Hankkenin uimamaisterit ja Hoopo-Akatemian

Hömppätohtorit - suunnatonta resurssien tuhlausta heikkolahjaisten ruotsinkielisten koulutukseen. Tähän Hankkeniinkin pääsee yli 60% hakijoista.
5131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

akatemia?

Äänestä
  • Sen virallinen nimi on Åbo Akademi.

    Äänestä

Jyväskylän yliopiston tutkimuksen perusteella Åbo Akademi ei ole vain maan perinteikkäin yliopisto, vaan myös maan tehokkain yliopisto. Raportti JY:n webbisivuilla. Tehdään kovatasoista tutkimusta eikä vain lorvailla. Tutkimuksen surkeimmat löytyvät idästä ja pohjoisesta.

Äänestä

Itse asiassa on helposti argumentoitavista ettei heikkolahjaisiin kohdistettu koulutus välttämättä ole huonompi investointi kuin lahjakkaiden kouuttaminen.

En tiedä onko syy sitten siinä että HSE (kauppis) on surkea koulu, mutta joka kerta kun tutkitaan kauppakorkeakoulujen tasoa mittaamalla valmistuneiden palkkaa, palkkakehitystä, työllistymistä sekä mielipiteitä saamastaan koulutuksesta, Hanken ja Kauppis ovat tasoissa ja muita laitoksia edellä.

Miten on mahdollista ettei Kauppis saa enemmän tehoja irti lahjakkaista oppilaistaan? Resursoinnista ei ole kyse. Oppilaiden lukmäärä opettajaa kohti on itse asiassa jopa hiukan alempi Kauppiksella joka siis pitäisi tarkoittaa että siellä olisi paremmat opettamisen edellytykset.

Hankenin jalostusaste on siis kansallista lippulaivaamme korkeampi.

Äänestä
  • Suruoppilaitoksilla on aina ollut omat suomalaisista poikkeavat kriteerinsä. Oppilaitosten "tuloksia" on helppo manipuloida. Ja tätä surulaitokset juuri harrastavat, jotta niiden olemassaolo olisi perusteltu.

    Tuollaisissa mittauksissa otetaan huomioon määrät ei laadut. Oppilaitos ilmoittaa erinäisiä lukuja ja tilastoja, mutta niitä ei voi vertailla muihin oppilaitoksiin.

    Ruotsinkielisen yo-tutkinnon pienempi vaativuus on vastaava esimerkki.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Normaaliopiskelija kirjoitti:

Hömppätohtorit - suunnatonta resurssien tuhlausta heikkolahjaisten ruotsinkielisten koulutukseen. Tähän Hankkeniinkin pääsee yli 60% hakijoista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu