Erkkomedia pääomistajan määrittely tuntuu aika hassulta nyt jälkeenpäin ajateltuna.
Ajatelkaas kuinka kävi?
Matti Vanhanen osoittautuikin melko iloluontoiseksi mieheksi joka osaa nauttia ja ottaa ilon irti elämästä. Pääministerikautensa aikana hän ennättänyt erota, seurustella monien naisten kanssa joskus huomioita herättävästikin. Hänen hurviotteluistaan on kirjoitettu satoja juttuja sanomalehtiin ja jopa kirjojakin -Ruusunen, Tervo jne.. Vanhasen maine naistenmiehenä on kiirinyt maamme rajojen ulkopuolellekin. Matti Vanhasta voi siis syystä pitää tiukkapipoisen kalvinistin täydellisenä vastakohtana.
Miten on sitten Erkkomedian kalvisnistisuuden laita?
Voi syystä sanoa, että Erkkomedia on pitänyt kalvinistisuutta yllä Suomessa. Se on tarttunut pienimpääkin Matti Vanhasen moraalin horjahdukseen ja kirjoittanut siitä sitten viikkokaupalla suurin otsikoin. Matti Vanhasta kalvinistisesti vahtimalla yhtiö on tehnyt miljoonia. Kalvinismi siis kannattaa.
Se, että Vanhanen pyyhki kuvaannollisesti perseensä Erkon kalvistimäärityksellä, ei ole saanut huomioita ja ansaitsemaansa arvostusta. On ollut helpompaa olla kalvinisti kalvistien joukossa. Jopa Suomen älykkäimmäksi sanottu kirjailija Jouni Tervo on enemmän kalvinisti kuin Matti Vanhanen. Vanhanen on sisäistänyt hyvin liberalismin. Se on vapaamielisyyttä. Matti Vanhanen on ollut vapaamielinen pääministeri. Ovat sitä olleet hänen arvostelijansa?

Vastaukset 2
Vanhimmat
..Savonlinnan Oopperajuhlien pääsponsorit suuttuivat:
No, turha toivoa että sitä lapioidaan höyrähtäneeseen Erkon kalvinistisen ristiretken rahoittamiseen kovin paljoa ensi kierroksella. ...
http://www.uusisuomi.fi/kulttuuri/78601-suomen-halpahallikeisari-suuttui-”torkyilysta”
...sen jälkeen huomasi kai typeryytensä on on pysytellyt vaiti.
http://www.mtv3.fi/uutiset/arkisto.shtml/arkistot/kotimaa/2005/09/390009
Erkko jatkaa kalvinistipuheita
Erkko pitää kiinni entisestä arviostaan, että pääministeri Vanhanen on kalvinisti ja ettei Suomella ole oikeaa ulkopolitiikkaa.
- Kalvinistinen pääministeri johtaa kalvinistista maata. Olen edelleen tätä mieltä mitä suurimmassa määrin, Erkko sanoo ja kehottaa tarkistamaan kalvinismin määritelmän sivistyssanakirjasta.
Punamultahallituksen ongelma on myös molempien päähallituspuolueiden haluttomuus uudistua.
- Vanhasella on voimakkaana Kekkos-symboliikka ja Eero Heinäluomalla Lipposen. Kumpikaan ei ole päässyt irti niistä, joten vähän ontuu.
Presidentti Tarja Halosen toimintaa Erkko sitä vastoin kehuu.
- Hän on hoitanut tehtävänsä hyvin, mitä nyt on hieman herroja ärsyttänyt. Mutta sehän on aina tervetullutta, Erkko kiittää.