en jaksa enää näitä päiviä, istua yksin tyhjässä huoneessa ja yrittää väkisin keksiä jotain elämisen arvoista, jotain tärkeää, jotain minkä vuoksi herätä aamuisin. ihmissuhteet eivät kestä. ei yksikään. ystävät ovat minut hylänneet. samoin perhe. rakkaani on minulta riistetty. se ainut ihminen, kuka ymmärsi minua ja tuki kun sitä tarvitsin... hän ei halua minua enää. ihmiskontaktit särkyvät ja ne sirpaleet repivät minua päivittäin. en pääse yli enkä ympäri. en ole kenellekkään mitään. minulle ei mitään muuta kuin ylpeyteni, joka estää minua toteuttamasta suunnitelmani. haluan lähteä täältä, kiintiöni on täysi tätä niinsanottua elämää. en toivo muuta kuin nopeaa loppua tällä 19 vuotta kestäneelle piinalle.
haluan kuolla..
zuisider
19432
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Tiedän tunteesi... Minulla on melkein tismalleen samanlainen tilanne kuin sinulla.. täytän itse sen 19 nyt syksyllä,, ja 19 vuoden helvetti vie uskon parempaan. Itsekkin olen niin kulunut puhki, tallottu, hylätty.
Eläminen on vaikeaa, kuolema helppoa. Ja se toisi rauhan.
just tuli soitto,että sukulainen on tehnyt itsemurhan ja jätti jälkeensä suuren surun, syyllistämistä ja kysymyksiä. Voin kertoa teille, että siitä "rauhasta" pääsevät osalliseksi monet. Itsekästä ja raukkamaista, siinä päällimäiset tunteet.
sinähän se olet itsekäs, jos vaadit jotain elämään kurjaa elämää sen takia, ettei sinulle tulisi paha olo. jokaisella on oikeus tehdä elämällään mitä haluaa.
Jokaisella on oikeus tehdä elämällään mitä haluaa, muiden terrorisointi jatkuvilla itsemurhauhkauksilla on väärin. Ja turha tulla sanomaan, että kuolema olisi helppo, jäljelle jääville se ei ole.
Se ei ole kuule kuolema helppo sillekään joka lähti. Se ei usein ole oma vapaa tahto joka pistää tappamaan itsensä, mutta kipukynnys on ylitetty ja kenenkään ei todella tarvitse kärsiä sen takia ettei vain joku toinen kärsisi.
voi myös ottaa vastuun teoistaan ja lähimmäisistään..eli vapaavalinta, mutta raukkamaista se silti on, ja herättää vihaa ja surua niissä jotka tänne jäävät.
Kukas otti vastuun teoistaan silloin kun teki pahaa toiselle? Turha vastuun perään huudella. Voitte vihoitella vapaasti, se ei korjaa mitään, ei myöskään se että kärsivä jatkaa kulkuaan täällä.
Miksi elää niiden takia jotka ovat sinut hylänneet?
ole mitään vikaa, vai? Jos tuntee, että kaikissa läheisissä on jotain vikaa, niin kannattaa katsoa lähimpään peiliin ja pohtia, voisiko itse toimia toisin..Eläisin kyllä, vaikka olen masentunutkin ollut, en koskaan jättäisi läheisiäni syyllistämään itseään.
jokaisella on todellakin oikeus tehdä elämällään mitä tahtoo..
eipä siinä... mutta mielestäni on aivan turha valittaa sitä että "kukaan ei mua rakasta eikä musta välitä!" V*TUT sanon mie...
jokaisella meillä on ihmisiä ympärillä jotka jäävät kaipaamaan..
ja millä perustelet että ihminen joka pyytää ettei toinen tee jotain peruuttamantonta on itsekästä???
eikö ole myös itsekästä tappaa itsensä ajattelemalla juurikin jotain " ei mulla ole ketään" joopa joo...
mielestäni itsemurha on itsekkäin tapa lähteä maailmasta... ei siinä ajattele enää mitään muuta kuin omaa vitun napaansa... jokainen joka itsensä tappaa on säälittävä luuseri!!! tajuatteko todellakaan ihmiset jotka ajattelette itsaria että eipä se elämä muillakaan ole mitään helppoa!!!!????
mun omista taustoistani sen verran että 16 ikävuoteen asti mutsi veteli turpiin kerta viikkoon ainakin, sen jälkeen faija muutaman kerran hiplannu mua tisseistä ja reideltä...
olen ollut parisuhteessa jossa joka päivä tuli turpiin narkki-alkkis mieheltä... joka myös uhkasi mut tappaa..
olen ollut isossa kaupungissa aivan yksin ilman ystäviä ilman mitään...
miksi en siis ole itseäni tappanut??? siksi koska tiedän että mulla on elämässäni ihmisiä jotka mua rakastaa juuri tämmöisenä...
sama juttu, ketä oikeesti jaksaa tätä elämää
Hei.. Sinä suisider olet vielä aika nuori.. Olet vasta kasvamassa aikuiseksi, alkamassa oivaltamaan asioita.. Sulla on vielä paljon tehtävää. Kannattaa mennä peilin eteen, katsoa ja kysyä, miksi ihmissuhteet kaatuvat.. Kaikki lähtee aina itsestä. Muutos, jos haluat vielä elää, lähtee sinusta itsestäsi. Sulla on ylpeys, pidä kii siitä!
Mun ylpeys alkaa olla sitävastoin aika lopussa. Eläminen on ollut ihan silkkaa väkisin vääntämistä aina. Koulukiusattu lapsesta lähtien yläasteelle asti, ja amiskin meni muiden syrjiessä. Se jättää jäljet. 3 persiilleen mennyttä avoliittoa, joista yhdestä lapsi. Jonka kanssa en ole onnistunut. Olen miettinyt, että mikä helvetin tarkoitus minulla on täällä.. onko minun tarkoitus olla vain varoittavana esimerkkinä muille, että näinkin paskasti voi käydä. Olen käynyt läpi vaikeat masennukset.. olen ollut iloinen ja onnellinen, ja kykenen siihen vieläkin aika-ajoin välillä.. Mutta loppujen lopuksi, mikä vitun järki täälä on ees elää.. Niin paljon vääntämistä ja läpi niiden harmaiden kivien menemistä.. olen ollut utelias elämän suhteen, mitä se tuo tullessaan. Itsemurhaa pohdin jo yläasteella. En tosin koskaan kenellekään ole kertonut..
Mutta, loppu hirvittää.. kuolema pelottaa.. mitä on rajan toisella puolella.. Haluaisin täältä jo pois, tuntuu että tämä on jo nähty. Olen kai jotenkin yhteiskuntakelvoton tai jotain, erilainen.. vaikka minusta pidetään ja pidetään ihanana ja blaablaablaa.. erikoisena ja ainutlaatuisena ihmisenä.. muka minunlaisia ole joka oksalla.. paskat. Epäonnistunut yksilö, joka asiassa kakkonen ja kun pääkin on sellainen että sinne ei tartu siinä määrin tietoa, että minulla olisi mahdollista päästä sellaisiin tavoitteisiin urallisestikaan mihin haluaisin. Lapseni kanssa olen myös epäonnistunut. Se on liian persoonallinen, että sitä syrjitään jo nyt tarhassa. Koulukiusattu tulossa, enkä osaa ohjata häntä oikeaan suuntaan.
Minulla on uusi ihmissuhde, joka sekin huolettaa. Menetetty luottamus ihmisiin ei helpota. Vaikka kuinka yrittäisin luottaa itseeni, silti pelkään joka päivä menettäväni hänet. Mietin liikaa asioita, en osaa pysäyttää päätäni. Se on saatanan raskasta. Ja no. kuulemma olen vieläpä liian rakastava ja liian tunteellinen.
Ja kyllä, olen ajatellut niitä muutamaa lähimmäistäni.. äitini tulisi romahtamaan totaalisesti, ja tekisi saman perässä lapsenlapsestaan huolimatta. Toisaalta se olisi tosin hänelle helpotus, kun hän on itsemurhaa yrittänyt monet kymmenet kerrat, pystymättä viemään kuitenkaan loppuun asti. Heikko alkoholisti.
Anteeksi tunkeminen ketjuun tällä stoorilla..
Mistä minä saisin rohkeuttaa lopettaa päiväni täällä.. kun olisin kypsä siirtymään seuraavaan erään.. tämä on jo nähty. Nuoruuden yli menty uteliaisuuden nälkä on sammutettu, ja todettu että eipä tämä tästään enää parane...
kirjoitit kun minun elämästäni.Kaikki samat on tapahtunut minulle mitä helvetin järkee tässä paskassa on???????????????????? päiväsrä toiseen samaa paskaa..
Olet hankkinut lapsen, ja mietit elämäsi lopettamista?? Kuinka edes kehtaat??? Nyt otat itseäsi niskasta kiinni ja alat olla se vanhempi, jonka lapsesi tarvitsee! Nyyh kun voi olla vaikeaa ja kamalaa, mutta tee se siitä huolimatta!
Tulin tänne osastolle katsomaan tietoa, miten olla tukena isänsä juuri menettäneelle ystävälleni kun tämä ketju osui silmääni. Kyllä, hänellä oli isä, jonka kanssa oli välillä vaikeaa ja välillä helppoa, sitä normaalia elämää. Tärkeintä oli silti aina, että isä oli siellä kun hän sitä tarvitsi. Samoin kuin omien vanhempieni kanssa, vaikka he ovat pettyneitä lähes kaikkiin valintoihin tässä elämäsä, tiedän, että jos tarvin apua, heiltä sitä saan. Toselta siksi, että hän kokee sen vastuukseen, ja siksi häneltä pyytäisin viimeiseksi, ja toiselta siksi, että hän haluaa auttaa, koska olen hänelle rakas lapsi.
Kirjoitit vielä, että äitisi tuli perässäsi, jos itse päättäisit päiväsi? Kuka siis jäisi huolehtimaan sinun lapsestasi? Olen lyönyt päätäni seinään monissa asioissa, mutta yhdessä olen onnistunut: eräs vaikeimmista päätöksistäni ikinä on ollut olla hankkimatta lapsia, koska tiedän, etten kykenisi olemaan sellainen vanhempi, josta lapsi voisi olla ylpeä. Miksi Sinä olet hankkinut lapsen? Vaikka minua on siunattu ulkonäöllä ja Sinunkin tekstistäsi tutuilla kohteliaisuuksilla, niin silti en ole koskaan kokenut kelpaavani kenellekään vanhemmaksi. Olen Sinulle anonyymi, vain yksi toisten joukossa, mutta ehkä siltikin voisit hieman ajatella asiaa. Tehdä asioita, joita tarvii tehdä, eikä vain haluta tehdä, ymmärrätkö? Koska kuten sanoit, Sinulla on lapsi. Sinun elämäsi ei enää ole vain Sinua itseäsi varten. Sitten kun hän on aikuinen, se on asia erikseen, tosin kukaan ei toivo vanhampansa kuolemaa (kyllä, poikkeuksiakin varmasti on).
Ja miksi olet alkanut parisuhteeseen, joka huolettaa? Oletko niitä läheisriippuvaisia, jotka eivät osaa olla itsekseen hetken, nauttia elämästä yksin? Siihenkin voi saada apua.
Läheisistäni ja työtovereistani osaan sanoa, että kannattaa koettaa nähdä maailmaa enemmän lapsen silmin. Olla läsnä heidän arjessaan ja rakastaa lapsen lailla. Särkyneet sydämet nyt tuntuvat kuuluvan elämän menoon, mutta eikö kuitenkin ole parasta, että on saanut rakastaa ja tulla rakastetuksi edes hetken, kuin ettei ole tuntenut sitä ollenkaan?
Lapsellani on kyllä hyvä ja huolehtiva isä, että hän ei suinkaan yksin jäisi. En voi kieltää, etteikö lapsen teko olisi tuolloin ollut naiivia. Mutta kun ihminen on niin perkeleen erehtyväinen. Inhimillinen moka. Olin päättänyt itsekin, että en ikinä tee lapsia tähän maailmaan.. Mutta sitten kaveri sai, ja minä typerys menin saamaan myös jonkun helvetin vauvakuumeen. Ihmismieli on outo. Kunpa olisinkin ollut niin vahva kuin Sinä, että olisin pitänyt pääni. Mutta lapsi on tehty. Siitä ei pääse yli eikä ympäri. Tehtyä kun ei saa tekemättömäksi, vaikka sitä monesti toivoisikin.
Lapselle olisi helpomaa nyt, koska hän on sen verran pieni, että hän unohtaisi minut reilussa vuodessa. Olen minä tuota miettinyt, että minun pitäisi jatkaa lapseni vuoksi. Mutta jos tilanne on se, että minun kanssani hänestä ei hyvää tule, niin onko siinä mitään järkeä? Ja turha tulla sanomaan, että mee neuvolaan pyytää apua, se on hommista vihoviimeinen jonka tekisin. Niistä paikoista on kuullut niin paljon paskaa, että antaahan olla. Enkä myöskään usko enkä luota länsimaiseen lääketieteeseen enkä mihinkään psykologeihin enkä muihinkaan. Ja mitäpä he voisivat tehdä? Eivät he muuta kenenkään persoonaa. Aikoinani kävin vaikean masennuksen kanssa moisten jutuilla, mutta en minä sieltä mitään apua saanut. Oma järki käteen ja eikun rämpimään ylös.
Ja eiiiiih.. en ole läheisriippuvainen. Ehkäpä joskus nuorempana sitäkin paskaa olin, mutta hyi, pois se minusta!!! Osaan olla itsekseenkin ja olen sitä ollutkin. Ihmisen pitää osata sekin taito ja kyetä siihen. En voi puhua huonosta itsetunnosta, sillä katselen asioita realistiselta näkökannalta. Uskomatonta, eikö totta? :) Mutta niin. Olen todennut, että kai minä oon kuitenkin sen verran outo lintu tänne, että minulla on turha haaveilla siitä, mikä on minulle tärkeää, eli perhe. Ikävä kyllä, minulle on luotu liian voimakas tunne-elämä. Olen minä kokeillu olla kylmä paskakin, mutta se ei vain sopinut minulle. Mutta jos minusta vielä väännetään läheisriippuvainenkin, niin siinäpä on vielä yks aika helvetin iso pojo ittesä päiviltäottamiseksi :DD
Mitä vanhemmuuteen ja vanhempiin tulee.. Minulle sitä tukea ei ole koskaan tullut. En ole saanut ikinä tukea, päinvastoin. Itte minä oon jääräpäisesti vääntäny lapsesta asti. Enkä vanhempiani kuuntelemalla olisi ikinä päässyt näin pitkälle mitä olen. :)
Mutta niin. En minä just nyt ole viiltämässä itteltäni ranteita auki, katsotaan, miten tässä käy. Jos jotain sellaista päätän tehdä, se on viimeisen päälle vakavasti harkittu juttu. Eikä mitään hetken mielijohdetta. :)
Isäni teki itsemurhan, kun olin 4-vuotias. Nyt olen 26-vuotias ja olen joka ikisen päivän viettänyt miettien vastausta kysymykseen "miksi?". En ole koskaan syyttänyt itseäni isän ratkaisusta. Mutta olen miettinyt... Minulta on viety isänpäiväaamut, minulta on viety alttarille saattaminen hääpäivänäni, minun lapseltani on viety isoisä. Sinun ratkaisusi ei vaikuta ainoastaan seuraavaan jälkipolveen vaan pitkälle eteenpäin.
Tiesitkö, että tuhansia nuoria aikuisia jää joka vuosi työkyvyttömyyseläkkeelle mielenterveysongelmien takia? Veikkaanpa että suurimmalle osalle lapsuuden traumat ovat olleet liian raskaita kantaa.
Anna lapsesi pois, jos edes ajattelet itsemurhaa vakavasti. Hän ei ole tehnyt mitään väärää, hän ainoastaan syntyi tänne.
Hei, kato he Secret leffa. Se auttaa sut ihan oikeille teille, jos tajuat sen sanoman niin oot jo oikealla suunnalla. Ala selvittää salaisuutta, siinä sulle elämän sisältöä. ;)
s-tana täällä kaikki on? S-tanan kummaa ihmiseloa 2010 ja eikuin sekoo kokoajan jutut mää teen itsarin ja mää....olkaa ja elelkää ihmisiksi, kaikille on elämä annettu, käyttäkää se hyväksenne ja iloiten päivistänne just tänään ja nyt, eilistä ei takaisin saa ja huominen on tuntematon.....
toisiinne, kaikki yksinäiset ja jätetyt. Meitä on paljon. Ja suhtautukaa positiivisesti itseenne ja toisiinne, auttakaa ja tukekaa toisianne, älkääkä vain miettikö, miten saisi hengen itseltään.