Isäni, joka oli upseeri jo Talvisodassa, kertoi tarinan talvesta 1943. Matkustivat junalla Mikkelistä Helsinkiin. Upseerit näkivät, että aivan junan lähtiessä sinne viimetingassa ajettiin viereen musta auto, josta nousi kolme upseeria. He nousivat viimeiseen vaunuun. Kaikilla oli uudet manttelit, ilman vyötä ja ainuttakaan arvomerkkiä ei ollut kiinnitetty.
Matkalla sitten puolituttu upseerikaveri oli käynyt kurkkaamassa viimeiseen vaunuun ja tuli kertomaan, että Marski, adjutantti ja tuntematon eversti istuivat nuokkuen ykkösluokan vaunussa kolmistaan! Heillä oli vaunun päässä kolme sotapoliisia konepistolien kanssa seisomassa vartiossa.
Ennen Helsinkiä oli eversti tullut upseerivaunuun tiedustelemaan, onko mukana ketään rintamalohkolta XX olevaa nuorempaa upseeria. Isä oli ilmoittanut joukko-osastonsa ja lähtenyt mukaan. Sotapoliisit olivat vaatineen virkapistoolin jätettäväksi heille.
Adjutantti oli tarjoillut haaleaa teetä ja ainut kysymys oli tullut miesten mielialasta.
Isä kertoi vastanneensa, että "eivät miehet siellä mielikseen ole ja varmaan haluaisivat helpompaa elämää kotonaan viettää".
"No! Niin se varma olla ja mine ymmärtä, mitä luutnantti tarkoitta! Saatte mennä!"
Tuo ei ollut se kuuluisa salonkivaunu, vaan silloinen VR:n I-luokan blyyssisisustainen vaunu. Virkamerkittä liikkuminen tapahtui turvatoimena. Sillä kyseisellä lohkolla oli melkoisesti ollut rangaistuksia pitkiksi menneistä lomista ja muusta sellaisesta miehille. Helsingissä Marskilla oli sitten merkittymantteli, remmi ja muut tilpehöörit niskassaan. Vastassa oli kokonainen SA-autojen suma.
Matkalla sitten puolituttu upseerikaveri oli käynyt kurkkaamassa viimeiseen vaunuun ja tuli kertomaan, että Marski, adjutantti ja tuntematon eversti istuivat nuokkuen ykkösluokan vaunussa kolmistaan! Heillä oli vaunun päässä kolme sotapoliisia konepistolien kanssa seisomassa vartiossa.
Ennen Helsinkiä oli eversti tullut upseerivaunuun tiedustelemaan, onko mukana ketään rintamalohkolta XX olevaa nuorempaa upseeria. Isä oli ilmoittanut joukko-osastonsa ja lähtenyt mukaan. Sotapoliisit olivat vaatineen virkapistoolin jätettäväksi heille.
Adjutantti oli tarjoillut haaleaa teetä ja ainut kysymys oli tullut miesten mielialasta.
Isä kertoi vastanneensa, että "eivät miehet siellä mielikseen ole ja varmaan haluaisivat helpompaa elämää kotonaan viettää".
"No! Niin se varma olla ja mine ymmärtä, mitä luutnantti tarkoitta! Saatte mennä!"
Tuo ei ollut se kuuluisa salonkivaunu, vaan silloinen VR:n I-luokan blyyssisisustainen vaunu. Virkamerkittä liikkuminen tapahtui turvatoimena. Sillä kyseisellä lohkolla oli melkoisesti ollut rangaistuksia pitkiksi menneistä lomista ja muusta sellaisesta miehille. Helsingissä Marskilla oli sitten merkittymantteli, remmi ja muut tilpehöörit niskassaan. Vastassa oli kokonainen SA-autojen suma.
Vastaukset 11
Vanhimmat
On sota-aikaisia kuvia, joissa se on mustassa puvussa. Lisäksi TV:ssä on uutisfilminpätkä, jossa M kulkee siviilien pitkässä ulsterissa jonnekin näyttelyyn (Messuhalliin?) Luultavasti se oli osaksi vakoilijoiden vuoksija mahdollisten vuoden 1918 kidutuksista pelastuneiden vuyoski ollutta varovaisuutta.
Kuka on M-museossa käynyt ja ollut tarkka niin on päässyt katsomaan vaatekaappiin. Siellä on pelkkiä mustia pukuja ja frakkeja ja kai yksi shagetti. Virkapukuja on vain kaksi. Käyttämätön malli 1936 ja v. 1918.
Mielenkiintoisin on se teräspunoksinen turvaliivi. Se suojasi ainakin puukoniskuilta ja pienkaliberiselta luodilta kaulasta alavatsaan saakka ja selän.
Onko dokumentoitu Mannerheimiin kohdistuneita väkivallantekoja, sellaisen yrittämistä tai valmistelua? Tai onko missään muistelmissa edes vihjauksia tällaisista?
Oli jatkuva suojeluskuntalaisten vartio 1938 toukokuussa M:n talon pihassa ja puistossa Kaivarissa. Silloin valmisteltiin 20-vuotisjuhlia punikkien rääkkäämisestä ja tappamisesta. Ainakin Helsingin poliisipäällikkö pidätytti suutari (Kurhelainen?) ja työttömän kirjanpainajan X? yli kolmeksi kuukaudeksi. Aluksi oli syyte "laiton uhkaaminen ja valtiovallan kannalta vaarallinen vehkeily alkavan juhlatapahtuman yhteydessä"
Syyte ei sitten tullut raastupaan vaan Kurhelaista syytettiin poliisin väkivaltaisesta vastustamisesta ja laittomasta räjähdekääröstä ja aseesta. Tuo toinen mies ei tullut oikeuteen koskaan (minne lie katosi Aleksin sellistä? Veikkaisin Malmin hautausmaalle sivuseinälle nimettömänä.
Erikoinen tarina, että joku on osannut suurinpiirtein sen tänne kirjoittaa. Se ei ole tunnettu laajasti. Viralliset paperit siitä ovat arkistossa, jossa minä itse olen lukenut.
Tapahtuman vuoksi suvussamme on pyritty jo kolmannessa polvessa kouluttamaan riittävästi juristeja, että pystymme puolustamaan rauhallisesti mielivaltaa ja rikollista virkavaltaa vastaaan. Olen juristi itsekin.
Suutari ja laulujen tekijä Oskar Kurhelainen oli sukuani. Hän ei osallistunut mihinkään sotatoimeen 1918, mutta joutui toukokuusta syyskuuhun olemaan mielivallan ja tappamisuhkan alla Santahaminassa, Susisaarella ja Isossasaaressa. Vapautettiin, kun ei löytynyt mitään tekaistuakaan syytöstodistetta. Kolmasti eri lahtarien ns. "talonmiesilmiantajat" olivat tunnistavinaan isosetäni olleen punakartin johdossa.
Sukuani muutenkin kytättiin ja vahdittiin 1918-1944 välillä. Osa heistä asui nykyisen Suur-Ruoholaden kivijalkahuoneessa. Sinne tuli välillä poliisi yölläkin etsimään "punikkitavaraa, viinaa ja piiloiteltuja karkulaisia".
Juuri tällaisen syyn vuoksi on sukulaiseni otettu kiinni kuukaudeksi ja viideksi päiväksi huhtikuun viimeinen päivä 1938. Toinenkin sukulaiseni pidätettiin junasta Toijalassa ja tuotiin Helsinkiin kidutettavaksi Ratakadulle.
Ensimmäinen syyteväite oli pommi. Se oli todellisuudessa kovasta ja käsitellystä nahkasta tehty työkalujen ja tarvikkeiden kuljetuslaukku.
Toinen syyte oli ollut demarien lehtien "liian tarkka tallettaminen". Kolmas syyte vahingolliset vihapuheet valtiovallasta ja suojeluskunnasta. Neljäs ja vaarallisin syyteväittämä oli "lähestyvän 16. toukokuuta juhlatapahtuman vaarallinen tuhosuunnitelma".
Asianajaja Nikodemus Nyholm pyrki saamaan sukulaiseni vapaaksi jo huhtikuun lopussa. Ei onnistunut, koska poliisi ilmoitti oikeudelle, että "syytetty ei ole tunnustanut".
Toijalassa pidätetty oli hakkaamisen jälkeen allekirjoittanut paperin, jossa oli kertonut suunnitelleensa sujeluskuntalaisten tappamista. Hänet tuomittiin 4 kk Sörkkaan, josta valituksen jälkeen katsottiin "kärsineensä tarpeeksi" jo tuomiosta.
Nyholm sai vapautettua päähenkilön kesäkuun 4. päivä, kun "kuulemma Mannerheim haluaa näyttää jalomielisyyttään syntymäpäivänään".
Tapahtumista alkaa olla aikaa, mutta pullahtelevat vieläkin esille.
Ukko matkusti paljon sota-aikana siviilissä. Kyllä siihen oli syynä turvallisuuden hakeminen. Kulkihan se mm. ennen Barbarossan alkua kesäkuussa Oulusta Helsinkiin ja takaisin minijunalla, jossa oli veturi, vartiovaunu ja salonkivaunu. Ei tiedetty oliko siinä pressa vai jokin korkea saksalainen. Se juna tuli aina heti jonkun tavarajunan perässä. ei ehtineet Hennalan vangit laittaa pommia alle.
"Ukko matkusti paljon sota-aikana siviilissä."
Marskilla oli oma junansa, jolla hän liikkui. Lisäksi oli useita virka-autoja. Lähisuojan oli aina muutama poliisi 15 miehen henkivartiosta. Lisäksi ainakin jossain vaiheessa oli valvontaosaston asettama aivan henkilökohtainenkin kapteenin arvoinen turvapäällikkö ( komisario), joka vastasi kaikesta turvallisuudesta niin Mikkelissä kuin matkoilla.
Siviilipukua Marski ei sota-aikana käyttänyt juuri koskaan.
Mitään "omaa junaa" ei ukolla ollut. Siitä ei ole mitään merkintöjä missään!
Eräänä turvamiehenä esiintyi puolalaissyntyinen baarimestari Jaroskly. Toimi sijaisena joissakin tilaisuuksissa. Puhui venäjää, saksaa, jonkun verran ruotsia ja muutaman sanan suomea ja eestiä.
On olemassa sk-postikorttisarja sota-ajalta 6 kpl, joissa kaikissa tilaisuksissa äijä on mustassa puvussa kuvattuna.
perustettiin ylipäällikön käyttöön. Se oli lähtövalmis ensi kerran 27.10. 39. Juna kulki kaikkiaan 79 000 km.
Junan päällikkö oli kapteeni Birger Hagström. Mannerheim käytti junaa myös presidenttinä. Viimeinen matka tehtiin 1.1.46 Turusta Helsinkiin. Juna purettiin maaliskussa Marskin luovuttua presidentin virasta.
Kts esimerkiksi Resiina-lehti 1/1992. Asiakirjat löytyvät VR:n arkistosta ja entisestä sota-arkistosta. Myös "Mannerheim - tuttu ja tuntematon."
Vilppulan Haapamäen - Jyväskylän radalla oli kesäkuussa 1942 irroitettu kiskoliitosten pultit ja puoliksi avattu pölkkynaulat valmiiksi. Kohdalla on yllättävän pitkä mäki, jonka oikealla puolen kallioryteikkö. Tarkoitus oli kaataa vauhdista juna rotkoon.
Haapamäen asemalla oli silloin höyrynnostossa ja halkotäydennyksessä neljävaunuinen erikoisjuna. Sen viimeinen vaunu oli ilmatorjuntatykki ja parinkymmenen miehen vahvuinen vartiokaarti.
Ensimmäinen vaunu oli salaperäinen umpivaunu, sitten ykkösluokan henkilövaunu/ravintola ja sitten presidentinvaunu.
Aseman liepeillä oli edellisenä päivänä liikkunut suomea puhuvia miehiä asepuvuissa. Minkään tiedetyn paikkakunnalle lähetettyyn osastoon he eivät kuuluneet.
Ennen junan lähtöä asemalle oli juossut tilallisen pojat Risto ja Heikki Mäenpää hikisenä ja tohkeissaan. Olivat kertoneet nähneensä radalla kaksi outoa miestä rautatankojen kanssa. Rautatiepartio ja paikallisen suojeluskunnan ikämiehet menivät ratatarkastukselle ja löysivät sabotaashin. Kiskot kiinnitettiin takaisin ja juna päästettiin yli varovasti. Ryti, Tanner ja Reinikka oli olleet matkalla kiertoteitse Mikkeliin juhliin. Jotkut olivat osanneet valmistaa heille kuolinloukun. Pikkupoikien ainainen valppaus oli pelastanut heidät.
Tämä on kirjoitettu 1961 kesäkuun numeroon Jyväskylän Lehteen.
Niiden piti sitten tulla Seinäjoen suunnasta. Olisivat kai muuten menneet Tre - Jklä rataa.
Kyllä Hyvinkään pohjoispuolella suistettiin juna talvella 1943 ja tavaravaunuihin heitettiin käsikranaatteja. (taisi olla mukana sabotyössä myöhempi kansanedustaja Anna-Liisa Tiekso)
Kokemäellä puuttui yksi kiskopätkä. Veturi vaunuineen kaatui penkkaan. Tavarana oli Porista raskasta sotakalustoa, korjattuja tykkejä ja ammusmateriaalia. Tästä puhuivat VR:n väki vasta 1946-7 avoimesti. Paikkakuntalaiset näkivät tietenkin jäljet ja pelastustyöt.
Tiedot olivat muistaakseni salaisia 40 vuotta eli 1984 vuoteen.