Jeesus paheksui vuorisaarnassaan.
Matt. 6:5-6 Ja kun rukoilette, älkää olko niinkuin ulkokullatut; sillä he mielellään seisovat ja rukoilevat synagoogissa ja katujen kulmissa, että ihmiset heidät näkisivät. Totisesti minä sanon teille: he ovat saaneet palkkansa.
Vaan sinä, kun rukoilet, mene kammioosi ja sulje ovesi ja rukoile Isääsi, joka on salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle.
Palstalla on paljonkin viestejä julkisesti (ulkokullatusta) julkisesti rukoilemisesta.
Ylitse muiden on Reijo Ruotsalaisenkin mainostama "Healing Rooms Finland"- rukousklinikka, jonka parhaillaan olevilla juhlilla on pääpuhujana Lakeland-herätystä esiin tuova menestysteologi Bill Johnson.
Ruotsalainen opasti eilen ihmisiä tutustumaan tuohon klinikkaan.
http://www.netmission.fi/fi/etusivu/index.php?show=messages&tid=15983
Jeesuksen opit vuorisaarnasta kaikuvat kai kuuroille korville kun tehdään asia päinvastaisesti ja rukoilusta bisnestä.
Julkisesti rukoilemista
39
292
Vastaukset
- pakis_
kiltti ruokilla nyt julkisesti ja kantavalla äänellä, että minun selkäni paranisi?
selkä vetristy, mutta jos laitat osoitteesi sähköpostilla, niin olen viivana paikalla ja hieron sen kuntoon :)
- pakis_
Pe.ku kirjoitti:
selkä vetristy, mutta jos laitat osoitteesi sähköpostilla, niin olen viivana paikalla ja hieron sen kuntoon :)
pyyntö auttoi:) kehotuksesi antaa osoitteeni sinulle: hypähdin säikähdyksestä kuin piston saaneena pystyyn ja ikään kuin selkä olisikin vetreämpi.
Rukoilemisella olisi varmaan vienyt noin 3-4 päivää jolloin se luonnollisestikin olisi parantunut.
Ihminen parantuu kummasti, kun saa säpsähdyksen. - todé*
voih. Mikäs selkään on sattunut?
- pakis_
todé* kirjoitti:
voih. Mikäs selkään on sattunut?
ihan on itsekseen kipeytynyt. Ei mikään ole sattunut eikä se ole noidannuoltakaan. Vanhuuden rappeutumaa, sanoisin näin kyökkilääkärinä.
- Valonlapsi79
pakis_ kirjoitti:
pyyntö auttoi:) kehotuksesi antaa osoitteeni sinulle: hypähdin säikähdyksestä kuin piston saaneena pystyyn ja ikään kuin selkä olisikin vetreämpi.
Rukoilemisella olisi varmaan vienyt noin 3-4 päivää jolloin se luonnollisestikin olisi parantunut.
Ihminen parantuu kummasti, kun saa säpsähdyksen.Heh, enpä olekaan ollut aikoihin täällä, mutta kyllä ilahdutti, tämä kommenttisi. Pekun kautta näköjään toimii joku... Pääasia, että selkään ei enää satu.
Voisikohan selän kipeytymiseen olla syynä vääränlainen patja? Minulla kun oli huono patja, niin aina varsinkin aamulla selkää kivisti. Mutta kun ostin uuden patjan, niin selkäsärky loppui. - pakis_
Valonlapsi79 kirjoitti:
Heh, enpä olekaan ollut aikoihin täällä, mutta kyllä ilahdutti, tämä kommenttisi. Pekun kautta näköjään toimii joku... Pääasia, että selkään ei enää satu.
Voisikohan selän kipeytymiseen olla syynä vääränlainen patja? Minulla kun oli huono patja, niin aina varsinkin aamulla selkää kivisti. Mutta kun ostin uuden patjan, niin selkäsärky loppui.auttaa selän väsymistä, onhan se jo n.15 vuotta vanha! Siihen kun käy nukkumaan niin pää ja jalat nousevat kohti kattoa:))
Ajattele, eräässä liikkeessä koe makasin erään patjan, joka olisi ollut minulle hyvä ergonomisesti ja tieteellisesti, niin se maksoi n. 5000 euroa, huhhuh....
Käännyn tuon pekun puoleen, kun selkä alkaa reistailemaan, hän aina antaa kaukosähköiskuja, niin selkä tokenee:))) pakis_ kirjoitti:
auttaa selän väsymistä, onhan se jo n.15 vuotta vanha! Siihen kun käy nukkumaan niin pää ja jalat nousevat kohti kattoa:))
Ajattele, eräässä liikkeessä koe makasin erään patjan, joka olisi ollut minulle hyvä ergonomisesti ja tieteellisesti, niin se maksoi n. 5000 euroa, huhhuh....
Käännyn tuon pekun puoleen, kun selkä alkaa reistailemaan, hän aina antaa kaukosähköiskuja, niin selkä tokenee:)))sinun olevan vasta viisitoista-kesäinen, kun olet kirjoitellut ihan särmät hiotuneesti, ilman mitään tuuliviirin merkkejä.
Mielestäni patjaa tärkeämpi selälle on tyyny, sillä nukkuessa ranka pitää olla suorana, esim. selällään hirsiä vedellessä pitää tyyny olla pääosin niskan alla ja takaraivon olla samalla linjalla selän kanssa....varpaiden asennolla ei liene suurempaa merkitystä.- to..
pakis_ kirjoitti:
pyyntö auttoi:) kehotuksesi antaa osoitteeni sinulle: hypähdin säikähdyksestä kuin piston saaneena pystyyn ja ikään kuin selkä olisikin vetreämpi.
Rukoilemisella olisi varmaan vienyt noin 3-4 päivää jolloin se luonnollisestikin olisi parantunut.
Ihminen parantuu kummasti, kun saa säpsähdyksen.muutkin kuin Pekun aiheuttamat, parantavat taatusti rukouksia enemmän. Eivät uskovatkaan luota rukouksiin, jos luottaisivat, he eivät menisi lääkäriin tai kutsuisi ambulanssia. Rukoillaan vain sen lisäksi että haetaan maallista apua.
- pakis_
Pe.ku kirjoitti:
sinun olevan vasta viisitoista-kesäinen, kun olet kirjoitellut ihan särmät hiotuneesti, ilman mitään tuuliviirin merkkejä.
Mielestäni patjaa tärkeämpi selälle on tyyny, sillä nukkuessa ranka pitää olla suorana, esim. selällään hirsiä vedellessä pitää tyyny olla pääosin niskan alla ja takaraivon olla samalla linjalla selän kanssa....varpaiden asennolla ei liene suurempaa merkitystä.olla olemassa mieluiten 2 kpl, toista tyynyä voi käyttää tukirankana lapa- ja häntäluun välissä.
Tiedätkö millä esineellä vedellään hirsiä ja kuinka pitkiä.
5 pisteen vihje, Englanti pakis_ kirjoitti:
olla olemassa mieluiten 2 kpl, toista tyynyä voi käyttää tukirankana lapa- ja häntäluun välissä.
Tiedätkö millä esineellä vedellään hirsiä ja kuinka pitkiä.
5 pisteen vihje, EnglantiKai ne köydellä vetää...tai lihaksilla.
Olen aina ihmetellyt sitä, kuinka mökinrakentajat jaksaa kun päivät parkkaavat hirsiä ja yöt vetävät niitä.- pakis_
Pe.ku kirjoitti:
Kai ne köydellä vetää...tai lihaksilla.
Olen aina ihmetellyt sitä, kuinka mökinrakentajat jaksaa kun päivät parkkaavat hirsiä ja yöt vetävät niitä.eli keksillä. Ja myydään Englantiin hiilikaivoksiin tukipilareiksi.
:D pakis_ kirjoitti:
eli keksillä. Ja myydään Englantiin hiilikaivoksiin tukipilareiksi.
:DKeksin minäkin oisin tiennyt jos oisin keksiny arvata keksiä, kun olen sitä joskus pidellytkin.
Sehän on tukkipoikien työkalu, joka tuossa on on ilman vartta.
http://www.harmantaonta.fi/kuvat/keksi.jpg
Keksi on muuten englanniksi "biccuit" :)
http://images.google.fi/images?hl=fi&resnum=0&q=biscuit&um=1&ie=UTF-8&sa=N&tab=wi
- pakis_
rukoilla kammiossaan hiljaa niin kuin Matt. 6:5-6 kehottaa, niin eikö silloin kaikki kokoukset ole ja yhteen ääneen rukoukset syntiä?
Tämähän onkin mielenkiintoinen juttu. Toivottavasti uskon sisällä olevat kansalaiset vastaavat tähän tärkeään Matt. 6:5-6 kohtaan. Ja olisi mielenkiintoista kuulla mitä mieltä he ovat.
Kammio-kummitteli
Aikoinaan Hämeenlinnan seutuvilla, kun pidettiin helluntailaisten konferenssi-juhlia, niin siellä lettipäisenä tyttönä ihmettelin sellaista kellaria, jossa oli ovi raollaan ja sinne kurkattuani kuulin kuinka hämärässä istui ihmisiä ja kuului pulinaa, se oli sellainen ja sen aikuinen hiiling ruumi käsittääkseni.
Paljon siellä oli muutakin ihmettelemistä: piti käydä vessassa, joka oli ainakin 50m pitkä ja siellä on ainakin 20 reikää, pelkäsin aina että putoan sinne alas, kun reiät olivat niin suuria ja minä niin pieni enkä sellaista vessasysteemiä ollut vielä missään nähnyt.
Kaiken kaikkiaan muistan aika paljon niistä konferenssi-käynneistä, mutta en muista yhtään että olisin istunut teltassa ja kuunnellut saarnoja: ympäristö kaikkine ruuanjakelu paikkoineen ja rukouskammioineen oli mielenkiintoisempaa.että uskovaiset ottaisivat kantaa julkiseen rukoiluun.
Vessoista puheen ollen...mielenkiintoisimpia on vanhojen linnojen vessat, kun ne oli rakennettu korkealle, pieneksi ulokkeeksi linnan seinään.
Hämeenlinnassakin oli sellainen josta tarpeet tehtiin korkealta suoraan Vanaja-veteen, joskin nyttemmin on Vanajan vesi matalammalla ja vessan käyttö tarkoittaisi sitä että alla käyskentelevät turistit joutuisi varsinaiseen sateeseen.
Alla oleva kuva on Savonlinnan vessasta sisäpuolelta.
http://personal.inet.fi/taide/viitasusi/images/vessa.jpg- pakis_
Pe.ku kirjoitti:
että uskovaiset ottaisivat kantaa julkiseen rukoiluun.
Vessoista puheen ollen...mielenkiintoisimpia on vanhojen linnojen vessat, kun ne oli rakennettu korkealle, pieneksi ulokkeeksi linnan seinään.
Hämeenlinnassakin oli sellainen josta tarpeet tehtiin korkealta suoraan Vanaja-veteen, joskin nyttemmin on Vanajan vesi matalammalla ja vessan käyttö tarkoittaisi sitä että alla käyskentelevät turistit joutuisi varsinaiseen sateeseen.
Alla oleva kuva on Savonlinnan vessasta sisäpuolelta.
http://personal.inet.fi/taide/viitasusi/images/vessa.jpgparempi istuskella, ei tarvitse että joku metsän eläin (käärme) tulisi ja puraisisi.
- todé*
Pe.ku kirjoitti:
että uskovaiset ottaisivat kantaa julkiseen rukoiluun.
Vessoista puheen ollen...mielenkiintoisimpia on vanhojen linnojen vessat, kun ne oli rakennettu korkealle, pieneksi ulokkeeksi linnan seinään.
Hämeenlinnassakin oli sellainen josta tarpeet tehtiin korkealta suoraan Vanaja-veteen, joskin nyttemmin on Vanajan vesi matalammalla ja vessan käyttö tarkoittaisi sitä että alla käyskentelevät turistit joutuisi varsinaiseen sateeseen.
Alla oleva kuva on Savonlinnan vessasta sisäpuolelta.
http://personal.inet.fi/taide/viitasusi/images/vessa.jpgvastata pitäisi.
Noh, Jeesus rukoili itse ihmisten ilmoilla. Monet noista hetkistä on kirjattu Raamattuun. Kun Hän kehoitti rukoilemaan kammiossa, Hän antoi silloin ymmärtää, että rukoileminen on jotain iohan muuta, kuin draaman pätkä kadun kulmauksessa. - pakis_
todé* kirjoitti:
vastata pitäisi.
Noh, Jeesus rukoili itse ihmisten ilmoilla. Monet noista hetkistä on kirjattu Raamattuun. Kun Hän kehoitti rukoilemaan kammiossa, Hän antoi silloin ymmärtää, että rukoileminen on jotain iohan muuta, kuin draaman pätkä kadun kulmauksessa.sitten niin, että parempi rukoilla kammiossa kuin kadulla? Vai miten tuon sitten selittää Matt.kohdan? Vai onko se taas irrotettu kokonaisuudesta?
Mitä muuta kuuluu? - todé*
pakis_ kirjoitti:
sitten niin, että parempi rukoilla kammiossa kuin kadulla? Vai miten tuon sitten selittää Matt.kohdan? Vai onko se taas irrotettu kokonaisuudesta?
Mitä muuta kuuluu?kehoitti rukoilemaan lakkaamatta.
Ihan hyvää kuuluu. Ajattelin laittaa tässä vielä näin myöhään paistia uuniin. todé* kirjoitti:
vastata pitäisi.
Noh, Jeesus rukoili itse ihmisten ilmoilla. Monet noista hetkistä on kirjattu Raamattuun. Kun Hän kehoitti rukoilemaan kammiossa, Hän antoi silloin ymmärtää, että rukoileminen on jotain iohan muuta, kuin draaman pätkä kadun kulmauksessa.vastata ja milloinka vastaat.
Betsykin tuossa oli vastaavinaan.
Kuten kai huomasit, ei ihmeiden aika ole ohi ja paransinkin yhden selän etätyönä ja Pakiksen todistuksen voi kirjata, sinne missä ihmeparantumisia todistetaan.
- Betsy67
On eri asia kammiorukous ja eri tämä
Apt.2:41. Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin,
ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua.
42. Ja he pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja
leivän murtamisessa ja rukouksissa.
Meitä on käsketty rukoilemaan julkisesti yhdessä
ja toistemme puolesta kätten päällepanemisen kautta.
On jokaisella omat kammiorukouksensakin ihan Jeesuksen ohjeiden mukaisesti.
Ne julkiset rukoukset eivät vaan saa olla mitään esittämistä, vaan aitoa sydämen hätää
kadotukseen menevien sielujen puolesta, että tulisivat synnin tuntoon ja
rukoilisivat Jeesukselta syntinsä anteeksi..- pakis_
todennat itsessäsi asuvan Pyhän Hengen? Minkälaiseksi ihmiseksi se sinut saa? Itsesi mielestä ja lähimmäistesi mielestä?
- Betsy67
pakis_ kirjoitti:
todennat itsessäsi asuvan Pyhän Hengen? Minkälaiseksi ihmiseksi se sinut saa? Itsesi mielestä ja lähimmäistesi mielestä?
Sanan eläväksi joka taas puolestaan vaikuttaa mielenmuutosta.
Jumala on kutsunut työhön ja Hän vaikuttaa Henkensä kautta minussa uskoa ja rohkeutta,
välittämistä lähimmäisistä, rohkaisijaa ja virvoittajaa Hengellisesti.
Kovien taistelujen takia olen juurtunut pakostakin Jeesukseen,
Hän on turvakallio, voima ja viisaus minulle.
Ihmiset jotka tuntevat minut hyvin ovat antaneet palautetta,
kuten; kasvanut uskossa, luotettava, sananmukainen opetuksessa ja elämässä
.......on armolahjoja......
Eivät ne ole todistuksia minusta, vaan siitä mitä Jumalan armo on
saanut aikaan heikon saviastian elämässä ja kautta.
Jumalan armo Jeesuksessa, ei betsy itsessään. - pakis_
Betsy67 kirjoitti:

Jumalan armo Jeesuksessa, ei betsy itsessään.miksi mielenmuutos oli tarpeen?
pakis_ kirjoitti:
miksi mielenmuutos oli tarpeen?
* Ja se on parannuksen tekoa, se on vallankumous entisen ajattelun kumoamista, ja ajtukset "vngitaan" Kristukselle kuuliaseksi, sen sijaan, että ne on siihen asti oleet pahan palveluksessa jumalattomuutta ja Jumalaa vastaan. Parannus muuttaa mielen Jumalaan päin ja Kristukseen ja Sanan kautta uudestisyntymiseen.
* Ja mitä tulee Jeesusken opetukseen rukoilemisesta julkisella paikalla, sen Hän sanoi lähinnä omavanhurskaille juutalaislle, jotka niin mielellään esittivat tekopyhyttään, paastoten, että kaikki näkisi heidän sitä tekevvän samoin he rukoilivat mielellään julkisilla paikoilla että he näyttäsivät olevan vanhurskaita. Tälläisestä ulkolultaisuudesta Jeesus varoittaa . Se ei ole mitään tuohon verttavaa, jos uskovainen rukoilee jonkun puolesta, esm. että joku pelastuisi, ja kokouksissa rukoillaan ääneen, ja yhdessä, ja taatusti siihen Jumala mielistyy. Rukous on uskovaisen velvollisuus ja etuoikeus. Kammio rukoilu on yksityisyyttä ja henkohtaista seurustelua Jumalan kanssa, ymärryksellä ja myös kielillä puhuen Jumalan kanssa salaisuuksia Hengessä, joita vain Jumala voi ymmärtää!Mohikaani_27 kirjoitti:
* Ja se on parannuksen tekoa, se on vallankumous entisen ajattelun kumoamista, ja ajtukset "vngitaan" Kristukselle kuuliaseksi, sen sijaan, että ne on siihen asti oleet pahan palveluksessa jumalattomuutta ja Jumalaa vastaan. Parannus muuttaa mielen Jumalaan päin ja Kristukseen ja Sanan kautta uudestisyntymiseen.
* Ja mitä tulee Jeesusken opetukseen rukoilemisesta julkisella paikalla, sen Hän sanoi lähinnä omavanhurskaille juutalaislle, jotka niin mielellään esittivat tekopyhyttään, paastoten, että kaikki näkisi heidän sitä tekevvän samoin he rukoilivat mielellään julkisilla paikoilla että he näyttäsivät olevan vanhurskaita. Tälläisestä ulkolultaisuudesta Jeesus varoittaa . Se ei ole mitään tuohon verttavaa, jos uskovainen rukoilee jonkun puolesta, esm. että joku pelastuisi, ja kokouksissa rukoillaan ääneen, ja yhdessä, ja taatusti siihen Jumala mielistyy. Rukous on uskovaisen velvollisuus ja etuoikeus. Kammio rukoilu on yksityisyyttä ja henkohtaista seurustelua Jumalan kanssa, ymärryksellä ja myös kielillä puhuen Jumalan kanssa salaisuuksia Hengessä, joita vain Jumala voi ymmärtää!meinaat Jeesuksen oppien koskevan vain juutalaisia?
Pe.ku kirjoitti:
meinaat Jeesuksen oppien koskevan vain juutalaisia?
puhui paljon vain juutalisille, joskin niistä voi oppia myös Uudenliiton uskovainen.
* Jeesushan sanoi, "Minä olen tullut Israelin huoneen kadonneitten lammasten tykö." Hän varoitti opetuslapsiaan menemästä pakain luo, vaan ainoastaan israelin juutalaisten tykö.
Jeesus ei julistanut ristin ja veren evankeliumia, vaan Jumalan valtakunnan evankeliumia. Hän tuli jo tuolloin perustamaan tuhatvuotista valtakuntaa, mutta Israel ei tuntenut Messiastaan eikä etsikkoaikaansa, siksi he tappoivat Messiaansa ja kuninkaansa, he eivät tunteneet Jumalaa joka tuli heidän tykönsä, ja olisi tahtonut koota kansansa niikuin kana kokoaa poikasensa sen siipeien alle, mutta he, Israel ei tahtonut tulla Hänen luokseen, ja siksi Jumala kääntyi pakanain puoleen!- todé*
Mohikaani_27 kirjoitti:
puhui paljon vain juutalisille, joskin niistä voi oppia myös Uudenliiton uskovainen.
* Jeesushan sanoi, "Minä olen tullut Israelin huoneen kadonneitten lammasten tykö." Hän varoitti opetuslapsiaan menemästä pakain luo, vaan ainoastaan israelin juutalaisten tykö.
Jeesus ei julistanut ristin ja veren evankeliumia, vaan Jumalan valtakunnan evankeliumia. Hän tuli jo tuolloin perustamaan tuhatvuotista valtakuntaa, mutta Israel ei tuntenut Messiastaan eikä etsikkoaikaansa, siksi he tappoivat Messiaansa ja kuninkaansa, he eivät tunteneet Jumalaa joka tuli heidän tykönsä, ja olisi tahtonut koota kansansa niikuin kana kokoaa poikasensa sen siipeien alle, mutta he, Israel ei tahtonut tulla Hänen luokseen, ja siksi Jumala kääntyi pakanain puoleen!---
- Totta!!!
Mohikaani_27 kirjoitti:
puhui paljon vain juutalisille, joskin niistä voi oppia myös Uudenliiton uskovainen.
* Jeesushan sanoi, "Minä olen tullut Israelin huoneen kadonneitten lammasten tykö." Hän varoitti opetuslapsiaan menemästä pakain luo, vaan ainoastaan israelin juutalaisten tykö.
Jeesus ei julistanut ristin ja veren evankeliumia, vaan Jumalan valtakunnan evankeliumia. Hän tuli jo tuolloin perustamaan tuhatvuotista valtakuntaa, mutta Israel ei tuntenut Messiastaan eikä etsikkoaikaansa, siksi he tappoivat Messiaansa ja kuninkaansa, he eivät tunteneet Jumalaa joka tuli heidän tykönsä, ja olisi tahtonut koota kansansa niikuin kana kokoaa poikasensa sen siipeien alle, mutta he, Israel ei tahtonut tulla Hänen luokseen, ja siksi Jumala kääntyi pakanain puoleen!huomioon, että Jeesus puhui kaikille, sillä Hänen Sanansa purkivat erottavan väliseinän ja toivat YHDEN, yhteisen uskon kaikille Jumalan lapsille.
Evankeliumit ovat opetus kaikille. Pietari valjastettiin opettamaan juutalaisi, Paavali pakana-alkuisia, mutta Jeesus puhuu koko uskovaiselle kansalle. - pakis_
Mohikaani_27 kirjoitti:
* Ja se on parannuksen tekoa, se on vallankumous entisen ajattelun kumoamista, ja ajtukset "vngitaan" Kristukselle kuuliaseksi, sen sijaan, että ne on siihen asti oleet pahan palveluksessa jumalattomuutta ja Jumalaa vastaan. Parannus muuttaa mielen Jumalaan päin ja Kristukseen ja Sanan kautta uudestisyntymiseen.
* Ja mitä tulee Jeesusken opetukseen rukoilemisesta julkisella paikalla, sen Hän sanoi lähinnä omavanhurskaille juutalaislle, jotka niin mielellään esittivat tekopyhyttään, paastoten, että kaikki näkisi heidän sitä tekevvän samoin he rukoilivat mielellään julkisilla paikoilla että he näyttäsivät olevan vanhurskaita. Tälläisestä ulkolultaisuudesta Jeesus varoittaa . Se ei ole mitään tuohon verttavaa, jos uskovainen rukoilee jonkun puolesta, esm. että joku pelastuisi, ja kokouksissa rukoillaan ääneen, ja yhdessä, ja taatusti siihen Jumala mielistyy. Rukous on uskovaisen velvollisuus ja etuoikeus. Kammio rukoilu on yksityisyyttä ja henkohtaista seurustelua Jumalan kanssa, ymärryksellä ja myös kielillä puhuen Jumalan kanssa salaisuuksia Hengessä, joita vain Jumala voi ymmärtää!koko ajanhan tässä yritän mieltäni muokata ja ymmärtää uskovaisten tajunnanvirtaa, mutta kun se ei millään käy minun tajunnanpirtaa.
- Betsy67
pakis_ kirjoitti:
miksi mielenmuutos oli tarpeen?
mitä mielenmuutos tarkoittaa?
Mielenmuutosta tarvitaan että säilyisi Kristuksen mieli.
Oikea suhtautuminen itseen ja siten myös lähimmäisiin on mahdollinen vain,,,,
koska rakkaussuhde Jeesuksen kanssa on kunnossa.
Tämä asia on eräs joka sisältyy Jeesuksen kehoitukseen
VALVOKAA. (mielenlaatuanne, ajatusmaailmaanne,,,,,,)
Saitko vastauksen? - Betsy67
Pe.ku kirjoitti:
meinaat Jeesuksen oppien koskevan vain juutalaisia?
opetukset koskekevat kaikkia ihmisiä, tosin juutalaiset
olivat niitä jotka turvasivat Aabrahamiin isänään.
Ja pyrkivät siten tekemään tyhjäksi Jeesuksen opetukset,
jotka eivät noudattaneet perinnäissääntöjä.
Fariseuksethan kieltäytyivät hyvän tekemisestä
perinnäissääntöjen takia.
Aabrahan on meidän pakanakansojenkin uskon isä
ihan samalla tavalla kuin juutalaisten.
Jokainen UT:n kirjeitä lukeva tämän tietää ja ymmärtää. Betsy67 kirjoitti:
opetukset koskekevat kaikkia ihmisiä, tosin juutalaiset
olivat niitä jotka turvasivat Aabrahamiin isänään.
Ja pyrkivät siten tekemään tyhjäksi Jeesuksen opetukset,
jotka eivät noudattaneet perinnäissääntöjä.
Fariseuksethan kieltäytyivät hyvän tekemisestä
perinnäissääntöjen takia.
Aabrahan on meidän pakanakansojenkin uskon isä
ihan samalla tavalla kuin juutalaisten.
Jokainen UT:n kirjeitä lukeva tämän tietää ja ymmärtää."Pe.ku, kyllä Jeesuksen opetukset koskekevat kaikkia ihmisiä...."
Sitähän yritin Mohikaanille selittää.
Mohikaanin mielestä Jeesuksen opetukset ei koske kaikkia ja olin eri mieltä hänen kanssaan.
Mohikaanille sinun olisi pitänyt tuo vastata.- Betsy67
Pe.ku kirjoitti:
"Pe.ku, kyllä Jeesuksen opetukset koskekevat kaikkia ihmisiä...."
Sitähän yritin Mohikaanille selittää.
Mohikaanin mielestä Jeesuksen opetukset ei koske kaikkia ja olin eri mieltä hänen kanssaan.
Mohikaanille sinun olisi pitänyt tuo vastata.uskon hänen kyllä lukevan ketjua vielä.
- pakis_
Betsy67 kirjoitti:
mitä mielenmuutos tarkoittaa?
Mielenmuutosta tarvitaan että säilyisi Kristuksen mieli.
Oikea suhtautuminen itseen ja siten myös lähimmäisiin on mahdollinen vain,,,,
koska rakkaussuhde Jeesuksen kanssa on kunnossa.
Tämä asia on eräs joka sisältyy Jeesuksen kehoitukseen
VALVOKAA. (mielenlaatuanne, ajatusmaailmaanne,,,,,,)
Saitko vastauksen?Sain taivaallisesti katsoen, mutta maallisesti en.
>>>Oikea suhtautuminen itseen ja siten myös lähimmäisiin on mahdollinen vain,,,,
koska rakkaussuhde Jeesuksen kanssa on kunnossa. - Betsy67
pakis_ kirjoitti:
Sain taivaallisesti katsoen, mutta maallisesti en.
>>>Oikea suhtautuminen itseen ja siten myös lähimmäisiin on mahdollinen vain,,,,
koska rakkaussuhde Jeesuksen kanssa on kunnossa.sanoa, en katsonut ohjelmaa.
Nyt valmistaudun huomiseen päivään.
Rakkaita tulossa aamuvarhain ja veljenvaimon hautajaiset.
Hyvää yötä.
- Totta!!!
asia on vähän hämmästyttävä. Raamattu käskee rukoilla ja Jeesus neuvoo rukouksen, joka on Isä meidän, joka olet taivaasa- rukous, jota käyttävät vain täysin Jumalaan juurtuneet. Jotkut neuvovat alati Jumalaa, joka tietää jo edeltä mitä me tarvitsemme ja miksi haluamme rukoilla. Monilla on pitkä litania ihmisen sanoja ja niillä he rukoilevat.
Toiset rukoilevat kielillä ja lisäksi monin omin sanoin. Minä rukoilen vain aamuin illoin Isä meidän rukouksen. Aamulla itseni ja perhekuntani puolesta ja illalla jokaisen esirukouslapsen puolesta.
Jeesus ei käskenyt meidän kangistua kaavoihin. On vain niin helppo rukoilla Isä meidän rukous, joten minulle se on tärkein rukous, sillä se näyttää toimivan:)!
Kielilläpuhumisen lahjaa käytän yksinäisyydessä, mutta jos selittäjän lahja alkaa toimintansa, käytän kielilläpuhumista ja selittämistä seurakunnassa ja sen ihmeellisen lahjan kautta seurakuntani on oppinut valtavasti niitä asioita, joita Jeesus kansalleen opettaa.on terve asenne etkä ainakaan rukous-asiassa vänkää Raamatussa olevaa "Jeesuksen" sanaa vastaan.
Minusta hämmästyttävää on useimpien uskovaisten julkinen rukoilu jonka Jeesus katsoi ulkokultaisuudeksi.
- se tämäkin
Mitäs jos se "kammio" on koko maailma?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad821320- 44938
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että363778- 141738
- 53683
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116656- 51648
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38615- 76612
- 56594