meidän SUPO:sta.
Kommenteista Bushin ajalta esim. ”Kyllä Herra Bush saa kaiken tiedon Suomesta mitä tarvitsee” en ihan tarkkaan muista sanamuotoa. Minulla on muitakin epäilyksiä, että SUPO ei olisi neutraali Naton suhteen vaan on toiminut jenkkien apureina ja on Nato myönteinen. Mikäli he käryävät Nato suhteen puolueellisuudesta virkatehtävissään on se törkeä virkarikos. Nämä on vain epäilyksiä, kyllä sitä ihminen saa ja joutuukin epäilemään monia asioita.
He ovat sellainen elin, joka voi tuhota ja yhtähyvin pelastaa maan. Siksi heidän valvomisensa on tärkeää, kuitenkin niin, edttä ei vastavakoilun tärkeitä tietoja vuoda vääriille korville. Siksi SUPO tulisi edelleen olla Presidentin poliisi, onhan keskimäärin Presidentti kyvykkäämpi, kuin keskiverto sisäministeri vaikka korkea rouva ministeri onkin - siinä on eräs linkki muuten Nato myönteisyyteen. Eikä SUPO:n johtajan tulisi olla minkään puolueen jäsen, mielummin jos mahdollista niin lakimies, joka ei olisi koskaan ollut missään puolueessa tai ainakin eroaisi puoluestaan saatuaaan pestin ja myöhemmin paikan johtaa SUPOa. Siinä oli se toinen linkki Nato puolueelisuuteen.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.