehrmacht pystyi määräämään ”Einsatzgruppejen” toiminnasta jos operatiivinen tilanne sitä vaati.
EV. AMEN: Mitä tässä sopimuksessa sanottiin Einsatzgruppejen päälliköiden ja armeijan komentajien suhteesta?
OHLENDORF: En muista oliko sopimukseen sisällytetty mitään erityistä siitä. Joka tapauksessa armeijan komentajan ja SD:n yhteistyö oli siinä osoitettu.
EV. AMEN: Muistatteko mitään muita erillisiä määräyksiä tästä sopimuksesta?
OHLENDORF: Uskon että pystyn kertomaan sopimuksen pääkohdat.
EV. AMEN: Missä asemassa toimitte kun olitte tekemisissä tämän sopimuksen kanssa?
OHLENDORF: Kesäkuusta 1941 Heydrichin kuolemaan kesäkuussa 1942 johdin Einsatzgruppe D:tä, ja olin RSHA:n päällikön edustajana 11. armeijassa.
EV. AMEN: Ja koska Heydrich kuoli?
OHLENDORF: Heydrich haavoittui toukokuun lopussa 1942, ja kuoli 4. kesäkuuta 1942.
EV. AMEN: Saitteko mitään ennakkotietoa hyökkäyksestä Neuvostoliittoon? Jos saitte, niin kuinka paljon aikaisemmin?
OHLENDORF: Noin 4 viikkoa ennen hyökkäyksen alkua.
EV. AMEN: Kuinka monta Einstzgruppea oli ja ketkä olivat niiden johtajat?
OHLENDORF: Einsatzgruppeja oli neljä. A, B, C ja D. Einsatzgruppe A:n johtaja oli Stahlecker, B:n Nebe, C:n Dr. Rasche ja myöhemmin Dr. Thomas. Einsatzgruppe D:n johtaja olin minä itse ja jälkeeni Bierkamp.
EV. AMEN: Mihin armeijaryhmään ryhmä D oli liitettynä?
OHLENDORF: Ryhmä D:tä ei ollut liitetty mihinkään armeijaryhmään, vaan suoraan 11. armeijaan.
EV. AMEN: Missä ryhmä D operoi?
OHLENDORF: Eteläisessä Ukrainassa.
EV. AMEN: Voisitteko tarkentaa hieman alueen kuvausta, nimeämällä kaupunkeja tai alueita?
OHLENDORF: Pohjoisin kaupunki oli Cernauti, eteläsuunnassa Mohilev-Podolsk ja Yampol, sekä idässä Zuvalje, Czervind, Melitopol, Mariopol, Taganrog, Rostov ja Crimea.
EV. AMEN: Mikä oli ryhmä D:n lopullinen päämäärä?
OHLENDORF: Kaukasus.
EV. AMEN: Milloin ryhmä D:n liikekannallepano tapahtui?
OHLENDORF: Ryhmä D lähti Dügenistä 21. kesäkuuta, ja saapui Pietra Namskiin Romaniaan kolmessa päivässä. Siellä armeija pyysi ensimmäisiä Einsatzkommandoja irroitettaviksi ryhmästä, ja heidät lähetettiin välittömästi armeijan osoittamiin kohteisiin. Kokonaisuudessaan Einsatzgruppe D pantiin toimintaan heinäkuun alussa.
EV. AMEN: Puhutte siis 11. armeijasta?
OHLENDORF: Kyllä.
EV. AMEN: Mitkä olivat Einsatzgruppejen viralliset tehtävät juutalaisten ja kommunististen komissaarien suhteen?
OHLENDORF: Kommunisti- ja juutalaiskysymyksessä Einsatzkommandojen johtajat saivat suulliset ohjeet ennen jokaista tehtävää.
EV. AMEN: Mitkä olivat heidän ohjeensa juutalaisten ja kommunistivirkailijoiden suhteen?
OHLENDORF: Ohjeena oli, että kunkin Einsatzgruppen tuli operoimallaan alueella likvidoida kaikki juutalaiset sekä neuvostokomissaarit.
EV. AMEN: Ja kun puhutte “likvidoimisesta”, tarkoitatteko tappamista?
OHLENDORF: Kyllä, tarkoitan tappamista.
EV. AMEN: Osallistuitteko Pretzissä pidettyyn konferenssiin ennen Neuvostoliiton operaation alkua?
OHLENDORF: Kyllä. Siinä konferenssissa Einsatzgruppejen päälliköille sekä Einsatzkommandojen johtajille informoitiin heidän tehtävistään, sekä annettiin tarpeelliset ohjeet.
EV. AMEN: Keitä tuossa konferenssissa oli läsnä?
OHLENDORF: Einsatzgruppejen päälliköt ja Einsatzkommandojen johtajat, sekä Streckenbach RSHA:sta, joka välitti Himmlerin ja Heydrichin määräykset.
EV. AMEN: Mitkä nuo määräykset olivat?
OHLENDORF: Ne olivat yleisiä määräyksiä SIPO:n ja SD:n normaalista työstä, sekä lisänä jo aiemmin mainitsemani likvidointimääräys.
EV. AMEN: Ja koska tämä konferenssi pidettiin?
OHLENDORF: Noin 3 tai 4 päivää ennen operaation alkua.
EV. AMEN: Eli ennen marssianne Neuvostoliittoon, saitte siis juuri tässä konferenssissa erityismääräyksen tappaa kaikki juutalaiset ja kommunistivirkailijat. Pitääkö tämä paikkansa?
OHLENDORF: Kyllä.
EV. AMEN: Keskustelitteko koskaan henkilökohtaisesti Himmlerin kanssa siitä, mitä hän oli puhunut armeija-ryhmien komentajien kanssa tästä tehtävästä?
OHLENDORF: Kyllä. Himmler kertoi minulle ennen Neuvostoliiton operaation alkua, että Hitler oli puhunut tästä tehtävästä armeijaryhmien ja armeijoiden komentajille pitämässään konferenssissa. Tai ei siis armeijan päälliköille, vaan komentaville kenraaleille, ja antanut heille ohjeet tarpeellisen tuen antamisesta.
EV. AMEN: Voitte siis todistaa että armeijaryhmien ja armeijoiden komentajia oli laillanne informoitu näistä juutalaisten ja neuvostovirkailijoiden likvidoimismääräyksistä?
OHLENDORF: Mielestäni ei ole aivan oikein ilmaista asiaa tuossa muodossa. Heille ei ollut annettu suoranaisia likvidointimääräyksiä kuten Einsatzgruppeille. Hitler antoi Himmlerille likvidointimääräyksen toimeenpantavaksi, mutta armeijaryhmät saivat vain määräyksen tukea operatiivisillä alueillaan toimivia Einsatzgruppeja. Ilman noita armeijalle annettuja ohjeita Einsatzgruppejen operaatiot eivät olisi olleet mahdollisia.
EV. AMEN: Kävittekö Himmlerin kanssa mitään muuta keskustelua koskien tätä määräystä?
OHLENDORF: Kyllä. Loppukesästä 1941 Himmler oli Nikolajevissa. Hän kutsui koolle Einsatzkommandojen johtajat ja miehet, toisti heille likvidoimismääräyksen, ja painotti etteivät ryhmänjohtajat tai teloituksia suorittavat miehet olisi henkilökohtaisesti vastuussa teloituksista. Vastuu olisi yksin hänen ja Führerin.
EV. AMEN: Ja te itse kuulitte hänen sanovan tuon?
OHLENDORF: Kyllä.
EV. AMEN: Tiedättekö oliko Einsatzgruppejen tehtävä armeijaryhmien komentajien tiedossa?
OHLENDORF: Tämä määräys ja sen toimeenpano oli armeijan komentavan kenraalin tiedossa.
EV. AMEN: Kuinka tiedätte sen?
OHLENDORF: Wehrmachtin edustajien kanssa käydyistä neuvotteluista, sekä armeijalta tulleista määräysten toimeenpanoon liittyvistä ohjeista.
EV. AMEN: Oliko Einsatzgruppejen tehtävä ja sopimus OKW:n, OKH:n ja RSHA:n välillä muiden RSHA:n johtajien tiedossa?
OHLENDORF: Ainakin jotkut heistä tiesivät siitä, koska osa johtajista toimi siihen aikaan aktiivisesti myös suoraan Einsatzgruppeissa ja Einsatzkommandoissa. Myös tietenkin samassa organisaatiossa Einsatzgruppejen kanssa toimivat johtajat tiesivät siitä.
EV. AMEN: Suurin osa johtajista tuli siis RSHA:sta?
OHLENDORF: Mistä johtajista?
EV. AMEN: Einsatzgruppejen johtajista.
OHLENDORF: Niin ei voi sanoa. Einsatzgruppejen ja Einsatzkommandojen johtajat tulivat joka puolelta valtakuntaa.
EV. AMEN: Tiedättekö tiesikö Kaltenbrunner sopimuksesta ja likvidointimääräyksestä?
OHLENDORF: Otettuaan RSHA:n hallintaansa Kaltenbrunnerin täytyi käsitellä näitä asioita, ja niin muodoin hänen on täytynyt olla myös perillä Einsatzgruppejen yksityiskohdista, jotka kuuluivat hänen toimistolleen.
EV. AMEN: Kuka oli 11. armeijan komentaja?
OHLENDORF: Aluksi Ritter van Schober, myöhemmin Von Manstein.
EV. AMEN: Kertoisitteko tuomioistuimelle millä tavoin 11. armeijan komentaja ohjasi tai valvoi Einsatzgruppe D:tä sen suorittaessa tehtäviään.
OHLENDORF: 11. armeijalta tuli määräys siirtää teloitukset Nikolajeviin, koska muuten ne olisivat tapahtuneet alle 200 kilometrin päässä armeijan korkeimman johdon päämajasta.
EV. AMEN: Muistatteko muita tapauksia?
OHLENDORF: Simferopolissa armeijan korkein johto pyysi Einsatzkommandoja kiirehtimään teloituksia, koska alueella oli suuri asuntopula ja nälänhädän uhka.
EV. AMEN: Tiedättekö kuinka monta ihmistä Einsatzgruppe D teloitti alaisuudessanne?
OHLENDORF: Vuoden aikana kesäkuusta 1941 kesäkuuhun 1942 Einsatzkommandot raportoivat 90 000 ihmisen teloituksesta.
EV. AMEN: Sisältyykö lukuun miehet, naiset ja lapset?
OHLENDORF: Kyllä.
EV. AMEN: Mihin perustatte nuo lukemat?
OHLENDORF: Einsatzkommandojen kentältä lähettämiin raportteihin.
EV. AMEN: Lähetettiinkö nuo raportit teille?
OHLENDORF: Kyllä.
EV. AMEN: Ja te näitte ja luitte ne?
OHLENDORF: Anteeksi?
EV. AMEN: Näitte ja luitte siis nuo raportit henkilökohtaisesti?
OHLENDORF: Kyllä.
EV. AMEN: Ja noihin raportteihin perustatte siis tuomioistuimelle ilmoittamanne uhrien lukumäärän?
OHLENDORF: Kyllä.
EV. AMEN: Tiedättekö kuinka suuri uhrien lukumäärä oli verrattuna muihin Einsatzgruppeihin?
OHLENDORF: Muiden Einsatzgruppejen osalta näkemäni lukemat olivat huomattavasti suurempia.
EV. AMEN: Mistä tämä johtui?
OHLENDORF: Uskon että muiden Einsatzgruppejen esittämät lukemat olivat liioiteltuja.
EV. AMEN: Näittekö säännöllisesti muiden Einsatzgruppejen teloitusraportteja?
OHLENDORF: Kyllä.
EV. AMEN: Ja nuo raportit siis osoittivat heidän uhriensa lukumäärän suuremmaksi kuin ryhmä D:n?
OHLENDORF: Kyllä.
EV. AMEN: Valvoitteko henkilökohtaisesti näitä joukkoteloituksia?
OHLENDORF: Olin läsnä kahdessa joukkoteloituksessa tarkastusmielessä.
EV. AMEN: Selittäisittekö tuomioistuimelle yksityiskohtaisesti kuinka yksittäinen joukkoteloitus järjestettiin?
OHLENDORF: Paikallinen Einsatzkommando yritti ensin koota alueeltaan kaikki juutalaiset rekisteröitäviksi. Rekisteröinnin suorittivat juutalaiset itse.
EV. AMEN: Millä verukkeella, jos jollakin, heidät kerättiin sitten yhteen teloitusta varten?
OHLENDORF: Että heidät uudelleensijoitettaisiin.
EV. AMEN: Jatkakaa vain.
OHLENDORF: Rekisteröimisen jälkeen juutalaiset kerättiin yhteen paikkaan, mistä heidät myöhemmin kuljetettiin varsinaiselle teloituspaikalle. Teloituspaikkana oli yleensä joko panssarintorjuntakaivanto tai luonnon muokkaama suuri kuoppa. Teloitukset suoritettiin sotilaallisella tavalla ryhmien tulittaessa käskystä.
EV. AMEN: Miten heidät kuljetettiin teloituspaikalle?
OHLENDORF: Heidät kuljetettiin teloituspaikalle kuorma-autoilla, ja vain niin monta kerrallaan kuin pystyttiin välittömästi teloittamaan.Tällä tavoin yritettiin pitää aikaväli siitä hetkestä kun uhrit tajusivat mitä todellisuudessa oli tapahtumassa, siihen kun heidät ammuttiin, mahdollisimman lyhyenä.
EV. AMEN: Oliko tuo teidän ideanne?
OHLENDORF: Kyllä.
EV. AMEN: Ja sitten kun heidät oli ammuttu, mitä heidän ruumiillensa tehtiin?
OHLENDORF: Ruumiit haudattiin panssarintorjuntakaivantoon tai kuoppaan.
EV. AMEN: Todettiinko mitenkään olivatko uhrit todella kuolleet?
OHLENDORF: Yksikköjen johtajilla tai tuliryhmien komentajilla oli määräykset varmistaa tämä, ja jos eloonjääneitä löytyi, lopettaa heidät itse.
EV. AMEN: Ja kuka sen teki?
OHLENDORF: Joko yksikön johtaja tai joku hänen osoittamansa henkilö.
EV. AMEN: Missä asennoissa uhrit ammuttiin?
OHLENDORF: Seisaaltaan tai polviltaan.
EV. AMEN: Mitä surmattujen henkilöiden vaatteille ja henkilökohtaiselle omaisuudelle tehtiin?
OHLENDORF: Kaikki arvoesineet takavarikoitiin rekisteröinnin ja yhteenkokoamisen yhteydessä. Arvoesineet luovutettiin talousministeriölle joko suoraan, tai RSHA:n kautta. Vaatteet jaettiin ensin kansalaisille, mutta talvella 1941 – 42 NSV keräsi ja otti haltuunsa ne.
EV. AMEN: Kaikki heidän henkilökohtainen omaisuutensa siis rekisteröitiin silloin?
OHLENDORF: Ei, ei kaikkea sitä. Vain arvoesineet rekisteröitiin.
EV. AMEN: Mitä tapahtui vaatteille joihin uhrit olivat pukeutuneet matkalla teloituspaikalle?
OHLENDORF: Heidät pakotettiin riisumaan päällysvaatteensa juuri ennen teloitusta.
EV. AMEN: Kaikkiko?
OHLENDORF: Kyllä, päällysvaatteensa.
EV. AMEN: Entä loput heidän päällään olleet vaatteet?
OHLENDORF: Loput vaatteet jäivät ruumiiden päälle.
EV. AMEN: Oliko tämä käytäntö myös muissa Einsatzgruppeissa?
OHLENDORF: Tämä oli määräys minun Einsatzgruppessani. En tiedä kuinka se tehtiin muissa.
EV. AMEN: Kuinka miehenne noudattivat näitä käytäntöjä?
OHLENDORF: Jotkut yksikönjohtajat eivät suorittaneet teloitusta sotilaallisella tavalla, vaan surmasivat uhrit yksitellen ampumalla heitä niskaan.
EV. AMEN: Ja te vastustitte tuota menettelytapaa?
OHLENDORF: Olin sitä vastaan, kyllä.
EV. AMEN: Mistä syystä?
OHLENDORF: Sekä uhrien että teloittajien vuoksi, koska tapahtuma oli liian läheinen. Psyykkisesti se oli suunnattoman suuri taakka kannettavaksi.
EV. AMEN: Palataanpa vielä uhrien omaisuuteen. Mitä sille tarkalleen ottaen tapahtui?
OHLENDORF: Kaikki arvoesineet lähetettiin Berliiniin, joko RSHA:lle tai valtion talousministeriölle. Kaikki tarvikkeet joita voitiin käyttä operatiivisillä alueilla, jaettiin siellä.
EV. AMEN: Mitä esimerkiksi tapahtui uhreilta saadulle kullalle ja hopealle?
OHLENDORF: Kuten juuri äsken sanoin, ne lähetettiin Berliiniin valtion talousministeriölle.
EV. AMEN: Kuinka tiedätte sen?
OHLENDORF: Muistan että sellaiset ohjeet tulivat Simferopolista.
EV. AMEN: Entäpä esimerkiksi rannekellot?
OHLENDORF: Armeijan pyynnöstä kellot annettiin heidän käyttöönsä rintamalla.
EV. AMEN: Teloitettiinko kaikki uhrit, miehet, naiset ja lapset samalla tavalla?
OHLENDORF: Kyllä, kevääseen 1942 saakka. Sitten Himmler antoi määräyksen, että tulevaisuudessa naiset ja lapset surmattaisiin ainoastaan kaasutusautoissa.
EV. AMEN: Kuinka naiset ja lapset oli surmattu aikaisemmin?
OHLENDORF: Ampumalla, kuten miehet.
EV. AMEN: Haudattiinko uhreja mitenkään teloituksen jälkeen?
OHLENDORF: Kommandot täyttivät haudat peittääkseen teloituksen jäljet, ja sen jälkeen työyksiköt tasoittivat maan.
EV. AMEN: Puhutaanpa noista kaasutusautoista, joita kerroitte vastaanottaneenne keväällä 1942. Minkälaisen määräyksen saitte näiden autojen käytöstä?
OHLENDORF: Näitä kaasutusautoja tulisi vastaisuudessa käyttää naisten ja lasten surmaamiseen.
EV. AMEN: Kertoisitteko tuomioistuimelle näiden autojen rakenteesta ja ulkonäöstä.
OHLENDORF: Näiden autojen todellista tarkoitusta ei voinut nähdä ulkoapäin. Ne näyttivät umpinaisilta kuorma-autoilta, ja olivat rakennettu siten, että moottorin käydessä pakokaasut johdettiin auton sisään, jossa ne aiheuttivat uhrien kuoleman 10 – 15 minuutissa.
EV. AMEN: Selittäkää yksityiskohtaisesti kuinka yksittäinen teloitus tällaisella autolla tapahtui?
OHLENDORF: Uhrit lastattiin autoon ja ajettiin hautauspaikalle, joka oli yleensä sama jota käytettiin joukko-teloituksessa. Kuljetukseen käytettävän ajan tuli olla riittävän pitkä varmistamaan uhrien kuoleman.
EV. AMEN: Kuinka uhrit saatiin autoihin?
OHLENDORF: Heille kerrottiin että heidät siirrettäisiin toiselle seudulle.
EV. AMEN: Kuinka kaasu johdettiin sisään?
OHLENDORF: En tiedä teknisiä yksityiskohtia.
EV. AMEN: Kuinka kauan uhrien surmaaminen tavallisesti kesti?
OHLENDORF Noin 10 – 15 minuuttia. Uhrit eivät aavistaneet mitä heille tapahtuisi.
EV. AMEN: Kuinka monta henkilöä pystyttiin surmaamaan samanaikaisesti yhdessä autossa?
OHLENDORF: Noin 15 – 25 henkilöä. Autojen koot vaihtelivat.
EV. AMEN: Saitteko säännöllisiä raportteja näitä autoja käyttäviltä henkilöiltä?
OHLENDORF: En ymmärtänyt kysymystä.
EV. AMEN: Raportoivatko autoja käyttävät henkilöt teille teloituksista?
OHLENDORF: Sain raportin että Einsatzkommandot eivät mielellään käyttäneet autoja.
EV. AMEN: Miksi eivät?
OHLENDORF: Koska uhrien hautaaminen oli suuri koettelemus Einsatzkommandojen jäsenille.
EV. AMEN: Kertoisitteko nyt kuka toimitti nämä autot Einsatzgruppeille?
OHLENDORF: Kaasutusautot eivät kuuluneet Einsatzgruppejen moottorikalustoon, vaan ne toimivat omana erikoisyksikkönään, jota johti autojen rakentaja. Kaasutusautoyksiköt liitettiin Einsatzgruppeihin RSHA:n määräyksestä.
EV. AMEN: Liitettiinkö kaikkiin Einsatzgruppeihin kaasutusautoyksiköt?
OHLENDORF: En ole varma siitä. Tiedän niistä ainoastaan ryhmä D:n osalta, ja epäsuorasti että ryhmä C olisi niitä myös käyttänyt.
EV. AMEN: Tiedättekö Beckerin Rauffille lähettämästä kirjeestä koskien näitä kaasutusautoja?
OHLENDORF: Näin tämän kirjeen kuulusteluni aikana.
EV. AMEN: Arvoisa tuomioistuin, puhun nyt todisteesta no. 501-PS, USA-288. Kirjeestä Beckeriltä Rauffille, jota on jo aiemmin käytetty todisteena.
[Kääntyen todistajaan päin.] Kertoisitteko tuomioistuimelle kuka Becker oli?
OHLENDORF: Muistini mukaan Becker oli autojen valmistaja. Hän oli vastuussa Einsatzgruppe D:n kaasutus-autoista.
EV. AMEN: Kuka Rauff oli?
OHLENDORF: Rauff oli Amt II:n osastonjohtaja. Hän oli siihen aikaan vastuussa mm. kuljetuksista.
EV. AMEN: Onko kirje teille millään lailla tuttu?
OHLENDORF: Sen sisältö vastaa suurin piirtein omia kokemuksiani, ja on siksi luultavasti oikea.
[Dokumentti 501-PS ojennettiin todistajalle.]
EV. AMEN: Katsoisitteko kirjettä ja kertoisitte tunnistatteko siitä mitään?
OHLENDORF: Kirjeen ulkonäkö ja nimikirjain “R” (Rauff) siinä, sekä viittaus Zwabeliin tai Fabeen, joka hoiti kuljetuksia Rauffin alaisuudessa, näyttäisivät viittaavan tämän kirjeen todenmukaisuuteen. Myös sen sisältö vastaa suunnilleen sen aikaisia kokemuksiani.
EV. AMEN: Uskotte siis tämän dokumentin olevan aito?
OHLENDORF: Kyllä.
EV. AMEN: Hyvä on, laittakaa kirje nyt tuolle pöydälle. Palatkaamme nyt aikaisempaan todistukseenne, jonka mukaan teidän määräämänne sotilaallinen teloitustapa oli parempi kuin muiden Einsatzgruppejen käyttämä niskalaukaus-käytäntö. Selittäisittekö tuomioistuimelle miksi uskoitte näin?
OHLENDORF: Tarkoituksena oli että yksittäiset johtajat ja miehet voisivat toteuttaa teloitukset sotilaallisella tavalla totellen määräyksiä, tarvitsematta tuntea uhrien yksittäisestä surmaamisesta aiheutuvaa syyllisyydentuntoa. Se oli vain määräys, jota sotilaiden oli toteltava. Toisaalta tiesin kyllä että henkinen jännitys teloituspaikoilla oli niin suuri, ettei yksittäisiltä pahoinpitelyiltä tai surmaamisilta voinut täysin välttyä. Tämä johtui useimmiten siitä että uhrit tajusivat liian nopeasti mitä heille oli tapahtumassa, eivätkä voineet kestää pitkällistä hermojännitystä. En pitänyt ajatuksesta että yksittäiset johtajat ja miehet pakotettaisiin toistuvasti surmaamaan suuria määriä ihmisiä henkilökohtaisesti.
EV. AMEN: Millä tavoin päätitte ketkä juutalaiset teloitettaisiin?
OHLENDORF: Se ei kuulunut tehtäviini, mutta henkilöiden identifioinnin suorittivat juutalaiset itse, koska rekisteröintiä hoitivat juutalaisten vanhempainneuvostot.
EV. AMEN: Vaikuttiko juutalaisen veren määrä yhtään asiaan?
OHLENDORF: En muista yksityiskohtia, mutta uskoakseni puolijuutalaiset laskettiin myös juutalaisiksi.
EV. AMEN: Mistä organisaatioista Einsatzgruppejen ja Einsatzkommandojen upseeristo suurimmaksi osaksi muodostui?
OHLENDORF: En ymmärtänyt kysymystä.
EV. AMEN: Mistä organisaatioista Einsatzgruppejen upseerit suurimmaksi osaksi tulivat?
OHLENDORF: Upseeristo muodostui suurimmaksi osaksi Valtionpoliisin ja KRIPO:n henkilöstöstä. Vähemmässä määrin oli mukana myös SD:n upseereita.
EV. AMEN: KRIPO:n?
OHLENDORF: Kyllä, Valtionpoliisista, KRIPO:sta ja vähemmässä määrin SD:stä.
EV. AMEN: Oliko mukana henkilöstöä mistään muista organisaatioista?
OHLENDORF: Kyllä, suurin osa palveluksessa olleista sotilaista tuli Waffen SS:stä ja Ordnungspolizeista (järjestyspoliisi). Valtionpoliisin ja KRIPO:n miehet muodostivat suurimman osan upseeristosta, ja joukot muodostuivat Waffen SS:n ja Ordnungspolizein miehistä.
EV. AMEN: Waffen SS ja järjestyspoliisi siis muodostivat Einsatzgruppet?
OHLENDORF: Kyllä, sotilaiden osalta suurimmaksi osaksi.
EV. AMEN: Kuinka suuri Einsatzgruppe D ja sen toimialue oli muihin Einsatzgruppeihin verrattuna?
OHLENDORF: Arvioisin että Einsatzgruppe D:n vahvuus oli noin puolet tai noin kaksi kolmasosaa muiden Einsatzgruppejen vahvuudesta. Tämä vaihteli ajan kuluessa, koska jotkut Einsatzgruppet suurenivat huomattavasti.
EV. AMEN: Jos tuomioistuimelle sopii minulla olisi muita kysymyksiä koskien organisaatioiden rakenteita, jotka mielestäni selventäisivät hieman joitakin jo esitettyjä todisteita. En kuitenkaan halua tuhlata tuomioistuimen aikaa, jollette halua kuulla enempää tällaisia todisteita. Jos kenelläkään tuomioistuimen jäsenistä on kysymyksiä joita he haluavat esittää suoraan tälle todistajalle, niin olkaa hyvät, sillä hän on tässä oikeussalissa esiintyvistä parhaiten selvillä näiden organisaatioiden rakenteesta.
PUHEENJOHTAJA: Pidämme nyt 10 minuutin tauon.
[Tauko pidettiin.]
PUHEENJOHTAJA: Eversti Amen, tuomioistuimen mielestä ei ole vielä tällä hetkellä tarpeellista mennä syvemmälle organisationaalisiin kysymyksiin, mutta teidän täytyy kuitenkin itse päättää niiden käsittelystä, koska tiedätte parhaiten niiden liittymisestä esitettäviin todisteisiin. Tuomioistuin on tyytyväinen tämänhetkiseen tilanteeseen, mutta on yksi yksityiskohta johon soisin teidän kiinnittävän huomionne; eli jatkuivatko todistajan kuvailemat operaatiot vuoden 1942 jälkeen, ja jos jatkuivat, niin kuinka kauan?
EV. AMEN: [Todistajalle] Voitteko kertoa jatkuivatko kuvailemanne teloitusoperaatiot vuoden 1942 jälkeen, ja jos jatkuivat, niin kuinka pitkällä ajanjaksolla?
OHLENDORF: En usko että perusmääräystä koskaan peruutettiin, mutta en muista yksityiskohtia ainakaan Neuvostoliiton tilanteesta, joten en ole kykenevä antamaan konkreettista lausuntoa tässä asiassa. Sota kääntyi tappioksi hyvin pian sen jälkeen, joten Einsatzgruppejen toimintaalueet kävivät pienemmiksi. Tiedän kuitenkin että muita samoilla määräyksillä toimivia Einsatzgruppeja oli tarkoitus muodostaa toimimaan muilla miehitetyillä alueilla.
EV. AMEN: Kuinka pitkälle tiedätte teloitusten jatkuneen?
OHLENDORF: Tiedän että juutalaisten likvidointi kiellettiin noin 6 kuukautta ennen sodan loppua. Näin myös asiakirjan jossa peruutettiin neuvostokomissaarien likvidointimääräys. En kuitenkaan muista tarkkaa päivämäärää.
EV. AMEN: Tiedättekö peruutettiinko ne todella?
OHLENDORF: Kyllä, uskon niin.
PUHEENJOHTAJA: Tuomioistuin haluaisi tietää kuinka monta miestä Einsatzgruppessanne palveli?
OHLENDORF: Einsatzgruppe D:ssä oli noin 500 miestä, lukuunottamatta ryhmään avustajiksi liittyneitä miehitettyjen alueiden kansalaisia.
PUHEENJOHTAJA: Sanoitteko heidät mukaanlukien?
OHLENDORF: Sanoin lukuunottamatta miehitettyjen alueiden kansalaisia.
PUHEENJOHTAJA: Tiedättekö paljonko muissa ryhmissä oli miehiä?
OHLENDORF: Arvioisin että aluksi niissä oli 700 – 800 miestä, mutta kuten sanoin, nuo luvut muuttuivat pian ajan kuluessa, koska Einsatzgruppet hankkivat itse vahvistusta joukkoihinsa, tai saivat sitä RSHA:lta.
PUHEENJOHTAJA: Joukkojen lukumäärät siis kasvoivat?
OHLENDORF: Kyllä.
EV. AMEN: Minulla olisi noin puolisen tusinaa kysymystä jotka haluaisin esittää todistajalle, koska ne saattaisivat hieman selventää tuomioistuimelle eräitä aiemmin esitettyjä todisteita. Esitän nämä asiat hyvin lyhyesti jos tuomio-istuimelle sopii.
[Kääntyen todistajaan päin.] Selittäisittekö organisaatiokaaviossa olevien sinisten viivojen paksuuden merkityksen.
OHLENDORF: Saksan poliisin ja RSHA:n ylipäällikön Reichsführer-SS Himmlerin ja SIPO:n ja SD:n päällikön välillä olevan paksun sinisen viivan tarkoitus on osoittaa näiden toimintojen identtisyys. RSHA käsitteli molempia, yleiseen hallintoon liittyviä, sekä yksittäisiä toimeenpanoja koskevia kysymyksiä, jotka liittyivät SIPO:n ja SD:n toimintaan. Hallinnollisesta näkökulmasta katsottuna organisaatiokaavio kuitenkin osoittaa ettei RSHA:lla oikeastaan koskaan ollut virallista lainvoimaisuutta. Sen virallinen asema oli eri kuin tässä kaaviossa esitetty. Puolueen ja valtion eri virkaosastoja yhdisteltiin, ja koska valtionpoliisi toimi edelleen sisäministeriön hallinnan alaisuudessa, kun taas SD oli puolueen toimielin, ei RSHA voinut julkaista lainvoimaisia toimintaohjeita tai määräyksiä.
Sen vuoksi jos haluaisin järjestää uudelleen tämän organisaatiokaavion täsmälliseksi, täytyisi minun esimerkiksi laittaa Amt IV:n paikalle Amt "Poliittinen poliisi", joka on osa entistä Hauptamt Sicherheitspolizeita. Tämä Amt "Poliittinen poliisi" syntyi virallisesti aivan sodan lopussa, ja se synnytettiin sisäministeriön poliisi-osastossa. Tämä Amt IV oli Preussin salaisen valtionpoliisin keskustoimisto, joka paremmin tunnetaan nimellä salainen valtionpoliisi (Geheime Staatspolizei), eli GESTAPO. GESTAPO, jonka alaisuudessa toimivat kaikki valtakunnan alueella toimivat poliittisen poliisin toimistot, oli kuitenkin olemassa vain muodollisesti.
Sen vuoksi hallinnolliset kysymykset päätettiin sisäministeriössä. Aina kun oli tarpeellista lisätä sisäministeriön virallista toimivaltaa poli
EVERSTI JOHN HARLAN AMEN (Yhdysvaltain lainopillinen neuvonantaja): Jos tuomioistuin sallii, haluaisin nyt kutsua syyttäjän todistajaksi Otto Ohlendorfin.
PUHEENJOHTAJA: Olisitteko hyvä ja tavaisitte nimen?
EV. AMEN: O-h-l-e-n-d-o-r-f, etunimi Otto. Teidän Korkeutenne, huomannette että hänen nimensä ilmenee Amt III:n alla seinätaulussa.
PUHEENJOHTAJA: Minkä sanoitte ilmenevän?
EV. AMEN: Tämän todistajan nimi ilmenee RSHA:n Amt III:n alla seinätaulussa. Iso neliö, kolmas kappale.
PUHEENJOHTAJA: Amt III. Kyllä, näen sen.
[Todistaja Ohlendorf nousi seisomaan.]
PUHEENJOHTAJA: Otto Ohlendorf, toistaisitteko tämän valan jäljessäni: ”Vannon kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan kautta että kerron puhtaan totuuden, siihen mitään lisäämättä tai siitä mitään pois jättämättä.”
[Todistaja toisti valan.]
EV. AMEN: Yrittäkää puhua hitaasti ja pitäkää tauko joka kysymyksen ja vastauksen välissä.
OTTO OHLENDORF: Kyllä.
EV. AMEN: Missä synnyitte?
OHLENDORF: Hohen-Egelsenissä.
EV. AMEN: Kuinka vanha olette?
OHLENDORF: 38 vuotta.
EV. AMEN: Koska liityitte kansallissosialistiseen puolueeseen?
OHLENDORF: Vuonna 1925.
EV. AMEN: Koska teistä tuli SA:n jäsen?
OHLENDORF: Ensimmäisen kerran vuonna 1926.
EV. AMEN: Koska teistä tuli SS:n jäsen?
OHLENDORF: Minun täytyy tarkentaa vastaustani aikaisempaan kysymykseen. Luulin että kysyitte SS-jäsenyydestäni.
EV. AMEN: Koska teistä tuli SA:n jäsen?
OHLENDORF: Vuonna 1925.
COL. AMEN: Koska teistä tuli SD:n jäsen?
OHLENDORF: Vuonna 1936.
EV. AMEN: Missä virassa viimeksi toimitte SD:ssä?
OHLENDORF: RSHA:n Amt III:n päällikkönä.
EV. AMEN: Katsotaanpa seinätaulua takananne. Kertoisitteko tuomioistuimelle tunnistatteko sen.
OHLENDORF: Olen jo nähnyt tämän taulun. Olin mukana tekemässä sitä ja voin todeta sen oikeaksi.
EV. AMEN: Kuinka olitte mukana sen tekemisessä?
OHLENDORF: Tämä taulu tehtiin kuulusteluni aikana.
EV. AMEN: Tiedoksi tuomioistuimelle, kyseessä oleva taulu josta todistaja puhuu on todiste nro USA-493.
OHLENDORF: En ymmärtänyt.
EV. AMEN: Kertoisitteko tuomioistuimelle osoittaako tämä taulu RSHA:n pohjaorganisaation rakenteen, sekä ilmeneekö siitä myös SS-Obergruppenführer Kaltenbrunnerin, GESTAPO:n ja SD:n asema Saksan poliisijärjestelmässä?
OHLENDORF: Tässä taulussa on kuvattu RSHA:n organisaatiokaavio. Se osoittaa SD:n osastojen, valtionpoliisin ja salaisen poliisin oikeat asemat.
EV. AMEN: Voisitteko osoittaa kaaviosta oman asemanne RSHA:ssa ja kertoa millä aikavälillä toimitte tuossa asemassa.
[Todistaja osoitti Amt III:a kaaviossa.]
EV. AMEN: Mitkä olivat Kaltenbrunnerin, Müllerin ja Eichmannin asemat RSHA:ssa? Kertokaa myös millä aikavälillä kukin heistä toimi asemassaan.
OHLENDORF: SS-Obergruppenführer Kaltenbrunner oli SIPO:n ja SD:n päällikkö, mutta myös koko RSHA:n päällikkö. Kaltenbrunner oli tässä asemassa 30. tammikuuta 1943 alkaen, ja toimi siinä sodan loppuun asti. SS-Gruppenführer Müller oli Amt IV:n eli GESTAPO:n päällikkö. Kun GESTAPO perustettiin Göringin alaisuuteen Müller toimi siinä apulaispäällikkönä. Niinpä hän loogisesti siirtyi sen päälliköksi Göringin luovuttaessa hallinnon Himmlerille. Hän toimi asemassaan sodan loppuun asti. SS-Obersturmbannführer Eichmann toimi Amt IV:ssa Müllerin alaisena ja työskenteli juutalaiskysymyksen parissa suunnilleen vuodesta 1940 lähtien. Tietääkseni hänkin toimi asemassaan sodan loppuun asti.
EV. AMEN: Kerrotteko nyt millä aikavälillä te palvelitte Amt III:ssa?
OHLENDORF: Olin Amt III:n osa-aikainen päällikkö vuosina 1939 – 1945.
EV. AMEN: Puhutaanpa nyt eri armeijakuntiin liitetyistä “liikkuvista yksiköistä”, jotka näkyvät kaavion oikeassa alalaidassa. Kertoisitteko tuomioistuimelle mitä termit "Einsatzgruppe" ja "Einsatzkommando" tarkoittavat?
OHLENDORF: "Einsatzgruppe"-käsite luotiin RSHA:n, OKW:n ja OKH:n päälliköiden sopimuksesta. Se tarkoitti operatiivisillä alueilla toimivia erillisiä SIPO:n ja SD:n yksiköitä. "Einsatzgruppeja" käytettiin ensimmäisen kerran Puolan sotaretken aikana. Sopimus OKH:n ja OKW:n kanssa julkaistiin kuitenkin vasta juuri ennen Neuvostoliiton sotaretken alkua. Tässä sopimuksessa spesifioitiin että RSHA:n päällikön edustajalla olisi komennossaan eri armeijaryhmiin tai armeijoihin liitettyjä SIPO:n ja SD:n liikkuvia yksiköitä, eli “Einsatzgruppeja”. ”Einsatzgruppet” taas oli jaettu pienempiin yksiköihin eli ”Einsatzkommandoihin”. ”Einsatzkommandot” liitettiin sitten tarpeen mukaan armeijakunnan tai armeijan komentajan määräyksestä yksittäisiin armeijan yksiköihin.
EV. AMEN: Kertokaa, jos tiedätte, tehtiinkö OKW:n, OKH:n ja RSHA:n välillä mitään sopimusta ennen Neuvostoliiton sotaretkeä?
OHLENDORF: Kyllä, “Einsatzgruppeja” ja “Einsatzkommandoja” koskevaa sopimusta, jota juuri äsken kuvailin, sovellettiin OKW:n, OKH:n ja RSHA:n välillä kirjoitetun sopimuksen pohjalta.
EV. AMEN: Kuinka tiedätte että oli olemassa tällainen kirjallinen sopimus?
OHLENDORF: Olin Albrechtin ja Schellenbergin kanssa toistuvasti paikalla OKH:n ja OKW:n johtamissa neuvotteluissa. Minulla oli myös kirjallinen kopio tästä sopimuksesta, joka toimi valtakirjanani johtaessani “Einsatzgruppe”-ryhmääni.
EV. AMEN: Selittäkää tuomioistuimelle kuka Schellenberg oli? Missä asemassa hän toimi?
OHLENDORF: Schellenberg oli lopussa Amt VI:n päällikkö. Näissä neuvotteluissa hän toimi RSHA:n silloisen päällikön SS-Obergruppenführer Heydrichin edustajana, ja kuului siihen aikaan Amt I:een.
EV. AMEN: Noin suunnilleen, milloin nämä neuvottelut käytiin?
OHLENDORF: Neuvottelut kestivät useita viikkoja. Sopimukseen päästiin noin 1 – 2 viikkoa ennen Neuvostoliiton sotaretken alkua.
EV. AMEN: Ja teillä itsellänne oli siis kopio tästä sopimuksesta?
OHLENDORF: Kyllä.
EV. AMEN: Oliko tilanteita joissa jouduitte käyttämään sopimusta?
OHLENDORF: Kyllä.
EV. AMEN: Enemmän kuin yksi tapaus?
OHLENDORF: Kyllä, kaikissa Wehrmachtin ja “Einsatzgruppejen” välisissä kysymyksissä.
EV. AMEN: Tiedättekö missä tämä alkuperäinen sopimus tai kopio siitä on tällä hetkellä?
OHLENDORF: En.
EV. AMEN: Selittäisittekö tuomioistuimelle parhaan tietonne ja muistinne mukaan tämän kirjallisen sopimuksen pääkohdat ja sisällön.
OHLENDORF: Ensinnäkin sopimuksessa mainittiin että “Einsatzgruppet” ja “Einsatzkommandot” muodostettaisiin toimimaan operatiivisillä alueilla. Tästä johtui myös se, että Wehrmacht luopui omalla vastuullaan tietyistä tehtävistä, jotka jäivät nyt yksin RSHA:n hoidettaviksi. Toisena oli ohjesääntöjen pätevyys näissä tehtävissä.
PUHEENJOHTAJA: Etenette liian nopeasti. Mitä sanoitte “Einsatzgruppejen” tehtävistä sopimuksen alla?
OHLENDORF: Sanoin että tämä oli Wehrmachtin ja “Einsatzgruppejen” välinen suhde. Sopimuksessa tarkennettiin että armeija oli vastuussa “Einsatzgruppejen” liikkuvuudesta ja varustelusta, mutta ohjeet ja määräykset heidän tehtäviinsä tulisivat RSHA:n päälliköltä.
EV. AMEN: Siis oliko jokaiseen armeijaryhmään tai armeijaan liitetty oma ”Einsatzgruppe”?
OHLENDORF: Jokaiseen armeijaryhmään oli liitetty oma “Einsatzgruppe”. Armeijaryhmä sitten liitti pienempiä yksiköitä, eli “Einsatzkommandoja”, yksittäisiin sotilasyksiköihin.
EV. AMEN: Ja määräsikö armeijan komentaja alueen jolla ”Einsatzgruppe” operoi?
OHLENDORF: “Einsatzgruppejen” operatiiviset alueet olivat jo ennalta määrättyjä, koska ne oli liitetty tiettyihin armeijaryhmiin ja liikkuivat sen vuoksi niiden mukana. ”Einsatzkommandojen” operatiiviset alueet olivat sitten armeijaryhmien tai osastojen järjesteltävissä.
EV. AMEN: Antoiko sopimus armeijan komentajille myös oikeuden määrätä millä aikavälillä operaatiot tuli suorittaa?
OHLENDORF: Kyllä, se oli mainittu otsikon “LIIKKUVUUS” alla.
EV. AMEN: Ja myöskin määrätä ryhmille tulevista uusista tehtävistä?
OHLENDORF: Kyllä, vaikkakin RSHA:n päälliköllä oli oikeus ohjeistaa heitä työssään, oli myös olemassa yleinen sopimus, siitä että myös Wehrmacht pystyi määräämään ”Einsatzgruppejen” toiminnasta jos operatiivinen tilanne sitä vaati.
EV. AMEN: Mitä tässä sopimuksessa sanottiin Einsatzgruppejen päälliköiden ja armeijan komentajien suhteesta?
OHLENDORF: En muista oliko sopimukseen sisällytetty mitään erityistä siitä. Joka tapauksessa armeijan komentajan ja SD:n yhteistyö oli siinä osoitettu.
EV. AMEN: Muistatteko mitään muita erillisiä määräyksiä tästä sopimuksesta?
OHLENDORF: Uskon että pystyn kertomaan sopimuksen pääkohdat.
EV. AMEN: Missä asemassa toimitte kun olitte tekemisissä tämän sopimuksen kanssa?
OHLENDORF: Kesäkuusta 1941 Heydrichin kuolemaan kesäkuussa 1942 johdin Einsatzgruppe D:tä, ja olin RSHA:n päällikön edustajana 11. armeijassa.
EV. AMEN: Ja koska Heydrich kuoli?
OHLENDORF: Heydrich haavoittui toukokuun lopussa 1942, ja kuoli 4. kesäkuuta 1942.
EV. AMEN: Saitteko mitään ennakkotietoa hyökkäyksestä Neuvostoliittoon? Jos saitte, niin kuinka paljon aikaisemmin?
OHLENDORF: Noin 4 viikkoa ennen hyökkäyksen alkua.
EV. AMEN: Kuinka monta Einstzgruppea oli ja ketkä olivat niiden johtajat?
OHLENDORF: Einsatzgruppeja oli neljä. A, B, C ja D. Einsatzgruppe A:n johtaja oli Stahlecker, B:n Nebe, C:n Dr. Rasche ja myöhemmin Dr. Thomas. Einsatzgruppe D:n johtaja olin minä itse ja jälkeeni Bierkamp.
EV. AMEN: Mihin armeijaryhmään ryhmä D oli liitettynä?
OHLENDORF: Ryhmä D:tä ei ollut liitetty mihinkään armeijaryhmään, vaan suoraan 11. armeijaan.
EV. AMEN: Missä ryhmä D operoi?
OHLENDORF: Eteläisessä Ukrainassa.
EV. AMEN: Voisitteko tarkentaa hieman alueen kuvausta, nimeämällä kaupunkeja tai alueita?
OHLENDORF: Pohjoisin kaupunki oli Cernauti, eteläsuunnassa Mohilev-Podolsk ja Yampol, sekä idässä Zuvalje, Czervind, Melitopol, Mariopol, Taganrog, Rostov ja Crimea.
EV. AMEN: Mikä oli ryhmä D:n lopullinen päämäärä?
OHLENDORF: Kaukasus.
EV. AMEN: Milloin ryhmä D:n liikekannallepano tapahtui?
OHLENDORF: Ryhmä D lähti Dügenistä 21. kesäkuuta, ja saapui Pietra Namskiin Romaniaan kolmessa päivässä. Siellä armeija pyysi ensimmäisiä Einsatzkommandoja irroitettaviksi ryhmästä, ja heidät lähetettiin välittömästi armeijan osoittamiin kohteisiin. Kokonaisuudessaan Einsatzgruppe D pantiin toimintaan heinäkuun alussa.
EV. AMEN: Puhutte siis 11. armeijasta?
OHLENDORF: Kyllä.
EV. AMEN: Mitkä olivat Einsatzgruppejen viralliset tehtävät juutalaisten ja kommunististen komissaarien suhteen?
OHLENDORF: Kommunisti- ja juutalaiskysymyksessä Einsatzkommandojen johtajat saivat suulliset ohjeet ennen jokaista tehtävää.
EV. AMEN: Mitkä olivat heidän ohjeensa juutalaisten ja kommunistivirkailijoiden suhteen?
OHLENDORF: Ohjeena oli, että kunkin Einsatzgruppen tuli operoimallaan alueella likvidoida kaikki juutalaiset sekä neuvostokomissaarit.
EV. AMEN: Ja kun puhutte “likvidoimisesta”, tarkoitatteko tappamista?
OHLENDORF: Kyllä, tarkoitan tappamista.
EV. AMEN: Osallistuitteko Pretzissä pidettyyn konferenssiin ennen Neuvostoliiton operaation alkua?
OHLENDORF: Kyllä. Siinä konferenssissa Einsatzgruppejen päälliköille sekä Einsatzkommandojen johtajille informoitiin heidän tehtävistään, sekä annettiin tarpeelliset ohjeet.
EV. AMEN: Keitä tuossa konferenssissa oli läsnä?
OHLENDORF: Einsatzgruppejen päälliköt ja Einsatzkommandojen johtajat, sekä Streckenbach RSHA:sta, joka välitti Himmlerin ja Heydrichin määräykset.
EV. AMEN: Mitkä nuo määräykset olivat?
OHLENDORF: Ne olivat yleisiä määräyksiä SIPO:n ja SD:n normaalista työstä, sekä lisänä jo aiemmin mainitsemani likvidointimääräys.
EV. AMEN: Ja koska tämä konferenssi pidettiin?
OHLENDORF: Noin 3 tai 4 päivää ennen operaation alkua.
EV. AMEN: Eli ennen marssianne Neuvostoliittoon, saitte siis juuri tässä konferenssissa erityismääräyksen tappaa kaikki juutalaiset ja kommunistivirkailijat. Pitääkö tämä paikkansa?
OHLENDORF: Kyllä.
EV. AMEN: Keskustelitteko koskaan henkilökohtaisesti Himmlerin kanssa siitä, mitä hän oli puhunut armeija-ryhmien komentajien kanssa tästä tehtävästä?
OHLENDORF: Kyllä. Himmler kertoi minulle ennen Neuvostoliiton operaation alkua, että Hitler oli puhunut tästä tehtävästä armeijaryhmien ja armeijoiden komentajille pitämässään konferenssissa. Tai ei siis armeijan päälliköille, vaan komentaville kenraaleille, ja antanut heille ohjeet tarpeellisen tuen antamisesta.
EV. AMEN: Voitte siis todistaa että armeijaryhmien ja armeijoiden komentajia oli laillanne informoitu näistä juutalaisten ja neuvostovirkailijoiden likvidoimismääräyksistä?
OHLENDORF: Mielestäni ei ole aivan oikein ilmaista asiaa tuossa muodossa. Heille ei ollut annettu suoranaisia likvidointimääräyksiä kuten Einsatzgruppeille. Hitler antoi Himmlerille likvidointimääräyksen toimeenpantavaksi, mutta armeijaryhmät saivat vain määräyksen tukea operatiivisillä alueillaan toimivia Einsatzgruppeja. Ilman noita armeijalle annettuja ohjeita Einsatzgruppejen operaatiot eivät olisi olleet mahdollisia.
EV. AMEN: Kävittekö Himmlerin kanssa mitään muuta keskustelua koskien tätä määräystä?
OHLENDORF: Kyllä. Loppukesästä 1941 Himmler oli Nikolajevissa. Hän kutsui koolle Einsatzkommandojen johtajat ja miehet, toisti heille likvidoimismääräyksen, ja painotti etteivät ryhmänjohtajat tai teloituksia suorittavat miehet olisi henkilökohtaisesti vastuussa teloituksista. Vastuu olisi yksin hänen ja Führerin.
EV. AMEN: Ja te itse kuulitte hänen sanovan tuon?
OHLENDORF: Kyllä.
EV. AMEN: Tiedättekö oliko Einsatzgruppejen tehtävä armeijaryhmien komentajien tiedossa?
OHLENDORF: Tämä määräys ja sen toimeenpano oli armeijan komentavan kenraalin tiedossa.
EV. AMEN: Kuinka tiedätte sen?
OHLENDORF: Wehrmachtin edustajien kanssa käydyistä neuvotteluista, sekä armeijalta tulleista määräysten toimeenpanoon liittyvistä ohjeista.
EV. AMEN: Oliko Einsatzgruppejen tehtävä ja sopimus OKW:n, OKH:n ja RSHA:n välillä muiden RSHA:n johtajien tiedossa?
OHLENDORF: Ainakin jotkut heistä tiesivät siitä, koska osa johtajista toimi siihen aikaan aktiivisesti myös suoraan Einsatzgruppeissa ja Einsatzkommandoissa. Myös tietenkin samassa organisaatiossa Einsatzgruppejen kanssa toimivat johtajat tiesivät siitä.
EV. AMEN: Suurin osa johtajista tuli siis RSHA:sta?
OHLENDORF: Mistä johtajista?
EV. AMEN: Einsatzgruppejen johtajista.
OHLENDORF: Niin ei voi sanoa. Einsatzgruppejen ja Einsatzkommandojen johtajat tulivat joka puolelta valtakuntaa.
EV. AMEN: Tiedättekö tiesikö Kaltenbrunner sopimuksesta ja likvidointimääräyksestä?
OHLENDORF: Otettuaan RSHA:n hallintaansa Kaltenbrunnerin täytyi käsitellä näitä asioita, ja niin muodoin hänen on täytynyt olla myös perillä Einsatzgruppejen yksityiskohdista, jotka kuuluivat hänen toimistolleen.
EV. AMEN: Kuka oli 11. armeijan komentaja?
OHLENDORF: Aluksi Ritter van Schober, myöhemmin Von Manstein.
EV. AMEN: Kertoisitteko tuomioistuimelle millä tavoin 11. armeijan komentaja ohjasi tai valvoi Einsatzgruppe D:tä sen suorittaessa tehtäviään.
OHLENDORF: 11. armeijalta tuli määräys siirtää teloitukset Nikolajeviin, koska muuten ne olisivat tapahtuneet alle 200 kilometrin päässä armeijan korkeimman johdon päämajasta.
EV. AMEN: Muistatteko muita tapauksia?
OHLENDORF: Simferopolissa armeijan korkein johto pyysi Einsatzkommandoja kiirehtimään teloituksia, koska alueella oli suuri asuntopula ja nälänhädän uhka.
EV. AMEN: Tiedättekö kuinka monta ihmistä Einsatzgruppe D teloitti alaisuudessanne?
OHLENDORF: Vuoden aikana kesäkuusta 1941 kesäkuuhun 1942 Einsatzkommandot raportoivat 90 000 ihmisen teloituksesta.
EV. AMEN: Sisältyykö lukuun miehet, naiset ja lapset?
OHLENDORF: Kyllä.
EV. AMEN: Mihin perustatte nuo lukemat?
OHLENDORF: Einsatzkommandojen kentältä lähettämiin raportteihin.
EV. AMEN: Lähetettiinkö nuo raportit teille?
OHLENDORF: Kyllä.
EV. AMEN: Ja te näitte ja luitte ne?
OHLENDORF: Anteeksi?
EV. AMEN: Näitte ja luitte siis nuo raportit henkilökohtaisesti?
OHLENDORF: Kyllä.
EV. AMEN: Ja noihin raportteihin perustatte siis tuomioistuimelle ilmoittamanne uhrien lukumäärän?
OHLENDORF: Kyllä.
EV. AMEN: Tiedättekö kuinka suuri uhrien lukumäärä oli verrattuna muihin Einsatzgruppeihin?
OHLENDORF: Muiden Einsatzgruppejen osalta näkemäni lukemat olivat huomattavasti suurempia.
EV. AMEN: Mistä tämä johtui?
OHLENDORF: Uskon että muiden Einsatzgruppejen esittämät lukemat olivat liioiteltuja.
EV. AMEN: Näittekö säännöllisesti muiden Einsatzgruppejen teloitusraportteja?
OHLENDORF: Kyllä.
EV. AMEN: Ja nuo raportit siis osoittivat heidän uhriensa lukumäärän suuremmaksi kuin ryhmä D:n?
OHLENDORF: Kyllä.
EV. AMEN: Valvoitteko henkilökohtaisesti näitä joukkoteloituksia?
OHLENDORF: Olin läsnä kahdessa joukkoteloituksessa tarkastusmielessä.
EV. AMEN: Selittäisittekö tuomioistuimelle yksityiskohtaisesti kuinka yksittäinen joukkoteloitus järjestettiin?
OHLENDORF: Paikallinen Einsatzkommando yritti ensin koota alueeltaan kaikki juutalaiset rekisteröitäviksi. Rekisteröinnin suorittivat juutalaiset itse.
EV. AMEN: Millä verukkeella, jos jollakin, heidät kerättiin sitten yhteen teloitusta varten?
OHLENDORF: Että heidät uudelleensijoitettaisiin.
EV. AMEN: Jatkakaa vain.
OHLENDORF: Rekisteröimisen jälkeen juutalaiset kerättiin yhteen paikkaan, mistä heidät myöhemmin kuljetettiin varsinaiselle teloituspaikalle. Teloituspaikkana oli yleensä joko panssarintorjuntakaivanto tai luonnon muokkaama suuri kuoppa. Teloitukset suoritettiin sotilaallisella tavalla ryhmien tulittaessa käskystä.
EV. AMEN: Miten heidät kuljetettiin teloituspaikalle?
OHLENDORF: Heidät kuljetettiin teloituspaikalle kuorma-autoilla, ja vain niin monta kerrallaan kuin pystyttiin välittömästi teloittamaan.Tällä tavoin yritettiin pitää aikaväli siitä hetkestä kun uhrit tajusivat mitä todellisuudessa oli tapahtumassa, siihen kun heidät ammuttiin, mahdollisimman lyhyenä.
EV. AMEN: Oliko tuo teidän ideanne?
OHLENDORF: Kyllä.
EV. AMEN: Ja sitten kun heidät oli ammuttu, mitä heidän ruumiillensa tehtiin?
OHLENDORF: Ruumiit haudattiin panssarintorjuntakaivantoon tai kuoppaan.
EV. AMEN: Todettiinko mitenkään olivatko uhrit todella kuolleet?
OHLENDORF: Yksikköjen johtajilla tai tuliryhmien komentajilla oli määräykset varmistaa tämä, ja jos eloonjääneitä löytyi, lopettaa heidät itse.
EV. AMEN: Ja kuka sen teki?
OHLENDORF: Joko yksikön johtaja tai joku hänen osoittamansa henkilö.
EV. AMEN: Missä asennoissa uhrit ammuttiin?
OHLENDORF: Seisaaltaan tai polviltaan.
EV. AMEN: Mitä surmattujen henkilöiden vaatteille ja henkilökohtaiselle omaisuudelle tehtiin?
OHLENDORF: Kaikki arvoesineet takavarikoitiin rekisteröinnin ja yhteenkokoamisen yhteydessä. Arvoesineet luovutettiin talousministeriölle joko suoraan, tai RSHA:n kautta. Vaatteet jaettiin ensin kansalaisille, mutta talvella 1941 – 42 NSV keräsi ja otti haltuunsa ne.
EV. AMEN: Kaikki heidän henkilökohtainen omaisuutensa siis rekisteröitiin silloin?
OHLENDORF: Ei, ei kaikkea sitä. Vain arvoesineet rekisteröitiin.
EV. AMEN: Mitä tapahtui vaatteille joihin uhrit olivat pukeutuneet matkalla teloituspaikalle?
OHLENDORF: Heidät pakotettiin riisumaan päällysvaatteensa juuri ennen teloitusta.
EV. AMEN: Kaikkiko?
OHLENDORF: Kyllä, päällysvaatteensa.
EV. AMEN: Entä loput heidän päällään olleet vaatteet?
OHLENDORF: Loput vaatteet jäivät ruumiiden päälle.
EV. AMEN: Oliko tämä käytäntö myös muissa Einsatzgruppeissa?
OHLENDORF: Tämä oli määräys minun Einsatzgruppessani. En tiedä kuinka se tehtiin muissa.
EV. AMEN: Kuinka miehenne noudattivat näitä käytäntöjä?
OHLENDORF: Jotkut yksikönjohtajat eivät suorittaneet teloitusta sotilaallisella tavalla, vaan surmasivat uhrit yksitellen ampumalla heitä niskaan.
EV. AMEN: Ja te vastustitte tuota menettelytapaa?
OHLENDORF: Olin sitä vastaan, kyllä.
EV. AMEN: Mistä syystä?
OHLENDORF: Sekä uhrien että teloittajien vuoksi, koska tapahtuma oli liian läheinen. Psyykkisesti se oli suunnattoman suuri taakka kannettavaksi.
EV. AMEN: Palataanpa vielä uhrien omaisuuteen. Mitä sille tarkalleen ottaen tapahtui?
OHLENDORF: Kaikki arvoesineet lähetettiin Berliiniin, joko RSHA:lle tai valtion talousministeriölle. Kaikki tarvikkeet joita voitiin käyttä operatiivisillä alueilla, jaettiin siellä.
EV. AMEN: Mitä esimerkiksi tapahtui uhreilta saadulle kullalle ja hopealle?
OHLENDORF: Kuten juuri äsken sanoin, ne lähetettiin Berliiniin valtion talousministeriölle.
EV. AMEN: Kuinka tiedätte sen?
OHLENDORF: Muistan että sellaiset ohjeet tulivat Simferopolista.
EV. AMEN: Entäpä esimerkiksi rannekellot?
OHLENDORF: Armeijan pyynnöstä kellot annettiin heidän käyttöönsä rintamalla.
EV. AMEN: Teloitettiinko kaikki uhrit, miehet, naiset ja lapset samalla tavalla?
OHLENDORF: Kyllä, kevääseen 1942 saakka. Sitten Himmler antoi määräyksen, että tulevaisuudessa naiset ja lapset surmattaisiin ainoastaan kaasutusautoissa.
EV. AMEN: Kuinka naiset ja lapset oli surmattu aikaisemmin?
OHLENDORF: Ampumalla, kuten miehet.
EV. AMEN: Haudattiinko uhreja mitenkään teloituksen jälkeen?
OHLENDORF: Kommandot täyttivät haudat peittääkseen teloituksen jäljet, ja sen jälkeen työyksiköt tasoittivat maan.
EV. AMEN: Puhutaanpa noista kaasutusautoista, joita kerroitte vastaanottaneenne keväällä 1942. Minkälaisen määräyksen saitte näiden autojen käytöstä?
OHLENDORF: Näitä kaasutusautoja tulisi vastaisuudessa käyttää naisten ja lasten surmaamiseen.
EV. AMEN: Kertoisitteko tuomioistuimelle näiden autojen rakenteesta ja ulkonäöstä.
OHLENDORF: Näiden autojen todellista tarkoitusta ei voinut nähdä ulkoapäin. Ne näyttivät umpinaisilta kuorma-autoilta, ja olivat rakennettu siten, että moottorin käydessä pakokaasut johdettiin auton sisään, jossa ne aiheuttivat uhrien kuoleman 10 – 15 minuutissa.
EV. AMEN: Selittäkää yksityiskohtaisesti kuinka yksittäinen teloitus tällaisella autolla tapahtui?
OHLENDORF: Uhrit lastattiin autoon ja ajettiin hautauspaikalle, joka oli yleensä sama jota käytettiin joukko-teloituksessa. Kuljetukseen käytettävän ajan tuli olla riittävän pitkä varmistamaan uhrien kuoleman.
EV. AMEN: Kuinka uhrit saatiin autoihin?
OHLENDORF: Heille kerrottiin että heidät siirrettäisiin toiselle seudulle.
EV. AMEN: Kuinka kaasu johdettiin sisään?
OHLENDORF: En tiedä teknisiä yksityiskohtia.
EV. AMEN: Kuinka kauan uhrien surmaaminen tavallisesti kesti?
OHLENDORF Noin 10 – 15 minuuttia. Uhrit eivät aavistaneet mitä heille tapahtuisi.
EV. AMEN: Kuinka monta henkilöä pystyttiin surmaamaan samanaikaisesti yhdessä autossa?
OHLENDORF: Noin 15 – 25 henkilöä. Autojen koot vaihtelivat.
EV. AMEN: Saitteko säännöllisiä raportteja näitä autoja käyttäviltä henkilöiltä?
OHLENDORF: En ymmärtänyt kysymystä.
EV. AMEN: Raportoivatko autoja käyttävät henkilöt teille teloituksista?
OHLENDORF: Sain raportin että Einsatzkommandot eivät mielellään käyttäneet autoja.
EV. AMEN: Miksi eivät?
OHLENDORF: Koska uhrien hautaaminen oli suuri koettelemus Einsatzkommandojen jäsenille.
EV. AMEN: Kertoisitteko nyt kuka toimitti nämä autot Einsatzgruppeille?
OHLENDORF: Kaasutusautot eivät kuuluneet Einsatzgruppejen moottorikalustoon, vaan ne toimivat omana erikoisyksikkönään, jota johti autojen rakentaja. Kaasutusautoyksiköt liitettiin Einsatzgruppeihin RSHA:n määräyksestä.
EV. AMEN: Liitettiinkö kaikkiin Einsatzgruppeihin kaasutusautoyksiköt?
OHLENDORF: En ole varma siitä. Tiedän niistä ainoastaan ryhmä D:n osalta, ja epäsuorasti että ryhmä C olisi niitä myös käyttänyt.
EV. AMEN: Tiedättekö Beckerin Rauffille lähettämästä kirjeestä koskien näitä kaasutusautoja?
OHLENDORF: Näin tämän kirjeen kuulusteluni aikana.
EV. AMEN: Arvoisa tuomioistuin, puhun nyt todisteesta no. 501-PS, USA-288. Kirjeestä Beckeriltä Rauffille, jota on jo aiemmin käytetty todisteena.
[Kääntyen todistajaan päin.] Kertoisitteko tuomioistuimelle kuka Becker oli?
OHLENDORF: Muistini mukaan Becker oli autojen valmistaja. Hän oli vastuussa Einsatzgruppe D:n kaasutus-autoista.
EV. AMEN: Kuka Rauff oli?
OHLENDORF: Rauff oli Amt II:n osastonjohtaja. Hän oli siihen aikaan vastuussa mm. kuljetuksista.
EV. AMEN: Onko kirje teille millään lailla tuttu?
OHLENDORF: Sen sisältö vastaa suurin piirtein omia kokemuksiani, ja on siksi luultavasti oikea.
[Dokumentti 501-PS ojennettiin todistajalle.]
EV. AMEN: Katsoisitteko kirjettä ja kertoisitte tunnistatteko siitä mitään?
OHLENDORF: Kirjeen ulkonäkö ja nimikirjain “R” (Rauff) siinä, sekä viittaus Zwabeliin tai Fabeen, joka hoiti kuljetuksia Rauffin alaisuudessa, näyttäisivät viittaavan tämän kirjeen todenmukaisuuteen. Myös sen sisältö vastaa suunnilleen sen aikaisia kokemuksiani.
EV. AMEN: Uskotte siis tämän dokumentin olevan aito?
OHLENDORF: Kyllä.
EV. AMEN: Hyvä on, laittakaa kirje nyt tuolle pöydälle. Palatkaamme nyt aikaisempaan todistukseenne, jonka mukaan teidän määräämänne sotilaallinen teloitustapa oli parempi kuin muiden Einsatzgruppejen käyttämä niskalaukaus-käytäntö. Selittäisittekö tuomioistuimelle miksi uskoitte näin?
OHLENDORF: Tarkoituksena oli että yksittäiset johtajat ja miehet voisivat toteuttaa teloitukset sotilaallisella tavalla totellen määräyksiä, tarvitsematta tuntea uhrien yksittäisestä surmaamisesta aiheutuvaa syyllisyydentuntoa. Se oli vain määräys, jota sotilaiden oli toteltava. Toisaalta tiesin kyllä että henkinen jännitys teloituspaikoilla oli niin suuri, ettei yksittäisiltä pahoinpitelyiltä tai surmaamisilta voinut täysin välttyä. Tämä johtui useimmiten siitä että uhrit tajusivat liian nopeasti mitä heille oli tapahtumassa, eivätkä voineet kestää pitkällistä hermojännitystä. En pitänyt ajatuksesta että yksittäiset johtajat ja miehet pakotettaisiin toistuvasti surmaamaan suuria määriä ihmisiä henkilökohtaisesti.
EV. AMEN: Millä tavoin päätitte ketkä juutalaiset teloitettaisiin?
OHLENDORF: Se ei kuulunut tehtäviini, mutta henkilöiden identifioinnin suorittivat juutalaiset itse, koska rekisteröintiä hoitivat juutalaisten vanhempainneuvostot.
EV. AMEN: Vaikuttiko juutalaisen veren määrä yhtään asiaan?
OHLENDORF: En muista yksityiskohtia, mutta uskoakseni puolijuutalaiset laskettiin myös juutalaisiksi.
EV. AMEN: Mistä organisaatioista Einsatzgruppejen ja Einsatzkommandojen upseeristo suurimmaksi osaksi muodostui?
OHLENDORF: En ymmärtänyt kysymystä.
EV. AMEN: Mistä organisaatioista Einsatzgruppejen upseerit suurimmaksi osaksi tulivat?
OHLENDORF: Upseeristo muodostui suurimmaksi osaksi Valtionpoliisin ja KRIPO:n henkilöstöstä. Vähemmässä määrin oli mukana myös SD:n upseereita.
EV. AMEN: KRIPO:n?
OHLENDORF: Kyllä, Valtionpoliisista, KRIPO:sta ja vähemmässä määrin SD:stä.
EV. AMEN: Oliko mukana henkilöstöä mistään muista organisaatioista?
OHLENDORF: Kyllä, suurin osa palveluksessa olleista sotilaista tuli Waffen SS:stä ja Ordnungspolizeista (järjestyspoliisi). Valtionpoliisin ja KRIPO:n miehet muodostivat suurimman osan upseeristosta, ja joukot muodostuivat Waffen SS:n ja Ordnungspolizein miehistä.
EV. AMEN: Waffen SS ja järjestyspoliisi siis muodostivat Einsatzgruppet?
OHLENDORF: Kyllä, sotilaiden osalta suurimmaksi osaksi.
EV. AMEN: Kuinka suuri Einsatzgruppe D ja sen toimialue oli muihin Einsatzgruppeihin verrattuna?
OHLENDORF: Arvioisin että Einsatzgruppe D:n vahvuus oli noin puolet tai noin kaksi kolmasosaa muiden Einsatzgruppejen vahvuudesta. Tämä vaihteli ajan kuluessa, koska jotkut Einsatzgruppet suurenivat huomattavasti.
EV. AMEN: Jos tuomioistuimelle sopii minulla olisi muita kysymyksiä koskien organisaatioiden rakenteita, jotka mielestäni selventäisivät hieman joitakin jo esitettyjä todisteita. En kuitenkaan halua tuhlata tuomioistuimen aikaa, jollette halua kuulla enempää tällaisia todisteita. Jos kenelläkään tuomioistuimen jäsenistä on kysymyksiä joita he haluavat esittää suoraan tälle todistajalle, niin olkaa hyvät, sillä hän on tässä oikeussalissa esiintyvistä parhaiten selvillä näiden organisaatioiden rakenteesta.
PUHEENJOHTAJA: Pidämme nyt 10 minuutin tauon.
[Tauko pidettiin.]
PUHEENJOHTAJA: Eversti Amen, tuomioistuimen mielestä ei ole vielä tällä hetkellä tarpeellista mennä syvemmälle organisationaalisiin kysymyksiin, mutta teidän täytyy kuitenkin itse päättää niiden käsittelystä, koska tiedätte parhaiten niiden liittymisestä esitettäviin todisteisiin. Tuomioistuin on tyytyväinen tämänhetkiseen tilanteeseen, mutta on yksi yksityiskohta johon soisin teidän kiinnittävän huomionne; eli jatkuivatko todistajan kuvailemat operaatiot vuoden 1942 jälkeen, ja jos jatkuivat, niin kuinka kauan?
EV. AMEN: [Todistajalle] Voitteko kertoa jatkuivatko kuvailemanne teloitusoperaatiot vuoden 1942 jälkeen, ja jos jatkuivat, niin kuinka pitkällä ajanjaksolla?
OHLENDORF: En usko että perusmääräystä koskaan peruutettiin, mutta en muista yksityiskohtia ainakaan Neuvostoliiton tilanteesta, joten en ole kykenevä antamaan konkreettista lausuntoa tässä asiassa. Sota kääntyi tappioksi hyvin pian sen jälkeen, joten Einsatzgruppejen toimintaalueet kävivät pienemmiksi. Tiedän kuitenkin että muita samoilla määräyksillä toimivia Einsatzgruppeja oli tarkoitus muodostaa toimimaan muilla miehitetyillä alueilla.
EV. AMEN: Kuinka pitkälle tiedätte teloitusten jatkuneen?
OHLENDORF: Tiedän että juutalaisten likvidointi kiellettiin noin 6 kuukautta ennen sodan loppua. Näin myös asiakirjan jossa peruutettiin neuvostokomissaarien likvidointimääräys. En kuitenkaan muista tarkkaa päivämäärää.
EV. AMEN: Tiedättekö peruutettiinko ne todella?
OHLENDORF: Kyllä, uskon niin.
PUHEENJOHTAJA: Tuomioistuin haluaisi tietää kuinka monta miestä Einsatzgruppessanne palveli?
OHLENDORF: Einsatzgruppe D:ssä oli noin 500 miestä, lukuunottamatta ryhmään avustajiksi liittyneitä miehitettyjen alueiden kansalaisia.
PUHEENJOHTAJA: Sanoitteko heidät mukaanlukien?
OHLENDORF: Sanoin lukuunottamatta miehitettyjen alueiden kansalaisia.
PUHEENJOHTAJA: Tiedättekö paljonko muissa ryhmissä oli miehiä?
OHLENDORF: Arvioisin että aluksi niissä oli 700 – 800 miestä, mutta kuten sanoin, nuo luvut muuttuivat pian ajan kuluessa, koska Einsatzgruppet hankkivat itse vahvistusta joukkoihinsa, tai saivat sitä RSHA:lta.
PUHEENJOHTAJA: Joukkojen lukumäärät siis kasvoivat?
OHLENDORF: Kyllä.
EV. AMEN: Minulla olisi noin puolisen tusinaa kysymystä jotka haluaisin esittää todistajalle, koska ne saattaisivat hieman selventää tuomioistuimelle eräitä aiemmin esitettyjä todisteita. Esitän nämä asiat hyvin lyhyesti jos tuomio-istuimelle sopii.
[Kääntyen todistajaan päin.] Selittäisittekö organisaatiokaaviossa olevien sinisten viivojen paksuuden merkityksen.
OHLENDORF: Saksan poliisin ja RSHA:n ylipäällikön Reichsführer-SS Himmlerin ja SIPO:n ja SD:n päällikön välillä olevan paksun sinisen viivan tarkoitus on osoittaa näiden toimintojen identtisyys. RSHA käsitteli molempia, yleiseen hallintoon liittyviä, sekä yksittäisiä toimeenpanoja koskevia kysymyksiä, jotka liittyivät SIPO:n ja SD:n toimintaan. Hallinnollisesta näkökulmasta katsottuna organisaatiokaavio kuitenkin osoittaa ettei RSHA:lla oikeastaan koskaan ollut virallista lainvoimaisuutta. Sen virallinen asema oli eri kuin tässä kaaviossa esitetty. Puolueen ja valtion eri virkaosastoja yhdisteltiin, ja koska valtionpoliisi toimi edelleen sisäministeriön hallinnan alaisuudessa, kun taas SD oli puolueen toimielin, ei RSHA voinut julkaista lainvoimaisia toimintaohjeita tai määräyksiä.
Sen vuoksi jos haluaisin järjestää uudelleen tämän organisaatiokaavion täsmälliseksi, täytyisi minun esimerkiksi laittaa Amt IV:n paikalle Amt "Poliittinen poliisi", joka on osa entistä Hauptamt Sicherheitspolizeita. Tämä Amt "Poliittinen poliisi" syntyi virallisesti aivan sodan lopussa, ja se synnytettiin sisäministeriön poliisi-osastossa. Tämä Amt IV oli Preussin salaisen valtionpoliisin keskustoimisto, joka paremmin tunnetaan nimellä salainen valtionpoliisi (Geheime Staatspolizei), eli GESTAPO. GESTAPO, jonka alaisuudessa toimivat kaikki valtakunnan alueella toimivat poliittisen poliisin toimistot, oli kuitenkin olemassa vain muodollisesti.
Sen vuoksi hallinnolliset kysymykset päätettiin sisäministeriössä. Aina kun oli tarpeellista lisätä sisäministeriön virallista toimivaltaa poli
Vastaukset 14
Vanhimmat
oli kuin kopioitu suomesta kun valkoiset teloittivat punaisia. Olisiko saksalaiset vieneet mallin mukanaan?
S.Lehto vastaa tähän? Toivottavasti ei mitenkään. Surullista luettavaa. Toisinaan sitä ajattelee kuinka alas onkaan voinut näennäisesti sivistynyt ihminen vajota kun lukee kuvauksia natsi-saksan harjoittamasta terrorista miehittämillään alueilla. Toivottavasti kukaan nyt ei vain vastaa sillä papukaijatyylillä "entäs kommumistien rikokset".
kirjan: Tavallisia miehiä. Siinä kerrotaan puolassa olleista saksalaisista poliisijoukoista. Ne ampui paljon ihmisiä. Jotkut kyllä kieltäytyivät ja saivat tunnonvaivoja, mutta kirjassa tuotiin esille miten ihminen kylmettää itsensä. Kaikki oli alussa kauhuissaan kun annettiin käsky ampua, mut sitten se muuttui monen kohdalla jopa sadismiksi. Eihän muuta kuin pahvipäät kiellä natsien tekoja. Ei niitä tarkkoja lukuja enää selville saa mutta hemmetisti tapettiin.
Polakit pistivät partisaaneina vastaan. Näitä on ammuttava.
Toivottavasti ketään suomalaista ei ollut mukana tämän toiminnan missään vaiheessa. Tarkoitan tästä Wiking-divisioonasta. Kun nämä sotivat sitä Suomen erillissotaa Kaukasuksella.
Professori Mauno Jokipiin mukaan (Hitlerin Saksa ja sen vapaaehtoisliikkeet. Waffen-SS:n suomalaispataljoona vertailtavana) SS-divisioona Vikingistä, jossa myös suomalaiset palvelivat, tunnetaan kertomuksia vankien ja siviiliväestön arveluttavista ampumisista, joita selitettiin vankien pakoyrityksinä tai sala-ampujilla, joita kylissä ei ilmiannettu. Myös juutalaisten ampumisista on selvää todistusaineistoa. Jokipiin mukaan suomalaisten ei tiedetä kuitenkaan osallistuneen näihin tekoihin.
Minulla on muutamia tuttuja, jotka ovat olleet aikoinaan siinä divisioonassa. Ovat kyllä aika vaitonaisia, eivät puhu asioista.
Tekevät kyllä matkoja Saksaan koulutuspaikkakunnilleen. Jotenkin vaan tuntuu, että saksalaisten arkistojen perusteella saattaa paljastua sellaista, joka ei ole heille välttämättä eduksi.
...perehtynyt suomalaisten SS-miesten vaiheisiin. Hehän kyllä kuuluivat Waffen-SS:ään, joka oli siis puhtaasti sotilasyksikkö, eikä ainakaan suoranaisesti ollut tekemisissä näiden siviilien joukkomurhien kanssa.
Onhan näiden SS-joukkoihin lähteneiden miesten toki tarvinnut olla ainakin jossain määrin natsimielisiä kun ovat sinne taistelemaan lähteneet.
Eihän sitä koskaan tiedä mitä luurankoja kenenkin kaapista saattaa löytyä.
Omalla luokallani oli ala-asteella myös kaveri jonka isoisä oli entinen SS-mies. Kovasti oli oikeistolainen tämä kaveri jo ala-asteikäisenä.
...vankileirejä hoitivat SS-Totenkopf -osastot. Rintamalla palveli enimmäkseen Allgemeine-SS:n joukkoja (ns. yleinen SS). Tämän lisäksi toimi SS:n alkuperäinen perusyksikkö Leibstandarte SS Adolf Hitler (LSSAH).
M. Jokipiin teoksen "Panttipataljoona" mukaan SS-divisioona Wiking ja niin muodoin sen 3. - siis suomalais - pataljoona kuuluivat juuri tähän yleiseen SS:ään.
Tietenkään jokaisen perusyksikön tekemisiä ei saada ikinä kiistattomasti todistetuiksi, mutta en henkilökohtaisesti jaksa uskoa, että suomalaiset olisivat ko. sotarikoksiin juurikaan syyllistyneet.
Ja kyllä, myös Neuvostoliitto ja valtioliiton keskeistä aatesuuntaa seuranneet ihmiset ovat vastuussa erittäin mittavista sotarikoksista. Se, ettei näitä ole käyty juurikaan läpi ennenkuin vasta viime vuosina, johtuu paitsi rautaesiripusta, myös voittajan miekkaa seuraavasta oikeudesta.
EK piti huolen siitä, että värvätyt edustivat lähes kaikkia poliittisia virtauksia. Kaksi demariakin taisi olla mukana. IKLlää ja natseja oli muistaakseni 10-20 %
Amerikassa ja Englannissa väitetään yleisesti, että ukrainalaiset, puolalaiset ja baltian maalaiset tappoivat itse juutalaisväestönsä. Taitaa tämä olla juutalaisten rahastushistoriaa, joka perustuu venäläisiin "lähteisiin". Englanti varmaan myös koittaa peittää historian suurimpiin kuuluvan rikoksensa Euroopan bolshevisoinnin.
Siihen osallistuivat tietysti kaikki ne, jotka eivät voineet mitenkään siltä välttyä, vaikka olisivat halunneetkin olla kaiken sen ulkopuolella.
Lisäksi kaikissa kansoissa oli myös samanmielisiä natsien kanssa. Ei näitä ole saatu tuomiolle.
Esimerkiksi Latviassa oli keskitysleirejä, joissa tuhottiin juutalaisten lisäksi monia slaavikansallisuuksia ja myös omia kansalaisia.
Esimerkiksi Salaspilsin leiri toimi saksalaisten ylläpitämänä, mutta siellä oli henkilöstöä myös latviasta.
Toivottavasti sen leirin paikalle rakennettu muistomerkkialue säilyy ikuisesti muistuttamassa meitä ihmisen raakuudesta.
Miten natsien miehittämiä maita ja tiukasti hallitsemia maita voidaan syyttää natsien leireistä? Eiköhän nämä Einsatz-ryhmät tehneet selvää ainakin näistä LAtvian ja Viron muutamasta tuhannesta Arafatintappajasta.
Myös Liettuan ja Puolan historioitsijat ovat eri linjoilla kuin esim BBC ja juutalaisjärjestöt. Samoin kuin suomalaiset historioitsijat ovat tyrmänneet Elina Sanan taistolaisjutut, joita taas esim Wiesenthal-järjestö tukee.
Käytännössähän suurin osa Viron, Latvian ja Liettuan juutalaisista pakeni NL:oon ennen saksalaisten miehitystä. Juutalaislähteisiin tulisi aina suhtautua skeptisesti ymmärrettävistä syistä. Vai onko jokin järkevä perustelu sille, että miksi objektiivinen keskustelu holokaustista on lailla kiellettyä ainakin Ranskassa, Belgiassa ja Sveitsissä?
Fakta on, että kansallissosialistisen puolueen toimesta "ali-ihmisiä" tapettiin, mitä ei voi juurikaan puolustella, mutta tulisi aina myös muistaa Neuvostoliiton julmuudet. Siellähän tapahtui huomattavasti suurempi kansanmurha kuin Kolmannessa Valtakunnassa ikinä.