"Savon Sanomien mukaan valtion apu nousee jopa 18,1 miljoonaan euroon, minkä lisäksi suomalaiset ovat lahjoittaneet kansalaisjärjestöjen kautta yli 6 miljoonaa haitilaisten auttamiseksi."
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2010042611541165_ul.shtml
Siis mitä ihmettä? Velkainen valtio lahjoittaa toiselle puolelle maailmaa 18 miljoonaa euroa! Meneekö tämä nyt ihan oikein? Suomessa on köyhiä vanhuksia, lapsiperheitä ja työttömyys vaan kasvaa. Kyllä noillekin rahoille (tai edes osalle niistä) olisi löytynyt ottajia myös Suomesta. En sano, että Haitiin ei olisi saanut antaa mitään, mutta eikö vähempikin olisi riittänyt? Auttajia on tuntunut riittävän kyllä muutenkin ja kaikki pienemmät avustuskohteet ovat viime aikoina jääneet Haitin jalkoihin kun kaikki raha syydetään sinne.
Kyllä nyt pistelee vihaksi.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kylla, vaan, "Raakkuna" on kertonut, etta, "Haitiin, ei kannata, enaa, rakentaa" uutta, asumus,taajamaa. "Salut" Koska, saari,alue, on kokonaan, "Vajoamassa, mereen, 2,vuoden, kuluessa" Salut.
Vaan, ainoa, "Varain,siirto, auttamis,tarkoituksessa" tapahtukoon, "Punaisen,ristin, kautta" Salut. Auttaaksemme, osaltamme, "Ihmisten, selviytymis, vaikeuksissa, ja, tulevassa, koko,kansan, evakuoinnissa"
"Salut"