Simakisa

Yleisön pyynnöstä kisan aiheena on nyt SIMA. Saa siihen tietty liittää muitakin vappuelementtejä mukaan jos siltä tuntuu, kunhan simakin on huomioitu....

Tee mahdollisimman myyvä iskulause tai mainospätkä simasta. Tyyli on vapaa, mutta osallistumisteksti saa sisältää vähintään viisi ja enintään neljäkymmentä sanaa otsikon ja nimmarin lisäksi.

Kisa alkaa nyt ja päättyy sunnuntaina 02.05.2010 klo 12.00 jonka jälkeen perinteisesti äänestetään.

Kirjoitukset mieluummin rekkaamattomana.

Edellisen kisan kisakonttori avataan myös, ja se palvelee tämänkin kisan kysymys- yms. osiona.

Kisailemisiin :)
1281276
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 128

Vanhimmat

Minä sinut rakkaudella, rusinoista, hiivasta, sitruunoista tein
Piiloon kaappiin viikoksi, pariksi vein

Valmis olisit sitten vappuna
Mutta yllätys tulikin viikonloppuna!

Väsyneenä vuorotöistä illalla kotiin tulin
ulko-oveni avoimena näin

Olis sisällä melske ja sotku
kuin suoraan sisuksiini potku.

Kiireesti kaapille juoksin
ja syvään pettymyksestä huokaisin

Oli tonkka tyhjä ja kumollaan
Anoppi ikkunan ulkopuolella selällään

Rusinanpuolikas suupielessään
Hamoset puoliksi nousseet reisillään

Käly raanu allaan lattialla makas
Tuonut oli lainasokerit takas

Simani oli jäänyt sukuineen juomaan
mehut oli menneet tuulensuojaan

Ison klyyvarin alta
on se.. perkeleen akkavalta

Vaimo arasti saunan ovelta kurkki
Kourassaan pienoinen purkki

Minulle sen antoi
ja hik...sanoi

Siinä juomasta loput
Voi sima simainen!
Ensi vuonna, tynnyrillinen!

Äänestä
  • joudun diskaamaan tämän muutoin niin mainion teoksen koska sanojen määrä ylittää reilusti kisaehdoissa annatun ylärjan.

    Äänestä

"Olet elämäni tähti
jolla janonikin lähti
sua hyväilen salaa
sinuun silmäni ain palaa"
Näin tuumin mä himassa
Mainiossa simassa.

Äänestä

Kun Simasuu sanoo sulle I love you.
Juotuas pullon tätä, hän ei sua koskaan jätä!

Äänestä

Panosta laatuun, unohda limat
Altia keittää kunnon simat.

Äänestä

Pannaan suut makiaks, eikun simaa nauttimaan!

Äänestä

Peräkylän wappusimoissa
on arkihuolesi wallan poissa
Korkki kun auki narahtaa
vesi kielenpäälle herahtaa
Pullo on tuskin puolessa
fiiliksen ollessa jo katossa!

Äänestä

sima simasesta itselleni nautintoa hain
ja sitä runsain mitoin sain

väri kultainen
maku sitruunainen

kun vain muistais tään
ennen maanataita selvittää pään

Äänestä

Juokaa Simaa !!

Sima on kelpo vappujuoma
itse tehty tai äidin tuoma
sekaan kun lorautat kossua
illalla muistutat possua
ketäpä possun nassu haittaa
vappuna kaikille sima maittaa

Juokaa Simaa !!

Tarvii ei ostaa samppakaljaa
Simalla nostat Vapulle maljaa

Juokaa Simaa !!

Äänestä

Jos taito sulla herkutella
koppaa silloin Rusinella
juoma tässä tosi bella
mahti hetki simatella.

Äänestä

Naisen tukka oli hyvin pitkä, suorastaan kiiltävän musta. Soikeissa kasvoissa oli sekoitus espanjalaista ja jotain tummaa hienopiirteisyyttä sekä silmät tummimmat kuin mitä kukaan mies oli koskaan nähnyt. Naisen jakkupuku oli kuin toinen iho, ja sen vaalea sävy sai sen näyttämään lähes näkymättömältä.

Nainen kohotti lasin ja kostutti huuliaan aavistuksen verran. Pieni pisara nestettä putosi huomaamatta puvun rintamukselle tehden strategiseen kohtaan pienen kostean jäljen. Hetken naisen silmissä oli välinpitämätöntä eloa, ja se oli selvästi luettavissa hänen silmistään.

Käsi kohosi kohottaen lasin uudestaan ja nyt se tyhjeni hitaasti. Lopulta nainen laski tyhjän lasin pöydälle ja suuntasi katseensa hymyillen kohden baaritiskin takana olevaa peiliä, pisaraakaan ei nyt tippunut. Hento silmänisku kertoi baarimiehelle naisen haluavan vielä lasillisen simaa..

Äänestä
  • joudun diskaamaan tämän kutkuttavavn teoksen koska sanojen määrä ylittää reilusti kisaehdoissa annatun ylärjan.

    Äänestä

Luota vappuna simaan, niin pääset varmimmin himaan
ja voit ajaa huoletta vaikka tutkaan etkä päädy putkaan.
Sitten viel yks tärkee asia: On kontrollissa riemurasia
kun päässä kuplii sima eikä kossu, ja tukevasti maata viistää tossu.

Äänestä

Hymyssä suin
mä simassa uin
pulleena peppu
turvoksissa reppu
mua tahtoo joka heppu

Äänestä

viikingit soutavat suurella purrellaan ja kyydissä on kymmenen tynnyriä, joisssa suurella lukee SUOMALAINEN SIMA.
Tynnyrit vieritetään savuavan tulivuoren rinnettä ylös ja tapit lyödään irti.
Kultainen suihku valuu kraateriin.
"röyh" sanoo tyytyväinen tulivuori ja vaikenee.

Äänestä

Nyt taas sattu,
että on vappu
ja mä himassa
niin kovassa simassa.

Äänestä

- Meidän äiti tekee parempaa simaa kuin teidän äiti!
- Meidämpäs!
- Eipäs vaan meidän!

- Vaan meidän isäpä tekee kaikkien teidän isien simat!

Hyvää Vappua!

ALKOSTA

Äänestä

Juo makeaa simaa,
se on munkista kivaa.

Äänestä

antaa siivet.
Älä lennä aurinkoon.
Simaa saa vain Suomesta.

Äänestä

ainoa Olympialaisten sallima doupingaine!

Äänestä
  • takstin tulee sisältää vähintään viisi sanaa otsikon ja nimimerkin lisäksi.

    Äänestä

Autoilijan juoma on vappuna Sima
silloin ei ylity promille rima
eikä vaihdu vankilaan hima

Äänestä

Tuntuuko olo huiman muikealta?
Lisää fiilistä PerinneSimalla!
Korkeassa lasissa , kylmänä, keväisen terassin aurinkoisella puolella.

Äänestä

Simoissa on hyvä olla, ei huolet paina ei rasitu polla!

Äänestä

Rusinaa mä metsästän
rusinaa mä metsästän
tahdon saada suuren
makian ihanuuren
enkä pelkää ollenkaan
ei kuinkaan käynyt pollenkaan
vaikka hotki sitruunat
sillä hurmas sit ruunat
keikarit kuoharilla koreilee
sima kotipannussa poreilee.

Äänestä

vappu on villi
sima ja pilli
leivällä silli
sillissä tilli
kuumenee grilli
grillaa Killi
mielessä Lilli
taskussa milli

Äänestä

"Grillin kulmalla kurvailen, hunajahaneja vertailen.
Supina simasuiden joukossa voimistuu.
Kun hauislihas jo pullistuu niin kampiakseli hurjistuu
ja neidon nännit mun selkääni vasten puristuu. "
Sundqvist

Voittajat juovat simaa, juo sinäkin!

Äänestä

Eipäs huudella siellä
Olet vain kulkuni tiellä
En sulle vastaa tähän
En edes sitäkään vähän
Joten eiköhän se ollut tässä
Olen nyt simaa litkimässä

Äänestä

Kuplivan rusinainen.
Täyteläinen, lisäaineeton kotimainen jalojuoma.
Sima. Aaaahhhh!

Äänestä

Vappupallo ja pullo kuohuvaa.
Päässä lakki ja mieli huojuvaa.
Munkkia mutustellen.
Tuttujen kanssa jutustellen.

Mut simaa ei ollut tarjolla.
Mistä sitä tähän hätään?

Äänestä

Allin-Aito Kotisimassa
kohtaat hehkeimmän kuplivan siman tuoksun,
näet kirkkaimman kultaisen värin
tunnet raikkaimman hedelmäisen maun.
----------------
Allin-Aito Kotisima valmistetaan perinteitä kunnioittaen
parhaista raaka-aineista, vankalla ammattitaidolla
ja vuosikymmenten kokemuksella.
----------------
Rakkaudesta Sinuun, Allin-aito Kotisima

Äänestä

Nyt ostakaa uutta kaffeelaisten simaa.
Siitä tykkää joka puska,juodessa vähenee puskan tuska!!

Äänestä
  • leukasi ollos venyvi pitkin maata.kun suuhusi puskasta simaa nautit.

    Äänestä

  • hyväksytty kisaan

    Äänestä

  • täti moonika kirjoitti:

    leukasi ollos venyvi pitkin maata.kun suuhusi puskasta simaa nautit.

    hyväksytty kisaan

    Äänestä

  • puskan mainos hyväksytty kisaan????

    Äänestä

  • Pusikko kirjoitti:

    puskan mainos hyväksytty kisaan????

    valituksen!

    Äänestä

neitonen asteli kotia kohti
kiviä potkien konsteja pohti
kun sulhoa itselleen haeskeli,
että vois alkaa teerenpelin.
puunaako naaman, föönaako tukan
sheivaako poies pimpsanukan?

poikkeaa neitonen lähi-Siwaan
sieltä iskuvinkkejä tivaa.
”makeaa simaa, munkkeja pussi -
ihme jos mies ei sua huoli!”

Äänestä

"Kohtelen sinua hellästi, Muru", sanoi Sima Tippaleivälle.

Äänestä

voi-SI MAailma
muljahtaa toSI MAllikkaasti
jos veSI MAkeaksi muuttuisi
tää kuoriSI MAukkaat sitrukset
hiivan käSI MAnnaks jauhaa
hitSI MAistajaiset!!

meinaSI MAmmalta unohtua
ruSIMAt tykkänään !!

Äänestä
  • yksi ratkaiseva rivi #3 oli lipsahtanut pois, vaati niin pal keskittymistä :)))

    voi-SI MAailma
    muljahtaa toSI MAllikkaasti
    jos veSI MAkeaksi muuttuisi
    kuin SIMA

    tää kuoriSI MAukkaat sitrukset
    hiivan käSI MAnnaks jauhaa
    hitSI MAistajaiset!!

    meinaSI MAmmalta unohtua
    ruSIMAt tykkänään !!

    Äänestä

  • kimasisa kirjoitti:

    yksi ratkaiseva rivi #3 oli lipsahtanut pois, vaati niin pal keskittymistä :)))

    voi-SI MAailma
    muljahtaa toSI MAllikkaasti
    jos veSI MAkeaksi muuttuisi
    kuin SIMA

    tää kuoriSI MAukkaat sitrukset
    hiivan käSI MAnnaks jauhaa
    hitSI MAistajaiset!!

    meinaSI MAmmalta unohtua
    ruSIMAt tykkänään !!

    hyväksytty kisaan

    Äänestä

Hei Urpoo, tää rusina turpoo?
Laita Simaan se rääpäle
ennen kuin se on rypäle!

Äänestä

Sikurista, sitruunasta
hiivanpalan sippurasta,
ruskean rusinan ruppusesta,
raikkaan veden roiskehesta.

Lämpimässä herätellen,
viileässä viroten,
pullonkaulassa rusinoiden rypäs.

Janoisille ystäville,
sikkurasilmäisille lapsille,
janojuomaksi aitojaan,
kevään taikoja maussaan.

Äänestä

Vappu ilman simaa on kuin pääsiäinen ilman munia.
Vappu ilman simaa on kuin juhannus ilman kokkoa.
Vappu ilman simaa on kuin joulu ilman lahjoja.
Vappu ilman simaa on kuin uusivuosi ilman raketteja.

Äänestä

Mitä yhteistä on huonolla säällä ja simalla? No, molemmat kuuluu Vappuun. :P

Äänestä
  • osallistuuko tämä kisaan?

    Äänestä

  • old_profile_35442 kirjoitti:

    osallistuuko tämä kisaan?

    Joo, osallistuu.. Vaikka onkin kirjotettu rekattuna. Sulla kylläkin luki toivomuksena, että mielellään rekkaamattomana kirjoitukset, mutta ku olin just sisällä niin en jaksanu alkaa kirjautuun ulos siinä välissä.

    Äänestä

  • hyväksytty kisaan

    Äänestä

vielä on yön yli aikaa, nyt sitten keksimään se kaikkein ponnekkain myyntipuhe jalolle vappujuomalle. !!

Äänestä

Se vaan on niin ettei joka poika munkkeja ala leipomaan ilman kunnon simaa!
;)

Äänestä

Simoissa siskot siivottomia sipisee,
poreissa pojat pontevia pohdiskelee!

Äänestä

sihahtaa?
se on sima

mikä pirskahtaa?
se on sima

mikä kuohahtaa?
se on sima

mikä virkistää?
se on sima

mikä pierettää?
se on sima

Äänestä

äänestysohjeet hetken kuluttua

Äänestä

äänestys on kaksiosainen koska mainoksia on noin paljon. Ensimmäinen äänestys alkaa nyt ja päättyy huomenna 03.05.2010 klo 18.00

Valitse viisi mielestäsi parasta ja tehokkainta mainosta, tekstiä joka parhaiten vakuuttaa sinut siman erinomaisuudesta:) Valintojenei tarvitse olla paremmuusjärjestyksessä.

Äänestys rekattuna

Äänestä
  • 3. 013 - Takuutuotteet
    - omien käymistuotteiden jälkeen Altian varastoimat tuotteet on ok

    7. ..kassa - hipra
    - hyvin yhdistetty possu ja juokaa simaa, tuli ihan joulu ja kana mieleen

    9. naapurilähiö - Ime simaa
    - mainoksessa on huomioitu osuvasti turvallisuusnäkökanta

    30. eilisen unta - Huoleton huominen
    - lyhyesti virsi kaunis

    33. sitruunan siemen - SIMASYNTY
    - voittaja-ainesta

    Äänestä

  • Tässä on mielestäni parhaat ja nämä ei ole paremmuus järjestyksessä.

    1. Simasynty : numero 33
    2. Mainioin mainos: numero 1
    3. Simasuu: numero 2
    4. Peräkylää sen olla pitää: numero 5
    5. Hiprakassa: numero 7

    Kunniamaininnan minulta saa kisasta heti alkumetreillä hylätty, mielestäni omalla tavallaan merkkiteokseksi syntynyt Minä sinut rakkaudella.

    Äänestä

  • perustelin jotenkin, enkä jaksanutkaan enää muuta kuin numerot.
    ------------
    3 - uskaltava, tosin kyseenalaisia mielikuvia herättävä :)
    15 - naseva!
    17 - terveellisen heristelevä
    21 - rytmikäs, fiilistelevä ja toivorikas
    33 - suorastaan runonlaulantaa

    Äänestä

  • nro11, sopisi hyvin telkkariin mainokseksi

    nro 17, liikenneturvan tietoiski, vappunan niin ajankohtainen

    nro 20, upeaa sanoilla leikittelyä

    nro 29, Simanyyntiä hyvinedistävä mainos

    nro 33, ihana kansallisromanttinen tyyli, tämä sopisi hyvin simapullon kylkeen, arvokkuutta nostamaan.

    Äänestä

  • Löysin seitsemän tosi hyvää, mutta joudun nyt jättämään niistä kaksi pois, elikkä äänet mennööpi seuraavanlaisesti:

    nro 1
    nro 3
    nro 7
    nro 23
    nro 36

    Äänestä

  • senverran muutoksia, että kisan toista kierrosta ei järjestetä yleisen kisauupumisen vuoksi vaan tulokset julkaisteen ensimmäisen kierroksen perusteella hetken kuluttua.

    Äänestä

  • viittaan kinttaalla rotesteille. Kisa päätty ja sillä sipuli.

    Äänestä

  • No jopas oli vaisu äänestys vaikka kisaan osallistumisviestejä oli ihan mielettömän paljon.. Ehkä moni ei oo vaan muistanu käydä äänestämässä tai sitten voi olla, että äänestysaika oli aika lyhyt. Mutta toisaalta senhän piti olla kaksiosainen, että siinä mielessä ei aikaakaan voi antaa loputtomiin. Joka tapauksessa kirjoitukset oli tosi hyviä..

    Onnittelut voittajalle ja kiitos Taikis kisan järjestämisestä. :)

    Äänestä

  • Yllätyksiä pitää olla ja taitaa nyt heitä harmittaa, jotka aikoivat tulla ratkaisemaan kisan toisella kierroksella. :D
    --
    Kiitti kisasta ja onnea voittajalle, joka en ollut harmikseni itse - kuten ennakkoon arvelinkin.
    Oiskohan Bonsku?

    Äänestä

  • pirpzuzeiccu kirjoitti:

    No jopas oli vaisu äänestys vaikka kisaan osallistumisviestejä oli ihan mielettömän paljon.. Ehkä moni ei oo vaan muistanu käydä äänestämässä tai sitten voi olla, että äänestysaika oli aika lyhyt. Mutta toisaalta senhän piti olla kaksiosainen, että siinä mielessä ei aikaakaan voi antaa loputtomiin. Joka tapauksessa kirjoitukset oli tosi hyviä..

    Onnittelut voittajalle ja kiitos Taikis kisan järjestämisestä. :)

    että aattelin viheltää äänestyksen poikki ettei tarvii minunkaan kyttäillä sekindattorin kanssa äänestysaikoja tyhjässä vaalihuoneessa :)

    Äänestä

  • TizaNova kirjoitti:

    Yllätyksiä pitää olla ja taitaa nyt heitä harmittaa, jotka aikoivat tulla ratkaisemaan kisan toisella kierroksella. :D
    --
    Kiitti kisasta ja onnea voittajalle, joka en ollut harmikseni itse - kuten ennakkoon arvelinkin.
    Oiskohan Bonsku?

    että Bonsku olisi itseään äänestänyt, vaikka hän onkin tosi taitava riimittelijä. Jos tuon kirjoittaja on taas se salaperäinen TextJewell ? :)

    Äänestä

  • old_profile_35442 kirjoitti:

    että Bonsku olisi itseään äänestänyt, vaikka hän onkin tosi taitava riimittelijä. Jos tuon kirjoittaja on taas se salaperäinen TextJewell ? :)

    että voittaja on Millani. Jotenki tuontyylinen riimittely lähtis helposti Millanin kirjoittamana. Voi olla, että oon täysin väärässä, mutta ekana tuli silti mieleen. Katotaan, kuka paljastuu sieltä sitten..

    Äänestä

  • *heittää kärrynpyörät* ;D

    Minäkin olisin halunnut äänestää :( Eilen kävin kyllä lukemassa, mutta ajattelin pantata tähän päivään.
    Kelpaa enää äänestykseen, mutta laitan kuitenkin valintani tähän.

    mainos nro 8 -Kuin itse Viktor Kalborrekin suusta
    mainos nro 9- Raittiusvalistusta ei ole koskaan liikaa..;)
    mainos nro 26- Pienpanimon kotoisan lokoisa niin 70-lukuu
    mainos nro 31-Asia tuli ainakin selväksi, ruSIMAsta alkaen :)

    Kiitti kaikille ja kiitos Taikikselle.

    Äänestä

  • old_profile_35442 kirjoitti:

    että Bonsku olisi itseään äänestänyt, vaikka hän onkin tosi taitava riimittelijä. Jos tuon kirjoittaja on taas se salaperäinen TextJewell ? :)

    ..tulee uutta kisaa, niin hyvä olis tehdä äänestyspoikkeussääntö (tulipas komeelta näyttävä sana :)).
    Jokaisen olisi äänestettävä lisäksi yhtä omaa tekelettään. Saataisiin vaihtelua ja sumutusta tähän vappuisin ilmaantuvaan rehellisyysgenreen. Se ei ole tosin ulottunut jälkitunnustuksellisyyteen asti.
    Taitavat vieläkin nukkua?

    ..joko syyteen tai saveen, tuli suorastaan suutta! :D

    Äänestä

  • kirjesieppo kirjoitti:

    *heittää kärrynpyörät* ;D

    Minäkin olisin halunnut äänestää :( Eilen kävin kyllä lukemassa, mutta ajattelin pantata tähän päivään.
    Kelpaa enää äänestykseen, mutta laitan kuitenkin valintani tähän.

    mainos nro 8 -Kuin itse Viktor Kalborrekin suusta
    mainos nro 9- Raittiusvalistusta ei ole koskaan liikaa..;)
    mainos nro 26- Pienpanimon kotoisan lokoisa niin 70-lukuu
    mainos nro 31-Asia tuli ainakin selväksi, ruSIMAsta alkaen :)

    Kiitti kaikille ja kiitos Taikikselle.

    Kai nää sun kärrynpyörät oli voiton kunniaks? Ü

    Ja oon tosi pahoillani että siviilikiiruut esti mun äänestyksen. Voittajaan ei olis kuitenkaan vaikuttanut mitenkään, sillä myös voittaja oli mun suosikkilistallani.

    Äänestä

  • TizaNova kirjoitti:

    ..tulee uutta kisaa, niin hyvä olis tehdä äänestyspoikkeussääntö (tulipas komeelta näyttävä sana :)).
    Jokaisen olisi äänestettävä lisäksi yhtä omaa tekelettään. Saataisiin vaihtelua ja sumutusta tähän vappuisin ilmaantuvaan rehellisyysgenreen. Se ei ole tosin ulottunut jälkitunnustuksellisyyteen asti.
    Taitavat vieläkin nukkua?

    Ja oikke rypäs. Siis ei ryyppäs Ü

    Äänestä

  • UPDATE_8648838 kirjoitti:

    Ja oikke rypäs. Siis ei ryyppäs Ü

    Ryypäsin sen verran siimaa, että vieläkin aaltoilee. :)

    Äänestä

  • TizaNova kirjoitti:

    Yllätyksiä pitää olla ja taitaa nyt heitä harmittaa, jotka aikoivat tulla ratkaisemaan kisan toisella kierroksella. :D
    --
    Kiitti kisasta ja onnea voittajalle, joka en ollut harmikseni itse - kuten ennakkoon arvelinkin.
    Oiskohan Bonsku?

    ai jaa, oisin äänestäny itteäni kehuen tekstiäni voittaja-ainekseksi ;) no en kuitenkaan :)

    Voittajaa on ainakin mun vaikea arvailla, teksti oli sellaista pyöreää mistä ei saa kiinni mistään suunnasta mutta uppoaa joka suuntaan.

    Äänestä

  • old_profile_35442 kirjoitti:

    että Bonsku olisi itseään äänestänyt, vaikka hän onkin tosi taitava riimittelijä. Jos tuon kirjoittaja on taas se salaperäinen TextJewell ? :)

    ainakin ensimmäisessä arvauksessasi, saatatpa olla myös toisessa, vaan hyvin on vaikea nyt voittajaa arvata. Toivottavasti tulee pian tunnustamaan.

    Äänestä

  • kirjesieppo kirjoitti:

    *heittää kärrynpyörät* ;D

    Minäkin olisin halunnut äänestää :( Eilen kävin kyllä lukemassa, mutta ajattelin pantata tähän päivään.
    Kelpaa enää äänestykseen, mutta laitan kuitenkin valintani tähän.

    mainos nro 8 -Kuin itse Viktor Kalborrekin suusta
    mainos nro 9- Raittiusvalistusta ei ole koskaan liikaa..;)
    mainos nro 26- Pienpanimon kotoisan lokoisa niin 70-lukuu
    mainos nro 31-Asia tuli ainakin selväksi, ruSIMAsta alkaen :)

    Kiitti kaikille ja kiitos Taikikselle.

    kun kärrynpyöriä täällä heittelet :)

    Hyvät on ollu vappusimat kun näppikseltä on noin oivat riimit löytyneet, eppäilen lievää douppinkia ;)

    Äänestä

  • kirjesieppo kirjoitti:

    *heittää kärrynpyörät* ;D

    Minäkin olisin halunnut äänestää :( Eilen kävin kyllä lukemassa, mutta ajattelin pantata tähän päivään.
    Kelpaa enää äänestykseen, mutta laitan kuitenkin valintani tähän.

    mainos nro 8 -Kuin itse Viktor Kalborrekin suusta
    mainos nro 9- Raittiusvalistusta ei ole koskaan liikaa..;)
    mainos nro 26- Pienpanimon kotoisan lokoisa niin 70-lukuu
    mainos nro 31-Asia tuli ainakin selväksi, ruSIMAsta alkaen :)

    Kiitti kaikille ja kiitos Taikikselle.

    et kylläkään suoraan sanonut olevasi voittaja mutta on nuo kärrynpyörät senverran riehakkaita että uskon elekielen kertomaan :))

    Jaa kiitos kuin myös kumarrus saamastani yhdestä ainoasta äänestä, pienyrittäjä ymmärtää toista ;)

    Äänestä

  • kirjesieppo kirjoitti:

    *heittää kärrynpyörät* ;D

    Minäkin olisin halunnut äänestää :( Eilen kävin kyllä lukemassa, mutta ajattelin pantata tähän päivään.
    Kelpaa enää äänestykseen, mutta laitan kuitenkin valintani tähän.

    mainos nro 8 -Kuin itse Viktor Kalborrekin suusta
    mainos nro 9- Raittiusvalistusta ei ole koskaan liikaa..;)
    mainos nro 26- Pienpanimon kotoisan lokoisa niin 70-lukuu
    mainos nro 31-Asia tuli ainakin selväksi, ruSIMAsta alkaen :)

    Kiitti kaikille ja kiitos Taikikselle.

    No juu minä sen runotuksen rustasin ja voitosta on heitettävä kärrynpyöriä...niin paljon kivalta tuntui :D

    Douppinkii en ottanut.Aamupäivällä töissä alkoi pulpahdella noita sanasia ja kirjasin ne pieneen muistilappuun.
    Loppuosaa tankkasin jonkun verran sitten kotona ja laitoin kuin laitoinkin menemään, vaikka vähän epäilin.
    Sitten tuota pullonkaulan kohtaa hiukkasen muutin aiemmasta aamupäivän aatoksesta.

    Kiittoos teille äänestäjille, olen otettu.

    Pienyrittäjä?? No jos en nyt ihan sanan varsinaisessa merkityksessä niin voinhan sen tulkita pienen ihmisen pienenä yrityksenä selviytyä suuressa maailmassa :D Ymmärrän toki pienyrittäjää ja kunnioitan panostaan.

    taisin kirjoittaa niin arvoituksellisesti että hukkasin pointtini sanahelinään :)) Tarkoitin tuota Allin-Aito kotisimayrittäjää pienyrittäjänä, sinusta en tiedä oletko yrittäjä vai palkansaaja. :)

    Äänestä

  • TizaNova kirjoitti:

    ..tulee uutta kisaa, niin hyvä olis tehdä äänestyspoikkeussääntö (tulipas komeelta näyttävä sana :)).
    Jokaisen olisi äänestettävä lisäksi yhtä omaa tekelettään. Saataisiin vaihtelua ja sumutusta tähän vappuisin ilmaantuvaan rehellisyysgenreen. Se ei ole tosin ulottunut jälkitunnustuksellisyyteen asti.
    Taitavat vieläkin nukkua?

    sanaryyppäästä koetin pomia ytimen :)) Katsotaan sitten joskus kunhan seuraavia kisoja kisataan. Toisaalta silloin olisikin aika paljon helpompaa arvailla kuka mitäkin kirjoitti. Mutta taipuisiko kansa antamaan ääniä itselleen, jäisi nähtäväksi :)

    Äänestä

  • kirjesieppo kirjoitti:

    No juu minä sen runotuksen rustasin ja voitosta on heitettävä kärrynpyöriä...niin paljon kivalta tuntui :D

    Douppinkii en ottanut.Aamupäivällä töissä alkoi pulpahdella noita sanasia ja kirjasin ne pieneen muistilappuun.
    Loppuosaa tankkasin jonkun verran sitten kotona ja laitoin kuin laitoinkin menemään, vaikka vähän epäilin.
    Sitten tuota pullonkaulan kohtaa hiukkasen muutin aiemmasta aamupäivän aatoksesta.

    Kiittoos teille äänestäjille, olen otettu.

    Pienyrittäjä?? No jos en nyt ihan sanan varsinaisessa merkityksessä niin voinhan sen tulkita pienen ihmisen pienenä yrityksenä selviytyä suuressa maailmassa :D Ymmärrän toki pienyrittäjää ja kunnioitan panostaan.

    Paljon onnea vaan, koita kestää se euforia!
    Kiitti muuten äänestä, jonka löysin uurnan ulkopuolelta. Tunsin minäkin onnistumisen iloa, vaikken yhtä karvaiseksi kuin Eeki ehtinytkään muuntautua. :)

    Äänestä

  • old_profile_35442 kirjoitti:

    sanaryyppäästä koetin pomia ytimen :)) Katsotaan sitten joskus kunhan seuraavia kisoja kisataan. Toisaalta silloin olisikin aika paljon helpompaa arvailla kuka mitäkin kirjoitti. Mutta taipuisiko kansa antamaan ääniä itselleen, jäisi nähtäväksi :)

    Vois kirjoittaa ihan mahdottoman, hienon tai huonon - niillekin on ääniä sadellut.
    Nyt just on kyllä vähän puhkinaisen ilmapallon olo.

    Äänestä

  • old_profile_35442 kirjoitti:

    sanaryyppäästä koetin pomia ytimen :)) Katsotaan sitten joskus kunhan seuraavia kisoja kisataan. Toisaalta silloin olisikin aika paljon helpompaa arvailla kuka mitäkin kirjoitti. Mutta taipuisiko kansa antamaan ääniä itselleen, jäisi nähtäväksi :)

    johtuu varmaan douppingeista ;) ei siis mun, vaan kirjoittajien ;)

    Äänestä

  • old_profile_35442 kirjoitti:

    taisin kirjoittaa niin arvoituksellisesti että hukkasin pointtini sanahelinään :)) Tarkoitin tuota Allin-Aito kotisimayrittäjää pienyrittäjänä, sinusta en tiedä oletko yrittäjä vai palkansaaja. :)

    menetetystä vapaa-ajasta nautin ;)

    Allin-Aitoa saa näemmä tulla sulta ostamaan.

    Äänestä

  • UPDATE_7820229 kirjoitti:

    johtuu varmaan douppingeista ;) ei siis mun, vaan kirjoittajien ;)

    lyhyitä että arvaileminen lähes mahdotonta. :)

    Äänestä

  • TizaNova kirjoitti:

    Paljon onnea vaan, koita kestää se euforia!
    Kiitti muuten äänestä, jonka löysin uurnan ulkopuolelta. Tunsin minäkin onnistumisen iloa, vaikken yhtä karvaiseksi kuin Eeki ehtinytkään muuntautua. :)

    Euforiat tulee ja menee, kestän kyllä :)

    Jaa sä olit bellabella Eeki.
    Eekikään ilman maskeerausta ollut Viktor ;)

    Äänestä

Voitinko?

Äänestä
  • et valitettavasti voittanut, mutta taannoinen voittosi yleissyyllisenä on vielä kirkkaana muistissa. ;)

    Äänestä

tainnu tulla paljastuksia omista kirjoituksistaan. Mä kirjoitin about neljä. Nro 4, 25, 28, 34 jaa niin ja 35, elikkä viis oliki mun. :P

Äänestä
  • mitkä on kirjuutellut, kaikki näyttää jotnkin tutuilta. No muistelisin ainakin numerot 10 ja 21 näpytelleeni

    Äänestä

  • UPDATE_7820229 kirjoitti:

    mitkä on kirjuutellut, kaikki näyttää jotnkin tutuilta. No muistelisin ainakin numerot 10 ja 21 näpytelleeni

    Hieman oli mullakin vaikeuksia muistaa, mutta piti lukea uudestaan läpi ne, joiden otsikot tai nimimerkit vaikutti tutulta.

    Äänestä

Vuosikerta sima on paras sima!

Äänestä
  • valmistus on helppoa ja nopeaa.
    Ostetaan pieni paketti rusinoita,
    ostetaan iso pullo Koskenkorvaa,
    laitetaan vain kaksi rusinaa Koskenkorvan sekaan,
    annetaan rusinoiden muhia korkeintan tunti Koskenkorvassa,
    nakataan rusinat mäkeen,
    ja nautitaan rusinatonta simaa.

    Äänestä

Ai hitsi, tää olikin vuoden vanha kisa jo.:)
No kohtahanan sitä taas vappu on, joten simat pitää laittaa käymään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

TaikisN kirjoitti:

Yleisön pyynnöstä kisan aiheena on nyt SIMA. Saa siihen tietty liittää muitakin vappuelementtejä mukaan jos siltä tuntuu, kunhan simakin on huomioitu....

Tee mahdollisimman myyvä iskulause tai mainospätkä simasta. Tyyli on vapaa, mutta osallistumisteksti saa sisältää vähintään viisi ja enintään neljäkymmentä sanaa otsikon ja nimmarin lisäksi.

Kisa alkaa nyt ja päättyy sunnuntaina 02.05.2010 klo 12.00 jonka jälkeen perinteisesti äänestetään.

Kirjoitukset mieluummin rekkaamattomana.

Edellisen kisan kisakonttori avataan myös, ja se palvelee tämänkin kisan kysymys- yms. osiona.

Kisailemisiin :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu