omenapuun leikkaus

tyhmäkö?

mä en oikein ymmärrä milloin on se oikea aika leikata omenapuuta?? ja miten? kaikki keltä olen kysynyt saan aina erilaisen vastauksen.. keväällä? syksyllä? miten? toivottavasti täältä saan fiksuja vastauksia.. ostin talon muutama vuosi sitten eikä puille ole tehty ainakaan kymmeneen vuoteen mitään. ne on osittain jo jäkälän vai mikä sammal lienee peitossa.. omenoita kyllä tulee vähän liikaakin mutta ne on niin ruman näköisiä tuuheitä ja roikkuvia.. kiitos etukäteen jos vastauksia saan..

4

3591

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mikkis

      Minäkin olen aloittelija. Sen verran olen kuitenkin oppinut, että omenapuu on leikattava keväällä, eli nyt. Käy kysymässä puutarhaliikkeistä neuvoja.

      • Nilla

        mutta - ennen ilmojen lämpenemistä. Jos mahla on alkanut nousemaan, on jo liian myöhäistä.
        Toki peruskunnostuksen voi tehdä myöhemmin kesällä, kun lehtien kasvu on loppunut.
        Leikkuun avulla kasvu pyritään suuntaamaan sivulle ja pystyoksat karsitaan pois harkinnan mukaan.
        Hedelmäpuiden leikkaamisesta löytyy paljon kirjallisuutta kirjakaupoista ja kirjastoista - ja myös netistä (google tai alltheweb) oikeilla hakusanoilla.


    • omppu

      Omenapuun leikkauksella annetaan latvukselle ilmaa ja valoa. Nuoren ja vanhan puun leikkaamisessa on omat niksinsä. Kevät on oikea aika tehdä omenapuille ystävänpalvelus.

      Miksi pitäisi leikata?

      Omenapuu on hyötykasvi, sen täytyy tuottaa paljon ja hyvälaatuista satoa vuodesta toiseen. Sitä täytyy leikata säännöllisesti, muuten se kehittyy tiheäksi. Samalla omenat jäävät pieniksi ja saavat helposti sienitauteja.

      Leikkauksilla varmistetaan latvuksen ilmavuutta ja valoisuutta. Puun sisäosatkin saavat silloin energiaa kukkasilmujen kehitykselle. Puun rakennetta pyritään ohjailemaan niin, että vain vahvat oksakulmat jäävät. Silloin oksat kestävät sadon painon. Vaakasuorasti kasvaviin oksiin kehittyy eniten kukkasilmuja ja hedelmiä, joten niitä suositaan. Pystyt oksat ovat ensin lähtövuorossa.

      Voimakas leikkaaminen tuntuisi helpolta keinolta pitää puu ruodussa, mutta todellisuudessa se johtaa uusiin ongelmiin. Se kiihottaa omenapuun versokasvua, ja kun kasvu on liian rehevää, kukkasilmujen kehitys jää sivuseikaksi. Nuoren puun reipas leikkaaminen siirtääkin sadon alkamista. Leikkaus voi heikentää myös puun talvenkestävyyttä, sillä rehevä uusi kasvu jatkuu syksyllä liian pitkään eikä puu ehdi kunnolla talveentua.

      Leikkausten pitää olla harkittuja ja kohtuullisia, ja varsinkin pohjoisilla viljelyksillä kannattaa saksia varoen.

      Kevät on kotipuutarhurin aikaa

      Varhainen kevät on omenapuun leikkaajan aikaa. Tavallisesti työhön käydään maaliskuun puolivälissä ja jatketaan huhtikuulle. Leuto sää on ystävällinen sekä leikkaajalle että puulle.

      Kotipuutarhurit vierastavat lehdessä olevan puun sahailua, mutta omenatarhurit pitävät myös maltillisia kesäleikkauksia mahdollisina. Kesällä, heti lehtien kasvettua mittaansa, erottuvat tiheiköt, kuivat oksat ja leikkausarpien ympärille työntyvät vesiversot. Oksien kesäleikkaukset eivät myöskään kiihdytä kasvua samalla tapaa kuin kevättalven leikkaukset.

      Leikkaamista ei pidä kuitenkaan jättää syksypuolelle, sillä silloin leikkaushaavat jäävät alttiiksi sienitaudeille.

      Näin leikkaat nuoren puun

      Nuoren puun leikkaamisessa on kyse kasvattamisesta ja hellästä kurista. Tarkoituksena on saada puu kehittymään lähelle ihannepuun mittoja ja mallia. Tärkeintä on valita huolellisesti ne oksat, jotka saavat jatkaa kasvuaan. Niiden täytyy sijaita tasaisesti eri puolilla runkoa, ja oksakulmien on oltava laajat.

      Normaalisti nuoren omenapuun latvassa on keväällä kiehkuramaisesti 3-5 edelliskesänä kasvanutta oksaa. Ylin niistä kasvaa voimakkaasti pystyyn, sitä sanotaan kilpalatvaksi. Se täytyy poistaa, sillä vanhemmiten se repeää helposti. Myös muut pystykasvuiset oksat on paras poistaa. Uudesta oksakiehkurasta säästetään vuosittain 2-3 loivakulmaista oksaa, jotka ovat riittävän etäällä toisistaan.

      Poistettavaksi joutavat myös latvuksen sisään kasvavat haarat ja ne haarat, jotka lähtevät oksista liian läheltä runkoa.

      Jos nuoren puun kasvu on heikkoa, ohutta ja rentoa, leikkauksilla saadaan lisää puhtia.

      Leikataan pois kolmasosa edellisvuotisesta latvakasvaimesta ja muistakin nuorista oksankärjistä. Typistettäessä jätetään aina viimeinen silmu oksan alapuolelle, jolloin se varmimmin jatkaa kasvuaan sivulle.

      Torju vanhuuden vaivoja

      Satoikäisen puun kuuluu tehdä hyvää tulosta. Varmoja ikääntymisen merkkejä ovat vuosikasvun loppuminen, hedelmien pieneneminen ja latvuksen tiheneminen.

      Tärkeää on pitää latvus ilmavana ja valoisana. Ensin poistetaan kaikki kuivuneet ja vaurioituneet oksat. Sitten tutkitaan oksakulmat: sahataan pois oksat, joissa on rungon ja oksan liittymässä repeämän oireita. Ja vielä tehdään tilaa tiheisiin latvuksen kohtiin poistamalla muutamia vanhimpia, heikkokasvuisia, latvuksen sisään tunkeutuvia ja latvastaan alaspäin kaareutuvia oksia.

      Liikaa ei kuitenkaan pidä leikata kerralla. Leikkaus kiihdyttää kasvua, ja edessä voi olla leikkaamisen oravanpyörä.

      Vanha omenapuu kasvaa kituen

      Ikääntynyt omenapuu on usein monihaarainen, epäsäännöllinen, liian korkeakin. Alimmat oksat ovat varjossa ja tuottavat huonolaatuista hedelmää. Hyvät hedelmät kehittyvät korkeuksiin, ja niiden poimiminen on vaikeaa.

      Vanha puu voi olla ylisuuri, mutta tarkemmin katsoen huomaa, että sen kasvu on heikkoa. Uutta kasvua on ehkä vain ylimmissä oksissa. Leikkaus on silloin hyvä keino kasvun kiihdyttämiseksi. Puuvanhuksen leikkauksen voi aloittaa helpoimmasta päästä: leikataan pois kuivat, sairaat ja vaurioituneet oksat. Vanhoissa oksissa on usein kuolleita kääpiöversoja ja kuivuneita haaroja. Ensi puhdistus saattaa jo mukavasti selvittää latvusta.

      Tiheikköjen selvittämiseksi sahataan vielä pois latvuksen sisään kasvavat oksat. Myös repeämisvaarassa olevat oksat tai oksan sivuhaarat leikataan. Usein puuta täytyy myös madaltaa. Jos leikataan korkeinta latvaa pois, samalla menetetään myös parasta, nuorta kasvua. Madaltaminen onkin tehtävä vähitellen useamman vuoden aikana.

      Tappeja ei jätetä

      Oksat ja niiden sivuhaarat poistetaan kokonaan oksatappeja jättämättä. Rungon ja oksan liittymässä on usein selvä oksakaulus, paksuuntuma, jota ei pidä leikkauksessa poistaa. Oksan leikkauslinja kulkee vinosti runkoa kohti, jolloin haavasta tulee pinta-alaltaan mahdollisimman pieni.

      Oksan haaroittuneen latvaosan voi sahata pois juohevasti jotakin edeltävää sivuhaaraa myöten. Jos vanha oksa katkaistaan tyngäksi, leikkauskohtaan muodostuu luutamainen vesiversotiheikkö, oksa saa helposti lahovian ja pahimmassa tapauksessa kuivuu uusiutumatta lainkaan.

      Leikkausvälineet

      Omenapuun leikkuuseen ei kannata lähteä tylsillä ja risoilla välineillä.

      Kun leikataan saksilla, on tärkeää, että oksa katkeaa helposti, ilman väkivaltaa. Liian kova puserrus on tuhoisaa sekä saksille että puulle. Se murskaa kuorta myös terveen puun puolelta ja estää haavaa arpeutumasta kunnolla. Sakset täytyy valita oksan mukaan. Erilaisilla saksilla voi leikata oksia, joiden suurin halkaisija on pikku sekatööreillä 15-20 milliä ja jämerillä voimasaksilla jopa 55 milliä. Ohileikkaavat sakset kohtelevat puuta hellemmin kuin alasinteräiset sakset.

      Korkean puun leikkaukseen tarvitaan yleensä tikkaat. Latvaleikkurilla voi napsia ohuita oksia metrien korkeudesta.

      Saha on tärkeä. Nykyiset puunleikkaussahat ovat kapeateräisiä, niillä pääsee hankaliin väleihin ja sahausjälki on kaunista.

      Jos haava jää sahan jäljeltä rosoiseksi, se viimeistellään puukolla. Tapana on myös suojata haavat haavanhoitoaineella, jota sivellään ohuelti pintaan heti leikkauksen jälkeen, uudemman kerran kesällä ja myöhemminkin vuosittain. Kuivuessaan puu halkeilee, ja silloin haava on taas avoin mikrobeille. Haavanhoitoaineita ovat esimerkiksi Bayleton ja Lac Balsam.

    • tyhmäkö?

      Kiitos kaikille castanneille. nyt olen viisaampi kuin aikoihin. ja ei muutakun leikkuu hommiin. Hyvää kesää kaikille!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      196
      6949
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      48
      2619
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      187
      2189
    4. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1503
    5. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      135
      1494
    6. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      74
      1150
    7. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      35
      1091
    8. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      24
      1077
    9. Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.

      Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke
      Helsinki
      17
      1075
    10. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      44
      981
    Aihe