Tänään Suomi juhlii antaumuksella vapunaattoa. Kansa karkeloi, suomalaiselle kansanluonteelle ominainen vastuuton alkoholinkäyttö ja sen aiheuttamat lieveilmiöt rumentavat katunäkymää. Ulkomaalaiset turistit, myös venäläiset, katselevat hämmästyksen ja kauhun sekaisin tuntein suomalaisten hillitöntä elämöintiä. Kun vapunpäivä, työläisten ja ylioppilaiden juhlapäivä, sitten aamulla lopulta koittaa, on osa kansasta aivan liian ankarassa kohmelossa lähteäkseen vappumarssille taikka piknikille. Suomalaiset arvostavat karkeita nautintoja: vuoden pääjuhlat vappu, juhannus, joulu ja uusivuosi ovat kaikki muuttuneet suuriksi juopottelun ja syöpöttelyn orgioiksi. Etäisyyden päästä tarkasteltuna suomalainen on psykologisesti estynyt materialisti jota arkielämä ahdistaa ja jonka ainoa pakotie on alkoholissa ja satunnaisissa väkivallan purkauksissa. Tätä kaikkea - sekä suomalaisille ominaista rasismia - kuvaa Suomessa asunut venäläinen Inna Latiševa kirjassaan Ryssänä Suomessa - Vieras väärästä maasta (Otava 2010):
http://antifasistit.blogspot.com/2010/03/tervetuloa-helvettiin-arvio-inna.html
Mutta varsinaiseen asiaan. Muistutan Karjalan palauttajia eräästä toisesta juhlapäivästä, joka on ensi viikolla 9.5. Kyseessä ei ole äitienpäivä, joka tänä vuonna sattuu tuolle sunnuntaille, eikä myöskään Eurooppa-päivä, jonka vietto ei vielä ole herättänyt Suomessa sanottavaa kiinnostusta (EU-intoilijoiden harmiksi). Ei, muistutan teitä päivästä, jolloin juhlitaan liittoutuneiden kansojen fasismista saavuttamaa voittoa. Ihmisikä on jo kulunut siitä, kun Natsi-Saksan edustajat allekirjoittivat 9.5.1945 Berliinissä ehdottoman ja täydellisen antautumissopimuksen päättäen siten Euroopan historian verisimmän konfliktin. Neuvostoliittolaiset, jotka olivat kantaneet fasismin vastaisen sodan kaikkein suurimmat uhrit, eivät hyväksyneet saksalaisten edellisenä päivänä Reimsissä länsiliittoutuneiden edustajien läsnäollessa allekirjoittamaa antautumissopimusta, vaan vaativat, että sopimus tulisi allekirjoittaa Berliinissä, fasistisen aggression keskuksessa. Neuvostoliittolaiset saivat tahtonsa läpi, ja natsit pantiin "kulkemaan ikeen alitse" vielä Berliinissäkin.
Suomessakin juhlittiin voittoa ja sodan loppua, olihan Suomi ollut Saksan - entisen liittolaisensa - kanssa sodassa syyskuusta 1944 saakka. Helsingin kaduilla tanssittiin, kuten valokuvat kertovat. Vallitsi helpottunut tunnelma. Suomessa oli maaliskuussa 1945 pidetty ensimmäiset vapaat vaalit sen jälkeen, kun äärivasemmiston poliittinen toiminta oli 15 vuotta aikaisemmin kielletty. Eduskuntaan oli tullut J. K. Paasikiven toivomia "uusia kasvoja" todistamaan liittoutuneille, että Suomi oli muuttanut kurssiaan, tehnyt pesäeron menneiden vuosien väärään politiikkaan. Liittoutuneiden voitto maailmansodassa pakotti Suomenkin demokratisoitumaan (aivan samoin kuin edellisen sodan jälkeen vv. 1918-1919). Moskovan välirauhansopimus velvoitti suomalaiset kieltämään fasististen järjestöjen toiminnan ja rankaisemaan sotarikollisia. Se että Suomi täytti nämä ja muut sopimuksen pykälät, pelasti Suomen itsenäisyyden - ei kesän 1944 taistelut, kuten erheellisesti vieläkin luullaan; "torjuntavoitot" olivat tarpeetonta sankaruutta, koska Suomi joutui kumminkin syksyllä 1944 hyväksymään enemmän tai vähemmän samat rauhanehdot, jotka Neuvostoliitto oli Suomelle tarjonnut jo aiemmin keväällä. Kesän 1944 verilöyly oli yhtä turha kuin talvisotakin. Mutta nykysuomalaiset tahtovat rypeä kummankin teurastuksen muistoissa ja perustaa niihin kansallisen identiteettinsä - surullista.
Brittiläiset joukot marssivat 9.5.2010 Moskovassa kunnioittaen yhteisen fasismin vastaisen raskaan taistelun muistoa. Onko Punaisella torilla paikalla Suomesta kyllin arvovaltaisia edustajia? Presidentti Halonen on menneinä vuosina kiitettävällä tavalla muistanut kunnioittaa Moskovan juhlallisuuksia läsnäolollaan. Karjalan palauttajat ja muut suomalaiset ääriainekset ovat jostain syystä häntä tästä kovin arvostelleet. Historiaa paremmin ymmärtävä Halonen tietää, miten liittoutuneiden voitto oli koko Euroopan voitto, myös Suomen, vaikka Suomi olikin vv. 1940-1944 "väärällä puolella" eli akselivaltio. Fasismin murskaamisen vuosipäivää kannattaa muistaa ja juhlia joka vuosi, Suomessakin. Fasismin tuho on perusta jolle nykyinen Eurooppa, itse asiassa koko maailma, on rakennettu. Ja tuon tuhon arkkitehdeistä tärkein oli Venäjän suuri kansa, jota jopa J. V. Stalin, miljoonia venäläisiä tapattanut ja leirittänyt mies, muisti kiittää voitonpäivän puheessaan. Hän ei kiittänyt voitosta itseään, puoluetta, armeijaa eikä ideologiaa, vaan Venäjän kansaa. Suurta Venäjän kansaa kiitettäköön samalla tavalla myös 9.5.2010.
http://antifasistit.blogspot.com/2010/03/tervetuloa-helvettiin-arvio-inna.html
Mutta varsinaiseen asiaan. Muistutan Karjalan palauttajia eräästä toisesta juhlapäivästä, joka on ensi viikolla 9.5. Kyseessä ei ole äitienpäivä, joka tänä vuonna sattuu tuolle sunnuntaille, eikä myöskään Eurooppa-päivä, jonka vietto ei vielä ole herättänyt Suomessa sanottavaa kiinnostusta (EU-intoilijoiden harmiksi). Ei, muistutan teitä päivästä, jolloin juhlitaan liittoutuneiden kansojen fasismista saavuttamaa voittoa. Ihmisikä on jo kulunut siitä, kun Natsi-Saksan edustajat allekirjoittivat 9.5.1945 Berliinissä ehdottoman ja täydellisen antautumissopimuksen päättäen siten Euroopan historian verisimmän konfliktin. Neuvostoliittolaiset, jotka olivat kantaneet fasismin vastaisen sodan kaikkein suurimmat uhrit, eivät hyväksyneet saksalaisten edellisenä päivänä Reimsissä länsiliittoutuneiden edustajien läsnäollessa allekirjoittamaa antautumissopimusta, vaan vaativat, että sopimus tulisi allekirjoittaa Berliinissä, fasistisen aggression keskuksessa. Neuvostoliittolaiset saivat tahtonsa läpi, ja natsit pantiin "kulkemaan ikeen alitse" vielä Berliinissäkin.
Suomessakin juhlittiin voittoa ja sodan loppua, olihan Suomi ollut Saksan - entisen liittolaisensa - kanssa sodassa syyskuusta 1944 saakka. Helsingin kaduilla tanssittiin, kuten valokuvat kertovat. Vallitsi helpottunut tunnelma. Suomessa oli maaliskuussa 1945 pidetty ensimmäiset vapaat vaalit sen jälkeen, kun äärivasemmiston poliittinen toiminta oli 15 vuotta aikaisemmin kielletty. Eduskuntaan oli tullut J. K. Paasikiven toivomia "uusia kasvoja" todistamaan liittoutuneille, että Suomi oli muuttanut kurssiaan, tehnyt pesäeron menneiden vuosien väärään politiikkaan. Liittoutuneiden voitto maailmansodassa pakotti Suomenkin demokratisoitumaan (aivan samoin kuin edellisen sodan jälkeen vv. 1918-1919). Moskovan välirauhansopimus velvoitti suomalaiset kieltämään fasististen järjestöjen toiminnan ja rankaisemaan sotarikollisia. Se että Suomi täytti nämä ja muut sopimuksen pykälät, pelasti Suomen itsenäisyyden - ei kesän 1944 taistelut, kuten erheellisesti vieläkin luullaan; "torjuntavoitot" olivat tarpeetonta sankaruutta, koska Suomi joutui kumminkin syksyllä 1944 hyväksymään enemmän tai vähemmän samat rauhanehdot, jotka Neuvostoliitto oli Suomelle tarjonnut jo aiemmin keväällä. Kesän 1944 verilöyly oli yhtä turha kuin talvisotakin. Mutta nykysuomalaiset tahtovat rypeä kummankin teurastuksen muistoissa ja perustaa niihin kansallisen identiteettinsä - surullista.
Brittiläiset joukot marssivat 9.5.2010 Moskovassa kunnioittaen yhteisen fasismin vastaisen raskaan taistelun muistoa. Onko Punaisella torilla paikalla Suomesta kyllin arvovaltaisia edustajia? Presidentti Halonen on menneinä vuosina kiitettävällä tavalla muistanut kunnioittaa Moskovan juhlallisuuksia läsnäolollaan. Karjalan palauttajat ja muut suomalaiset ääriainekset ovat jostain syystä häntä tästä kovin arvostelleet. Historiaa paremmin ymmärtävä Halonen tietää, miten liittoutuneiden voitto oli koko Euroopan voitto, myös Suomen, vaikka Suomi olikin vv. 1940-1944 "väärällä puolella" eli akselivaltio. Fasismin murskaamisen vuosipäivää kannattaa muistaa ja juhlia joka vuosi, Suomessakin. Fasismin tuho on perusta jolle nykyinen Eurooppa, itse asiassa koko maailma, on rakennettu. Ja tuon tuhon arkkitehdeistä tärkein oli Venäjän suuri kansa, jota jopa J. V. Stalin, miljoonia venäläisiä tapattanut ja leirittänyt mies, muisti kiittää voitonpäivän puheessaan. Hän ei kiittänyt voitosta itseään, puoluetta, armeijaa eikä ideologiaa, vaan Venäjän kansaa. Suurta Venäjän kansaa kiitettäköön samalla tavalla myös 9.5.2010.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Koroljovv ! Niin asia on. Aikanaan ylipäälikkö Mannerheim sanoikin: " Ei suomalaisille pidä viinaa ylettömästi
sota-aikana antaa, Hehän ovat muutenkin väkivaltaisia, ilman viinakin". Eihän juovuksissa sotaa käydä. Tulee
turhia valloituksia "sieltä ja täältä" Sotahan on ennakolta sovittua peliä. Herrat juo, miehet tottelevat."
Funktioniert nicht.
Korolle pärjää. Agentti. Hän sentään tietää historian. Kyllä mekin sanotaan kaikkea jossain kapapassa helppoasia. olisi oikeaa puhua isänmaallisesti Suomi opn meidän isänmaamme. Piste
on oikeassa siinä, että suomi sai hyvät "kortit" aikanaan, mutta hävisi pelin. Täysin tyhmässä kansallissodassaan, joka estää vieläkin Suomen kehittymisen "Pohjolan Ateenaksi" Vai onko enää tuon päämäärän ihailijoita ?
Pitäisikö voiton päivän vietto kieltää? > http://keskustelu.suomi24.fi/node/9040358
vaan pitää alkaa voittamaan ! Jos ei muuta niin Lotossa.
maa joka romahtaa. Kuinka monta kertaa, ennenkuin totuus valkenee ? Mitä sanoo Raamattu ? "Seitsemän
kertaa suuri maa kokee nöyryytyksen, sitten se löytää jumalansa" Siirakin kirjassa sivulla 128. Eläköön uusi Venäjä !
Miksi hyökkäsitte Suomeen 30.11.1939 ?
Suomi valmistautui rahan juhlaan 1940 olympialaisiin Helsinkiin.
Miksi hölmöilitte ?
Venäläiseen tapaan vastaus aloitetan arvostelemalla kysymys.
Nyt taisit tehdä sellaisen kysymyksen, että vastaus viipyy....
Eikä kysymykseen olekaan mitään järkevää vastausta. Hullun diktaattorin päätöksiä. Tätä hullua ei saatu Neuvostoliitossa ajoissa pois päiviltä, venäjän kansa kun niin tykkää vahvoista johtajista.
(Vert. Nikilai Bobrikov Suomessa)
http://fi.wikipedia.org/wiki/Nikolai_Bobrikov
Voittomasta päivästä tuli mieleeni ehdottoman totuudenmukaisesti venäläisestä arjesta kirjoittanut, kunniamerkein palkittu kirjailija Taisto Huuskonen. (Laps` Suomen)
Huuskonen kertoo kirjassaan, miten Neuvostoliiton mustasta pörssistä hän sai ostetuksi kilon voipaketin, jota sitten harvinaisena herkkuna asunnossaan rouvan (Enni) kanssa availtiin.
Hirveä pettymys ja senmyötä suuttumus, kun trokari oli tehnyt voipaketin sivelemällä kerroksen voita jääkuution päälle.
Siitäpä syntyi Huuskosen perheeseen kokonainen VOITON viikko, tai ehkä toinenkin. Sehän ei lie noina aikoina ollut kai kovin outoa Venäjänmaalla?
Venäläistä verimakkaraa syntyi noissa Koroljofvin mainitsemissa "turhissa" taisteluissa. Torjuntavoitot listivät niin paljon venäläistä hyökkäysvoimaa, (nuorukaisia) ettei tavoitteena olleeseen Suomen miehittämiseen pystytty. Suomen miehet kaatuivat isänmaata puolustaessaan. Venäläisen hyökkääjän joukot teurastettiin. Teurasjätteet lahoavat edellen Karjalan kunnailla. Suomalaiset sankarit haudattiin kotikontujen kirkkomaihin.
tyhmä karjalaisevakko taas uhoo kaljapäissään. Miksi muuten syksyllä 1944 puna-armeija marssi Helsingissä? Tulivatko hävinneenä häpeemään? Miksiköhän Porkkala oli heidän sotilastukikohtansa vuoteen 1956? Antoiko sotansa voittanut Suomi sen niille palkkioksi?
Voi vittu taas............ ha haaa haaaaa. .... evakoiden lapsien kusi/paskapäistä touhua................. ha haaaaa haaaa ............. avara se ja avara tuo.... ai vittu ha haaa ...... haaaaa haaaaa
... kirjoittelu.
Jotkut herkkähipiäiset rähmälläänolevat saavat näenmä paniikkikohtauksia kirjoitusteni vuoksi. Joillain menevät putket ja letkut sekaisin. Koroljofvi menee tukkoon molemmista päistään.. ja mitähän vielä?
Tämähän tulee kalliiksi Suomen terveydenhoitojärjestelmälle, Joudutaan hoitamaan ilmaiseksi aivovaurioituneita Ryssän kätyreitä terveyskeskuksissa?
Etpä osaa vastata mitä sulta kysytiin evakkorääpäle!
Ei kannata jatkaa niiden putki- ja letkujuttujen linjalla. Yksi sellainen kirjoittelija riittää palstalla ja sekin on jo liikaa. Minusta sellainen on ala-arvoista.
Mutta yritä kuitenkin ymmärtää venäläisten voitonpäivän viettäminen. Kyllähän mekin vietämme isänmaallisia juhlapäiviä aivan samalla tavalla. Itsenäisyyspäivää, kansallista veteraanien päivää, Suomen lipun päivää jne. Ei pidä puuttua naapureiden kansallisiin arvoihin, ei se ole meidän asia. Venäjän kansa on kärsinyt suuresti II maailmansodan menetyksistä. Kansalaisia on menehtynyt suunnilleen 27 miljoonaa sodan seurauksena. Anna naapureiden surra omia vainajiaan ja kansallisia sankareitaan. Sen verran meiltä pitää löytyä suvaitsevuutta. Kansalaiset eivät ole syyllisiä sotiin, kyllä ne johtajat ovat sodat aloittaneet.
Samalla tavalla näitä sotien veteraaneja muistetaan kaikissa maissa, ei sellaista pidä suotta mennä arvostelemaan. Ei sodissa yksilö voi tehdä valintoja, hänellä on vaihtoehdot kovin vähissä.
Raiskaajien, murhaajien ja kodinryöstäjien juhlinta pitää lopettaa. Miettikääs nyt viipurilaisiakin, vaikka Martti Ahtisaarta miltä tuntuu kun miehittäjäsiat riekkuu sitä vapautuksen juhlaa. Suomen toiseksi suurin kaupunki sentään oli ja stalinistislaavit ryösti.
Allekirjoita adressi: http://www.adressit.com/stalininvoitonpaivakiellettava
Ei siellä taida olla miehittäjiä juhlimassa.
Ketähän oikein tarkoitat?