"Ajattele omilla aivoillasi"

Aijemmassa aloittamassani keskustelussa joku sanoi, että ateistit kannustavat uskovia ajattelemaan omilla aivoillaan.
Mitenkähän tuo nyt lienee, koska kun olen herättänyt kysymyksiä ateisteille joita ihan omat aivoni ovat miettineet niin useat ovat vain vastanneet "ei se noin mene!" tai "ei se ole sama asia!", ja perustelut ovat jääneet puuttumaan tai sitten on jääty vain inttämään samaa asiaa jonka henkilö oli hokenut jo viiteen kertaan, joka siis ei liity edes aiheeseen.

Tässä pieniä esimerkkejä asioista joita olen uskovaisena ihan tosissaan miettinyt.

1. JOKELAN SURMAAJA
Luin netista Jokelan ammuskelijan irc-galleria päiväkirjatekstin jossa hän perusteli motiivejaan tekemisilleen. Kaveri kertoi, että hän oli oivaltanut, että jos kerta maailma on sattuman mukaan syntynyt evoluution vaikutuksesta niin ei ole mitään väliä millään muulla kuin se, että vahvimmat pärjäävät. Hän oikeutti tällä itselleen sen, että hän "vahvempana" olentona meni ammuskelamaan itseään "heikompia" olentoja, koska siten evoluutio toimii (hassua sillä saman tyylinen ajattelutapa tuotti minulle miltein mielenterveydellisiä ongelmia 5 vuotta sitten). Lopulta Jokelan surmaaja ampui itsensä.

Nyt siis käsitelkäämme biologiaa ja lääketiedettä:
Lääketiede kertoo meille, että kukaan terve järkinen ihminen ei mene tappamaan itseään tai suunnittele itsemurhaa ellei tällä ole riittävästi liikaa adrenaliinia aivoissaan, joka ei ole päässyt pakenemaan pois.
Tämä kyseinen Jokelan ampuja oli tullut siihen pisteeseen jossa hän oli, koska häntä oli pitkään kiusattu koulussa ja hän tahtoi purkaa vihaansa jollakin tavalla. Viimeisenä naulana arkussa hän oikeutti tekonsa evoluutiolla ja käsityksellä siitä, että hän ei koskaan joutuisi vastuuseen teoistaan.
Johtopäätöksenä voimme siis sanoa, että Jokelan kouluampuja oli mieleltään sairas ja tähän yhtenä suurena tekiänä oli käsitys ja oppi sattuman varaisesti syntyneestä maailmasta jonka evoluutio on rakentanut.
Tämä ei siinä mielessä kummastuta minua sillä Raamattu on ollut oikeassa tästä asiasta jo ainakin yli 3000 vuotta:

"Veisuunjohtajalle; Daavidin virsi. Hullu sanoo sydämessänsä: 'Ei ole Jumalaa'. Turmiollinen ja iljettävä on heidän menonsa; ei ole ketään, joka tekee, mikä hyvää on."
Ps. 14:1

2. HERMOSTO
Minulle opetettiin yläasteella, että ihmisen hermosto toimii mm. siten, että ihon päällä on hermoston sensuureja joista toiset aistivat kuumaa ja toiset aistivat kylmää. Teimme testin joka todisti tämän tieteellisen faktan todeksi. Kuumensimme ohutta raudanpalaa ja painoimme sitä eri kohtiin kätemme iholla. Toisissa kohdissa ei tuntunut mitään, mutta toisissa kohdissa tuntui lämpö. Lämmön kohdalle merkkasimme punaisella tussilla pisteen. Tämän jälkeen laitoimme raudanpalan pään jäiseen veteen ja odotimme muutama kymmenminuutin. Sitten otimme palan ja tunnustelimme sitä jälleen kätemme iholle. Kohdat jossa oli punainen piste, ei tällä kertaa tuntunut miltään, mutta kohdat joissa ei aijemmin tuntunut miltään, tuntui nyt kylmältä.
Minua jäi askarruttamaan testin lopuksi, että mistä kipu sitten syntyy jos kerta koko kehomme on täynnä vain kylmä- ja kuumasensuureja. Onko niitä lainkaan olemassa? Opettajani vastasi, ettei niitä ole erikseen, vaan kipu syntyy kuin kipua tuntevat kohdan molemmat, kylmä- sekä kuumasensuurit aistivat ja lähettävät samaan aikaan aivoille viestin.

Johtopäätökseni:
-Ihmisellä ei ole koskaan ollut moisia kipusensuureja, koska ihminen oli alun alkaen luotu Edeniin ennen syntiinlankeemusta, jossa ihminen ei tuntenut kipua eikä mitään pahaa. Vasta syntiinlankeemuksen jälkeen ihmisen Jumala kuva särkyi niin, että hän alkoi tuntemaan kipua, mutta kipu syntyy kahden aivan toisen asian yhteisvaikutuksesta.

Tätä minulle joku evoluution kannattaja perusteli siten, että evoluutio ei tarvitse jotakin jos se pystyy tekemään asian helpomman tavan kautta.
Tuo perustelu oli mielestäni muuten erinomaisen osuva, mutta mielestäni siinä tehdään evoluutiosta persoonallinen ajattelija joka miettii mitä se tekee. Mutta evoluutiohan ei ole mikään jumala. Se on luonnonjärjestelmä.
Toinen väite jonka olen kuullut, että ihmisellä olisi ollut moiset kipusensuurit, mutta ne ovat hävinneet pois, kun asian voi tehdä helpomminkin kahden asian vaikuttimimesta.
Tämäkään perustelu ei minua vakuuta sillä siinä taas väitetään, että evoluutio jonka pitäisi kehittää asioita eteenpäin, päättääkin lopettaa kehittämisen ja tekeekin päinvastoin. Toisekseen se ei vakuuta minua siksi, koska moisia "surkastumia" moisista kipuhermoista ei ole olemassakaan (tähän vielä liittäen sen, ettei nykytiede tunnista ihmisessä yhtäkään surkastumaa, vaan kaikille surkastumaksi luulluille asioille on löydetty tärkeä käyttötarkoitus[tämäkin on vapaata tietoa jota voi tarkistaa mm. wikipediasta.]).
26187
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Voisin kaivaa historiasta tuhansia ja tuhansia uskovaisiksi tunnustautuneita henkilöitä, jotka ovat tehneet jopa pahempiakin rikoksia kuin Jokela. Mutta hehän eivät sitten olekaan aitoja ja oikeita uskovia.

Eiköhän tämä aihe ole jo väännetty loppuun. Ihmispolo voi seota monin tavoin, oli hän maailmankatsomukseltaan millainen tahansa. Oman katsomuksensa pönkittämiseen toisin ajattelevat ovat toki oivaa materiaalia, kuten yltäkin voimme lukea. Toivottavasti et omista käsiaseita.

Äänestä
  • ...Uusi Testamentti ja ala lukemaan, niin huomaat, että oikeuttaako se kenenkään tappamista.

    Äänestä

  • Duuuuuuuuuude kirjoitti:

    ...Uusi Testamentti ja ala lukemaan, niin huomaat, että oikeuttaako se kenenkään tappamista.

    Niele sinä raamattusi kokonaisena, äläkä valikoi sieltä vain niitä kohtia, jotka sattuvat sinua miellyttämään.

    Äänestä

  • Duuuuuuuuuude kirjoitti:

    ...Uusi Testamentti ja ala lukemaan, niin huomaat, että oikeuttaako se kenenkään tappamista.

    Kaiva sinä sieltä kohta avioliitosta, kaiva sieltä kohta homoliitoista, kaiva sieltä kohta pedofilian sallimisesta... jne... turhaa juupaseipäs-leikkiä satukirjan takia... raamattu on kirja siinä missä Harry Potterit... paitsi että Potterit on parempia...

    Äänestä

Jokelan surmaaja korotti mielessään itsensä jumalaksi yli tavallisten ihmisten, joiden hätä ja tuska ei sitten jumalalle mitättömänä tuntunut ampujalta miltään. Mitäs siihen sanot, ei kovin ateistista?

Äänestä
  • ...se on juuri sitä mihin ateismi menee jos sitä ruokkii liikaa. Monet ateistit ovat kiihkoilleet sitä, että uskovista pitäisi päästä eroon. Eli ellei olisi olemassa lakia tai kristillisdemokraatit eivät tekisi yhtään mitään, niin täällä jo raahattaisiin ihmisiä giljotiinille vain siksi, että eivät ajattele niin kuin ateistit.

    Jokainen ihminen koroittaa itsensä Jumalan tasolle, joka kuvittelee osaavansa ja tietävänsä kaikesta kaiken ilman, että tarvitsee ketään muuta. Moni ateistinen ajattelija ei monessa keskusteluissa joita olen käynyt, puhu uskovista kuin nämä olisi ihmisiä ollenkaan. Useimmalle uskovilla ei saa olla mitään valinnan ja uskonvapautta.

    Äänestä

  • Duuuuuuuuuude kirjoitti:

    ...se on juuri sitä mihin ateismi menee jos sitä ruokkii liikaa. Monet ateistit ovat kiihkoilleet sitä, että uskovista pitäisi päästä eroon. Eli ellei olisi olemassa lakia tai kristillisdemokraatit eivät tekisi yhtään mitään, niin täällä jo raahattaisiin ihmisiä giljotiinille vain siksi, että eivät ajattele niin kuin ateistit.

    Jokainen ihminen koroittaa itsensä Jumalan tasolle, joka kuvittelee osaavansa ja tietävänsä kaikesta kaiken ilman, että tarvitsee ketään muuta. Moni ateistinen ajattelija ei monessa keskusteluissa joita olen käynyt, puhu uskovista kuin nämä olisi ihmisiä ollenkaan. Useimmalle uskovilla ei saa olla mitään valinnan ja uskonvapautta.

    "se on juuri sitä mihin ateismi menee jos sitä ruokkii liikaa. "

    Vain hihut kuvittelevat noin. Vaikka hihu tarvitsee maailmaan Jumalan, ei se ole välttämätöntä ateistille.

    "Eli ellei olisi olemassa lakia tai kristillisdemokraatit eivät tekisi yhtään mitään, niin täällä jo raahattaisiin ihmisiä giljotiinille vain siksi, että eivät ajattele niin kuin ateistit. "

    Älä jauha paskaa. Harvemmin vähemmistö onnistuu sortaman ilman merkittävää valtaa enemmistöä.

    "Jokainen ihminen koroittaa itsensä Jumalan tasolle"

    Höpöhöpö tai sitten Jumalasi ei ole ihmistä kummempi. Silloin ei liene syytä kutsua sitä edes Jumalaksi vaan jonkinlaiseksi aavetta vastaavaksi hengeksi.

    "joka kuvittelee osaavansa ja tietävänsä kaikesta kaiken ilman, että tarvitsee ketään muuta. "

    Vain hihut antavat Jumalalleen sellaisen aseman. Älä peilaa hihujen harhoja ateisteihin.

    "Moni ateistinen ajattelija ei monessa keskusteluissa joita olen käynyt, puhu uskovista kuin nämä olisi ihmisiä ollenkaan. Useimmalle uskovilla ei saa olla mitään valinnan ja uskonvapautta. "

    Älä esitä vainoharhojasi perusteluina.

    Äänestä

"Hän oikeutti tällä itselleen sen, että hän "vahvempana" olentona meni ammuskelamaan itseään "heikompia" olentoja, koska siten evoluutio toimii (hassua sillä saman tyylinen ajattelutapa tuotti minulle miltein mielenterveydellisiä ongelmia 5 vuotta sitten)."

Hänelle oli myös selitetty, miten harhassa hän on. Sen selityksen oli antanut mm. youtubessa nimimerkki Amazingatheist. Sosiaalidarwinismi ei ole sama asia kuin evoluutio. Hänen ajatuksessa on lähempänä jalostusta kuin evoluutiota. Tiedät kaiketi, mitä jalostus on? http://fi.wikipedia.org/wiki/Jalostus_(biologia)
Toisaalta itse tapahtuma oli täysin järjetön, jos ajatellaan evoluution tai jalostuksen kannalta. Mitä ilmeisemmin käytössä ei ollut mitään biologisia valintakriteerejä.

"Johtopäätöksenä voimme siis sanoa, että Jokelan kouluampuja oli mieleltään sairas ja tähän yhtenä suurena tekiänä oli käsitys ja oppi sattuman varaisesti syntyneestä maailmasta jonka evoluutio on rakentanut."

Voisitko nyt esittää sen loogisen ketjun, joka johtaa sattumanvaraisesti syntyneestä maailmasta ja evoluutiosta mielisairauteen.

"Tämä ei siinä mielessä kummastuta minua sillä Raamattu on ollut oikeassa tästä asiasta jo ainakin yli 3000 vuotta:"

Teet argumenttivirheen. Jos haluat käyttää järkeä, yritä välttää tuollaisia argumenttivirheitä. Ei yhdestä tapauksesta tai edes useista tapauksista voi yleistää kaikkiin.
"Turmiollinen ja iljettävä on heidän menonsa; ei ole ketään, joka tekee, mikä hyvää on."

"Johtopäätökseni"

Ei ole järjellistä ottaa biologiaa ja sitten yrittää selitellä sillä omaa mytologiaansa.

"Tuo perustelu oli mielestäni muuten erinomaisen osuva, mutta mielestäni siinä tehdään evoluutiosta persoonallinen ajattelija joka miettii mitä se tekee."

Väärin. Valikointi tapahtuu ilman persoonallista ajattelijaa. Kohinasta valikoituu ne, jotka toimivat. Kun uusi joki syntyy, virtaa se automaattisesti laskevien kohtien kautta. siihen ei tarvita mitään persoonallista valitsijaa vaan painovoima. Painovoima estää sen, että joki kiipeäisi mäkien kautta.

"Tämäkään perustelu ei minua vakuuta sillä siinä taas väitetään, että evoluutio jonka pitäisi kehittää asioita eteenpäin, päättääkin lopettaa kehittämisen ja tekeekin päinvastoin."

Nyt kannattaa huomioida, että enemmän ei ole aina parempi. Varsinkaan, jos siitä ei ole mitään merkittävää hyötyä. Vähemmän voi olla parempi esimerkiksi siitä syystä, että silloin tarvitaan vähemmän energiaa.

"Toisekseen se ei vakuuta minua siksi, koska moisia "surkastumia" moisista kipuhermoista ei ole olemassakaan"

Surkastumat voivat hävitä kokonaisuudessaan. Ne voidaan myös ottaa johonkin muuhun käyttötarkoitukseen.

Äänestä

"nykytiede tunnista ihmisessä yhtäkään surkastumaa, vaan kaikille surkastumaksi luulluille asioille on löydetty tärkeä käyttötarkoitus"

Miksi ihmisellä on yhtä paljon karvoja kuin apinoilla ja mikä niiden käyttötarkoitus on?

Äänestä
  • häntäluu, tai umpisuoli..

    Äänestä

  • Viisaudenhampaat?

    Tämähän onkin kivaa. Kerrankin voi kysyä uskovaiselta selityksiä biologiaan ;-)

    Äänestä

  • old_profile_56768 kirjoitti:

    häntäluu, tai umpisuoli..

    ....wikipediasta kuten ehdotin.

    Äänestä

  • old_profile_56768 kirjoitti:

    häntäluu, tai umpisuoli..

    Häntäluulhun on kiinnittynyt lihaksia.

    Äänestä

  • old_profile_53935 kirjoitti:

    Viisaudenhampaat?

    Tämähän onkin kivaa. Kerrankin voi kysyä uskovaiselta selityksiä biologiaan ;-)

    Harvemmat uskovaiset ottavat mitään selvää biologiasta tai lääketieteestä.

    Monet uskovat ovat jääneet siihen Roomalais-Katoliseen käsitykseen, että kaikki tiede on pahasta ja vastustaa uskoa.

    On myös olemassa tonneittain muita omituisia käsityksiä joita uskovilla on, jotka eivät ole edes Raamatullisia.

    Siinä mielessä en ihmettele yhtään, että monet ateistit vastustavat kristillisyyttä, sen jälkeen kun kristityt antavat itsensä mahdollisimman huonon kuvan, joka ei ole edes Jeesuksen antamaa esimerkkiä.

    Niin hassua kuin se onkin niin pahimmat vastaanhankajat joita olen itse kohdannut, ovat uskonnollisuuteen kangistuneet kristityt, jotka tekevät mitä sattuu ja oikeuttavat tekojaan Raamatulla, vaikka heidän väittämiä asioita ei edes lue Raamatussa, tai sitten jotakin on jätetty tahallaan Raamatusta lukematta.

    Äänestä

  • old_profile_53935 kirjoitti:

    Häntäluulhun on kiinnittynyt lihaksia.

    Ja jäänne hännästä.

    Äänestä

  • Duuuuuuuuuude kirjoitti:

    ....wikipediasta kuten ehdotin.

    "Häntäluu (lat. os coccygis) on ihmisen neljän tai viiden alimman nikaman muodostama kokonaisuus, joka aikuisilla on normaalisti luutunut yhtenäiseksi luuksi. Lapsilla nikamat ovat vielä erillisiä, joten heillä varsinaista häntäluuta ei vielä ole. Häntäluu on surkastuma eli jäänne niiltä ajoilta, jolloin ihmisen esivanhemmilla oli vielä häntä. Esimerkiksi Charles Darwin piti häntäluuta todisteena siitä, että ihminen on kehittynyt hännällisistä eläimistä. Vaikka häntäluu onkin surkastuma, sillä on monien muiden surkastumien tavoin nykyäänkin tehtäviä. Sen tiedetään olevan kiinnittymäkohta yhdeksälle lihakselle, ja se toimii myös eräänlaisena iskunvaimentimena istuutuessa. Häntäluun päälle kaatuminen voi aiheuttaa kovaa ja pitkäänkin jatkuvaa kipua, joka jatkuu usein viikosta pariin kuukauteen."

    "Umpisuoli (lat. caecum) on paksusuolen alkupää. Ohutsuolen liittymäkohdan alapuolella olevaa paksusuolen osaa kutsutaan umpisuoleksi. Umpisuolen alaosaan liittyy umpilisäke, jossa on runsaasti imukudosta. Umpilisäke tulehtuu suhteellisen helposti. Umpilisäkkeen tulehdusta tarkoitettaessa puhutaan usein virheellisesti umpisuolen tulehduksesta. Tulehtunut umpilisäke poistetaan leikkauksella, joka kestää nukutuksineen noin puolitoista tuntia. Umpilisäkkeen uskotaan olevan perua ajalta, jolloin ihminen oli vielä kasvissyöjä ja tarvitsi umpilisäkettä kovimpien kasvinosien sulattamiseen."

    Äänestä

  • Duuuuuuuuuude kirjoitti:

    Harvemmat uskovaiset ottavat mitään selvää biologiasta tai lääketieteestä.

    Monet uskovat ovat jääneet siihen Roomalais-Katoliseen käsitykseen, että kaikki tiede on pahasta ja vastustaa uskoa.

    On myös olemassa tonneittain muita omituisia käsityksiä joita uskovilla on, jotka eivät ole edes Raamatullisia.

    Siinä mielessä en ihmettele yhtään, että monet ateistit vastustavat kristillisyyttä, sen jälkeen kun kristityt antavat itsensä mahdollisimman huonon kuvan, joka ei ole edes Jeesuksen antamaa esimerkkiä.

    Niin hassua kuin se onkin niin pahimmat vastaanhankajat joita olen itse kohdannut, ovat uskonnollisuuteen kangistuneet kristityt, jotka tekevät mitä sattuu ja oikeuttavat tekojaan Raamatulla, vaikka heidän väittämiä asioita ei edes lue Raamatussa, tai sitten jotakin on jätetty tahallaan Raamatusta lukematta.

    raamattu suhtautuu siihen, että mm. sinulla on käsissäsi ihokarvoja, joilla jokaisella on oma nostajalihaksensa?

    Äänestä

  • meidän Karkilla yhtä paljon karvoja kuin minulla? Sillä on tuuhea turkki, mutta onkohan karvamäärä sama?

    Äänestä

Aivojen toiminta neuroniverkolla on paras todiste ateismin totuudelle. Ja vaikka usein kuuleekin aivan järjettömiä mielipiteitä, on kuitenkin tosiasia, että vakiintunut elämäntapa ratkaisee ongelmia tutkittaessa viimeaikaisia absurdeja väittämiä kristinuskosta.

Ja lienee myös sanomattakin selvää, että neuroniverkko näyttää todeksi organisaatiossa toimivien vastuunalaista asennetta.

Äänestä

"Tämä kyseinen Jokelan ampuja oli tullut siihen pisteeseen jossa hän oli, koska häntä oli pitkään kiusattu koulussa ja hän tahtoi purkaa vihaansa jollakin tavalla."
- Missä noin lukee?

"Johtopäätöksenä voimme siis sanoa, että Jokelan kouluampuja oli mieleltään sairas ja tähän yhtenä suurena tekiänä oli käsitys ja oppi sattuman varaisesti syntyneestä maailmasta jonka evoluutio on rakentanut."
- Tuosta olen samaa mieltä.... paitsi että menit sekoileen jotain sattumanvaraisuudesta.... Ei evoluutio ole täydellistä eikä mitään täydellisyyksien hakemista, vain kehitystä.
Se mitä Jokelan ampuja teki oli tietysti väärin... mutta hei, uskoohan 2/3 osaa ihmisistä olemattomaan mielikuvitusystävään/ystäviin...

"Minua jäi askarruttamaan testin lopuksi, että mistä kipu sitten syntyy jos kerta koko kehomme on täynnä vain kylmä- ja kuumasensuureja"
- Olisi kannattanut käydä kansakoulu loppuun... vastaus on: aivoissa... kipureseptorit välittävät tiedon aivoihin missä se tulkitaan kivuksi ja siihen reagoidaan. Krooninen kipu onkin sitten eri juttu :) Ja kehomme on 'täynnä' vain paikkapaikoin, mm aivojen pinnasa ei reseptoreita ole lainkaan.

Se että sanotaan 'ajattele omilla aivoilla' tarkoittaa sitä että kyseenalaista tietämäsi... tiedät jotain raamatusta mutta et mitään evoluutiosta...

Äänestä

Jumalan antamat ja luomat aivoni. Eivät ole teiltä keneltäkään lainassa.

Äänestä
  • Miksi olet niin katkera ja vihainen?

    Äänestä

"Kaveri kertoi, että hän oli oivaltanut, että jos kerta maailma on sattuman mukaan syntynyt evoluution vaikutuksesta niin ei ole mitään väliä millään muulla kuin se, että vahvimmat pärjäävät."

- Ei se minun mielestäni ole pärjäämistä, jos itseltään aivot pihalle posauttaa. Tuosta huomaa, että joko hän ei ollut tajunnut koulun biologianopetuksesta mitään, tai sitten kouluopetuksessa on pahoja puutteita.

Äänestä
  • "Tuosta huomaa, että joko hän ei ollut tajunnut koulun biologianopetuksesta mitään, tai sitten kouluopetuksessa on pahoja puutteita."

    Tai yksinkertaisesti seonnut, niinkuin olikin.

    Äänestä

  • old_profile_56768 kirjoitti:

    "Tuosta huomaa, että joko hän ei ollut tajunnut koulun biologianopetuksesta mitään, tai sitten kouluopetuksessa on pahoja puutteita."

    Tai yksinkertaisesti seonnut, niinkuin olikin.

    Monilla ihmisillä on mielenterveysongelmia, enkä ollenkaan vähättele sitä, että kiusaaminen (koulussa, työpaikalla jne) saattaa laukaista ties mitä hirveyksiä.

    Jos jää yksin ongelmiensa kanssa, jos lytätään maahan, jos ei huolita porukkaan, niin kyllä siitä jonkinlaiset jäljet jää. Kaikki eivät tietenkään tapa muita ihmisiä, mutta ahdistusta tähän maailmaan mahtuu ihan liiankin kanssa.

    Voisin sanoa, ja sanonkin, että ulkopuolelle jättäminen ja mollaaminen ja vähättely on jokseenkin pahinta mitä ihmiselle voi tehdä fyysisen väkivallan lisäksi. Kaikki eivät sellaista kestä. Ja sitten tapahtuu tragedioita, joita paperinpyörittäjät virastoissa ei ollenkaan ole osanneet ennakoida.

    Oli täysin käsittämätöntä, että näiden kouluampumisten jälkeen alettiin puhumaan vain ja ainoastaan tiukemmista aselaeista. Kyllä sitä nyt ihmisen saa hengiltä muullakin kuin ampuma-aseella, jos haluaa. Vuosikausia on puhuttu koulukiusaamisesta, liian suurista luokkakoista, mutta mitä tekee opetusministeriö. Säästösyistä lakkautetaan pieniä kouluja, luokkakokoja suurennetaan, opettajia pakkolomautetaan jne. Ja nämä idiootit näpertelevät aselakien kimpussa!!!

    Äänestä

Evoluution kannalta "vahvin" tai paremmin ilmaistuna sopeutuvin on se, joka jää henkiin ja lisääntymällä siirtää perimäänsä tuleville sukupolville.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Duuuuuuuuuude kirjoitti:

Aijemmassa aloittamassani keskustelussa joku sanoi, että ateistit kannustavat uskovia ajattelemaan omilla aivoillaan.
Mitenkähän tuo nyt lienee, koska kun olen herättänyt kysymyksiä ateisteille joita ihan omat aivoni ovat miettineet niin useat ovat vain vastanneet "ei se noin mene!" tai "ei se ole sama asia!", ja perustelut ovat jääneet puuttumaan tai sitten on jääty vain inttämään samaa asiaa jonka henkilö oli hokenut jo viiteen kertaan, joka siis ei liity edes aiheeseen.

Tässä pieniä esimerkkejä asioista joita olen uskovaisena ihan tosissaan miettinyt.

1. JOKELAN SURMAAJA
Luin netista Jokelan ammuskelijan irc-galleria päiväkirjatekstin jossa hän perusteli motiivejaan tekemisilleen. Kaveri kertoi, että hän oli oivaltanut, että jos kerta maailma on sattuman mukaan syntynyt evoluution vaikutuksesta niin ei ole mitään väliä millään muulla kuin se, että vahvimmat pärjäävät. Hän oikeutti tällä itselleen sen, että hän "vahvempana" olentona meni ammuskelamaan itseään "heikompia" olentoja, koska siten evoluutio toimii (hassua sillä saman tyylinen ajattelutapa tuotti minulle miltein mielenterveydellisiä ongelmia 5 vuotta sitten). Lopulta Jokelan surmaaja ampui itsensä.

Nyt siis käsitelkäämme biologiaa ja lääketiedettä:
Lääketiede kertoo meille, että kukaan terve järkinen ihminen ei mene tappamaan itseään tai suunnittele itsemurhaa ellei tällä ole riittävästi liikaa adrenaliinia aivoissaan, joka ei ole päässyt pakenemaan pois.
Tämä kyseinen Jokelan ampuja oli tullut siihen pisteeseen jossa hän oli, koska häntä oli pitkään kiusattu koulussa ja hän tahtoi purkaa vihaansa jollakin tavalla. Viimeisenä naulana arkussa hän oikeutti tekonsa evoluutiolla ja käsityksellä siitä, että hän ei koskaan joutuisi vastuuseen teoistaan.
Johtopäätöksenä voimme siis sanoa, että Jokelan kouluampuja oli mieleltään sairas ja tähän yhtenä suurena tekiänä oli käsitys ja oppi sattuman varaisesti syntyneestä maailmasta jonka evoluutio on rakentanut.
Tämä ei siinä mielessä kummastuta minua sillä Raamattu on ollut oikeassa tästä asiasta jo ainakin yli 3000 vuotta:

"Veisuunjohtajalle; Daavidin virsi. Hullu sanoo sydämessänsä: 'Ei ole Jumalaa'. Turmiollinen ja iljettävä on heidän menonsa; ei ole ketään, joka tekee, mikä hyvää on."
Ps. 14:1

2. HERMOSTO
Minulle opetettiin yläasteella, että ihmisen hermosto toimii mm. siten, että ihon päällä on hermoston sensuureja joista toiset aistivat kuumaa ja toiset aistivat kylmää. Teimme testin joka todisti tämän tieteellisen faktan todeksi. Kuumensimme ohutta raudanpalaa ja painoimme sitä eri kohtiin kätemme iholla. Toisissa kohdissa ei tuntunut mitään, mutta toisissa kohdissa tuntui lämpö. Lämmön kohdalle merkkasimme punaisella tussilla pisteen. Tämän jälkeen laitoimme raudanpalan pään jäiseen veteen ja odotimme muutama kymmenminuutin. Sitten otimme palan ja tunnustelimme sitä jälleen kätemme iholle. Kohdat jossa oli punainen piste, ei tällä kertaa tuntunut miltään, mutta kohdat joissa ei aijemmin tuntunut miltään, tuntui nyt kylmältä.
Minua jäi askarruttamaan testin lopuksi, että mistä kipu sitten syntyy jos kerta koko kehomme on täynnä vain kylmä- ja kuumasensuureja. Onko niitä lainkaan olemassa? Opettajani vastasi, ettei niitä ole erikseen, vaan kipu syntyy kuin kipua tuntevat kohdan molemmat, kylmä- sekä kuumasensuurit aistivat ja lähettävät samaan aikaan aivoille viestin.

Johtopäätökseni:
-Ihmisellä ei ole koskaan ollut moisia kipusensuureja, koska ihminen oli alun alkaen luotu Edeniin ennen syntiinlankeemusta, jossa ihminen ei tuntenut kipua eikä mitään pahaa. Vasta syntiinlankeemuksen jälkeen ihmisen Jumala kuva särkyi niin, että hän alkoi tuntemaan kipua, mutta kipu syntyy kahden aivan toisen asian yhteisvaikutuksesta.

Tätä minulle joku evoluution kannattaja perusteli siten, että evoluutio ei tarvitse jotakin jos se pystyy tekemään asian helpomman tavan kautta.
Tuo perustelu oli mielestäni muuten erinomaisen osuva, mutta mielestäni siinä tehdään evoluutiosta persoonallinen ajattelija joka miettii mitä se tekee. Mutta evoluutiohan ei ole mikään jumala. Se on luonnonjärjestelmä.
Toinen väite jonka olen kuullut, että ihmisellä olisi ollut moiset kipusensuurit, mutta ne ovat hävinneet pois, kun asian voi tehdä helpomminkin kahden asian vaikuttimimesta.
Tämäkään perustelu ei minua vakuuta sillä siinä taas väitetään, että evoluutio jonka pitäisi kehittää asioita eteenpäin, päättääkin lopettaa kehittämisen ja tekeekin päinvastoin. Toisekseen se ei vakuuta minua siksi, koska moisia "surkastumia" moisista kipuhermoista ei ole olemassakaan (tähän vielä liittäen sen, ettei nykytiede tunnista ihmisessä yhtäkään surkastumaa, vaan kaikille surkastumaksi luulluille asioille on löydetty tärkeä käyttötarkoitus[tämäkin on vapaata tietoa jota voi tarkistaa mm. wikipediasta.]).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu