Halonen YK:n uuden naisjärjestön johtoon?

Naisten asemaan liittyviä aloitteita ja järjestöjä yritetään koota YK:ssa yhden uuden erityisjärjestön alaisuuteen.

Samalla on käynnistymässä kilpailu siitä, kenestä tulisi järjestön johtaja eli käytännössä korkeimman kansainvälisiin naiskysymyksiin liittyvän viran haltija.

Suomen presidentti Tarja Halonen on eri lähteiden mukaan ollut arvailussa mukana.

Muodollisesti YK:n pääsihteeri nimittää järjestön johtoon tulevan apulaispääsihteerin, mutta käytännössä hän kuulee tarkkaan jäsenmaita. Ban Ki-moon on pyytänyt jäsenmaita esittämään ehdokkaita virkaan.

Jos tämä toteutuisi niin se olisi hienoa edustusta Suomelle.
Ensin pitäisi kyllä petrata hieman kielitaitoa.
Tiedätte ainakin ketä minä äänestäisin..

http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Halosen nimi esillä YKn uuden naisjärjestön johtoon/1135256566259
7169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat
  • ei ole enää mihinkään.

    Nyt on maailmalla voinut ratsastella suomalaisten rahoilla ja pressanviralla ja tehnyt kalliita huvimatkoja.

    Pressanvirkakin on käynyt ylivoimaiseksi hoitaa, eikä ole tehtäviensä tasolla.

    Kiukkuisen mummon olisi parasta vetäytyä kiltisti eläkkeelle.

    Äänestä

Presidentti Halonen on maailmalla tunnettu ja arvostettu henkilö. Hän olisi aivan sopiva tällaiseen tehtävään.
Hän ymmärtää hyvin kehitysmaiden ongelmat. Hänellä on kokemusta ja koulutusta näihin asioihin. Saapa nyt nähdä, miten asia etenee. Olisiko mahdollisesti jossain kehitysmaassa vastaava ehdokas hoitamaan tehtävää? Tottahan hänen pitäisi olla nainen.

Äänestä
  • mutta ehdotan Riitta Uosukaista, joka on etevä ja myöskin edustava nainen, josta suomalainenkin voisi kerrankin ylpeillä.

    Äänestä

  • Riitta Edustamaan kirjoitti:

    mutta ehdotan Riitta Uosukaista, joka on etevä ja myöskin edustava nainen, josta suomalainenkin voisi kerrankin ylpeillä.

    Uosukainen meni möläyttämään Karjalan luovuttamisesta epäkorrektia tekstiä ollessaan eduskunnan puheenjohtajana. Siitä sai sellaisen käsityksen, että mielipide olisi ollut Suomessa hallituksen ja eduskunnan mielipide. Pitää tosin ymmärtää, että Uosukainen ei ollut oikein asioiden tasalla.

    Äänestä

  • politiikkaa..... kirjoitti:

    Uosukainen meni möläyttämään Karjalan luovuttamisesta epäkorrektia tekstiä ollessaan eduskunnan puheenjohtajana. Siitä sai sellaisen käsityksen, että mielipide olisi ollut Suomessa hallituksen ja eduskunnan mielipide. Pitää tosin ymmärtää, että Uosukainen ei ollut oikein asioiden tasalla.

    on mahtava puhuja ja osaa esiintyä arvokkaasti, mitä kansainvälisessä toimessa tarvitaan.
    Halosen on parasta pysyä Suomessa demareiden ihailtavana.

    Äänestä

Tarja Halonen tai Erkki Tuomioja - molemmat olisivat erinomaisia valintoja YKn uuden naisjärjestön pääsihteeriksi. Molemmat ovat kannnanotoissaan ilmaisseet sen, että merlittävin keino maailman rauhan ja lasten olojen parantamiseen on nimenomaan naisten aseman, terveyden ja turvallisuuden sekä koulutuksen takaaminen. He ovat viisaista ihmisiä, joiden puhetta kannattaa kuunnella.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kasku12 kirjoitti:

Naisten asemaan liittyviä aloitteita ja järjestöjä yritetään koota YK:ssa yhden uuden erityisjärjestön alaisuuteen.

Samalla on käynnistymässä kilpailu siitä, kenestä tulisi järjestön johtaja eli käytännössä korkeimman kansainvälisiin naiskysymyksiin liittyvän viran haltija.

Suomen presidentti Tarja Halonen on eri lähteiden mukaan ollut arvailussa mukana.

Muodollisesti YK:n pääsihteeri nimittää järjestön johtoon tulevan apulaispääsihteerin, mutta käytännössä hän kuulee tarkkaan jäsenmaita. Ban Ki-moon on pyytänyt jäsenmaita esittämään ehdokkaita virkaan.

Jos tämä toteutuisi niin se olisi hienoa edustusta Suomelle.
Ensin pitäisi kyllä petrata hieman kielitaitoa.
Tiedätte ainakin ketä minä äänestäisin..

http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Halosen nimi esillä YKn uuden naisjärjestön johtoon/1135256566259

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu