http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010043011570596_uu.shtml
"Lehden mukaan ydinvoimalan haltijan vastuu päättyy pariinsataan miljoonaan euroon."
"Eduskunta hyväksyi jo vuonna 2005 ydinvastuulain, jossa ydinlaitoksen haltija vastaa kustannuksista viime kädessä omaisuudellaan. Laki ei ole kuitenkaan astunut voimaan, koska se vaatisi myös kansainvälisen sopimuksen hyväksynnän."
"Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan Suomi olisi valmis hyväksymään sopimuksen, mutta EU-maiden tulisi allekirjoittaa se yhdessä. Tästä huolimatta esimerkiksi Saksassa ydinvoimayhtiöiden vastuu on nostettu 2,5:een miljardiin asti. Loppu menee turmavoimalan haltijan piikkiin."
"Toistaiseksi vakavin onnettomuus Tshernobylissä aiheutti valtavat kustannukset. YK:n mukaan pelkästään Neuvostoliitto käytti vahinkojen lieventämiseen viiden ensimmäisen vuoden aikana 18 miljardia dollaria. Valko-Venäjän ja Ukrainan arviot menetyksistä ovat moninkertaiset."
Eli ydinvoimalan haltija maksaa ydinonnettomuuden sattuessa korkeintaan pari sataa miljoonaa euroa, myöskin pelkkä ydinvoimala maksaa jo 5-8 miljardia euroa jonka veronmaksajat myös maksavat. Tästä syystä ydinvoimaloiden rakentajat ovat niin halukkaita rakentamaan voimaloita juuri Suomeen, ei tarvitse korvata mitään jos voimala posahtaa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
tuo on oikein näin tyhmälle kansalle, että tukka lähtee päästä kun saasteet rupeaa Olkiluodolta leijailemaan.
Elämään jäänyt kansa maksaa sitten viulut täällä Suomessa niin tapana on ja Suomi mafia bunkkerissa istuu Teflon-Vanhasen johdolla ja mussuttaa "kaviaaria ja juo samppanjaa/konjakkia".