"Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok) ei pidä kynttilää vakan alla, kun hän kertoo taistelustaan Kreikka-lainan neuvotteluissa euromaiden kokouksissa.
- Puhuin talvella, että jos Kreikka tarvitsee tukea, mukana pitää olla IMF (Kansainvälinen valuuttarahasto) ja lainojen pitää olla kahdenvälisiä.
Kataisen mukaan sellainen vaihtoehto, että Kreikalle annettaisiin isännätöntä eurorahaa, ei Suomelle käynyt.
- Siitä olimme tiukkana ja siitä minua haukuttiin euroryhmässä. Mutta haukkuminen loppui, kun kaikki ovat huomanneet, että tämä järjestelmä onkin parempi tässä vaikeassa tilanteessa.
- Olen tosi tyytyväinen että sain sen läpi - en yksin, siinä oli muutama muu maa mukana. Mutta eräässä ratkaisevassa kokouksessa olin ainoa, joka otti iskut vastaan, Katainen kertoi IS:lle.
Sitä, kuka löi lujimmin, Katainen ei suostu kertomaan.
- Euroalueen kokouksesta voi kertoa vain oman toimintansa, ei muiden.
Vielä hetki sitten puhuttiin, että Suomen osuus lainasta olisi puoli miljardia euroa. Lopullinen summa onkin 1,6 miljardia. Summan kolminkertaistuminen muutamassa viikossa selittyy Kataisen mukaan sillä, että aluksi puhuttiin vain vuoden tuesta.
- Tuli arvio, että yhden vuoden lainapaketti ei riitä vakuuttamaan markkinoita. Nyt päädyttiin siihen, että kolmen vuoden lainaohjelma ja neljän vuoden vakautusohjelma. Eli uudistus jatkuu vielä lainansaannin jälkeenkin."
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=2126879

Vastaukset 11
Vanhimmat
Henkilöpalvonta kuuluu hirmuhallintoihin, sitä tuokin Siilinjärveläisen kauppiaan kukkopoika harjoittelee. Kyseessä on eliitin etujen ajamiseen tarvittava rooli ja sen näyttelijä, vaikka todellisuudessa se on maanpetturi, jonka mielenvikaisten visioitten takia Suomen kansaa kuolee köyhyyteen, työttömyyteen, ahdinkoon jne
Et tainnut lukea eilisiä kannanottoja kyseisen toopen toivottamisesta ikuiseen helvettiin.
kuuluu hirmuhallintoihin ettet ainakaann yhtään ole Kataista parempi
Pelkkää paskan jauhamista!
Pelkkää paskan jauhamista!
Pelkkää paskan jauhamista!
Pelkkää paskan jauhamista!
Herrojen puheet on pelkkää sanahelinää , vailla reaaliteettia. Tälläinen hallitus vie meidät ikuiseen kurimukseen , siispä hallitus nurin ja uudet viisaammat tilalle, jos niitä nyt mistä löytyy.
Katainen on illuminatin huorapoju.
Tämä ns. "kreikan tukipaketti", niin se menee suoraan pankeille.
Tavallinen kreikkalainen ei näe tuosta senttiäkään.
http://www.taloussanomat.fi/rahoitus/2010/05/04/kreikka-epidemia-iskisi-pahasti-osaan-pankeista/20106420/12
Katainen on pankiirien NWO-huorapoju.
Suomen valtamedia, niin se on täysin rappareiden hallussa ja rapparit ovat päättäneet, että Kataisesta tehdään seuraava pääministeri.
Siksi valtamedia nyt nuolee Kataista.
Näin Kreikasta varoitettiin suomalaisia
Kreikan talouden ongelmien ei olisi pitänyt tulla yllätyksenä ainakaan suomalaisille yrittäjille. Finnpro varoitti heitä Kreikan kasvavista ongelmista jo puolitoista vuotta sitten, ja muistutti myös muista haasteista: harmaata taloutta, agentteja, lakkoilua.
http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2010/05/04/nain-kreikasta-varoitettiin-suomalaisia/20106415/12
Maailmanpankki
http://lampuri.fi/maailmanpankki.htm
itsekeskeinen kusipää. Ei voi enää muuta sanoa. MINÄ MINÄ MINÄ MINÄ JA MINÄ. Ja vissin joku muuki...
Hyvä Jyrki! JYKÄÄÄÄÄH HÄH HÄH!
istuu päätteittensä edessä ja kiljuvat omia näkemyksiään. Missä kaikki luuraa, kun eduskunnan lehtereiltä ei näitä viisauksia jaeltu, kun Kreikka-ongelmaa puitiin?
Ihan sama, mitä täällä päätetään. Kansa lojuu pää sekaisena kämppänsä nurkassa ja naputtaa läppäriä niin että linjat on tukossa! Suomalaista sisua, vai yksinkertaisuuttako?
jos aidosti uskoo Kreikan koskaan kykenevän velkojensa maksuun , maa joka ei oikeastaan tuota muuta kuin oliiviöljyä ja turismia on täysin elänyt yli varojensa ja joutuu nyt velkojensa ansiosta uuteen velkakierteeseen joiden korkojen maksuunkaan ei asiantuntijoiden näkemyksen mukaan Kreikan rahkeet riitä.