Hei!
En tiedä minne muualle voisin tämän kiitosviestini välittää - mutta sen tiedän, että kiittämättä en voi jättää. Nykyään saa nimittäin lukea niin paljon "ihmisten sydämettömyydestä ja välinpitämättömyydestä", että haluan tuoda myös hieman valoa tähän asiaan.
Tarinahan on siis pääpiirteissään tämä: Olin kaamean laukkukasani (mm. vetolaukku, reppu, pusseja) kanssa aivan pulassa perjantaina 23.4.2010 lähellä Helsingin rautatieasemaa yrittäen ehtiä raiteelta 11 kello 19.12 lähtevään Kajaanin suuntaan menevään junaani. En olisi ikimaailmassa ehtinyt ajoissa tähän junaan, jos muuan tuntematon mieshenkilö ei olisi tarjoutunut auttamaan minua - aivan pyytämättä (kysyin ainoastaan kelloa häneltä). Juoksimme melkoisen matkan - jotta ehtisin junalleni, joka oli lähdössä aivan muutaman minuutin sisällä -, ja koska tiedän kuinka painavat laukkuni olivat, en voi kuin ihmetellä kuinka onnistuimme pääsemään ajoissa - ja kuinka tämä arjen ritari pystyi siihen suoritukseen - eli juoksemaan tajuttoman painavien laukkujeni kanssa ja melkomoisen matkan!.
En voikaan kyllin kiittää tätä arjen ritaria - tuntuu todellakin etteivät sanat riitä. Mutta huomionosoitukseni - ja mitä suurimmat kiitokseni - haluan kuitenkin yrittää välittää hänelle.
Joten sydämellinen KIITOS sinulle mieshenkilö, joka kävelit perjantaina 23.4.2010 kello 19 aikaan Helsingissä rautatieaseman lähellä olevalla kadulla (valitettavasti kadunnimeä ei tullut pantua merkille - varsin ymmärrettävää siinä tilanteessa :) ) Pelastit kuitenkin todella päiväni/iltani, ehdin junaani - kuten näit - ja pääsin suunnitelmien mukaan kotiin.
Kiittäen
-nuori punatakkinen opiskelijatyttö, joka ei olisi ikinä ehtinyt junaansa ilman apua
PS. Jos palstan lukijoilla on antaa hyviä vinkkejä siitä, mitä muita tietokanavia voisin yrittää käyttää kiitollisuuteni välittämiseen - vinkit otan enemmän kuin ilolla vastaan!
En tiedä minne muualle voisin tämän kiitosviestini välittää - mutta sen tiedän, että kiittämättä en voi jättää. Nykyään saa nimittäin lukea niin paljon "ihmisten sydämettömyydestä ja välinpitämättömyydestä", että haluan tuoda myös hieman valoa tähän asiaan.
Tarinahan on siis pääpiirteissään tämä: Olin kaamean laukkukasani (mm. vetolaukku, reppu, pusseja) kanssa aivan pulassa perjantaina 23.4.2010 lähellä Helsingin rautatieasemaa yrittäen ehtiä raiteelta 11 kello 19.12 lähtevään Kajaanin suuntaan menevään junaani. En olisi ikimaailmassa ehtinyt ajoissa tähän junaan, jos muuan tuntematon mieshenkilö ei olisi tarjoutunut auttamaan minua - aivan pyytämättä (kysyin ainoastaan kelloa häneltä). Juoksimme melkoisen matkan - jotta ehtisin junalleni, joka oli lähdössä aivan muutaman minuutin sisällä -, ja koska tiedän kuinka painavat laukkuni olivat, en voi kuin ihmetellä kuinka onnistuimme pääsemään ajoissa - ja kuinka tämä arjen ritari pystyi siihen suoritukseen - eli juoksemaan tajuttoman painavien laukkujeni kanssa ja melkomoisen matkan!.
En voikaan kyllin kiittää tätä arjen ritaria - tuntuu todellakin etteivät sanat riitä. Mutta huomionosoitukseni - ja mitä suurimmat kiitokseni - haluan kuitenkin yrittää välittää hänelle.
Joten sydämellinen KIITOS sinulle mieshenkilö, joka kävelit perjantaina 23.4.2010 kello 19 aikaan Helsingissä rautatieaseman lähellä olevalla kadulla (valitettavasti kadunnimeä ei tullut pantua merkille - varsin ymmärrettävää siinä tilanteessa :) ) Pelastit kuitenkin todella päiväni/iltani, ehdin junaani - kuten näit - ja pääsin suunnitelmien mukaan kotiin.
Kiittäen
-nuori punatakkinen opiskelijatyttö, joka ei olisi ikinä ehtinyt junaansa ilman apua
PS. Jos palstan lukijoilla on antaa hyviä vinkkejä siitä, mitä muita tietokanavia voisin yrittää käyttää kiitollisuuteni välittämiseen - vinkit otan enemmän kuin ilolla vastaan!
Vastaukset 7
Vanhimmat
on käyynyt tuuri kun oli rehellinen mies auttamassa. On näinkin tapahtunut, että autaja on lhtenyt ihan erisuuntaan laukun kanssa kun autettava. Varsinkin jos auttaja puhuu hoono soomi
,hyvä tuuri kyllä - itselläkin kävi sekunnin murto-osan mielessä, että näinkö laukut menevät (kun olen kuullut noita kauhutarinoita ja lisäksi mm. kannettava tietokone oli myös mukana 'kasassa') mutta todistettua tuli, että rehellisiä löytyy. Tai ehkä asia on niinkin, että suurin osa on näitä, jotka eivät tee mitään (ellei pyydetä) ja murto-osa kultasydämiä tai rosmoja (joista sitten kuullaan kovaan ääneen puhuttavan). Tai tiedä häntä. Mutta vieläkin olen aivan hämmentynyt, ja sydämeni pohjasta kiitollinen. (Oli vieläpä päivän viimeinen juna kotipaikkakunnalleni).
Omalla tavallaan oli kyllä ikävä olla vaivaksi, raskaat laukut, kuten sanoinkin jo alunperin. Mutta kun pääsin junaan, mieshenkilö vain sanoi kepeästi, että iltalenkki tuli tehtyä. MAHTAVA IHMINEN! (Eikä kyllä auttajat tähän loppuneet; junassakin sain apua laukkujeni kanssa monelta ihmiseltä. Matkani olisi ollut katastrofi ilman näitä kaikkia kultaisia henkilöitä.)
Että kiittelen vielä aivan jokaista, joka sai matkani onnistumaan. :)
-punatakkinen opiskelijatyttö
ihminen joka auttoi sinua. Mukava kuulla , että on auttavaisia ihmisiä ja rehellisiä. Sekin mukavaa kun kiitosta tulee jospa se laukku auttaja huomaisi sinun txin.
poikkeuksellisen hyvännäköinen ja/tai ekstrovertti persoona?
Kuulostaa siltä että sekä fyysisellä että henkisellä olemuksellasi vedät puoleesi auttajia.
Yleistäminen on sitten mukavaa joidenkn mielestä. Varsinkin jos saa mollattua joitakin muita ja samalla kohennettua hyttysenkokoista itsetuntoaan.
Tässä taannoin kävi niin, että ylittäessäni katua pidemmällä edessäni vanhahko rouva kaatui polvilleen suojatielle. Helsingissä kun ollaan niin suojatiellä oli väkeä molempiin suuntiin menossa niin ettei tapaus näkemättä jäänyt keneltäkään.
Auttamatta rouva olisi jäänyt ellei vastaan tullut pyöräilijä olisi jarruttanut ja samalla hetkellä saavuin itsekin kohdalle. Autoimme rouvan ylös ja jatkoimme matkaamme.
Tämä lisäkseni ainoa auttamaan pysähtynyt mies oli ilmeisesti afrikkalaistaustainen ja puhui vain englantia.
Hävetti kuinka välinpitämättömiä kansalaisia meillä täällä on. Onneksi sivistynyt ilmeisestikin ulkomaalainen vaivautui pysähtymään pyörällään, kun kiireiset jalankulkijat (maanmieheni) eivät korvaansa lotkauttaneet.
Että siinä tuli meille tapakasvatusta kaiketi Afrikasta.
En pidä itseäni mitenkään erityisen hyvännäköisenä - aivan ns. normaali/tavallinen henkilö. Tosin rakenteeltani en ole massiivinen - mikä voi edesauttaa avun saantia; "pieni ja heiveröinen, eihän tuo yksin pärjää", heh - ja ainakin kyseisen laukkukasani kanssa lienen näyttänyt ylilastatulta aasilta, joka hukkuu taakkansa keskelle. Varmasti kyllä myös koomisen näköistä on etenemiseni ollut - ja auttamishalua ehkä löytynyt sitten useammilta. Ja jos ekstrovertilla tarkoitat puheliasta/ulospäinsuuntautunutta, niin siihen kategoriaan voisin kyllä luokitella itseni - kyllä sitä tulee puheen partta aloitettua lähes kenen tahansa kanssa, ja esim. neuvoja ja apuja aivan tuntemattomiltakin voin aivan hyvin kysyä (esim. missä jokin paikka on, onko jokin tietty linja-auto mennyt jo tai mistä jokin vuoro lähtee, olenko oikeassa paikassa jne jne.). Ja mainittakoon vielä, että ilahduttavaa on ollut, että lähes joka kerta olen kysymyksiini vastaukset ja neuvot saanut hyvin kohteliaalla tavalla.
-alkuperäinen
Itsekin tunnustan, että toisinaan tulee yleistettyä asioita - mutta pyrin kyllä huomaamaan tällaisen käytöksen itsessäni ja korjaamaan sanomani/ajatteluni, sillä yleistämisen tie on vaarallinen tie.
Ja tosiaan, syntyperästä ja kulttuuritaustasta riippumatta kyllä niitä auttajia, rosvoja ja välinpitämättömiä löytyy meistä kaikista. Toisinaan toiset jutut vaan synnyttävät suuremman haloon - ja yleistysten teko on helpompaa.
Itselläni on myös kokemusta ulkomaalaisauttajista - myös tuolta samalta perjantain 23.4.2010 junamatkalta. Nimittäin eräältä junamatkani varrella olleelta asemalta muuan mieshenkilö nousi kyytiin ja hänen paikkansa oli vastapäätäni. Mitään ei juurikaan puhuttu, kunnes rupesin miettimään, että mikä asema mahtaa seuraavana olla. Kysyinpä häneltä, tietääkö hän, jolloin paljastui, ettei hän puhunut oikeastaan suomea eikä englantiakaan mainittavasti. Kaivoi kuitenkin lapun taskustaan, jossa luki asema, jolle oli menossa. Sattuipa olemaan sama kuin omani, ja saimme kommunikoitua sen verran, että pääsimme yhteisymmärrykseen siitä, että seuraava asema lienee meidän asemamme. Junan ovella hän sitten nykäisi minua hihasta, ja tarjoutui nostamaan laukkuni junan ovesta. Että kiitokset hänellekin - ei tarvinnut minun yksin jäädä tupeksimaan laukkujeni kanssa muiden tukoksi.
Varmaan tässä vaiheessa minun junamatkani kuulostaa jo sepitetyltä - itsenikin on melko vaikea uskoa että miten voi sattua niin monta hyväsydämistä auttajaa samalle matkalle. Mutta totta joka sana, eihän tällaisista asioista olisi mitään järkeä satuja keksiä. :)
-alkuperäinen, punatakkinen opiskelijatyttö