Pedofiilien paratiisi

"Löytyy lisääkin näitä inhottavia pedofiilejä jotka ovat jääneet kiinni, mutta halusin että ymmärrätte, ettei kirkossa ole yleensä pedofiilejä, vaan se on ollut erittäin harvinaista, ja nekin muutamat ovat jääneet kiinni. "

Ja mikä saa sinut kuivittelemaan, etteivät nuo rikosoikeudelliseen vastuuseen joutuneet pedofiilitkin ole suurimmaksi osaksi kirkon jäseniä?

uskomaki kirjoitti:

"Löytyy lisääkin näitä inhottavia pedofiilejä jotka ovat jääneet kiinni, mutta halusin että ymmärrätte, ettei kirkossa ole yleensä pedofiilejä, vaan se on ollut erittäin harvinaista, ja nekin muutamat ovat jääneet kiinni. "

Ja mikä saa sinut kuivittelemaan, etteivät nuo rikosoikeudelliseen vastuuseen joutuneet pedofiilitkin ole suurimmaksi osaksi kirkon jäseniä?

Silloin kun kirkkoa puolustellaan sillä, että 80 % kansasta kuuluu kirkkoon, ateistien tavallisin vastaväite on tämä: "Eivät ne 80 % oikeasti usko. He ovat käytännössä ateisteja, mutta pysyttelevät kirkossa, koska haluavat kummiksi, kirkkohäät, kirkkohautajaiset jne. Tai sitten he ovat vain liian laiskoja ja ajattelemattomia erotakseen, tai ehkä leimautumisen pelosta pysyttelevät jäseninä jne." Sitten kun paperityöntekijäpedofiili tms. sattuukin kuulumaan kirkkoon, hänen "kirkkouskovaisuutensa" yhtäkkiä onkin hyvinkin keskeinen tekijä hänen pedofiliassaan. Näinkö se menee? Helppo tietysti syyttää uskovia lähes kaikista maailman rikoksista, kun lähes kaikki maailman ihmiset ovat jonkin sortin uskovia. Onhan näillä foorumeilla "todistettu" sekin, että Hitler oli hurskas kristitty. MOT.

wannabe-uskis kirjoitti:

Silloin kun kirkkoa puolustellaan sillä, että 80 % kansasta kuuluu kirkkoon, ateistien tavallisin vastaväite on tämä: "Eivät ne 80 % oikeasti usko. He ovat käytännössä ateisteja, mutta pysyttelevät kirkossa, koska haluavat kummiksi, kirkkohäät, kirkkohautajaiset jne. Tai sitten he ovat vain liian laiskoja ja ajattelemattomia erotakseen, tai ehkä leimautumisen pelosta pysyttelevät jäseninä jne." Sitten kun paperityöntekijäpedofiili tms. sattuukin kuulumaan kirkkoon, hänen "kirkkouskovaisuutensa" yhtäkkiä onkin hyvinkin keskeinen tekijä hänen pedofiliassaan. Näinkö se menee? Helppo tietysti syyttää uskovia lähes kaikista maailman rikoksista, kun lähes kaikki maailman ihmiset ovat jonkin sortin uskovia. Onhan näillä foorumeilla "todistettu" sekin, että Hitler oli hurskas kristitty. MOT.

En minä ainakaan kuvittele, että erityisesti jotkut tosiuskovaiset lapsia raiskaisivat muita enemmän. Kysehän on ollut vain siitä mitä kirkon piirissä tapahtuu. Siellä toden totta pääseen mellastamaan kaikenlaiset hörhöt.

Toisaalta taas en usko, että jumaluskovaisuus mitenkää erityisesti suojelee kieroontumiselta. Itse ainakin olen tavannut aivan järjetöntä kaksinaismoralismia uskovaisten keskuudessa. Enkä nyt puhu palstalla esiintyvistä ääritapauksista vaan tosielämässä tavatuista tapauksista.

uskomaki kirjoitti:

En minä ainakaan kuvittele, että erityisesti jotkut tosiuskovaiset lapsia raiskaisivat muita enemmän. Kysehän on ollut vain siitä mitä kirkon piirissä tapahtuu. Siellä toden totta pääseen mellastamaan kaikenlaiset hörhöt.

Toisaalta taas en usko, että jumaluskovaisuus mitenkää erityisesti suojelee kieroontumiselta. Itse ainakin olen tavannut aivan järjetöntä kaksinaismoralismia uskovaisten keskuudessa. Enkä nyt puhu palstalla esiintyvistä ääritapauksista vaan tosielämässä tavatuista tapauksista.

"En minä ainakaan kuvittele, että erityisesti jotkut tosiuskovaiset lapsia raiskaisivat muita enemmän. Kysehän on ollut vain siitä mitä kirkon piirissä tapahtuu. Siellä toden totta pääseen mellastamaan kaikenlaiset hörhöt."

Mitä tässä nyt kirkolla tarkoitetaan? Jos tarkoitetaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon koko jäsenkuntaa, koko neljää miljoonaa, niin siinä tapauksessa "kirkon piirissä" tapahtuu aivan varmasti kaikkea mahdollista alkaen kiroilusta murhaamiseen asti. Mutta mitä tai keitä täsmälleen ottaen tarkoitat näillä "hörhöillä"? Millä tavalla he pääsevät mellastamaan kirkossa? Mikä heistä erityisesti tekee hörhöjä?

"Toisaalta taas en usko, että jumaluskovaisuus mitenkää erityisesti suojelee kieroontumiselta. Itse ainakin olen tavannut aivan järjetöntä kaksinaismoralismia uskovaisten keskuudessa. Enkä nyt puhu palstalla esiintyvistä ääritapauksista vaan tosielämässä tavatuista tapauksista."

Ei usko varmasti seksuaaliselta tai miltään muultakaan kieroutumiselta suojele. Korkeintaan se voi kannustaa kilvoittelemaan ja taistelemaan kieroutumien herättämiä kieroja haluja vastaan. Sen sijaan minun on vaikea kuvitella, miten se voisi kannustaa tai edesauttaa vaikkapa nyt sitten pedofiilisten halujen toteuttamista käytännössä. Kirkko organisaationa ja instituutiona voi tietysti tarjota olosuhteet ja puitteet sellaiseen (esim. rippileirit). Tämä on tietysti ongelma, mutta se ei ole yksin kirkon ongelma, vaan sama vaara piilee kaikkialla, missä aikuiset ovat tekemisissä lasten kanssa. Kirkossa tehdään kyllä aika paljon lapsi- ja nuorisotyötä. Sikäli kuin olen ymmärtänyt, työntekijät näihin tehtäviin seulotaan aika ankarasti.

Kaksinaismoralismi taas on toinen asia enkä ihan ymmärrä miten se tähän liittyy. Minä olen ollut havaitsevinani monien ihmisten, niin uskovien kuin ateistienkin, mutta ehkä enemmän uskovien, keskuudessa erään kätevän tavan välttää kaikkea tekopyhyyttä ja kaksinaismoralismia. Se tapa on sellainen, että määritellään moraali omien tekojen, mahdollisesti vikojen ja puutteiden, perusteella. Siis näin: minä teen asiaa x, olkoon siis asia x moraaliseti neutraali tai hyvä. Harvinaisempaa on tämä: minä teen asiaa x, mutta minun ei pitäisi sitä tehdä, koska se on väärin. Se, että minä syyllistyn asiaan x, ei poista minulta oikeutta pitää asiaa x edelleen vääränä niin itseni kuin muidenkin tekemänä. Toisin sanoen kaksinaismoralismissa ei ole kyse siitä, että puheet ja teot ovat ristiriidassa keskenään, vaan siitä, että itselle pätevät eri standardit kuin muille. Yleisempää on kuitenkin sallia toisille sama kuin itselleenkin, koska on helpompi tehdä väärin, jos kaikki muutkin tekevät. Se rauhoittaa omaatuntoa. Nähdäkseni aito kaksinaismoralismi edellyttää melkoisen omahyväistä, itseään muita parempana pitävää persoonaa. Oletko varma, että olet kohdannut kaksinaismoralismia etkä vain inhimillistä heikkoutta?

wannabe-uskis kirjoitti:

"En minä ainakaan kuvittele, että erityisesti jotkut tosiuskovaiset lapsia raiskaisivat muita enemmän. Kysehän on ollut vain siitä mitä kirkon piirissä tapahtuu. Siellä toden totta pääseen mellastamaan kaikenlaiset hörhöt."

Mitä tässä nyt kirkolla tarkoitetaan? Jos tarkoitetaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon koko jäsenkuntaa, koko neljää miljoonaa, niin siinä tapauksessa "kirkon piirissä" tapahtuu aivan varmasti kaikkea mahdollista alkaen kiroilusta murhaamiseen asti. Mutta mitä tai keitä täsmälleen ottaen tarkoitat näillä "hörhöillä"? Millä tavalla he pääsevät mellastamaan kirkossa? Mikä heistä erityisesti tekee hörhöjä?

"Toisaalta taas en usko, että jumaluskovaisuus mitenkää erityisesti suojelee kieroontumiselta. Itse ainakin olen tavannut aivan järjetöntä kaksinaismoralismia uskovaisten keskuudessa. Enkä nyt puhu palstalla esiintyvistä ääritapauksista vaan tosielämässä tavatuista tapauksista."

Ei usko varmasti seksuaaliselta tai miltään muultakaan kieroutumiselta suojele. Korkeintaan se voi kannustaa kilvoittelemaan ja taistelemaan kieroutumien herättämiä kieroja haluja vastaan. Sen sijaan minun on vaikea kuvitella, miten se voisi kannustaa tai edesauttaa vaikkapa nyt sitten pedofiilisten halujen toteuttamista käytännössä. Kirkko organisaationa ja instituutiona voi tietysti tarjota olosuhteet ja puitteet sellaiseen (esim. rippileirit). Tämä on tietysti ongelma, mutta se ei ole yksin kirkon ongelma, vaan sama vaara piilee kaikkialla, missä aikuiset ovat tekemisissä lasten kanssa. Kirkossa tehdään kyllä aika paljon lapsi- ja nuorisotyötä. Sikäli kuin olen ymmärtänyt, työntekijät näihin tehtäviin seulotaan aika ankarasti.

Kaksinaismoralismi taas on toinen asia enkä ihan ymmärrä miten se tähän liittyy. Minä olen ollut havaitsevinani monien ihmisten, niin uskovien kuin ateistienkin, mutta ehkä enemmän uskovien, keskuudessa erään kätevän tavan välttää kaikkea tekopyhyyttä ja kaksinaismoralismia. Se tapa on sellainen, että määritellään moraali omien tekojen, mahdollisesti vikojen ja puutteiden, perusteella. Siis näin: minä teen asiaa x, olkoon siis asia x moraaliseti neutraali tai hyvä. Harvinaisempaa on tämä: minä teen asiaa x, mutta minun ei pitäisi sitä tehdä, koska se on väärin. Se, että minä syyllistyn asiaan x, ei poista minulta oikeutta pitää asiaa x edelleen vääränä niin itseni kuin muidenkin tekemänä. Toisin sanoen kaksinaismoralismissa ei ole kyse siitä, että puheet ja teot ovat ristiriidassa keskenään, vaan siitä, että itselle pätevät eri standardit kuin muille. Yleisempää on kuitenkin sallia toisille sama kuin itselleenkin, koska on helpompi tehdä väärin, jos kaikki muutkin tekevät. Se rauhoittaa omaatuntoa. Nähdäkseni aito kaksinaismoralismi edellyttää melkoisen omahyväistä, itseään muita parempana pitävää persoonaa. Oletko varma, että olet kohdannut kaksinaismoralismia etkä vain inhimillistä heikkoutta?

"Mitä tässä nyt kirkolla tarkoitetaan? Jos tarkoitetaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon koko jäsenkuntaa, koko neljää miljoonaa, niin siinä tapauksessa "kirkon piirissä" tapahtuu aivan varmasti kaikkea mahdollista alkaen kiroilusta murhaamiseen asti. Mutta mitä tai keitä täsmälleen ottaen tarkoitat näillä "hörhöillä"? Millä tavalla he pääsevät mellastamaan kirkossa? Mikä heistä erityisesti tekee hörhöjä?"

Kirkkolla tarkoitetaan juuri vaikkapa Suomen evankelisluterilaista kirkkoa viisine miljoonine jäsenineen. Jäsenyyttä hakiessa ei tarvitse läpäistä psykologista testiä. Töihinkin vaikkapa lasten pariin pääsee vaikkei olisi mieleltään terve, kunhan ei ole haitallista rikosrekisteriä.

"Ei usko varmasti seksuaaliselta tai miltään muultakaan kieroutumiselta suojele. Korkeintaan se voi kannustaa kilvoittelemaan ja taistelemaan kieroutumien herättämiä kieroja haluja vastaan. Sen sijaan minun on vaikea kuvitella, miten se voisi kannustaa tai edesauttaa vaikkapa nyt sitten pedofiilisten halujen toteuttamista käytännössä."

Jos henkilö ei ole sinut omien mielitekojensa ja viettiensä kanssa, vaan kieltää ne, niin patoutumat saattavat toisinaan purkautua kieroutumien kautta. Silloin purkausten kohteeksi voivat joutua ne yhteisön helpoimminn alistettavissa olevat.

"Kirkko organisaationa ja instituutiona voi tietysti tarjota olosuhteet ja puitteet sellaiseen (esim. rippileirit). Tämä on tietysti ongelma, mutta se ei ole yksin kirkon ongelma, vaan sama vaara piilee kaikkialla, missä aikuiset ovat tekemisissä lasten kanssa."

En tiedä millaisia mahdollisuuksia rippileirit tarjoavat, mutta koulunkäynti ja aikuisten ohjaamat tavanomaiset harrasteet (urheilutoiminta, musiikki, jne.) ovat kyllä siinä määrin avoimia julkisia ja epäauktoriteettisia tilanteita, että pervoilla voi olla melkoisen vaikea toteuttaa pervouttaan.

"Kirkossa tehdään kyllä aika paljon lapsi- ja nuorisotyötä. Sikäli kuin olen ymmärtänyt, työntekijät näihin tehtäviin seulotaan aika ankarasti."

Kunpa seula toimisi.

"Kaksinaismoralismi taas on toinen asia enkä ihan ymmärrä miten se tähän liittyy."

Näen kaksinaismoralismia siinä, että julistetaan moraalista puhtautta ja kehoitetaan pyyteettömään rakkauteen sekä esittäydytään moraalisesti puhtaina, mutta kuitenkin kieroillaan, valhdellaan, sorretaan, alistetaan ja jopa peitellään rikoksia ihmisyyttä kohtaan.

"Minä olen ollut havaitsevinani monien ihmisten, niin uskovien kuin ateistienkin, mutta ehkä enemmän uskovien, keskuudessa erään kätevän tavan välttää kaikkea tekopyhyyttä ja kaksinaismoralismia. Se tapa on sellainen, että määritellään moraali omien tekojen, mahdollisesti vikojen ja puutteiden, perusteella. Siis näin: minä teen asiaa x, olkoon siis asia x moraaliseti neutraali tai hyvä. Harvinaisempaa on tämä: minä teen asiaa x, mutta minun ei pitäisi sitä tehdä, koska se on väärin. Se, että minä syyllistyn asiaan x, ei poista minulta oikeutta pitää asiaa x edelleen vääränä niin itseni kuin muidenkin tekemänä."

Karkeasti yksinkertaistettuna uskonnottomat voivat elää yksinkertaisesti oman moraalinsa ohjaamina. Itselleen ja toisille rehellinen ateisti voi siis puhua saman moraalisäänöstön puolesta, mitä itse kannattaa.

Uskovaisilla taas on lisäkuormana moraaliohjeet uskonnon oppien puolesta. Usein nämä ohjeet ovat ristiriidassa henkilön toiminnan kanssa.

Lähipiirissäni on hyvin moraalittomia ihmisiä, jotka puheiden tasolla esiintyvät julkisuudessa mitä kristillisimpinä pyhimyksinä, mutta käytännössä ovat hyvin itsekeskeisiä ja toimivat läheisiään kohtaan käyttäen kiristystä ja kieroilua ajaakseen vain ja ainoastaan omaa agendaansa.

Kohdalleni on sattunut myös puheiden tasolla lempeyttä, oikeudenmukaisuutta ja rakkautta puolustavia vanhempia, jotka eivät voi sulattaa esimerkiksi sitä, että heidän lapsiltaan puuttuu jumalusko, vaan katkaisevat vihoissaan välinsä lapsiinsa.

Nämä tapaukset edustavat minulle uskontoon liittyvää kaksinaismoraalia.

"Toisin sanoen kaksinaismoralismissa ei ole kyse siitä, että puheet ja teot ovat ristiriidassa keskenään, vaan siitä, että itselle pätevät eri standardit kuin muille."

Olen eri mieltä. Se että asettaa itselle eri standardit kuin muille, on itsekeskeistä törkeyttä (siis jos sallii itselleen sen helpomman tien). Kaksinaismoralismia on se, ettei noudata niitä standardeja, joiden varaan vannoo.

"Yleisempää on kuitenkin sallia toisille sama kuin itselleenkin, koska on helpompi tehdä väärin, jos kaikki muutkin tekevät. Se rauhoittaa omaatuntoa. Nähdäkseni aito kaksinaismoralismi edellyttää melkoisen omahyväistä, itseään muita parempana pitävää persoonaa. Oletko varma, että olet kohdannut kaksinaismoralismia etkä vain inhimillistä heikkoutta? "

Sen mukaan, mitä kaksinaismoralismi minulle merkitsee, kohtaan uskontoon liittyvää kaksinaismoraalisuutta jatkuvasti.

uskomaki kirjoitti:

"Mitä tässä nyt kirkolla tarkoitetaan? Jos tarkoitetaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon koko jäsenkuntaa, koko neljää miljoonaa, niin siinä tapauksessa "kirkon piirissä" tapahtuu aivan varmasti kaikkea mahdollista alkaen kiroilusta murhaamiseen asti. Mutta mitä tai keitä täsmälleen ottaen tarkoitat näillä "hörhöillä"? Millä tavalla he pääsevät mellastamaan kirkossa? Mikä heistä erityisesti tekee hörhöjä?"

Kirkkolla tarkoitetaan juuri vaikkapa Suomen evankelisluterilaista kirkkoa viisine miljoonine jäsenineen. Jäsenyyttä hakiessa ei tarvitse läpäistä psykologista testiä. Töihinkin vaikkapa lasten pariin pääsee vaikkei olisi mieleltään terve, kunhan ei ole haitallista rikosrekisteriä.

"Ei usko varmasti seksuaaliselta tai miltään muultakaan kieroutumiselta suojele. Korkeintaan se voi kannustaa kilvoittelemaan ja taistelemaan kieroutumien herättämiä kieroja haluja vastaan. Sen sijaan minun on vaikea kuvitella, miten se voisi kannustaa tai edesauttaa vaikkapa nyt sitten pedofiilisten halujen toteuttamista käytännössä."

Jos henkilö ei ole sinut omien mielitekojensa ja viettiensä kanssa, vaan kieltää ne, niin patoutumat saattavat toisinaan purkautua kieroutumien kautta. Silloin purkausten kohteeksi voivat joutua ne yhteisön helpoimminn alistettavissa olevat.

"Kirkko organisaationa ja instituutiona voi tietysti tarjota olosuhteet ja puitteet sellaiseen (esim. rippileirit). Tämä on tietysti ongelma, mutta se ei ole yksin kirkon ongelma, vaan sama vaara piilee kaikkialla, missä aikuiset ovat tekemisissä lasten kanssa."

En tiedä millaisia mahdollisuuksia rippileirit tarjoavat, mutta koulunkäynti ja aikuisten ohjaamat tavanomaiset harrasteet (urheilutoiminta, musiikki, jne.) ovat kyllä siinä määrin avoimia julkisia ja epäauktoriteettisia tilanteita, että pervoilla voi olla melkoisen vaikea toteuttaa pervouttaan.

"Kirkossa tehdään kyllä aika paljon lapsi- ja nuorisotyötä. Sikäli kuin olen ymmärtänyt, työntekijät näihin tehtäviin seulotaan aika ankarasti."

Kunpa seula toimisi.

"Kaksinaismoralismi taas on toinen asia enkä ihan ymmärrä miten se tähän liittyy."

Näen kaksinaismoralismia siinä, että julistetaan moraalista puhtautta ja kehoitetaan pyyteettömään rakkauteen sekä esittäydytään moraalisesti puhtaina, mutta kuitenkin kieroillaan, valhdellaan, sorretaan, alistetaan ja jopa peitellään rikoksia ihmisyyttä kohtaan.

"Minä olen ollut havaitsevinani monien ihmisten, niin uskovien kuin ateistienkin, mutta ehkä enemmän uskovien, keskuudessa erään kätevän tavan välttää kaikkea tekopyhyyttä ja kaksinaismoralismia. Se tapa on sellainen, että määritellään moraali omien tekojen, mahdollisesti vikojen ja puutteiden, perusteella. Siis näin: minä teen asiaa x, olkoon siis asia x moraaliseti neutraali tai hyvä. Harvinaisempaa on tämä: minä teen asiaa x, mutta minun ei pitäisi sitä tehdä, koska se on väärin. Se, että minä syyllistyn asiaan x, ei poista minulta oikeutta pitää asiaa x edelleen vääränä niin itseni kuin muidenkin tekemänä."

Karkeasti yksinkertaistettuna uskonnottomat voivat elää yksinkertaisesti oman moraalinsa ohjaamina. Itselleen ja toisille rehellinen ateisti voi siis puhua saman moraalisäänöstön puolesta, mitä itse kannattaa.

Uskovaisilla taas on lisäkuormana moraaliohjeet uskonnon oppien puolesta. Usein nämä ohjeet ovat ristiriidassa henkilön toiminnan kanssa.

Lähipiirissäni on hyvin moraalittomia ihmisiä, jotka puheiden tasolla esiintyvät julkisuudessa mitä kristillisimpinä pyhimyksinä, mutta käytännössä ovat hyvin itsekeskeisiä ja toimivat läheisiään kohtaan käyttäen kiristystä ja kieroilua ajaakseen vain ja ainoastaan omaa agendaansa.

Kohdalleni on sattunut myös puheiden tasolla lempeyttä, oikeudenmukaisuutta ja rakkautta puolustavia vanhempia, jotka eivät voi sulattaa esimerkiksi sitä, että heidän lapsiltaan puuttuu jumalusko, vaan katkaisevat vihoissaan välinsä lapsiinsa.

Nämä tapaukset edustavat minulle uskontoon liittyvää kaksinaismoraalia.

"Toisin sanoen kaksinaismoralismissa ei ole kyse siitä, että puheet ja teot ovat ristiriidassa keskenään, vaan siitä, että itselle pätevät eri standardit kuin muille."

Olen eri mieltä. Se että asettaa itselle eri standardit kuin muille, on itsekeskeistä törkeyttä (siis jos sallii itselleen sen helpomman tien). Kaksinaismoralismia on se, ettei noudata niitä standardeja, joiden varaan vannoo.

"Yleisempää on kuitenkin sallia toisille sama kuin itselleenkin, koska on helpompi tehdä väärin, jos kaikki muutkin tekevät. Se rauhoittaa omaatuntoa. Nähdäkseni aito kaksinaismoralismi edellyttää melkoisen omahyväistä, itseään muita parempana pitävää persoonaa. Oletko varma, että olet kohdannut kaksinaismoralismia etkä vain inhimillistä heikkoutta? "

Sen mukaan, mitä kaksinaismoralismi minulle merkitsee, kohtaan uskontoon liittyvää kaksinaismoraalisuutta jatkuvasti.

"Kirkkolla tarkoitetaan juuri vaikkapa Suomen evankelisluterilaista kirkkoa viisine miljoonine jäsenineen. Jäsenyyttä hakiessa ei tarvitse läpäistä psykologista testiä. Töihinkin vaikkapa lasten pariin pääsee vaikkei olisi mieleltään terve, kunhan ei ole haitallista rikosrekisteriä."

Juu, ei tarvitse läpäistä mitään erityisiä testejä voidakseen olla kristitty. No, Katekismus periaatteessa pitäisi hallita. En tiedä, millä perusteella kirkon lapsityöhon hakevat valitaan. Olen ymmärtänyt, että joihinkin hommiin mennään psykologisen testin kautta, mutta en ole varma tästä. Pitänee tarkistaa asia jostain. Toisaalta eipä ne testitkään taida aukottomia olla.

"Jos henkilö ei ole sinut omien mielitekojensa ja viettiensä kanssa, vaan kieltää ne, niin patoutumat saattavat toisinaan purkautua kieroutumien kautta. Silloin purkausten kohteeksi voivat joutua ne yhteisön helpoimminn alistettavissa olevat."

Tämä on tietysti ihanne missä tahansa. Kunhan sinuiksi tuleminen vaikka nyt sitten pedofiilisten taipumusten kanssa ei tarkoita sitä, että taipumukset pannaan käytännössä toimeen.

"En tiedä millaisia mahdollisuuksia rippileirit tarjoavat, mutta koulunkäynti ja aikuisten ohjaamat tavanomaiset harrasteet (urheilutoiminta, musiikki, jne.) ovat kyllä siinä määrin avoimia julkisia ja epäauktoriteettisia tilanteita, että pervoilla voi olla melkoisen vaikea toteuttaa pervouttaan."

Tavallisin paikka hyväksikäytölle taitaa valitettavasti olla oma koti. Vaikka tämä nyt ei varsinaisesti liity asiaan.

"Karkeasti yksinkertaistettuna uskonnottomat voivat elää yksinkertaisesti oman moraalinsa ohjaamina. Itselleen ja toisille rehellinen ateisti voi siis puhua saman moraalisäänöstön puolesta, mitä itse kannattaa."

Niin, helppohan se on olla "moraalinen", kun voi itse määritellä, mikä on oikein ja mikä väärin. Juuri tästähän minä edellisessä viestissäni kirjoitin. Uskova toki kannattaa uskostaan johtuvaa moraalia, mutta ainakin luterilaiseen ajatteluun sopii se, että kristillinen moraali on niin vaativaa, että sitä on mahdotonta noudattaa. Ihanteena on täydellisyys, Jumalan kaltaisuus: "Olkaa täydellisiä niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen."

"Uskovaisilla taas on lisäkuormana moraaliohjeet uskonnon oppien puolesta. Usein nämä ohjeet ovat ristiriidassa henkilön toiminnan kanssa."

Voistiko antaa esimerkkejä tällaisista "lisäkuormista"? Onko muuten moraali sinulle kuorma?

"Lähipiirissäni on hyvin moraalittomia ihmisiä, jotka puheiden tasolla esiintyvät julkisuudessa mitä kristillisimpinä pyhimyksinä, mutta käytännössä ovat hyvin itsekeskeisiä ja toimivat läheisiään kohtaan käyttäen kiristystä ja kieroilua ajaakseen vain ja ainoastaan omaa agendaansa."

Lähipiirissäni on ihmisiä, jotka eivät koskaan tee mitään väärin, koska he ovat, vähän kärjistäen, määritelleet itsensä hyvän ja pahan tuolle puolen. Heidän moraalinsa on ad hoc -moraalia. Minusta se on ongelmallinen kanta, vaikka toki moraaliset ratkaisut aina tehdään tietyssä tilanteessa ja jossain määrin tilanteen ehdoilla.

"Kohdalleni on sattunut myös puheiden tasolla lempeyttä, oikeudenmukaisuutta ja rakkautta puolustavia vanhempia, jotka eivät voi sulattaa esimerkiksi sitä, että heidän lapsiltaan puuttuu jumalusko, vaan katkaisevat vihoissaan välinsä lapsiinsa.

Nämä tapaukset edustavat minulle uskontoon liittyvää kaksinaismoraalia."

Se on tietysti ikävä tilanne. Jos minulla olisi lapsia, joista tulisi ateisteja tai muulla tavalla väärässä olijoita, en itsekään tiedä, mitä tekisin. Vaikea samaistua tilanteeseen, kun lapsia ei ainakaan vielä ole. Ehkä joskus kypsyn sen verran, että kykenen sietämään ateistejakin tyynin mielin.

"Olen eri mieltä. Se että asettaa itselle eri standardit kuin muille, on itsekeskeistä törkeyttä (siis jos sallii itselleen sen helpomman tien). Kaksinaismoralismia on se, ettei noudata niitä standardeja, joiden varaan vannoo."

Mielestäsi täytyy siis vannoa sellaisen moraalin nimeen, jota pystyy noudattamaan? Se johtaa kyllä älyttömyyksiin. Jos minä olisin vaikkapa kleptomaanikko enkä pystyisi olemaan varastamatta, pitäisikö minun alkaa pitää varastamista oikeutettuna? Enkö enää saisi tuomita varastamista vääräksi? Entä jos omatuntoni sanoisi, että se on väärin siitä huolimatta, että syyllistyn siihen itse? Minun pitäisi siis sinun mielestäsi paaduttaa omatuntoni, niin että varastaminen alkaisi tuntua hyväksyttävältä? Mitä mieltä olet moraali-ihanteista? Täydellisyyden tavoittelusta?

"Sen mukaan, mitä kaksinaismoralismi minulle merkitsee, kohtaan uskontoon liittyvää kaksinaismoraalisuutta jatkuvasti."

Sitten sinulla taitaa olla ihan oma käsitys kaksinaismoralismista. Minulle tuo, mitä sinä kutsut kaksinaismoralismiksi, on pikemminkin tekopyhyyttä, olettaen siis, ettei avoimesti myönnä rikkoneensa omia standardejaan.

wannabe-uskis kirjoitti:

"Kirkkolla tarkoitetaan juuri vaikkapa Suomen evankelisluterilaista kirkkoa viisine miljoonine jäsenineen. Jäsenyyttä hakiessa ei tarvitse läpäistä psykologista testiä. Töihinkin vaikkapa lasten pariin pääsee vaikkei olisi mieleltään terve, kunhan ei ole haitallista rikosrekisteriä."

Juu, ei tarvitse läpäistä mitään erityisiä testejä voidakseen olla kristitty. No, Katekismus periaatteessa pitäisi hallita. En tiedä, millä perusteella kirkon lapsityöhon hakevat valitaan. Olen ymmärtänyt, että joihinkin hommiin mennään psykologisen testin kautta, mutta en ole varma tästä. Pitänee tarkistaa asia jostain. Toisaalta eipä ne testitkään taida aukottomia olla.

"Jos henkilö ei ole sinut omien mielitekojensa ja viettiensä kanssa, vaan kieltää ne, niin patoutumat saattavat toisinaan purkautua kieroutumien kautta. Silloin purkausten kohteeksi voivat joutua ne yhteisön helpoimminn alistettavissa olevat."

Tämä on tietysti ihanne missä tahansa. Kunhan sinuiksi tuleminen vaikka nyt sitten pedofiilisten taipumusten kanssa ei tarkoita sitä, että taipumukset pannaan käytännössä toimeen.

"En tiedä millaisia mahdollisuuksia rippileirit tarjoavat, mutta koulunkäynti ja aikuisten ohjaamat tavanomaiset harrasteet (urheilutoiminta, musiikki, jne.) ovat kyllä siinä määrin avoimia julkisia ja epäauktoriteettisia tilanteita, että pervoilla voi olla melkoisen vaikea toteuttaa pervouttaan."

Tavallisin paikka hyväksikäytölle taitaa valitettavasti olla oma koti. Vaikka tämä nyt ei varsinaisesti liity asiaan.

"Karkeasti yksinkertaistettuna uskonnottomat voivat elää yksinkertaisesti oman moraalinsa ohjaamina. Itselleen ja toisille rehellinen ateisti voi siis puhua saman moraalisäänöstön puolesta, mitä itse kannattaa."

Niin, helppohan se on olla "moraalinen", kun voi itse määritellä, mikä on oikein ja mikä väärin. Juuri tästähän minä edellisessä viestissäni kirjoitin. Uskova toki kannattaa uskostaan johtuvaa moraalia, mutta ainakin luterilaiseen ajatteluun sopii se, että kristillinen moraali on niin vaativaa, että sitä on mahdotonta noudattaa. Ihanteena on täydellisyys, Jumalan kaltaisuus: "Olkaa täydellisiä niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen."

"Uskovaisilla taas on lisäkuormana moraaliohjeet uskonnon oppien puolesta. Usein nämä ohjeet ovat ristiriidassa henkilön toiminnan kanssa."

Voistiko antaa esimerkkejä tällaisista "lisäkuormista"? Onko muuten moraali sinulle kuorma?

"Lähipiirissäni on hyvin moraalittomia ihmisiä, jotka puheiden tasolla esiintyvät julkisuudessa mitä kristillisimpinä pyhimyksinä, mutta käytännössä ovat hyvin itsekeskeisiä ja toimivat läheisiään kohtaan käyttäen kiristystä ja kieroilua ajaakseen vain ja ainoastaan omaa agendaansa."

Lähipiirissäni on ihmisiä, jotka eivät koskaan tee mitään väärin, koska he ovat, vähän kärjistäen, määritelleet itsensä hyvän ja pahan tuolle puolen. Heidän moraalinsa on ad hoc -moraalia. Minusta se on ongelmallinen kanta, vaikka toki moraaliset ratkaisut aina tehdään tietyssä tilanteessa ja jossain määrin tilanteen ehdoilla.

"Kohdalleni on sattunut myös puheiden tasolla lempeyttä, oikeudenmukaisuutta ja rakkautta puolustavia vanhempia, jotka eivät voi sulattaa esimerkiksi sitä, että heidän lapsiltaan puuttuu jumalusko, vaan katkaisevat vihoissaan välinsä lapsiinsa.

Nämä tapaukset edustavat minulle uskontoon liittyvää kaksinaismoraalia."

Se on tietysti ikävä tilanne. Jos minulla olisi lapsia, joista tulisi ateisteja tai muulla tavalla väärässä olijoita, en itsekään tiedä, mitä tekisin. Vaikea samaistua tilanteeseen, kun lapsia ei ainakaan vielä ole. Ehkä joskus kypsyn sen verran, että kykenen sietämään ateistejakin tyynin mielin.

"Olen eri mieltä. Se että asettaa itselle eri standardit kuin muille, on itsekeskeistä törkeyttä (siis jos sallii itselleen sen helpomman tien). Kaksinaismoralismia on se, ettei noudata niitä standardeja, joiden varaan vannoo."

Mielestäsi täytyy siis vannoa sellaisen moraalin nimeen, jota pystyy noudattamaan? Se johtaa kyllä älyttömyyksiin. Jos minä olisin vaikkapa kleptomaanikko enkä pystyisi olemaan varastamatta, pitäisikö minun alkaa pitää varastamista oikeutettuna? Enkö enää saisi tuomita varastamista vääräksi? Entä jos omatuntoni sanoisi, että se on väärin siitä huolimatta, että syyllistyn siihen itse? Minun pitäisi siis sinun mielestäsi paaduttaa omatuntoni, niin että varastaminen alkaisi tuntua hyväksyttävältä? Mitä mieltä olet moraali-ihanteista? Täydellisyyden tavoittelusta?

"Sen mukaan, mitä kaksinaismoralismi minulle merkitsee, kohtaan uskontoon liittyvää kaksinaismoraalisuutta jatkuvasti."

Sitten sinulla taitaa olla ihan oma käsitys kaksinaismoralismista. Minulle tuo, mitä sinä kutsut kaksinaismoralismiksi, on pikemminkin tekopyhyyttä, olettaen siis, ettei avoimesti myönnä rikkoneensa omia standardejaan.

"Niin, helppohan se on olla "moraalinen", kun voi itse määritellä, mikä on oikein ja mikä väärin. Juuri tästähän minä edellisessä viestissäni kirjoitin."

Ihmisellä on luontainen taipumus hyvään moraaliin. Sitä lisäksi tukevat kantapään kautta oppiminen ja meemiperimä. Ihminen ei siksi voi tietoisesti valita moraalikäsitystään tai hyväksyä ulkoista omalle moraalilleen vastakkaista moraalikäsitystä ilman rajua itsesuggestiota tai aivopesua.


"Uskova toki kannattaa uskostaan johtuvaa moraalia, mutta ainakin luterilaiseen ajatteluun sopii se, että kristillinen moraali on niin vaativaa, että sitä on mahdotonta noudattaa. Ihanteena on täydellisyys, Jumalan kaltaisuus: "Olkaa täydellisiä niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen."

Niin. Uskova kannattaa ulkoa annettua moraalisäännöstöä joka on saavuttamaton. Onko tuo tervettä?


Minä: 'Uskovaisilla taas on lisäkuormana moraaliohjeet uskonnon oppien puolesta. Usein nämä ohjeet ovat ristiriidassa henkilön toiminnan kanssa.'

"Voistiko antaa esimerkkejä tällaisista "lisäkuormista"? Onko muuten moraali sinulle kuorma?"

Lisäkuormaa on se säännöstö joka ei muodostu ihmiselle luontaisesti vaan oppijärjestelmän kautta. Tärkeimpänä kuormana näen uhan alla uskomisen pakon (jos et usko ja tunnusta, niin joudut kadotukseen) sekä itsensä pitämisen huonona (syntisyys). Kymmenen käskyn ensimmäiset kolme menee jo tuohon kasaan. Vanhempien kunnioittaminen on ihan hyvä neuvo mutta olisi tyhmä laki. Sitä rataa.


"Jos minulla olisi lapsia, joista tulisi ateisteja tai muulla tavalla väärässä olijoita, en itsekään tiedä, mitä tekisin."

Ajatteletko, että lapsesi uskonnottomuus saattaisi loukata sinua vai olla paha asia lapsellesi?

Minulla on kaksi totaaliateistilasta ja yksi uskovainen. Tulemme mainiosti toimeen keskenämme, vaikka sille uskovaiselle ovatkin sisarukset joutuneet välillä antamaan kutitushoitoa, että turha käännyttäminen on saatu paussille.


Minä: 'Olen eri mieltä. Se että asettaa itselle eri standardit kuin muille, on itsekeskeistä törkeyttä (siis jos sallii itselleen sen helpomman tien). Kaksinaismoralismia on se, ettei noudata niitä standardeja, joiden varaan vannoo.'

"Mielestäsi täytyy siis vannoa sellaisen moraalin nimeen, jota pystyy noudattamaan?"

Käsitit väärin.

Ilman lisäkuormia ihmiselle muodostuu moraalikäsitys, jota hän noudattaa luonnostaan.
Ei siinä tarvitse vannoa minkään asian nimeen.

Lisäkuorman kera ihminen tulee helposti vannoneeksi sellaisen asian nimeen, joka ei ole hänelle luontainen.
Luontainen moraali lisäkuormamoraali = kaksinaismoraali.


"Se johtaa kyllä älyttömyyksiin. Jos minä olisin vaikkapa kleptomaanikko enkä pystyisi olemaan varastamatta, pitäisikö minun alkaa pitää varastamista oikeutettuna?"

Ei pitäisi. Kleptomaanikolla on moraalinen käytöshäiriö. Hän tekee moraaliaan vastaan.


"Enkö enää saisi tuomita varastamista vääräksi? Entä jos omatuntoni sanoisi, että se on väärin siitä huolimatta, että syyllistyn siihen itse?"

Omatuntosi kyllä soimaa sinua kun teet vastoin luontaista moraaliasi. Paitsi jos olet psykopaatti.


"Minun pitäisi siis sinun mielestäsi paaduttaa omatuntoni, niin että varastaminen alkaisi tuntua hyväksyttävältä?"

Jos vielä huvittaa, niin voisit hieman valaista, miten tuollaiseen ajatukseen olet onnistunut päätymään.


"Mitä mieltä olet moraali-ihanteista? Täydellisyyden tavoittelusta?"

Moraali-ihanteet ovat osa normaalin ihmisen käsiteavaruutta. Yleensä ihmisen ihanteet ovat ylevämmät kuin omat kyvyt.

Täydellisyyden tavoittelu kääntyy itseään vastaan, asettamalla itselle tai toisille saavuttamattomia vaatimuksia.


"Sitten sinulla taitaa olla ihan oma käsitys kaksinaismoralismista. Minulle tuo, mitä sinä kutsut kaksinaismoralismiksi, on pikemminkin tekopyhyyttä, olettaen siis, ettei avoimesti myönnä rikkoneensa omia standardejaan."

Minulle tekopyhyys tarkoittaa sitä, että ihminen esittää olevansa parempi kuin on. Tässä on ollut kyse syvemmälle menevästä ristiriidasta; siitä kun ihmisen toiminta on ristiriidassa sen moraalisäännöstön kanssa, jota hän vaatii noudatettavan.

uskomaki kirjoitti:

"Niin, helppohan se on olla "moraalinen", kun voi itse määritellä, mikä on oikein ja mikä väärin. Juuri tästähän minä edellisessä viestissäni kirjoitin."

Ihmisellä on luontainen taipumus hyvään moraaliin. Sitä lisäksi tukevat kantapään kautta oppiminen ja meemiperimä. Ihminen ei siksi voi tietoisesti valita moraalikäsitystään tai hyväksyä ulkoista omalle moraalilleen vastakkaista moraalikäsitystä ilman rajua itsesuggestiota tai aivopesua.


"Uskova toki kannattaa uskostaan johtuvaa moraalia, mutta ainakin luterilaiseen ajatteluun sopii se, että kristillinen moraali on niin vaativaa, että sitä on mahdotonta noudattaa. Ihanteena on täydellisyys, Jumalan kaltaisuus: "Olkaa täydellisiä niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen."

Niin. Uskova kannattaa ulkoa annettua moraalisäännöstöä joka on saavuttamaton. Onko tuo tervettä?


Minä: 'Uskovaisilla taas on lisäkuormana moraaliohjeet uskonnon oppien puolesta. Usein nämä ohjeet ovat ristiriidassa henkilön toiminnan kanssa.'

"Voistiko antaa esimerkkejä tällaisista "lisäkuormista"? Onko muuten moraali sinulle kuorma?"

Lisäkuormaa on se säännöstö joka ei muodostu ihmiselle luontaisesti vaan oppijärjestelmän kautta. Tärkeimpänä kuormana näen uhan alla uskomisen pakon (jos et usko ja tunnusta, niin joudut kadotukseen) sekä itsensä pitämisen huonona (syntisyys). Kymmenen käskyn ensimmäiset kolme menee jo tuohon kasaan. Vanhempien kunnioittaminen on ihan hyvä neuvo mutta olisi tyhmä laki. Sitä rataa.


"Jos minulla olisi lapsia, joista tulisi ateisteja tai muulla tavalla väärässä olijoita, en itsekään tiedä, mitä tekisin."

Ajatteletko, että lapsesi uskonnottomuus saattaisi loukata sinua vai olla paha asia lapsellesi?

Minulla on kaksi totaaliateistilasta ja yksi uskovainen. Tulemme mainiosti toimeen keskenämme, vaikka sille uskovaiselle ovatkin sisarukset joutuneet välillä antamaan kutitushoitoa, että turha käännyttäminen on saatu paussille.


Minä: 'Olen eri mieltä. Se että asettaa itselle eri standardit kuin muille, on itsekeskeistä törkeyttä (siis jos sallii itselleen sen helpomman tien). Kaksinaismoralismia on se, ettei noudata niitä standardeja, joiden varaan vannoo.'

"Mielestäsi täytyy siis vannoa sellaisen moraalin nimeen, jota pystyy noudattamaan?"

Käsitit väärin.

Ilman lisäkuormia ihmiselle muodostuu moraalikäsitys, jota hän noudattaa luonnostaan.
Ei siinä tarvitse vannoa minkään asian nimeen.

Lisäkuorman kera ihminen tulee helposti vannoneeksi sellaisen asian nimeen, joka ei ole hänelle luontainen.
Luontainen moraali lisäkuormamoraali = kaksinaismoraali.


"Se johtaa kyllä älyttömyyksiin. Jos minä olisin vaikkapa kleptomaanikko enkä pystyisi olemaan varastamatta, pitäisikö minun alkaa pitää varastamista oikeutettuna?"

Ei pitäisi. Kleptomaanikolla on moraalinen käytöshäiriö. Hän tekee moraaliaan vastaan.


"Enkö enää saisi tuomita varastamista vääräksi? Entä jos omatuntoni sanoisi, että se on väärin siitä huolimatta, että syyllistyn siihen itse?"

Omatuntosi kyllä soimaa sinua kun teet vastoin luontaista moraaliasi. Paitsi jos olet psykopaatti.


"Minun pitäisi siis sinun mielestäsi paaduttaa omatuntoni, niin että varastaminen alkaisi tuntua hyväksyttävältä?"

Jos vielä huvittaa, niin voisit hieman valaista, miten tuollaiseen ajatukseen olet onnistunut päätymään.


"Mitä mieltä olet moraali-ihanteista? Täydellisyyden tavoittelusta?"

Moraali-ihanteet ovat osa normaalin ihmisen käsiteavaruutta. Yleensä ihmisen ihanteet ovat ylevämmät kuin omat kyvyt.

Täydellisyyden tavoittelu kääntyy itseään vastaan, asettamalla itselle tai toisille saavuttamattomia vaatimuksia.


"Sitten sinulla taitaa olla ihan oma käsitys kaksinaismoralismista. Minulle tuo, mitä sinä kutsut kaksinaismoralismiksi, on pikemminkin tekopyhyyttä, olettaen siis, ettei avoimesti myönnä rikkoneensa omia standardejaan."

Minulle tekopyhyys tarkoittaa sitä, että ihminen esittää olevansa parempi kuin on. Tässä on ollut kyse syvemmälle menevästä ristiriidasta; siitä kun ihmisen toiminta on ristiriidassa sen moraalisäännöstön kanssa, jota hän vaatii noudatettavan.

Jos oikein ymmärsin, olet sitä mieltä, että ihminen on luonnostaan hyvä ja pahuus on lähinnä sairautta ("moraalinen käytöshäiriö", "psykopaatti"), joka vaatii hoitoa.

Olen täysin päinvastaista mieltä. Ihminen on luonnostaan itsekäs, itsekeskeinen, omahyväinen, ylpeä, omaa etuaan etsivä, aggressiivinen, omaansa rakastava, välinpitämätön muista ihmisistä, vihamielinen, nautinnonhaluinen jne. Siitä huolimatta ihminen perimmältään tietää, mikä on oikein ja mikä väärin. Ihminen kyllä tietää, että kadulla verilammikossa makaavaa täytyy auttaa, mutta kävelee silti ohi. Tällöin omatunto yleensä muistuttaa olemassaolostaan. Mutta jos jatkuvasti tekee väärin vastoin oikeaa tietoa, on seurauksena paatumus ja omantunnon vaikeneminen. Isossa porukassa on helpompi paaduttaa omatuntonsa: jos ei muut, niin en minäkään; jos muut, niin kyllä minäkin.

Jos ihminen on luonnostaan hyvä, miksi maailma on niin paha?

Palaan muihin kohtiin toiste, jos jaksan.

wannabe-uskis kirjoitti:

Jos oikein ymmärsin, olet sitä mieltä, että ihminen on luonnostaan hyvä ja pahuus on lähinnä sairautta ("moraalinen käytöshäiriö", "psykopaatti"), joka vaatii hoitoa.

Olen täysin päinvastaista mieltä. Ihminen on luonnostaan itsekäs, itsekeskeinen, omahyväinen, ylpeä, omaa etuaan etsivä, aggressiivinen, omaansa rakastava, välinpitämätön muista ihmisistä, vihamielinen, nautinnonhaluinen jne. Siitä huolimatta ihminen perimmältään tietää, mikä on oikein ja mikä väärin. Ihminen kyllä tietää, että kadulla verilammikossa makaavaa täytyy auttaa, mutta kävelee silti ohi. Tällöin omatunto yleensä muistuttaa olemassaolostaan. Mutta jos jatkuvasti tekee väärin vastoin oikeaa tietoa, on seurauksena paatumus ja omantunnon vaikeneminen. Isossa porukassa on helpompi paaduttaa omatuntonsa: jos ei muut, niin en minäkään; jos muut, niin kyllä minäkin.

Jos ihminen on luonnostaan hyvä, miksi maailma on niin paha?

Palaan muihin kohtiin toiste, jos jaksan.

No onpas sinulla synkkä ihmiskuva. Annas kun kokeilen kääntää sitä hieman tasapainoisemmaksi.

Ihmisellä on sosiaalisena laumaeläimenä myötäsyntyinen taipumus tulla toimeen toisten kanssa, perustaa perheitä ja rakentaa toimivia yhteiskuntia.

Kolikolla on kuitenkin myös kääntöpuolensa. Ei ihminen pelkästään hyvä ole toimissaan.

Laumaeläimen piirteisiin kuuluu kokea lauman ulkopuoliset ihmiset vihollisiksi.

Lisäksi ihmisellä on todella voimakas auktoriteettiusko. Määrätietoiset laumanjohtajat saavat tavikset tekemään aivan järjettömiä tekoja esimerkiksi lauman edun, uskonnon tai silkan pahanteon nimissä.

Eli hyvyyttä ja pahuutta tunnetusti löytyy. Kaikki pahuus ei edusta hoitoa vaativaa sairautta. Normaalipahuuden kanssa kyllä tulee toimeen.

Raamatussa lukee, että pahantekijä saa rangaistuksen jo tässä elämässä, saati sitten kuoleman jälkeen...!

Rangaistus tulee kirjoitti:

Raamatussa lukee, että pahantekijä saa rangaistuksen jo tässä elämässä, saati sitten kuoleman jälkeen...!

Kunpa Raamattu olisikin oikeassa edes tuossa.

tuo... itse ollut yli 50vuotta erilaisten kirkkojen piirissa,seka suomessa,etta taalla nykyisessa kotimaassani,eika KERTAAKAAN ole tullut edes epailystakaan kenenkaan kayttaneen hyvaksi ,ei omiani 4kpl lapsia,eika muidenkaan pienokaisia..
vaan vaatimukset esim. pyhakoulun pitajista ja muista lasten kanssa olevista hoitajista yms. ovat kovasti kiristyneet,jopa niin paljon,etta on vaikea saada niita jotka haluaisi tehda vapaehtoistyota lasten hyvaksi.
kun joutuu monenlaisen seulan lapi ensin menemaan.

lannenhunttari kirjoitti:

tuo... itse ollut yli 50vuotta erilaisten kirkkojen piirissa,seka suomessa,etta taalla nykyisessa kotimaassani,eika KERTAAKAAN ole tullut edes epailystakaan kenenkaan kayttaneen hyvaksi ,ei omiani 4kpl lapsia,eika muidenkaan pienokaisia..
vaan vaatimukset esim. pyhakoulun pitajista ja muista lasten kanssa olevista hoitajista yms. ovat kovasti kiristyneet,jopa niin paljon,etta on vaikea saada niita jotka haluaisi tehda vapaehtoistyota lasten hyvaksi.
kun joutuu monenlaisen seulan lapi ensin menemaan.

Tarkastaako SRK kaikkien rauhanyhdistysten lapsi- ja nuorisotyötä tekevien vapaaehtoisten rikosrekisterit ja muut taustat?

Mistä tiedämme onko turvallista lähettää oma lapsi SRKn leirille?