Elämä

Vuosi sitten kirjoitin tänne runon: "Elämä kantaa"..niin silloin luulin, että vaikeudet olisivat olleet voitetut ja elämä olisi kantanut uudelleen. Niin kovin väärässä voi ihminen olla, mutta ainoastaan sillä olen selvinnyt, etten tiennyt mitä vaikeuksia/vastoinkäymisiä oli/on vielä tulossa. Olen rämpinyt suossa yli kaksi vuotta ja ihmettelen, miksi tämä ei koskaan lopu. Onko minun elämäni tarkoitus vaan rämpiä: aina kun luulen, että elämä helpottaa, niin se järjestää minulle ihan uusia vaikeuksia, mutta useimmiten vaan sellaisia, ettei minulla ole niihin mahdollisuutta vaikuttaa. Välillä haluaisin luovuttaa ja välillä taas haluan taistella, mutta ongelma on se, että en näe enää syytä taistella. Minun on vaan päivästä toiseen odotettava uusia "iskuja", mitä uusi päivä tuo tullessaan. Olisi niin ihana olla huoleton ja hymyillä kilpaa auringon kanssa, mutta ymmärrän sen, ettei sitä osaa ole minulle valittu. Jotenkin tuntuu vaikealta odottaa kesää, kun joutuu pakosta katselemaan onnellisia ihmisiä, joiden elämä on täysin huoletonta. Joskus on vaan niin vaikea hyväksyä omaa kohtaloansa ja varsinkin sitä, että joutuu ottamaan kaiken vastaan mitä "annetaan".
4258
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mitä ovat iskut ja mitä "annataan"?

Äänestä

Hyvää huomenta sinulle

En epäile yhtään tunnettasi elämän suhteen ja siltä se joskus tuntuu minustakin. Monet asiat ovat ajan kysymys ja usein siinä olotilassa miettii, että milloin nämä elämänvaikeudet loppuvat. Eivät ehkä milloinkaan sillä vaikeuksista tuskin selviää kukaan koko elämänsä aikana. Oletko kokeillut tehdä jotain muutoksia elämääsi? Jos mikään ei muutu niin mikään ei muutu! On asioita mitä ei millään voi muuksi muuttaa mutta kyllä niitäkin löytyy mitä voi koettaa muuttaa. Joskus niiden mahdollisten asioiden muuttaminen yksin on vaikeaa ja silloin on hyvä jos saa niihin joltakulta apua. Muutokset vaativat joskus myös rohkeutta ja innostusta. Kun on pitkään vaeltanyut elämässään vaikeuksissa on innostus muutoksiin mennyt kokonaan. Silloinkin menee pieleen jos yrittää muuttaa asioita mitä ei voi muuttaa. Mieti löydätkö elämästäsi asioiat mitä voit koettaa muuttaa. tartu niihin rohkeasti ja hae apua jos tuntuu, että et yksin selviä muutoksessa. Paljon sinulle rohkeutta ja ennen kaikkea luottamusta parempaan toivottaen. Turvamies

Äänestä

minäkin ryömin. ja tulen ryömimään. se lapsenistuimen pois ottaminen oli jo liikaa. mutta nyt mulla on ne alpakat ja vain ne. ei mitään muuta. ei ole lasisilmiä, ei ole vaimoa.

Äänestä
  • Kaiken ikävän tarkoitusta ei voi ymmärtää, mutta sen kanssa täytyy vaan oppia elämään. Niin kovin helppo sanoa noin, mutta kuitenkin olen huomannut, että synkimmälläkin hetkellä aina jostain pilkahtaa auringon säe, joka antaa voimia taistella. Toivon sinulle niitä auringon säteitä, että jaksaisit taistella ja joku päivä sinäkin voisit huomata jälleen "elämä kantaa". Elämässä joutuu usein luopumaan, vaikka se tuntuisi kuinka epäoikeudenmukaiselta..muistoja ei kuitenkaan kukaan voi viedä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kantaa(ko) kirjoitti:

Vuosi sitten kirjoitin tänne runon: "Elämä kantaa"..niin silloin luulin, että vaikeudet olisivat olleet voitetut ja elämä olisi kantanut uudelleen. Niin kovin väärässä voi ihminen olla, mutta ainoastaan sillä olen selvinnyt, etten tiennyt mitä vaikeuksia/vastoinkäymisiä oli/on vielä tulossa. Olen rämpinyt suossa yli kaksi vuotta ja ihmettelen, miksi tämä ei koskaan lopu. Onko minun elämäni tarkoitus vaan rämpiä: aina kun luulen, että elämä helpottaa, niin se järjestää minulle ihan uusia vaikeuksia, mutta useimmiten vaan sellaisia, ettei minulla ole niihin mahdollisuutta vaikuttaa. Välillä haluaisin luovuttaa ja välillä taas haluan taistella, mutta ongelma on se, että en näe enää syytä taistella. Minun on vaan päivästä toiseen odotettava uusia "iskuja", mitä uusi päivä tuo tullessaan. Olisi niin ihana olla huoleton ja hymyillä kilpaa auringon kanssa, mutta ymmärrän sen, ettei sitä osaa ole minulle valittu. Jotenkin tuntuu vaikealta odottaa kesää, kun joutuu pakosta katselemaan onnellisia ihmisiä, joiden elämä on täysin huoletonta. Joskus on vaan niin vaikea hyväksyä omaa kohtaloansa ja varsinkin sitä, että joutuu ottamaan kaiken vastaan mitä "annetaan".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu