Ruokavalio?

miten näkyy "huono ruokavalio"?

Lapsena oli suoranaista puutetta ruoasta, keitettyjä perunoita ja äidin leipomaa sekaleipää oli sekä voita leivälle.
Liha ja muu proteiini oli vain aikuisille, eikä ruokakupille ollut asiaa ennen aikuisia. Kasviksia juureksi tai hedelmiä ei ollut.
Sinkkuna tulot rajoittivat, eikä ollut edes ruoan laitto taitoa, ruokana tuli syötyä kahvia ja voileipää. Rahaa ei ollut hedelmiin kasviksiin juureksiin tai lihaan, joskus tilipäivänä ostin juustoa.
Perheellinen olin viisi vuotta, mutta silloinkin ruokailu oli etupäässä kahvia ja voileipää. Työmaaruokailussa sai annoksen ottaa itse, enkä syönyt salaattia. Hedelmiä muutaman kerran kuukaudessa..

En ikänäni ole ruokaillut ruoka aine pyramidin mukaan, juurekset hedelmät ja marjat ovat puutuneet aina kokonaan liha kala munat ja maito useimmiten.

Nyt voin sanoa olevani syöppö.
Vaikka juuri söin, syön lisää eikä mikään ruoka tuota tyydytystä..
Ruokaan ei ole käyttää rahaa, kun noin saman mitä toimeentulotuen varassa elävät saavat, eli noin 6,5 €/ruokapäivä.
Millä syyllä tai mitä etsitään, että tutkittaisiin mistä ravintoaineista on vajetta?
Uskon että minulla on vajetta tai puutetta joistain kivennäis -ja hivenaineista
1127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ollut itse kullakin ja pahemmaksi vaan tuntuu menevän. Rahat ovat jo niin vähissä, että ne loputkin on sijoitettava kenoon, jotta jotenkin eläisi. Lapsena sentään oli kotona muutama lehmä ja rasvaista maitoa tuli juotua iltaisin silakkavoileivän kera ja uni maittoi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


15+15 kirjoitti:

miten näkyy "huono ruokavalio"?

Lapsena oli suoranaista puutetta ruoasta, keitettyjä perunoita ja äidin leipomaa sekaleipää oli sekä voita leivälle.
Liha ja muu proteiini oli vain aikuisille, eikä ruokakupille ollut asiaa ennen aikuisia. Kasviksia juureksi tai hedelmiä ei ollut.
Sinkkuna tulot rajoittivat, eikä ollut edes ruoan laitto taitoa, ruokana tuli syötyä kahvia ja voileipää. Rahaa ei ollut hedelmiin kasviksiin juureksiin tai lihaan, joskus tilipäivänä ostin juustoa.
Perheellinen olin viisi vuotta, mutta silloinkin ruokailu oli etupäässä kahvia ja voileipää. Työmaaruokailussa sai annoksen ottaa itse, enkä syönyt salaattia. Hedelmiä muutaman kerran kuukaudessa..

En ikänäni ole ruokaillut ruoka aine pyramidin mukaan, juurekset hedelmät ja marjat ovat puutuneet aina kokonaan liha kala munat ja maito useimmiten.

Nyt voin sanoa olevani syöppö.
Vaikka juuri söin, syön lisää eikä mikään ruoka tuota tyydytystä..
Ruokaan ei ole käyttää rahaa, kun noin saman mitä toimeentulotuen varassa elävät saavat, eli noin 6,5 €/ruokapäivä.
Millä syyllä tai mitä etsitään, että tutkittaisiin mistä ravintoaineista on vajetta?
Uskon että minulla on vajetta tai puutetta joistain kivennäis -ja hivenaineista

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu