avaimetko ihmisillä?
Jeesus luovutti itseltään taivasten valtakunnan avaimet Pietarille.
Matt.16:19 Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet, ja minkä sinä sidot maan päällä, se on oleva sidottu taivaissa, ja minkä sinä päästät maan päällä, se on oleva päästetty taivaissa."
Katolinen kirkko olettaa tuon periytyvän Paaveille kun pitävät Pietaria ensimmäisenä Paavinaan.
----------------------------------------------
Paljon myöhemmin kirjoitetussa Johanneksen evankeliumissa on jae jossa Jeesus antaa taivasten valtakunnan avaimet henkilökohtaisille opetuslapsilleen.
Joh. 20:23 Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut; joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt."
Osa protestanteista (myös helluntailaisia), olettaa sitten tuon periytyvän kaikille jotka ovat uudesti syntyneitä.
Hämmästyttävintä tuossa periytymisessä on se että jakeesta periytyy vain se toinen puoli eli ihminen voi antaa syntejä anteeksi.
Molemmissa jakeissahan on annettu myös tuomitsemisoikeus, ja kai sekin pitäisi silloin periytyä.
Ilmeisesti protestantit eivät ole uskaltaneet periä tuomitsemisoikeutta itselleen, koska se toisaalla Raamatussa selkeästi kielletään.
Raamatussa ei missään sanota että nuo jakeet periytyisivät vaan ihan päinvastoin, viimeisellä tuomiolla ei ole ihminen tuomarina.
Asiaa on sivuttu toisessa ketjussa:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9027611/thread
Taivasten Valtakunnan
10
295
Vastaukset
- Betsy67;n
Laitan tähän koko asiayhteyden, niin asia selviää.
Jeesus kysyi ensin;
Matt.16:15. Hän sanoi heille: "Kenenkä te sanotte minun olevan?"
Simon Pietari vastasi;
16. Simon Pietari vastasi ja sanoi: "Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika."
Tämä Pietarin todistus oli Jumalan Sanan ja Hengen mukainen
ja siksi Jeesus sanoo nämä sanat:
17. Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Autuas olet sinä, Simon, Joonaan poika,
sillä ei liha eikä veri ole sitä sinulle ilmoittanut, vaan minun Isäni, joka on taivaissa.
18. Ja minä sanon sinulle: sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani,
ja tuonelan portit eivät sitä voita.
19. Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet, ja minkä sinä sidot maan päällä, se on oleva sidottu taivaissa, ja minkä sinä päästät maan päällä, se on oleva päästetty taivaissa."
20. Silloin hän varoitti vakavasti opetuslapsiaan kenellekään sanomasta, että hän on Kristus.
Jeesus ilmestyi ylösnousemuksensa jälkeen ja lähetti opetuslapset.
Tämä valtuutus annettiin Pyhän Hengen täyteyden myötä.(asiayhteys kertoo sen selkeästi)
Joh.20:21. Niin Jeesus sanoi heille jälleen: "Rauha teille! Niinkuin Isä on lähettänyt minut,
niin lähetän minäkin teidät."
22. Ja tämän sanottuaan hän puhalsi heidän päällensä ja sanoi heille: "Ottakaa Pyhä Henki.
23. Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut;
joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt."
Joka tunnustaa syntisyytensä, hänelle ne voidaan julistaa anteeksi, ei muille.
Kyse ei ole perimästä, vaan valtuutuksesta, joka perustautuu Pietarin kohdalla
tunnustukseen siitä kuka Jeesus on.
Opetuslasten kohdalla kyseessä on Pyhän Hengen täyteyden kautta saatu valtuutus.
Ei siis automaattinen tai itsestään selvyys. Kyse on henkilökohtaisesta
Jeesukseen uskomisesta, Hänen tunnustamisestaan (kuten Pietari) ja
Hengellä täyttymisestä, kuten Jeesus puhalsi itsessään olevan Pyhän hengen opetuslasten
päälle lähettäessään heidät palveluksen työhön.
Niin tapahtuu nytkin, tosin Pyhä henki on nyt lähetetty maailmaan,
eikä Hän ole enää siten Jeesuksessa, kuten Jeesuksen ollessa maan päällä liharuumiissa.ketään muuta valtuuteta kuin opetuslapsia.
Kai se sanottaisiin jos olisi valtuutettu.
Eiköhän se ole vain kuvittelua, että sinäkin noiden jakeiden perusteella olisit oikeutettu tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.- Betsy67
Pe.ku kirjoitti:
ketään muuta valtuuteta kuin opetuslapsia.
Kai se sanottaisiin jos olisi valtuutettu.
Eiköhän se ole vain kuvittelua, että sinäkin noiden jakeiden perusteella olisit oikeutettu tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.olekaan ja olen siitä hyvin iloinen, se olisi liian raskas taakka minulle.
Vaan Pietarin tunnustus siitä kuka Jeesus todella on.
Pyhä Henki antaa valtuuden kaikille Pyhällä hengellä täyttyneille ja uskossa eläville oikeuden
syntiselle julistaa syntejä anteeksi ja täyttä vapautta Jeesuksen nimessä ja veressä.
Olen asioinut näillä valtuuksilla paljon ja Jumala on ollut läsnä,
vaikuttamalla uskon, vapauttanut ja antanut anteeksi.
Ihminen on ansioton välikappale, joille Jumala itse uskoi nämä
tehtävät, sanotaanhan Raamatussakin
meitä Jumalan työtovereiksi, eikö totta?
Itsessämme emme ole mitään erikoista, olemme vaan Kristuksen puolesta
lähettiläinä ja Jumala kehottaa meidän kauttamme; antakaa pelastaa itsenne
tästä nurjasta sukupolvesta.
Jumala kutsuu ja valtuuttaa kenet tahtoo,Hän etsii työtovereita itselleen,
koska Hän tahtoo ihmisiä vapauttaa synnin orjuudesta. Betsy67 kirjoitti:
olekaan ja olen siitä hyvin iloinen, se olisi liian raskas taakka minulle.
Vaan Pietarin tunnustus siitä kuka Jeesus todella on.
Pyhä Henki antaa valtuuden kaikille Pyhällä hengellä täyttyneille ja uskossa eläville oikeuden
syntiselle julistaa syntejä anteeksi ja täyttä vapautta Jeesuksen nimessä ja veressä.
Olen asioinut näillä valtuuksilla paljon ja Jumala on ollut läsnä,
vaikuttamalla uskon, vapauttanut ja antanut anteeksi.
Ihminen on ansioton välikappale, joille Jumala itse uskoi nämä
tehtävät, sanotaanhan Raamatussakin
meitä Jumalan työtovereiksi, eikö totta?
Itsessämme emme ole mitään erikoista, olemme vaan Kristuksen puolesta
lähettiläinä ja Jumala kehottaa meidän kauttamme; antakaa pelastaa itsenne
tästä nurjasta sukupolvesta.
Jumala kutsuu ja valtuuttaa kenet tahtoo,Hän etsii työtovereita itselleen,
koska Hän tahtoo ihmisiä vapauttaa synnin orjuudesta.tarkoittaa että valtuuksien saajilla on oikeus tuomita eläviä ja kuolleita.
Sinullako on sitten nuo oikeudet?- Betsy67
Pe.ku kirjoitti:
tarkoittaa että valtuuksien saajilla on oikeus tuomita eläviä ja kuolleita.
Sinullako on sitten nuo oikeudet?Minä en ole Jumala enkä omaa sellaisia valtuuksia.
Betsy67 kirjoitti:
Minä en ole Jumala enkä omaa sellaisia valtuuksia.
kahdessa jakeessa valtuutetaan antamaan syntejä anteeksi sekä tuomitsemaan.
Molemmat asiat niissä selkeästi valtuutetaan.
Matteuksen jakeessa valtuutettu on Pietari ja Johanneksen jakeessa Jeesuksen ilmestymistä todistamassa olleet opetuslapset.
Ei missään Raamatussa sanota että tuo valtuutus olisi kaikilla uudesti syntyneillä.
Kyseessä on siis erittäin suuri valtuutus eli päättää omasta ja toisten taivaspaikoista ohi Jeesuksen mielipiteen.- Betsy67
Pe.ku kirjoitti:
kahdessa jakeessa valtuutetaan antamaan syntejä anteeksi sekä tuomitsemaan.
Molemmat asiat niissä selkeästi valtuutetaan.
Matteuksen jakeessa valtuutettu on Pietari ja Johanneksen jakeessa Jeesuksen ilmestymistä todistamassa olleet opetuslapset.
Ei missään Raamatussa sanota että tuo valtuutus olisi kaikilla uudesti syntyneillä.
Kyseessä on siis erittäin suuri valtuutus eli päättää omasta ja toisten taivaspaikoista ohi Jeesuksen mielipiteen.kyseessä ovat opetuslapset, koskee se kaikkia
Jeesuksen opetuslapsia, ihan kuten lähetyskäskyssäkin sanotaan.
Mark.16:16. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.
17. Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä,
18. nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi."
19. Kun nyt Herra Jeesus oli puhunut heille, otettiin hänet ylös taivaaseen, ja hän istui Jumalan oikealle puolelle.
20. Mutta he lähtivät ja saarnasivat kaikkialla, ja Herra vaikutti heidän kanssansa ja vahvisti sanan sitä seuraavien merkkien kautta.
ja tätä saarnaamista mekinarmahdetut jatkamme.
Siihen työhön, todistajikseen Jeesus kutsuu kaikenaikaa ihmisiä.
Ei ihminen pysty tekemään mitään, vaan Jumala tekee ja toteuttaa teot jotka
ovat Hänen tahtonsa mukaisia.
Kyllä me saadaan hokea määrättyjä asioita vaikka kuinka,
mutta mitään ei tapahdu, ellei Hän itse ilmesty ja toimi.
Olemme täysin riippuvaisia Hänestä.
Ja siksi Hän myös kantaa vastuun,,,Hänellä on "homma hanskassa"
eli kontrolli kaiken yli. Betsy67 kirjoitti:
kyseessä ovat opetuslapset, koskee se kaikkia

eli kontrolli kaiken yli.asiaa josta avauksen tein ja siinä olevia jakeita .
Nyt lirjoitat kokonaan eri asiasta eli Jeesuksen palvelemisesta hänen "alamaisenaan" ja äsken sulla oli mielestäsi kyseisten jakeiden perusteella taivaanportin avaimet, niin itseäsi kuin muitakin ihmisiä varten.
Perehdy tuohon asiaan jonka avauksessa sanoin ja niihin jakeisiin.- Betsy67
Pe.ku kirjoitti:
asiaa josta avauksen tein ja siinä olevia jakeita .
Nyt lirjoitat kokonaan eri asiasta eli Jeesuksen palvelemisesta hänen "alamaisenaan" ja äsken sulla oli mielestäsi kyseisten jakeiden perusteella taivaanportin avaimet, niin itseäsi kuin muitakin ihmisiä varten.
Perehdy tuohon asiaan jonka avauksessa sanoin ja niihin jakeisiin.katson huomeniltana kun olen pirteämpi
asiaan ei löydy muita vastaajia kuin Betsy?
Ei kai sitten ole kovinkaan yleistä helluntailaisilla oppi, jossa kuka tahansa uudestisyntynyt omistaa Pietarille luovutetut taivasten Valtakunnan avaimet.
No ainakin nousussa oleva helluntai-saarnaaja Miko Puustelli pitää saarnansa perusteella hallussaan noita avaimia, joilla voi avata taivaanportit niille henkilöille. joille haluaa.
Onhan Puustellin oppi myös luterilaisilla,jossa messun johtaja päättää taivaspaikoista, eikä Jeesus voi sille mitään.
Kyse on uskovaisille merkittävästä asiasta eli siitä, päättääkö ihmisen pelastuksesta Jumala vai joku ihminen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad691265- 42911
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että351737- 116690
- 53673
- 51648
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116646Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38615- 76592
- 56584