Röyhkeyden

huippu. Nimimerkillä Ekivaari kulkeva ihminen on röyhkeyden huippu. Hän tunkee joka väliin kristinuskon vastaisia väitteitä. Hänellä ei itsellä ole näkökykyä ja sen takia hän sokeana yrittää taluttaa toisia ja jotkut sokeat antautuvat hänen talutushihnaansa.
Heille löytyisi netistä oma paltakin. Miksi he haluavat olla siellä, missä opetetaan ja keskustellaan Raamattu kunniassa pitäen?
1471001
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 147

Vanhimmat

samoja kuluneita valheitaan ja väittämiään. Hänen kaltaisille riittääkin se, että saavat sekoitettua asiallisen keskustelun.
Varsinaiset eksyttäjät tahkoavat rahaa valehtelemalla ja lentelevät suihkukoneillaan henkilökuntansa ja turvamiestensä kanssa pitkin maailmaa ”julistamaan.” Ja ihmiset jopa tungeksivat tapahtumiin.

Tuntuu kuin näillä monilla palstoilla olisi terveessä opissa olevia uskovia, jotka vierastavat ja moittivat kristillistä sirkustoimintaa. Olisikohan niin, että paholainen ohjaa näille foorumeille näitä nettiriippuvaisia narsistisia ekivaareja, joiden taidot kuitenkin riittävät sekoittamaan ja ärsyttämään muita.

Täälläkin on kai moni muistaa aikoja, jolloin ekivaari parin avustajansa kanssa sai ilmapiirin tulehtumaan todella huonoksi. Sitten tuli seriffi, joka vähän sai palstaa rauhoittumaan. Ekivaarikin alkoi toimia lipevämmin ja esitti enemmän kieroa tekopyhyyttään, jonka vastenmielinen vaikutus edelleen puudutti keskusteluja.

Lopulta paine purkautui kovaksi kärhämäksi, muistaakseni vuosi sitten, ja kun seriffi poisti ekivaarin aloituksia sekä toteamalla julkisesti hänet harhaoppiseksi, jonka toimintaa tullaan rajoittamaan, tilanne korjautui kohtuullisesti.

Tätä taustaa vasten ymmärtää hyvin, kuinka ekivaarin viestin näkeminen nostattaa ihottumaa. Ja se lienee ihan normaali reaktio, vaikka miten tiedostaisi maailmassa vaikuttavan antikristillisen hengen vaikutuksen koko ajan lisääntyvän, ei uskova voi suvaita eksyttämistä.

2.Timoteuksen kirje:
3:13 Mutta pahat ihmiset ja petturit menevät yhä pitemmälle pahuudessa, eksyttäen ja eksyen.

Äänestä
  • Raamatun mukaan Jumalalla on vain yksi ainokainen Poika:

    Joh. 1:18 " AINOKAINEN Poika, joka on Isän helmassa, on hänet ilmoittanut."

    Joh. 3:16

    Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi AINOKAISEN Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.

    Joh. 3:18

    "Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan AINOKAISEN Pojan nimeen."

    Ef. 4:5 " YKSI Herra, yksi usko, yksi kaste;"

    1. Tim. 2:5

    Sillä yksi on Jumala, YKSI myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus,

    1. Joh. 4:9

    Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti AINOKAISEN Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa.

    MUTTA MUTTA MUTTA MUTTA MUTTA:

    Ekivaari Jumalalla monta poikaa:

    >>>>>>"tode e jo antoikin
    Kirjoittanut: ekivaari 23.12.2004 klo 10.53

    sinulle, Minna, viisaan vastauksen hyvään kysymykseesi. Lisään kuitenkin, että on Jumalalla MUITAKIN POIKIA KUIN JEESUS,"

    Äänestä

enpä juuri nyt muista että kirjoituksiani olisi huomattavasti poisteltu. Sekin aloitus jonka poistaminen jäi mieleeni, oli jonkun toisen kuin minun avaukseni, (oli ehkä Il-Marin avaus) johon vastaillessani sain Pyhältä hengeltä niin nasevia vastauksia, jotka ärsyttivät syyttäjiäni siinä määrin, että he itse anelivat ylläpidolta sen poistamista!

Kävin äsken katsomassa Enirolta kirjoitusteni rekisterin. Osumat: Yhteensä 13352 osumaa 26.10.2004 jälkeen, todistanevat ettei niitä kovin massiivisesti ole poistettu! Jos olisin huomannut sefun niitä poistelleen, olisin tehnyt kirjallisen valituksen ylläpidolle ja tarpeen tullen pyytänyt puolueettoman JSN; tutkimusta kirjoitusteni sisällön julkaisukelpoisuudesta verrattuna esimerkiksi sinun kirjoitustesi sisältöön!

´

Äänestä
  • En sen enempää ota kantaa siihen mistä olette erimieltä, mutta tuohon tapaasi todistaa viestiesi oikeallisuus, otan kantaa.

    Kirjoitit... Osumat: Yhteensä 13352 osumaa 26.10.2004 jälkeen, todistanevat ettei niitä kovin massiivisesti ole poistettu!

    Tuo todistaa sen, että olet kirjoitellut palstalle poikkeuksellisen paljon, mutta viestiesi sisällöstä se ei kerro yhtään mitään. Tällä palstalla kirjoittelevat myös ateistit ja jotkut ovat olleet vaki kirjoittajia jo vuosia. Heidänkin viesteistään voitaisiin ottaa osumat ja todeta, että siinä vasta oikeaoppisia kristittyjä, koska kirjoituksia ei ole poistettu juuri lainkaan. Ateistien viestit eivät ole minkään opin mukaista, mutta useimmat niistä ovat varmasti Raamatun vastaista. Niin on valitettavasti sinunkin kirjoituksesi. Tuo luku 13352 on huolestuttavan suuri, kun miettii sitä, että suurin osa noista viesteistä joita olet tehtaillut sisältää harhaoppista opetusta. Ajattele, jos olisit ollut viesteilläsi rakentamassa ja vahvistamassa seurakuntaa ja veljien / siskojen uskoa. Olisit tehnyt mittavan työn Jumalan valtakunnan hyväksi ja saisit siitä myös sen mukaisen palkan. Nyt tuo tilanne on ihan päinvastainen. Tuollainen määrä viestejä ja lähes kaikki kirjoitukset ovat olleet omiaan horjuttamaan, hajottamaan ja vahingoittamaan niitä, jotka ovat heikkoja uskossaan.

    Äänestä

  • Sinähän ruukaat hengellistää kaiken. Sinä hengellistät Jeesuksen, etkä hyväksy, että Jeesuksesta puhutaan lihassa olevana. Ensin sinä kylläkin alennat Jeesuksen syntyhistorian ja hypäät Jeesuksen lihassa elämisen päivät yli ja alat puhua siitä, että Jeesus syntyi pyhyyden puolesta Jumalasta ja tarkoitat tuolla, että Jeesus ei syntynyt ruumiin puolelta Jumalasta laisinkaan. Sinun mukaasi ruumiissa olevaa Jeesusta saa jopa alentaa ja Hänet saa hyljätä. Pitää hypätä hengellisen Jeesuksen syliin.

    Oletko koskaan miettinyt tuota asiaa tarkemmin. Oletko huomannut, että Raamattu kertoo Jeesuksen syntyneen lain alaiseksi. Raamattu siis kertoo, että Pyhästä Hengestä siittynyt Jumala tuli tänne lain alaisuuteen. Jeesus eli ihmisenä, lain alaisena ihmisenä 33 vuotta ja näytti esimerkillään, että vain Jumalan opetukset pelastavat ja uudestisynnyttävät ihmisen.
    Jeesus puhui lihassaan olemisen päivinä kaikkien ihmisten tietoon Jumalan Tahdon. Hän neuvo, opasti, nuhteli ja varoitti ihmistä ja kertoi miten ihminen pääsee synninkirosta eroon ja oli Itse malli siitä. Häntä kiusattiin, Hänelle luvattiin koko maailma, Häneltä vaadittiin ja Häntä syytettiin, mutta Hän pysyi kaiken aikaa Jumalan Sanan ylistyksessä ja kertoi, että Jumalan Sana on tärkeämpää kuin leipä ihmiselle, sillä se on leipää, joka sammuttaa nälän.

    Jos nyt hengellistetään Jeesus ja muutetaan Hänen syntyhistoriansa, niin ihmiset eivät tiedä mihin uskoa. He yrittävät lähteä uskontielle, mutta heidän oppinsa on niin sekavaa, että monet luopuvat siitä tiestä, eivätkä kestä sillä tiellä, sillä he eivät käsitä sitä, että ensin kaikkien tie on ristinkantamista ja itsensä kieltämistä.

    Nyt, kun sinä kaikin tavoin alennat Jumalan syntyhistorian ja sitten hypäät hengellistämään Häntä, niin suuri aukko syntyy kristinuskon oppiin. Jeesus jää mallina pois ja Hänen parantavat ja vapauttavat elämän Sanat eivät enää merkitsekkään mitään, vaan ihmiset hyppäävät alennetun Jeesuksen yli ja alkavat seuraaman Paavali ja Pietaria, jotka toki ovat Jeesuksen valjastamia, mutta joiden kirjoitukset ovat käyneet monille vääristyneksi, kun ensin ei ole tunnettu Jeesusta.

    Ei kukaan synnyt uudeksi ilman Jeesuksen tuntemista! Jeesus tuli taivaasta lihaan ja oli malli koko kristikansalle. Jolle Jeesus on malli ja ne Sanat leipä, jotka Jeesus puhuu, saa tulla uudistukseen.

    Äänestä

  • old_profile_47545 kirjoitti:

    En sen enempää ota kantaa siihen mistä olette erimieltä, mutta tuohon tapaasi todistaa viestiesi oikeallisuus, otan kantaa.

    Kirjoitit... Osumat: Yhteensä 13352 osumaa 26.10.2004 jälkeen, todistanevat ettei niitä kovin massiivisesti ole poistettu!

    Tuo todistaa sen, että olet kirjoitellut palstalle poikkeuksellisen paljon, mutta viestiesi sisällöstä se ei kerro yhtään mitään. Tällä palstalla kirjoittelevat myös ateistit ja jotkut ovat olleet vaki kirjoittajia jo vuosia. Heidänkin viesteistään voitaisiin ottaa osumat ja todeta, että siinä vasta oikeaoppisia kristittyjä, koska kirjoituksia ei ole poistettu juuri lainkaan. Ateistien viestit eivät ole minkään opin mukaista, mutta useimmat niistä ovat varmasti Raamatun vastaista. Niin on valitettavasti sinunkin kirjoituksesi. Tuo luku 13352 on huolestuttavan suuri, kun miettii sitä, että suurin osa noista viesteistä joita olet tehtaillut sisältää harhaoppista opetusta. Ajattele, jos olisit ollut viesteilläsi rakentamassa ja vahvistamassa seurakuntaa ja veljien / siskojen uskoa. Olisit tehnyt mittavan työn Jumalan valtakunnan hyväksi ja saisit siitä myös sen mukaisen palkan. Nyt tuo tilanne on ihan päinvastainen. Tuollainen määrä viestejä ja lähes kaikki kirjoitukset ovat olleet omiaan horjuttamaan, hajottamaan ja vahingoittamaan niitä, jotka ovat heikkoja uskossaan.

    Totta kirjoitat.

    ---Tuollainen määrä viestejä ja lähes kaikki kirjoitukset ovat olleet omiaan horjuttamaan, hajottamaan ja vahingoittamaan niitä, jotka ovat heikkoja uskossaan---

    Jeesuksen ja Kirjoitukset tuntevat näkevät kyllä jo rivien välistäkin, että Ekivaari on eksyttäjä. Mutta huomaa, että hän on eksyttäjä joka luulee olevansa oikealla tiellä. Hän on tosissaan ja uskoo valheisiinsa. Raamattua hän osaa käyttää, mutta pirstaloi sen kokonaisilmoitusta. Tavanomaista harhaoppisille.

    Äänestä

  • Ei näytä poistettaneen. Tapa jolla käännytät ymmärtämättömiä pois Jeesuksen Kristuksen totisesta tuntemisesta ei ole mikään "heh".

    Äänestä

  • Raamattua tutkiva kirjoitti:

    Totta kirjoitat.

    ---Tuollainen määrä viestejä ja lähes kaikki kirjoitukset ovat olleet omiaan horjuttamaan, hajottamaan ja vahingoittamaan niitä, jotka ovat heikkoja uskossaan---

    Jeesuksen ja Kirjoitukset tuntevat näkevät kyllä jo rivien välistäkin, että Ekivaari on eksyttäjä. Mutta huomaa, että hän on eksyttäjä joka luulee olevansa oikealla tiellä. Hän on tosissaan ja uskoo valheisiinsa. Raamattua hän osaa käyttää, mutta pirstaloi sen kokonaisilmoitusta. Tavanomaista harhaoppisille.

    harvoja Jumalan sanan ja totuuden puolustajia. Muut ovat menneet valtavirran mukana suureen eksytykseen, joka alkoi katoilisesta kirkosta ja paavin vallasta.
    Jatketaan jutustelua sanasta ja totuudesta, niin ehkäpä se jonakin päivänä avaa myös sokeitten silmät.

    Äänestä

  • Sana opettaa kirjoitti:

    Sinähän ruukaat hengellistää kaiken. Sinä hengellistät Jeesuksen, etkä hyväksy, että Jeesuksesta puhutaan lihassa olevana. Ensin sinä kylläkin alennat Jeesuksen syntyhistorian ja hypäät Jeesuksen lihassa elämisen päivät yli ja alat puhua siitä, että Jeesus syntyi pyhyyden puolesta Jumalasta ja tarkoitat tuolla, että Jeesus ei syntynyt ruumiin puolelta Jumalasta laisinkaan. Sinun mukaasi ruumiissa olevaa Jeesusta saa jopa alentaa ja Hänet saa hyljätä. Pitää hypätä hengellisen Jeesuksen syliin.

    Oletko koskaan miettinyt tuota asiaa tarkemmin. Oletko huomannut, että Raamattu kertoo Jeesuksen syntyneen lain alaiseksi. Raamattu siis kertoo, että Pyhästä Hengestä siittynyt Jumala tuli tänne lain alaisuuteen. Jeesus eli ihmisenä, lain alaisena ihmisenä 33 vuotta ja näytti esimerkillään, että vain Jumalan opetukset pelastavat ja uudestisynnyttävät ihmisen.
    Jeesus puhui lihassaan olemisen päivinä kaikkien ihmisten tietoon Jumalan Tahdon. Hän neuvo, opasti, nuhteli ja varoitti ihmistä ja kertoi miten ihminen pääsee synninkirosta eroon ja oli Itse malli siitä. Häntä kiusattiin, Hänelle luvattiin koko maailma, Häneltä vaadittiin ja Häntä syytettiin, mutta Hän pysyi kaiken aikaa Jumalan Sanan ylistyksessä ja kertoi, että Jumalan Sana on tärkeämpää kuin leipä ihmiselle, sillä se on leipää, joka sammuttaa nälän.

    Jos nyt hengellistetään Jeesus ja muutetaan Hänen syntyhistoriansa, niin ihmiset eivät tiedä mihin uskoa. He yrittävät lähteä uskontielle, mutta heidän oppinsa on niin sekavaa, että monet luopuvat siitä tiestä, eivätkä kestä sillä tiellä, sillä he eivät käsitä sitä, että ensin kaikkien tie on ristinkantamista ja itsensä kieltämistä.

    Nyt, kun sinä kaikin tavoin alennat Jumalan syntyhistorian ja sitten hypäät hengellistämään Häntä, niin suuri aukko syntyy kristinuskon oppiin. Jeesus jää mallina pois ja Hänen parantavat ja vapauttavat elämän Sanat eivät enää merkitsekkään mitään, vaan ihmiset hyppäävät alennetun Jeesuksen yli ja alkavat seuraaman Paavali ja Pietaria, jotka toki ovat Jeesuksen valjastamia, mutta joiden kirjoitukset ovat käyneet monille vääristyneksi, kun ensin ei ole tunnettu Jeesusta.

    Ei kukaan synnyt uudeksi ilman Jeesuksen tuntemista! Jeesus tuli taivaasta lihaan ja oli malli koko kristikansalle. Jolle Jeesus on malli ja ne Sanat leipä, jotka Jeesus puhuu, saa tulla uudistukseen.

    kuka kieltää Pojan, sillä ei ole Isääkään.

    Matt.1:20. Mutta kun hän tätä ajatteli, niin katso, hänelle ilmestyi unessa Herran enkeli, joka sanoi: "Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa tykösi Mariaa, vaimoasi; sillä se,
    mikä hänessä on siinnyt, on Pyhästä Hengestä.

    21. Ja hän on synnyttävä pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus,
    sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä."

    22. Tämä kaikki on tapahtunut, että kävisi toteen, minkä Herra on puhunut profeetan kautta,
    joka sanoo:
    23. "Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja tälle on annettava nimi Immanuel",
    mikä käännettynä on: Jumala meidän kanssamme.

    Kun tarkastellaan näitä asiayhteyksiä ja eksyttäviä kirjoituksia,
    löydämme selkeästi Jumalan Pojan kieltäjän.

    Kieltäjä ei usko Pyhästä Hengestä sikiämiseen, ei neitseestä syntymiseen ja kieltää
    myöskin samassa yhteydessä todistuksen: Immanuel: Jumala meidän kanssamme.

    Silloin kun nämä Raamatun perusasiat kielletään, ollaan Pojan kieltäjiä, ja täysin
    pelastuksen ulkopuolella.

    Jolla ei ole tätä Raamatun ilmoittamaa Jeesusta hengessään, hänellä ei ole
    sitä pelastusta jonka Raamatun Jeesus ansaitsi.

    Tämänhän Raamattu selvästi ilmoittaa.

    Niinpä sinä joka luet tämän, tiedät oletko tämän Jeesuksen oma, jonka historia ja elämä
    ihmisenä alkoi Jumalan ilmoituksen mukaisesti edellä olevalla tavalla.

    Siunausta sinulle lukija, joka olet kenties vilpitön etsivä, koska sinä löydät.
    Noista jakeista Raamatun Jeesuksen.

    Äänestä

  • X-hirvas kirjoitti:

    harvoja Jumalan sanan ja totuuden puolustajia. Muut ovat menneet valtavirran mukana suureen eksytykseen, joka alkoi katoilisesta kirkosta ja paavin vallasta.
    Jatketaan jutustelua sanasta ja totuudesta, niin ehkäpä se jonakin päivänä avaa myös sokeitten silmät.

    viitsisi tuoda esille kuinka paljon ekivaarin ja sinun oppi hylkää Raamattua. Raamatusta ei jää jäljelle kuin raamit.

    Krsitityt uskovat Raamatun juuri niin kuin se on kirjoitettu.

    Uskotko sinä Jeesuksen siittyneen Pyhästä Hengestä ja syntyneen neitsyt Mariasta?

    Äänestä

  • Raamattua tutkiva kirjoitti:

    Ei näytä poistettaneen. Tapa jolla käännytät ymmärtämättömiä pois Jeesuksen Kristuksen totisesta tuntemisesta ei ole mikään "heh".

    Raamatun mukaan se myllynkiven sitominen ja sen aknssa upottaminen.

    Pitäydytään Raamatun perustotuuteen ja kasvetaan siitä terveesti
    Raamatun Jeesukseen uskoen PyhänHengen johdossa.

    Äänestä

  • Ikävä, mutta totta. kirjoitti:

    viitsisi tuoda esille kuinka paljon ekivaarin ja sinun oppi hylkää Raamattua. Raamatusta ei jää jäljelle kuin raamit.

    Krsitityt uskovat Raamatun juuri niin kuin se on kirjoitettu.

    Uskotko sinä Jeesuksen siittyneen Pyhästä Hengestä ja syntyneen neitsyt Mariasta?

    halua keskustella vaan rupeat syyttelemään ja kyselemään sellaisia keksimiänne väitteitä, joita on jauhettu palstalla päivästä toiseen. Minä vastaan ja perustelen Jeesuksen opetuksella, sillä se on minun ainoa totuuteni. Minä uskon siihen, uskotko sinä? Se selviää kun etsitään totuutta yhdessä.

    tuo, että ET USKO, ETTÄ JEESUS SIKISI PYHÄSTÄ HENGESTÄ JA SYNTYI NEITSYT MARIASTA?

    Älä kiertele, vaan vastaa selvään kysymykseen!!!

    Äänestä

  • Vastausta odotellen kirjoitti:

    totesin mihin minä uskon. Se riittää minulle, koska vain siihen uskomalla minä PELASTUN. Siinä vastaukseni lyhykäisyydessään.

    Äänestä

  • X-hirvas kirjoitti:

    totesin mihin minä uskon. Se riittää minulle, koska vain siihen uskomalla minä PELASTUN. Siinä vastaukseni lyhykäisyydessään.

    vastaamaan EI, tai KYLLÄ sanalla kysymykseen, että uskotko Raamatun ilmoitukseen Jeesuksen Pyhästä Hengestä siittymisen ja Mariasta syntymisen osalta?

    Vastaa yksinkertaisesti EI, tai KYLLÄ.

    Äänestä

  • Vastausta odotellen kirjoitti:

    vastaamaan EI, tai KYLLÄ sanalla kysymykseen, että uskotko Raamatun ilmoitukseen Jeesuksen Pyhästä Hengestä siittymisen ja Mariasta syntymisen osalta?

    Vastaa yksinkertaisesti EI, tai KYLLÄ.

    Raamattua, se vastaa sinulle mihin minä uskon. Ole hyvä ja lopeta turha höpöttäminen.

    Äänestä

  • X-hirvas kirjoitti:

    Raamattua, se vastaa sinulle mihin minä uskon. Ole hyvä ja lopeta turha höpöttäminen.

    kaiken uskosi laadusta. Et kehtaa tässä sanoa suoraan, että et usko Jeesuksen Pyhästä Hengestä siittymiseen ja neityestä syntymiseen, sillä tiedät tuon kysymyksen ja vastauksen paljastavan missä hengessä uskot.

    on Jeesuksen lihallinen äiti, mutta Pyhyyden hengen puolelta "jokainen, joka tekee Jumalan tahdon, on hänen äitinsä". Tätä et sinä eikä kolminaisuusoppiin uskojat usko!

    ´

    Äänestä

  • Mikä vastaus. kirjoitti:

    kaiken uskosi laadusta. Et kehtaa tässä sanoa suoraan, että et usko Jeesuksen Pyhästä Hengestä siittymiseen ja neityestä syntymiseen, sillä tiedät tuon kysymyksen ja vastauksen paljastavan missä hengessä uskot.

    minä sanon sinulle näin: Siinä on uskoni laatu todistettu.
    Joh. 5:24
    Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka kuulee minun sanani ja uskoo häneen, joka on minut lähettänyt, sillä on iankaikkinen elämä, eikä hän joudu tuomittavaksi, vaan on siirtynyt kuolemasta elämään.

    Olen samaa mieltä (YHTÄ) Jeesuksen kanssa.

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    on Jeesuksen lihallinen äiti, mutta Pyhyyden hengen puolelta "jokainen, joka tekee Jumalan tahdon, on hänen äitinsä". Tätä et sinä eikä kolminaisuusoppiin uskojat usko!

    ´

    uskon, että pyhyyden puolesta kaikki ovat Jeesuksen sisaria, veljiä ja äitejä, sillä pyhät tekevät Jumalan Tahdon, mutta sitä minä EN USKO, että Maria oli Jeesuksen lihallinen äiti miehen kautta.

    Maria oli Jeesuksen synnyttäjä, josta Raamattu kertoo, että hän ei tiennyt miehestä vielä Jeesuksen syntymän aikoihin mitään. Vasta Jeesuksen synnyttyä Joosef yhtyi vaimoonsa ja sen jälkeen Jeesukselle syntyi miehen ja naisen tahdosta siskoja ja veljiä, jotka saivat tulla uskon kautta Jumalan lapsiksi ja Jeesuksen todellisiksi siskoiksi ja veljiksi. Uskon kautta hekin syntyivät katoamattomasta siemenestä.

    Äänestä

  • X-hirvas kirjoitti:

    minä sanon sinulle näin: Siinä on uskoni laatu todistettu.
    Joh. 5:24
    Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka kuulee minun sanani ja uskoo häneen, joka on minut lähettänyt, sillä on iankaikkinen elämä, eikä hän joudu tuomittavaksi, vaan on siirtynyt kuolemasta elämään.

    Olen samaa mieltä (YHTÄ) Jeesuksen kanssa.

    Raamatun Ilmoituksen. Et uskalla uskoa enää, että Jeesus on Jumalan Sana, joka tuli lihaksi taivaasta ja opetti kansalleen Jumalan Tahdon ja antoi Uhrin kansansa puolesta.

    Jeesus ei ollut mikä tahansa mies!!!! Hän ei ollut maanpäällä ollessaan kuka tahansa armosta Jumalan pojaksi nostettu, vaan Hän oli Jumalan ainoa Poika, lihaksi tähtemme tullut, joka sen takia riisuuntui jumaluudesta ja tuli esikoisiksi uskovaisista.

    Äänestä

  • X-hirvas kirjoitti:

    Raamattua, se vastaa sinulle mihin minä uskon. Ole hyvä ja lopeta turha höpöttäminen.

    asetettu. Ei se voi vastata siihen myöntävästi. Hirvaksella on sama eksytysoppi kuin ekivaarilla ja he kieltävät Jeesuksen jumalallisen syntyperän ja tietenkin neitseellisen syntymän. Tekee vain itseään naurettavaksi kehotellen muita lukemaan Raamatusta millainen usko hänellä on.

    Kyllä nämä tyypit syövät samalla kertaa Herran pöydästä ja riivaajien pöydästä. Yhtä kevyesti ne mainostavat uskoaan Jeesukseen. Jeesuksesta puhe sitten eroaa. Hänestä tehdään luotu ja koko Jeesuksen maanpäällinen tehtävä kumotaan, ihan tuosta noin vaan.

    Risti erottaa valheveljet.

    Silti on kumma huomata heidän, ekivaarin ja hirvaksen, sokeus. He puhuvat täysin selvää Raamatun ilmoitusta vastaan ja eivätkä pysty myöntämään edes sitä, minkä riivaajat myöntävät

    Äänestä

  • Sana opettaa kirjoitti:

    Sinähän ruukaat hengellistää kaiken. Sinä hengellistät Jeesuksen, etkä hyväksy, että Jeesuksesta puhutaan lihassa olevana. Ensin sinä kylläkin alennat Jeesuksen syntyhistorian ja hypäät Jeesuksen lihassa elämisen päivät yli ja alat puhua siitä, että Jeesus syntyi pyhyyden puolesta Jumalasta ja tarkoitat tuolla, että Jeesus ei syntynyt ruumiin puolelta Jumalasta laisinkaan. Sinun mukaasi ruumiissa olevaa Jeesusta saa jopa alentaa ja Hänet saa hyljätä. Pitää hypätä hengellisen Jeesuksen syliin.

    Oletko koskaan miettinyt tuota asiaa tarkemmin. Oletko huomannut, että Raamattu kertoo Jeesuksen syntyneen lain alaiseksi. Raamattu siis kertoo, että Pyhästä Hengestä siittynyt Jumala tuli tänne lain alaisuuteen. Jeesus eli ihmisenä, lain alaisena ihmisenä 33 vuotta ja näytti esimerkillään, että vain Jumalan opetukset pelastavat ja uudestisynnyttävät ihmisen.
    Jeesus puhui lihassaan olemisen päivinä kaikkien ihmisten tietoon Jumalan Tahdon. Hän neuvo, opasti, nuhteli ja varoitti ihmistä ja kertoi miten ihminen pääsee synninkirosta eroon ja oli Itse malli siitä. Häntä kiusattiin, Hänelle luvattiin koko maailma, Häneltä vaadittiin ja Häntä syytettiin, mutta Hän pysyi kaiken aikaa Jumalan Sanan ylistyksessä ja kertoi, että Jumalan Sana on tärkeämpää kuin leipä ihmiselle, sillä se on leipää, joka sammuttaa nälän.

    Jos nyt hengellistetään Jeesus ja muutetaan Hänen syntyhistoriansa, niin ihmiset eivät tiedä mihin uskoa. He yrittävät lähteä uskontielle, mutta heidän oppinsa on niin sekavaa, että monet luopuvat siitä tiestä, eivätkä kestä sillä tiellä, sillä he eivät käsitä sitä, että ensin kaikkien tie on ristinkantamista ja itsensä kieltämistä.

    Nyt, kun sinä kaikin tavoin alennat Jumalan syntyhistorian ja sitten hypäät hengellistämään Häntä, niin suuri aukko syntyy kristinuskon oppiin. Jeesus jää mallina pois ja Hänen parantavat ja vapauttavat elämän Sanat eivät enää merkitsekkään mitään, vaan ihmiset hyppäävät alennetun Jeesuksen yli ja alkavat seuraaman Paavali ja Pietaria, jotka toki ovat Jeesuksen valjastamia, mutta joiden kirjoitukset ovat käyneet monille vääristyneksi, kun ensin ei ole tunnettu Jeesusta.

    Ei kukaan synnyt uudeksi ilman Jeesuksen tuntemista! Jeesus tuli taivaasta lihaan ja oli malli koko kristikansalle. Jolle Jeesus on malli ja ne Sanat leipä, jotka Jeesus puhuu, saa tulla uudistukseen.

    syntynyt Jeesus syntyi lain alaiseksi, mutta "Pyhyyden hengen puolelta hän syntyi ja syntyy vieläkin jokaisen Jumalan tahtoa tekevän "puhtaassa sydämessä, hyvässä omassatunnossa, vilpittömässä uskossa ja turmeltumattomassa, neitseellisessä mielessä"

    Dokumentit tähän Jeesuksen ja apostolien opetukseen löytyvät Raamatusta. Pilkatkaa tätä miten paljon haluatte! [Luuk. 10:16].

    ´

    Äänestä

  • rankka kysymys kirjoitti:

    asetettu. Ei se voi vastata siihen myöntävästi. Hirvaksella on sama eksytysoppi kuin ekivaarilla ja he kieltävät Jeesuksen jumalallisen syntyperän ja tietenkin neitseellisen syntymän. Tekee vain itseään naurettavaksi kehotellen muita lukemaan Raamatusta millainen usko hänellä on.

    Kyllä nämä tyypit syövät samalla kertaa Herran pöydästä ja riivaajien pöydästä. Yhtä kevyesti ne mainostavat uskoaan Jeesukseen. Jeesuksesta puhe sitten eroaa. Hänestä tehdään luotu ja koko Jeesuksen maanpäällinen tehtävä kumotaan, ihan tuosta noin vaan.

    Risti erottaa valheveljet.

    Silti on kumma huomata heidän, ekivaarin ja hirvaksen, sokeus. He puhuvat täysin selvää Raamatun ilmoitusta vastaan ja eivätkä pysty myöntämään edes sitä, minkä riivaajat myöntävät

    syntynyt Jeesus syntyi lihasta, mutta "Pyhyyden hengen puolelta hän syntyi ja syntyy vieläkin jokaisen Jumalan tahtoa tekevän "puhtaassa sydämessä, hyvässä omassatunnossa, vilpittömässä uskossa ja turmeltumattomassa, neitseellisessä mielessä"

    Jumalan Sanan lihaksi tulemisesta?

    Niitäkö ei sinulle ole silmiin annettu? Onko sinun pitänyt hypätä apostolien kirjoituksiin ohittaen evankeliumit, jotta uskosi pysyy edes jotenkin pystyssä?

    koskaan tullut luetuksi ja ymmärretyksi?

    Johannes 1
    1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
    2 Hän oli alussa Jumalan tykönä.
    3 Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
    4 Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus.
    5 Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt.
    6 Oli mies, Jumalan lähettämä; hänen nimensä oli Johannes.
    7 Hän tuli todistamaan, todistaaksensa valkeudesta, että kaikki uskoisivat hänen kauttansa.
    8 Ei hän ollut se valkeus, mutta hän tuli valkeudesta todistamaan.
    9 Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan.
    10 Maailmassa hän oli, ja maailma on hänen kauttaan saanut syntynsä, ja maailma ei häntä tuntenut.
    11 Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.
    12 Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,
    13 jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta.
    14 Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.

    Äänestä

  • Onko tullut? kirjoitti:

    tämä tullut lutetuksi ja ymmärretyksi ja USKOTUKSI?

    Luukas 1
    34 Niin Maria sanoi enkelille: "Kuinka tämä voi tapahtua, kun minä en miehestä mitään tiedä?"
    35 Enkeli vastasi ja sanoi hänelle: "Pyhä Henki tulee sinun päällesi, ja Korkeimman voima varjoaa sinut; sentähden myös se pyhä, mikä syntyy, pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi.
    36 Ja katso, sinun sukulaisesi Elisabet, hänkin kantaa kohdussaan poikaa vanhalla iällään, ja tämä on kuudes kuukausi hänellä, jota sanottiin hedelmättömäksi;
    37 sillä Jumalalle ei mikään ole mahdotonta."
    38 Silloin Maria sanoi: "Katso, minä olen Herran palvelijatar; tapahtukoon minulle sinun sanasi mukaan". Ja enkeli lähti hänen tyköänsä.
    39 Niinä päivinä Maria nousi ja kulki kiiruusti vuorimaahan erääseen Juudan kaupunkiin
    40 ja meni Sakariaan kotiin ja tervehti Elisabetia.
    41 Ja kun Elisabet kuuli Marian tervehdyksen, hypähti lapsi hänen kohdussansa; ja Elisabet täytettiin Pyhällä Hengellä.
    42 Ja hän puhkesi puhumaan suurella äänellä ja sanoi: "Siunattu sinä vaimojen joukossa, ja siunattu sinun kohtusi hedelmä!
    43 Ja kuinka minulle tapahtuu tämä, että minun Herrani äiti tulee minun tyköni?

    Äänestä

  • old_profile_47545 kirjoitti:

    En sen enempää ota kantaa siihen mistä olette erimieltä, mutta tuohon tapaasi todistaa viestiesi oikeallisuus, otan kantaa.

    Kirjoitit... Osumat: Yhteensä 13352 osumaa 26.10.2004 jälkeen, todistanevat ettei niitä kovin massiivisesti ole poistettu!

    Tuo todistaa sen, että olet kirjoitellut palstalle poikkeuksellisen paljon, mutta viestiesi sisällöstä se ei kerro yhtään mitään. Tällä palstalla kirjoittelevat myös ateistit ja jotkut ovat olleet vaki kirjoittajia jo vuosia. Heidänkin viesteistään voitaisiin ottaa osumat ja todeta, että siinä vasta oikeaoppisia kristittyjä, koska kirjoituksia ei ole poistettu juuri lainkaan. Ateistien viestit eivät ole minkään opin mukaista, mutta useimmat niistä ovat varmasti Raamatun vastaista. Niin on valitettavasti sinunkin kirjoituksesi. Tuo luku 13352 on huolestuttavan suuri, kun miettii sitä, että suurin osa noista viesteistä joita olet tehtaillut sisältää harhaoppista opetusta. Ajattele, jos olisit ollut viesteilläsi rakentamassa ja vahvistamassa seurakuntaa ja veljien / siskojen uskoa. Olisit tehnyt mittavan työn Jumalan valtakunnan hyväksi ja saisit siitä myös sen mukaisen palkan. Nyt tuo tilanne on ihan päinvastainen. Tuollainen määrä viestejä ja lähes kaikki kirjoitukset ovat olleet omiaan horjuttamaan, hajottamaan ja vahingoittamaan niitä, jotka ovat heikkoja uskossaan.

    vahvistamaan niitä, joilla ei ole uskoa ollenkaan.

    >>>jotka ovat heikkoja uskossaan.

    Äänestä

  • Uskon Raamattuun! kirjoitti:

    uskon, että pyhyyden puolesta kaikki ovat Jeesuksen sisaria, veljiä ja äitejä, sillä pyhät tekevät Jumalan Tahdon, mutta sitä minä EN USKO, että Maria oli Jeesuksen lihallinen äiti miehen kautta.

    Maria oli Jeesuksen synnyttäjä, josta Raamattu kertoo, että hän ei tiennyt miehestä vielä Jeesuksen syntymän aikoihin mitään. Vasta Jeesuksen synnyttyä Joosef yhtyi vaimoonsa ja sen jälkeen Jeesukselle syntyi miehen ja naisen tahdosta siskoja ja veljiä, jotka saivat tulla uskon kautta Jumalan lapsiksi ja Jeesuksen todellisiksi siskoiksi ja veljiksi. Uskon kautta hekin syntyivät katoamattomasta siemenestä.

    eivät yhden yhtä kertaa vaatineet kuulijoitaan uskomaan lihallisesta kohdusta syntyneeseen Jeesukseen, eikä Jeesus kovin paljon lihaa arvostanut, vaan opetti;

    Johannes 6
    63 "Henki on se, joka eläväksi tekee; ei liha mitään hyödytä. Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä."

    Vain lihalliset uskovaiset ovat kiinnostuneita lihallisista sukuluetteloista ja siitä, kenelle miehelle kukakin nainen synnyttää.

    1. Tim. 1:4
    "eivätkä puuttuisi taruihin ja loppumattomiin sukuluetteloihin, jotka pikemmin edistävät turhaa mietiskelyä kuin Jumalan armotaloutta, joka perustuu uskoon, niin kehotan nytkin."

    Tit. 3:9
    "Mutta vältä mielettömiä riitakysymyksiä ja sukuluetteloita ja kinastelua ja kiistoja laista, sillä ne ovat hyödyttömiä ja turhia."

    nyt, että jos sinä et tunnusta ensin Jeesusta, Jumalan Sanaa, et sinä voi tietää miten sinun tulee uskoa, että se pelastukseen johtaa.

    Sinä pyrit sokaisemaan ihmiset omituiseen hengellistämiseen, jossa ei tunneta Jeesusta, ei tunnusteta Häntä Jumalan Sanana, jota on kuultava. Missä sinulla on Hyvä Paimen, kun sinä jatkuvasti tuot noita apostolien jakeita vain?

    Nöyrry ja taistele tuota uskomusta vastaan ja ala lukea evankeliumeja ja lue niitä niin kauan, että tunnet Jeesuksen ja tunnustat Hänet.

    Äänestä

  • Onko näin? kirjoitti:

    Jumalan Sanan lihaksi tulemisesta?

    Niitäkö ei sinulle ole silmiin annettu? Onko sinun pitänyt hypätä apostolien kirjoituksiin ohittaen evankeliumit, jotta uskosi pysyy edes jotenkin pystyssä?

    raamatunjakeeseen; [Joh. 1:14] on käännetty sana väärin lihaksi tulleeksi. Kymmenet muut kohdat U.T;ssa sanovat Jeesuksen tulleen lihaan, asuneen lihassa, kärsineen ja kuolleen lihassa, mutta ei lihana, sillä Herra oli ja on vieläkin Henki;
    [2. Kor. 3:17]

    ´

    Äänestä

  • Koeta päästä irti!!! kirjoitti:

    nyt, että jos sinä et tunnusta ensin Jeesusta, Jumalan Sanaa, et sinä voi tietää miten sinun tulee uskoa, että se pelastukseen johtaa.

    Sinä pyrit sokaisemaan ihmiset omituiseen hengellistämiseen, jossa ei tunneta Jeesusta, ei tunnusteta Häntä Jumalan Sanana, jota on kuultava. Missä sinulla on Hyvä Paimen, kun sinä jatkuvasti tuot noita apostolien jakeita vain?

    Nöyrry ja taistele tuota uskomusta vastaan ja ala lukea evankeliumeja ja lue niitä niin kauan, että tunnet Jeesuksen ja tunnustat Hänet.

    omat virheesi ja lihalliset väitöksesi minun syykseni! Olen kymmeniä kertoja lainannut mm. seuraavia raamatunjakeita, jotka korostavat Jeesuksen arvovaltaa Isän Jumalan puhumana sanana;

    Johannes 8
    24 "Sen tähden minä sanoin teille, että te kuolette synteihinne; sillä ellette usko minua siksi, joka minä olen, niin te kuolette synteihinne."
    25 Niin he sanoivat hänelle: »Kuka sinä olet?« Jeesus sanoi heille: »Juuri se, mitä minä puhunkin teille.«"

    ´

    Äänestä

  • Toinen. kirjoitti:

    tämä tullut lutetuksi ja ymmärretyksi ja USKOTUKSI?

    Luukas 1
    34 Niin Maria sanoi enkelille: "Kuinka tämä voi tapahtua, kun minä en miehestä mitään tiedä?"
    35 Enkeli vastasi ja sanoi hänelle: "Pyhä Henki tulee sinun päällesi, ja Korkeimman voima varjoaa sinut; sentähden myös se pyhä, mikä syntyy, pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi.
    36 Ja katso, sinun sukulaisesi Elisabet, hänkin kantaa kohdussaan poikaa vanhalla iällään, ja tämä on kuudes kuukausi hänellä, jota sanottiin hedelmättömäksi;
    37 sillä Jumalalle ei mikään ole mahdotonta."
    38 Silloin Maria sanoi: "Katso, minä olen Herran palvelijatar; tapahtukoon minulle sinun sanasi mukaan". Ja enkeli lähti hänen tyköänsä.
    39 Niinä päivinä Maria nousi ja kulki kiiruusti vuorimaahan erääseen Juudan kaupunkiin
    40 ja meni Sakariaan kotiin ja tervehti Elisabetia.
    41 Ja kun Elisabet kuuli Marian tervehdyksen, hypähti lapsi hänen kohdussansa; ja Elisabet täytettiin Pyhällä Hengellä.
    42 Ja hän puhkesi puhumaan suurella äänellä ja sanoi: "Siunattu sinä vaimojen joukossa, ja siunattu sinun kohtusi hedelmä!
    43 Ja kuinka minulle tapahtuu tämä, että minun Herrani äiti tulee minun tyköni?

    mitään tiennyt, eikä Raamattu vaadi meiltäkään yksityiskohtaista tietoa kenenkään lihallisista sukupuolisuhteista eikä sukuluetteloista; [1.Tim.1:4; Tit.3:9]

    Kolminaisuusopin usko on lihan mielistä vaatimususkontoa, joka vaatii uskomaan paljon enemmän kuin mitä Jumalan sana vaatii!

    ´

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    omat virheesi ja lihalliset väitöksesi minun syykseni! Olen kymmeniä kertoja lainannut mm. seuraavia raamatunjakeita, jotka korostavat Jeesuksen arvovaltaa Isän Jumalan puhumana sanana;

    Johannes 8
    24 "Sen tähden minä sanoin teille, että te kuolette synteihinne; sillä ellette usko minua siksi, joka minä olen, niin te kuolette synteihinne."
    25 Niin he sanoivat hänelle: »Kuka sinä olet?« Jeesus sanoi heille: »Juuri se, mitä minä puhunkin teille.«"

    ´

    sillä pimeytensä ja tyhmyytensä takia hän tätä ikuista jankutustaan tekee. Mahtoi olla lihasta verestä kuitenkin kysymys, kun hän antoi itsensä sijaisuhrina meidän edestämme

    Efesolaiskirje:
    5:2 ja vaeltakaa rakkaudessa, niinkuin Kristuskin rakasti teitä ja antoi itsensä meidän edestämme lahjaksi ja uhriksi, Jumalalle "suloiseksi tuoksuksi."

    Hebrealaiskirje
    10:10 Ja tämän tahdon perusteella me olemme pyhitetyt Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan.

    -----------------------

    Nämä toiset jakeet, jotka olet ilmeisesti epähuomiossa laittanut mukaan, kuuluvat sinulle nimenomaan itsellesi

    1. Tim. 1:4
    "eivätkä puuttuisi taruihin ja loppumattomiin sukuluetteloihin, jotka pikemmin edistävät turhaa mietiskelyä kuin Jumalan armotaloutta, joka perustuu uskoon, niin kehotan nytkin."

    Tit. 3:9
    "Mutta vältä mielettömiä riitakysymyksiä ja sukuluetteloita ja kinastelua ja kiistoja laista, sillä ne ovat hyödyttömiä ja turhia."

    ----------------

    Täydennän vähän enemmän jakeilla. Nämä auttavat sinua ymmärtämään omaa tilaasi

    Matteuksen evankeliumi:
    10:33 Mutta joka kieltää minut ihmisten edessä, sen minäkin kiellän Isäni edessä, joka on taivaissa.

    Tiituksen kirje:
    1:16 He väittävät tuntevansa Jumalan, mutta teoillaan he hänet kieltävät, sille he ovat inhottavia ja tottelemattomia ja kaikkiin hyviin tekoihin kelvottomia.

    Äänestä

  • rankka kysymys kirjoitti:

    asetettu. Ei se voi vastata siihen myöntävästi. Hirvaksella on sama eksytysoppi kuin ekivaarilla ja he kieltävät Jeesuksen jumalallisen syntyperän ja tietenkin neitseellisen syntymän. Tekee vain itseään naurettavaksi kehotellen muita lukemaan Raamatusta millainen usko hänellä on.

    Kyllä nämä tyypit syövät samalla kertaa Herran pöydästä ja riivaajien pöydästä. Yhtä kevyesti ne mainostavat uskoaan Jeesukseen. Jeesuksesta puhe sitten eroaa. Hänestä tehdään luotu ja koko Jeesuksen maanpäällinen tehtävä kumotaan, ihan tuosta noin vaan.

    Risti erottaa valheveljet.

    Silti on kumma huomata heidän, ekivaarin ja hirvaksen, sokeus. He puhuvat täysin selvää Raamatun ilmoitusta vastaan ja eivätkä pysty myöntämään edes sitä, minkä riivaajat myöntävät

    saatte kirjoitella mitä haluatte, olen todistanut uskoni Jeesukselle. Hän tuntee minut ja minä Hänet. Amen.

    Äänestä

  • X-hirvas kirjoitti:

    saatte kirjoitella mitä haluatte, olen todistanut uskoni Jeesukselle. Hän tuntee minut ja minä Hänet. Amen.

    Ylläoleva oli vastaus kahdelle nimimerkille " Uskon Raamattuun ja rankka kysymys"

    Äänestä

  • rankka kysymys kirjoitti:

    asetettu. Ei se voi vastata siihen myöntävästi. Hirvaksella on sama eksytysoppi kuin ekivaarilla ja he kieltävät Jeesuksen jumalallisen syntyperän ja tietenkin neitseellisen syntymän. Tekee vain itseään naurettavaksi kehotellen muita lukemaan Raamatusta millainen usko hänellä on.

    Kyllä nämä tyypit syövät samalla kertaa Herran pöydästä ja riivaajien pöydästä. Yhtä kevyesti ne mainostavat uskoaan Jeesukseen. Jeesuksesta puhe sitten eroaa. Hänestä tehdään luotu ja koko Jeesuksen maanpäällinen tehtävä kumotaan, ihan tuosta noin vaan.

    Risti erottaa valheveljet.

    Silti on kumma huomata heidän, ekivaarin ja hirvaksen, sokeus. He puhuvat täysin selvää Raamatun ilmoitusta vastaan ja eivätkä pysty myöntämään edes sitä, minkä riivaajat myöntävät

    Kirjoitit:

    Kasotaanpa Raamatusta, minkä riivaajatkin myöntävät.
    Jaak 2:19 Sinä uskot, että Jumala on y-k-s-i. Siinä t-e-e-t o-i-k-e-i-n ; riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat.

    Tämän myöntävät ekivaari ja hirvas. Myöntävätkö monet muut tällä palstalla kirjoittavat näin yksinkertaisen totuuden?

    Sen, että Jumala on yksi ainoa.

    Äänestä

  • old_profile_55396 kirjoitti:

    sen asian oikeaksi myöntävät, koska Raamattu sanoo että riivaajatkin tunsivat Jeesuksen Jumalan pojaksi, eivät Jumalaksi, [Matt. 8:29] mutta kolminaisuusopin turmelemat mielet eivät Jumalaa tunne; [Joh. 7:28]

    ´

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    syntynyt Jeesus syntyi lain alaiseksi, mutta "Pyhyyden hengen puolelta hän syntyi ja syntyy vieläkin jokaisen Jumalan tahtoa tekevän "puhtaassa sydämessä, hyvässä omassatunnossa, vilpittömässä uskossa ja turmeltumattomassa, neitseellisessä mielessä"

    Dokumentit tähän Jeesuksen ja apostolien opetukseen löytyvät Raamatusta. Pilkatkaa tätä miten paljon haluatte! [Luuk. 10:16].

    ´

    synnyt pyhäksi, eikä pyhyyden puolesta, jos ei ensin tunnusta syntyneensä lihalliseksi, syntiseksi ja sen tunnustamisen jälkeen lähde seuraamaan IHMISEN POIKAA, joka annettiin malliksi kaikille uskovaisille.
    On turha luulla, että ihminen ei joudu lain kautta ja lain kasvattamana kulkemaan täällä uskossa niin kauan, että Jumala synnyttää hänet uudeksi ylhäältä.

    Meidän uskovaisten usko alkoi pienten alkujen päivästä ja kasvoi suureksi puuksi. Pienten aljujen päivinä me otimme ristimme ja joskus aivan raahustimme Jeesuksen perässä, mutta kaikki muuttui, kiitos Jumalalle.

    Me lähdimme seuraamaan Jeesus, joka on Välimies. Opimme tekemään Hänen neuvomalla tavalla ja IHME TAPAHTUI. Jumala tuli ja synnytti meidät taivaasta.

    Jeesus pitää tiedosta taivaasta alas tulleeksi Jumalaksi, joka syntyi lihaksi ja eli kansan keskellä ja opetti Jumalan tuntemisen ja teki sovinnon ja rauhan kanssaan ihmisen puolesta.

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    omat virheesi ja lihalliset väitöksesi minun syykseni! Olen kymmeniä kertoja lainannut mm. seuraavia raamatunjakeita, jotka korostavat Jeesuksen arvovaltaa Isän Jumalan puhumana sanana;

    Johannes 8
    24 "Sen tähden minä sanoin teille, että te kuolette synteihinne; sillä ellette usko minua siksi, joka minä olen, niin te kuolette synteihinne."
    25 Niin he sanoivat hänelle: »Kuka sinä olet?« Jeesus sanoi heille: »Juuri se, mitä minä puhunkin teille.«"

    ´

    hyödyttää tuoda jakeita ja pimittää jakeilla KOKO SANOMA? Jakeilla luodaan oma uskonnollinen uskomus ja harmillista on se, että tietämättömät ottavat sen vastaan, kuten täältä saamme nähdä. Sinä olet saanut jaeuskonnollisuudella itsellesi muutaman ystävän. Mikä sinua estää tunnustamasta koko JUMALAN ILMOITUKSEN, johon kuuluu tunnustus Jeesuksen sikiämisestä Pyhästä Hengestä ja syntyminen neitsyestä. Siitä jokainen todellinen uskovainen on alkunsa saanut uskon elämälle, mutta he, jotka eivät sitä tunnustusta ole tehneet ovat menossa sivutielle. Ihanan tien ihanuus on jäänyt jo kauas sivuun.

    Johannes kirjoittaa, että joka ei tunnusta Jeesuksen lihaan TULLEEKSI, on antikristus.

    Usko ei persustu jakeisiin, vaan KOKO SANOMAAN, jonka Jumala on Itse varjellut ja huolehtinut, että kaikki saavat tulla elävän veden lähteelle, joka on Isän lähettämä SANA JA PYHÄ HENKI yhteistehtävässä.

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    sen asian oikeaksi myöntävät, koska Raamattu sanoo että riivaajatkin tunsivat Jeesuksen Jumalan pojaksi, eivät Jumalaksi, [Matt. 8:29] mutta kolminaisuusopin turmelemat mielet eivät Jumalaa tunne; [Joh. 7:28]

    ´

    Ekivaarin Raamatun kopiointi keskittyy pääasiassa Jeesuksen ihmisyyteen. Hepr. 2:11 on yksi vaarin namupala.

    11. Sillä sekä hän, joka pyhittää, että ne, jotka pyhitetään, ovat kaikki alkuisin yhdestä. Sentähden hän ei häpeä kutsua heitä veljiksi,

    Olen ajoittain seurannut vaarin nettilähetystyötä enkä ole kertaakaan nähnyt hänen viesteissään tätä kohtaa. Ekivaari tietää että Hepr. 11:16 puhuu Jeesuksesta. Jeesus sallii uskonsankarien kutsua itseään heidän Jumalaksensa.

    16. mutta nyt he pyrkivät parempaan, se on taivaalliseen. Sentähden Jumala ei heitä häpeä, vaan sallii kutsua itseään heidän Jumalaksensa; sillä hän on valmistanut heille kaupungin.

    Hepr. 1:7. Ja enkeleistä hän sanoo:…
    8. mutta Pojasta:…
    10. Ja: "Sinä, Herra, olet alussa maan perustanut, ja taivaat ovat sinun kättesi tekoja;

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    mitään tiennyt, eikä Raamattu vaadi meiltäkään yksityiskohtaista tietoa kenenkään lihallisista sukupuolisuhteista eikä sukuluetteloista; [1.Tim.1:4; Tit.3:9]

    Kolminaisuusopin usko on lihan mielistä vaatimususkontoa, joka vaatii uskomaan paljon enemmän kuin mitä Jumalan sana vaatii!

    ´

    selvän asian pahasti itseesi sopivaksi. Kun Maria sanoo, " en miehestä mitään tiedä" se on selvääkin selvempi, että sillä Maria terkoittaa neitsyyttään, puhtauttaan, ettei ollut maannut miehen kanssa ennen Jeesuksen sikiämistä hänen kohdussaan, ja sai siitä enkeliltä tiedon, miksi se on mahdollista, ilman, että Maria makaisi miehen kanssa. Äl'ä viitti ekivaari olla noin ärsyttävän ymmärtämätön tai näytellä tyhmää.

    * Sinä kiellät Jeesusken, väitteelläsi, että Jeesus on Joosefin siittämä, se on törkeää Jumalan pilkkaa.

    * Jeesus on Daavidin sukua Marian kautta, koska Maria oli Daavidin sukukuntaa, siksi Jeesus on Daavidin Poika, mutta siinnyt Pyhästä Hengestä. Miten sinä voit röyhkeästi kieltää ja sivuuttaa kahden apostolin todistuksen Jeesusken alkuperästä, ja kolmas on Johannes, matteuksen ja Luukkaan lisäksi. Mutta sinä suuruudenhulluudessasi kiellät apostolien todistuksen, koska et usko yliluonnolliseen Jumalaan, van omatekoiseen puolijumalaan. Ja samoin syntiseen jeesukseesi, syntinen ei voi ottaa pois syntejä, olet ihan mieletön harhaisessa opissasi.

    Äänestä

  • X-hirvas kirjoitti:

    saatte kirjoitella mitä haluatte, olen todistanut uskoni Jeesukselle. Hän tuntee minut ja minä Hänet. Amen.

    tunne Jeesusta, ja siksi on uskosi oman mielikuvasi uskoa, jolla ei ole Jumalan edessä mitään arvoa, ja rauhasi on väärä rauha, joka on lähtöisin valheen isästä perkeleestä. Herättäköön tämä sinut unestasi, että Kristus saisi sinut valaista.

    Äänestä

  • old_profile_42272 kirjoitti:

    selvän asian pahasti itseesi sopivaksi. Kun Maria sanoo, " en miehestä mitään tiedä" se on selvääkin selvempi, että sillä Maria terkoittaa neitsyyttään, puhtauttaan, ettei ollut maannut miehen kanssa ennen Jeesuksen sikiämistä hänen kohdussaan, ja sai siitä enkeliltä tiedon, miksi se on mahdollista, ilman, että Maria makaisi miehen kanssa. Äl'ä viitti ekivaari olla noin ärsyttävän ymmärtämätön tai näytellä tyhmää.

    * Sinä kiellät Jeesusken, väitteelläsi, että Jeesus on Joosefin siittämä, se on törkeää Jumalan pilkkaa.

    * Jeesus on Daavidin sukua Marian kautta, koska Maria oli Daavidin sukukuntaa, siksi Jeesus on Daavidin Poika, mutta siinnyt Pyhästä Hengestä. Miten sinä voit röyhkeästi kieltää ja sivuuttaa kahden apostolin todistuksen Jeesusken alkuperästä, ja kolmas on Johannes, matteuksen ja Luukkaan lisäksi. Mutta sinä suuruudenhulluudessasi kiellät apostolien todistuksen, koska et usko yliluonnolliseen Jumalaan, van omatekoiseen puolijumalaan. Ja samoin syntiseen jeesukseesi, syntinen ei voi ottaa pois syntejä, olet ihan mieletön harhaisessa opissasi.

    Kehtaatkin tuottaa tuota saatanallista tuubaa tänne! Mikä sinä olet toisen uskomuksia tuomitsemaan? Kukin ajatelkoon, kuin ajattelee.

    Äänestä

  • old_profile_42272 kirjoitti:

    tunne Jeesusta, ja siksi on uskosi oman mielikuvasi uskoa, jolla ei ole Jumalan edessä mitään arvoa, ja rauhasi on väärä rauha, joka on lähtöisin valheen isästä perkeleestä. Herättäköön tämä sinut unestasi, että Kristus saisi sinut valaista.

    Mistä sinä muka tiedät, kenen usko se mitäkin lajia on? Ethän tunnu edes tietävän, että toisen vaimon vietteleminen on huorintekoa. Miten kehtaat?

    Äänestä

  • Betsy67 kirjoitti:

    Raamatun mukaan se myllynkiven sitominen ja sen aknssa upottaminen.

    Pitäydytään Raamatun perustotuuteen ja kasvetaan siitä terveesti
    Raamatun Jeesukseen uskoen PyhänHengen johdossa.

    Matt. 18:6 on Ekivaaria varten.

    6. Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.

    Ekivaarilla oli yhteen aikaan Marian neitsyyteen tarjolla mielen neitsyys. Hän yhdisteli Raamattua niin taitavasti että sai minutkin vakuuttumaan että sellainen neitsyys löytyy Raamatusta. Hänelle osoitettiin että Sana puhuu neitsyydestä mutta ei mielen neitsyydestä.

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    sen asian oikeaksi myöntävät, koska Raamattu sanoo että riivaajatkin tunsivat Jeesuksen Jumalan pojaksi, eivät Jumalaksi, [Matt. 8:29] mutta kolminaisuusopin turmelemat mielet eivät Jumalaa tunne; [Joh. 7:28]

    ´

    Heille Jeesus on joka tapauksessa luotu. Sitähän tämä herkeämätön jankutus on ollut vuosikaudet. Kun he sanovat Jumalan Poika, he selittävät vielä, ekivaari etunenässä, että Jumalalla on muitakin poikia kuin Jeesus. Ja kohta tulee perässä pelastusharha myös kaikkien pelastumisesta, koska ollaan yhtä Jumalassa kuin Jeesus.

    Älä yhdy Jonah tähän pilkalliseen ja sumeaan lässytykseen. Luulet vain vastustavasi kolminaisuusoppia, mutta hyppäät samaan eksytyksen lammikkoon, kuin ekivaari, joka tekee Jeesuksesta luodun, tavallisen ihmisen, aivan syntyperästään saakka. Sitten Jeesus olisi Jumalan Poika "pyhyyden hengen" puolesta nähtynä tai kärsimystensä takia siksi Jumala hänet nosti.

    ''''''''''''''''''''''''''''''''''

    Jos verrataan riivaajiin, kuinka ne käyttäytyivät. Ne vapisivat ja kumartuivat Jeesuksen eteen peläten, että onko Jeesus tullut heitä vaivaamaan ennen aikaa. Ja ne puhuttelivat Jeesusta Jumalan Pyhäksi tai Jumalan Pojaksi ja tarkoittivat sillä, että Hän on silloin tietenkin myös Jumala.

    Ei puhettakaan, että riivaajat olisivat yrittäneet pilkata, kuten tekee ekivaari opetuslapsineen. Eteen kumartumalla ne osoittivat kunnioitusta ja palvontaa. Raamattu kieltää ihmisen palvomisen, mutta riivaajat kohtelivat Jeesusta Jumalana. Myöskin Raamattu kieltää enkelien palvonnan ja tämä on mielenkiintoista, kuinka enkelit mainitaan kumartaneen Jeesusta ja tehneet Hänelle palvelusta

    Äänestä

  • efox kirjoitti:

    Ekivaarin Raamatun kopiointi keskittyy pääasiassa Jeesuksen ihmisyyteen. Hepr. 2:11 on yksi vaarin namupala.

    11. Sillä sekä hän, joka pyhittää, että ne, jotka pyhitetään, ovat kaikki alkuisin yhdestä. Sentähden hän ei häpeä kutsua heitä veljiksi,

    Olen ajoittain seurannut vaarin nettilähetystyötä enkä ole kertaakaan nähnyt hänen viesteissään tätä kohtaa. Ekivaari tietää että Hepr. 11:16 puhuu Jeesuksesta. Jeesus sallii uskonsankarien kutsua itseään heidän Jumalaksensa.

    16. mutta nyt he pyrkivät parempaan, se on taivaalliseen. Sentähden Jumala ei heitä häpeä, vaan sallii kutsua itseään heidän Jumalaksensa; sillä hän on valmistanut heille kaupungin.

    Hepr. 1:7. Ja enkeleistä hän sanoo:…
    8. mutta Pojasta:…
    10. Ja: "Sinä, Herra, olet alussa maan perustanut, ja taivaat ovat sinun kättesi tekoja;

    sanaa. Se ei ollut Jeesus, josta Hepr.11:16 sanoo: "...Sen tähden - J u m a l a - ei heitä häpeä, vaan - s a l l i i - k u t s u a - itseään heidän Jumalaksensa; sillä hän on valmistanut heille kaupungin.

    Alkuperäinen, profeetta Naatanin kautta Jumalan puhuma väärentämätön sanoma kuningas Daavidille on tällainen:

    2. Samuelin kirja 7
    12 "Kun sinun päiväsi ovat päättyneet ja sinä lepäät isiesi tykönä, korotan minä sinun seuraajaksesi jälkeläisesi, joka lähtee sinun ruumiistasi; ja minä vahvistan hänen kuninkuutensa.
    13 Hän on rakentava huoneen minun nimelleni, ja minä vahvistan hänen valtaistuimensa ikuisiksi ajoiksi.
    14 M i n ä - o l e n - o l e v a - h ä n e n - i s ä n s ä - ja - h ä n - o n - m i n u n
    p o i k a n i, - niin että, jos hän tekee väärin, minä rankaisen häntä ihmisvitsalla ja niin kuin ihmislapsia lyödään;"

    Kääntäjien käsittelyssä huomaamme Jumalan alkuperäisen viestin muuttuneen päinvastaiseksi!

    ´

    Äänestä

  • efox kirjoitti:

    Matt. 18:6 on Ekivaaria varten.

    6. Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.

    Ekivaarilla oli yhteen aikaan Marian neitsyyteen tarjolla mielen neitsyys. Hän yhdisteli Raamattua niin taitavasti että sai minutkin vakuuttumaan että sellainen neitsyys löytyy Raamatusta. Hänelle osoitettiin että Sana puhuu neitsyydestä mutta ei mielen neitsyydestä.

    paljonkin mielen neitsyydestä, jolla tarkoitetaan mielen vilpittömyyttä ja puhtautta, mielen turmeltumattomuutta;

    2. Korinttolaiskirje 11
    2 "Sillä minä kiivailen teidän puolestanne Jumalan kiivaudella; minähän olen kihlannut teidät miehelle, yhdelle ainoalle, asettaakseni Kristuksen eteen
    p u h t a a n - n e i t s y e n.
    3 Mutta minä pelkään, että niin kuin käärme kavaluudellaan petti Eevan, niin teidän - m i e l e n n e - ehkä - p u h t a u d e s t a, - joka teissä on Kristusta kohtaan."

    Johannes 1
    47 "Jeesus näki Natanaelin tulevan tykönsä ja sanoi hänestä: »Katso, oikea
    i s r a e l i l a i n e n, - j o s s a - e i - v i l p p i ä - o l e!«"

    Johanneksen ilmestys 14
    4 "Nämä ovat ne, jotka eivät ole saastuttaneet itseään naisten kanssa; sillä - h e o v a t - n i i n - k u i n - n e i t s y e t. - Nämä ovat ne, jotka seuraavat Karitsaa, mihin ikinä hän menee. Nämä ovat ostetut ihmisistä esikoiseksi Jumalalle ja Karitsalle,"
    5 eikä heidän suussaan ole valhetta havaittu; he ovat tahrattomat."

    Mielen neitsyydessä on ainoa selitys Ilm.14:1-4 jakeissa mainituille "miesneitsyille"

    1. kirje Timoteukselle 6
    3 "Jos joku muuta oppia opettaa eikä pitäydy meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen terveisiin sanoihin eikä siihen oppiin, joka on jumalisuuden mukainen,
    4 niin hän on paisunut eikä ymmärrä mitään, vaan on riitakysymyksien ja sanakiistojen kipeä, joista syntyy kateutta, riitaa, herjauksia, pahoja epäluuloja,
    5 alituista kinaa niiden ihmisten kesken, jotka ovat - t u r m e l t u n e e t
    m i e l e l t ä ä n - ja totuuden menettäneet ja jotka pitävät jumalisuutta keinona voiton saamiseen."

    ekivaari ei Raamatusta löydä. Monenlaiset moite- ja varoitusjakeet hän kyllä löytää, mutta ei ilmeisesti ymmärrä keitä varten ne Raamatussa ovat

    Äänestä

  • selittää mitään kirjoitti:

    sillä pimeytensä ja tyhmyytensä takia hän tätä ikuista jankutustaan tekee. Mahtoi olla lihasta verestä kuitenkin kysymys, kun hän antoi itsensä sijaisuhrina meidän edestämme

    Efesolaiskirje:
    5:2 ja vaeltakaa rakkaudessa, niinkuin Kristuskin rakasti teitä ja antoi itsensä meidän edestämme lahjaksi ja uhriksi, Jumalalle "suloiseksi tuoksuksi."

    Hebrealaiskirje
    10:10 Ja tämän tahdon perusteella me olemme pyhitetyt Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan.

    -----------------------

    Nämä toiset jakeet, jotka olet ilmeisesti epähuomiossa laittanut mukaan, kuuluvat sinulle nimenomaan itsellesi

    1. Tim. 1:4
    "eivätkä puuttuisi taruihin ja loppumattomiin sukuluetteloihin, jotka pikemmin edistävät turhaa mietiskelyä kuin Jumalan armotaloutta, joka perustuu uskoon, niin kehotan nytkin."

    Tit. 3:9
    "Mutta vältä mielettömiä riitakysymyksiä ja sukuluetteloita ja kinastelua ja kiistoja laista, sillä ne ovat hyödyttömiä ja turhia."

    ----------------

    Täydennän vähän enemmän jakeilla. Nämä auttavat sinua ymmärtämään omaa tilaasi

    Matteuksen evankeliumi:
    10:33 Mutta joka kieltää minut ihmisten edessä, sen minäkin kiellän Isäni edessä, joka on taivaissa.

    Tiituksen kirje:
    1:16 He väittävät tuntevansa Jumalan, mutta teoillaan he hänet kieltävät, sille he ovat inhottavia ja tottelemattomia ja kaikkiin hyviin tekoihin kelvottomia.

    hyödytä, joutaa meidänkin lihamme antaa kuolemaan, uhrina Jumalalle, ja siitä Jeesus antoi meille esikuvan, että mekin antaisimme lihamme uhrina kuolemaan;

    Johannes 13:15
    "Sillä - m i n ä - a n n o i n - teille - e s i k u v a n, että myös te niin tekisitte, kuin minä olen teille tehnyt."

    1. Pietarin kirje 2:
    21 "Sillä siihen te olette kutsutut, koska Kristuskin kärsi teidän puolestanne,
    j ä t t ä e n - t e i l l e - e s i k u v a n, - että te noudattaisitte hänen jälkiänsä,"

    Valitettavan useat saarnamiehet kääntävät tämän Jumalan armon irstaudeksi ja selittävät ettei meidän tarvitse enää kärsiä, koska Kristus on kärsinyt puolestamme!

    ´

    Äänestä

  • Totta!!! kirjoitti:

    hyödyttää tuoda jakeita ja pimittää jakeilla KOKO SANOMA? Jakeilla luodaan oma uskonnollinen uskomus ja harmillista on se, että tietämättömät ottavat sen vastaan, kuten täältä saamme nähdä. Sinä olet saanut jaeuskonnollisuudella itsellesi muutaman ystävän. Mikä sinua estää tunnustamasta koko JUMALAN ILMOITUKSEN, johon kuuluu tunnustus Jeesuksen sikiämisestä Pyhästä Hengestä ja syntyminen neitsyestä. Siitä jokainen todellinen uskovainen on alkunsa saanut uskon elämälle, mutta he, jotka eivät sitä tunnustusta ole tehneet ovat menossa sivutielle. Ihanan tien ihanuus on jäänyt jo kauas sivuun.

    Johannes kirjoittaa, että joka ei tunnusta Jeesuksen lihaan TULLEEKSI, on antikristus.

    Usko ei persustu jakeisiin, vaan KOKO SANOMAAN, jonka Jumala on Itse varjellut ja huolehtinut, että kaikki saavat tulla elävän veden lähteelle, joka on Isän lähettämä SANA JA PYHÄ HENKI yhteistehtävässä.

    Raamatun ilmoittaman ja Jeesuksen sekä apostolien yksityiskohtaisesti selittämän Jumalan sanan mukaan, jossa sekä Jeesuksen että kaikkien Jumalasta syntyneiden syntyminen pitää selittää erikseen lihan syntyminen lihan mukaan, ja erikseen Pyhyyden hengestä syntyminen Hengen mukaan, niin kuin Jeesus opetti;

    Johannes 3
    5 "Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan. [Ef. 5:26; Tit. 3:5; 1. Piet. 3:21]
    6 Mikä on syntynyt lihasta, on lihaa, mikä on syntynyt Hengestä, on henkeä."
    [1. Kor. 15:50; Ef. 2:3]

    Apostolit uskoivat ja tottelivat tätä Jeesuksen opettamaa tapaa. Paavalilta ensin Jeesuksen syntyminen "lihan puolelta":

    Roomalaiskirje 1
    3 "hänen Pojastansa-joka lihan puolesta on syntynyt Daavidin siemenestä"

    ja heti perään "pyhyyden hengen puolesta" syntyminen;

    4 "ja pyhyyden hengen puolesta kuolleista nousemisen kautta asetettu Jumalan Pojaksi voimassa-Jeesuksesta Kristuksesta, meidän Herrastamme,"

    Kuten huomaatte, tämä on Jeesuksen tervettä oppia, eikä ekivaarin opetusta!

    ´

    Äänestä

  • old_profile_42272 kirjoitti:

    selvän asian pahasti itseesi sopivaksi. Kun Maria sanoo, " en miehestä mitään tiedä" se on selvääkin selvempi, että sillä Maria terkoittaa neitsyyttään, puhtauttaan, ettei ollut maannut miehen kanssa ennen Jeesuksen sikiämistä hänen kohdussaan, ja sai siitä enkeliltä tiedon, miksi se on mahdollista, ilman, että Maria makaisi miehen kanssa. Äl'ä viitti ekivaari olla noin ärsyttävän ymmärtämätön tai näytellä tyhmää.

    * Sinä kiellät Jeesusken, väitteelläsi, että Jeesus on Joosefin siittämä, se on törkeää Jumalan pilkkaa.

    * Jeesus on Daavidin sukua Marian kautta, koska Maria oli Daavidin sukukuntaa, siksi Jeesus on Daavidin Poika, mutta siinnyt Pyhästä Hengestä. Miten sinä voit röyhkeästi kieltää ja sivuuttaa kahden apostolin todistuksen Jeesusken alkuperästä, ja kolmas on Johannes, matteuksen ja Luukkaan lisäksi. Mutta sinä suuruudenhulluudessasi kiellät apostolien todistuksen, koska et usko yliluonnolliseen Jumalaan, van omatekoiseen puolijumalaan. Ja samoin syntiseen jeesukseesi, syntinen ei voi ottaa pois syntejä, olet ihan mieletön harhaisessa opissasi.

    naiset väittävät ennen ensimmäistä avioliittoaan! Myöhemmin kuitenkin Maria tunnusti Joosefin poikansa Jeesuksen isäksi;

    Luukas 2
    48 "Ja hänet nähdessään hänen vanhempansa hämmästyivät, ja hänen äitinsä sanoi hänelle: »Poikani, miksi meille näin teit? Katso, sinun isäsi ja minä olemme huolestuneina etsineet sinua.«"

    ´

    Äänestä

  • old_profile_42272 kirjoitti:

    selvän asian pahasti itseesi sopivaksi. Kun Maria sanoo, " en miehestä mitään tiedä" se on selvääkin selvempi, että sillä Maria terkoittaa neitsyyttään, puhtauttaan, ettei ollut maannut miehen kanssa ennen Jeesuksen sikiämistä hänen kohdussaan, ja sai siitä enkeliltä tiedon, miksi se on mahdollista, ilman, että Maria makaisi miehen kanssa. Äl'ä viitti ekivaari olla noin ärsyttävän ymmärtämätön tai näytellä tyhmää.

    * Sinä kiellät Jeesusken, väitteelläsi, että Jeesus on Joosefin siittämä, se on törkeää Jumalan pilkkaa.

    * Jeesus on Daavidin sukua Marian kautta, koska Maria oli Daavidin sukukuntaa, siksi Jeesus on Daavidin Poika, mutta siinnyt Pyhästä Hengestä. Miten sinä voit röyhkeästi kieltää ja sivuuttaa kahden apostolin todistuksen Jeesusken alkuperästä, ja kolmas on Johannes, matteuksen ja Luukkaan lisäksi. Mutta sinä suuruudenhulluudessasi kiellät apostolien todistuksen, koska et usko yliluonnolliseen Jumalaan, van omatekoiseen puolijumalaan. Ja samoin syntiseen jeesukseesi, syntinen ei voi ottaa pois syntejä, olet ihan mieletön harhaisessa opissasi.

    ja apostolien opetusta vastaan?;

    Johannes 6
    63 "Henki on se, joka eläväksi tekee; ei liha mitään hyödytä. Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä."

    2. Korinttolaiskirje 5
    16 "Sen tähden me emme tästä lähtien tunne ketään lihan mukaan; jos olemmekin tunteneet Kristuksen lihan mukaan, emme kuitenkaan nyt enää tunne."

    1. kirje Timoteukselle 1:4
    "eivätkä puuttuisi taruihin ja loppumattomiin sukuluetteloihin, jotka pikemmin edistävät turhaa mietiskelyä kuin Jumalan armotaloutta, joka perustuu uskoon, niin kehotan nytkin."
    http://keskustelu.suomi24.fi/node/9013885

    Titus 3:9
    "Mutta vältä mielettömiä riitakysymyksiä ja sukuluetteloita ja kinastelua ja kiistoja laista, sillä ne ovat hyödyttömiä ja turhia."

    Mohikaani, onko sinulla aikomustakaan alkaa noudattamaan näitä Jeesuksen ja apostolien antamaa opetusta pyhyyden hengen mukaan?

    ´

    Äänestä

  • X-hirvas kirjoitti:

    minä sanon sinulle näin: Siinä on uskoni laatu todistettu.
    Joh. 5:24
    Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka kuulee minun sanani ja uskoo häneen, joka on minut lähettänyt, sillä on iankaikkinen elämä, eikä hän joudu tuomittavaksi, vaan on siirtynyt kuolemasta elämään.

    Olen samaa mieltä (YHTÄ) Jeesuksen kanssa.

    ollut ENNEN luomakunnan alkua? Onko Jeesus ollut ennen kaikkia? Onko syytä tunnustaa Jeesus lihaan tulleeksi Jumalan Sanaksi, joka ei ole luotu, vaan LUOJA??? Onko syytä tunnustaa, että Jumalan Sanan oli luomistyössä Jumalassa ja Jumala loi Sanallaan???
    Onko Jeesus yhtä Jumalan kanssa?
    Onko syytä uskoa Johanneksen varoitukseen siitä, että joka ei tunnusta Jeesusta lihaan TULLEEKSI, on antikristus?
    Kolossalaiskirje 1
    13 häntä, joka on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan.
    14 Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen,
    15 ja hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa.

    16 Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen,
    17 ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa.

    Äänestä

  • old_profile_55396 kirjoitti:

    Kirjoitit:

    Kasotaanpa Raamatusta, minkä riivaajatkin myöntävät.
    Jaak 2:19 Sinä uskot, että Jumala on y-k-s-i. Siinä t-e-e-t o-i-k-e-i-n ; riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat.

    Tämän myöntävät ekivaari ja hirvas. Myöntävätkö monet muut tällä palstalla kirjoittavat näin yksinkertaisen totuuden?

    Sen, että Jumala on yksi ainoa.

    Onko Jeesus ollut ENNEN luomakunnan alkua? Onko Jeesus ollut ennen kaikkia? Onko syytä tunnustaa Jeesus lihaan tulleeksi Jumalan Sanaksi, joka ei ole luotu, vaan LUOJA??? Onko syytä tunnustaa, että Jumalan Sanan oli luomistyössä Jumalassa ja Jumala loi Sanallaan???
    Onko Jeesus yhtä Jumalan kanssa?
    Onko syytä uskoa Johanneksen varoitukseen siitä, että joka ei tunnusta Jeesusta lihaan TULLEEKSI, on antikristus?
    Kolossalaiskirje 1
    13 häntä, joka on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan.
    14 Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen,
    15 ja hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa.

    16 Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen,
    17 ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa.

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    Raamatun ilmoittaman ja Jeesuksen sekä apostolien yksityiskohtaisesti selittämän Jumalan sanan mukaan, jossa sekä Jeesuksen että kaikkien Jumalasta syntyneiden syntyminen pitää selittää erikseen lihan syntyminen lihan mukaan, ja erikseen Pyhyyden hengestä syntyminen Hengen mukaan, niin kuin Jeesus opetti;

    Johannes 3
    5 "Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan. [Ef. 5:26; Tit. 3:5; 1. Piet. 3:21]
    6 Mikä on syntynyt lihasta, on lihaa, mikä on syntynyt Hengestä, on henkeä."
    [1. Kor. 15:50; Ef. 2:3]

    Apostolit uskoivat ja tottelivat tätä Jeesuksen opettamaa tapaa. Paavalilta ensin Jeesuksen syntyminen "lihan puolelta":

    Roomalaiskirje 1
    3 "hänen Pojastansa-joka lihan puolesta on syntynyt Daavidin siemenestä"

    ja heti perään "pyhyyden hengen puolesta" syntyminen;

    4 "ja pyhyyden hengen puolesta kuolleista nousemisen kautta asetettu Jumalan Pojaksi voimassa-Jeesuksesta Kristuksesta, meidän Herrastamme,"

    Kuten huomaatte, tämä on Jeesuksen tervettä oppia, eikä ekivaarin opetusta!

    ´

    Onko Jeesus ollut ENNEN luomakunnan alkua? Onko Jeesus ollut ennen kaikkia? Onko syytä tunnustaa Jeesus lihaan tulleeksi Jumalan Sanaksi, joka ei ole luotu, vaan LUOJA??? Onko syytä tunnustaa, että Jumalan Sanan oli luomistyössä Jumalassa ja Jumala loi Sanallaan???
    Onko Jeesus yhtä Jumalan kanssa?
    Onko syytä uskoa Johanneksen varoitukseen siitä, että joka ei tunnusta Jeesusta lihaan TULLEEKSI, on antikristus?
    Kolossalaiskirje 1
    13 häntä, joka on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan.
    14 Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen,
    15 ja hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa.

    16 Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen,
    17 ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa.

    Äänestä

  • Uskon Raamattuun! kirjoitti:

    Raamatun Ilmoituksen. Et uskalla uskoa enää, että Jeesus on Jumalan Sana, joka tuli lihaksi taivaasta ja opetti kansalleen Jumalan Tahdon ja antoi Uhrin kansansa puolesta.

    Jeesus ei ollut mikä tahansa mies!!!! Hän ei ollut maanpäällä ollessaan kuka tahansa armosta Jumalan pojaksi nostettu, vaan Hän oli Jumalan ainoa Poika, lihaksi tähtemme tullut, joka sen takia riisuuntui jumaluudesta ja tuli esikoisiksi uskovaisista.

    puolesta Kristus on lihaan tullut Jumalan poika ja lihan puolelta hän oli lihaksi tullut ihmisen poika! Jeesus oli "veljiensä keskuudesta Jumalan valitsema ihmisen poika, josta Jumala teki uudesti synnyttämällä ja voitelemalla Kristuksen;

    5. Mooseksen kirja 18
    15 "Sinun - k e s k u u d e s t a s i, - v e l j i e s i - j o u k o s t a, - Herra, sinun Jumalasi, herättää sinulle profeetan, minun kaltaiseni; häntä kuulkaa.
    18 P r o f e e t a n - minä olen herättävä heille heidän - v e l j i e n s ä
    k e s k u u d e s t a, - sinun kaltaisesi, ja - m i n ä - p a n e n - s a n a n i -
    h ä n e n - s u u h u n s a, - ja hän puhuu heille kaikki, mitä minä käsken hänen puhua."

    ´

    Äänestä

  • Kysymyksiä. kirjoitti:

    ollut ENNEN luomakunnan alkua? Onko Jeesus ollut ennen kaikkia? Onko syytä tunnustaa Jeesus lihaan tulleeksi Jumalan Sanaksi, joka ei ole luotu, vaan LUOJA??? Onko syytä tunnustaa, että Jumalan Sanan oli luomistyössä Jumalassa ja Jumala loi Sanallaan???
    Onko Jeesus yhtä Jumalan kanssa?
    Onko syytä uskoa Johanneksen varoitukseen siitä, että joka ei tunnusta Jeesusta lihaan TULLEEKSI, on antikristus?
    Kolossalaiskirje 1
    13 häntä, joka on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan.
    14 Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen,
    15 ja hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa.

    16 Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen,
    17 ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa.

    kaikkea muuta luomakuntaa, sillä hän on luomakunnan esikoinen, lomakunnan alku, ensimmäinen koko luomakunnassa! Mutta Kristus ei ole ollut ennen Isää, josta myös Kristus on.

    ´

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    puolesta Kristus on lihaan tullut Jumalan poika ja lihan puolelta hän oli lihaksi tullut ihmisen poika! Jeesus oli "veljiensä keskuudesta Jumalan valitsema ihmisen poika, josta Jumala teki uudesti synnyttämällä ja voitelemalla Kristuksen;

    5. Mooseksen kirja 18
    15 "Sinun - k e s k u u d e s t a s i, - v e l j i e s i - j o u k o s t a, - Herra, sinun Jumalasi, herättää sinulle profeetan, minun kaltaiseni; häntä kuulkaa.
    18 P r o f e e t a n - minä olen herättävä heille heidän - v e l j i e n s ä
    k e s k u u d e s t a, - sinun kaltaisesi, ja - m i n ä - p a n e n - s a n a n i -
    h ä n e n - s u u h u n s a, - ja hän puhuu heille kaikki, mitä minä käsken hänen puhua."

    ´

    Tuokin asia on moneen kertaan selitetty sinulle, mutta sinä röyhkeydessäsi tuot sen aina uudelleen, koska uskonnollisuutesi perustana on tuokin 5 Mooseksen 18 ilmoitus, jota et pyrikkään käsittämään.

    Koska Mooses ja kansa pelkäsi palavasta pensaasta puhuvaa Jumalaa, lupasi Jumala lähettää tänne Mooseksen kaltaisen, eli ihmisen muotoisen, jossa Hän puhuu. Jumala lähetti Poikansa, joka on Jumala, vaikka tulikin tänne Mooseksen kaltaisena, eli ihmisen muotoisena ja näin Jumala toteutti LUPAUKSENSA, jonka antoi Moosekselle ja israelilaisille ja tuli ihmisen muotoisena, eikä puhunut enää palavasta pensaasta.

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    kaikkea muuta luomakuntaa, sillä hän on luomakunnan esikoinen, lomakunnan alku, ensimmäinen koko luomakunnassa! Mutta Kristus ei ole ollut ennen Isää, josta myös Kristus on.

    ´

    sanonut, että Kristus oli ennen Isää. Tunnustatko vihdoin, että Jeesus on Jumalan Sana, joka tuli lihaan. Tunnustatko, että Jeesus on ollut ennen luomakuntaa? Tunnustatko, että Jeesus on yhtä Isän ja Pyhän Hengen kanssa?

    Tunnustatko, että JUMALAN SANA TULI LIHAKSI/ihmiseksi?

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    ja apostolien opetusta vastaan?;

    Johannes 6
    63 "Henki on se, joka eläväksi tekee; ei liha mitään hyödytä. Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä."

    2. Korinttolaiskirje 5
    16 "Sen tähden me emme tästä lähtien tunne ketään lihan mukaan; jos olemmekin tunteneet Kristuksen lihan mukaan, emme kuitenkaan nyt enää tunne."

    1. kirje Timoteukselle 1:4
    "eivätkä puuttuisi taruihin ja loppumattomiin sukuluetteloihin, jotka pikemmin edistävät turhaa mietiskelyä kuin Jumalan armotaloutta, joka perustuu uskoon, niin kehotan nytkin."
    http://keskustelu.suomi24.fi/node/9013885

    Titus 3:9
    "Mutta vältä mielettömiä riitakysymyksiä ja sukuluetteloita ja kinastelua ja kiistoja laista, sillä ne ovat hyödyttömiä ja turhia."

    Mohikaani, onko sinulla aikomustakaan alkaa noudattamaan näitä Jeesuksen ja apostolien antamaa opetusta pyhyyden hengen mukaan?

    ´

    Mutta, noudattamiseen tarvitaan ymmärrys.Parempi on olla odottamatta/vaatimatta ihmiseltä sitä,- jota hän ei ymmärrä.

    Vaikka, kirjoittaisit Ekivaari viestiisi vain Raamatun jakeita, niin silti moni lukija mieltää sinut harhaoppisiksi.Siis uusien alueiden/ilmoitusten ymärtämisen vaikeudesta on kysymys. Lihan ja Hengen mielen ymmärtäminen ja niiden erottaminen vaatinee ihmiseltä laajempaa ymmärryskykyä.

    Hyvä esimerkki tästä on Hengellä täyttymisen ymmärtäminen.Moni ihminen ymmärtää Hengell'ä täyttymisen kun puhuu vain kielillä ja muuten on elää arkeaan lihallisella mielellä. Taas TODELLINEN Hengellä täyttyminen ja eläminen Hengen täyteydessä ilmentyy juuri lihallisen mielen näivettymisenä ja Hengen hedelmien näkymisessä.

    Mutta, on hyvä tuoda esille mitä Hengessä kokee odottamatta ihmisten muuttumistä.Muuten, vaikka Jeesus opetti kuulijoilleen Jumalan tahoa, niin Jeesus ei koskaan jäänyt odotamaan opetuksestaan tulevaa hedelmää.Tämä opeteuksesta tuleva hedelmä/muutos on juuri ihmisille henkilökohtainen asia ja tähän vaikuttaa myös antautuminen ymmärtäm'ään asiaa. Matt.13:19......23 Ihmisen ymmärryksen laajentumisen esteenä monasti on juuri lihalliseen mieleen liittyvät asiat,- kuten tuossa maaperä vertauksessa Jeesus toi esille.

    Äänestä

  • Lopeta vääristelyt! kirjoitti:

    Tuokin asia on moneen kertaan selitetty sinulle, mutta sinä röyhkeydessäsi tuot sen aina uudelleen, koska uskonnollisuutesi perustana on tuokin 5 Mooseksen 18 ilmoitus, jota et pyrikkään käsittämään.

    Koska Mooses ja kansa pelkäsi palavasta pensaasta puhuvaa Jumalaa, lupasi Jumala lähettää tänne Mooseksen kaltaisen, eli ihmisen muotoisen, jossa Hän puhuu. Jumala lähetti Poikansa, joka on Jumala, vaikka tulikin tänne Mooseksen kaltaisena, eli ihmisen muotoisena ja näin Jumala toteutti LUPAUKSENSA, jonka antoi Moosekselle ja israelilaisille ja tuli ihmisen muotoisena, eikä puhunut enää palavasta pensaasta.

    Jumala itse todisti että hän ottaa ja herättää profeetan "Sinun -
    k e s k u u d e s t a s i, - v e l j i e s i - j o u k o s t a, -" eikä puhu mitään tämän epäluonnollisesta siittämisestä eikä syntymisestä;

    5. Mooseksen kirja 18
    15 "Sinun - k e s k u u d e s t a s i, - v e l j i e s i - j o u k o s t a, - Herra, sinun Jumalasi, herättää sinulle profeetan, minun kaltaiseni; häntä kuulkaa."

    Jumala Uudessa Testamentista "epäluonnollisesta siittämisetä" ja etkö sinä kykene lukemaan koko lukuja, jotta alkaisit vähänkään käsittää mitä Jumala puhuu. Lue tuo 5. Mooseksen 18 luku kokonaan, niin näet, että MOOSES JA KANSA PELKÄSI PALAVASTA PENSAASTA KUULUVAA JUMALAN ÄÄNTÄ ja anoi, että heidän ei tarvitsisi sitä enää kuulla ja Jumala totesi heidän pyyntönsä kohtuulliseksi ja lupasi lähettä heidän keskuudestaan ihmisen muotoisen, jossa Jumala puhuu ja tuon Hän toteutti Jeesuksessa.

    Äänestä

  • ml213. kirjoitti:

    Mutta, noudattamiseen tarvitaan ymmärrys.Parempi on olla odottamatta/vaatimatta ihmiseltä sitä,- jota hän ei ymmärrä.

    Vaikka, kirjoittaisit Ekivaari viestiisi vain Raamatun jakeita, niin silti moni lukija mieltää sinut harhaoppisiksi.Siis uusien alueiden/ilmoitusten ymärtämisen vaikeudesta on kysymys. Lihan ja Hengen mielen ymmärtäminen ja niiden erottaminen vaatinee ihmiseltä laajempaa ymmärryskykyä.

    Hyvä esimerkki tästä on Hengellä täyttymisen ymmärtäminen.Moni ihminen ymmärtää Hengell'ä täyttymisen kun puhuu vain kielillä ja muuten on elää arkeaan lihallisella mielellä. Taas TODELLINEN Hengellä täyttyminen ja eläminen Hengen täyteydessä ilmentyy juuri lihallisen mielen näivettymisenä ja Hengen hedelmien näkymisessä.

    Mutta, on hyvä tuoda esille mitä Hengessä kokee odottamatta ihmisten muuttumistä.Muuten, vaikka Jeesus opetti kuulijoilleen Jumalan tahoa, niin Jeesus ei koskaan jäänyt odotamaan opetuksestaan tulevaa hedelmää.Tämä opeteuksesta tuleva hedelmä/muutos on juuri ihmisille henkilökohtainen asia ja tähän vaikuttaa myös antautuminen ymmärtäm'ään asiaa. Matt.13:19......23 Ihmisen ymmärryksen laajentumisen esteenä monasti on juuri lihalliseen mieleen liittyvät asiat,- kuten tuossa maaperä vertauksessa Jeesus toi esille.

    sinä olet siitä, että ekivaari kieltää Jeesuksen Pyhästä Hengestä siittymisen ja näin kieltää Jeesuksen tulleen lihaksi, eli ihmiseksi? Osaatko ajattella miten suuren osan Raamattua hän joutuu kieltämään, kun kieltää alkuevankeliumin?

    Äänestä

  • Tunnustatko? kirjoitti:

    sanonut, että Kristus oli ennen Isää. Tunnustatko vihdoin, että Jeesus on Jumalan Sana, joka tuli lihaan. Tunnustatko, että Jeesus on ollut ennen luomakuntaa? Tunnustatko, että Jeesus on yhtä Isän ja Pyhän Hengen kanssa?

    Tunnustatko, että JUMALAN SANA TULI LIHAKSI/ihmiseksi?

    syntynyt Jeesus ei ollut Jumalan sana, vaan Jumalan sana oli se, mitä Isä tuon lihan kautta puhui:

    5. Mooses 18:
    18 "Profeetan minä olen herättävä heille heidän veljiensä keskuudesta, sinun kaltaisesi, ja - m i n ä - p a n e n - s a n a n i - h ä n e n - s u u h u n s a, - ja hän puhuu heille kaikki, mitä minä käsken hänen puhua"

    Olen tunnustanut aina Jeesuksen lihaan tulleeksi, mutta en pyhyyden hengen mukaan syntynyttä Kristusta lihaksi tulleeksi, sillä "Herra on Henki"!

    että Raamatun Ilmoitus Jeesuksen lihaan tulemisesta on TOTTA!!!! Jeesus sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta ja Hän tuli tekemään valmistetussa ruumiissa sen, mikä kirjakääröihin oli kirjoitettu.

    Kumoat Raamatusta kolmasosan. Sen verran jätät sitä jäljelle, että saat lihaa miellyttävän uskomuksen. Joka on mieltynyt lihaan uskoo sinun opetustasi.

    Äänestä

  • Totta!!! kirjoitti:

    sinä olet siitä, että ekivaari kieltää Jeesuksen Pyhästä Hengestä siittymisen ja näin kieltää Jeesuksen tulleen lihaksi, eli ihmiseksi? Osaatko ajattella miten suuren osan Raamattua hän joutuu kieltämään, kun kieltää alkuevankeliumin?

    Kysyt asiaa minulta.Näin sivullisena huomaan, miten ymmärrätte tämä asia eri tavalla.Kun Raamatussa on ilmoitettu, miten Sana tuli lihaksi (vai oliko lihaan), niin itsekkin ymmärrän samoin kuin Ekivaari eli Jumalan Sana tuli Jeesukseen siten, että Jeesus toi suullaan ihmisten tietoisuuteen Jumalan tahdon. Siis Jeesus puhui Jumalan tahdon sanoja/aivoituksia.Jeesuksessa oli siis Jumala,- koska Sana on Jumala.Mutta, Jeesus ei ollut se Jumala,- vaan Sana, jonka Jeesus toi esille.

    Siis Jeesuksen tehtävään liittyi olla Jumalan Sanana eli "äänitorvena".

    ***
    "näin kieltää Jeesuksen tulleen lihaksi, eli ihmiseksi? "
    -----

    Tuossakin ymmärrät Ekivaaria väärin.Hänhän juuri painottaa miten Jeesukseen liittyi lihallisuus ja Hengellisyys. Se on totta, miten toisaalta vaikeaa on ihmisen ymmärtää lihallisuus ja Hengellisyys ja erikoisesti se kun JUMALA TEKI JEESUKSESTA KRISUKSEN JA HERRAN.Tätä asiaa ihmettelivät sen ajan ihmisetkin ja samaa asiaa ihmettelemme mekin.Nykyään vain on täysin unohtuneet ne Raamatun ilmoitukset, jotka liittyvät Jeesuksen ihmisenä elämiseen.

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    paljonkin mielen neitsyydestä, jolla tarkoitetaan mielen vilpittömyyttä ja puhtautta, mielen turmeltumattomuutta;

    2. Korinttolaiskirje 11
    2 "Sillä minä kiivailen teidän puolestanne Jumalan kiivaudella; minähän olen kihlannut teidät miehelle, yhdelle ainoalle, asettaakseni Kristuksen eteen
    p u h t a a n - n e i t s y e n.
    3 Mutta minä pelkään, että niin kuin käärme kavaluudellaan petti Eevan, niin teidän - m i e l e n n e - ehkä - p u h t a u d e s t a, - joka teissä on Kristusta kohtaan."

    Johannes 1
    47 "Jeesus näki Natanaelin tulevan tykönsä ja sanoi hänestä: »Katso, oikea
    i s r a e l i l a i n e n, - j o s s a - e i - v i l p p i ä - o l e!«"

    Johanneksen ilmestys 14
    4 "Nämä ovat ne, jotka eivät ole saastuttaneet itseään naisten kanssa; sillä - h e o v a t - n i i n - k u i n - n e i t s y e t. - Nämä ovat ne, jotka seuraavat Karitsaa, mihin ikinä hän menee. Nämä ovat ostetut ihmisistä esikoiseksi Jumalalle ja Karitsalle,"
    5 eikä heidän suussaan ole valhetta havaittu; he ovat tahrattomat."

    Mielen neitsyydessä on ainoa selitys Ilm.14:1-4 jakeissa mainituille "miesneitsyille"

    1. kirje Timoteukselle 6
    3 "Jos joku muuta oppia opettaa eikä pitäydy meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen terveisiin sanoihin eikä siihen oppiin, joka on jumalisuuden mukainen,
    4 niin hän on paisunut eikä ymmärrä mitään, vaan on riitakysymyksien ja sanakiistojen kipeä, joista syntyy kateutta, riitaa, herjauksia, pahoja epäluuloja,
    5 alituista kinaa niiden ihmisten kesken, jotka ovat - t u r m e l t u n e e t
    m i e l e l t ä ä n - ja totuuden menettäneet ja jotka pitävät jumalisuutta keinona voiton saamiseen."

    ´

    ´

    mielen neitsyet
    4 "Nämä ovat ne, jotka eivät ole
    saastuttaneet itseään naisten kanssa;
    (eikö naisten kanssa saastuttaminen ole jotakin muuta kuin mielen neitsyyttä);)

    sillä - h e o v a t - n i i n - k u i n - n e i t s y e t. -
    (He todella ovat neistyet kun eivät ole maanneet naisten kanssa)

    Äänestä

  • Totta!!! kirjoitti:

    että Raamatun Ilmoitus Jeesuksen lihaan tulemisesta on TOTTA!!!! Jeesus sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta ja Hän tuli tekemään valmistetussa ruumiissa sen, mikä kirjakääröihin oli kirjoitettu.

    Kumoat Raamatusta kolmasosan. Sen verran jätät sitä jäljelle, että saat lihaa miellyttävän uskomuksen. Joka on mieltynyt lihaan uskoo sinun opetustasi.

    lihaan tulleeksi mutten lihaksi tulleeksi, sillä tunnustan kaiken tämän Jumalan sanaksi:

    1. Tim. 3:16
    "Ja tunnustetusti suuri on jumalisuuden salaisuus: Hän, joka on ilmestynyt
    l i h a s s a, vanhurskautunut Hengessä, näyttäytynyt enkeleille, saarnattu pakanain keskuudessa, uskottu maailmassa, otettu ylös kirkkauteen."

    1. Piet. 3:18
    "Sillä myös Kristus kärsi kerran kuoleman syntien tähden, vanhurskas vääräin puolesta, johdattaaksensa meidät Jumalan tykö; hän, joka tosin kuoletettiin
    l i h a s s a, - mutta tehtiin eläväksi hengessä,

    1. Piet. 4:1
    "Koska siis Kristus on kärsinyt - l i h a s s a, - niin ottakaa tekin aseeksenne sama mieli-sillä joka lihassa kärsii, se lakkaa synnistä-"

    1. Piet. 4:2
    "ettette enää eläisi - l i h a s s a, - vielä elettävää aikaa ihmisten himojen mukaan, vaan Jumalan tahdon mukaan."

    1. Piet. 4:6
    "Sillä sitä varten kuolleillekin on julistettu evankeliumi, että he tosin olisivat tuomitut - l i h a s s a, - niin kuin ihmiset, mutta että heillä hengessä olisi elämä, niin kuin Jumala elää."

    1. Joh. 4:2
    "Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, - l i h a a n - t u l l e e k s i, - on Jumalasta;"

    2. Joh. 1:7
    "Sillä monta villitsijää on lähtenyt maailmaan, jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristukseksi, joka oli - l i h a a n - t u l e v a; tämä tämmöinen on villitsijä ja antikristus."

    Puhu sinä vaan omasta puolestasi mitä sinä uskot, minä itse kerron lukijoille oman uskoni, koska sinä vääristelet asioita ja annat uskostani väärän todistuksen!

    ´

    Äänestä

  • Kysymyksiä. kirjoitti:

    Onko Jeesus ollut ENNEN luomakunnan alkua? Onko Jeesus ollut ennen kaikkia? Onko syytä tunnustaa Jeesus lihaan tulleeksi Jumalan Sanaksi, joka ei ole luotu, vaan LUOJA??? Onko syytä tunnustaa, että Jumalan Sanan oli luomistyössä Jumalassa ja Jumala loi Sanallaan???
    Onko Jeesus yhtä Jumalan kanssa?
    Onko syytä uskoa Johanneksen varoitukseen siitä, että joka ei tunnusta Jeesusta lihaan TULLEEKSI, on antikristus?
    Kolossalaiskirje 1
    13 häntä, joka on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan.
    14 Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen,
    15 ja hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa.

    16 Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen,
    17 ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa.

    pitää vakuuttaa että Kristus on "luomakunnan esikoinen" ensimmäinen Jumalan teko, "luomakunnan alku", [Sananl.8:22; Ilm. 3:14] joten Jeesus on luotu ensimmäisenä tekona koko luomakunnassa!

    ´

    Äänestä

  • Betsy67 kirjoitti:

    mielen neitsyet
    4 "Nämä ovat ne, jotka eivät ole
    saastuttaneet itseään naisten kanssa;
    (eikö naisten kanssa saastuttaminen ole jotakin muuta kuin mielen neitsyyttä);)

    sillä - h e o v a t - n i i n - k u i n - n e i t s y e t. -
    (He todella ovat neistyet kun eivät ole maanneet naisten kanssa)

    Betsy67, että naimattomien miesten liha on pyhempää ja puhtaampaa kuin naineiden miesten liha?

    ´

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    pitää vakuuttaa että Kristus on "luomakunnan esikoinen" ensimmäinen Jumalan teko, "luomakunnan alku", [Sananl.8:22; Ilm. 3:14] joten Jeesus on luotu ensimmäisenä tekona koko luomakunnassa!

    ´

    saa Jeesuksesta tehtyä luodun. Eksytyksessä onkin tärkeätä mantrata jotakin hokemaa vaikka tuhannen kertaa, että se olisi riittävästi näkyvillä. Tyhjän hokeminen on toisaalta aika raskasta hommaa, mutta jostakin ekivaari saa voimia siihenkin :-D

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    Betsy67, että naimattomien miesten liha on pyhempää ja puhtaampaa kuin naineiden miesten liha?

    ´

    joiden kautta yritit tuoda oppia mielen puhtaudesta,
    osoittaa selvästi että kyseessä ovat miehet, jotka
    eivät ole olleet sukupuoliyhteydessä naisten kanssa.

    Tässä ei ole mitään merkitystä minun ajatuksellani,
    mutta uskon että Jumala kirjaimellisesti tarkoittaa
    sitä mitä jakeissa sanotaan.

    Jos tarkoittaisi irtosuhteita, siis avioliiton ulkopuolella,
    olisi kysymys synnistä.... mutta nyt tämä on jumalan asia, ei minun.

    En vaan halua epäillä etteikö asia ole juuri niin kuin Jumala on Sanassaan
    meille ilmoittanut.

    Muuten on aina vaarassa rakennella "omia oppeja" jotka eivät pidäkään yhtä
    Raamatun kokonaisuuden, ja Hengen kanssa.

    Äänestä

  • ml213. kirjoitti:

    Kysyt asiaa minulta.Näin sivullisena huomaan, miten ymmärrätte tämä asia eri tavalla.Kun Raamatussa on ilmoitettu, miten Sana tuli lihaksi (vai oliko lihaan), niin itsekkin ymmärrän samoin kuin Ekivaari eli Jumalan Sana tuli Jeesukseen siten, että Jeesus toi suullaan ihmisten tietoisuuteen Jumalan tahdon. Siis Jeesus puhui Jumalan tahdon sanoja/aivoituksia.Jeesuksessa oli siis Jumala,- koska Sana on Jumala.Mutta, Jeesus ei ollut se Jumala,- vaan Sana, jonka Jeesus toi esille.

    Siis Jeesuksen tehtävään liittyi olla Jumalan Sanana eli "äänitorvena".

    ***
    "näin kieltää Jeesuksen tulleen lihaksi, eli ihmiseksi? "
    -----

    Tuossakin ymmärrät Ekivaaria väärin.Hänhän juuri painottaa miten Jeesukseen liittyi lihallisuus ja Hengellisyys. Se on totta, miten toisaalta vaikeaa on ihmisen ymmärtää lihallisuus ja Hengellisyys ja erikoisesti se kun JUMALA TEKI JEESUKSESTA KRISUKSEN JA HERRAN.Tätä asiaa ihmettelivät sen ajan ihmisetkin ja samaa asiaa ihmettelemme mekin.Nykyään vain on täysin unohtuneet ne Raamatun ilmoitukset, jotka liittyvät Jeesuksen ihmisenä elämiseen.

    viattomana ihmisenä Uhriksi ja se on se tärkeä pointi, mikä ekivaarin opista puuttuu kokonaan. Hän opettaa, että Jeesus on kuin kuka tahansa ihminen, syntinen ja viallinen, mutta se ei ole totta. Jumala tuli valmistetussa ruumiissa tänne, täysin viattomaksi Uhriksi.
    Uskontie alkaa sillä, että ihminen tunnustaa Jeesusken, myöntää Hänen viattomuutensa ja lähtee seuraamaan tuota viatonta, täydellistä puolestaan uhriksi tullutta Jumalan poikaa. Ihminen, joka sen tekee, ottaa joka päivä ristinsä, tuntui se miltä tuntui ja seuraa meille esikuvaksi annettua Jumalan Poikaa. Ihminen joutuu kovan lain eteen. Hän joutuu näkemään, että hänellä ei ole mitään mahdollisuutta tulla pyhäksi ja vanhurskaaksi ja siksi hän nöyrästi kääntyy kaikessa Jeesuksen, esikuvansa puoleen ja ottaa Hänestä elämän mallin.
    Siis, siitä lihassa eläneestä Jeesuksesta, joka puhuu tänne elämän Sanan, antaa kaikki ohjeet uudestisyntymiseen. Uudestisyntyminen muuttaa kaiken ja sen jälkeen sielullinen ihminen saa tulla hengelliseksi ja sielu puhdistuu hengen kautta tulevasta Jumalan valosta. Sielu ei kuole, vaan se puhdistuu ja paranee ja pelastuu Jeesuksen Sanan ja Pyhän Hengen voimalla.

    Pidän sinusta, kuten pidän ekivaaristakin ja sitä enemmän harmittelen sitä, että te ette kykene myöntämään sitä, että Jeesus sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta ja tuli tekemaan Jumalan tahdon valmistetussa ruumissa, ei miehen siemenestä siitetyssä ruumiissa. Daavid kutsui Jeesusta Herraksi sen takia, että Hän tiesi, että Jeesus ei synny tänne muuta kuin LUPAUKSESTA hänen siemenestään, ei lihallisesti, vaan Lupauksesta, eli hengellisesti.

    Jumala antoi Daavidille paljon tietoa ja siksi Daavid osasi sanoa, että Herra sanoi minun Herralleni, eli osasi erottaa Pojan Isästä. Isä on Pojan lähettäjä, mutta vain Jeesus, eli Jumalan Sana, eli Jumalan Poika on pelastajamme, sillä Hän on Välimies Jumalan ja ihmisen välillä. Isä ja Poika ovat Pyhän Hengen kanssa sama olevaisuus.
    Ymmärrätkö, Jumalan Sana, jonka Jeesus toi tänne valmistetussa ruumissa, on Välimies ihmisen ja Jumalan välillä, vaikka Sana on itse Jumala, kuten Raamattu sen kirkkaasti kertoo. Sana on vallassa, ikuisessa vallassa pyhien kanssa, sillä tuo Sana pyhittää ihmisen Pyhän Hengen todistuksella, eli antaa ihmiselle voiman todistuksen kautta uskoa Sana.

    Sana opettaa meille tien Jumalan luokse. Sanalla, eli Jeesuksella on kaikki valta ja Sana, eli Jeesus luovuttaa kaiken Jumalalle, eli Itselleen ja siksi Jumalan pyhillä on oma valtakunta, jossa on yksi Jumala, Isä, Poika ja Pyhä Henki. Jos erottaa Isän, Pojan ja Pyhän Hengen joksikin muuksi kuin yhden Jumalan olevaisuudeksi, ei voi käsittää Jumalan Sanomaa siitä suuresta armosta, että Jumala lähetti ainokaisensa ja pelasti tämän kautta kansansa samoin kuin loikin ainokaisensa kautta kaiken luodun.

    Jeesus on siis myös välimies ihmisen ja Jumalan välillä uhrauksen kautta ja Jeesuksen veri vihmoo pyhää kansaa kaiken aikaa ja pitää meidät Jumalan silmissä kelvollisina ja vanhurskaina, sillä me uskomme Sanan opetukset ja syömme Sanaa pitäen sitä tärkeämpänä kuin maan päällistä leipää.

    Suurin harmi on se, että Suomessakin on uskomus, jossa luullaan, että kunhan ihminen vain jotenkin uskoo, niin hän syntyy uudeksi. Se on valhe ja henkivaltoihin turvautumista, sillä vain Jumalan Sana Pyhän Hengen vaikutuksella luo uutta ja muutta ihmisen uudeksi luomukseksi uskon kautta Sanaan.

    Esimerkiksi, jos meillä tekisi mieli suuttua ja lyödä sanoilla takaisin, niin Pyhä Henki ottaa Sanasta ja varoittaa tekemästä niin ja käskee kääntää toisenkin posken ja joka sen oppii tekemään saa huomata, että se on voitto. Mitä tahansa Jeesus opettaa, niin kaikki Hänen opetuksensa ovat voitto ja siksi uskovaiset julistavat vapautta, rauhaa ja iloa.

    Jokaisen on alettava tie alusta. On katsottava lihaksi/ihmiseksi tullutta Jumalan Sanaa, joka sai enkelin välityksellä nimekseen Jeesus ja on kuunneltava lihaksi tulleen Jumalan Sanan neuvot ja ohjeet, vaikka ne eivät varsinkaan uskontien alkuvaiheessa aina niin mielyttäkkään. Täytyy luovuttaa koko elämä Jeesukselle ja hyljätä omat järjenpäätelmät, eli lihantahto Jumalan Tahdon tieltä. Jokaisen on lähdettävä taipaleelle aivan alusta ja siksi Raamatun Sanoma pitää tunnustaa ja sen pitää tulla tutuksi.

    Äänestä

  • old_profile_42272 kirjoitti:

    tunne Jeesusta, ja siksi on uskosi oman mielikuvasi uskoa, jolla ei ole Jumalan edessä mitään arvoa, ja rauhasi on väärä rauha, joka on lähtöisin valheen isästä perkeleestä. Herättäköön tämä sinut unestasi, että Kristus saisi sinut valaista.

    oikein rakkaudellinen helluntailainen Mohikaani. Sellaisia he todellisuudessa ovat, sanoo kokemuksen ääni.

    Äänestä

  • Betsy67 kirjoitti:

    joiden kautta yritit tuoda oppia mielen puhtaudesta,
    osoittaa selvästi että kyseessä ovat miehet, jotka
    eivät ole olleet sukupuoliyhteydessä naisten kanssa.

    Tässä ei ole mitään merkitystä minun ajatuksellani,
    mutta uskon että Jumala kirjaimellisesti tarkoittaa
    sitä mitä jakeissa sanotaan.

    Jos tarkoittaisi irtosuhteita, siis avioliiton ulkopuolella,
    olisi kysymys synnistä.... mutta nyt tämä on jumalan asia, ei minun.

    En vaan halua epäillä etteikö asia ole juuri niin kuin Jumala on Sanassaan
    meille ilmoittanut.

    Muuten on aina vaarassa rakennella "omia oppeja" jotka eivät pidäkään yhtä
    Raamatun kokonaisuuden, ja Hengen kanssa.

    Ilmestyskirjassa on hyvin vähän sellaista, jonka voi tulkita kirjaimellisesti.
    Ja em. jaetta Ilm.14.4 ei varsinkaan voi tulkita kirjaimellisesti. Ekivaari on oikeassa siinä, että mistään lihallisesti puhtaista ei ole kysymys, vaan hengellisesti.

    Lueppa Betsy uudestaan kaikki asiaan liittyvät jakeet Ilm.14:1-5. Kun syyttelet muita jakeiden irroittamisesta asiayhteydestään, niin älä myöskään tee sitä itse.

    Sinun mielestäsi siis nämä 144 000 ovat siis kirjaimellisesti miehiä, jotka eivät ole olleet naisten kanssa sukupuoliyhteydessä.
    Tällainen tulkinta on täysin totuutta vastaamaton lihallinen tulkinta.
    Ekivaari on paljon lähempänä totuutta tässä asiassa.

    Tutkipa samalla muitakin Ilmestyskirjan naisia, suurta porttoa ja morsianta ym. Onko nekin kirjaimellisesti tulkittava?

    näin:
    Ilm. 14:4
    Nämä ovat ne, jotka eivät ole saastuttaneet itseään naisten kanssa; sillä he ovat niinkuin neitsyet. Nämä ovat ne, jotka seuraavat Karitsaa, mihin ikinä hän menee. Nämä ovat ostetut ihmisistä esikoiseksi Jumalalle ja Karitsalle,

    Tämä tarkoittaa myös sitä, että nämä "neitsyet" eivät ole harrastaneet haureutta suuren porton kanssa. Toisin sanoen he eivät ole eksyneet uskomaan uskonnollisia harhaoppeja, vaan ovat olleet uskollisia Jumalan sanalle ja totuudelle. Eli hengellisesti he ovat puhtaat kuin neitsyet, joka on ehdoton perusasia pelastumisen kannalta.
    Ilm.17.
    1 Ja tuli yksi niistä seitsemästä enkelistä, joilla oli ne seitsemän maljaa, ja puhui minulle sanoen: "Tule, minä näytän sinulle sen suuren porton tuomion, joka istuu paljojen vetten päällä,
    2 hänen, jonka kanssa maan kuninkaat ovat HAUREUTTA harjoittaneet ja jonka HAUREUDEN VIINISTÄ MAAN ASUKKAAT OVAT JUOPUNEET".
    3 Ja hän vei minut hengessä erämaahan. Siellä minä näin naisen istuvan helakanpunaisen pedon selässä; peto oli täynnä pilkkaavia nimiä, ja sillä oli seitsemän päätä ja kymmenen sarvea.
    4 Ja nainen oli puettu purppuraan ja helakanpunaan ja koristettu kullalla ja jalokivillä ja helmillä ja piti kädessään kultaista maljaa, joka oli täynnä kauhistuksia ja hänen haureutensa riettauksia.
    5 Ja hänen otsaansa oli kirjoitettu nimi, salaisuus: "Suuri Babylon, MAAN PORTTOJEN ja kauhistuksien äiti".

    Äänestä

  • jos vaan jotenkin kirjoitti:

    saa Jeesuksesta tehtyä luodun. Eksytyksessä onkin tärkeätä mantrata jotakin hokemaa vaikka tuhannen kertaa, että se olisi riittävästi näkyvillä. Tyhjän hokeminen on toisaalta aika raskasta hommaa, mutta jostakin ekivaari saa voimia siihenkin :-D

    Nikean ensimmäisen kirkolliskokouksen jälkeen onkin ollut kolminaisuusopin kannattajien pääasiallinen tehtävä, ja kun niitä tyhjiä hokemia saa nyt ilman sanktioita oikaista, te katsotte oikaisijoiden tulleen teidän reviirillenne!

    Vaikka Raamattu ei mainitse Jumalan kolminaisuudesta sanallakaan ja Jeesus sekä apostolit opettivat sen sijaan "Jumala on tekevä Kristuksessa kaikki yhdeksi"-oppia, te jaksatte ottaa kolminaisuusopin ainutlaatuisuuden esille joka tilanteessa ja mainostaa sitä, vaikka Jeesus ja apostolit kertoivat sen tulevan ja tuntomerkkinä sillä olevan lihallisen opin, joka on "on ja ei kuitenkaan ole"-oppia; [Matt.5:37; 2.Kor.1:17-19]

    voimattomalle voimaa .. Sen tähden kerskaan mieluummin heikkoudestani.

    Filippiläiskirje 3
    1 "Sitten vielä, veljeni, iloitkaa Herrassa! Samoista asioista teille kirjoittaminen ei minua kyllästytä, ja teille se on turvaksi."

    sitä että ekivaarikin saisi kohdata elävän Jeesuksen Kristuksen! Nyt ekivaari pimeydessä vaeltaa tuntematta muuta kuin Joosefin pojan joka on samallainen kuin ekivaarinkin poijaat jos ekivaarilla poikii on? Eli yhtälainen pelsatus mahdollisuus on kaikkien poikinen kohdalla, mutta syntejä ne eivät pysty anteeksi antamaan. Siihen pystyy vain ja ainoastaa Herra Jeesus Kristus joka on Jumala itse, Hän ainoastaan pystyy synnit antamaan anteeksi. Ekivaari vain lukee Raamattuaan suljetuin silmin, joten ymmärrän hyvin että eki ei voi ASIOITA KÄSITTÄÄ HENGELLISESTI vaan eki käsittää asiat JÄRJELLISESTI. Se mikä ei mahdu ekivaarin järkeen on väärin käännetty Ym.sellaista.

    Ekivaari kun ei usko mitä Raamattu kertoo muuta kuin ne kohdat jotka hän jotenkin pystyy järkeilemään todeksi. Esimerkiksi Jeesuksen Pyhästä Hengestä syntymisen ekivaari kieltää sen takia kun ei pysty sitä käsittämään miten se olisi mahdollista. Niinpä ekivaari ohittaa sellaiset kohdat Raamatusta jotka eivät sovi hänen järkeilyynsä. Siksi ekivaarin Raamattu onkin aika suppea muutamia jakeita käsittävä teos vain, kuten olemme vuosien mittaan tällä palstalla joutuneet huomaamaan. Mutta me jotka olemme uskossa, meidän Raamatumme on kokonaisuus ja me luemme koko Raamatun ilmoitusta ja sen me myös uskomme. Aamen!

    että Jumala antaa sinullekkin voimaa, mutta kuinka paljon sitä voimaa Jumalalta saisitkaan jos uskoisit elävään Jeesukseen Jumalan Poikaan?

    Olethan montakertaa todistanut että sinä uskot Joosefin poikaan joka on kuten kuka tahansa poika. Ja Marjan sukuelimiäkin rumasti nimittelit, eli paljastit että maallisessa maailmassa elät etkä hengellisessä. Kukaan uskovainen ei käytä niin rumia nimityksiä sellaisista kehonosista kuin sinä, joten et voi olla uskossa Jumalaamme Herraan Jeesukseen Kristukseen.

    Äänestä

  • Kelleskaupungin vaar kirjoitti:

    Kirjoituksista päätellen hänhän tuntee ja uskoo Jumalan Poikaan Jeesukseen Krisukseen.

    vallan antaa syntejä anteeksi ja sen saman kirkkauden ja vallan olemme mekin Kristuksessa saaneet, etkä sinä, Kelleskaupungin vaari, eikä kukaan muukaan voi sitä omilla väitteillään kumota, vaan pilkata ainoastaan: [Matt. 6:12-14; 9:8 ]

    ´

    Äänestä

  • Kelleskaupungin vaar kirjoitti:

    että Jumala antaa sinullekkin voimaa, mutta kuinka paljon sitä voimaa Jumalalta saisitkaan jos uskoisit elävään Jeesukseen Jumalan Poikaan?

    Olethan montakertaa todistanut että sinä uskot Joosefin poikaan joka on kuten kuka tahansa poika. Ja Marjan sukuelimiäkin rumasti nimittelit, eli paljastit että maallisessa maailmassa elät etkä hengellisessä. Kukaan uskovainen ei käytä niin rumia nimityksiä sellaisista kehonosista kuin sinä, joten et voi olla uskossa Jumalaamme Herraan Jeesukseen Kristukseen.

    kuulema käytti sekä miesten että naisten sukuelimistä sellaisia nimityksiä, joita vähän kainommat ateistitkin punastelevat. Ehkä minussa on hieman sitä samaa Hesekielin henkeä, joka ilmaisee itseänsä sillä tavalla? Mutta minä vastaan Jumalalle omista turhista sanoistani ja sinä vastaat omistasi. Siellähän se sitten nähdään, kuka niistä häpeään joutuu!

    ´

    Äänestä

  • X-hirvas kirjoitti:

    näin:
    Ilm. 14:4
    Nämä ovat ne, jotka eivät ole saastuttaneet itseään naisten kanssa; sillä he ovat niinkuin neitsyet. Nämä ovat ne, jotka seuraavat Karitsaa, mihin ikinä hän menee. Nämä ovat ostetut ihmisistä esikoiseksi Jumalalle ja Karitsalle,

    Tämä tarkoittaa myös sitä, että nämä "neitsyet" eivät ole harrastaneet haureutta suuren porton kanssa. Toisin sanoen he eivät ole eksyneet uskomaan uskonnollisia harhaoppeja, vaan ovat olleet uskollisia Jumalan sanalle ja totuudelle. Eli hengellisesti he ovat puhtaat kuin neitsyet, joka on ehdoton perusasia pelastumisen kannalta.
    Ilm.17.
    1 Ja tuli yksi niistä seitsemästä enkelistä, joilla oli ne seitsemän maljaa, ja puhui minulle sanoen: "Tule, minä näytän sinulle sen suuren porton tuomion, joka istuu paljojen vetten päällä,
    2 hänen, jonka kanssa maan kuninkaat ovat HAUREUTTA harjoittaneet ja jonka HAUREUDEN VIINISTÄ MAAN ASUKKAAT OVAT JUOPUNEET".
    3 Ja hän vei minut hengessä erämaahan. Siellä minä näin naisen istuvan helakanpunaisen pedon selässä; peto oli täynnä pilkkaavia nimiä, ja sillä oli seitsemän päätä ja kymmenen sarvea.
    4 Ja nainen oli puettu purppuraan ja helakanpunaan ja koristettu kullalla ja jalokivillä ja helmillä ja piti kädessään kultaista maljaa, joka oli täynnä kauhistuksia ja hänen haureutensa riettauksia.
    5 Ja hänen otsaansa oli kirjoitettu nimi, salaisuus: "Suuri Babylon, MAAN PORTTOJEN ja kauhistuksien äiti".

    Hyvin kirjoitit X-hirvas. Olen pitkälti samaa mieltä, niinhän Raamattu kertoo, kunhan sitä luetaan hengellisesti.

    Samoin kuuluvat liittämäsi jakeet Ilm.17. luvusta oleellisesti samaan asiaan. En jaksa lähteä enempää selittämään. Täällä kun on niin vähän niitä, jotka edes jollain tavalla ymmärtävät, mistä on kysymys lopunaikana.

    Syntyy vain turhanpäiväistä kinaamista ja väittelyä siitä, kenellä on Henki ja kenellä ei.

    Tulkitkoot lihalliset sananlukijat suurenkin porton kirjaimellisesti portoksi, joka istuskelee vetten päällä seitsensarvisen ja kymmenpäisen erikoispedon selässä. Ja jonka porton otsaan on tatuoitu ”Suuri Babylon” jne.

    Joidenkin mielestä tämä portto on sitten maannut kaikkien maan kuningasten kanssa, mutta ei ilmeisesti presidenttien kanssa, kun näin ei mainita. Näinhän se kirjaimellisesti tulkittuna menisi.

    Siunausta sinulle.

    Äänestä

  • Betsy67 kirjoitti:

    joiden kautta yritit tuoda oppia mielen puhtaudesta,
    osoittaa selvästi että kyseessä ovat miehet, jotka
    eivät ole olleet sukupuoliyhteydessä naisten kanssa.

    Tässä ei ole mitään merkitystä minun ajatuksellani,
    mutta uskon että Jumala kirjaimellisesti tarkoittaa
    sitä mitä jakeissa sanotaan.

    Jos tarkoittaisi irtosuhteita, siis avioliiton ulkopuolella,
    olisi kysymys synnistä.... mutta nyt tämä on jumalan asia, ei minun.

    En vaan halua epäillä etteikö asia ole juuri niin kuin Jumala on Sanassaan
    meille ilmoittanut.

    Muuten on aina vaarassa rakennella "omia oppeja" jotka eivät pidäkään yhtä
    Raamatun kokonaisuuden, ja Hengen kanssa.

    Kumpaako Jeesusta tahdot pitää Herranasi?; Kirjaimen mukaan itsensä Jumalaksi korottanutta Jeesusta, [2.Tess.2:4] vaiko Isän lähettämää ja Kristukseksi tekemää Jeesusta;

    Apostolien teot 2
    36 "Varmasti tietäköön siis koko Israelin huone, että Jumala on hänet Herraksi ja
    K r i s t u k s e k s i - t e h n y t, - tämän Jeesuksen, jonka te ristiinnaulitsitte."

    ´

    Äänestä

  • X-hirvas kirjoitti:

    näin:
    Ilm. 14:4
    Nämä ovat ne, jotka eivät ole saastuttaneet itseään naisten kanssa; sillä he ovat niinkuin neitsyet. Nämä ovat ne, jotka seuraavat Karitsaa, mihin ikinä hän menee. Nämä ovat ostetut ihmisistä esikoiseksi Jumalalle ja Karitsalle,

    Tämä tarkoittaa myös sitä, että nämä "neitsyet" eivät ole harrastaneet haureutta suuren porton kanssa. Toisin sanoen he eivät ole eksyneet uskomaan uskonnollisia harhaoppeja, vaan ovat olleet uskollisia Jumalan sanalle ja totuudelle. Eli hengellisesti he ovat puhtaat kuin neitsyet, joka on ehdoton perusasia pelastumisen kannalta.
    Ilm.17.
    1 Ja tuli yksi niistä seitsemästä enkelistä, joilla oli ne seitsemän maljaa, ja puhui minulle sanoen: "Tule, minä näytän sinulle sen suuren porton tuomion, joka istuu paljojen vetten päällä,
    2 hänen, jonka kanssa maan kuninkaat ovat HAUREUTTA harjoittaneet ja jonka HAUREUDEN VIINISTÄ MAAN ASUKKAAT OVAT JUOPUNEET".
    3 Ja hän vei minut hengessä erämaahan. Siellä minä näin naisen istuvan helakanpunaisen pedon selässä; peto oli täynnä pilkkaavia nimiä, ja sillä oli seitsemän päätä ja kymmenen sarvea.
    4 Ja nainen oli puettu purppuraan ja helakanpunaan ja koristettu kullalla ja jalokivillä ja helmillä ja piti kädessään kultaista maljaa, joka oli täynnä kauhistuksia ja hänen haureutensa riettauksia.
    5 Ja hänen otsaansa oli kirjoitettu nimi, salaisuus: "Suuri Babylon, MAAN PORTTOJEN ja kauhistuksien äiti".

    yksiselitteinen kirjoitus.

    Haluaisin vain täydentää tätä asiaa hiukan.

    Kun ihminen on erottautunut (pyhittänyt) elämänsä Jumalan palvelemiseen,
    kuten esimerkiksi Paavali, (vaikka hänellä olisi ollut oikeus vaimon hankkimiseen ja mukana kuljettamiseen kuten Pietarilla oli) oli Paavali valinnut vaimon sijasta elämän
    antamisen kokonaisuudessaan Jumalan palvelemiseen.

    Samalla tavalla nämä 144.000 olivat esikoisjoukko, jotka olivat sovittaneet itseensä
    tämän totuuden ja eläneet sen todeksi fyysisesti.

    Tämä tietysti vaikutti myöskin siihen, että he olivat mieleltään
    puhtaita, eskoisjoukkoon valittuja Tämä näkyy tekstiyhteydessä.
    On siis kyse sekä fyysisestä neitsyydestä että hengellisestä, mielen neitsyydestä.
    Nämä kulkevat usein käsi kädessä.
    Jos sallit elämääsi fyysistä haureutta, tai muuta tottelemattomuutta,
    on synnillä aina taipumus ja kyky häiritä myös mielen puhtautta.
    Liharuumiissa elävinä ihmisinä joudumme tämän tosiasian tunnustamaan
    ja jos emme tunnusta, voidaan kysyä onko fariseuksen henki vallalla mielessä!

    Ilm.14:3. Ja he veisasivat uutta virttä valtaistuimen edessä ja neljän olennon ja v
    anhinten edessä; eikä kukaan voinut oppia sitä virttä, paitsi ne sata neljäkymmentä
    neljä tuhatta, jotka ovat ostetut maasta.

    4. Nämä ovat ne, jotka eivät ole saastuttaneet itseään naisten kanssa;
    sillä he ovat niinkuin neitsyet. Nämä ovat ne, jotka seuraavat Karitsaa,
    mihin ikinä hän menee.
    Nämä ovat ostetut ihmisistä esikoiseksi Jumalalle ja Karitsalle,

    5. eikä heidän suussaan ole valhetta havaittu; he ovat tahrattomat.

    Tässä hyvät esimerkki jakeet synnin himoille antautujista, siis fyysisten ja
    mielen alueet saastuvat.
    Nyt pitää muistaa että nämä tapahtumat ovat sinä aikana, kun
    Kristuksen morsian on häissä ja Pyhä Henki maan päällä, kuten VT:n aikana,
    yksilöissä.
    Ilm.17:2. hänen, jonka kanssa maan kuninkaat ovat haureutta harjoittaneet ja jonka haureuden viinistä maan asukkaat ovat juopuneet."

    8. Peto, jonka sinä näit, on ollut, eikä sitä enää ole, mutta se on nouseva syvyydestä ja menevä kadotukseen; ja ne maan päällä asuvaiset, joiden nimet eivät ole kirjoitetut elämän kirjaan, hamasta maailman perustamisesta, ihmettelevät, kun he näkevät pedon, että se on ollut eikä sitä enää ole, mutta se on tuleva.

    9. Tässä on ymmärrys, jossa viisaus on: Ne seitsemän päätä ovat seitsemän vuorta, joiden päällä nainen istuu; ne ovat myös seitsemän kuningasta;

    10. heistä on viisi kaatunut, yksi on, viimeinen ei ole vielä tullut, ja kun hän tulee, pitää hänen vähän aikaa pysymän.

    11. Ja peto, joka on ollut ja jota ei enää ole, on itse kahdeksas, ja on yksi noista seitsemästä, ja menee kadotukseen.

    12. Ja ne kymmenen sarvea, jotka sinä näit, ovat kymmenen kuningasta, jotka eivät vielä ole saaneet kuninkuutta, mutta saavat vallan niinkuin kuninkaat yhdeksi hetkeksi pedon kanssa.
    13. Näillä on yksi ja sama mieli, ja he antavat voimansa ja valtansa pedolle.

    14. He sotivat Karitsaa vastaan, mutta Karitsa on voittava heidät, sillä hän on herrain Herra ja kuningasten Kuningas; ja kutsutut ja valitut ja uskolliset voittavat hänen kanssansa."

    15. Ja hän sanoi minulle: "Vedet, jotka sinä näit, tuolla, missä portto istuu, ovat kansoja ja väkijoukkoja ja kansanheimoja ja kieliä.

    16. Ja ne kymmenen sarvea, jotka sinä näit, ja peto, ne vihaavat porttoa ja riisuvat hänet paljaaksi ja alastomaksi ja syövät hänen lihansa ja polttavat hänet tulessa.

    17. Sillä Jumala on pannut heidän sydämeensä, että he täyttävät hänen aivoituksensa, yksimielisesti, ja antavat kuninkuutensa pedolle, kunnes Jumalan sanat täyttyvät.

    18. Ja nainen, jonka sinä näit, on se suuri kaupunki, jolla on maan kuninkaitten kuninkuus."

    Äänestä

  • X-hirvas kirjoitti:

    näin:
    Ilm. 14:4
    Nämä ovat ne, jotka eivät ole saastuttaneet itseään naisten kanssa; sillä he ovat niinkuin neitsyet. Nämä ovat ne, jotka seuraavat Karitsaa, mihin ikinä hän menee. Nämä ovat ostetut ihmisistä esikoiseksi Jumalalle ja Karitsalle,

    Tämä tarkoittaa myös sitä, että nämä "neitsyet" eivät ole harrastaneet haureutta suuren porton kanssa. Toisin sanoen he eivät ole eksyneet uskomaan uskonnollisia harhaoppeja, vaan ovat olleet uskollisia Jumalan sanalle ja totuudelle. Eli hengellisesti he ovat puhtaat kuin neitsyet, joka on ehdoton perusasia pelastumisen kannalta.
    Ilm.17.
    1 Ja tuli yksi niistä seitsemästä enkelistä, joilla oli ne seitsemän maljaa, ja puhui minulle sanoen: "Tule, minä näytän sinulle sen suuren porton tuomion, joka istuu paljojen vetten päällä,
    2 hänen, jonka kanssa maan kuninkaat ovat HAUREUTTA harjoittaneet ja jonka HAUREUDEN VIINISTÄ MAAN ASUKKAAT OVAT JUOPUNEET".
    3 Ja hän vei minut hengessä erämaahan. Siellä minä näin naisen istuvan helakanpunaisen pedon selässä; peto oli täynnä pilkkaavia nimiä, ja sillä oli seitsemän päätä ja kymmenen sarvea.
    4 Ja nainen oli puettu purppuraan ja helakanpunaan ja koristettu kullalla ja jalokivillä ja helmillä ja piti kädessään kultaista maljaa, joka oli täynnä kauhistuksia ja hänen haureutensa riettauksia.
    5 Ja hänen otsaansa oli kirjoitettu nimi, salaisuus: "Suuri Babylon, MAAN PORTTOJEN ja kauhistuksien äiti".

    Ilm.18
    1. Sen jälkeen minä näin tulevan taivaasta alas erään toisen enkelin, jolla oli suuri valta, ja maa valkeni hänen kirkkaudestaan.

    2. Ja hän huusi voimallisella äänellä sanoen: "Kukistunut, kukistunut on suuri Babylon ja tullut riivaajain asuinpaikaksi ja kaikkien saastaisten henkien tyyssijaksi ja kaikkien saastaisten ja vihattavain lintujen tyyssijaksi.

    3. Sillä hänen haureutensa vihan viiniä ovat kaikki kansat juoneet, ja maan kuninkaat ovat haureutta harjoittaneet hänen kanssansa, ja maan kauppiaat ovat rikastuneet hänen hekumansa runsaudesta."

    4. Ja minä kuulin toisen äänen taivaasta sanovan: "Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa.

    5. Sillä hänen syntinsä ulottuvat taivaaseen asti, ja Jumala on muistanut hänen rikoksensa.

    6. Kostakaa hänelle sen mukaan, kuin hän on tehnyt, ja antakaa hänelle kaksinkertaisesti hänen teoistansa; siihen maljaan, johon hän on kaatanut, kaatakaa te hänelle kaksin verroin.

    7. Niin paljon kuin hän on itselleen kunniaa ja hekumaa hankkinut, niin paljon antakaa hänelle vaivaa ja surua. Koska hän sanoo sydämessään: 'Minä istun kuningattarena enkä ole leski enkä ole surua näkevä',

    8. sentähden hänen vitsauksensa tulevat yhtenä päivänä: kuolema ja suru ja nälkä, ja hän joutuu tulessa poltettavaksi, sillä väkevä on Herra Jumala, joka on hänet tuominnut."

    9. Ja maanpiirin kuninkaat, jotka hänen kanssansa ovat haureutta harjoittaneet ja hekumallisesti eläneet, itkevät ja parkuvat häntä, kun näkevät hänen palonsa savun;

    10. he seisovat loitolla kauhistuen hänen vaivaansa ja sanovat: "Voi, voi sinua, Babylon,
    sinä suuri kaupunki, sinä vahva kaupunki, sillä sinun tuomiosi tuli yhdessä hetkessä!"

    11. Ja maanpiirin kauppiaat itkevät ja surevat häntä, kun ei kukaan enää osta heidän tavaraansa,
    12. kaupaksi tuotua kultaa ja hopeata ja jalokiviä ja helmiä ja pellavakangasta ja purppuraa ja silkkiä ja helakanpunaa ja kaikkinaista hajupuuta ja kaikenlaisia norsunluu-esineitä ja kaikenlaisia kalleimmasta puusta ja vaskesta ja raudasta ja marmorista tehtyjä esineitä,

    13. ja kanelia ja hiusvoidetta ja suitsuketta ja hajuvoidetta ja suitsutuspihkaa ja viiniä ja öljyä ja lestyjä jauhoja ja viljaa ja karjaa ja lampaita ja hevosia ja vaunuja ja orjia ja ihmissieluja.
    ***************************
    14. Ja hedelmät, joita sinun sielusi himoitsi, ovat sinulta menneet, ja kaikki kalleutesi ja komeutesi ovat sinulta hävinneet, eikä niitä enää koskaan löydetä.

    Tämä kokonaisuus kertoo syyn ja seurausten toimivuudesta sen jälkeen kun
    armotalouskausi on nykyiseltä osaltaan päättynyt
    ja on se aika, jolloin paholainen riehuu tappaen ja hekumoiden.

    Aina kun menneään synnin teoissa ja lihan himoissa ja irstaudessa, rahan himon
    ohjailemana ja vallan perässä ja tähden vääryyttä tehdään, eletään kaukana
    mielen ja elämän puhtaudesta.

    Näillä asioilla on aina yhteys ihmisen elämässä.
    Tässä yhteydessä korostaisin Raamatun tapaan sielunvihollisen valtakauden
    ajan tapahtumia

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    Kumpaako Jeesusta tahdot pitää Herranasi?; Kirjaimen mukaan itsensä Jumalaksi korottanutta Jeesusta, [2.Tess.2:4] vaiko Isän lähettämää ja Kristukseksi tekemää Jeesusta;

    Apostolien teot 2
    36 "Varmasti tietäköön siis koko Israelin huone, että Jumala on hänet Herraksi ja
    K r i s t u k s e k s i - t e h n y t, - tämän Jeesuksen, jonka te ristiinnaulitsitte."

    ´

    Alennustilassa nöyrä Poika jossa Isä sovituksen suoritti.

    Kunnia Jumalalle Hänen suunnattomasta armostaan.

    Äänestä

  • Betsy67 kirjoitti:

    Ilm.18
    1. Sen jälkeen minä näin tulevan taivaasta alas erään toisen enkelin, jolla oli suuri valta, ja maa valkeni hänen kirkkaudestaan.

    2. Ja hän huusi voimallisella äänellä sanoen: "Kukistunut, kukistunut on suuri Babylon ja tullut riivaajain asuinpaikaksi ja kaikkien saastaisten henkien tyyssijaksi ja kaikkien saastaisten ja vihattavain lintujen tyyssijaksi.

    3. Sillä hänen haureutensa vihan viiniä ovat kaikki kansat juoneet, ja maan kuninkaat ovat haureutta harjoittaneet hänen kanssansa, ja maan kauppiaat ovat rikastuneet hänen hekumansa runsaudesta."

    4. Ja minä kuulin toisen äänen taivaasta sanovan: "Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa.

    5. Sillä hänen syntinsä ulottuvat taivaaseen asti, ja Jumala on muistanut hänen rikoksensa.

    6. Kostakaa hänelle sen mukaan, kuin hän on tehnyt, ja antakaa hänelle kaksinkertaisesti hänen teoistansa; siihen maljaan, johon hän on kaatanut, kaatakaa te hänelle kaksin verroin.

    7. Niin paljon kuin hän on itselleen kunniaa ja hekumaa hankkinut, niin paljon antakaa hänelle vaivaa ja surua. Koska hän sanoo sydämessään: 'Minä istun kuningattarena enkä ole leski enkä ole surua näkevä',

    8. sentähden hänen vitsauksensa tulevat yhtenä päivänä: kuolema ja suru ja nälkä, ja hän joutuu tulessa poltettavaksi, sillä väkevä on Herra Jumala, joka on hänet tuominnut."

    9. Ja maanpiirin kuninkaat, jotka hänen kanssansa ovat haureutta harjoittaneet ja hekumallisesti eläneet, itkevät ja parkuvat häntä, kun näkevät hänen palonsa savun;

    10. he seisovat loitolla kauhistuen hänen vaivaansa ja sanovat: "Voi, voi sinua, Babylon,
    sinä suuri kaupunki, sinä vahva kaupunki, sillä sinun tuomiosi tuli yhdessä hetkessä!"

    11. Ja maanpiirin kauppiaat itkevät ja surevat häntä, kun ei kukaan enää osta heidän tavaraansa,
    12. kaupaksi tuotua kultaa ja hopeata ja jalokiviä ja helmiä ja pellavakangasta ja purppuraa ja silkkiä ja helakanpunaa ja kaikkinaista hajupuuta ja kaikenlaisia norsunluu-esineitä ja kaikenlaisia kalleimmasta puusta ja vaskesta ja raudasta ja marmorista tehtyjä esineitä,

    13. ja kanelia ja hiusvoidetta ja suitsuketta ja hajuvoidetta ja suitsutuspihkaa ja viiniä ja öljyä ja lestyjä jauhoja ja viljaa ja karjaa ja lampaita ja hevosia ja vaunuja ja orjia ja ihmissieluja.
    ***************************
    14. Ja hedelmät, joita sinun sielusi himoitsi, ovat sinulta menneet, ja kaikki kalleutesi ja komeutesi ovat sinulta hävinneet, eikä niitä enää koskaan löydetä.

    Tämä kokonaisuus kertoo syyn ja seurausten toimivuudesta sen jälkeen kun
    armotalouskausi on nykyiseltä osaltaan päättynyt
    ja on se aika, jolloin paholainen riehuu tappaen ja hekumoiden.

    Aina kun menneään synnin teoissa ja lihan himoissa ja irstaudessa, rahan himon
    ohjailemana ja vallan perässä ja tähden vääryyttä tehdään, eletään kaukana
    mielen ja elämän puhtaudesta.

    Näillä asioilla on aina yhteys ihmisen elämässä.
    Tässä yhteydessä korostaisin Raamatun tapaan sielunvihollisen valtakauden
    ajan tapahtumia

    millaisia ovat lopunajan ihmiset, mitäpäs tuumitte ajan menosta ja tästä ennustuksesta?

    2.Tim.3.
    1 Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja.
    2 Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita,
    3 rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä,
    4 pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia;
    5 heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta.

    Mitä siis teemme? Uskomme Jeesukseen ja SANAAN=evankeliumiin ja torjumme eksyttävät ihmisopit. Kun pysymme kiinni Jumalan SANASSA ja totuudessa, meillä on toivo iankaikkisesta elämästä. Sen lupasi itse opettajamme Jeesus. Muuta toivoa ei Isä Jumala ole ihmiskunnalle antanut.

    Äänestä

  • Usko Jumalaan määritellään osumien mukaan? Tsemppiä elämään.

    on vaikuttamassa.
    Mitä enemmän Jumalan evankeliumia ja Jeesuksen persoonaa vastaan hyökätään,
    sitä enemmän se näyttää kuinka laaja eksytyksen henki on tänään jo
    ns kristikunnassakin.

    Tehdään "lehmäkauppoja" vaurauden takia, öljyn ja muiden rikkauksien.
    Nämä kaupat vaativat vastapalvelusta, moskeijat nousevat ns kristittyihin maihin

    kouluissa kompromissaillaan, uskonnot ovat tasavertaisia, ei ole enää yhtä ainoata
    Pelastajaa ja syntiemme sovittajaa, Häntä, joka Pojassaan maksoi lunnaat
    kaikista ihmisistä ja osti heidät verellään itselleen.

    Pimeys on levittäytynyt ympäri maailmaa ja Jumalan kansa on kuin
    kuplat kiehuvassa kaurapuurossa.

    On aika jolloin ihmissieluista käydään jo kauppaa, mutta joka lisääntyy
    entisestään.

    Kaikenlainen laittomuus lisääntyy, mielet ovat pimeyden sokaisemia
    koska ihmiset elävät itselleen ja omien nautintojensa ja himojensa
    mukaan.

    Jumalan oman kansan on aika nousta taisteluun.
    Koska Jumalalle ei ole mieleen jumalattoman kuolema,
    vaan että jumalaton kääntyy tieltään ja tekee paranuksen.

    Jumala antaa mielenmuutoksen, kun saa sijaa ihmisen hengessä ja
    pääsee vaikuttamaan tahtomista ja tekemistä sielussa olevaan ihmisen tahtoon.

    Armahda Herra maailman kansoja ja pienen Suomemme pimeydessä
    vaeltavia ja Raamatun Jeesusta tuntemattomia sieluja, pelastuksen armolla.

    Äänestä

  • Rankka kysymys kirjoitti:

    Heille Jeesus on joka tapauksessa luotu. Sitähän tämä herkeämätön jankutus on ollut vuosikaudet. Kun he sanovat Jumalan Poika, he selittävät vielä, ekivaari etunenässä, että Jumalalla on muitakin poikia kuin Jeesus. Ja kohta tulee perässä pelastusharha myös kaikkien pelastumisesta, koska ollaan yhtä Jumalassa kuin Jeesus.

    Älä yhdy Jonah tähän pilkalliseen ja sumeaan lässytykseen. Luulet vain vastustavasi kolminaisuusoppia, mutta hyppäät samaan eksytyksen lammikkoon, kuin ekivaari, joka tekee Jeesuksesta luodun, tavallisen ihmisen, aivan syntyperästään saakka. Sitten Jeesus olisi Jumalan Poika "pyhyyden hengen" puolesta nähtynä tai kärsimystensä takia siksi Jumala hänet nosti.

    ''''''''''''''''''''''''''''''''''

    Jos verrataan riivaajiin, kuinka ne käyttäytyivät. Ne vapisivat ja kumartuivat Jeesuksen eteen peläten, että onko Jeesus tullut heitä vaivaamaan ennen aikaa. Ja ne puhuttelivat Jeesusta Jumalan Pyhäksi tai Jumalan Pojaksi ja tarkoittivat sillä, että Hän on silloin tietenkin myös Jumala.

    Ei puhettakaan, että riivaajat olisivat yrittäneet pilkata, kuten tekee ekivaari opetuslapsineen. Eteen kumartumalla ne osoittivat kunnioitusta ja palvontaa. Raamattu kieltää ihmisen palvomisen, mutta riivaajat kohtelivat Jeesusta Jumalana. Myöskin Raamattu kieltää enkelien palvonnan ja tämä on mielenkiintoista, kuinka enkelit mainitaan kumartaneen Jeesusta ja tehneet Hänelle palvelusta

    jotka väittävät Jumalan pojan, Jeesuksen Kristuksen olevan Isä Jumala, "josta kaikki on", niin myös Jeesus Kristus on alkuisin Isästä;

    Johannes 16
    28 "Minä olen lähtenyt Isästä ja tullut maailmaan; jälleen minä jätän maailman ja menen Isän tykö."

    Johannes 8
    42 "Jeesus sanoi heille: »Jos Jumala olisi teidän Isänne, niin te rakastaisitte minua, sillä minä olen Jumalasta lähtenyt ja tullut; en minä ole itsestäni tullut, vaan hän on minut lähettänyt.«"

    Tässä on Raamatun määritelmä siitä, kuka on totinen Jumala, [Joh.17:3]

    1. Korinttolaiskirje 8
    5 "Sillä vaikka olisikin niin sanottuja jumalia, olipa heitä sitten taivaassa tai maassa, ja niitä on paljon semmoisia jumalia ja herroja,
    6 niin - o n - m e i l l ä - k u i t e n k i n - a i n o a s t a a n - y k s i - J u m a l a,
    I s ä, - j o s t a - k a i k k i - o n - ja johon me olemme luodut, ja yksi Herra, Jeesus Kristus, jonka kautta kaikki on, niin myös me hänen kauttansa."

    Miksi niin monet itseänsä oikeaoppiseksi kehujat eivät sallisi ekivaarin muistuttaa Raamatun koko totuudesta, [1.Tess. 2:16]

    Kukaan ihminen tai järjestö ei saa pitää totuutta vallassaan, vaan pitää uskoa itsensä totuuden valtaan;

    Roomalaiskirje 1
    18 "Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, - j o t k a - p i t ä v ä t - t o t u u t t a
    v ä ä r y y d e n - v a l l a s s a,"

    "Henki on totuus", [1.Joh. 5:6] jota ei saa pitää lihan vallassa!

    ´

    Äänestä

Näin nelosketjulaisena miellän röyhkeyden korkeammaksi huipuksi yksittäisen kirjoittajan persoonaan keskittymisen sen sijaan, että keskityttäisiin itse asiaan. Korkeinta huippua ei ole näköpiirissä, vaikka kai sellainenkin on olemassa.

Äänestä
  • että Jeesus tuntee Ekivaarin ja minut opetuslapsikseen, koska meillä on rakkaus keskenämme. Siunausta sinulle Ekivaari, pysytään sanassa ja totuudessa.

    Äänestä

  • käsitä sheriffin toimintaa. Eikö hänen pitäisi estää jatkuvat uskosta puhumisen alasajo. Varttuneet kristityt kestävät tuon, mutta miten käy heidän, jotka ovat vielä lapsia uskossa? Jos heille opetetaan, että Raamattu on väärennetty ja ihminen saa itse kehitellä uskon, niin he joutuvat heti sellaiseen sekamelskaan josta heidän on mahdoton pyrkiä ulos, vaikka tahtoisivatkin.

    Tuo valhe, että Raamattu on muutettu niekain kokouksessa, pitää lain vastuulla kieltää. Moni nuori ja kokematon ihminen ottaa tuota valhetta vastaan ja näin Jumalan Sana ei pääse hänessä kasvatusta tekemään ja uudestisyntyminen ei pääse ikinä tapahtumaan. Se ei lohduta ketään, että eksyttäjien ja valehtelijoiden kädestä vaaditaan eksyneet sielut. Vastuuta tälle palstalle, vaikka tämä onkin keskustelu palsta. Pitää muistaa minkä aiheen keskustelupalsta tämä on ja sen takia sellaiset henkilöt jotka jatkuvasti pilkkaavat armon Hengen oppia pitää poistaa keskuudesta.

    Raamatun on Jumala varjellut ja harhauttajan suuri valhe on se, että Raamattua on muutettu ja vääristetty. Raamattu pitää uskoa ELÄVÄN JUMALAN SANANA. Elävä Jumala tekee Itse Sanan varjelustyön ja siksi esim. Ilmetyskirjassa varoitetaan siitä mitään ottamasta poissa, tai siihen mitään lisäämästä.

    Äänestä

  • Oikeutta ja vastuuta kirjoitti:

    käsitä sheriffin toimintaa. Eikö hänen pitäisi estää jatkuvat uskosta puhumisen alasajo. Varttuneet kristityt kestävät tuon, mutta miten käy heidän, jotka ovat vielä lapsia uskossa? Jos heille opetetaan, että Raamattu on väärennetty ja ihminen saa itse kehitellä uskon, niin he joutuvat heti sellaiseen sekamelskaan josta heidän on mahdoton pyrkiä ulos, vaikka tahtoisivatkin.

    Tuo valhe, että Raamattu on muutettu niekain kokouksessa, pitää lain vastuulla kieltää. Moni nuori ja kokematon ihminen ottaa tuota valhetta vastaan ja näin Jumalan Sana ei pääse hänessä kasvatusta tekemään ja uudestisyntyminen ei pääse ikinä tapahtumaan. Se ei lohduta ketään, että eksyttäjien ja valehtelijoiden kädestä vaaditaan eksyneet sielut. Vastuuta tälle palstalle, vaikka tämä onkin keskustelu palsta. Pitää muistaa minkä aiheen keskustelupalsta tämä on ja sen takia sellaiset henkilöt jotka jatkuvasti pilkkaavat armon Hengen oppia pitää poistaa keskuudesta.

    Raamatun on Jumala varjellut ja harhauttajan suuri valhe on se, että Raamattua on muutettu ja vääristetty. Raamattu pitää uskoa ELÄVÄN JUMALAN SANANA. Elävä Jumala tekee Itse Sanan varjelustyön ja siksi esim. Ilmetyskirjassa varoitetaan siitä mitään ottamasta poissa, tai siihen mitään lisäämästä.

    Kiistätkö Nikean kirkolliskokouksen toimet? Milläs perusteella? Kiistatta ko. kokous muutteli Raamatun passelimmaksi itselleen. Ns. alkuperäistä Raamattua ei kuule ole olemassakaan.

    Äänestä

  • ja Raamattu kirjoitti:

    Kiistätkö Nikean kirkolliskokouksen toimet? Milläs perusteella? Kiistatta ko. kokous muutteli Raamatun passelimmaksi itselleen. Ns. alkuperäistä Raamattua ei kuule ole olemassakaan.

    Nikean kokouksessa sanoma yhteinäistettin ottaen Sanomasta, ei sitä muuttaen. Pitää tehdä lain aloite, jossa tuo valhe estetään vastuulla.

    Jos Nikeain kokouksessa olisi menty koskemaan Jumalan Pyhään Sanaan, olisi se aiheuttanut valtavan sodan.
    Kopioita alkuperäisistä kirjoituksisa on valtavat määrät. Alun alken uskovaiset alkoivat kopioida niitä ja ne ovat yhä tallella. Kopiotaessa piti olla pikku tarkka, melkeinpä pilkunkin siirtyminen väärään väliin johti sivun tuhoamiseen ja uuden kirjoittamiseen.

    Äänestä

  • Älä valehtele!!! kirjoitti:

    Yhtenäistää on käsitys, joka on aika suhteellinen. Suoraan sanoen kyseessä voi yhtä hyvin katsoa olevan muuttamisen, valikoinnin. Miksi valehtelet?

    Äänestä

  • ja totuus kirjoitti:

    Yhtenäistää on käsitys, joka on aika suhteellinen. Suoraan sanoen kyseessä voi yhtä hyvin katsoa olevan muuttamisen, valikoinnin. Miksi valehtelet?

    valehtelet. Niekain kokouksessa luotiin uskontunnustus joka rakennettiin Sanasta ja näin yhtenäistettiin Raamatun Ilmoitus. On suuri vääryys, että ihmiset ovat saaneet levitellä valheita tuosta kokouksesta ja luoda sillä valhella pohjaa uskomuksille, jotka eivät ole Jumalan antamaa uskoa.

    Jumalan huonetta puhdistetaan!

    Nikeassa IHMISET kirjoittelivat kaikenmoista. Sinusta siis sitä ei saa sanoa. Jumala ei kirjoita eikä ole koskaan kirjoittanutkaan sanaakaan. Änkytä nyt minkä änkytät, mutta Nikeassa ei Jumala ollut vaan kirkkoisät. Älyyks?

    Äänestä

  • kirkkoisät kirjoitti:

    Nikeassa IHMISET kirjoittelivat kaikenmoista. Sinusta siis sitä ei saa sanoa. Jumala ei kirjoita eikä ole koskaan kirjoittanutkaan sanaakaan. Änkytä nyt minkä änkytät, mutta Nikeassa ei Jumala ollut vaan kirkkoisät. Älyyks?

    on Jumalan Sanaa ja sen ovat kirjoittaneet Jumalan lapset Pyhän Hengen isnpiroimina! Jumalan Sana todistaa Itse Itsensä. Jumala varjelee Itse Sanansa.

    Äänestä

  • Totta!!! kirjoitti:

    on Jumalan Sanaa ja sen ovat kirjoittaneet Jumalan lapset Pyhän Hengen isnpiroimina! Jumalan Sana todistaa Itse Itsensä. Jumala varjelee Itse Sanansa.

    Vai todistaa itse itsensä....HAHAHAHAHAH! Mikään tai kukaan ei voi todistaa itse itseään, koska tulee jääviys vastaan.

    Mikset hakis aivojas narikasta.

    Nikea oli KIRKOLLISKOKOUSPAIKKA, jossa nykyinen Raamattu valikoitiin. Miksi historiaa vääristelet.

    Äänestä

  • ja narikka kirjoitti:

    Jos en olisi uskonut Raamatun Ilmoituksen kuten se on annettu, niin olisin haudassa. Jumala paransi minut kolme kertaa kuolemasta ja aina hetkessä ja ne ihmeet vain tapahtuivat. Ei niitä tarvinut kerjätä, eikä ketään uskovaista kutsua paikalle, vaan Jumala teki kaiken Itse. Ihmeet tapahtuivat niin rauhallisesti ja kauniisti ja vaikka olinkin kuoleman sairas, niin ihmeen tapahduttua olin terve ja vapaa. Noista ihmeistä syntyi sellainen riemu, minulle, perheelleni, ystävilleni ja jopa hoitohenkilökunnalle, että sitä ei voi edes kertoa. Ihmeistä syntyi suuri ihmetys. Raamattu on totta ja siitä minä julistan. Jumala riisui surupukuni ja muutti elämäni iloksi kuten kävi Psalmin miehellekkin. Jumala ei muutu, eikä Hänessä ole vaihteen varjoa. Kerron noista ihmeistä sen takia, että ihmiset saavat tiedon ELÄVÄSTÄ JUMALASTA.

    Jumalan Sana todistaa Itse Itsensä. Olen saanut todistukset.

    Äänestä

  • Totta!!! kirjoitti:

    valehtelet. Niekain kokouksessa luotiin uskontunnustus joka rakennettiin Sanasta ja näin yhtenäistettiin Raamatun Ilmoitus. On suuri vääryys, että ihmiset ovat saaneet levitellä valheita tuosta kokouksesta ja luoda sillä valhella pohjaa uskomuksille, jotka eivät ole Jumalan antamaa uskoa.

    Jumalan huonetta puhdistetaan!

    sillä Athanasius kirjoitti uskontunnustuksen ja nimittu vielä Pyhän Hengenkin jumalaksi yksinään. Kannattaa tutustua kirkkohistoriaan, niin nuokin asiat selviävät.

    http://www.arvioikaa.com/kolmi.html

    Äänestä

  • Totta!!! kirjoitti:

    Jos en olisi uskonut Raamatun Ilmoituksen kuten se on annettu, niin olisin haudassa. Jumala paransi minut kolme kertaa kuolemasta ja aina hetkessä ja ne ihmeet vain tapahtuivat. Ei niitä tarvinut kerjätä, eikä ketään uskovaista kutsua paikalle, vaan Jumala teki kaiken Itse. Ihmeet tapahtuivat niin rauhallisesti ja kauniisti ja vaikka olinkin kuoleman sairas, niin ihmeen tapahduttua olin terve ja vapaa. Noista ihmeistä syntyi sellainen riemu, minulle, perheelleni, ystävilleni ja jopa hoitohenkilökunnalle, että sitä ei voi edes kertoa. Ihmeistä syntyi suuri ihmetys. Raamattu on totta ja siitä minä julistan. Jumala riisui surupukuni ja muutti elämäni iloksi kuten kävi Psalmin miehellekkin. Jumala ei muutu, eikä Hänessä ole vaihteen varjoa. Kerron noista ihmeistä sen takia, että ihmiset saavat tiedon ELÄVÄSTÄ JUMALASTA.

    Jumalan Sana todistaa Itse Itsensä. Olen saanut todistukset.

    Jäävi mikä jäävi, ja valehtelijakin vielä. Otan osaa. Luotan sinuun yhtä vähän kuin käytettyjen autojen kauppiaaseen tai huumediileriin. En ole kummankaan asiakas, enkäs sinun satujesi uskoja.

    Otan osaa. Pidä luulosi, mutta älä valehtele niitä kristinuskoksi.

    Äänestä

  • omia höpöjäsi kirjoitti:

    Jäävi mikä jäävi, ja valehtelijakin vielä. Otan osaa. Luotan sinuun yhtä vähän kuin käytettyjen autojen kauppiaaseen tai huumediileriin. En ole kummankaan asiakas, enkäs sinun satujesi uskoja.

    Otan osaa. Pidä luulosi, mutta älä valehtele niitä kristinuskoksi.

    vuoden aikana, jolloin aika ajoin olen tällekin palstalle tullut kertomaan elävästä Jeesuksesta, olen saanut pahempiakin hyökkäyksiä osakseni. Hyökkäykset eivät kykene lannistamaan elävän Jumalan lapsia.

    Elävä Jumala ei ole toimeton.

    Kivijumala on toimeton, sillä hänellä ei ole voimaa.

    Jumalan valtakunta ei ole sanoissa, vaan VOIMASSA.

    Äänestä

  • Totta!!! kirjoitti:

    on Jumalan Sanaa ja sen ovat kirjoittaneet Jumalan lapset Pyhän Hengen isnpiroimina! Jumalan Sana todistaa Itse Itsensä. Jumala varjelee Itse Sanansa.

    Jumalan sanaksi, heitä tarkoittaen Paavali kirjoitti;

    2. Tessalonikalaiskirje 2
    7 "Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää,
    8 niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä,
    9 tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä
    10 ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sen tähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua.
    11 Ja - s e n - t ä h d e n J u m a l a - l ä h e t t ä ä h e i l l e - väkevän
    e k s y t y k s e n, - niin etä - h e - u s k o v a t - v a l h e e n,
    12 että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan
    m i e l i s t y n e e t - v ä ä r y y t e e n."

    Katso tarkasti mihin mielistyt!

    ´

    Äänestä

  • X-hirvas kirjoitti:

    sillä Athanasius kirjoitti uskontunnustuksen ja nimittu vielä Pyhän Hengenkin jumalaksi yksinään. Kannattaa tutustua kirkkohistoriaan, niin nuokin asiat selviävät.

    http://www.arvioikaa.com/kolmi.html

    yhteenveto Raamatun Ilmoitusta? Vaikka olisi tehty millaisia yhteenvetoja, niin Sana seisoo koskemattomana Raamatussa.

    Pyhä Henki on Isän ja Pojan kanssa Jumalan koko olevaisuus.

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    Jumalan sanaksi, heitä tarkoittaen Paavali kirjoitti;

    2. Tessalonikalaiskirje 2
    7 "Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää,
    8 niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä,
    9 tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä
    10 ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sen tähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua.
    11 Ja - s e n - t ä h d e n J u m a l a - l ä h e t t ä ä h e i l l e - väkevän
    e k s y t y k s e n, - niin etä - h e - u s k o v a t - v a l h e e n,
    12 että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan
    m i e l i s t y n e e t - v ä ä r y y t e e n."

    Katso tarkasti mihin mielistyt!

    ´

    Tarkoitatko, että valehtelen, enkä tunne Jumalan VOIMAA?

    Laittomuus, eli rakkaudettomuus on vaikuttamassa, mutta kiitos Jumalalle, Jumalan kansaan tuo laittomuus ei koske.

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    Jumalan sanaksi, heitä tarkoittaen Paavali kirjoitti;

    2. Tessalonikalaiskirje 2
    7 "Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää,
    8 niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä,
    9 tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä
    10 ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sen tähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua.
    11 Ja - s e n - t ä h d e n J u m a l a - l ä h e t t ä ä h e i l l e - väkevän
    e k s y t y k s e n, - niin etä - h e - u s k o v a t - v a l h e e n,
    12 että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan
    m i e l i s t y n e e t - v ä ä r y y t e e n."

    Katso tarkasti mihin mielistyt!

    ´

    että kaikki mitä Raamattu kertoo ei olekkaan Jumalan sanaa?

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    tarkoittaa ja heiltä jää tuntematta Jumalan VOIMA. Raamattu on täysin totta. Siinä on käännösvirheitä, mutta ne eivät kykene himmentämään Raamatun KOKO Sanomaa.

    Joka tuntee Jeesuksen, tuntee Hänen opetuksensa ja ne opetukset todistavat itsensä. Ihmiset paranevat ja vapautuvat, eli tulevan uudeksi, sillä Jumalan valtakunta ei ole sanoissa, vaan voimassa.

    Vaikka kuinka osaisi laittaa sanoja järjestykseen, hienoon järjestykseen, ei niistä synny Jumalan valtakuntaa ilman Voimaa, vaan ne jäävät kuolleen kirjaimen arvoiseksi.

    Siksipä, jos ei tunnusta Jeesusta Pyhästä Hengestä siittyneeksi Jumalan Pojaksi/Sanaksi ja Pyhää Henkeä Jumalan valtakunnan voimavaikutukseksi, eli Sanan todistajaksi, niin ei usko Lähettäjään, Isään, joka lähetti Poikansa ja Poikaan joka lähetti Pyhän Hengen. Ei edes tietä, että ME on Isä, Poika ja Pyhä Henki ja Jeesus opettaa ja lupaa, että ME tulee asumaan ihmiseen, joka pitää Jumalan käskyt ja Jeesuksen opetukset. Sen jälkeen ihminen on Jumalan ystävä, vapaa sellainen, tyytyväinen ja onnellinen.

    Uskovaisen kärsivällisyys on Jumalan käskyt ja Jeesuksen usko.

    pääasiassa Jumalan sanaa, mutta lukijan pitää itsensä valita, ottaako hän siitä elämän vai kuoleman, siunauksen vai kirouksen;

    5. Mooseksen kirja 30
    19 "Minä otan tänä päivänä taivaan ja maan todistajiksi teitä vastaan, että minä olen pannut sinun eteesi elämän ja kuoleman, siunauksen ja kirouksen. Niin valitse siis elämä, että sinä ja sinun jälkeläisesi eläisitte."

    5. Moos. 11:29
    "Ja kun Herra, sinun Jumalasi, on vienyt sinut siihen maahan, jota sinä nyt menet omaksesi ottamaan, niin tee Garissimin vuoresta siunauksen paikka ja Eebalin vuoresta kirouksen paikka."

    5. Moos. 27:12
    "Kun te olette menneet Jordanin yli, asettukoot nämä Garissimin vuorelle siunaamaan kansaa: Simeon, Leevi, Juuda, Isaskar, Joosef ja Benjamin. [Joos. 8:]

    5. Moos. 27:13
    "Nämä taas asettukoot Eebalin vuorelle lausumaan kirouksen: Ruuben, Gaad, Asser, Sebulon, Daan ja Naftali."

    ´

    Äänestä

  • Totta!!! kirjoitti:

    tarkoittaa ja heiltä jää tuntematta Jumalan VOIMA. Raamattu on täysin totta. Siinä on käännösvirheitä, mutta ne eivät kykene himmentämään Raamatun KOKO Sanomaa.

    Joka tuntee Jeesuksen, tuntee Hänen opetuksensa ja ne opetukset todistavat itsensä. Ihmiset paranevat ja vapautuvat, eli tulevan uudeksi, sillä Jumalan valtakunta ei ole sanoissa, vaan voimassa.

    Vaikka kuinka osaisi laittaa sanoja järjestykseen, hienoon järjestykseen, ei niistä synny Jumalan valtakuntaa ilman Voimaa, vaan ne jäävät kuolleen kirjaimen arvoiseksi.

    Siksipä, jos ei tunnusta Jeesusta Pyhästä Hengestä siittyneeksi Jumalan Pojaksi/Sanaksi ja Pyhää Henkeä Jumalan valtakunnan voimavaikutukseksi, eli Sanan todistajaksi, niin ei usko Lähettäjään, Isään, joka lähetti Poikansa ja Poikaan joka lähetti Pyhän Hengen. Ei edes tietä, että ME on Isä, Poika ja Pyhä Henki ja Jeesus opettaa ja lupaa, että ME tulee asumaan ihmiseen, joka pitää Jumalan käskyt ja Jeesuksen opetukset. Sen jälkeen ihminen on Jumalan ystävä, vapaa sellainen, tyytyväinen ja onnellinen.

    Uskovaisen kärsivällisyys on Jumalan käskyt ja Jeesuksen usko.

    noin ole! Sinä lainaat tuon kolminaisuusopista, et Raamatusta, joka opettaa näin:

    Heprealaiskirje 2
    13 "ja taas: »Minä panen uskallukseni häneen«; ja taas: »Katso, minä ja lapset, jotka Jumala on minulle antanut!«"

    Olet muuttanut Jeesuksen tämän opetuksen kolminaisuusopille myönteiseksi;

    »Katso, - m i n ä - ja l a p s e t, - jotka Jumala on minulle - a n t a n u t!«"

    Jumalan tuntemisen ja ihmisen osuuden Jumalaan:

    Johannes 14
    1 "Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan, ja uskokaa minuun.
    2 Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa?
    3 Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen.
    4 Ja mihin minä menen-tien sinne te tiedätte."
    5 Tuomas sanoi hänelle: "Herra, me emme tiedä, mihin sinä menet; kuinka sitten tietäisimme tien?"

    6 Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.
    7 Jos te olisitte tunteneet minut, niin te tuntisitte myös minun Isäni; tästälähin te tunnette hänet, ja te olette nähneet hänet."
    8 Filippus sanoi hänelle: "Herra, näytä meille Isä, niin me tyydymme".
    9 Jeesus sanoi hänelle: "Niin kauan aikaa minä olen ollut teidän kanssanne, etkä sinä tunne minua, Filippus! Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän; kuinka sinä sitten sanot: 'Näytä meille Isä'?
    10 Etkö usko, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa? Niitä sanoja, jotka minä teille puhun, minä en puhu itsestäni; ja Isä, joka minussa asuu, tekee teot, jotka ovat hänen.
    11 Uskokaa minua, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa; mutta jos ette, niin uskokaa itse tekojen tähden.

    12 Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo minuun, myös hän on tekevä niitä tekoja, joita minä teen, ja suurempiakin, kuin ne ovat, hän on tekevä; sillä minä menen Isän tykö,
    13 ja mitä hyvänsä te anotte minun nimessäni, sen minä teen, että Isä kirkastettaisiin Pojassa.
    14 Jos te anotte minulta jotakin minun nimessäni, niin minä sen teen.
    15 Jos te minua rakastatte, niin te pidätte minun käskyni.
    16 Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan teidän kanssanne iankaikkisesti,
    17 totuuden Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska se ei näe häntä eikä tunne häntä; mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän tykönänne ja on teissä oleva.
    18 En minä jätä teitä orvoiksi; minä tulen teidän tykönne.
    19 Vielä vähän aikaa, niin maailma ei enää minua näe, mutta te näette minut; koska minä elän, niin tekin saatte elää.
    20 Sinä päivänä te ymmärrätte, että minä olen Isässäni, ja että te olette minussa ja minä teissä.
    21 Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa; mutta joka minua rakastaa, häntä minun Isäni rakastaa, ja minä rakastan häntä ja ilmoitan itseni hänelle."
    22 Juudas, ei se Iskariot, sanoi hänelle: "Herra, mistä syystä sinä aiot ilmoittaa itsesi meille etkä maailmalle?"

    23 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan.
    24 Joka ei minua rakasta, se ei pidä minun sanojani; ja se sana, jonka te kuulette, ei ole minun, vaan Isän, joka on minut lähettänyt.
    25 Tämän minä olen teille puhunut ollessani teidän tykönänne.
    26 Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut.
    27 Rauhan minä jätän teille: minun rauhani-sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.
    28 Te kuulitte minun sanovan teille: 'Minä menen pois ja palajan jälleen teidän tykönne'. Jos te minua rakastaisitte, niin te iloitsisitte siitä, että minä menen Isän tykö, sillä Isä on minua suurempi.
    29 Ja nyt minä olen sanonut sen teille, ennenkuin se on tapahtunut, että te uskoisitte, kun se tapahtuu.
    30 En minä enää puhu paljoa teidän kanssanne, sillä maailman ruhtinas tulee, ja minussa hänellä ei ole mitään.
    31 Mutta että maailma ymmärtäisi minun rakastavan Isää ja tekevän, niinkuin Isä on minua käskenyt: nouskaa, lähtekäämme täältä."

    Johannes 15
    1 "Minä olen totinen viinipuu, ja minun Isäni on viinitarhuri.
    2 Jokaisen oksan minussa, joka ei kanna hedelmää, hän karsii pois; ja jokaisen, joka kantaa hedelmää, hän puhdistaa, että se kantaisi runsaamman hedelmän.

    3 Te olette jo puhtaat sen sanan tähden, jonka minä olen teille puhunut.
    4 Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Niinkuin oksa ei voi kantaa hedelmää itsestään, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa.

    5 Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä.

    6 Jos joku ei pysy minussa, niin hänet heitetään pois niinkuin oksa, ja hän kuivettuu; ja ne kootaan yhteen ja heitetään tuleen, ja ne palavat.
    7 Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, niin anokaa, mitä ikinä tahdotte, ja te saatte sen.
    8 Siinä minun Isäni kirkastetaan, että te kannatte paljon hedelmää ja tulette minun opetuslapsikseni.
    9 Niinkuin Isä on minua rakastanut, niin minäkin olen rakastanut teitä; pysykää minun rakkaudessani.

    10 Jos te pidätte minun käskyni, niin te pysytte minun rakkaudessani, niinkuin minä olen pitänyt Isäni käskyt ja pysyn hänen rakkaudessaan.
    11 Tämän minä olen teille puhunut, että minun iloni olisi teissä ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi.
    12 Tämä on minun käskyni, että te rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut.
    13 Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä.
    14 Te olette minun ystäväni, jos teette, mitä minä käsken teidän tehdä.

    15 En minä enää sano teitä palvelijoiksi, sillä palvelija ei tiedä, mitä hänen herransa tekee; vaan ystäviksi minä sanon teitä, sillä minä olen ilmoittanut teille kaikki, mitä minä olen kuullut Isältäni.
    16 Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät ja asetin teidät, että te menisitte ja kantaisitte hedelmää ja että teidän hedelmänne pysyisi: että mitä ikinä te anotte Isältä minun nimessäni, hän sen teille antaisi.
    17 Sen käskyn minä teille annan, että rakastatte toisianne.

    18 Jos maailma teitä vihaa, niin tietäkää, että se on vihannut minua ennen kuin teitä.
    19 Jos te maailmasta olisitte, niin maailma omaansa rakastaisi; mutta koska te ette ole maailmasta, vaan minä olen teidät maailmasta valinnut, sentähden maailma teitä vihaa.
    20 Muistakaa se sana, jonka minä teille sanoin: 'Ei ole palvelija herraansa suurempi'. Jos he ovat minua vainonneet, niin he teitäkin vainoavat; jos he ovat ottaneet vaarin minun sanastani, niin he ottavat vaarin teidänkin sanastanne.
    21 Mutta kaiken tämän he tekevät teille minun nimeni tähden, koska he eivät tunne häntä, joka on minut lähettänyt.
    22 Jos minä en olisi tullut ja puhunut heille, ei heillä olisi syntiä; mutta nyt heillä ei ole, millä syntiänsä puolustaisivat.
    23 Joka vihaa minua, se vihaa myös minun Isääni.
    24 Jos minä en olisi tehnyt heidän keskuudessaan niitä tekoja, joita ei kukaan muu ole tehnyt, ei heillä olisi syntiä; mutta nyt he ovat nähneet ja ovat vihanneet sekä minua että minun Isääni.
    25 Mutta se sana oli käyvä toteen, joka on kirjoitettuna heidän laissaan: 'He ovat vihanneet minua syyttä'.

    26 Mutta kun Puolustaja tulee, jonka minä lähetän teille Isän tyköä, totuuden Henki, joka lähtee Isän tyköä, niin hän on todistava minusta.
    27 Ja te myös todistatte, sillä te olette alusta asti olleet minun kanssani."

    Äänestä

  • Totta!!! kirjoitti:

    yhteenveto Raamatun Ilmoitusta? Vaikka olisi tehty millaisia yhteenvetoja, niin Sana seisoo koskemattomana Raamatussa.

    Pyhä Henki on Isän ja Pojan kanssa Jumalan koko olevaisuus.

    sana on Jumalan voima, uudessa testamentissa se tarkoittaa evankeliumia. Jeesus se ei ole, koska Hän on Jumalan poika.

    opetetaan uskoa, mutta ei opeteta tuota Jeesuksen opettamaa uskoa!!! Paavalin jakeita varsinkin opetetaan ja niihin perustetaan uskoa, mutta miksi ei opetata Jeesuksen opettamaa uskoa. Paavalihan oli vain julistaja, ei Jumala kuten Jeesus on.

    Nykyään on harvoja, jotka opettavat sitä mitä Jeesus opetti.

    Äänestä

  • MIKÄ VIALLA???? kirjoitti:

    käynyt vähiin. Opetetaan paljon, mutta kaikkea muuta kuin Jeesuksen tuntemista. Siksi ihmeitä tapahtuu niin harvoille, sillä Jeesus, Jumala on IHMEIDEN TEKIJÄ, eivät kuolleet jumalat.

    Jumalan Sana puhdistaa ja luo uutta, mutta kun ei tunneta Sanaa, ei puhdistuta, eikä uutta synny ja sen saavat aikaiseksi he, jotka estävät Jumalan Pojan tuntemisen.

    Äänestä

  • X-hirvas kirjoitti:

    sana on Jumalan voima, uudessa testamentissa se tarkoittaa evankeliumia. Jeesus se ei ole, koska Hän on Jumalan poika.

    kertoa? Nyt on kyse siitä, muuttaako Niekain kokouksen yhteenveto Raamattua.

    Isän lähettämä Sana on opetus, neuvo, eli Jumalan Tahto ja Pyhä Henki on VOIMA. Isä lähetti Sanan, jonka kautta kaikki saavat tulla parannukseen, eli mielenmuutokseen ja siihen on taivaasta luvattu VOIMA, Pyhä Henki

    Äänestä

Todistajatkin myöskin tekevät aloitteen,,, koska mitä enemmän pääsevät keskustelemaan jehovasta ,,, joka on valheellinen henkivalta joka heitä pyörittää ! Sitä enemmän saa niitä heikkoja sieluja lankeamaan haaviin! saatanalla on kiire nimittäin! Hän tietää että täytyy exyttää paljon lyhyessä ajassa ja sen takia on ekivaari niin paljon liikellä..

Mutta minä bannaan sua ekivaari !!! Lukittu olet !!

Äänestä
  • Kuule Savis, tässä olis hyvä neuvo sulle: Pidä ainakin kerran pääsi kiinni, kun et mistään mitään ymmärrä. Mene kielikurssille, että opit suomea.

    Äänestä

  • Saviksella näyttää olevan erikoisia kykyjä ja lahjoja
    ""Mutta minä bannaan sua ekivaari !!! Lukittu olet !!""

    Voi Savis! Mitä korkeammalta tipuu sen kipeämpää tekee.
    ------------------------
    Tiedämme, että Jehovan todistajat kyllä ovat harhaopin pauloissa, mutta yhdessä asiassa he ovat oikeassa. Siinä, että VT:ssa Jumalan persoonanimi oli JHWH, josta juontaa hänen pyhä nimensä Jahve (Jehova). Jehovan todistajat voivat olla jonkun henkivallan alaisia, mutta Jahven Henki ei ole valheellinen. Henki joka heitä harhauttaa ei ole missään tekemisessä Pyhän Hengen kanssa. Epäselvä tapasi kirjoittaa aiheuttaa kuitenkin helposti sekaannusta, kun vielä vedät Jumalan nimen arveluttavalla tavalla tekstiisi mukaan:

    ""Todistajatkin myöskin tekevät aloitteen,,, koska mitä enemmän pääsevät keskustelemaan jehovasta ,,, joka on valheellinen henkivalta joka heitä pyörittää"". Itse kyllä ymmärsin mitä tarkoitit, kirjoitithan Jumalan nimen pienellä alkukirjaimella etkä siis tarkoittanut Herraa.

    Äänestä

Jos te kaikki olette väärässä?
Kuka sinä olet sanomaan että sinun omat näkemyksesi ovat oikeita..menkää itseenne JOKA IKINEN!

Jos teistä tuntuu että joku on väärässä..mitäpä jos vain rukoilette hänen puolestaan ja toivotte että jumala ilmestyisi hänelle ja itsellenne antamaan oiketa sanoja, tappelun sijasta?
Kaikki tietävyys ei ole teidän asianne vaan jumalan..teidän kuuluu olla lastenkaltaisia uskossanne.

Äänestä
  • sovituksensanan ja käski juosta sitä iloisesti viestittämässä kaikkialle maailmaan. Joka pysyy Raamatun Sanassa rikkomatta sanan pyhyyttä, saa luottaa, että Sana kasvattaa oikeaan Pyhän Hengen todistuksella.

    Äänestä

Se hoituu kätevästi, kun kukaan ei vastaile hänen viesteihinsä.

Äänestä
  • joita ihmiset eivät auta!

    ´

    Äänestä

  • tilaa vastauksilleni!

    ´

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    tilaa vastauksilleni!

    ´

    Minä siunaan Ekivaaria. Hänen kirjoitustensa ansiosta olen saanut tarkastella / joutunut tarkastelemaan Raamatun kirjoituksia syvemmin ja ennakkoluulottomammin.
    Periaatteessa en pidä liiallisesta yksittäisen kirjoittajan persoonaan kohdistuvasta huomiosta, mikä ymmärtääkseni on Ekivaarinkin toivomus. Parempi olisi pysytellä käsiteltävässä asiassa ja esittää vasta-argumentit henkilöä solvaamatta.

    Huomaan, että nm X-hirvas on ymmärtänyt väärin edellisen viestini.
    Pääasia on todellakin, että Jeesus tuntee. Ei se, mitä mieltä muut ovat.

    Äänestä

  • nelosketju kirjoitti:

    en mielestäni ole ymmrtänyt väärin, vastasin ylempänä oleville. Kyllä minä olen samaa mieltä siitä, että keskustellaan keskusteltavana olevasta asiasta, pohditaan ja tarkastellaan sitä Jumalan sanan valossa. Se on oikeaa keskustelua, ei se, että hypätään heti pois itse asiasta ja ruvetaan syyttelemään kirjoittajaa henkilökohtaisesti. Näin täällä tapahtuu, valitettavasti. Nelosketjun en ole huomannut siihen syyllistyvän, joten jatketaan raamatullista pohdintaa kaikessa sovussa.

    Äänestä

  • nelosketju kirjoitti:

    Minä siunaan Ekivaaria. Hänen kirjoitustensa ansiosta olen saanut tarkastella / joutunut tarkastelemaan Raamatun kirjoituksia syvemmin ja ennakkoluulottomammin.
    Periaatteessa en pidä liiallisesta yksittäisen kirjoittajan persoonaan kohdistuvasta huomiosta, mikä ymmärtääkseni on Ekivaarinkin toivomus. Parempi olisi pysytellä käsiteltävässä asiassa ja esittää vasta-argumentit henkilöä solvaamatta.

    Huomaan, että nm X-hirvas on ymmärtänyt väärin edellisen viestini.
    Pääasia on todellakin, että Jeesus tuntee. Ei se, mitä mieltä muut ovat.

    Luin viestiketjun läpi. Oli karmaisevaa todeta "uskovien" ääretön typeryys ja raamattutiedon kääntäminen lihalliseksi uskoksi. Edes kritiikissä ei osata pysyä asiassa vaan lauotaan laukomisen vuoksi. Vanha sanonta pitää paikkansa. "Tosiuskovainen" ei ymmärrä uskosta mitään, se lukee raamattua vain sanoina.

    Ekivaari hyvin harvoin kiihtyy ja vielä harvemmin käyttäytyy asiaansa estellessään epäkorrektisti toista uskovaa kohtaan. Entäpä toiset. Heidän mielestään ekivaari on spitaalinen ateisti. He toivottavat ekiä milloin minnekin. Ei käyttäytymisen alkeitakaan. Häpeäisitte.

    Ekivaari on uskovainen ja haluaa sisäistää raamatun sanoman silloinkin kun esittelee rimpsujaan raamatun jakeina. Arvostelijat ovat olevinaan hengellisiä ja mekanisoivat uskon ja UT:n jaekokoelmiksi. Muuttavat uskon lihaksi. Miksi? Siksi koska he näkevät vain lihan eivätkä sen takana olevaa henkistä. Ekivaarin sanoilla hengellistä.
    Ekivaari on harvoja palstan uskovia, jotka sisäistävät raamatun sanomaa, eivätkä pelkästää opettele ulkoa lauseita.

    Raamattu on ristiriitainen. Monista asioista löytyy vastakkaisia käsityksiä. Kysymys on siitä, mitä raamatusta halutaan löytyvän.

    Eki puolustaa Jeesuksen ihmisyyttä ja Jumalaa. Mekanistiuskovat tekevät Jeesuksesta jumalaa ja poistavat taivaasta Jumalan. Vihan täyttämä uskova palvoo ihmistä Jumalana ja Jumalaa ihmisenä ja raamatusta löytyvä ihmisyyden kauneus jää huomaamatta.

    Ekivaari haluaa nähdä Jeesuksen ja Jumalan rauhan ja rakkauden lähetteinä. Hänen Jeesuksensa rakastaa ihmisiä ja haluaa huolehtia heistä tuomalla heidän sisälleen luonnon sisäisen kauneuden. Ihmisten rintakehän alla pitäisi asua hellät tunteet ja sieltä pitäisi ympäristöön säteillä taivaallisen rauhan hyvä tahto.
    Mekanisteille tämä ei käy. Jumalan tulee olla kahtiajakautunut ihmissuhteissa. Silmää räpäyttämättä tosiuskova läväyttää: Helvetti on oikein niille pakanoille ja vääräuskoisille. Mekanistien jumala säätää UT:ssa lakeja ja joita mittatikulla mitataan. Sanat huomataan, sisältö jää sameaksi.

    Ekivaari haluaa ymmärtää raamatun historiallisuuta. Hyväksymällä kriittisen tiedon oheisaineistoksi hän saa raamattuun järjestystä ja ajatteluun leveyttä.
    Mekanisti kieltää historian ja samalla kumoaa raamatun hengellisen sisällön. Heille raamattu on historia ja reaalinen historia satukirja. Samalla he löytävät raamatusta sen, että Jumala rakastaa vain heitä ja muut ovat saastaa.

    Valitettavasti ekivaarin kaltaiset uskovat ovat katoava luonnonvara. Jyrkkä tosiuskovaisuus, joka perustuu lihallisuuteen ilman sisältöä, voittaa alaa. Samalla he edistävät äkkijyrkkää lahkoutumista ja hurmahenkisyyttä ja josta voi olla vahinkoa vain uskoville.

    Äänestä

  • merihukka kirjoitti:

    Ekivaarilla on Paavin epäraamatullinen harhaoppi:

    >>>>" kiirastulioppi
    Kirjoittanut: ekivaari 28.10.2004 klo 15.53

    on mielestäni raamatullisempi kuin helluntailaisten koskaan päättymätön helvettioppi, (1.Kor.3.11-15).

    Lukekaapa esimerkiksi Jesaja 28:22-29 jakeet! Siinä herra on opettanut ihmisille, että kutakin työvaihetta tehdään vain niin kauan kuin siitä on jotakin hyötyä, "ei sitä kukaan iankaiken pui." Kun kerran on tuleva aika, että kaikki vajavaisuus katoaa, kaikki muu katoaa paitsi rakkaus, niin minkä tarkoituksen toimintafunktio päättymätön helvetti olisi?

    Lopullinen käärmeen tuomio on kuitenkin, että vaimon siemen murskaa käärmeen pään (1.Ms.3:15), ja vaimo kipuilee kipean kantapäänsä kanssa, kun kaikki tulee "kantapään kautta" opetetuksi.">>>"tode e jo antoikin
    Kirjoittanut: ekivaari 23.12.2004 klo 10.53

    sinulle, Minna, viisaan vastauksen hyvään kysymykseesi. Lisään kuitenkin, että on Jumalalla MUITAKIN POIKIA KUIN JEESUS,"

    Äänestä

  • tähtipöllö, kirjoitti:

    Ilm 1
    8 "MINÄ OLEN A JA O", SANOO HERRA JUMALA, joka on ja joka oli ja joka tuleva on, Kaikkivaltias.

    Ilm 20
    6 Ja hän sanoi minulle: "Se on tapahtunut. MINÄ OLEN A JA O, alku ja loppu. Minä annan janoavalle elämän veden lähteestä lahjaksi.
    7 Joka voittaa, on tämän perivä, ja MINÄ OLEN OLEVA HÄNEN JUMALANSA, ja hän on oleva minun poikani.

    Ilm 22
    13 MINÄ OLEN A JA O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu.
    14 Autuaat ne, jotka pesevät vaatteensa, että heillä olisi valta syödä elämän puusta ja he pääsisivät porteista sisälle kaupunkiin!
    15 Ulkopuolella ovat koirat ja velhot ja huorintekijät ja murhaajat ja epäjumalanpalvelijat ja kaikki, jotka valhetta rakastavat ja tekevät.
    16 MINÄ, J-E-E-S-U-S, lähetin enkelini todistamaan näitä teille seurakunnissa. Minä olen Daavidin juurivesa ja hänen suvustansa, se kirkas kointähti."

    A ja O, alpha ja omega, on Jumala, on Jeesus. Hän on ollut ennen kuin mitään oli ja on aina ja ikuisesti oleva. Jos joku tätä vääristelee, niin

    Ilm 22
    18 Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan;
    19 ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu.

    ekivaarin "kiirastulioppi" on:

    1. Korinttolaiskirje 3
    11 "Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus.
    12 Mutta jos joku rakentaa tälle perustukselle, rakensipa kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista,
    13 niin kunkin teko on tuleva näkyviin; sillä sen on saattava ilmi se päivä, joka tulessa ilmestyy, ja tuli on koetteleva, minkälainen kunkin teko on.
    14 Jos jonkun tekemä rakennus kestää, on hän saava palkan;
    15 mutta jos jonkun tekemä palaa, joutuu hän vahinkoon; mutta hän itse on pelastuva, kuitenkin ikään kuin tulen läpi." [ 2.Piet.3:10-13]

    Mitä taas muihinkin Jumalan poikiin kuin Jeesukseen tulee, niin siihen löytyy Raamatusta yllin kyllin todisteita. Raamattu puhuu paljon "ainoasta Jumalasta", ja kääntäjät ovat jossakin vaiheessa siirtäneet määritteen "ainoa" Isästä poikaa tarkoittavaksi, ja saaneet sillä tavalla väännöksestään todella ristiriitaisen, sillä Jeesus puhui Jumalan tahtoa tekevistä ja Jumalasta syntyneistä veljistään. Jeesus on Jumalan - a i n o a - esikoinen, mutta poikana hän ei ole ainoa, se on vastustajan opetusta!

    Äänestä

  • Worried kirjoitti:

    Omega on loppu, johon Raamattu vertaa poikaa, jolla luomakunnan ensimmäisenä ja viimeisenä on sekä alku että loppu.

    Mutta Isällä Jumalalla ei ole alkua eikä loppua, sillä Isä on ...

    1. kirje Timoteukselle 6:
    16 "jolla ainoalla on kuolemattomuus; joka asuu valkeudessa, mihin ei kukaan taida tulla; jota yksikään ihminen ei ole nähnyt eikä voi nähdä-hänen olkoon kunnia ja iankaikkinen valta. Amen."

    Jeesuksen ovat monet nähneet, Isää ei kukaan ole nähnyt eikä voi nähdä!

    ´

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    ekivaarin "kiirastulioppi" on:

    1. Korinttolaiskirje 3
    11 "Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus.
    12 Mutta jos joku rakentaa tälle perustukselle, rakensipa kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista,
    13 niin kunkin teko on tuleva näkyviin; sillä sen on saattava ilmi se päivä, joka tulessa ilmestyy, ja tuli on koetteleva, minkälainen kunkin teko on.
    14 Jos jonkun tekemä rakennus kestää, on hän saava palkan;
    15 mutta jos jonkun tekemä palaa, joutuu hän vahinkoon; mutta hän itse on pelastuva, kuitenkin ikään kuin tulen läpi." [ 2.Piet.3:10-13]

    Mitä taas muihinkin Jumalan poikiin kuin Jeesukseen tulee, niin siihen löytyy Raamatusta yllin kyllin todisteita. Raamattu puhuu paljon "ainoasta Jumalasta", ja kääntäjät ovat jossakin vaiheessa siirtäneet määritteen "ainoa" Isästä poikaa tarkoittavaksi, ja saaneet sillä tavalla väännöksestään todella ristiriitaisen, sillä Jeesus puhui Jumalan tahtoa tekevistä ja Jumalasta syntyneistä veljistään. Jeesus on Jumalan - a i n o a - esikoinen, mutta poikana hän ei ole ainoa, se on vastustajan opetusta!

    "jumala" ponnistaa! Tässä keskeisin uskontunnustus:

    minä, ekivaari, en usko Mariasta syntyneeseen lihalliseen Jeesukseen vapahtajani,....

    On vain YKSI 10.1.2009 - kirjoittanut: ekivaari
    kuollut ja Jumalan herättämänä noussut ylös, joten poikajumala kuuluu niiden "niin sanottujen" jumalien joukkoon, jotka kuolevat, mutta ISÄ EI OLE KOSKAAN KUOLLUT EIKÄ TULE KOSKAAN KUOLEMAAN". Johannes 10 34 "Jeesus vastasi heille: »Eikö teidän laissanne ole kirjoitettuna: 'Minä sanoin: te olette...

    En ole Jumala
    Kirjoittanut: ekivaari 26.1.2006 klo 18.46
    isolla J;llä kirjoitettuna. Olen vain pikku-jumala, semmoinen jota Jeesus tarkoitti;

    Minä uskon Paavalin
    Kirjoittanut: ekivaari / Tänään / klo 16:28
    tähän opetukseen, ja minkäpäs minä sille voin jos se on yhdenmukainen roomalaiskatolisten kiirastuliopin kanssa?
    1. Korinttolaiskirje 3
    11 "Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus.

    Jeesus antoi uhrin
    Kirjoittanut: ekivaari / Tänään / klo 05:50
    ihmisten tahtomana, Jumala ei sitä tahtonut, sillä kirjoitettu on:
    Psalmit 40
    7 (40:8) "Silloin minä sanoin: »Katso, minä tulen; kirjakääröön on kirjoitettu, mitä minun on tehtävä.
    8 (40:9) Sinun tahtosi, minun Jumalani, minä teen mielelläni, ja sinun lakisi on minun sydämessäni.«"

    ”Jeesuksella on
    Kirjoittanut: ekivaari 4.2.2009 klo 13.09
    samanlainen jumaluus kuin meilläkin. Tosin esikoisena Jeesus on saanut Isältä meitä runsaamman voitelun. Jeesus on meidän joukostamme otettu ja hänen kärsimystensä, kuolemansa sekä ylösnousemuksen tähden Jumalan pojaksi korotettu ”

    En tarvitse teidän omia selityksiänne ekivaariKäyttäjän viestit17.10.2009 19:47
    olen kysynyt sitä, löydättekö päinvastaisen selityksen Jeesuksen tälle, todistukselle: "Isä, JOKA YKSIN OLET totinen Jumala,..."

    Onko Isä YKSIN totinen Jumala vai eikö ole? Valehteliko Jeesus vai eikö valehdellut?

    Kaikkiyhteys ei rajoitu VAIN kolmeen ekivaariKäyttäjän viestit19.10.2009 20:37
    persoonaan! Kolmen jumalayhteys olisi niin kuin oksista täydellisesti karsittu, lehdetön ja hedelmätön viinipuu, [Joh. 15:1-8; 17:21-23, Ef.1:10],!

    Jos kysyt Mariasta
    Kirjoittanut: ekivaari / Eilen / klo 20:45
    lihan mukaan syntyneestä [Room.1:3] Jeesuksesta niin vastaan sinulle, Tapio522, että "en tiedä" koska monet miehet kerskaavat valloituksillaan ja sanovat että 'eivät he lapsista tykkää vaan lasten tekotavasta'. Enkä tiedä arvailla oliko Jeesuksen lihallisessa siittämisessä kysymys lapsista tykkäämisestä vai siittämistavasta pitämisestä!

    Jeesus ei KETÄÄN
    Kirjoittanut: ekivaari / 18.5.09 / klo 06:30
    tuominnut vaan heidän pahoja tekojansa.
    Tässä asiassa Jumala on asettanut ekivaarin "huutavan ääneksi" Suomen kristityille, että he heräisivät ymmärtämään, ettei Jumala eikä Jeesus tuomitse syntisiä vaan itse synnin!

    Jeesus antoi uhrin Kirjoittanut: ekivaari / 4.8.09 / klo 05:50

    (jakeita)

    Te taistelette näkyväisten asioiden puolesta ja vaaditte minuakin uskomaan Kristus vain lihan puolesta syntyneeksi Jumalan pojaksi ja hylkäätte hänen nöyryyden, kuuliaisuuden ja kärsimystensä kautta saavutetun jumaluuden!

    Tuli selväksi, että minulla on
    ekivaari Käyttäjän viestit23.10.2009 20:38
    oikeus ja velvollisuus oikaista väärinkäsitykset niiden venkoilusta, jotka sanovat Jeesusta Jumalaksi!

    Sanan "ainosyntyinen" ekivaariKäyttäjän viestit16.4.2010 12:45
    korostaminen harhauttaa ja eksyttää;

    Lisään vielä että ekivaariKäyttäjän viestit29.12.2009 09:02
    Matteus 10:20 jakeessa toimiva Jumalan puheen "välimies" on vain niin kuin äänentoistolaite, josta lähtevät kaikki lisäykset ovat vain pahasta. Puhdasta Jumalan sanaa on vain Isän Jumalan puhe;

    Äänestä

  • Maasta se pienikin kirjoitti:

    "jumala ponnistaa!

    Koska minä uskon
    Kirjoittanut: ekivaari / Eilen / klo 11:40
    että "J u m a l a o n r a k k a u s", eikä rakkaudessa ole muuta pelättävää kuin korkeintaan rakastelusta raskaaksi tuleminen ja Hengestä syntyminen!
    [1. Joh. 4:8; 1. Joh. 4:16].

    Raamattu on minun
    Kirjoittanut: ekivaari / Tänään / klo 07:33
    sanakirjani ja minulle Jumalan kanssa rakastelu on oikeamielisyyttä, lepoa ja rauhaa Pyhässä Hengessä. Mitä kukakin rakastaa, se rakastettu kohde on aina hänen sydämessään;

    "jumala" ponnistaa.

    Liekö ekivaarin usko niin kovaa kamaa, että edellinen viesti meni kappaleiksi! :-D

    Tässä loput:

    Mohikaani ja eräät ekivaariKäyttäjän viestit16.4.2010 12:55
    muut hänen kaltaisensa väittävät ettei U.T.ssa ole ristiriitoja ja sen tähden yrittävät sitten kieltää Hengellisen ruumiin ylösnousemuksen ja niistä kertovat raamatunjakeet.

    Näistä esittämistäni ristiriidoista johtuen raamatuntutkijat päättelevät, että evankeliumien yhtenäisyys on rikottu tekemällä muutoksia alkuperäisiin kirjoituksiin!

    Luonnollisesta, lihasta ekivaariKäyttäjän viestit16.4.2010 14:17
    ja verestä syntynyttä ihmistä on turha yrittää saada uskomaan, sillä se on mahdoton yritys;

    Roomalaiskirje 8
    7 "sen tähden että lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan."

    Sisällinen ihminen on se, minkä Jumala tahtoo ja hyväksyy ylösnousemukseen; [Jaak.4:5]

    Uskon hengellisen ekivaariKäyttäjän viestit20.4.2010 15:35
    ruumiin lunastukseen ja uskon "pyhyyden Hengen puolelta" syntyneen [Room.1:4] Jeesuksen hengellisen ruumiin pyhitykseen ja lunastukseen [1.Kor.15:44; 1.Piet.3:18,19]

    Jeesus oli lihansa puolesta kirottu, ihan niin kuin Aabraham oli ja mekin olemme;

    "jumala" ponnistaa

    Kirjoittanut: ekivaari 20.2.2009 klo 06.12
    että Jeesus ja apostolit opettivat asioita tällä tavalla niin kuin opettivat, että he sanoivat neitsyyden tarkoittavan MIELEN NEITSYYTTÄ, ja pelkäsivät seurakuntalaistensa mielen turmeltuvan, niin kuin se myöhemmin kolminaisuusopin vaikutuksesta turmeltuikin!

    Noudatan apostolien
    Kirjoittanut: ekivaari 13.2.2009 klo 05.57

    Siihen tarvitaan turmeltumaton ja vilpitön, neitseellinen mielenlaatu, jolla voi tarttua ja pysyä Kristuksessa pilkasta huolimatta! Epäpyhät, Marian lihallisella neitsyydellä ratsastavat, totuutta tuntemattomat naiset eivät siihen kykene.

    Mikähän teitä
    Kirjoittanut: ekivaari 23.2.2009 klo 21.59

    riivaa kun niin kovasti yhden naisen lihallisesta neitsyydestä mahtailette?

    Millä tavalla te luulette Jeesuksen hengellisesti pyhempi tai puhtaampi olleen, jos hän vaikka olisikin Marian naimattoman v*t*n kautta syntynyt? Luulisi sen ainakin jo synnytyksessä revenneen? Mikä siinä lihan neitsyydessä tekee lapsesta sen pyhempää kuin naidusta aukosta syntyminen?

    Ekivaari 3.8.2008
    Jeesus lihan mukaan syntyi lihallisen Marian lihallisesta kohdusta ja peri lihallisen äitinsä niin heikkouksia kuin vahvuuksiakin ja oli "lihasta syntynyt", riippumatta yhtään siitä, kuka hänet siitti!

    .

    Merkillistä, että ryöpyttäjien joukossa ei ole yhtään palstalla aktiivisesti kirjoittavaa uskonopettajaa! Taitavat syökseä nuoliaan valenikkien takaa.

    Yksi ainoa kohta paljastaa ryöpyttäjien inhottavan uskonnäkemyksen. He tarvitsevat ihmisen, syntisen, raadeltavaksi. Synti on heille toisarvoinen seikka, pakollinen käsite päästäkseen ihmisen kimppuun ja saadakseen luoduksi veriteologiaa viimeiseen saakka.
    Synti pakottaisi ajattelemaan ihmissuhteita ja moraalia. Se taas edellyttäisi yhteiskunnassa käytännön toimia. Synti l. ihmisten pahat teot asettuisivat oikeisiin mittasuhteisiin. Se asettaisi ryöpyttäjille itselleen rajat käyttäytymiselle. Ryöpyttäjät pelkäävät hengellisyyttä ja hyvää moraalia.

    Moraalikysymykset pakottaisivat uskovia tutustumaan raamatun ohella kansantaloustieteen lainalaisuuksiin ja toimiin yhteisen yhteisön järjestämiseksi mahdollisimman oikeudenmukaisella tavalla l. tuoda vanhurskautta maan päälle tai taivasten valtakuntaa ihmisten ajatusmaailmaan.

    Ryöpyttäjille ei riitä yksi uhri. He haluavat ja mässäilevät miljoonilla uhreilla. Heidän halunsa kieltää ihmisen, Jeesuksen, uhri johtaa heidän uskonsa hengettömyyteen ja valtavien lihauhrimäärien palvomiseen. He kieltävät hyvän Jumalan ja hyvän ihmisen. He kieltävät hengen. He ovat mystisiä "materiapaholaisen" palvojia.

    Kieltämällä synnin he nauttivat onnettoman kärsimyksistä. Heille on kauhistus onnellisten ihmisten maailma. Onnellisia ihmisiä he eivät voi sitoa järjestöuskonnon pauloihin. Heille ei jää tilaa esiintyä suurina pelastajina. Syntisistä viis. He ovat tarkoituksenmukaisia niin kauan kuin heiltä saadaan nyhdettyä järjestörahaa ja siksi heidän pitää saada jatkuvasti uusia synnintuntoisia talutusnuoraansa. Siksi yhteiskunnan ei tule kitkeä pahan teon edellytyksiä pois.

    Ryöpyttäjät väkeksyvät syntiä l. hengellisyyttä ja korostavat syntistä l. lihaa. He vievät uskosta hengen l. kieltävät Jumalan, vaikka siitä huutavat purjeet levällään. He kieltävät ihmsen toiminnassa ajattelun merkityksen. Heistä tulee monotonisia syntisen kurjuuden ylistäjiä. Ryöpyttäjät tarvitsevat syntisen lihaa aina vain suuremmissa määrin voidakseen metelöidä hengellisyydellä.

    Valitettavasti raamatusta voidaan muodostaa ryöpyttäjien "kivikautisen karkea" uskonoppi. Sieltä voidaan luoda myös ekivaarin nostama hyvään ihmiseen uskova hengellisyys ja moraalisen ihmisen mahdollisuuteen.
    Ekivaarin käsite -olemme Jumalan lapsia- korostaa hyvän Jumalan merkitystä ja hengellisyyden suurta myönteistä merkitystä ihmiskunnalle. Ryöpyttäjät näkevät hengellisyyden rahastuskeinona ja oman egonsa lihallisena pönkittämisenä.

    Seurataanpa, tuleeko ryöpyttäjiltä edes yhtään järjellistä kritiikin poikasta.

    Äänestä

  • Maasta se pienikin kirjoitti:

    "jumala" ponnistaa

    Kirjoittanut: ekivaari 20.2.2009 klo 06.12
    että Jeesus ja apostolit opettivat asioita tällä tavalla niin kuin opettivat, että he sanoivat neitsyyden tarkoittavan MIELEN NEITSYYTTÄ, ja pelkäsivät seurakuntalaistensa mielen turmeltuvan, niin kuin se myöhemmin kolminaisuusopin vaikutuksesta turmeltuikin!

    Noudatan apostolien
    Kirjoittanut: ekivaari 13.2.2009 klo 05.57

    Siihen tarvitaan turmeltumaton ja vilpitön, neitseellinen mielenlaatu, jolla voi tarttua ja pysyä Kristuksessa pilkasta huolimatta! Epäpyhät, Marian lihallisella neitsyydellä ratsastavat, totuutta tuntemattomat naiset eivät siihen kykene.

    Mikähän teitä
    Kirjoittanut: ekivaari 23.2.2009 klo 21.59

    riivaa kun niin kovasti yhden naisen lihallisesta neitsyydestä mahtailette?

    Millä tavalla te luulette Jeesuksen hengellisesti pyhempi tai puhtaampi olleen, jos hän vaikka olisikin Marian naimattoman v*t*n kautta syntynyt? Luulisi sen ainakin jo synnytyksessä revenneen? Mikä siinä lihan neitsyydessä tekee lapsesta sen pyhempää kuin naidusta aukosta syntyminen?

    Ekivaari 3.8.2008
    Jeesus lihan mukaan syntyi lihallisen Marian lihallisesta kohdusta ja peri lihallisen äitinsä niin heikkouksia kuin vahvuuksiakin ja oli "lihasta syntynyt", riippumatta yhtään siitä, kuka hänet siitti!

    .

    "jumala" ponnistaa.

    Eihän me olla jumalia,
    Kirjoittanut: ekivaari 6.6.2005 klo 19.33
    Ritari009, mutta Jumalan sanan vastaanottaneet ovat kaikki kuninkaallisia, eikä vain aatelisia, (1.Pt.2:9), sillä Jeesus sanoi Jh. 10:35; "Jos hän sanoo jumaliksi niitä, joille Jumalan sana tuli - ja Raamattu ei voi raueta tyhjiin."

    En ole Jumala
    Kirjoittanut: ekivaari 26.1.2006 klo 18.46
    isolla J;llä kirjoitettuna. Olen vain pikku-jumala, semmoinen jota Jeesus tarkoitti;

    Jeesus hyväksyi
    Kirjoittanut: ekivaari / 16.11.08 / klo 15:54
    jumalaksi jokaisen, jolle Jumalan sana on tullut, [Joh.10:34,35]!
    Myöhemmällä ajalla ovat alkanet kaikkia jumala-sanoja aloittaa isolla alkukirjaimella, ja se aiheuttaa sekaannusta.

    Näinhän se on.
    Kirjoittanut: ekivaari / 17.11.08 / klo 11:48
    Ei Poika ole Jumala vaan jumalan kuva samalla tavalla kuin mekin:

    Tuo oli asiallinen 12.11.2008 - kirjoittanut: ekivaari
    ... huomauttanut aikojen alusta lähtien Sanan olevan nimen omaan poikajumala, joka on "Isän helmassa" hoivattavana, ja siitä alkaen ja siitä johtuen "rukoilee Isää joka aika".

    Minä uskon 23.1.2009 - kirjoittanut: ekivaari
    ... sylissä oleva, eli Isän hoivissa ja valvonnassa oleva poikajumala, [Joh. 1:18].

    Esität väliin perättömiä 17.12.2008 - kirjoittanut: ekivaari
    .. poika onkin Isän sylissä, kädestä suuhun syötettävä poikajumala, hänelle pitää olla kuuliainen, koska hänen kautta tullut puhe on Jumalan puhetta. Mutta Isä saattaa puhua kenen tahansa meidänkin kauttamme: Matteus 10 19 "Mutta kun he vetävät teitä oikeuteen, älkää huolehtiko siitä, miten tahi...

    Eräs oleellinen ekivaarin uskontunnustus:
    ....sillä vielä ylösnousemuksen jälkeenkin Poika ja PH yksinään ovat vajavaisia

    Etkö itse, Tapio522,
    Kirjoittanut: ekivaari / Eilen / klo 08:50
    ole lukenut, mitä Raamattu opettaa "vaimoista syntyneistä"? Ne ovat lihaa!
    Jeesus ja apostolit opettivat erikseen sekä lihan puolesta lihasta syntymisen että "pyhyyden hengen puolesta" Jumalan tahdosta hengellisen syntymisen, [Joh.3:7; Room.1:3,4]!
    Lihan puolesta Jeesuskin syntyi Marian lihallisesta kohdusta ja oli yksi "veljiemme joukossa lihasta syntynyt", ja kehui lihan puolesta serkkuansa Johannes Kastajaa itseänsä suuremmaksi, sillä Johannes Kastaja oli Jumalan nasiiri, joka ei syönyt mitä tahansa lihaa eikä juonut viiniä eikä muita väkeviä;

    Jeesus opetti että: Kirjoittanut: ekivaari 3.12.2008 klo 19.11
    Johannes 6
    63 "Henki on se, joka eläväksi tekee; EI LIHA MITÄÄN HYÖDYTÄ. Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä."

    Tuntuu kyllä melko turhauttavalta asialta hyödyttömän asian jauhaminen, mutta koska kärsivällisyys ja pitkämielisyys ovat Hengen hedelmiä, yritän uskonveljeyden tähden olla sellainen.

    Kenenkään bioloogisesta isästä ei voida olla varmoja, mutta Jeesuksenkin liha oli "vaimosta syntynyt", josta Raamattu sanoo: (paljon jakeita!)

    Eikä Raamatun kirjoitukset yritäkään selostaa, että Jeesuksen liha olisi taivaasta tullutta lihaa, vaan Jeesuksenkin sisin minuus oli syntynyt jo ennen Aabramia, aivan aikojen alussa, ennen kaikkea muuta luotua, JUMALAN TAHDOSTA, tullut ilmi aikojen saatossa kaikkien Juman Pyhien puhtaassa sydämessä, hyvässä omassatunnossa ja vilpittömässä uskossa, josta jo Mooses kertoi:

    Saatoin jo ohimennen Kirjoittanut: ekivaari 4.12.2008 klo 07.52
    kysyäkin sinulta, että mitä hyötyä te uskotte olevan lihan neitseellisestä syntymisestä? Eihän se liha kuitenkaan mitään hyödytä Jeesuksen opetuksen mukaan.

    Jeesus ei näyttänyt meille esimerkkiä siinä, miten liha pelastetaan, vaan miten lihassa kärsitään ja lihasta pelastutaan.

    Tiedän jo olevani Kirjoittanut: ekivaari / 1.8.09 / klo 18:57
    Kristuksessa Jeesuksessa, joka on Isän "oikea käsi", eikä minua tarvitse enää siihen porkkanoilla houkutella, siinä on hyvä ja turvallinen olla:

    Joku edellä kirjoitti
    Kirjoittanut: ekivaari / 4.8.09 / klo 09:52
    että ekivaari luulee olevansa jumala ..."j.n.e. Tuohon huomautan että eikä vain luule, vaan myös tietää ja uskoo, että "kaikki mikä on Jumalasta, voittaa maailman" ja kaikki Jumalasta syntynyt on osa kuolematonta jumaluutta,

    Jeesuksen jumaluus on ekivaari Käyttäjän viestit21.9.2009 07:24
    on ihan helppo käsittää ja ymmärtää kun uskomme sen sillä tavalla niin kuin Jeesus sen itse ja apostolit meille opettivat että "Isä YKSIN on totinen Jumala", josta kaikki on, ja josta myös Jeesus ja me olemme. Isä jumala on siis se alkulähde, josta kaikki on alkuisin. Jeesus on välimies, JONKA KAUTTA kaikki on. Jumalan ja pojan yhteyttä voi hyvin verrata voimalaitokseen; Isä on niin kuin Voimalaitos, ja poika on ne johtimet, jonka kautta Jumalan voima, Pyhä Henki tulee!

    Minulla on todella Kirjoittanut: ekivaari / 1.8.09 / klo 20:04
    hyvä henkiopas,: tämä:
    Johannes 14
    26 "Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut."

    Muuten hyvä, mutta: 10.1.2005 - kirjoittanut: ekivaari
    »- Pyhä Henki on persoona, ei voima» "ei voima" -väite on Jeesuksen opetuksen vastainen, sillä Jeesus opetti Apt.1:8; "vaan, kun Pyhä Henki tulee teihin, te saatte voiman..." Voitaneen verrata, että kun auto saa polttoainetta, se saa voiman liikkua ajajan...

    Kuva ekivaarista röyhkeyden huippuna olisi vajaa ilman Jeesuksen Kristuksen ristintyön pilkkaa ja suuri osa hänen viesteistään onkin suoraa Jeesuksen maanpäällisen tehtävän herjaamista

    Sovituksella ja lunastuksella
    Kirjoittanut: ekivaari / 17.11.08 / klo 17:48
    on samanlainen ero kuin puvun sovituksella ja valmiin puvun tekijältä sen lunastuksella:
    Sovitus tehdään sitä varten, että puvusta tulee pitäjälle kaikin puolin sopiva.
    Lunastus tehdään puvun valmistuttua ja tekijältä vastaan otettua;

    Nuo "Jumalani, Jumalani"
    Kirjoittanut: ekivaari / 18.11.08 / klo 21:17
    sanat ovat lainaus Psalmin 22 toisesta jakeesta. Jeesus luki aikansa kuluksi ulkomuistista ko. Psalmia, odotellessaan Isän päästävän hänet pois kuoleman kivuista!

    Totta on että
    Kirjoittanut: ekivaari / Tänään / klo 21:18
    Pyhän Hengen voi saada vain Jumalasta uudestisyntynyt "mielen ihminen", koska "luonnollinen ihminen ei voi ottaa vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on"!
    Puhut "Jeesuksen verellä" pestystä ja puhdistetusta sydämestä. Mutta kun joku aika sitten kirjoitin, että "Jumalan tahto on sama kuin Jeesuksen veri", niin muistelen sinun pilkanneen minua siitä ajatuksesta ja väitit vastaan.
    Asiahan on niin ettei Jeesuksen lihan veri ole enää kenenkään pesunesteenä, joka on hengellisen asian esikuva, joka realisoituu Jumalan tahdon toteutumisena. Samalla tavalla kuin Raamattu kertoo että Jeesus antoi vuodattaa lihallisen verensä, samalla tavalla Raamattu myös kertoo, että "Jeesus tyhjensi itsensä" omasta tahdostaan ja täyttyi Jumalan tahdolla, joka on meidän pyhityksemme, lunastuksemme, oikeamielisyytemme ja jumalisuutemme, [Hepr. 10:1-10]

    Lihansa puolesta Jeesus
    Kirjoittanut: ekivaari / 14.8.09 / klo 12:40
    kuolevainen ihminen aivan kuin mekin olemme kaikki kuolevaisia, sillä:
    1. Timoteus 2
    5 "Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus,"

    Nuo ovat sinun
    Kirjoittanut: ekivaari 15.11.2008 klo 17.02
    oman järjen päätelmiä, eivät Jeesuksen ja apostolien opetusta. "Jeesus oppi siitä, mitä hän kärsi, ja kun oli täydelliseksi tullut, tuli hän autuuden aikaan saajaksi niille, jotka ovat hänelle kuuliaiset"!

    Jeesus ei siis ollut lihallisen syntyperänsä vuoksi täydellinen, vaan hän tuli täydelliseksi oppimalla kohtaamistaan kärsimyksistä ja kuolemasta!

    Jumalan Pojaksi hänet Jumala nimesi hänen ylösnousemuksensa tähden, Room.1:4 eikä lihallisesta neitsyestä syntymisen tähden!

    Mikä kelpaa Jumalalle
    Kirjoittanut: ekivaari 18.11.2008 klo 18.01
    vastaukseksi, se sama saa kelvata sinullekin! Tee sinäkin Jumalan tahto niin mielesi puhdistuu ja puhtaassa sydämessäsi, hyvässä omassatunnossa ja vilpittömässä uskossa syntyy sinussakin uusi luomus, joka pitää lihallisen pöyhkeytesi kurissa:
    Poistetun veriuhrin tilalle pystytettiin JUMALAN TAHTO, jota noudattamalla Jumalan seurakunta eli Kristuksen ruumis on pyhitetty. Veriuhreissa oli muistutus "jokavuotisista synneistä", JUMALAN TAHTO muistuttaa meitä JOKA AIKA pyhityksestä, armosta ja anteeksiantamisesta sekä -saamisesta!

    Jeesuksen liha pantiin ekivaariKäyttäjän viestit22.9.2009 16:16
    ristille riippumaan juuri sitä varten, että hän jätti meille esikuvan, että jotka hänen opetukseensa uskovat, tekisivät samalla tavalla ja pitäisivät lihansa ristille naulittuina, eivätkä enää lähimmäisiään panettelisi ja heitä vastaan valheita puhuisi, [Jaak. 3:14].

    Äänestä

Matt 23:10-12
Alkää antakoa kutusua itseänne mestareiksi, sillä yksi on teidän mestarinne, Kristus.
Vaan Joka teistä on suurin, se olkoon palvelijanne
Mutta Joka itsensä ylentää, se alennetaan, ja joka itsensä alentaa, se ylennetään

eikä ole pahitteeksi, te jotka käännätte, väännätte ja tulkitsette miten lystäätte lukea koko Matteus 23 kokonaisuudessaan.

Äänestä

koska saatana tietää että jos Hän pääsee alentamaan Jeesus jonkun korvien välissä ettei Jeesus ole Kristus tullut syntisille sieluille.. Niin siinä sitten on aikamoinen pilkka !!! Mihin sellainen ihminen joutuu voi vain ihmetellä joka alentaa Jumala tavalliselle pulliaisex ??? Varoka unitarismista !!! Varokaa ekistä ja kartta hänet niinkuin Raamattu opettaa !! Heitä kaikki hänen opetus ja oprttsjsvirka siihen järveen jossa on kalastuskileto. Tiedän että teillä on vaikea olla keskustelemaatta ekivaarin kanssa kun se on niin herkkua lihalle !!! Mutta on mahdollisuus että teidän lihanne kuoleee ja pääsette himostanne . Helpoa se ei ole mutta vastustakaa percelee ja teidän oma lihanne,, niin se täytyy ja joutuu ristille ---> 1. Kor. 3:3

olettehan vielä lihallisia. Sillä kun keskuudessanne on kateutta ja riitaa, ettekö silloin ole lihallisia ja vaella ihmisten tavoin?

Äänestä
  • Heprealaiskirje 4
    12 "Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija;"

    ´

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Tympääntynyt. kirjoitti:

huippu. Nimimerkillä Ekivaari kulkeva ihminen on röyhkeyden huippu. Hän tunkee joka väliin kristinuskon vastaisia väitteitä. Hänellä ei itsellä ole näkökykyä ja sen takia hän sokeana yrittää taluttaa toisia ja jotkut sokeat antautuvat hänen talutushihnaansa.
Heille löytyisi netistä oma paltakin. Miksi he haluavat olla siellä, missä opetetaan ja keskustellaan Raamattu kunniassa pitäen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu