Kevät!

Kevät jo pitkällä mutta missä kaikki jenkit? Noh la-su niitä näkyy pirkkahallin pihassa ja sitten ne taas katoavat mystisesti johonkin. Miksei niillä enään ajeta kun takavuosina? Antakaas joku pätevä selitys tälle. Ei kelpaa bensan hinnan korkeus eikä se että ovat niin vanhoja ettei niillä raaski ajaa. Tähän täytyy olla joku isompi syy.
7274
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Jenkkiautot omistajat eivät ole mitään nuorukaisia. Jotain 30-50väliltä suurin osa. Nuorimmat perustaa perhettä/ostaa taloo ja vanhemmat ei jaksa ajella kylillä vanhaan tyyliin.
Ite 37vee kaksi muksua ,vanha ok-talo,asuntolainaa 10vuotta vielä. Tallissa kaksi V8 jenkkiä jotka molemmat lievässä projekti vaiheessa. ikuisuusprojekteja sanoisi joku..... Ajanpuute ja sitten rahanpuute

Äänestä

Ikää 45 v. Ei enää intressejä lähteä kartsaa kiertämään ja parkkiin notkumaan. Kaveritkin jo siinä iässä että vaikea saada sellaista ex-tempore lauluryhmää liikkeelle kuin joskus takavuosina. Eikä oikein kehtaa lähteä priimakuntoiseksi laitettua verhoilua laulamaan pilalle. voi tulla turhan kallis viikonloppu jos joku sohlaa kaljan ja röökin kanssa.

Äänestä

Kaivan amerauton ulos tallista yleensä toukokuussa näillä leveysasteilla.. Kyllä nytkin voi ajaa, mutta tuo inha kylmä tuuli ja vielä paskaiset kadut talven jäljiltä vie ajohaluista isommat fiilikset, joten olkoon tallissa vielä.. Oon yli neljäkypä eikä ole mitään ikäselitystä, noin se oli mulla 3-kymppisenäkin.

Äänestä
  • Mulla jokapäiväisenä käyttiksenä ollut jenkki siitä kun sain kortin takaisin vuonna -90.
    Eli ei seiso tallissa juuri ikinä (paitsi se mikä milloinkin on projektina), mutta toisaalta en kyllä paljon cruisinkeihinkaan osallistu. Ja ehkä myös siksi ei toimi "lauluAutona"...
    Autot tykkää kun niillä ajetaan eikä pidetä kuin kipeetä pillua ;)
    Niin ja ikäähän mulla lienee noin 42 vuotta.

    Äänestä

  • OrginalCheyenne kirjoitti:

    Mulla jokapäiväisenä käyttiksenä ollut jenkki siitä kun sain kortin takaisin vuonna -90.
    Eli ei seiso tallissa juuri ikinä (paitsi se mikä milloinkin on projektina), mutta toisaalta en kyllä paljon cruisinkeihinkaan osallistu. Ja ehkä myös siksi ei toimi "lauluAutona"...
    Autot tykkää kun niillä ajetaan eikä pidetä kuin kipeetä pillua ;)
    Niin ja ikäähän mulla lienee noin 42 vuotta.

    Auto jäis seisomaan kun talliin tuli custom mp. Sen rakentaminen niiiiiiiiiiiiiiin paljon helpompaa. Yhdessä talvessa voit rakentaa pyörän uuteen uskoon vaikka tuulikaapissa. Fordin rakenteluun tarvii varata 40neliöinen tila jostain. silti koen olevani enemmän jenkkimies kun prätkäilijä. Jenkki tulee säilymään aina vaikka ajoa tulee erittäin vähän.

    Äänestä

  • leimalle joskus kirjoitti:

    täällä ja amerikanraudat(siis ne vanhat ja ihan oikeat mitä mielikuvakin eli 50-70 luk)olleet suuri himoni mopo-ikäisestä lähtien...Oldsilla aloitettiin,sitten Chevy ja nyttemmin ollut sama Dodge jo v-92-...missään kerhoissa en ole ollut jäsenenä enkä cruisingeissa tai laulu-autohommissakaan.omaksi iloksi ja henkireikänä pidetty.arvostettu lähinnä omistamisen iloa,pientä puuhastelua mitä nyt milloinkin vaatinut ajan,tilojen sekä rahavarojen mukaan kunhan päämääränä ajopelini kunnon sekä kauneuden kohentaminen MR kuntoon,mikä saavutettukin -08.suurimmalla osalla ns."harrastajista"homma kesti pari-kolme vuotta eli niinkauan kuin hyväkuntoisen ns "kalifornia-auton" romuttaminen kesti...kivaa kait oli,vai?nämä ollut niin iso haave ja jonkun ht tai avomallin hankkiminen mahdoton ajatus silloisessa Suomessa,joten kun sellainen nyt vihdoin-92 saatiin omaksi ,niin siitä kanssa huolta pidetään!tokihan malleja ja merkkejä olisi hirveä määrä mitä haluaisi vaan onneksi edes tämä=)moinen ajanjakso ei tule takaisin jolloin autot taideteoksia,yksinkertaisia teknisesti sekä jo ajettavuudeltaan/varusteiltaan nykyaikaisia nykyliikenteeseenkin kohtuumäärin.arvo on siinä sivussa kasvanutkin,malli harvinaistunut tietty vuosien mittaan,bensa huonontunut sopivuudeltaan vaan EI kallistunut tosiasiassa yhtään sitten nuoruusvuosien(eli huono veruke..) mutta osatilanne parantunut paljon,kiitos netin sekä uustuotannon.eipä tuo tuolla tallissa mitään pyydä keltään,tilansa verran ottaa,kiva katsella-omistaa ITSE-ruuvailla-nauttia fiiliksistä ja katseista silloin harvoin kun pilvettömän taivaan alla mitataan kuumaa asfalttia hetkisen ja mietitään miksen ollut silloi nuorin ja amerikassa...

    Äänestä

  • oma 2dht 2+2-66 MR kirjoitti:

    Mulla kans sellanen aika aliarvostettu jenkki tallissa.Ei ole ollut ajossa pariin kesään. Ihan asunto/remonttilainan suuruuden takia on ollut pakko säästellä ja jättää ajamatta. mutta vielä tulee sekin päivä kun minä ajelen joka paikkaan. Mukava kun ei tarvi ostaa sitä 30000euron audia et saa kivoja tuntemuksia. Riittää kun saa tuohon koslaan leiman,pesun ja tankkiin bensaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Missä autot? kirjoitti:

Kevät jo pitkällä mutta missä kaikki jenkit? Noh la-su niitä näkyy pirkkahallin pihassa ja sitten ne taas katoavat mystisesti johonkin. Miksei niillä enään ajeta kun takavuosina? Antakaas joku pätevä selitys tälle. Ei kelpaa bensan hinnan korkeus eikä se että ovat niin vanhoja ettei niillä raaski ajaa. Tähän täytyy olla joku isompi syy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu