Miten hemmetissä pohkeisiin saa massaa? Kroppatyypiltäni olen sellainen, että lihasta kertyy melko helposti, mutta ei pohkeisiin eikä kyynärvarsiin. Voimaa on molemmissa melko paljon, mutta vaikka esim pohkeita olen treenannut jalkatreenin yhteydessä jo vuosia, ei niihin tunnu kertyvän yhtään lihasta, voimaa kyllä. Lisäksi tulee harrastettua aerobista liikuntaa jonkin verran. Juoksu olisi kait tehokkainta pohkeille, mutta se on tylsää eikä ole koskaan iskenyt. Toisilla tuntuu olevan luonnostaan isot pohkeet ja kyynärvarret, toiset saa tehdä tosissaan töitä niiden eteen eikä siltikään näy tuloksia.
Pohkeet
pohkeeton
21342
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Pohkeidet tekemisessä äärimmäisen tärkeää on oikea suoritustekniikka! Se on kaikissa lihaksissa toki tärkeä, mutta pohkeissa väärin tekeminen voi syödä koko hyödyn.
Itselläni oli sama ongelma vuosia. Tein pohkeita mielettömillä raudoilla, täysi pakka, lisälevyjä ja vielä kaveri istumassa päällä. Voimaa oli pohkeissa aivan tautisesti, mutta kokoa ei niin sitten yhtään. Vihdoin löysin ongelman, ja se oli suoritustekniikassa. Pohkeita tehdessä on äärimmäisen helppo tehdä pienellä, lähes näkymättömällä nytkäytyksellä liikkeet. Se tuo mielettömästi lisää rautaa, mutta ei lihasta.
Opettele tekemään liikkeet rauhallisesti ja oikein. Se vielä aikaa, mutta olethan jo vuosia treenannut, joten et varmaan halua pohkeidesi näyttävän samalta jälleen vuosien päästä.
Muutamia helpottavia pikkuvinkkejä:
-Aseta pohjelaitteen korkeus niin, että ala-asennossa painot lepäävät tuella (esim. pakkalaite niin, että painot tulevat ala-asennossa takaisin pakan päälle) ja lihaksilta häviää rasitus. Pidä jokaisen toiston välissä 1-2 sekunnin tauko ja lähde siitä nostamaan painoa ylös POHKEILLA. Tämä on hyvä tekniikka muutenkin ja opit käyttämään liikkeessä todellakin pohkeita.
-Hidasta toistoja alastullessa, alhaalla ei sää käydä nykäystä! Liikkeellelähtö myös pohkeilla. Ala-asennossa liikesuunnan vaihto pitää olla "pehmeä", ei nykäisevä.
-Tee pohkeita eri jalkateräkulmilla. Välissä kantapäät ulos, jalkaterät suoraan, välillä kantapäät osoittaen sisään. Tunnustele, mihin eri osiin liikkeet käy.
-Pysäytä esim. viimeinen toisto keskelle liikettä ja pidä paikallaan mahdollisimman pitkään. Tai voit myös ottaa enemmän rautaa ja pitää sitä paikallaan. Tämä on myös hyvä harjoitus tekniikan hiomiseen. Saat tuntumaa, miten vain pohje pitää rautaa ylhäällä. Lopussa yritä nostaa painoa vain pohkeilla (taistella painojen laskua vastaan). Näin opit, miltä nostovaiheen pitää tuntua ja miten pohkeita jännitetään.
Nämä on olleet erityisen hyviä tekniikoita ainakin minulle pohkeita treenatessa! Lihasta on alkanut tulemaan huomattavasti paremmin ja pohkeet näyttää paljon isommilta, eikä enää sellaisilta riisitikuilta. Painoja joutuu vaan karsimaan tosi paljon pois, kun on tottunut sellasiin kauheisiin murkuloihin.
Zemppiä pohjetreeneihin!
mutta jos tekee pohkeita painoilla niin tulevatko lihakset näkyviin? Saisiko esim. syömällä pohkeisiin lisää ns. Lihaa, ettei niistä tulisi sellaiset bodaripohkeet vaan muuten vain pyöreyttä ja kokoa?:)